Lopun alku
Author: Vanil
Chapters: one-shot
Genre: romance
Pairing: Draco Malfoy / Blaise Zabini
Raiting: S
Summary:
Blaise kumartui Dracon kasvojen tasalle hipaisten nenällään tämän omaa. Draco sulki silmänsä, nielaisi ja aukaisi ne uudelleen. Hän ei voinut paeta – ei nyt, kun toinen oli antanut kaikkensa.
A/n:
Osallistuu FanFic 100 -haasteeseen sanalla 023 Rakastavaiset.
______________________________________________________________________________________
Hän seisoi siinä synkkänä kuin taivaasta lähetetty arkkienkeli, mustat hiukset piirtäen ilmaan tummanpuhuvan sädekehän ja silmät hehkuen tuhantena kauniina tähtenä. Nyt ei ollut kysymys kuolemasta, ei elämästä, ei miltään siltä väliltä. Oli kysymys kahdesta pojasta, toisilleen määrätyistä, toisiinsa rakastuneista.
Dracon mieliharmiksi tuo tummanpuhuva poika, jonka iho hehkui eebenpuun mustaa, sattui seisomaan luihuisten oleskeluhuoneen oviaukossa. Eikä tuo samainen tupa ollut tyhjillään, kuten se oli muulloin ollut – ei ollenkaan. Puolet tuvan seitsemäsluokkalaisista oppilaista oli kokoontunut keskustelemaan tulevista koitoksista, joita he pääsisivät elämään muutaman viikon kuluttua Tylypahkan loputtua heidän osaltaan.
”Blaise, mikä sinua vaivaa?” Theodore Nott, ruskeahiuksinen sekä hämmästyttävän laiha, korotti ääntään joka oli luonnottoman ohut sen ikäiselle pojalle. Muut oppilaat vaimenivat tuon korkean äänen kuultuaan ja kiinnittivät katseensa tuohon kaikennielevään arkkienkeliin.
Draco tunsi hermostuvansa. Ei tämä ollut hyvä paikka, eikä todellakaan mikään erinomainen aika. Blaise näytti tulleen hulluksi, mustat hiukset sojottaen kuin sähköiskun jälkeen. Vaalea poika tiesi, mitä toinen mietti mielessään. He olivat usein nauraneet tällaisille kohtauksille kuvitellessaan niitä toisiinsa kietoutuneina, toisen ääneen lumoutuneena. He olivat piirtäneet molempien ääriviivat silmäluomien taakse poluksi, joka johdatti suurempaan kauneuteen.
Mutta nyt Dracoa ei naurattanut. Hän oli kauhuissaan, tietoisena siitä, mitä toinen aikoi tehdä. Hän kohtasi pähkinänruskeat silmät sulaneen lumen värisillään, eikä voinut kääntää katsettaan.
Muut oppilaat tunsivat valtavan jännityksen asettuvan Dracon ja Blaisen väliin.
Kuin syksyn alkumyrskyt, Blaise asteli vaalean pojan luokse. Ilmavirta kieppui ja rätisi hänen tupakaapunsa hulmutessa. Näin oli määrätty, näin oli kirjoitettu. Tämän hän oli nähnyt tähtitaivaan valojen kuvioissa, ruohon sokkeloissa, Blaisen sielun syvimmässä sopukassa. Draco oli yrittänyt välttää tätä tilannetta, mutta kuten vakaasti virtaava vesi, hän ei ollut pystynyt kuin muuttamaan sen suuntaa hieman. Joen oli aika asettua takaisin omaan uomaansa.
Draco ei voinut estää itseään nielaisemasta suurta palaa kurkustaan. Blaise nojautui kaikkien suureksi hämmästykseksi Dracoa vasten laskien kätensä tämän pään molemmille puolille, sohvanreunaa puristaen. Takkatuli leikitteli hänen kasvojensa piirteillä korostaen tuota nälkää näkevää katsetta, hyväili hänen vaatteidensa värejä kiiltävästä tupamerkistä hopeiseen rustokoruun.
Crabbe ja Goyle eivät ensin tajunneet näkemäänsä. Theodore Nott juoksi poikienvessaan oksentamaan. Pansy Parkinson sai hermoromahduksen.
Blaise kumartui Dracon kasvojen tasalle hipaisten nenällään tämän omaa. Draco sulki silmänsä, nielaisi ja aukaisi ne uudelleen. Hän ei voinut paeta – ei nyt, kun toinen oli antanut kaikkensa. Tällä hetkellä Blaise ei pystynyt hallitsemaan enää tunteitaan tai hillitsemään tekojaan. Siinä, kaikkien silmien katsoessa, hän painoi huulensa Dracon huulille sinetöidäkseen tämän lopullisesti omakseen.
Se oli kaikennielevä, sielun mustaksi polttava suudelma. Tätä he olivat kaivanneet, tätä tunnetta, tätä tilannetta. Ei tarvitsisi enää piilotella, ei salaa puristaa toisen kättä pöydän alla toisten huomaamatta. Nyt he voisivat aloittaa uuden elämän, uuden kappaleen tarinassaan. Nyt kukaan, ei kukaan, voisi viedä heiltä tätä pois.
Blaise veti Dracon irti sohvasta, virnisti tuolla sydäntä satuttavalla hymyllä ja upotti kätensä sileisiin hiuksiin. Sitten hän suuteli tuota prinssiksi kruunattua poikaa toistamiseen, häpeilemättä tai peittelemättä tunteitaan. Ei hän välittänyt, mitä muut ajattelivat. Ei sillä ollut väliä, sillä hän oli Blaise Zabini, Draco Malfoyn rakastaja.
Ja niin tuona lämpimänä syyskuun iltana, kun myrskyt vasta tekivät tuloaan, uusi alku syttyi Tylypahkan tyrmien kosteissa huoneissa. Se oli julkista, se oli näkyvää. Mutta se oli sitä rakkautta, joka sai muut pudistelemaan päätään pieni hymynkare huulillaan.
Draco Malfoy ja Blaise Zabini, ulkonäöltään toistensa vastakohdat, sisimmässään toisiinsa kiinni hitsatut. Pojat, jotka rakastivat toisiaan elämää enemmän.
