Yksi kyynel ei kerro vielä mitään | S

[Julma-Nala]

Title: Yksi kyynel ei kerro vielä mitään
Author: Julma-Nala
Beta: ei ole
Genre: angst, tuplaraapale
Rating: S
Pairing: ei ole
Disclaimer: En omista mitään, enkä saa rahaakaan mistään, nyyhkis.

A/N~Ja omassa ficcisarjassani Lordi Voldemortin elämä ja murhat tämä sijoittuu paikalle 5. Äidin hauta.

Yksi kyynel ei kerro vielä mitään

Kyynel. Katselin hiljaisena sen putoamista routaiseen maahan. Yksi, yksinäinen kyynel, ensimmäinen, jonka olin vuosiin vuodattanut. Se kimmelsi maassa hetken, sulattaen tiensä ohuen jään läpi, vajoten sitten maahan. Maahan, joka oli yhtä kylmä kuin minä ja sieluni.

Jos taivaspaikat määriteltiin sielun puhtauden perusteella, en pääsisi edes Helvettiin. Tai ehkä pääsisin, ihan vain säälistä. Ei minulla ollut sielua, ei enää. Olin repinyt sen liian monesti osiin, pieniin palasiin, jotka olivat lopulta hylänneet minut kokonaan. Mutta siinä hetkessä, seisoessani minulle niin läheisen, mutta kuitenkin tuntemattoman naisen haudalla, olin vähällä osoittaa katumusta ja saada sieluni takaisin. En osoittanut, en saanut. Minulla oli yhä tehtävää, joten soin itselleni vain lyhyen hetken ajatellakseni muistoja tapahtumista, joita en koskaan kokenut.

En kokenut vihaa, en kaunaa, en edes surua. Olin vain niin… turta. Pitkästä aikaa en tuntenut vihaa kasvamassa sisälläni, en kaunaa siitä, mitä olin kauan sitten menettänyt, enkä edes surua, kaihoa sitä kohtaan, mitä olisi voinut olla. Muttei ollut. Minä olin yhä minä, valtakunnan etsityin, se, jonka tappamisesta ei saanut vankilatuomiota, vaan kunniamerkin. Olin vapaata riistaa, jonka oli aina varottava jäämästä kiinni.

Mutta sillä piskuisella jästien hautausmaalla Lontoon laitamilla päätin, etten jäisi kiinni. Vielä ei ollut sen aika, en saanut pehmetä.

Yksi kyynel ei kerro vielä mitään.


A/N~Kommentoida saa, muttei ole pakko

[Julma-Nala]

Oi kiitos, Pyhmyseni Ja totta kai valitsemallaan tiellä pitää jatkaa, katua ehtii vanhainkodissa Kiva, kun tykkäsit

~Nala~

[Sorry]

Ihana.

Siis ei sillä tavalla ihana, jota yleensä tarkoitetaan, vaan surullisen, haikean ihana. Aivan älyttömän surullinen, jotenkin tunsin sääliä tätä mahtavaa Voldemortia kohtaan. Ihme kyllä, sillä en pidä tästä hahmosta ainakaan Rowlingin kirjoissa kauheasti.

Mutta siis tähän ficciin, tai no, tuplaraapaleeseen.
   Tää oli hienosti kirjoitettu. Tässä ficissä Voldu ei ollut sellainen, joksi olen hänet aina kuvitellut. Tässä hän oli jotenkin... sellainen, että haluaisi katua ihmisten tappamistaan mutta ei pysty. Ja jotenkin sellainen herkkä.

Nyt mun on pakko launata tästä yksi lause, se oli vaan jotenkin niin upea:

Minä olin yhä minä, valtakunnan etsityin, se, jonka tappamisesta ei saanut vankilatuomiota, vaan kunniamerkin.

Tuo oli surullinen. Tuli sellainen olo, että on se Voldemortkin ihminen, vaikka olisikin tappanut niin monta ihmistä ja kaikkea. Kunniamerkin tappamisesta tai jotain. Voi Voldua. :c

Mutta, tässäpä minun kommenttini. :> Pidin tästä siis lyhyesti sanottuna ja kiitos tästä uudenlaisesta lukukokemuksesta! (::

~S

[Julma-Nala]

Kiitoksia, Sorry Sain idean tuohon suosikkilauseeseesi sanonnasta "Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija", jonka käytössä tuskin olen ensimmäinen finiläinen. Mukavaa, että pidit

~Nala~

[Lotazi]

Vau, miten kaunista. En pysty kuvailemaan oikein kunnolla 

Todella kauniisti kirjoitettu ja sanomakin näinkin pienestä tekstistä välittyi. Tässä pätkässä tuli Voldemortin Tom puoli esiin ja se oli mukavaa luettavaa. 

Yksi kyynel ei tosiaankaan vielä kerro mitään,
Lotazi kiittää ^^

[Julma-Nala]

Jekaterina ja Lotazi: Kiitos kommenteista, mukavaa, että piditte

~Nala~

[Ansa]

Mä olen lukenut tämän vuosia sitten vanhalla nimimerkilläni, ja luulin jopa kommentoineeni. En sitten näköjään ollutkaan.
Hitto sun ja sun tekstien kanssa! Miten ihmeessä voin milloinkaan kirjoittaa Tom Riddlestä uskottavasti, kun kaikki ideani on jo käytetty? Tai siis, olen kirjoittanut pari tekstiä ja runoa tästä samasta aiheesta, ja tuntuu vain että matkin kaikkia muita. Vaikka en kylläkään. Mutta niin. Hankalaa kirjottaa mestarista canonin mukaan mitään kauhean uniikkia paskaa, kun canon on mitä on (vaikka hahah, ihan kuin siis TÄMÄ aihe olisi canonia, koska ei, mutta tajusit kyllä luultavasti pikkuisen pointtini.)

Mutta siis tykkään tästä tekstistä oikeasti, en tullut tänne vain valittamaan. :,D Otsikko on vahva ja iskevä ja kuvaava. Mestari on mestari, vaikka yksi kirottu kyynel tulisikin, koska se ei kerro vielä mitään. Kivasti alku ja loppu sulki ympyrän, me likes.

En kokenut vihaa, en kaunaa, en edes surua. Olin vain niin… turta. Pitkästä aikaa en tuntenut vihaa kasvamassa sisälläni, en kaunaa siitä, mitä olin kauan sitten menettänyt, enkä edes surua, kaihoa sitä kohtaan, mitä olisi voinut olla. Muttei ollut. Minä olin yhä minä, valtakunnan etsityin, se, jonka tappamisesta ei saanut vankilatuomiota, vaan kunniamerkin. Olin vapaata riistaa, jonka oli aina varottava jäämästä kiinni.

Yh, thanks for the feels.

Nämä pikkuiset yksittäiset tekstit on aivan liian aliarvostettuja, ja ne asaitsevat paljon enemmän ja parempia kommentteja kuin tämän. Kiitos.

-Ansa

[Julma-Nala]

Ansa, kyllä Mestarista sopii mun puolestani kirjoittaa vaikka vähän samanlaisempiakin ficcejä, kunhan pimeän puolen sanoma tulee kuulluksi, joten antaa mennä vaan Eihän joo canonissa kauheasti anneta mitään millä kunnolla leikkiä. Jos se lohduttaa niin mustakin tuntuu että matkin kaikkia muita Ikuinen ongelma. Mestari on aina Mestari, vaikken tajuakaan miten olen voinut kirjoittaa hänet itkemään. Tsiisus.

Kiitos kaunis kommentista

~Nala~