Kirjoittaja Aihe: Death Note: Joulumieltä Los Angelesissa | K-11 | M/M | 13/24  (Luettu 1254 kertaa)

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Ficin nimi: Joulumieltä Los Angelesissa
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: K-11
Fandom: Death Note
Paritus: Matt/Mello
Genre: Humour & Fluffy
Vastuuvapaus: En omista hahmoja. Enkä L.A.:ta. Dämn.
A/N: Joulukalenterificcini.. :D


***

1. joulukuuta


Los Angeles oli tunnettu Hollywoodista ja auringossa kylpevistä kaduista. Kenellekään nimenomainen kaupunki ei olisi tullut aivan ensimmäisenä mieleen, jos joku olisi kysynyt, mikä oli maailman jouluisin kolkka. Valitettavasti jokaisessa miljoonakaupungissa oli omat kylähullunsa, ja Los Angelesissa moiset tapaukset kokoontuivat yhteen erityisesti joulun alla. Mellolla ei ollut mitään juhlapyhiä vastaan. Kiitospäivän saattoi välttää pysyttelemällä viikon sisällä. Sama päti ystävänpäivään, eikä kukaan välittänyt pääsiäisestä pätkän vertaa. Halloween oli juhlapyhistä siedettävin, koska kukaan ei voinut vihata päivää, jonka perimmäinen tarkoitus oli pukeutua rivosti ja syödä liikaa sokeria.

Joulua sen sijaan ei kyennyt pakenemaan. Marraskuun loppupuolella saattoi hyvällä tuurilla vielä onnistua karttamaan joulunodotukseen liittyvää hössötystä, mutta kun joulukuun ensimmäinen päivä koitti, oli mahdotonta välttyä vuoden suurimman juhlapyhän kirouksilta. Joulukuun ensimmäinen tiesi sitä, että oli mahdotonta löytää kahvilaa, jossa soitettiin normaalia musiikkia tai jos soitettiinkin, oli se pilattu tiukujen ja kulkusten äänillä. Jos lunta ei ollut, jotkut keksisivät, että jouluiseen tunnelmaan oli parasta virittäytyä hankkimalla pari kuorma-autollista tekolunta ja laite, jolla suihkuttaa sitä ympäriinsä – mahdollisesti erityisen ruuhkaisella aukiolla.

Mello ravisteli ärtyneesti polystyreenirakeita harteiltaan pienessä kahvilassa, joka oli alueen vähiten jouluinen. Tosin sielläkin soi vanha kunnon Petteri Punakuono, mutta sisätiloissa ei sentään näkynyt kiusallisia poroveistoksia saati sitten joulupukeiksi pukeutuneita tarjoilijoita.

”Kuka älypää keksi, että täällä tarvitaan lunta? Jos joku haluaa olla ja elää jossain pirun joulumaassa, niin suoria lentoja täältä Kanadaan kulkee varmaan kymmenen päivässä”, vaaleaverikkö jupisi puoliääneen Mattille, joka olisi niin ikään viettänyt päivänsä paljon mieluummin kotona kuin jouluruuhkassa. Oli kirottua, että kahvinkeitin oli mennyt edellisenä yönä rikki. Ostoskeskuksissa vierailu joulukuussa oli aivan tuhoon tuomittu ajatus, joten kaksikko oli päättänyt yksin tuumin hakea kofeiinipitoiset juomansa erikseen jostain kuppilasta.
”Tänään on kieltämättä sellainen olo, että olisi pitänyt vain alkaa aikanaan piripääksi, eikä kofeiiniriippuvaiseksi”, Matt myönteli ja katsoi melkein säälivästi vaaleaverikköä, jonka musta pusero oli kerännyt erityisen huomattavan määrän tekolunta.
”Joku luulee, että minä olen innostunut joulusta niin paljon, että olen hypännyt styroksiämpäriin. Tämä on oikeasti jo noloa”, Mello valitti huomatessaan, etteivät valkeat rakeet ottaneet loppuakseen.
”Älä huoli, ei se oikein lumelta näytä”, Matt totesi virnistäen ja jatkoi heti perään: ”Voisihan sinulla olla harteillasi harvinaisen isoja hilselaattojakin.”
”Sinä se osaat piristää aina”, vaaleaverikkö totesi pyöritellen silmiään.
”Pitäähän sinullekin jakaa vähän joulumieltä”, punapää hymähti ja sai palkkioksi siitä jäisen katseen, joka sai jopa Siperian talven näyttämään lämpöiseltä.
”Vielä sanakin joulumielestä, niin syötän sinut poroille”, Mello uhkasi. Matt naurahti, vaikka toisaalta eihän hän voinut olla täysin varma siitä, saiko verkosta tilattua hulluja lihansyöjäporoja. Yleensä Mello ei tehnyt tyhjiä lupauksia.
« Viimeksi muokattu: 27.11.2014 19:55:48 kirjoittanut Beyond »
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 853
  • kiero ja sarkastinen
Apua, vielä yksi kalenteri jota on pakko seurata. Onko tämä taivas vai helvetti? <3

Lainaus
kukaan ei voinut vihata päivää, jonka perimmäinen tarkoitus oli pukeutua rivosti ja syödä liikaa sokeria.

;D Jos sen noin näkee, niin pakko olla täsmälleen samaa mieltä Mellon kanssa.

Mello on kyllä mahtava hahmo tällaiseen jouluärsytykseen, koska sen voi kuvitella niin helposti kihisemässä kiukusta tekolunta puserollaan. Välillä tekee itsekin mieli usuttaa jonkun kimppuun lauma hulluja netistä tilattuja lihansyöjäporoja.

Vaikuttaa hauskalta, kiitos. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Crescen

  • ***
  • Viestejä: 674
  • looking for a romance
Ihanaa, sulta joulukalenteri tällä parituksella! Tuskin maltan odottaa, koska haluaisin oikeasti avata kaikki luukut samoin tein... tuhma minä!

Lainaus
Matt naurahti, vaikka toisaalta eihän hän voinut olla täysin varma siitä, saiko verkosta tilattua hulluja lihansyöjäporoja. Yleensä Mello ei tehnyt tyhjiä lupauksia.
Netin ihmemaailmasta saa ihan mitä vaan, trust me, Matt ;)

Sanoinko jo, etten malta odottaa seuraavia luukkuja? Parivaljakon keskustelu oli jälleen hulvatonta, taattua laatua sinulta. Koetan kommentoida jotain järkevää joskus myöhemmin, oli vaan pakko tulla nappaamaan tämä talteen. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos multa menis jotain näin herkullista sivusuun. Kiitos tästä, jään kyttäämään innoissani ♥

We are what we repeatedly do. Excellence, then, is not an act, but a habit.
- Aristotle

Mightyena

  • ***
  • Viestejä: 431
  • ヨホホホ♪
Apua, ihan mahtavaa. :------D

Itsehän pidän joulusta kovastikin, mutta ei ole kamalan vaikeaa kääntää pessimistivaihde päälle hetkeksi ihan vain nyökkäilläkseen myötätuntoisena. Voi poika raukkoja. :D Olisi muuten hurjan hauskaa kokeilla viettää joulu Amerikassa. Voin hyvin kuvitella, että se olisi suurieleistä ärsyttävyyteen asti (olisin ehkä silti ihan innoissani, voisin lahjoittaa tätä joulumieltä vaikka Mattille ja Mellolle).

En osaa vielä ensimmäisen luukun perusteella sanoa tarinasta kamalasti mitään, mutta tuo dialogi on tosiaan hienoa ja tunnelma välittyi tännekin asti. X) Kiitos paljon, jään odottelemaan jatkoa. <3
everybody knows there's a party at the end of the world

Greece

  • Vieras
Apua! Tahdon lisää luukkuja luettavaksi! Kohtaukseni, kun tajusin tämän olevan sinun kirjoittamasi. Ikävä ollut sinun kirjoituksiasi. Pelastit jouluni <3
 Kirjoita kirjoita ja hiki otsalla! Täällä on nälkäisiä Death note faneja!

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Aww, kiitoksia kaikille kommenteista! <3 ^^

Pics, noista vaihtoehdoista varmaan taivas, koska helvetti teki muuttoilmoituksen pari päivää sitten. ;) Pääkonttori on Stockmannilla, mutta ainakin yksi sivukonttori löytyy kaikista isommista kaupungeista. Jyväskylän Sokos on todistetusti yksi noista pisteistä. ;D Kerrassaan inspiroiva paikka tätä ficciä ajatellen. ^^'

Crescen, so true! :D Heh, Mattyn täytyy vain toivoa, ettei Mello löydä eBayta. ;)

Mightyena, olen itsekin miettinyt, millaista todella olisi viettää Amerikassa joulu, kun pelkkä Suomenkin hössötys tuntuu välillä vähän liialliselta. :D Aww, Matt ja Mello ottaisivat kyllä mieluusti joulumieltä vastaan, jos pystyisivät! ^^

Greece, ihanaa kuulla, että piristän jonkun joulunodotusta. ^^

Kiitoksia vielä kerran kaikille! <3 Päiväni piristyi hurjasti, kun huomasin, että tätä on luettu. ^^

A/N: Kaksi luukkua kerrallaan, jotta päästään oikeaan tahtiin! :D Enjoy!

***

2. joulukuuta

Toisinaan jouluhössötyksessä oli hyvätkin puolensa. Oli oikeastaan aika viihdyttävää seurata etäältä sitä, miten vuodenaika sai ihmiset käyttäytymään. Mello katseli ikkunasta ulos keskittyneesti. Alapuolella oleva katu oli kyllä kaksikaistainen normaalisti, mutta jouluruuhkien vuoksi reippaat parkkeeraajat olivat muuttaneet kadun yksisuuntaiseksi. Sääli vain, etteivät autoilijat tietenkään tajunneet sitä. Kaksi autoa, musta ja punainen, olivat pysyneet liikahtamattomina jo viitisen minuuttia, koska kummankaan kuljettajalla ei ollut minkäänlaisia aikeita peruuttaa ja väistää toista. Autojen taakse oli kertynyt nopeasti jonoa, ja kaikki vaikuttivat tilanteeseen perin pohjin kypsyneiltä. Torvet soivat, mutta kun sellainen jumi oli jo saatu aikaan, ei sitä niin vain purettu.

Matt, joka yleensä ottaen oli aivan liian paatunut ihmetelläkseen oikein mitään, oli ilmeisesti noteerannut vaaleaverikön tiiviin tuijotuksen. Punapää asteli Mellon viereen, mutta pelkkä vilkaisu ulos ikkunasta riitti kertomaan, minkä takia toinen oli niin hirvittävän kiinnostunut ulkomaailman tapahtumista.
”Kas, joulun henki”, Matt tuumasi ja kaivoi savukerasian taskustaan arvellen, että vaaleaverikkö oli liian keskittynyt naureskelemaan autojonoille valittaakseen sisällä polttamisesta.
”Pyh, eikä ole. Näyttää vain siltä, että Los Angeles on muuttunut synnyinkaupungikseni. Siellä tällaista näki jatkuvasti. Minulla ja naapurintytöllä oli tapana lyödä yhtenään vetoa siitä, kumpi jono lähtee peruuttamaan. Muistellakseni olimme aikalailla tasoissa ennen kuin… No, ei muistella sitä”, vaaleaverikkö totesi. Matt oli oikeastaan aika yllättynyt kuullessaan toisen puhuvan menneisyydestään jotain. Aiemmat kerrat olivat yhden käden sormilla laskettavissa.

”Oikeastaan nyt kun olemme tunteneet puolen elämän ajan ja viimeisten vuosien aikana raahautuneet yhdessä puolen maapallon ympäri, sekä liittyneet mafiaan, voisit ehkä pikkuhiljaa paljastaa, missä pirussa sinä olet edes syntynyt?” Matt kysyi puhaltaessaan savurenkaita ilmaan. Olisihan hän voinut kysyä sitä lukuisia kertoja aiemminkin, mutta sopivan tuntuista hetkeä siihen ei ollut ilmaantunut ennen. Tosin olihan punapää osannut päätellä jo jotain pelkästään toisen olemuksesta. Jos joku viittasi Los Angelesiin silloin tällöin vahingossa pikkukaupunkina, ei tuo joku voinut olla kovin maalta kotoisin.
”Moskovassa, ja voisin lyödä pääni pantiksi, että niin on myös toinen noista jonojen etummaisista kuljettajista. Missään muualla syntynyt ei saisi noin viihdyttävää show’ta aikaan”, vaaleaverikkö vastasi poikkeuksellisen huvittuneella äänellä.

Pari minuuttia kului. Muutamat autot peruuttelivat jo pois paikalta, mutta tukos oli jo kasvanut melkein kilometrin pituiseksi. Ilmeisesti etummaisten autojen kuljettajat menettivät hermonsa yhtä aikaa, sillä molemmat kuljettajat pomppasivat ulos ajoneuvoistaan tismalleen samalla sekunnilla ja alkoivat sättiä toisiaan aika rumasti ja niin kovaan ääneen, että jutut kuuli oikein mainiosti jopa kahdeksannen kerroksen ikkunasta. Mustan auton kuljettaja puhui vahvalla itäeurooppalaisella korostuksella.
”No, mitä veikkaat? Kumpi jono peruuttaa?” Matt kysyi.
”Tietenkin se, jonka edellä on punainen auto. Hän on tosin keltanokaksi aika hyvä vastus.”

3. joulukuuta


Kaksikolle entuudestaan tuttu kahvila oli täynnä. Jono oli pitkä. Ilmeisesti sana vähäjouluisesta kahvilasta oli levinnyt. Tosin alkoi olla pidemmän päälle vähän puuduttavaa hakea kahvia kolmesti päivässä samasta puljusta. Kassaneiti katsoi kerta toisensa jälkeen epäilevämmin asiakkaita, jotka ravasivat siellä yhtenään.

”Pitäisiköhän se kahvinkeitin vain käydä ostamassa? Ei tarvitsisi nähdä muita ihmisiä niin paljon”, Mello kysyi hiljaisesti punapäältä, joka harvemmin näytti ärtyneeltä, mutta sillä hetkellä teki täydellisen poikkeuksen tavoistaan. Mattin otsassa olisi voinut aivan hyvin lukea kissankokoisin kirjaimin jotain veellä alkavaa.
”Se tarkoittaisi jouluhelvettiin ryntäämistä. Näin on ihan hyvä”, Matt väitti. Molemmat tiesivät, ettei niin todellakaan ollut hyvä.
”Kirskuttaisit sitten hampaitasi vähän vähemmän äänekkäästi. Sinä pilaat minun joulumieleni”, vaaleaverikön oli pakko kuitata. Matt naurahti herjalle, mutta vakavoitui melkein sekunnin murto-osassa tajutessaan, mihin suuntaan keskustelu oli menossa.
”Ei, Mells. Minä en todellakaan aio käydä ihmisten ilmoilla ennen tammikuuta. Kotoa poistuminen on muutenkin liian vaivalloista”, Matt tokaisi ja sai osakseen erittäin happaman mulkaisun. Vaaleaverikkö ei tosin vaivautunut edes väittämään, ettei olisi ehdottanutkaan mitään sellaista. Hetki kului inhottavassa hiljaisuudessa, juuri sellaisessa, jota seurasi yleensä äänekäs, huutamalla käyty keskustelu.

”Heitetään kolikkoa. Se, joka häviää, joutuu raahautumaan ostoskeskukseen. Minulle on kruuna, sinulle klaava”, Mello ehdotti tuskastuneesti huomattuaan, että heidän edellään olevalla miehellä oli tonttukuvioinen villapaita yllään. Vaaleaverikkö oli tehnyt jo parhaansa pitääkseen suunsa kiinni, mutta rajansa kaikella – raja ylittyi siinä vaiheessa, kun näki jonkun idiootin pitämässä villapaitaa paahteessa vain siksi, että oli joulukuu.
”Eikä heitetä. Huijaat kuitenkin”, punapää vastasi päättäväisesti.
”Miten siinä voi muka huijata?” Mello oli kysyvinään aivan kuin ei tietäisi.
”Helposti. Jos häviät, väität valinneesi kruunan klaavan sijasta ja iniset niin kauan, ettei pirukaan jaksa kuunnella. Tai jos et tee niin, pakotat minut kuitenkin mukaasi”, Matt vastasi.
”Eihän se kirpaise kuin kerran. Täällä ravaaminen on aivan helvetin ärsyttävää.”
”Jos olet tuota mieltä, niin mikset sitten itse tee asialle mitään? Eihän se olisi kuin se yksi saatanan kerta.”

Mello oli vastaamaisillaan jo jotain kärkästä, kun hän kuuli takaansa kimakan parkaisun. Vaaleaverikkö käännähti katsomaan juuri parhaiksi, kun stressaantunut puhetulva alkoi.
”Lopettakaa nyt, taivas soikoon! Minä en jaksa kuunnella enää, kun nuoretkin ihmiset riitelevät joka paikassa niin kuin helvetin vanhat avioparit!” tuohtunut, keski-ikäinen ja hermoromahduksen partaalla oleva nainen puuskutti. Vaaleaverikkö katsoi Mattia, joka vuorostaan katsoi häntä. Ilmeisesti he eivät sittenkään olleet ainoita, joille joulu ainainen olisi ollut täydellinen painajainen. Molemmat pysyivät hiljaa hetken, kunnes punapää päätti avata suunsa.
”Heitetään sitä kolikkoa kotona”, hän sanoi sovittelevaan sävyyn. Nainen heidän takanaan mulkoili kaksikkoa yhä. Radiossa soi Kun joulupukki suukon sai.
« Viimeksi muokattu: 16.01.2014 14:16:38 kirjoittanut Beyond »
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 853
  • kiero ja sarkastinen
Ei helvetti voi olla muuttanut, olen varma siitä että asun siellä vieläkin... migreeni ja töitä odotettavissa. No, irtosihan tähän aamuun jotain hupia kuitenkin.

Huvitti tuo Mellon huvitus kuljettajien kiistasta. Joulun henki tosiaan, ja vahingonilo on parasta iloa. Mutta kiva että hänestä saatiin irti jopa hiukan taustojakin tapauksen myötä.

Ihmettelen etteivät vielä olleet saaneet kahvinkeitintä hommattua, koska ilman kahvia ei ole elämää, ja kuka nyt oikeasti jaksaisi ravata edes vähäjouluisessa kahvilassa. Jossa on hörhöjä tonttukuvioinen villapaita päällään, tuollaiset tyypit on oikeasti vähän pelottavia.  ;D

Lainaus
Minä en jaksa kuunnella enää, kun nuoretkin ihmiset riitelevät joka paikassa niin kuin helvetin vanhat avioparit
Tätä aviopari-lausahdusta pojat varmasti arvostivat yli kaiken. <3

Kiitoksia tästä siis. <3
« Viimeksi muokattu: 04.12.2013 08:12:59 kirjoittanut Pics »
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Mightyena

  • ***
  • Viestejä: 431
  • ヨホホホ♪
Piti kommentoida jo aiemmin, mutta aika samalta tämä kommentti olisi näyttänyt vaikka olisinkin lähettänyt sen silloin kello kahdelta yöllä, joten näillä mennään. :--D

Lainaus
Matt oli oikeastaan aika yllättynyt kuullessaan toisen puhuvan menneisyydestään jotain. Aiemmat kerrat olivat yhden käden sormilla laskettavissa.
Näiden kahden suhde on niin jännä, tuntuu että he ymmärtävät toisiansa syvemmällä tasolla, mutta tällaiset perusjutut jäävät puhumatta. Aika mahtavaa. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, kuinka monta miljoonaa ihmistä Moskovassa asuu, mutta sitten googlasin sen ja herranjestas. Ei ihmekään, että LA vaikuttaa pikkukaupungilta. :''D

Minuakin ihmetyttää tuo kahvinkeitin, Matt ja Mello eivät taida olla kauhean käytännöllisiä ihmisiä (tai sitten kumpikaan ei vain osaa keittää hyvää kahvia, gasp). Kiitos paljon näistä. <3
everybody knows there's a party at the end of the world

Greece

  • Vieras
Luukut vähän jääneet ja viiväytyneet. Odotan innolla tulevia.
Itseänikin huvitti juuri tuo pikkukaupunki Los Angeles. Mellosta tulee vain pahasti mieleen eräs ystäväni ja se onkin kaikkein hauskinta tässä. :"D

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
A/N: Iloista tammikuuta kaikille lukijoille! ;) Ensinäkin pitää pahoitella, että loput luvut ilmestyvät näin hävettävän paljon joulun jälkeen. Joulukuuni oli aivan mahdoton, sillä orjapiiskurillani työnantajallani oli vielä vähemmän joulumieltä kuin Mattilla, Mellolla ja manalan kaikilla pikkupirusilla yhteensä, ja tentitkin painoivat joulukuun puolessa välissä kovasti päälle. Toivottavasti näistä luvuista on silti vielä iloa tai jos ei muuten, niin viimeistään ensi vuonna. ^^'

Pics, varmasti arvostivat. ;D Toisaalta on ihan hyvä, että pojat saavat palautetta käytöksestään ennen kuin vaikuttavat ihan pariskuntamaiselta pariskunnalta. Ja hei, joulun henki ei ole mitään ilman vanhaa kunnon vahingoniloa! ^^ Mattia ja Melloa vaivaa tuon kahvinkeittimen osalta sama juttu kuin kaikessa käytännöllisessä: he ovat vain liian neroja keskittyäkseen arkisiin asioihin. :'D + Totta kai kunnon pariskunnille parhaat pikkukinat syntyvät siitä, että asialliset asiat jäävät hoitamatta. ;)

Mightyena, olen itsekin miettinyt, että Mattin ja Mellon suhde on aika poikkeuksellinen siltä osin, miten vähän he oikeasti tietävät toistensa menneisyydestä. ^^ Tuo on itse asiassa sellainen aihe, johon aion pureutua vielä jonain päivänä vähän tarkemmin eräässä tulevassa projektissani. Oma selitykseni tuolle Mattin ja Mellon vakavista asioista puhumattomuudelle on se, että molemmat ovat sisimmässään peloissaan vähän kaikenlaisesta, eivätkä osaa oikein käsitellä sitä kunnolla. Ja vielä tuosta Mellon alkuperästä: mikä kulttuurishokki sen on täytynytkään olla joutua Moskovasta Winchesterin tapaiseen pikkukaupunkiin! ;D Mello vihaisi mua ihmisenä, jos pääsisi koskaan esittämään mulle mielipiteensä siitä, miten rääkkään sitä teksteissäni.

Greece, yleensä juuri ne ficit ovat huvittavimpia, mistä tunnistaa personaallisuuden, jollaisen tuntee tosielämässäkin. ^^ Mäkin tunnen muutaman sellaisen ihmisen, joista tulee joulun aikaan varsinaisia hapannaamoja. Myönnettäköön, että heistä on mukava ammentaa inspiraatiota. :D

Kiitoksia kaikille kommenteista. <3

***

4. joulukuuta

Edellisen päivän kahvilafiaskon jälkeen oli ollut helppoa päätyä suhteellisen yksimieliseen ratkaisuun siitä, että Matt saisi luvan käydä kuin käydäkin kodinelektroniikkaostoksilla. Alun perin punapää oli ehdottanut verkkokaupasta tilaamista, mutta Mellon huomauttaessa siitä, että ihmiset lähettivät yhä oikeita joulukortteja, idea oli hylätty. Sitä paitsi tilauksen odottamiseen olisi mennyt siihenkin aikaa aivan liikaa. Toki tuotteen olisi voinut tilata kotiovelleen, mutta oikean osoitteen antaminen olisi ollut liian riskialtista – olihan kaksikko pyörinyt jo pitkään niiden ihmisten kanssa, joista viranomaiset eivät pahemmin pitäneet. Aiheesta olisi toki saanut mehevän riidan, mutta vaaleaverikön onneksi Matt oli aina ollut aivan liian kiltti sellaiseen.

Punapään lähdöstä oli ehtinyt kulua vain puolisen tuntia, kun Mello kuuli puhelimen hälyttävän uuden tekstiviestin merkiksi. Lähettäjä oli Matt, mikä ei yllättänyt vaaleaverikköä laisinkaan.

Käykö, että tilataan sittenkin se kahvinkeitin verkosta? Täällä on ihan kamalaa.


Koska Mello oli päättänyt olla suhteellisen mukava sinä nimenomaisena päivänä punapäälle, vaivautui hän vastaamaan lyhykäisesti.

Ei.

Kännykkä hälytti jälleen.

Jonossa menee varmasti ikuisuus.


Vaaleaverikön olisi tehnyt mieli tuhahtaa ääneen. Toisinaan Matt osasi tehdä yksinkertaisista asioista yllättävänkin hankalia.

Ohita se sitten.

Ilmeisesti ratkaisu ei miellyttänyt punapäätä.

Ihmiset suuttuvat.

Sen viestin jälkeen vaaleaverikkö todella tuhahti. Hän ei ainakaan olisi jaksanut välittää muista ihmisistä, jos olisi juuttunut keskelle jouluruuhkaa.

Mitä sitten?


Matt lähetti vielä yhden viestin, joka oli ensimmäinen järkevä sen päivän aikana:

Miten sanotaan venäjäksi, että en ymmärrä englantia? En halua, että ihmiset tietävät minun ymmärtävän protesteja.


***

Punapää tuijotti hetken aikaa kännykkänsä näyttöä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten hänen pitäisi ylipäätään lausua Mellon kirjoittamat sanat. Parhaassa tapauksessa ne eivät edes tarkoittaisi sitä, mitä Matt haki takaa. Vaaleaverikön huumorintajun tuntien sanoma oli todennäköisesti jotain äärettömän hävytöntä, mutta kun punapää vilkaisi uudelleen jonoa, päätti hän edes yrittää.

”Hei, mene jonon perälle siitä!” ärtyisä, jonossa toisena ostoskärryjen kanssa seisova mies murahti, kun punapää sujahti kätevästi jonon etummaisen persoonan vierelle. Matt höpisi jotain etäisesti venäjää muistuttavaa. Hänen pahaksi onnekseen jonon kolmantena seisova nainen alkoi puhua pälpättää oletettavasti samalla kielellä viittilöiden jonon häntää kohti.

”Je ne parlais pas russe”, Matt keskeytti puheen nopeasti kiitollisena siitä, että Wammy’sin ja koko Ison-Britannian koulutusohjelmaan oli kuulunut jokunen vuosi pakkoranskaa. Tosin jos joku alkaisi liverrellä ranskaksi jotain, olisi punapään ainoa vaihtoehto paeta paikan päältä. Hän lupasi itselleen, että seuraavan kerran Mello saisi hoitaa vastaavat tilanteet, koska vaaleaverikön kasvoja ei olisi taatusti kuumottanut ollenkaan, vaikka satakunta ihmistä olisi tuijottanut erittäin vihaisesti. Todennäköisemmin tuo olisi ilmoittanut selkoenglanniksi, että hänellä oli liian kiire jonottaa ja palvelutilanteen jälkeen raahustanut kaikessa rauhassa pois paikan päältä.

5. joulukuuta


Jos Los Angelesissa asumisessa oli jokin hyvä puoli niin se, että yleensä siellä sai olla suhteellisen rauhassa. Kerrostaloissa asuvat saattoivat muistaa naapureidensa sukunimet, mutta eivät osanneet yhdistää niitä kasvoihin. Kukaan ei olisi ikinä arvannut joulun sekoittavan ihmisten mieliä niin pahasti, että yhtäkkiä ihmiset tahtoisivat pitää yhteyksiä naapureihinsa. Jos Mello olisi osannut varautua mahdottomaan paremmin, hän ei olisi todellakaan avannut ovea siinä vaiheessa, kun siihen koputettiin.

”Päivää”, etovan ystävällinen naisääni oli toivottanut ennen kuin vaaleaverikkö oli edes nähnyt kuka oli oven takana. Mello oli tietenkin yrittänyt siinä vaiheessa sulkea oven, mutta sen sijaan, että tervehdyksen lausahtaja olisi tajunnut vetäytyä, oli hän kiskaissut ovea reippaasti itseensä päin. Vaaleaverikkö oli tuijottanut typertyneenä noin nelikymppistä rouvashenkilöä, jolla oli yllään joulunpunainen, huonosti istuva toppi ja lumihiutalekuvioin koristeltu hame.

”Teidän ovikellonne ei ilmeisesti toimi”, nainen totesi. Mello oli ollut poikkeuksellisen hiljaa.
”Oli miten oli, minä olen Sandy Miller tuosta alakerrasta. Ajattelin tulla vain ilmoittamaan teillekin, että viikon päästä tämän talon sisäpihassa järjestetään pihakirpputori. Kaikki tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Aiomme kerätä rahaa, jotta köyhät lapset Afrikassa –”
”Saavat joululahjoja? Sepä erinomaisen mukavaa”, vaaleaverikkö täydensi naisen lauseen aksentilla, jonka arveli kuulostavan erittäinkin afrikkalaiselta ja loi rouvaan jäisimmän katseensa tehdäkseen selväksi, mitä mieltä oli joululahjoista, köyhistä lapsista, hyväntekeväisyydestä ja pihakirpputoreista. Kaiken järjen mukaan naisen olisi siinä vaiheessa pitänyt ottaa pari askelta taaksepäin, naurahtaa hermostuneesti ja pyytää anteeksi häiritsemistään. Mello oli kuitenkin tehnyt pahan virhearvion, sillä nainen loi vaaleaverikköön vielä ilkeämmän katseen ja totesi sitten:
”Minusta olisi erittäin kurjaa, että joku jättäisi tulematta vain siksi, ettei huvita. Vaikka tämä ei olekaan varakasta seutua, ovat asiat kuitenkin sen verran hyvin, että jokaisella on kyllä muutama dollari ylimääräistä.”

Vaaleaverikkö ei muistanut, milloin olisi viimeksi säikähtänyt jonkun ihmisen vuoksi niin paljon. Ilmeisesti nainenkin huomasi Mellon tyrmistyksen, sillä hänen ilmeensä pehmentyi vähän.
”Anteeksi, kultaseni, ei ollut tarkoitus tiuskia. No, minun pitää jatkaa kierrosta. Tulkaa ihmeessä käymään, voitte ostaa vaikka uudet verhot.”
Jos vaaleaverikkö ei olisi pelännyt naista, hän olisi varmaan räjähtänyt jo pelkästään siitä, että jollakulla oli tarpeeksi pokkaa kurkkia hänen olkansa yli nähdäkseen rispaantuneet, riekaleina olevat kangaspalat olohuoneen ikkunoiden peittona.

***

”Käsitinkö oikein? Sinä, joka saat jopa Rodin kaltaisen korston tärisemään pelosta pelkällä mulkaisulla, pelkäät nyt naapurin nelikymppistä tätiä, koska hänellä on yhtä murhaava katse kuin sinulla?” Matt varmisti vaaleaverikön kertoessa muutamaa minuuttia myöhemmin kummallisesta kohtaamisesta.
”Se katse oli huomattavasti pahempi. Sillä naisella oli helvetti silmissään”, Mello vakuutti.
”Ymmärrän”, punapää vastasi yrittäen pitää kasvonsa peruslukemilla. Hän ei ollut todellakaan niin hullu, että olisi ehdottanut vaaleaverikölle vierailua naisen järjestämässä hyväntekeväisyystapahtumassa, mutta kieltämättä ajatuksella leikittely oli hauskaa.


6. joulukuuta

Mello alkoi olla vakuuttunut siitä, että hänen elämänsä oli kirottua. Yhden naapurin jouluisessa vierailussa oli ollut jo ihan tarpeeksi kestämistä, mutta siinä vaiheessa, kun toinenkin naapuri – keski-ikäinen ja hartaasti kristillisen oloinen mies, Jack Taylor – vieraili tuodakseen kynttelikön ikkunalaudalle asetettavaksi, oli vaaleaverikkö lähestulkoon repinyt pelihousunsa. Ilmeisesti taloyhtiön tapoihin kuului, että jokaisessa ikkunassa oli tismalleen samanlainen koriste, ja koska taloyhtiö oli rahoittanut nuo koristeet, oli niitä myös käytettävä. Uskonnollisiin syihin vetoamiset eivät auttaneet, sillä puheista päätellen jopa taloyhtiön juutalainen osakas oli hyväksynyt joulukoristesäännön jokaisessa vuosikokouksessa, eikä kolmannen kerroksen buddhalaisperheelläkään ollut aiheesta mitään valittamista.

”Tiesitkö, että Yhdysvalloissa on mahdollista sakottaa esimerkiksi siitä, jos omakotitaloalueella nurmikko ei ole kunnossa?” punapää kysyi kärsivälliseen sävyyn kuunneltuaan kutakuinkin vartin Mellon jupinoita siitä, miten epäoikeudenmukaista taloyhtiöltä oli edellyttää joulukoristeiden käyttöä.
”En, enkä halunnutkaan tietää. Täällä on muutenkin joulun aikaan tarpeeksi kamalaa ilman, että tietää tarkalleen, mitkä kaikki muut asiat ovat syvältä”, vaaleaverikkö vastasi kirskutellen hampaitaan.
”Kyllä se siitä”, Matt vastasi tietämättä oikein enää, mitä muutakaan sanoa. Oikeastaan hänenhän olisi pitänyt purnata enemmän kyntteliköstä ikkunalaudalla, sillä sen siirtely tupakoinnin yhteydessä aiheutti hänelle vaivaa.
”Eipähän”, Mello väitti surkeasti vastaan.
”Nyt ollaan jo melkein voiton puolella. Tasan kaksikymmentä päivää, niin on ihan viimeinen joulupyhäpäivä”, punapää yritti lohduttaa, mutta sanoilla oli päinvastainen vaikutus kuin hän oli toivonut.
”Ei voi olla niin pitkä!” vaaleaverikkö parahti äänellä, joka oli täynnä puhdasta epätoivoa.
”Sinä olet vähän liian dramaattinen. En minäkään joulusta pidä, mutta ei kai yksi joulukoriste nyt niin paha voi olla? Sitä paitsi vielä Englannissa sinä siedit jopa sen, että Near antoi sinulle joka vuosi joulukortin”, Matt huomautti.
”Se oli eri asia, koska kuvittelin aina, että sitten isona lähden joka pirun joulukuuksi johonkin sellaiseen maahan lomalle, missä ei vietetä joulua”, Mello vastasi yhä kitkerään sävyyn.
”No, varataan sinulle riemuloma Pohjois-Koreaan ensi jouluksi”, punapää lupasi kyllästyneeseen sävyyn ja suureksi hämmästyksekseen sai kirvoitettua kommentillaan jonkinlaisen hymähdyksen tapaisen.
”Hyvä on, laita se pirun joulukoriste jonnekin, niin naapurit jättävät meidät ehkä vihdoin rauhaan.”

Sillä välin, kun Matt sovitti kynttelikköä paikoilleen, kirjoitti vaaleaverikkö oveen lapun, joka ilmoitti talon olevan tyhjillään 7. joulukuuta alkaen. Ehkäpä se hillitsisi naapureiden intoa käydä kääntymässä ovella. Lisäksi Mello harkitsi vakavissaan, että ehkä samalla vaivalla nimikyltinkin voisi ottaa pois. Hän oli nimittäin naapurin käynnin yhteydessä ihmetellyt, minkä vuoksi naapuri oli puhutellut häntä herra Bushina ennen kuin oli muistanut päättäneensä muuton yhteydessä Mattin kanssa, että oveen laitettaisiin nimiksi Bush & Obama. Henkilökohtaisesti Mello oli sitä mieltä, että punapää olisi ollut paljon soveliaampi esiintymään Bushin nimellä kuin hän.


7. joulukuuta

Jopa vaaleaverikön itsensä oli myönnettävä, että toisinaan naapureiden pakoilu sai ihan naurettavia mittasuhteita. Oli oikeastaan todella turhauttavaa hiiviskellä omassa asunnossaan kuin mikäkin murtovaras ja kommunikoida lapuilla sekä viittomalla Mattin kanssa. Illan tullessa ainoat valonlähteet olivat tietokoneen ruutu ja Jack Taylorin tyrkyttämä kynttelikkö, mikä sai asunnon näyttämään masentavan tunnelmikkaalta. Kaiken kukkuraksi punapäälle hiljaisuus näytti olevan huomattavasti helpompaa kuin Mellolle, mikä ärsytti vaaleaverikköä ihan suunnattomasti.

Matt oli päättänyt hoitaa kotona olemattoman teeskentelyn laittamalla kuulokkeet kiinni tietokoneeseensa ja paneutumalla verkkomaailmaan. Mello oli yrittänyt tehdä saman omalla kannettavallaan, mutta häneltä joko puuttui kyky uppoutua tai sitten löytää mitään mielenkiintoista. Lopulta vaaleaverikkö sai tarpeekseen ja läimäytti kannettavan kannen kiinni. Sen jälkeen hän marssi punapään luokse napatakseen kuulokkeet pois tuon päästä ja ilmoittaakseen, että kotona olemattoman teeskentely riittäisi siltä erää.

”Kauanpa sitä kestikin”, Matt totesi pyöritellen silmiään ja totesi sitten:
”Sääli vain, koska aloin jo tottua siihen, että saan olla rauhassa koneella.”
”Älä viitsi vaikuttaa noin pettyneeltä”, Mello tokaisi. Punapää tyytyi naurahtamaan.
”Kai sitä edes vähän saa pettyä? Ajattele nyt itsekin; melkein vuorokausi täysin rauhallista peliaikaa.”
”Anna kun arvaan, että seuraavaksi kerrot minulle jostain eittämättömän mielenkiintoisesta klaanisodasta, jonka sinä ja muut kiltasi adminit päättivät julistaa, koska sinulla on kerrankin aikaa sellaiselle”, vaaleaverikkö tokaisi. Matt näytti hetken aikaa täysin äimistyneeltä.
”Sinä alat ilmeisesti päästä sisään näihin juttuihin, Mells”, punapää hymähti. Puhuteltu nuorukainen tuhahti ja mutisi jotain elämää kaipaavien luusereiden kanssa asumisesta. Sen sijaan, että Matt olisi käynyt väittelemään aiheesta toisen kanssa, tyytyi hän vetämään tämän lähemmäs itseään ja suikkaamaan pienen suukon tuon huulille.
”Olen aika imarreltu. Kuulostaa nimittäin melkein siltä, että sinä kuuntelet joskus minun puheitani”, punapää totesi. Mellosta tuntui hetken aikaa siltä, että hänen pitäisi ihan periaatteen nimissä inttää vastaan, mutta koska vitsin takana näytti piilevän osa totuutta, päätti hän sittenkin pysyä vain mykkänä.

”Matt?” vaaleaverikkö rikkoi lopulta hiljaisuuden.
”No?”
”Pakko myöntää, että jos joku saa tuhlattua aikaa verkossa yhtä tehokkaasti kuin sinä, niin se jos jokin on taitolaji. Minä nimittäin tulisin hulluksi, jos joutuisin kokemaan vielä yhdenkin tällaisen päivän”, Mello sanoi. Hänen alkuperäinen tarkoituksensa oli ollut sanoa jotain aivan muuta, mutta loppujen lopuksi ulosanti oli jotain aivan erilaista.
”Tiedän”, Matt vastasi ilmeisen tietoisena siitä, että ontuva kehuntapainen oli parasta, mihin vaaleaverikkö pystyi. Ennen kuin Mello joutui keksimään enää mitään täydentävää kommenttia, oli punapää vetänyt hänet uuteen suudelmaan, joka oli paljon edellistä syvempi ja vaativampi, mutta siitä huolimatta lempeä. Vaaleaverikkö antoi kehonsa rentoutua samalla, kun hän kietoi kätensä toisen ympäri ja vastasi suudelmaan aivan yhtä hellästi.


8. joulukuuta

Joulukuu ei vaikuttanut parantuvan ainakaan etenemisensä myötä, sillä terveystarkastajat olivat sulkeneet korttelin ainoan ruokapaikan toistuvien hygieniasäädösten laiminlyönnin vuoksi. Melloa asia ei hetkauttanut niinkään, mutta Matt sen sijaan näytti kärsivän siitä, että päivä pitikin viettää täysin ilman ateriaa. Asunnon kaapit olivat tasaisen tyhjät, eikä jääkaapissakaan ollut mitään muuta kuin viskiä ja vanhentunutta voita. Punapäästä tuntui jo lähes siltä, että vanhentunut voi viskin kera saattaisi maistua ihan siedettävältä. Ainakin viski oli niin helvetillisen halpaa ja pahaa, että se peittäisi kevyesti härskiintyneen maun voista.

”Minulla on nälkä”, Matt valitti suurin piirtein viidettätoista kertaa kahden tunnin sisään hylättyään ajatuksen viskivoista.
”Käy sitten kaupassa”, Mello tokaisi.
”Lähikaupan mikroateriat ovat pahoja. Siellä on vain juustomakaronia ja muita aivan helvetin ällöttäviä juttuja”, punapää protestoi.
”Osta sitten ruoka-aineksia, joista voit tehdä jotain. Voit tuoda samalla minulle suklaata”, vaaleaverikkö ehdotti.
”Tekemäni ruoka vasta pahalta maistuisikin. En minä osaa laittaa ruokaa.”
”Älä sitten valita.”
”Helppohan sinun on sanoa tuollaisena luuviuluna. Osaatko sinä muuten laittaa ruokaa?” Matt kysyi toiveikkaasti. Totta kai oli pelkästään epätoivoista kysyä nimenomaan Mellolta sellaista, mutta nälkäisenä oli helppo sortua ties mihin.
”Milloin olet nähnyt minun tekevän mitään sen tapaistakaan?” vaaleaverikkö kysyi tietämättä oikein, käyttääkö kuivakkaa vain etäisesti huvittunutta äänenpainoa.
”En koskaan, mutta eihän sitä tiedä, vaikka sinulla olisi piilotettuja kykyjä”, punapää selitti. Hänen vatsansa kurni ikään kuin sanojen säestyksenä. Matt kaivoi tupakka-askin taskustaan sytyttääkseen savukkeen, vaikka ei se oikeastaan nälkään auttanut juuri mitään.
”Voin kokeilla, jos tahdot”, Mello lupasi mulkaistuaan ensin punapään savuketta paheksuvasti. Odottaman töksäytys sai Mattin niin ällistyneeksi, että hän veti sekä sylkeä että savua väärään kurkkuun.
”Oikeasti?” hän kysyi raivoisan yskänpuuskansa lomasta. Matt joutui köhimään tovin jos toisenkin pystyäkseen taas hengittämään.
”Totta kai, Matty, mutta vain jos syöt lautasen kiltisti tyhjäksi”, vaaleaverikkö vastasi ja väläytti harvinaisen pirullisen hymyn.

Hetken aikaa punapää harkitsi tilaisuuteen tarttumista, mutta toisaalta hän ei halunnut kuolla ihan vielä. Matt oli aika vakuuttunut siitä, että jos toinen teki lupauksen ruoanlaitosta, lautasella olisi todennäköisesti jotain, mikä oli huonosti valmistettuna myrkyllistä.
”Minä lähden sinne kauppaan. Tahdotko suklaan lisäksi jotain muuta?” punapää kysyi lopulta kohtaloonsa alistuneena.
”En varsinaisesti, mutta sinä voit tahtoa tiskiainetta”, Mello huomautti ja osoitti lavuaarin tiskivuorta, joka oli ollut paikoillaan aika monta kuukautta.
”Pyh! Ostan kertakäyttöasioita”, Matt totesi vilkaistuaan ällöttävää läjää. Hänellä ja Mellolla oli pitkä väsytystaistelu siitä, kumpi tekisi asialle jotain, eikä Matt todellakaan aikonut koskea astioihin edes pitkällä tikulla.
”Torakkakantamme kiittää”, vaaleaverikkö huomautti.
”Voin minä ostaa sinulle sitä tiskiainetta, jos välttämättä tahdot”, punapää ehdotti.
”Nääh, pitäydy sittenkin vain niissä kertakäyttöastioissa.”


9. joulukuuta

Rodista ei ollut kuulunut mitään viikkokausiin, joten Mello ei yllättynyt, kun mies vihdoin soitti joulukuun 9. päivänä. Vaaleaverikkö oli oikeastaan varma siitä, että Rodilla oli jälleen jotain hanttihommia tarjolla. Hän oli pahasti väärässä: Rod nimittäin ilmoitti vain olevansa Meksikossa tammikuuhun asti, joskin tammikuusta oli puheiden perusteella tuleva aivan kamala Mellon osalta. Siihen asti vaaleaverikkö saisi tehdä mitä huvittaisi, eikä se oikeastaan ylentänyt hänen mieltään. Rod oli nimittäin ainoa henkilö, joka olisi saattanut edistää jotenkuten asioita Kiran osalta. Sen sijaan, että Mello olisi voinut keskittyä Kiraan, hän joutuisi viettämään koko kirotun kuukauden aivan kuten kuka tahansa muukin silkan jouluhössötyksen keskellä. Päivä ei ainakaan parantunut, kun postilaatikon kolahdus hätkäytti niin vaaleaverikön kuin Mattinkin. Yleensä postiluukusta tuli vain vihaisen vuokranantajan huomautus myöhästyneistä maksuista, joten molemmat ryntäsivät suorastaan kilpaa katsomaan, mistä sillä kertaa oli kyse. Mello oli nopeampi. Hän sieppasi punaisen, kimmeltelevän kartonginpalan käteensä ja näytti siltä kuin olisi juuri nähnyt aaveen.

”Mikä tuo on?” Matt kysyi vähintään yhtä kauhistunut ilme kasvoillaan kuin vaaleaverikölläkin oli.
”Joulukortti”, Mello vastasi heiveröisesti. Sandy Miller oli ottanut mitä ilmeisimmin asiakseen askarrella joulukortit kaikille naapureilleen. Korttiin oli vieläpä kirjoitettu kutsu kaikille taloyhtiön asukkaille hyväntekeväisyyskirpputorille 12. joulukuuta. Vaaleaverikkö oli toivonut voivansa unohtaa kyseisen roskatapahtuman, mutta Miller oli todella ottanut hyväntekeväisyyden sydänasiakseen, mikä teki unohtamisesta huomattavasti vaikeampaa.

Kesti hetken ennen kuin punapää kykeni vastaamaan mitään.
”Seuraavaksi varmaan saat postiluukusta joulukortin, jossa on Near tonttulakki päässä”, Matt puuskahti vihdoin harvinaisen tympääntyneesti. Vaaleaverikkö ei voinut enää itselleen mitään: sen päivän hervoton ärsytys purkaantui ulos lähes hysteerisenä nauruna, vaikka tonttulakkipäisessä Nearissa ei todellakaan ollut mitään hauskaa. Oikeastaan sitä mielikuvaa olisi pitänyt pelätä henkensä edestä, koska mokomasta albiinolampaasta ei voinut koskaan mennä takuuseen. Nauru tosin loppui lyhyeen, kun toinenkin joulukortti työnnettiin luukusta. Matt tietenkin vakuutteli, että kortti oli vain joltakulta toiselta naapurilta, mutta vaaleaverikkö oli jo päättänyt naulata koko postiluukun kiinni varmuuden vuoksi.


10. joulukuuta

Mello tarkkaili sivusilmällä tietokoneen ääressä työskentelevää punapäätä, joka näytti aivan poikkeuksellisen keskittyneeltä. Tapaus oli herättänyt vaaleaverikön mielenkiinnon lähinnä siksi, ettei Matt yleensä vaivautunut paneutumaan oikein mihinkään aivan täysillä. Tosin silloin harvoin, kun sellaista sattui, lopputulos oli aina jotain jopa Mellon mielenkiinnon herättävää. Senpä vuoksi vaaleaverikkö hillitsi kielensä, vaikka hänen olisi tehnytkin mieli kysyä, mitä oli tekeillä. Lopulta Matt irrotti katseensa ruudusta. Mello kohotti kulmakarvojaan kysyvästi.

”Arvaa mitä, Mells?” punapää kysyi virnistäen.
”Voitit juuri hedelmäkorin ja raaputusarpoja jossain virtuaalibingossa?” Mello kysyi yrittäen kuulostaa pitkästyneeltä parhaan kykynsä mukaan. Ainakaan toisen itsetyytyväisestä olemuksesta päätellen kyseessä ei voinut olla mikään huono asia.
”Parempaa, koska nyt meillä on rahaa”, Matt ilmoitti. Niin harvoin kuin vaaleaverikkö ilmaisikaan mitään muuta kuin mietoa halveksuntaa kaikkea ja kaikkia kohtaan, oli hänen pakko kerrankin myöntää olevansa vaikuttunut.
”Tiesinhän minä, että minulla on joku syy olla sinun kanssasi”, Mello hymähti.
”Kehu nyt vähän enemmän. Onnistuin nimittäin tekemään aika näppärän urkintaohjelman”, punapää naurahti.
”Hyvä on, olet nero”, vaaleaverikkö suostui myöntämään ja väläyttämään jopa ihan oikean hymyn toiselle.
”Jos tämä olisi hakkerinerosta kertova elokuva, sinä olisit jo riisuuntunut ja sängyllä”, toinen huomautti, joskin Mello oli suhteellisen vakuuttunut siitä, että todellisuudessa punapäälle riittäisi aivan hyvin pieni ja siveä suukko palkkioksi. Tosin puolen minuutin kuluttua vaaleaverikkö huomasi olevansa käytännössä katsoen kokonaan toisen sylissä.

”Mells?” punapää kysyi suudelmien lomasta.
”Hmm?”
”Valitse jokin helvetin kallis ravintola. Minä tarjoan tai no, oikeasti Ethan William Brooks tarjoaa, koska hänen tietokoneensa suojaus ei ole aivan ajan tasalla.”
”Siinä vasta kultainen mies.”

Aavistuksen verran romanttisempi persoona olisi voinut luulla, että punapää oli juuri pyytänyt Melloa ulos. Vaaleaverikkö oli kuitenkin realisti. Senpä vuoksi hän arveli, että Matt oli oikeasti vain lopen kyllästynyt lähikaupan mikroaterioihin ja siihen, että aina syötyään joutui pesemään hampaansa kahdesti, jos tahtoi tulla lähellekään Melloa. Vaaleaverikkö oli ilmaissut suhteellisen selvästi mielipiteensä siitä, kuinka epäseksikkäiltä mikroateriat ylipäätään lemusivat ja eritoten maistuivat. Sitä paitsi treffeillä kävivät vain ne hullut, jotka ruotivat parisuhdettaan joko The Oprah Show’ssa tai Dr. Philin aina yhtä lokoisassa studiossa kymmenen avioliittovuoden jälkeen ja antaisivat vuoden jälkeen uuden haastattelun siitä, kuinka itsestään selvät, maalaisjärjellä järkeillyt neuvot olivat pelastaneet heidän suhteensa perikadolta. Lisäksi televisio ei ikinä näyttäisi sitä, kuinka pariskunnat eroaisivat kahden ja puolen vuoden kuluttua täysin katkeroituneina, kunnes viidenkympin villitys iskisi päin naamaa. Realistit sen sijaan jättivät treffeillä käymisen kaltaiset höpötykset välistä ja keskittyisivät olennaiseen, sekä siten säästäisivät kasvonsa ja itsekunnioituksensa. Realisteilla ei ollut ehkä romantiikkaa, mutta toisaalta he eivät myöskään laulaneet nolostuttavia joululauluja tai esiintyneet Oprahin ohjelmassa.
« Viimeksi muokattu: 16.01.2014 14:20:25 kirjoittanut Beyond »
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 853
  • kiero ja sarkastinen
Ihanaa että jatkoit tätä. <3 Itseäni ei ainakaan yhtään haittaa lukea joulukalenteria mihin aikaan vuodesta tahansa.

Tämä jatkuu ihan yhtä hauskana kuin alkoikin, ja repeilin tekstiviestittelyille kahvinkeitintä ostaessa. Mellon käsitys mukavuudesta on tekstariin vastaaminen? Joo, en oikeastaan ole yllättynyt tuosta. Toivottavasti sentään saivat keittimen lopulta hankituksi, se ei tainnut esiintyä tekstissä tuon hetken jälkeen tai sitten en ole vielä hereillä.

Lainaus
oli muistanut päättäneensä muuton yhteydessä Mattin kanssa, että oveen laitettaisiin nimiksi Bush & Obama.
*reps*

Lainaus
”Totta kai, Matty, mutta vain jos syöt lautasen kiltisti tyhjäksi”, vaaleaverikkö vastasi ja väläytti harvinaisen pirullisen hymyn.
Mäkään ei ehkä lähtisi syömään mitään, mitä Mello on tarjoutunut kokkaamaan tuo ilme naamallaan.

Lainaus
”Seuraavaksi varmaan saat seuraavaksi postiluukusta joulukortin, jossa on Near tonttulakki päässä”
Kiitos tästä mielikuvasta, olisi varmaan söpöä. <3 (Tykkään Nearin hahmosta hirmusti.)

Lainaus
”Jos tämä olisi hakkerinerosta kertova elokuva, sinä olisit jo riisuuntunut ja sängyllä”
Ehkäpä Mellokaan ei panisi tuota hirveän pahakseen, vaikka tekisikin juuri noin... seuraukset voisivat olla aika miellyttäviä.

En osaa kummemmin kommentoida, mutta tämä piristi aamuani huomattavasti ja jään odottamaan mielenkiinnolla eksyvätkö pojat vielä sille kammotulle pihakirppikselle... <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Kiitoksia kommentistasi, Pics! ^^ <3

Matt ei olisi uskaltanut palata asunnolle ilman kahvinkeitintä, koska jos sanakirjassa olisi kuva tossun alla olevasta henkilöstä, niin siinä olisi Mattin kuva. :D Tosin oikeasti raukka joutui varmaan jonottamaan, kun tuo no speak americano ei mennyt kovin nappiin.

Haha, kirjoitan muuten juuri tuosta odotetusta 12. päivästä. ^^ Taattua on ainakin se, että pojilla ei ole ainakaan mukavaa. Rakastan sitä, että saan rääkätä heitä joululla 'cuz I'm evil like that. ;)

Tonttulakkipäisessä Nearissa on kieltämättä jotain kieroutuneella tavalla söpöä. :D

Lainaus
”Jos tämä olisi hakkerinerosta kertova elokuva, sinä olisit jo riisuuntunut ja sängyllä”
Ehkäpä Mellokaan ei panisi tuota hirveän pahakseen, vaikka tekisikin juuri noin... seuraukset voisivat olla aika miellyttäviä.

Olen vakuuttunut siitä, että Mattyn toive toteutui kyllä illan aikana... Monesti. ;) Harkitsen jo melkein spin offin kirjoittamista tuonne Ulkoavaruuteen, koska kaikkihan me tiedämme, että oikeasti noilla kahdella on toisinaan erittäinkin intohimoinen suhde. <3
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
A/N: Tämä kalenterihan ei tosiaan mennyt aikoinaan kuten piti, mutta koska tahtoisin aloittaa toisen kalenterin toisella fandomilla, yritän viedä tämän kiltisti loppuun. :D + Hei, onnistuin kaivelemaan koneelta kolme luukkua. Kirjoitustyylini on muuttunut muuten aika radikaalisti näistä kirjoitetuista luukuista, mutta minusta ne ansaitsevat tulla julkaistuna sellaisina kuin ovat - todennäköisesti minulla on ollut kuitenkin niitä kirjoittaessani jokin punainen lanka ja toive julkaista jonain päivänä. Kappalejakoa tosin vähän muokattu.

***

11. joulukuuta


Koska iltaa ei maksettu vaaleaverikön tai punapään varoilla, päättivät he vetää täysin yli. Taksikyyti Malibuun oli vasta alkua. Toki kuski ihmetteli aluksi, miten niin nuhjuiselta alueelta tulevilla oli varaa kulkea edes korttelinväliä taksilla, mutta loppujen lopuksi kuski äkkäsi, että nuorukaiset olivat äkkirikastuneet uhkapeleillä. Hän kertoi tuttujen tuttujensa kaimojen huono-onnisia kokemuksia aiheesta ja sai kaksikon jopa vakuuttamaan, etteivät he pelaisi enää yhtään, kun olivat näköjään voittaneet mojovan summan. Lisäksi kuski varoitti, että vaikka Malibussa oli ihan mukavaa vierailla silloin tällöin, ei sinne kannattanut sentään muuttaa. Malibulla oli näet tapa ylpistää ihmiset. Puolikorvalla kuunnellut kaksikko vakuutti, ettei heillä ollut mitään aikeita muuttaa sinne. Mello tosin mietti, onnistuisiko Matt kalastelemaan tarpeeksi rahaa muilta tileiltä uutta asuntoa varten, koska Beverly Hillsin osalta kaksikko ei ollut tehnyt vielä minkäänlaista lupausta kenellekään. Tarkemmin ajatellen asunto, jossa ei ollut vuosittain toistuvaa torakka- tai naapuriongelmaa kuulosti jo sekin ihan kohtuulliselta.

Vaaleaverikkö oli salaa mielessään tyytyväinen siitä, että he säästyivät sentään kynttilältä. Ilmeisesti kaksikko oli onnistunut vaikuttamaan vain kaverusparilta, joista toinen oli voittanut pokerissa. Ei sillä, että muiden mielipiteet suhteesta olisivat muutoin kiinnostaneet oikein kumpaakaan, mutta liian romanttinen tunnelma olisi saanut molemmat pahimmillaan kiusaantuneiksi ja parhaimmillaankin hekottelemaan niin, ettei alkeellisenkaan älyllinen jutustelu olisi luonnistunut. Joskus he olivat päätyneet vahingossa hääsviittiin jossain New Yorkin ja Los Angelesin välillä, eikä siitä ollut tullut oikein mitään. Tosin muisto ruusun terälehdillä koristellusta sai molemmat yhä virnistelemään typerästi, eikä kumpikaan tahtonut missään nimessä virnistää jälkeenjääneen näköisesti.

Nuori naistarjoilija tuli pöytään tuodakseen ruokalistat ja kaataakseen molemmille sekä kuplivaa, lasillisen vettä. Hän myös luennoi suosittelemistaan aterioista jonkin tovin. Punapäästä nainen tuntui pitävän asiakkaana, mutta kun Mello mutisi jotain kiitoksen tapaista, näytti tarjoilija siltä, että ilta oli täysin pilalla.

”Vau, jopa tarjoilija vihaa minua”, Mello totesi naisen lampsittua tiehensä.

”Kuulostat liian eurooppalaiselta. Täkäläisillä on ihan hyvä syy pelätä sellaista, koska Los Angeles tai ylipäätään Amerikka ei taida olla kulinaristien suosiossa, ei varsinkaan eurooppalaisten kulinaristien.”

”Eurooppalainen tai ei, kukaan täysipäinen ei voi väittää, että sammakonjalat ovat pizzaa parempaa tai että samppanja olisi oikeasti hyvää”, vaaleaverikkö totesi ja kippasi sitten alkujuomansa kulauksella alas.

”Ihan pirun järkyttävää litkua näin tarkemmin ajatellen”, hän totesi sitten irvistyksen kera.

”Ajattelin itse pitää nenästä kiinni, kun juon, niin se ei maistu ehkä niin paljon”, punapää kertoi strategiansa.

”Onnea vain sen kanssa”, vaaleaverikkö hymähti. Kun Matt toteutti suunnitelmansa, hän tajusi mitä toinen oli tarkoittanut: niin kuplivaa juomaa oli lähes mahdotonta niellä ilman, että se nousi sieraimiin asti.

”Tuo näyttää jo aika säälittävältä yritykseltä”, Mellon oli pakko huomauttaa huvittuneesti, kun punapää oli vihdoin kulauttanut lasinsa alas puistatuksen kera.

”Liian sivistynyttä minun makuaistilleni”, Matt kuittasi.

”Oikeasti mikään ei ole parempaa kuin Meksikosta tuotu muutaman dollarin viina.”

”Totta turiset.”

”Miten sinä onnistut tuossa?” Mello kysyi kuunneltuaan aikansa toisen puherytmiä.

”Missä niin?” punapää kysyi.

”Sinuun amerikkalainen aksentti tuntuu sentään tarttuvan, vaikka kommunikoit ihmisten kanssa huomattavasti vähemmän kuin minä”, vaaleaverikkö selitti.

”Minä olen puhunut aina näin ennen kuin englantilainen aksentti tarttui väliaikaisesti.”

”Ai?”

”Synnyin Detroitissa.”

”Ilmankos sinusta tuli kunnon gangsteri.”

Ympäristönvaihdos oli tehnyt kai tehtävänsä, sillä molemmat muistivat jälleen, miksi olivat alun perin alkaneet pitää toisistaan. He saattoivat olla toisilleen ne ihmiset, jotka ajoivat toisensa yleensä ottaen hulluuden partaalle, mutta toisaalta heillä oli sentään vielä paljon puhuttavaakin sen jälkeen, kun he olivat vuosikaupalla olleet kaksin vuorokauden ympäri. Oikeastaan pääruokien saapuessa vaaleaverikkö oli niin uppoutunut keskusteluun Mattin kanssa, että unohti aivan mulkaista tarjoilijaa jäisesti. Jos Mello olisi edes vilkaissutkaan naiseen päin, olisi hän nähnyt kauhun tuon kasvoilla vaihtuvan helpotukseksi.

12. joulukuuta


Malibussa vietetty aika oli saanut kaksikon melkein unohtamaan sen, että oli joulukuu. Paluu oli kuitenkin väistämätön jossain vaiheessa.

”Matt, pysähdy! Meidän pitää kääntyä äkkiä takaisin”, vaaleaverikkö parahti kauhuissaan ja tarttui samalla punapään hihasta kiinni.

”Minkä ihmeen takia?” Matt kysyi typertyneenä.

”Tänään on se kaamea hyväntekeväisyystapahtuma”, Mello ehätti sanomaan, mutta peruuttaminen oli jo aivan liian myöhäistä: Sandy Miller oli jo äkännyt kaksikon ja harppoi heitä kohti vinhasti vilkuttaen. Siinä vaiheessa punapääkin kauhistui. Ehkä se johtui siitä, että naisella oli lumiukkokuvioitu villapaita yllään, tonttulakki päässään ja suorastaan karmaisevan iloinen mieli. Joka tapauksessa Miller suorastaan uhkui joulun henkeä. Parivaljakko oli jähmettynyt paikoilleen, vaikka molempien olisi tehnyt mieli juosta karkuun.

”Terve! Oikein kiva, että pääsitte tulemaan!” nainen hihkaisi saavutettuaan optimaalisen kuuloetäisyyden.

”Me tulimme vain pyörähtämään nopeasti asunnolla”, Mello yritti selittää, mutta sanat kaikuivat kuuroille korville.

”Ei teillä niin kiire voi olla, ettettekö ehtisi vähän kierrellä. Samalla voin esitellä teidät muille naapureille! Tällaiset tapahtumat tuovat kaikki niin mukavasti yhteen”, nainen tuumiskeli määrätietoiseen sävyyn. Vaaleaverikkö katsoi Mattia hakeakseen henkistä tukea, mutta punapää vaikutti täysin mykistyneeltä tuijottaessaan naapurinsa lumiukkopaitaa.

”Niin, tuota…” Mello sopersi, mutta luovutti siinä vaiheessa, kun tajusi, että tilanne oli niitä harvoja, joissa hänkin oli menettänyt puhekykynsä.

”En muuten tainnut viimeksi kysyäkään sinun nimeäsi”, Miller totesi vaaleaverikölle, joka oli silmin nähden ahdistunut koko tilanteesta.

”Bobeorgeck”, Mello vastasi. Ensin hänen mieleensä oli juolahtanut Bob, sitten George, minkä jälkeen hän oli muistanut, että etunimen olisi pitänyt sittenkin olla Barack. Vaaleaverikön olisi tehnyt mieli läimäistä otsaansa siinä samassa, kun hän tajusi, millaisella nimellä oli juuri tullut esittäytyneeksi. Matt sai äkkinäisen yskänpuuskan.

”Onko se yleinen nimi Britanniassa? Minä luulin, että teillä olisi siellä samoja nimiä kuin täälläkin on”, nainen uteli.

”Olen puoliksi unkarilainen”, Mello väitti toivoen samalla, että Miller tietäisi unkarilaisista nimistä aivan yhtä vähän kuin hänkin. Vaaleaverikön toive toteutui, sillä nainen alkoi puhua pälpättää jotain monikulttuurisuuden hienoudesta.


”Sinua minä en ole tainnut ennen nähdäkään”, Miller totesi punapäälle ystävälliseen sävyyn lopetettuaan vihdoin ylistyspuheensa.

”David”, Matt esittäytyi varoen visusti katsomasta vaaleaverikköön päinkään. Punapään oli näet äärettömän vaikea pysyä pokkana Mellon harvinaisen epäonnistuneen esittäytymisen jälkeen.
Huvittuneisuus tosin katosi viimeistään siinä vaiheessa, kun Miller lähti raahaamaan aivan uskomattomalla päättäväisyydellä kaksikkoa kohti pihakirpputorialuetta. Pian koko naapurusto tunsi Davidin ja unkarilaisen, joka ei oikein itsekään muistanut täsmällistä lausumisasua nimelleen.

13. joulukuuta

Yleensä vaaleaverikkö sieti juhlista oman syntymäpäivänsä, mutta täyttäessään kaksikymmentä hän huomasi, että vihasi syntymäpäiväänsä aivan yhtä paljon kuin kaikkea muutakin joulukuussa. Vuosien täyttämisestä oli mennyt pointti heti sen jälkeen, kun oli sattunut saamaan sellaisen henkilöllisyystodistuksen, jossa valehdeltiin muutama vuosi ylöspäin. Mello ei ollut oikeastaan koskaan osannut mieltää itseään mihinkään tiettyyn ikäluokkaan kuuluvaksi, mutta kaikista vähiten hän oli tottunut siihen ajatukseen, että jonain päivänä hän saattaisi olla lähestulkoon vakavasti otettavan ikäinen.

Kaksikymmentä. En todellakaan halua olla niin vanha”, vaaleaverikkö mutisi jo ties kuinka monetta kertaa päivän aikana Mattille, jota näytti kiinnostavan lähinnä Nintendo.

”Sinä et ole sanonut koko päivänä mitään”, Mello tokaisi ärtyneenä, kun punapää ynähti vain epämääräisesti jollakin sellaisella tavulla, jonka hädin tuskin tunnisti jonkinlaiseksi äänteeksi.

”Ei kaksikymmentä nyt kovin vanha ole”, Matt totesi laimeasti.

”Helppohan sinun on sanoa, kun olet nuorempi”, vaaleaverikkö protestoi. Yleensä ottaen jopa hän itse mielsi oman ikänsä pienemmäksi kuin punapään, mutta joulukuun 13. muistutti ikävästi asian todellisesta laidasta.

”En kyllä kovin merkittävän paljoa”, Matt huomautti yrittämättä peitellä pitkästyneisyyttään.

”Puoli vuotta”, Mello totesi lakonisesti.

”Minä luulin, että sinulla on hyvä laskupää tai edes tuota parempi.”

”Miten se liittyy tähän?”

”Minun syntymäpäiväni on edelleen helmikuussa”, Matt muistutti pyöritellen silmiään.

”Jaa”, vaaleaverikkö totesi välinpitämättömästi sen jälkeen, kun oli ensin vilkaissut toista epäilevästi.

”Voisit edes teeskennellä, että se kiinnostaa sinua”, punapää hymähti.

”Mitä varten? En kuitenkaan osta sinulle lahjaa”, Mello töksäytti suorasukaiseen tyyliinsä. Ei sen puolen, että lahjojen antaminen olisi kuulunut kummankaan tapoihin. Lahjat olivat vain yksi niistä lukuisista asioista, joita molemmat pitivät kiusaannuttavan siirappisina.

”Siksi, että se on kivaa ja kohteliasta”, Matt sanoi, mutta tajusi oitis, että argumentti oli huonoin mahdollinen Mellon kanssa keskustellessa.

”Sehän tästä vielä puuttuisikin, että alkaisin ikälopun lisäksi vielä mukavaksi. Mitä seuraavaksi? Kirkossa käyntiä joka helvetin sunnuntai, vai?” vaaleaverikkö tuhahti halveksuvasti. Matt ei osannut päättää, olisiko hänen pitänyt pyöritellä silmiään uudelleen vai huvittua.

”Turhaan sinä huolehdit, Mells. Käytöksesi perusteella käyt vielä ihan hyvin murjottavasta teinistä”, hän tyytyi lopulta toteamaan.
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 853
  • kiero ja sarkastinen
Hih, ilahduin kun tähän huumoripläjäykseen oli tullut jatkoa. Mello ja joulumieli - aah! <3 Mulla alkaa vähitellen tulla lievää joulumieltä ihan vain pirullisen lollailun takia.

Mattin samppanjanjuontiyritys riemastutti ekassa pätkässä, ja oli söpöä että pojat tajusivat viehätyksen toisiinsa taas kerran. Tämähän meni siirappiseksi jopa.

Lainaus
”Bobeorgeck”, Mello vastasi. Ensin hänen mieleensä oli juolahtanut Bob, sitten George, minkä jälkeen hän oli muistanut, että etunimen olisi pitänyt sittenkin olla Barack. Vaaleaverikön olisi tehnyt mieli läimäistä otsaansa siinä samassa, kun hän tajusi, millaisella nimellä oli juuri tullut esittäytyneeksi.

*huutonaurua* Ja tämä vaan paheni pätkän loppua kohti, kun Mello ei enää itsekään osaa lausua mokomaa toiseen kertaan. :D

Lainaus
”Voisit edes teeskennellä, että se kiinnostaa sinua”, punapää hymähti.

”Mitä varten? En kuitenkaan osta sinulle lahjaa”,

Tämä oli tyypillisen herttaista Melloa. Repsahdin ties miten monennen kerran tämän jatkon aikana. Ehdottomasti käy edelleen murjottavasta teinistä, ei ole pelkoa että Mellosta tulisi ihan äkkiä kauhean arvokasta ja vanhaa vaikutelmaa. (Voi ei, miksi kuvittelin juuri arvokkaasti ikääntyneen Mellon kävelykeppi kädessä? O_O)

Lumiukkovillapaita kuulosti melkein yhtä jäätävältä kuin se keltainen muki josta nyt juon kahvia. Kiitoksia uusista pätkistä, piristivät kyllä iltaani. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)