Nostaa merestä perhoskotelotyttö (K11, Luna/Padma, 6/6)

[shaya]

Ikäraja: K11 (pahoinpitelyn maininnasta)
Genre: fluff, angst, h/c vissiin myös jajaja.
Paritus: Luna/Padma
Vastuuvapaus: Row-täti omistaa, minä leikin.
Summary: Vaaleaverikkö näki kuinka maailma romahti pala palalta, taivas halkeili eikä mikään ollut enää kuten ennen.

A/N: Tämä teksti on oikeastaan jo aika vanha, mutta jostain syystä jäänyt pöytälaatikkoon pölyttymään tähän asti. Mulla oli vähän hankaluuksia osaston kanssa, mutta uskoisin tämän muodostuvan niin tummasävyiseksi että Pimeyden voimat lienee oikea paikka. Ja jos ei, niin ainahan sitä voi siirtää. Näillä näkymin tämä tulee sisältämään kuusi osaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. :---D Nimiavusta kiitokset Upsilalle, ja samalla tämä toimikoot pienenä ennenaikaisena(....ainakin ennenaikaisesti aloitettuna) joululahjana hänelle. <3 Nauttikaa jos vain suinkin kykenette, ja palautetta arvostan aina! Menee myös femme10:neen ja tupa-haasteeseen.

I.

Oli sota ja taivaalla kaksi kuuta; se jota aurinko rakasti, ja se, jonka heidän turtuneet mielestä olivat luoneet.

”Kun me kuollaan, meistä tulee Saturnuksen kuita ja enkeleitä Pandoraan”, sanoi Luna ja oli viimein lopettanut uskomisen, valehtelemisen itselleen, niin Padma uskoi. Ei sanonut enää huomenna on päivä uusi tai kun me ollaan isoja ja lennetään aurinkoon, molemmat tiesivät kyllä jo, että parhaimmillaankin he tulisivat olemaan vain

yöperhosia.

Nuoremman tytön käsivarret olivat laihat ja uupuneet lohduttamisesta, kuin niityllä kahisevaa heinää ne kiersivät pään yläpuolella ympäri ympäri ympäri eikä Padma kuullut enää ajatuksiaan (oksat liian hohtavat; ukkospilvet pakenivat öiseen yksinäisyyteen),

lopeta, ole kiltti koska jäljellä ei ole enää toivoakaan.

Luna lopetti ja oli taas Padman kuu, kietoi itsensä mustuuden ympärille, oli unohduttava savu eikä kuitenkaan kuiskannut mitään siitä mikä mielessä pyöri, koska niin se vain oli;

toisia ei voinut enää pelastaa (eikä kukaan muu rakastanut omasta puolesta).

Marraskuussa ensilumi teki Lunan hiuksista ohdakeruusukkeita.

[Upsila]

Lupasin kommentoida ja teen sen myös. Ensinnäkin kiitos vielä kerran tästä ennenaikaisesta joululahjasta, tästä ei voi olla mitenkään pitämättä, kovin ihastuttavaa huomata tälläistä, että hymyilyttää ja piristyttää ihan väkisinkin! ♥

Apua, meinasin jumittua, kun en tiedä mitä pitää sanoa enää. Femmeä ei ole nykyään ollenkaan vieras minulle, pikemminkin tuttu, josta on niin mukavaa lukea, että tuntee olonsa oikeastaan aika kotoisaksi. Ja oikeastaan on mukavaa myös palata taas lukemaan tekstejäsi, raapaleita kun sinä osaat kirjoittaa myös tosi kauniisti, että jää oikeastaan vähän sanattomaksi tässä välissäkin.

Luna/Padmaa, oi. Padmasta on minusta kirjoitettu kieltämättä aika vähän, joten on hienoa nähdä, kun joku toinen innostuu myös kirjoittamaan hänestä tänne. Korpinkynsityttö on suloinen, hänestä voisi väsätä vaikka mitä. Samoin Lunan osalta myös, suloisen hupsu kuutyttö, josta on toisin kirjoitettu paljon enemmän kuin toisesta. Molemmat niin luonteeltaan erilaisia, toisella kuunsäteiden takuttamat hiukset ja tummaihoisella viileä nokkeluus sielussaan. Ja sait silti heidät kietoutumaan yhteen kuin niityn hento kukkanen, niin suloista, vaikka haikea raapale olikin.

Luna puhuu tosiaan vähän höpsöjä välillä, mutta ne ovat söpöjä. Tyttö oli elementissään tekstissäsi, vaikka hieman vakavahkon masentuneempi ja haikeamielisempi. Sota turmelee sieluja, turtuneet mielet luoneet toisen kuun ja ei enää kukaan jaksannut valehdella itselleen, vaikka haluaisi. Tässä oli hippusellisen rakkauttakin, se huomattiin, mutta lisäsit ripauksen myös suhteeseen langennutta ahdistusta ja surua, joka murentaa pikkuhiljaa molemmat. Yöperhosia nuo tytöt, haluavat lentää aurinkoon onnistumatta siinä kuitenkaan.

Rikkonaista, sirpaleista, kukaan ei ollut oikeastaan tässä kovinkaan ehjänä. Padma ei kuullut omia ajatuksiaan, Luna lopetti ja tummaihoisen kuu kietoo ja lohduttaa kuin savu ilmassa, joka ei kuitenkaan pystynyt kuiskaamaan; toisia ei voinut enää pelastaa, yksinkertaista, tuskallista, vaikeaa.

Kirjoitustyylisi jälleen hohkaisi kauneuttaa kuorrutteineen, niin hirmun kekseliäisen kauniita lauseita sai ujutettua tekstiin ja suluissa olevat ruususetkin tarkenevat pehmeästi tekstiä. Niin hirmun upeasti kirjoitat jälleen, niin pieneen tekstiin sait paljon mielikuvitusta ja sanoja. Yksinkertaisesti vain todella kaunista (miten joku osaa näin hyvin?).

Marraskuussa ensilumi teki Lunan hiuksista ohdakeruusukkeita.

Aivan hirmun ihana lopetus, haikeahkon suloista, että vaikea selittää; niin kovin ihanaa vain. Minäkin mielelläni olisin lainannut koko raapaleen vaikka, mutta kevyt lopetus oli muiden lauseiden tavoin kovin nätisti tuotu esille.

Kiitos, odotan kovasti seuraavaa raapaletta jo! 

[Fiorella]

Minäkin seuraan uteliaana raapalesarjaasi, kun näistä kahdesta tytöstä tykkään itsekin erityisen paljon.

Tämä ensimmäinen oli sellainen, jota pitää lukea vähän useampaan kertaan että sanat uppoavat eivätkä jää leijumaan mieleen irrallisina. Kauniita sanoja pienessä tilassa, ajatuksia ja tunnelmia. Oikein hyvä aloitus.

[shaya]

Oh, kommentteja. Hhihihhi.

EpikFeil, miten sinä hyvä ihminen luulet mun vastaavan tollaseen kommenttiin. Ihan tässä punastuu, ja mä kun luulin melkein jo päässeeni eroon siitä tavasta... Mutta niin, koitan nyt kumminkin saada edes puoliksi niin kivan vastauksen aikaan kuin mitä tuo sun kommentti oli, elieli. Olen aika iloinen jos sain sut lukemaan femmeä, vaikket normaalisti siitä pidäkään. (Ja voin paljastaa, että suunnitteilla on julkaista vielä yksi toinenkin raapalesarja ennen joulua, slashia vuorostaan. Iik.) Padma tosiaan on ihana hahmo, suloinen ja kaikkea. Ja sivuhahmoista on muutenkin kivaa kirjoittaa. Minun ongelma Lunan kanssa on aina se, että se tykkäisi olla iloisempi kuin mitä mä osaan kirjoittaa, suo anteeksi tämä! Ja ignooraan tuon kommentin että tämä teksti olisi taidetta, koska muuten mun naama on punainen seuraavan vuoden. Itseasiassa en muuten edes tullut ajatelleeksi että tuo aloitus oli hämärä, eikä siitä tajua mikä oli tyttöjen ongelma, hmm. No ehkä se selviää tässä tämän aikana, jos ei, tulen selittelemään. Mutta kiitos vielä ihanaisesta kommentistasi, en pahastu ihkutuksesta ollenkaan(kuulostanpa itserakkaalta...), korkeintaan kiusaannun hieman. <3

Upsila, haha, joillain sitä vielä on viitsimystä täyttää lupauksensa nopeasti (toisin kuin eräällä krhmshaylillakrhm). Kiitän jo tässä vaiheessa siitä ja koko ihanaisesta kommentistasi. <3 Ja hyvä jos tämä miellytti, vähän piristystä kokeiden keskelle. Femme tosiaan on parasta kivaa luettavaa, ja oikeastaan musta on pelottavaa miten vähän nykyisin enää kirjoitan sitä, pitäisi kaiketi tsempata. Padmasta kyllä kirjoitetaan ihan liian vähän, en ymmärrä miksi aina pitää kirjoittaa jostain puhkikirjoitetusta Potterista ja kumppaneista, kun siinäihan vieressä olisi kivoja sivuhahmojakin, kuten Padma ja Fleur jajaja. Luna on kyllä aika käytetty hahmo myös, mutta toisaalta hänet on kovin helppoa parittaa kelle tahansa, kun Lunalla ei niin niitä ennakkoluuloja ja muita typeriä rajoittavia tekijöitä ole. Ja turhaa siellä mitään kyselet, et sattumoisin ole koskaan lueknut omia tekstejäsi?

Fiorella, hui, arvaa säikähdinkö kun näin sinun kommentoineen tätä! Luna ja Padma ovat tosiaan ihania hahmoja ja mielenkiintoisiakin (varsinkin Padma ollessaan hieman hämärän peitossa). Mun tyyli saattaa tosiaan aika monestikin olla vaikeaselkoista, toivottavasti kuitenkin uudella lukukerralla selkeni edes jotenkin. Kiitän kommentistasi. <3

II.

Padma ei tiennyt maailmasta mitään ja oli sille silti katkera, sillä joulukuussa mieleen ei muistunut enää yhtään joululaulua eikä paketeissa ollut ripaustakaan taistelutahtoa.

”Mikään täällä ei ole enää minun omaani, muistot ovat jatkaneet ja värit kuolleet kirjoista.”

Luna halusi niin kovasti tanssia ja lohduttaa eivätkä jalat enää kantaneet; hän tunsi maailman huutavan kylkiluita vasten samaa tahtia puhkikulutetun mielen kanssa.

Auttakaa meitä, hakekaa meidät pois!

Eikä kukaan tullut kuitenkaan.

Vaaleaverikkö näki kuinka maailma romahti pala palalta, taivas halkeili eikä mikään ollut enää kuten ennen. Aurinko ei jaksanut nousta, kumpikaan;

toinen makasi meren syleilyssä kello yhteen ja toinen nukkui pois eilisen kyyneleitä.

[Beatrix Bones]

Tässä nyt tulee se kommentti (senki kiero uhkailija ja kiristäjä... veit varmasti rommitki!)

Eli eli eli, aloittaisinko nyt siitä, että rakastan edelleenkin tapaa, jolla pätkit raapaleita osiin - lopputulos vain näyttää minusta niin suloiselta, ja on jotenkin vain niin shaylmaista (eli taattua laatua). Mutta sitten: Luna/Padma on jotain niin ihanaa, vaikka minä ja femme emme olekaan vielä mitään sydänystäviä, mutta ainakin sinun tekstiesi perusteella tätä kärsii lukea enemmänkin! Jotenkin osaan nähdä Lunan ja Padman yhteensopivana parituksena, kun kummatkin ovat korpinkynsiä ja Luna on sellainen Saivartelijaa lukeva haaveilija, jolla on kokonaan oma näkökulmansa maailmaan ja Padma taas on... no, ainakin itse olen saanut kirjoista älykkään ja tosiasioihin uskovan kuvan tästä neitokaisesta. He siis tasapainottavat toisiaan täydellisesti, kuinka osaatkin valita näin namiparituksia?

Mutta mutta, näin yleisesti yhteensä noista kahdesta raapaleestasi. Käytät upeasti adjektiiveja ja sinulla on kokonaan oma tapa ja perspektiivi kuvata eri asioita, ja tuot myös sulut todella sujuvasti mukaan, ne vain sopivat kuin nakutettu aina siihen kohtaan, johon olet ne sijoittanut. Olen niin kateellinen tästä taidostasi, voisitko jakaa sitä minullekin (ja palauttaa samalla ne rommit...)? Tuot aina jotain uutta teksteihin, jotain mitä ei itse ainakaan olisi osannut käyttää, mutta sinä sait kuin saitkin sen sitten toimimaan juuri oikealla tavalla! Jotenkin niin suloista neitosten angstaaminen ja surullisuus, aww-reaktiot.  ♥

Hihii, odottelen seuraavia raapaleita innokkaana!

[shaya]

EpikFeil, suuret kiitokset kun jaksat kommentoida (joka ei ollut ollenkaan kämäinen)! Otan tuon puhumasi salaperäisyyden suurena kohteliaana, oon aina jotenkin ajatellut että kaikki mun tekstit on kuivia kuin paperi ja juuri ja juuri jaksaa läpi silmäillä. Rakastan itse ficcejä jotka saattaa kuvitella silmiensä eteen ja joita jää pohtimaan, joten kivaa, jos tämä mielestäsi on sellainen. Ja tulkinnanvaraisuus on ihan tarkoituksellista, halusin tehdä tästä vähän kunkin oman mielikuvituksen varaan jäävän... ja joo enpä spoilaakkaan, hupsis. Nyt täytyy kyllä tuottaa sulle pettymys, aurinko on tässä ficissä koko ajan Padma, ja Luna on kuu (en tiedä, ehkä se selkeyttää? Tätä kirjoitellessa pääsi taas vaihteeksi unohtumaan että te ette ole mun pään sisällä kun luette tätä, en edes tajunnut olevani niin epäselvä/salaperäinen/jotain.) Itseasiassa, näin kun mietin, (lol miks analysin tekstejäni aina vasta sitten, kun oon saanut kommentteja... liikaa tajunnanvirtaa?) tässä on aika paljon avaruusvertauskuvia. Öö. Mutta siis joo, ymmärrän hyvin miksi Lunaa ajatellaan aurinkotyttönä. Ja pakko pilata sun suunnitelmat eBay-retkestä, tällainen maalainen on hädin tuskin käynyt Lidlissä(ehkä se tarttui sieltä mukaan?). Anteeksi randomvastaus ja kiitän vielä kommentistasi!

Beatrix Bones no anteeks mutku tarttin rohkasuryyppyy ku oot nii hiton pelottava krhm, siis, niin. Mun pitää varmaan ottaa tästä printscreen, ennen kun poistat ton kommentin, koska sanoit just vahingossa että mun tekstit on taattua laatua? Ja hei, odotappa vaan, i'll make a man femmeilijä out of you! (Liikaa Mulania tänään, luuletko?) Itse tosiaan ajattelen Padmaa hieman vakavampana kuin Lunaa, sellaisena, jonka täytyy tietää tunteen riittäessä neiti Lovekivalle. Ja siis daa, tietenkin mä osaan valita parhaat paritukset? Tykkään jos tykkäät parituksesta. + Öö lol jos mä jakaisin mun taitoja sulle niin a) olisin ihan huono ite, koska näistä ei riitä jaettavaks ollenkaan, b) olisit liian hypersuperparaskumiankka! Nii että nii. Kivaa muuten jos mun tekstit ei tunnu ihan toistensa kopioilta, joskus (aika useinkin) tulee itselle ihan olo että kaikki on vaan sitä samaa ja blaaaaah. Kiitos kivakivasta kommentista ja anteeks vastaus. <3


Ääh. Itse tykkään tästä huomattavasti vähemmän kuin edellisistä raapaleista, jotenkin tuntuu että suunta on vaan alaspäin, mutta niin... Mitä mieltä olette? (Vai oletteko yhtään mitään?) Ja huh, tääkin on jo puolessa välissä, jännää. Pelottavaa. En edes tiedä. Ehkä päästän teidät vain lukemaan.

III.

Siihen tiistaihin saakka Luna oli luullut, että rakkaus ylitti kaiken.

Vaikka sota imi heistä inhimillisyyden, ihmiset itkivät itsensä kuiviksi ja kuolivat, hän oli aina lohduttanut itseään peittomajan alla hokien yhtä;

sinä rakastat häntä, hän sinua ja niin kauan kumpikaan ei voi kuolla, epätoivoon ei voi hukkua kun on toisen käsi omassa.

Se ei pätenyt enää, sillä vaikka Luna ei ollut uskonut maailmaan, hän oli uskonut Padmaan. Intialaiseen kissasilmään, joka maalasi taivaanrannan silloin kun aurinko ei siihen kyennyt. Oli hän nähnyt kuinka toinen luovutti, mutta ainahan hänellä oli Luna, joka kiskoi ylös ja halasi lujasti, eikö niin? Ja jos tarve olisi vaatinut, se olisi pätenyt myös toisinpäin?

Ei ei ei kirkuivat kurjet hänen kanssaan, nyt on tammikuu

ja oli sota myös.

Vuoden toinen viikko eikä Luna lopulta enää kestänyt, kolme huutoa ja posket olivat niin verillä, ettei Padma niitä enää suudellut.

Tämä ei ole rakkautta, Luna. Tämä on keino selvitä huomiseen.

[shaya]

Epik, hih, kiitos jälleen. <3 Sota tosiaan, tuntui että haluan kirjoittaa välillä muutakin kuin pelkkää suhdehömppää, ja sotakuvaukset viehättää mua (vaikka tää aika köyhä sellainen onkin, lol). Musta on mielenkiintoista - positiivisella tavalla toki - miten paljon sun mielipide eroaa mun omasta tässä kohtaa, mutta tietysti hyvä jos edes lukija tykkää. Tuo kuminauhajuttu oli muuten ehkä paras esimerkki vähään aikaan, oon aina miettyiny, miksei mulle valiteta Lunan OoC:ydestä, tää vastas siihen aika hyvin. Tuo kurkikohta oli omakin suosikkini tuosta raapaleesta, ja tuo sun visio oli hauska! Tosin ihan niin se ei mennyt - harmi kyllä, toi olis ollu aika loistavaa - ennemminkin veriset posket koittivat olla vertauskuva sille väkivallalle jota väärässä kohtaa suunsa avaamisesta sai.


Itse tykkään tästä raapaleesta taas enemmän kuin edellisestä. Taustalle voin suositella Gleen Hello:n laittamista, se inspiroi mua tän kirjoittamisessa.

IV.

Lumi ei ollut koskaan ollut niin harmaata; satoi maahan ja musteni. Synkät varjot Luna näki kaikkialla, ihmisten silmissä ja kulman takana heilahtavat kiiltävät hiukset – samaa pakokauhua kuin eläimen silmissä.

Korpinkynsien makuusalissa oli huone jossa makasi lähes liikkumaton möykky (yksi niistä jotka toivoivat että kuolisivat). Laastariposkityttö haki aamuisin keittiöstä teekupillisen salaa, vei sen huoneeseen ja kiskoi hereille intialaiskeijunsa. Toisella oli poskessa painautumia tyynystä ja hymykuopat karanneet kauas jonnekin, jättäen tilalle perhoskotelon joka leikki olevansa Padma.

Se ryysti teetäkin. ”Ole minun aurinkoni, kiltti, ei mennä vielä toisiin avaruuksiin”, Luna huokasi ja puristi kättä lantioluita kaulaakin –

toinen ei elänyt siltikään, oli poissa kaukana.

[Upsila]

Krmh, ai miten niin en ole jaksannut käydä vähän aikaan Finissä ja kommentointi on jäännyt; ei suinkaan, titititi (anteeksi taas hitaus, mutta tänään vihdoinkin pääsin koneelle kunnolla, kun matikan koe on ohi ja 8½ tuli mistä olen todella iloinen).

II - raapale oli kieltämättä katkeran ja surun häivähdystä myös. Padman mielen rippeet ovat kuin lakaistu maapallon reunoista alas, joululaulun sanat takeltelevat, eivätkä ne ylipäätään tule mieleen syvässäkään ajatuksessa ja paketeissa olematonta taistelutahtoa. Joulumasennus, mutta Luna yrittää ja yrittää. Jalat eivät kuitenkaan kantaneet, vaikka tanssi ja lohdutus lämmittääkin ajatusta.

Kukaan ei tullut hakemaan ja vaaleaverikkö näki maailman murenevan pala palalta - toinen makasi meren syleilyssä kello yhteen ja toinen nukkui pois eilisen kyyneleitä, vaikka ei voi koskaan tietää, että parantuuko se huominen kuitenkin ollenkaan.

Kauniin ja haikean surullisen raapaleen väsäsit, katkeruus ja värien liukeneminen pois kirjoista oli nättiä. Käytät niin upeita adjektiiveja tässäkin, että aww.

III - raapale oli kieltämättä myös ankeahkoa, mutta kaunis tämä kieltämättä oli myös. Hienoisesta kärsimyksen tunteesta, toisenkin auringon putoamisesta ja kiskoamisesta ylös vaikeudesta. Kävi sääliksi Luna-poloista, joka masennuksessaan ajatteli, että rakkaus ei ehkä sittenkään voi voittaa kaikkea.

Kekseliäitä ja kauniin kuvailevaa taas, ihania sanoja sait sujautettua mukaan - varsinkin loput ovat olleet todella upeita! Osaat päättää raapaleita niin tyylikkäästi, että ihan mykistyttävää.

Ja itse neljänteen raapaleeseen. Lunan maailma oli tosiaan nyt harmaata; lumi satoi maahan mustuen sitten, synkät varjot jokaisessa pienimmässäkin nurkassa ja silmissä - pakokauhua ja surua, ne eivät näytä katoavan.

Tykkäsin älyttömästi laastariposkitytön kuvailusta, joka toi melkein heti mieleen edellisen raapaleen veristä poskea. Mutta lämpöinen ja huomavainen ajatus suloiselta korpinkynneltä, joka haki salaa teekupillisen keittiöstä, vei sen huoneeseen ja kiskoi hereille intialaisen surukeijuttaren, jonka hymykuoppa on kadonnut. Oikean Padman tilalla on vain perhoskotelo, ei se oikea, vain pelkkä kuori, joka esittää.

Perhoskoteloinen oli kaukana, poissa, muissa ajatuksissa; ei kuullut edes kuinka toinen aneli, puristi kättä, lantioluita ja kaulaakin. Ole minun aurinkoni, kiltti, mutta Padma ei pysty.

Aivan kaunis raapale, rauhallinen, unenomainen ja kauniin haikea. Tämä ei ollut kieltämättä niin ankea kuin edelliset, vaan pysyi rauhallisena ja varovaisena. Kieltämättä siis aivan superihana raapale, kuten edellisetkin!

Kiitos näistä raapaleista, odotan loput kaksi innolla!

[shaya]

Upsila, kivaa, että eksyit taas kommentoimaan! Ja onnittelut matematiikankokeesta. <3 Surulliseksi ja ankeaksi tämä on joo vähän mennyt, mutta saa nyt nähdä, miten tästä kehittyy tämä loppu. Apua. Mulla on ollut tätä kirjoittaessa vähän ristiriitaiset fiilikset, että kumpaa tytöistä säälisin enemmän - tavallaan Luna kärsii eniten vaikka Padma haluaakin kuolla ja kaikkea. Ilahduttaa kuulla jos loput on onnistuneita, koska musta ne on ehdottomasti raapaleiden(ja noin ficcien yleensäkin) tärkein osa, ja koitan panostaa niihin erityisesti. Laastariposkityttö oli valittu juurikin tuon edellisen raapaleen juttujen takia, että nämä nivoutuisivat vielä tiiviimmin yhteen, kivaa jos se ei mennyt ihan myttyyn se suunnitelma. Kiitän kommentista!

Epik, (anteeks oon laiska enkä jaksa kirjottaa koko nimimerkkiä) hih, joo, sarjan nimi tosiaan tulee juuri tuosta, tykkään kovasti nimetä ficcejä vain jonkun yksittäisen lauseen perusteella (mieluiten toki kuvaavan lauseen), koska muuten nimistä tulisi toivottoman tylsiä. En hallitse nimeämistä, se on kauhean vaikeaa! Luulen, että voin spoilata hieman tätä tämänkertaista raapaletta, kun kumminkin julkaisen sen nyt, eikö? Parvati elää kyllä. Olen kuitenkin ajatellut Padman aina siskoaan "heikommaksi" ja melankolisemmaksi, joten sen kuvan mukaan, mikä mulla Padmasta on, tyttö saattaisi hyvinkin masentua sodasta, siitä, ettei pysty rakastamaan Lunaa niin kuin haluaisi ja siitä, että on ajautunut eroon kaksoissiskostaan. Ja itseasiassa en yhtään tiedä mitä tyttöjen vanhemmille on käynyt, joten joten joo. Kiitän vielä kommentista!


5/6, hih! Loppu lähenee ja kaikkea. Älkääkä hämääntykö näkökulmanvaihdoksesta, se on ihan tarkoituksellista.

V.

Maaliskuussa kaikki oli pahemmin ja käytävillä käveli ruumiita. Yhden Luna tunnisti melkein,

se oli se Padman sisko joka ei edes puhunut kaksoselleen.

Padma tiesi kyllä, se oli siksi ettei kumpaankaan sattuisi, sillä punaiset paloivat helvetintulessa eikä sinisten jääaavikko ollut siitä puoliakaan. Silti hän kaipasi, tahtoi pujottaa sormensa siskon hiuksiin ja tehdä suttuisia ranskanlettejä (jotka joku muu purki).

Kuut hehkuivat taivaalla syvän purppuraisina eikä kukaan uskonut, että siitä ikinä selvittäisiin. Miten uskoa kun sanasta vapaus sai seitsemän ja rauhasta kolmetoista ruoskaniskua polvitaipeisiin, miten miten miten miten?

Vapauttajapoika oli kadonnut taivaan tuuliin metsiin ja pauhaaviin meriin. Padman hiuksissa ikitakkuja, kaikki itketyt kyyneleet.

[Upsila]

Oi.

5/6 tosiaan nyt, lähellä loppua mennään. Aivan surullinen raapale tämäkin, harmi, että tytöillä menee aika huonosti kyyneleineen ja murtuneineen mielineen; Lunakin törmäsi sattumalta käytävällä ruumiita ja tunnisti yhden melkein. Se oli Padman sisko nimittäin, joka ei toisin puhunut enää sisarelleen. Padma kaipasi sisartaan, tahtoi pujottaa sormensa tämän hiuksiin tehden suttuisia ranskanlettejä, jotka joku muu sitten aikanaan purki.

Kuukin hohti taivaalla purppuraisena, ja kaikki luopui toivosta selvitä. Vapaus, rauha, kaikki on kadoksissa löytämättä tietään takaisin. Ja vapauttajapoikakin kadonnut kaiken toivon mukanaan. Padman hiuksissa ikitakkuja ja kaikki itketyt kyyneleet - l0ppu oli taas rakkaus, ihanan haikea ja tuli mieleen heti tuosta ikitakkuisesta hiuksesta hänen sisarensa ja ranskaletin pudontaa. Voi.

Tosi kaunis ja haikea, kaikki kärsii, vaikka yrittävät epätoivoisesti kiivetä ylös. Odotan muuten innolla, että minkälaisen viimeisen raapaleen saat värkättyä. Aivan surullisen kaunis tämä toiseksi viimeinen kuitenkin, nättiä kuvailua sait taas aikaiseksi.

Kiitos hienosta raapaleesta jälleen siis, kiva, että Padman sisarestakin mainittiin tässä. Kaikki itketyt kyyneleet, muistot ja voih, toivottavasti tytöt uskovat vielä paremmasta huomenesta joskus.

[shaya]

Upsila, no toivotaan että tämä viimeinen piristää edes jotenkin. Toivon myös ettei tämä viimeinen ole liian tulkinnanvarainen... tai sitten tuun vaan myöhemmin selittelemään.  Lol. Parvati oli tosiaan pakko mainita, koska olisi jotenkin tuntunut tyhmältä, ettei kerrottaisi mitä sille tapahtui, kun kuitenkin molemmat oli koulussa ja kaikkea... niin. Anteeks huonoin kommenttivastaus ikinä, aamukoomailen edelleen. Kiitos paljon kun jaksoit jälleen kommentoida. <3


Joo. Musta tuntuu että tässä kohtaa pitäisi sanoa jotain? Tykkään kyllä itse tästä lopusta, mutta mielipiteitä kaivataan edelleen - onko se liian epäselvä? Jotain muuta? Ja sitten vielä kiitokset kaikille tätä lukeneille ja kommentoineille, ilman teitä tuskin olisin jakasnut kirjoittaa tätä(kään) loppuun.

VI.

Tuli aamuja joina aurinko oli jälleen pirteä ja Padma tunsi planeettaunelmien katoavan kauemmas, lipsuvan sormien välistä jotka olivat niin väsyneet. Ulkona lauloi puro, eihän se tietenkään elänyt,

mutta melkein niin kuin.

Luna selvitti Padman hiuksista epätoivotakut ja hymyili ensi kertaa kuukausiin, sillä:

”Minä olen löytänyt meille Pandoran.”

”Mitä sinä tarkoitat?” Padma kysyi mutta muisti vielä; se maa jossa heidän piti olla onnellisia, maa jossa oli rauha – ja vale. ”Luna, kuule, minä...”

Luna sanoi että tiesi kyllä, kuu oli vähemmän kuin aurinko (ja se sisälsi vertauskuvia heistä).

”Minä olen löytänyt Pandoran.”

Lunan käsi oli lämmin ja Neville hymyili leveämmin.

Ollaan Saturnuksen kuita.

[Upsila]

Oi, outoa, että sait tämän jo päätökseen; mielelläni olisin nimittäin lukaissut lisääkin, mutta 6/6 on kuitenkin täynnä ja raapalesarja täytetty.

Jotenkin olin kahdella puolella, en tiennyt kumpaa odotin enemmän. Sitä, että kirjoittaisitko onnellisen lopun vai sittenkin surullisen, missä aurinkoa ei vieläkään näy tytöille. Onneksi aurinko kuitenkin lopulta kurkisti ikkunan taa, tuli se uusi aamu, milloin kaikki on valaisevaa ja selvää. Ulkonakin lauloi soliseva puro ja Luna selvitti Padman hiuksista epätoivotakut ja hymyili ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa, sillä oli löytänyt Pandoran. Padma ei oikein ymmärtänyt vieläkään toista, muisti kyllä, että se oli maa jossa heidän piti olla onnellisia, mutta se oli vain vale.

Luna kuitenikin sanoi vain, että tiesi kyllä, että kuu oli vähemmän kuin aurinko; käsi oli lämmin ja Neville hymyili leveämmin heidän tavatessaan tätä.

Oikein kaunis ja selvästi vähän iloisempi raapale kuin edelliset. Suloista nähä kuinka haikea kukkaset viimein aukesivat nupustaan ottamaan auringonsäteitä ja antamaan kaiken puhtauden pyyhkäistä sodan pois. Nevillen mainitseminen oli kiva juttu, ihanaa, että hänkin hymyilee leveämmin ja on onnellinen.

Suloinen raapalesarja ylipäätään, ihanan onnellinen loppu ja muutenkin tykkäsin älyttömästi näistä kaikista raapaleista. Kiitos tästä aivan ihanaisesta sarjasta, hymyilyttää vieläkin! 

[shaya]

Upsila, joo, mäkin mietin aika pitkään, että haluanko onnellisen vai surullisen lopun, mutta kallistuin sitten ensimmäisen puolelle kun muuten tää olisi ollut ihan pelkkää angstia. Nevillen mainitsemisella oli itseasiassa suurempikin merkitys - seitsemännessä kirjassahan åoika piileksi muiden oppilaiden kanssa tarvehuoneessa. Joten ajattelin asian menneen niin, että Luna oli viimein saanut selville, missä Neville oli, ja sai vietyä Padman turvaan sinne. Tietysti tuosta yhdestä sanasta sitä nyt ei niin edes taja, mutta sanamäärä tuli vastaan ja kaikkea. Kiitos itsellesi hurjasti kommentoinnista. <3

Epik, haha, ei haittaa ollenkaan, tunnen tapauksen (liiankin hyvin toisinaan). Vapauttajapoika oli tosiaan Harry, koska sillä hetkellähän Neville oli vain yksi rohkelikko-oppilas kadonneena jonnekin. Traagisuus on kyllä aika viehättävää, mutta jotenkin onnistun aina lätsäyttämään dramaattiset loput... Mutta ihan loistavaa jos tämä onnistui yllättämään. Ja niin, Nevillestä. Sota ei ollut vielä ohi, ajattelin tämän viimeisen sijoittuvaksi jonnekin maalis-huhtikuulle, ja sotahan päättyi kesäkuussa samana vuonna - Neville vaan, kuten Upsilalle sanoinkin, oli siellä tarvehuoneessa ja Luna ja Padma löysivät sinne (thö Pandora) ja siten pelastuivat. Pandora tosiaan on Saturnuksen kuu, mutta sillähä on mytologiassa muitakin merkityksiä (Pandora's box). Musta oli hirveän mielenkiintoista lukea siitä kaikkea kun suunnittelin tätä ficciä! Oi, lyhytelokuva, en tiedä oonko koskaan saanut kuulla noin suurta kohteliaisuutta! Kiitos vielä mielettömästi tämän seuraamisesta ja kommentoimisesta. <3

[Fiorella]

Minä odottelin ihan tarkoituksella, että sait tämän kokonaan valmiiksi, niin että pääsen lukemaan kerralla loppuun. Ja oli kieltämättä hyvä lukeakin se kerralla, selkeämmän ja kokonaisuudemman tuntuinen sillä tapaa.

Oli jännä, että sinulla Luna oli vahva ja Padma heikompi, koska itse aikoinaan kirjoitin Padmasta, joka halusi tukea Lunaa. Eri näkökulma teki tarinasta kiinnostavan. Jotenkin tästä kävi kaikkien korulauseiden kautta ihanasti niin, että kun sota vei tytöt jonnekin ihan muihin maailmoihin, mystisiin ja kaukaisiin, pois siitä hetkestä niin paljon kuin mahdollista (ja Harryn, luvatun pelastajan katoaminen varmasti teki koulussa odottajille sen tunnelman, kuin toivoa ei enää olisi) niin Neville nousi toimijaksi, pisti Kaartin rullaamaan ja veti tytöt pois sieltä omasta avaruudestaan, taistelemaan toivon ja elämän puolesta.

Tykkäsin lopetuksesta, koska se konkretisoi tapahtumat, ankkuroi ajatuksiinsa ja pelkoihinsa harhautuneet ja hukkuneet tytöt todellisuuteen, antoi heille toivon ja tulevaisuuden ja käänsi surun lohduksi. Kirjan lukeneena, me tiedämme että ilo tuli sitten myöhemmin, mutta tässä vaiheessa toivo ja lohtu oli kylliksi.

Hienoa ja tunnelmallista kuvausta, vähän sanoja ja niin paljon ajatuksia ne kuitenkin herättivät. Kiitokset sinulle ja paljon lisää kirjoitusintoa jatkossakin!

[shaya]

Fiorella, totta, kerralla lukiessa tämän ehkä näkee paremmin kokonaisuutena. Mulle oli kuitenkin alusta asti selvää, että asetelma tyttöjen välillä tulisi olemaan tämä, sillä Luna tuntuu jotenkin olevan niin omissa maailmoissaan, että hänet on minusta helppo kuvitella kannattelemaan toisia ja kertomaan hupsuja tarinoita piristykseksi (tai tuomaan toivoa). Kivaa jos loppu onnistui, joskus se toivokin taitaa riittää, jopa paremmin kuin konkreettiset tapahtumat. Kiitos vielä kun jaksoit tätä seurata ka kommentoida!