//Sansku lisäsi fandomin.
Author: Hudith
Name: Haavojen Hoitoa
Genre: Fluff (humor?)
Pairing: Anni/Vinski
Fandom: Prätkähiiret
Raiting: S
A/N: Oi äiti, ensimmäinen prätkisficcini maailmassa! \o/ Tämä voi olla vähän kömpelöä tekstiä, kun ensimmäinen tällä fandomilla kerran on, mutta toivottavasti ette vaadi aikaanne takaisin tämän lukemisen jälkeen^^
Betaa ei ole eikä Word ole myöskään käytössä eli virheitä on, joten ilmoitelkaa rauhassa jos/kun silmiinne iskee jokin epämääräisyys niin korjaan sen.
Haavojen hoitoa
Sinä iltana marsilaisten vapaustaistelijoiden kenttäsairaalassa oli levotonta. Valkoturkkinen nuori hiirimies oli juuri tuotu haavoittuneena kolmen muun hiiren voimin suoraan taistelutantereelta, pois plutolaisten haisevien jalkojen alta.
"Hei jätkät ei tää oo kun pintanaarmu!" Vinski yritti epätoivoisesti vakuutella toisia ja yritti asettaa painoa jalalleen, jonka takia hänet kenttäsairaalaan oli tuotu. Urheasti hän nousi ylös sängystä, mutta paino jalalla aiheutti kipeän vihlaisun, ja hänen oli laskeuduttava nopeasti takaisin kulahtaineiden sairaalalakakoiden verhoamalle sängylle. Kolme hiirimiestä tuijottivat epäuskoisina galaxin suurinta suupalttia ja tämän yritystä laittaa painoa jalalle, joka suurimmalla todennäköisyydellä oli murtunut. Rontti pudisteli päätään . "Ei tolla jalalla sälli tehdä yhtikäs mitään. Saat kiellon baanalle, kunnes jalka on taas reilassa...", ruskeaturkkinen, kokenut sotataitaja kuittasi yksinkertaisesti ja nosti käden vaientavaksi eleeksi, kun valkeaturkkinen nuorukainen yritti väittää vastaan. "Kuule plutolaisia vastaan ei käydä taistoon pyörätuolissa!"
Vinski ei halunnut uskoa moista, vaan viskaisi turhautuneena vielä hetki sitten päässään olleen kypärän voimalla lattialle. "Ou mään, mä joudun pikku vamman takia jäämään tänne hyödyttömäksi rammaksi, kun te saatte pitää hauskaa!"
Taistelutahto oli Vinsentillä ollut jo paripäivää erityisen kova, ja hän olisi antanut mitä vain edes yhden plutolaisen muljuttamisesta.
"Hei kamoon veikka, kuuntele Ronttia...et sä tolla jalalla taistele viittä minuuttia kauempaa", nyt Turbokin liittyi puheeseen ja läimäytti pikkuveikkaansa veljellisesti selkään."Pidät vähän taukoa, niin jaksat riehua sitten taas enemmän, eiks jeah?"
Vinski huitaisi Turbon käden pois ja kävi makaamaan selälleen sängylle. "Alkakaa mennä siitä jo senkin ilonpilaajat...", hän tuhahti ja viittoi hajamielisesti käsillään toisia lähtemään. Ei kannattanut yrittääkkään lähteä mihinkään. Kolme hiirimiestä katsoivat tosiaan ja suuntasivat ovelle.
"Me tuodaan yksi plutolainen tulijaisiks!", Moto huikkasi vielä ennen kuin he katosivat oven taakse. Vinski tuhahti. "Hehe..."
"Ou mään, miks aina mä jään paitsi kaikesta hauskasta?"
Minuutit venyivät ja tuntuivat luonnottoman hitaasti muuttuvan tunneiksi. Vinski makasi paikallaan sängyllä ja herkisti aistinsa ulkoa kantautuville paukauksille. Kenttäsairaala oli autio. Vanha ja kiukkuinen hoitaja oli käynyt juuri tarkastamassa hänen jalkansa ja laittamassa siihen tukisiteen todettuaan ensin sen olevan murtunut. Ketään muita hoidettavia ei paikalla ollut ja se lisäsi vain Vinskin turhautuneisuutta. Miksi vain hän?
Valkoinen hiirimies liikahti levottomana narisevalla pedillä ja otti sattumanvaraisesti lehden pöydällä olevasta lehtiarsenaalista. Se oli jotain sontaa, Vinski huomasi ja viskaisi lehden voimalla kohti vastapäisellä sienällä olevaa uloskäynnin ovea. Harmin paikka, että se ovi avattiin juuri sillä hetkellä kun Vinksin ote lehdestä irtosi. Lehti lensi kauniissa kaaressa suoraan päin sisään astuneen hiirinaisen kasvoja.
"Mitä ihmettä?!" Anni kivahti ja yritti suojata kasvonsa liian myöhään. Vinski muuttui oitis punaiseksi. Tämäkin vielä.
"Mitä hemmettiä sä oikein riehut täällä?", ruskeaturkkinne hiirinainen kysyi kiukustuneena ja heitti lattialta poimimansa lehden takaisin sinne mistä se oli tullut.
Vinski katsoi hieman nolona toista ja korvat luimussa otti lehden kiinni. "Sori söpöläinen, ei sen suhun ollut tarkotus osua...", hän selitti hieman vaikeana.
Anni ei voinut olla naurahtamatta toisen noloudelle. "Päästääks sankari paineita pihalle taas vaihteeksi?", hän kiusoitteli ja istahti viereiselle sängylle. Hänen väsyneet kasvonsa jaksoivat vielä kahden vuorokaudenkin valvomisen jälkeen hymyillä.
"Eh...no tota yritän vaan tasata kierroksia...", Vinski selitti ja laski kovia kärsineen lehden takaisin pöydälle. Anni peukaloi hiuksiaan, kun reissussa löystynyt ponihäntä alkoi jo riistäytymä otteesta. Hän avasti hiuksensa ja päästi ne hetkeksi valloilleen. Vinski seurasi naisen liikkeitä tarkasti. Hän oli aina pitänyt Annia galaxin kauneimpana ilmestyksenä ja ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, jos sai katsella tätä vähän enemmän kuin yleensä.
"Rontti kertoi, että sun on jalka murtunut...?" Anni kysyi, kun oli saanut hiuksensa takaisin ruotuun. Joskus hän vielä leikkaisi ne lyhyeiksi. Vinski heilautti huolimattomasti kädellään. "Ei tää oo kun pieni naarmu vaan..."
"Niin te miehet aina sanotte. Saanko vilkasta?" , nainen naurahti ja nousi seisomaan. Vinski nousi vielä hieman enemmän istuma-asentoon ja ojensi jalkansa suoremmaksi. Annin kosketus tukisiteen verhoamalla jalalla tuntui Vinskistä siltä, kuin häntä olisi isketty sähköllä. Naisen kädet lähtivät hellästi purkamaan sidettä jalan ympäriltä. Kummatkin pysyivät vaiti sen aikaa, kun Anni vuoroin kiersi vapautunutta sidettä takaisin rullalle ja vuoroin kiersi sitä pois jalan ympäriltä. Vinski ei juurikaan seurannut naisen käden liikkeitä vaan kiinnitti humionsa kaunispiirteisen naisen kasvoihin ja tämän hieman hapuilevaan katseeseen. Miehen katse keskittyi kasvoihin ja tuntoaisti keskittyi jalkaa aikaajoin koskettavaan käteen.
Kun side oli hetkeksi poissa jalan ympäriltä Anni otti ammattimaisen otteen molemmin käsin ja lähti tunnustelemaan turvonnutta jalan osaa. Vinskin piti oikeasti työskennellä sen eteen, ettei hän olisi vingahtanut kivusta, jonka Annin otteet aiheuttivat. Nainen kuitenkin huomasi Vinskin yrityksen olla hiljaa. "Relaa vaan, sano jos tää sattuu", hän hymähti ja koitti painaa peukalollaan yhtä pistettä hetki sitten peitossa olleelta alueelta.
"SATTUU!" Vinksi parahti ja nolostui saman tien. Ei hänen pitänyt huutaa...se oli noloa. Anni irrotti otteensa samantien ja tuumi hetken. "Hmm...mä sanoisin, että tää ei ole kovin paha murtuma. Sä pääset tuota pikaa taas jaloilles..." ,hän diagnosoi ja alkoi laittamaan tukisidettä takaisin paikoilleen. "Sun pitää vaan pitää huolta siitä, että et rasita sitä liikaa, muuten sen paraneminen kestaa kauemmin."
Anni sai siteen takaisin paikoilleen ja kääri miehen housun puntin takaisin peittämään jalan. Vinski olisi halunnut löytää lisää kohtia itsestään joita Anni olisi saanut tutkia. Ei hän haluaisi naisen vielä lähtevän. Anni kuitenkin löysi itse lisää paikattavaa...
"Toi sun käsivarren haava näyttäis vähän siltä, että se saattais tarvita ompelua."
Vinski ei edes muistanut käsivarressaan olevaa haavaa, tai sitä mistä oli sen edes saanut. Anni kuitenkin huomasi ja tarkasteli lähemmin haavaa. Vinskistä tuntui, että hän sai taas uuden sähköiskun, kun Annin kädet koskettivat hellästi hänen käsivartensa ihoa. Nainen katsoi sitä tutkailevasti ja nyökkäsi. "Jep, tää tarttee ommella." Hän lähti samantien varastohuoneeseen hakemaan tarvitsemansa välineet. Vinski ei edes ehtinyt sanomaan, että ei sellaista tarvittaisi, mutta toisaalta...ei hän pistänyt pahakseen vaikka Anni häntä haluaisi ommella. Anni palasi nopeasti kädessään toimenpiteeseen sopivat välineet. Vinski ei innostunut neulasta jonka näki, mutta piti mölyt mahassa. Eihän hän nyt sentään sellaisesta alkaisi vikisemään...ainakaan Annin kuullen.
"Teeppä tilaa.", hiirinainen tokaisi ja viittoi Vinskiä siirtymään hieman sivummalle, että hän saattoi istua sängyn päälle toisen viereen näkemään haavan paremmin. Vinski siirtyi ja Anni istahti narisevalle sängylle. Nainen tunsi Vinskin lämpimän kyljen alaselässään. "Ojenna käsi, laske se tähän...", Anni neuvoi ja otti Vinsentin haavoittuneen käden omaansa ja siiris sen lepäämään reitensä päälle niin, että valo osui juuri oikeaan kohtaan helpottamaan työskentelyä.
Ensitöikseen hiirinainen puhdisti haavan etanolilla ja Vinskin oli purtava huultaan kirvelyltä...
Kun työ oli tehty, Vinksi tutkaili hetken käsivarttaan ja katsahti sitten Annia, joka vielä istui hänen vierellään. "Kiitti.", hän sanoi ja katsoi tovin sinisiä silmiä, jotka vain hymyilivät hänelle. "Kerrankos sitä haavoja parannellaan...", Anni totesi lempeästi ja heitti kertakäyttö tavarat käsistään roskikseen. Vinski painoi katseensa hetkeksi lattiaan.
"Nyt olisi hyvä tilaisuus sanoa jotain..."
Vinksi oli juuri avaamassa suutaan sanoakseen jotain, kun Annin radiopuhelin piippasi kiivaasti. Anni säpsähti hieman omista ajatuksistaan ja kaappasi vyössään roikkuvan viestintälaitteen käsiinsä.
"Anni, sua tarvitaan 2.joukkueen tukikohdassa, tulet heti!"
Se oli Rontin ääni joka huusi paukutuksen keskeltä. Anni nousi nopeasti ylös. "Mä tuun heti."
"Sori hei, todellisuus kutsuu taas...", Anni huokaisi ja hieraisi kasvojaan väsyneenä. Hän katsoi Vinskiä ja tämän jalkaa. "Pidä pää kylmänä ni pääset riehumaan taas pian."
Vinskin olisi vielä tehnyt mieli sanoa jotain. Anni huomasi sen, ja hetken mietittyään kurottautui antamaan hellän suukon Vinskin poskelle. "Mä tuun huomenna kattomaan ton siteen uudestaan...", hiirinainen sanoi ja ennen kun poistui huoneesta vinkkasi toiselle silmää. Vinski jäi hieman oudossa mielentilassa katsomaan sulkeutuvaa ovea, naamalla virne, joka ei siitä heti lähtisi.
"Joo...", hän sai sanottua vasta hetken päästä, kun Anni oli jo kadonnut.
"Ei tää rampana oleminen olekkaan niin kamalaa..."
