Title: Näytös voi alkaa
Author: minä eli sennamiila
Beta: ei ole
Genre: angst, drama
Rating: K11
Pairing: ehei, mutta pääroolia esittää (yllätys, yllätys) Bellatrix sekä hänen ikioma suojelusenkelinsä
Disclaimer: Rowling omistaa Potter-maailman ja Tommi Läntinen tuon ihanaisen kappaleen
Quote: Vasta lapsuuden jälkeen voi aikuistua.
Warnings: mainintaa perheväkivallasta
A/N: Meillä on tuo kaunis ja koskettava kappale nuorten teatterimme näytelmässä. Kun sitten yhtenä iltana kuuntelin sitä harjoitusten jälkeen, inspiraatio vain iski. Menee FF50:een sanalla 001. Alku sekä Suojelusenkeli -haasteeseen
Näytös voi alkaa
Seison ulkona portailla. On syksy ja ruskan aika. Maa on täynnä värikkäitä lehtiä, joita putoilee puista jatkuvasti lisää. Kauempana siintää hopeinen järvi, jonka rannat alkavat pikkuhiljaa saada valkoista peitettä.
Bellatrix Musta istuu kauempana nojaten puuhun. Jäätävä tuuli puhaltaa pitkin Tylypahkan maita, mutta Bellatrix ei tunnu välittävän. Hän vain kietoo viittaansa tiukemmin ympärilleen.
Kuullessaan ääniä linnan suunnasta Bellatrix kohottaa katseensa. Siellä ne taas ovat. Tuo viiden tytön porukka rohkelikosta. Niin ärsyttäviä. Koko ajan nauramassa kaikelle ja kaikesta. Etenkin Bellatrixille.
Bellatrix vetää jalkansa rintaansa vasten ja painaa päänsä polviinsa toivoen, ettei häntä huomattaisi. Etteivät he huomaisi, kuinka tytön sydän huitoo rinnassa.
Eikä sitä huomata. Eihän kukaan. Koskaan. Paitsi minä, vaikken sitä näytäkään.
Äiti, en tahdo mennä kouluun
Äiti, saan aina olla yksin
Ei kukaan musta välitä,
saan aina yksin leikkiä
Äiti, miks toiset vaan kiusaa
Bellatrixilla ei ole ystäviä. Ainoa, jonka kanssa hänellä on hiemankin läheisemmät välit, on kolmea vuotta nuorempi pikkusisko Narcissa. Mutta Narcissalla on omat ystävät, jotka eivät pidä Bellatrixista. Sen vuoksi tyttö ei voi viettää aikaansa juurikaan siskon kanssa.
Olisi myös toinen mahdollisuus. Kolmannella luokalla oleva pikkusisko Andromeda. Mutta tästä siskostaan Bellatrix ei pidä. Andromeda on rohkelikko, eikä se isosiskon mielestä ole hyväksyttävää. Sitäpaitsi he ovat rohkelikossa.
Bellatrix on erilainen kuin muut, se on kai perimmäinen syy siihen, miksi häntä kiusataan ja syrjitään. Hän ei sulaudu toisten sekaan mustan takkutukkansa ja tummien, synkkien silmiensä kanssa. Toiset ehkä saattavat olla myös kateellisia hänelle. Kateellisia siitä kaikesta kauneudesta, mitä tytöllä on, hienosta suvusta.
Tyttö viettääkin suurimman osan vapaahetkistään ulkona, jolloin saa rauhassa irtautua siitä maailmasta, johon häntä ei hyväksytä. Bellatrix saattaa kulkea metsässä useita tunteja ja palata linnaan vasta myöhään illalla. Metsässä on hänen oma maailmansa, jonka hän on luonut kuin suojamuuriksi ympärilleen. Sinne hän voi paeta, olla turvassa. Siellä kukaan ei voi satuttaa tyttöä, ellei tämä itse anna siihen lupaa.
Pala kurkussa olen usein katsellut Bellatrixin vaeltelua metsässä toivoen, ettei hänelle tosiaan sattuisi siellä mitään. Eikä hänelle koskaan ole mitään sattunut. Miksi sattuisi? Tyttö on siellä turvassa pahalta maailmalta.
Mutsi hei, mä tahdon uuden videon
Tiätsä mutsi, missä meidän faija on
En lukea, en tahdo tavata, en sydäntäni avata
Mutsi hei, mä en mee enää kouluun
Tiedän Bellatrixin usein ajattelevan, ettei joku syksy enää nousisikaan Tylypahkan pikajunaan. Mutta hänen on pakko. Mitä vanhemmat sanoisivat, jos tytär ilmoittaisi, ettei aikoisikaan enää palata kouluun? Isä varmaan löisi ja äiti valittaisi koko ajan.
Bellatrix menee kouluun, jotta pääsisi eroon vanhemmistaan. Hän vihaa heitä, isäänsä, joka viime aikoina on sortunut liian usein alkoholiin ja joka on aina lyönyt vanhinta tytärtään, äitiään, joka tahtoo kaiken olevan täydellistä ja puhdasta. Puhdasta on äidin sana.
Toisinaan Bellatrix ajattelee, että entä jos hänellä olisi jästisyntyinen tai puoliverinen ystävä. Mitä vanhemmat silloin tekisivät? Minä luulen, että ajaisivat tyttärensä pois kotoa ilman toivoakaan paluusta. Sitä minä en halua, vaikka toivoisinkin Bellatrixin saavan ystävän. Mutta eihän jästisyntyinen tai puoliverinen ystävä sopisi tytön maailmaan. Tämä pitää asiaa niin selkeänä itselleen kuin muuta ajattelutapaa ei olisi. Kuitenkin ajatus tuntuu pyörivän usein Bellatrixin päässä.
Ystävä on jotain, jota lapsi todellakin kaipaa.
Usein on vaikeaa elämäänsä aloittaa,
niin pienillä siivillä lentää
Voi kuinka koskee
Kelle sen kertoisin
Syvälle sydämeen sattuu
Kipu on hirveä Bellatrixin sisällä, tiedän senkin. Niin kamala, että hän toisinaan huutaa ja itkee sitä pois. Ikään kuin se auttaisi jotain. Kipu on ja pysyy. Olen usein nähnyt hänet iltaisin oleskeluhuoneessa, kun kaikki muut ovat menneet jo nukkumaan. Hän luulee olevansa yksin ja itkee matolla takanedustalla. Tai sitten nojatuolissa. Hän ei tiedä, että minä näen.
Monena iltana tyttö myös itkee itsensä uneen. Viime aikoina se on yleistynyt huomattavan paljon. Olen kuullut hänet. Ja nähnyt sen yön jälkeen. Punaiset silmänaluset, tukka tavallista enemmän takussa.
Unissaan tyttö huutaa äitiään, vaikka vihaakin tätä. Äiti on kuitenkin sellainen, johon lapsi usein huomaamattaan liimautuu, jos ei ketään muuta ole lähettyvillä. Niin kuin Bellatrixilla.
Sattuu, pienet hartiat kun alas painuu
Sattuu, paha lääkettä on siihen löytää
Kiusaajat saapuvat, näytös voi alkaa
Sattuu, kun sivusta vain sitä katson
Bellatrix hytisee kylmästä metsän reunassa. Hän ei kuitenkaan tahdo mennä sisälle. Sisällä on se kaikki paha, jota tyttö kaikin voimin pyrkii välttämään.
Niillä voimilla, joita hänellä vielä on jäljellä. Paljon ei ole, mutta toistaiseksi se on riittänyt. Kysymys kuuluukin vain, miten kauan. Kuinka kauan lapsi oikein jaksaa pitää itsensä kasassa? Kuinka kauan hän kestää tuota kaikkea?
Nyt rohkelikkotytöt huomaavat Bellatrixin, virnistävät toisilleen ja rientävät mäkeä alas metsälle päin. Näen Bellatrixin painavan katseensa yhä alemmas. Se lisää vain tulta pesään. Haukkujen litania kantautuu minun korviini saakka, mutta päässäni pyörii vain yksi ajatus: Miksen koskaan mene väliin? Miksen tee mitään?
Yksin taas välitunnilla hän seisoo
Niin yksin, pois leikeistä toisten
Bellatrix Musta on yksin. Niin tavattoman yksin.
Usein ennen oppituntia tyttö seisoo käytävän reunalla puristaen kirjaa tiukasti rintaansa vasten ja pälyillen arkana ympärilleen, koettaen olla mahdollisimman näkymätön. Aina kun hän näkee jonkun, katse painuu taas tiukasti kiviseen lattiaan.
Minun käy tyttöä sääliksi. Hän on joutunut kestämään haukkuja ja ivasanoja koko pienoisen elämänsä. Vähemmästäkin murtuisi. Bellatrix tulee kuitenkin vahvasta suvusta ja on kyennyt pitämään itsensä edes jollain tavoin koossa. Arvoitukseksi jää, että miten.
Sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö Bellatrix olisi hajalla. Kyllä hän on, paljonkin. Joka päivä tulee uusia haavoja, vanhoja revitään auki.
En ymmärrä, miksei hän tee mitään. Miksei ylipäätään kukaan tee mitään? Eivätkö opettajat vain näe vai eivätkö he välitä? Eikö ketään liikuta nuoren tytön olotila, se, kuinka hän kärsii? Eikö kukaan näe, miten lapsella on paha olla?
En tajua myöskään, miksen minä tee mitään. Ilmoita vaikka olemassaolostani ja siitä, että olen hänen puolellaan. Eihän Bellatrix varmaan edes tunne minua, tuskin tietää nimenikään.
Pikku Zorrot, pikku prinsessat
kohta aikuisiksi kasvavat
Ne kostaa, et sydäntä voi niiltä ostaa
Bellatrix on kärsinyt jo kauan. Kipun hänen sisällään on kasvanut niin valtaviin mittoihin, ettei sitä enää voi noin vain unohtaa. Se on alkanut muodostaa suojamuuria tuon aran tytön ympärille tehden tästä katkeroituneen muita ihmisiä kohtaan.
Bellatrix tahtoo kostonsa. Hän tahtoo maksaa samalla mitalla takaisin häntä kiusanneille. Ellei sitten pahemminkin. Laittaa heidät kärsimään, tuntemaan sen saman tuskan. Niin siinä usein käy. Ihminen tahtoo kostaa kokemansa vääryydet. Niin myös Bellatrix. Aina ei anteeksianto onnistu. Ei etenkään Bellatrixin tapauksessa. Niin paljon lokaa on tyttö saanut niskaansa.
Minun pitäisi estää Bellatrixia, puhua hänelle. Mutta miten minä voisin? Ja kuuntelisiko hän edes? Miksi kuuntelisi, tuntematonta?
Voi kuinka koskee
Kelle sen kertoisin
Syvälle sydämeen sattuu
Ehkä minun sittenkin pitäisi. Voisin paljastaa itseni. Esittäytyä ja kysellä kuulumisia.
Ei, en minä voi. Bellatrix arkailee kaikkia. Arkailee varmasti myös minua, vaikkei edes tunne. En minä voi noin vain mennä puhumaan hänelle. Olen hänelle tuiki tuntematon.
Mutta minä tunnen hänet, vaikkei hän edes itse tiedä sitä. Olen seurannut sivusta monia vuosia, eikä hän ole koskaan nähnyt minua. Mutta minä ymmärrän häntä. Paremmin kuin kukaan uskoisi.
Olen vain katsonut sivusta kaikki nämä vuodet. Pitäisikö minun? Pitäisikö minun tulla viimein esiin? Ehkä. Tyttö tarvitsee nyt jotakuta, jolle puhua. Hän tarvitsee aikuisen apua kipeämmin kuin koskaan ennen. Mutta eritoten Bellatrix kaipaa puhekaveria. Tytöllä on paljon asioita sydämellään, joita vuodattaa pois. Jos samalla hän kykenisi valuttamaan verta pois haavoistaan, jotta ne umpeutuisivat. Kenties voisin auttaa tyttöä kuromaan haavat umpeen. Ikuisesti.
Rohkelikkotytöt lähtevät samalla, kun minä lähestyn nuorta tyttöä puiden katveessa. Bellatrix näyttää aikuiselta, muttei sitä ole. Minä jos kuka tiedän sen. Mieletään hän on vielä lapsi.
He yrittivät tehdä Bellatrixista aikuisen liian varhain. Sen vuoksi hänen mielensä elää yhä lapsen maailmassa. Tulee elämään vielä pitkän aikaa, kunnes hän saa edes pienen osan lapsuuttaan takaisin. Vasta lapsuuden jälkeen voi aikuistua.
Painan kalpean käteni tytön olkapäälle. Tämä säpsähtää kuin iskun saaneena jaloilleen ja pyörähtää hädissään ympäri. Mustat kiharat valahtavat kasvoille. Tyttö katsoo minua pelokkaana.
”Mitä sinä haluat?” hän kysyy hiljaa.
”Et taida tuntea minua”, sanon.
”Kyllä minä tunnen”, Bellatrix kuiskaa yllättäen minut täysin. ”Olen nähnyt sinusta kuvia kotona. Olet se enkeli.”
Niin, enkeli tosiaan. Kai minä sellainen olen, ainakin jonkinlainen. Pienen tytön suojelusenkeli.
Toivottavasti otin neulan ja lankaa mukaan. Nyt olisi aika korjata ennen kuin se on liian myöhäistä.
Voi kuinka koskee
toiset ei ymmärrä
Syvälle sydämeen sattuu
