Kiitos kommenteista taas
Seuraava luku on betaamaton ja töksähtelee hieman (ainakii miu omast mielestä)
Mut joo... Olkaa hyvät
30. Tehtävä
JessicaPoV
Koulussa oli täysi tohina päällä ja kiltalaiset olivat jo saapuneet apuun. Yritin epätoivoisesti taistelun tiimoilla etsiä väkijoukosta Harrya samalla kun suojasin muita oppilaita, synnytin pieniä pyörremyrskyjä, jotka imaisivat kuolonsyöjiä mukaansa poistuessaan ikkunoista, lauoin liekkejä kuolonsyöjiä kohti ja tein kaikkea mahdollista mitä pystyin estääkseni heitä satuttamasta ketään.
Näin Aprilin hortoilevan käytävällä. Juoksin hänen luokseen ja kiljahdin,
”April, mitä sinä täällä teet? Missä äiti ja isä ovat? Mikset ole kotona?”
April nyyhkytti, ”Otin äidin mekon helmasta kiinni, ennen kuin he lähtivät. Isi ja äiti eivät huomanneet minua! Jouduin tänne, enkä enää tiedä missä he ovat! Lähdin sitten etsimään heitä! Joku iso mies vei minut ihmehuoneeseen jonkun matamin luokse kivihirviön luota. Hän ei ehtinyt leikkimään kanssani, kun hän oli noiden muiden kanssa.”
Huokaisin ja halasin häntä. Vein hänet takaisin rehtorin kansliaan, jossa professori Verso ohjasi oppilaita turvaan.
”April, minä pyydän, ei, minä käsken sinua pysymään täällä. Tuolla käytävillä ei ole nyt turvallista. Mene nyt matamin luokse ja pysy siellä. Hän kyllä huomio sinuakin, kunhan saa nuorimpia oppilaita turvaan.”
April nyökkäsi ja painoin suukon hänen poskelleen, ”Rakastan sinua April.”
”Yök! Ällöä!” hän vastasi.
Nostin kulmiani ja hän suukotti poskeani, ”Anteeksi. Minäkin sinua.”
Juoksin ulos kansliasta ja näin Hermionen taistelevan Averya vastaan. Lähdin heitä kohti, kun Hermione yritti kirota Averyn.
”TAINNUTU!” Hermione karjaisi ja Avery väisti sen juuri ajoissa.
Kiskaisin oman taikasauvani taskustani, kun Avery sinkautti kidutuskirouksen Hermionea kohti. Hän väisti sen aivan viime hetkellä ja pudotti sauvansa.
”KANGISTUMIS TYYSTILYS!” kiljahdin ja kirous osui Averyyn. Hän kaatui maahan jähmettyneenä.
Hermione otti sauvansa, ”Kiitos.”
”Oletko nähnyt Harrya?” kysyin huolestuneena.
Hän pudisti päätään ja lähdin kauhuissani etsimään Harrya. Olin keskellä Suurta salia, kun näin Siriuksen taistelevan Bellatrixin kanssa. Pian Bellatrixin avuksi saapui Yaxley, jonka jälkeen Sirius oli vaikeuksissa. Juoksin hänen avukseen.
”Oli jo aikakin”, Sirius virnuili samalla kun manasi Bellatrixia.
Yaxleyn ympärille kietoutui maasta vahvat puunoksat, eikä tämä pystynyt enää liikkumaan. Virnuilin omahyväisesti ja naurahdin Siriukselle, ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.”
”Tulejo taikasauva”, sanoin ja osoitin Yaxleyn taikasauvaa, joka lennähti käteeni. Tunkaisin sen taskuuni, kun kuulin rakkaan äänen huutavan nimeäni. Käänsin katseeni äänen suuntaan ja hymyilin helpottuneena.
HarryPoV
Juoksin alas tähtitornista, kuten Dumbeldore oli käskenyt. Lähdin välittömästi etsimään Jessiä ja kirosin ohimennen niin monta kuolonsyöjää kuin pystyin ja autoin niitä, jotka tarvitsivat apua.
”JESSICA!” huusin ja katselin ympärilleni hädissäni. Toivoin ettei hänelle ollut sattunut mitään.
Juoksin ympäri linnaa huutaen hänen nimeään. Olin jo epätoivoinen, kukaan ei ollut nähnyt häntä. Juoksin viimein Suureen saliin ja siellä näin heidät. Sirius ja Jess kamppailivat Bellatrixin ja Yaxleyn kanssa. Tai, no, Yaxley ei voinut enää kamppailla. Juoksin heitä kohti ja kangistin ohimennen Grabben.
”JESSICA!” karjaisin ja Jess käänsi päänsä. Hän hymyili kaunista, helpottunutta hymyä. Se kuitenkin haihtui ja hän lähti juoksemaan minua kohti.
”HARRY!” hän kiljaisi nyt itku kurkussa.
Juoksin taistelutungoksen lävitse häntä vastaan. Tunsin onnellisuuden tunteen hurahtavan lävitseni, kun hetki hetkeltä Jess oli lähempänä. Sydämeni tuntui lähtevän lentoon, kun vihdoin sain kietoa käteni hänen vyötärönsä ympärille ja suudella hänen huuliaan. Suudelma tuntui erilaiselta kuin koskaan ennen. Se niin täynnä rakkautta, menetyksen pelkoa, kaipuuta… Se oli aivan uskomatonta.
Vetäydyimme erilleen ja kuiskasin hänelle tuskaisena,
”Rakastan sinua niin paljon Jess. Joten uskallakin kuolla, okei? Jos teet sen minulle, niin minä tapan sinut.”
Jess nyyhkäisi, ”Minäkin rakastan sinua ihan kauheasti. Ja lupaan etten tapata itseäni jos sinäkään et tapata itseäsi.”
Naurahdin, ”Sovittu. Lähdetään potkimaan kuolonsyöjiä persuuksille.”
Otin Jessiä kädestä kiinni ja taistelimme yhdessä. Ulkopuolisen silmissä se olisi voinut näyttää suunnitellulle tanssille, siltä se myös tuntui, tanssilta. Molemmat suojasivat toisiaan vuorotellen, kirosivat toisen seläntakan olevia kuolonsyöjiä, kiskaisi toisen turvaan, jos kirous oli osua. Yhtäkkiä Jess irrotti otteensa ja siirtyi McGarmiwan avuksi, kun tämä taisteli neljää kuolonsyöjää vastaan. Juoksin heidän luokseen avuksi, pelkäsin niin, että joku osuisi Jessiin.
”
Älkää tappako häntä, hän on minun!” kantava ääni kiljui kauempaa. Tunnistin sen välittömästi.
Äänen kuultuaan kuolonsyöjät, jotka olivat tulossa piirittämään meitä lisää, siirtyivät kauemmas. McGarmiwa kuitenkin jatkoi heidän kiroamistaan, onneksi. Jess taas tuli välittömästi äänen kuultuaan viereeni ja otti kädestäni kiinni.
”Jess sinun täytyy mennä pois täältä, hän ei saa tappaa sinua”, sanoin hänelle ankarasti ja katsoin häntä suoraan silmiin.
”Ei hän minua halua tappaa. Joten en mene minnekään. Me kohdataan hänet yhdessä”, Jess sähähti ja hänen silmänsä huokuivat tuskaa.
”Sirius!” huusin värisevällä äänellä ja tämä tuli välittömästi luoksemme.
Irrotin Jessin käden omastani ja ojensin sen Siriukselle,
”Vie hänet turvaan. Ole kiltti”, sanoin enemmänkin käskynä, kuin pyyntönä.
Sirius totteli minua ja nosti rimpuilevan Jessin syliinsä ja kantoi hänet väkijoukkoon.
”Ei! Harry älä tee tätä!” Jess kiljui ja rimpuili Siriuksen otteessa. Näin kuinka kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
”Jess hän tietää mitä tekee”, Sirius yritti rauhoittaa häntä. Kingsley tuli Siriuksen avuksi, kun Jess yritti polttaa Siriuksen kehoa käsillään. Jess yritti ihan tosissaan päästä luokseni.
Hän ei tajua, että kuolen mielummin, kuin annan hänet Voldemortille.”HAISTA PASKA HARRY!” Jess huusi raivoissaan, aivan kuin hän olisi lukenut ajatukseni.
Voldemort oli edessäni, vain muutamien metrien päässä minusta. Hän puhui jotakin, en kuunnellut, sillä huomioni oli kiinnittynyt Jessiin, joka pääsi Siriuksen ja Kingsleyn otteesta. Olin kauhuissani, kun hän juoksi luokseni. Kiedoin käteni kuitenkin hänen ympärilleen suojelevasti. Käänsin selkäni Voldemortille, pitäen Jessin kokonaan poissa hänen näkyvistään. Jess laski kätensä rinnalleni ja katsoi minua hetken suoraan silmiin kyyneleillä täyttyvillä silmillään.
”Idiootti”, hän mutisi minulle.
Voldemort virnuili julmasti, ”Jessica Paxton, miten mukava yllätys.”
Jess sähähti jotakin ja mulkoili häntä julmasti. Tiukensin otettani Jessistä,
”Jessica, tule meidän puolellemme, niin sinun ei käy kuinkaan”, Voldemort sanoi manipuloivasti.
Jess pudisti päätään, ”En ikinä.”
”Se on ainut pelastuksesi. Mitä sinulla on menetettävää? Kai haluat valtaa?”, Voldemort virnuili.
”Ei kiitos”, Jess ärähti tylysti. Tiukensin otettani hänestä ja Voldemort sanoi,
”Etkö ymmärrä, että se on ainut asia, joka pelastaa sinut? Muussa tapauksessa tapan sinut aivan kuten Harryn.”
Kuultuaan sanat, Jess teki välittömästi suojakentän ympärillemme.
”Ahh… Jessica, sinuna en yrittäisi tuota. Muuten rakkaalle siskollesi käy huonosti.”
Siinä samassa paikalle kannettiin tainutettu ja sidottu April.
”APRIL!” Jess karjaisi ja lähti pois voimakentän sisältä. Yritin ottaa hänet kiinni, mutta en päässyt kuplan sisältä pois, vaan törmäsin siihen.
”JESS TULE TAKAISIN! NYT HETI TAI MINÄ TAPAN SINUT KAUTTA MERLININ VANHAT, KULAHTANEET, UMMEHTUNEET VILLAPÖKSYT!” karjaisin hänelle, mutta hän ei ollut kuulevinaan.
Voldemort käveli Jessin vierelle ja nosti tämän kasvoja. Jess sylkäisi hänen naamalleen ja käveli Aprilin luokse.
Voldemort kiskaisi Jessin takaisin tämän ranteesta ja kähähti,
”Törkeä, ylimielinen narttu!”
Jessin silmät olivat vitivalkoiset ja hetkessä hän kietoi Voldemortin oksiin ja orjantappuroihin. Sydämeni löi rinnassani hurjaa vauhtia.
Hänen ei olisi pitänyt tehdä tuota, ajattelin paniikissa.
”JESS TULE HETI TÄNNE!” huusin hänelle.
Jess kyykistyi siskonsa eteen ja mutisi,
”Herpaannu.”
April heräsi ja Jess vapautti hänet köysistä. Nyyhkyttävä April kapsahti Jessin kaulaan ja Jess nosti hänet syliinsä itkien. Kenttä haihtui ympäriltäni ja olin kävelemässä Jessin ja Aprilin luokse, kun joku kuolonsyöjä mursi Jessin tekemät orjantappurat ja oksat. Sitten Voldemort kähähti,
”Avada Kedavra!”
Kaikki tapahtui kuin hidastettuna. Vihreä valo välähti ja kirous tuli minua kohti. En ennättänyt sanoa vastamanausta. Olin varautunut, että pian se iskisi ja suljin silmäni, mutta yhtäkkiä tunsin jonkun kietovan kätensä kaulani ympärille ja lempeä vaniljan tuoksu täytti keuhkoni. Avasin silmäni ja katsoin Jessiä silmiin. Ympärillämme oli muodostumassa häilyvä sininen kenttä, mutta kirous tuli sen lävitse ja osui Jessiin. Hänen katseensa lasittui ja ote herpaantui. Kiedoin käteni hänen ympärilleen,
”JESS!”
***
Taistelu loppui lähes välittömästi, kun koko koulussa kaikui kuolonsyöjien ilouutinen: Albus Dumbledore on kuollut. Aluksi kaikki jähmettyivät paikalleen, kunnes Derek havahtui ja sanoi, että meidän pitää kiiruhtaa viemään Jess Pyhään Mungoon. Kinsgley, Lupin ja Sirius olivat vakuuttaneet minulle, että hän oli hengissä, että kenttä oli heikentänyt kirouksen tehoa.
Olimme istuneet Mungossa jo 6 tuntia. Kaikki, jotka olivat pitäneet Jessiä läheisenä itselleen, olivat täällä: Jessin vanhemmat ja April, Derek, Hermione, Weasleyt, Dean, lähes kaikki kiltalaiset, opettajat ja hemmetin Malfoy, jota Derek tuijotti murhaavasti, en tiedä miksi. Hank oli käskenyt monia, jotka olisivat halunneet tulla, takaisin koteihinsa tai kouluun. Jessin isovanhemmat olivat jo matkalla Mungoon.
Parantajat olivat käyneet aika-ajoin kertomassa tilanteen. Heidän mukaansa toivoa oli, mutta itse en pystynyt enää uskomaan siihen - eikä moni muukaan.
Minun oli pakko lähteä pois itkevien ja murtuneiden ihmisten luota. Hetken käveltyäni pitkin käytäviä löysin tyhjän huoneen. Suljin oven perässäni ja rojahdin lattialle. Hakkasin seinää nyrkilläni. Raivo, sekä suru valtasivat mieleni, hän lupasi, ettei kuole. Hän lupasi! Kyyneleet kihosivat silmiini, vaikka kuinka yritin estää. Kuulin kun ovi avattiin ja joku astui sisään. Henkilö istui vierelleni ja taputti selkääni lohduttavasti. Nostin kyyneleiden kostuttamat kasvoni häntä kohti. Sirius.
”Kyllä kaikki kääntyy vielä hyväksi”, hän sanoi ja taputti taas selkääni.
Nousin seisomaan ja karjaisin, ”EIKÄ MUUTU! JESS MAKAA TUOLLA JA PARANTAJAT EIVÄT OSAA SANOA JUUTA EIKÄ JAATA MIHINKÄÄN!”
Sirius nousi perässäni ylös ja sanoi rauhallisella äänellä, ”He sanoivat, että hänellä on hyvät mahdollisuudet selvitä. Kirous ei osunut häneen voimakkaana, hänen tekemänsä voimakenttä oli lievittänyt sitä.”
”JOO JA HE MYÖS SANOIVAT, ETTEI HÄN VÄLTTÄMÄTTÄ HERÄÄ OLLENKAAN!” karjaisin ja heitin jonkin esineen seinään.
”Entistus”, Sirius mutisi ja korjasi heittämäni tavaran.
”Harry rauhoitu. Jess on vahva kuin unkarilainen sarvipyrstö, ei hänellä ole mitään hätää”, Sirius sanoi.
Mulkoilin häntä hetken raivoissani, jonka jälkeen lysähdin taas maahan ja aloin itkeä. Sirius istui vierelleni ja istui siinä hiljaa.
”Hän lupasi, ettei hän kuolisi. Hän lupasi”, itkin.
Olimme istuneet siinä vaikka kuinka kauan ja olin jo rauhoittunut. En vain voinut vielä mennä muiden luokse.
Ovi narahti ja käännyin katsomaan sen suuntaan. Jessin isä oli ovella, silmät turvonneina itkemisestä.
Sanat, jotka hän seuraavaksi sanoi, mursi sydämeni ja kadotti sieluni,
”P-p-parantaja kävi luonamme. H-hä-hän sanoi, että Jess…” Hank niiskaisi, ”E-e-että Jess v-voi paremmin, m-mutta h-he e-e-eivät tiedä h-h-erääkö hän enää koskaan.”
