Kirjoittaja Aihe: NCIS - Sekunti voi muuttaa kaiken (K11?, oneshot, kuolema)  (Luettu 1349 kertaa)

Varja

  • ***
  • Viestejä: 247
Author: Varja
Fandom: NCIS
Rating: K11 (laitoin kaiken varalta, joku korjatkoon jos menee alempaan) // Beyond laski ikärajaa.
Warnings: Kuolema
Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa. Kaikki mitä tunnistatte julkisuuteen, kuuluu heille.
A/N: Perustuu tositapahtumiin, eikä tätä näin ollen ollut helppo kirjoittaa. Luultavasti vaikein kirjoittamani teksti ikinä, tunteet oli lujilla ja välillä oli pakko pitää taukoa. Teksti saattaa olla rankkaa luettavaa, mutten saanut tästä ehkä ihan sellaista kuin alunperin tarkoitin. Omistettu ihmiselle, josta tuli lyhyessä ajassa tärkeä. Musertavat uutiset tuli vain pari päivää tapaamisen jälkeen joka jäi meidän viimeiseksi. Edelleen kommentointi olisi suotavaa, vääränlaista kommenttia ei olekaan.
Summary: Kun pieni hetki voi saada kaiken kääntymään ylösalaisin...

Sateinen perjantai-ilta, ulkona pakasti hieman sekä lunta satoin hiljalleen tummalta taivaalta. Perinteisesti päämajassa oli järjestetty pikkujoulut, kuten aiempinakin vuosina. Ensin oli ollut luvassa leikkimielinen vuoden 2014-tittelien jako, jossa porukka oli saanut nauraa itsensä kipeiksi ja muuta ohjelmaa. Juhlat alkoivat olla pikkuhiljaa ohi, mutta Gibbsin tiimi oli suunnitellut jäävänsä katsomaan vielä toimintaelokuvan uhka-arviointikeskukseen. Gibbs ei ollut halunnut jäädä sillä hänen isänsä oli tulossa käymään, mutta Tony, Ziva, McGee ja Abby halusivat. Tony lähti yhdessä Zivan kanssa autolle, sillä elokuva sekä popcornit olivat vielä siellä. McGee ja Abby jäivät laittamaan kaiken valmiiksi heidän paluutaan varten. He olivat pyytäneet alkuviikosta johtaja Vancelta luvan käyttää MTACia, johon heidän johtajansa oli myöntänyt luvan suosiolla. Elokuvan pyörittämiseen vaadittava ohjelma oli jo päällä, kuten myös kaiuttimet. Kirkkaat valot olivat poissa päältä. Malttamattomina he istuivat seinän vierustalla oleville tuoleille odottamaan.

Tony ja Ziva lähestyivät osittain lumen hautaamia autojaan, heidän parkkipaikkansa olivat ihan vieretysten. Lunta oli satanut vähäsen, heidän edelliset jälkensä olivat jo melkein kokonaan peittyneet. Ziva havahtui Tonyn horjahtaessa hänen vierellään, muttei kerennyt reagoimaan. Tony kaatui maahan, irtolumen luistaessa hänen kenkänsä alla.
”Tony!” Ziva huudahti kyykistyessään parinsa viereen. Tony irvisteli ja hieroi takaraivoaan oikealla kädellään.
”Oletko kunnossa?” Ziva kysyi huolestuneena.
”Olen, ei tässä mitään.” Tony sanoi pienesti irvistellen Zivan auttaessa hänet takaisin seisaalleen.
”Varmastiko?” hän varmisti. Tony nyökkäsi vastauksena, katsoessaan Zivaa suoraan silmiin.
”Sinun pitäisi käydä Duckyn luona tarkastuksessa, ihan kaiken varalta.” Ziva sanoi vakavana.
”Olen ihan kunnossa, se oli vain kaatuminen.” Tony puolusteli. Ziva katsoi hetken Tonya silmiin, kuin etsiäkseen pienintäkin merkkiä epäröimisestä.
”Hyvä on sitten.” Ziva sanoi vastahakoisena.

Hän haki autostaan popcornit ja siirtyi Tonyn auton luo odottamaan tätä. Tonyn auto tulvi kaikkea mahdollista, alkaen vanhoista pizzalaatikoista, joten hänellä kesti hetken löytää elokuva. Yhdessä he palasivat takaisin sisään, kiertäen taukotuvan tapaisen huoneen kautta jossa Ziva valmisti mikron avulla popparit, lisäten niihin reilulla kädellä suolaa. Tony katsoi irvistellen vieressä, mutta vakavoitui Zivan mulkaistessa häntä pahasti. Osa oli vähäsuolaisia, kaikki eivät pitäneet runsaasta suolasta. Pian he olivat valmiita ja kävelivät hisseille. Näin heillä oli pienempi riski saada pussien sisällöt leviämään pitkin portaita ja toimistotiloja. Tämän jälkeen Vance olisi katsonut heitä erittäin pahasti. Heidän illastaan olisi mennyt iso osa ajasta pelkästään siivoamiseen. Pinta-ala toimistossa ei ollut mikään pieni. Puhumattakaan siitä suolan määrästä. Siivoojatkaan eivät olisi olleet kovin onnellisia.

Päästyään sisään MTACiin, McGee laittoi elokuvan pyörimään, muiden istuessa sillä aikaa paikoilleen. Abby tärisi pienesti jännityksestä, hän oli malttamaton odottamaan. Kärsivällisyys ei ollut hänen parhaimpia puoliaan vaikka Abby joutuikin vaatimaan sitä työtovereiltaan heidän odottaessaan tuloksia. Koneet vaativat aina oman aikansa, ne eivät tehneet töitä yhtään sen nopeampaa vaikka niille olisi huutanut. Niiden kanssa hän oli aina kärsivällinen.

*
Elokuva oli pyörinyt yli puoli tuntia, kun Ziva havahtui vieressään nukkuvaan Tonyyn. Terävästi hän iski tätä kyynärpäällä kyynärtaipeeseen, pitäen katseen koko ajan edessään olevalla valkokankaalla. Tony hätkähti hereille ja katsoi Zivaa murhaavasti. Hän yriti keskittyä elokuvaan, ettei nukahtaisi uudestaan. Kuitenkin silmäluomet tuntuivat hyvin raskaalta, niitä vastaan taisteleminen oli hyvin rankkaa. Pian hän huomasi Zivan herättäneen hänet taas. Heidän katseensa kohtasivat, ruskeissa silmissä oli jotain erilaista. Välkähdys huolesta oli helppo erottaa.
”McGee, keskeytä hetkeksi!” Ziva huikkasi toiselle puolelleen, noustessaan ylös ja kyykistyessään Tonyn eteen. Heidän katseensa kohtasivat. McGee keskeytti elokuvan hämmentyneenä. Abbykin oli havahtunut elokuvan ulkopuolisiin tapahtumiin.
”Tony, onko kaikki hyvin?” Ziva kysyi, saaden muut vaihtamaan katseita keskenään.
”Ziva, mitä on tekeillä?” Abby kysyi hämillään, noustessaan seisomaan.
”Tony kaatui ulkona ja löi päänsä”, Ziva vastasi lyhyesti.
”Joo, päätä vain särkee.” Tony vastasi saadessaan suun vuoron Abbyn ja Zivan sananvaihdon jälkeen.
”Kuinka paljon asteikolla 1-10?” Abby kysyi nopeasti, aavistellen pahaa.
”No ainakin 15” Tony vastasi vakavana, irvistäessään vähäsen.
”Soita ambulanssi.” Abby sanoi napakasti.

Ziva siirsi katseensa häneen, muttei kyseenalaistanut. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja meni käytävään soittamaan muiden jäädessä katsomaan Tonya siksi aikaa. Soitettuaan Ziva pyysi muut mukaansa ja he lähtivät alakertaan toimistotiloihin. Ambulanssihenkilökunnan tullessa yläkertaan, Tony ohjattiin suoraan paareille ja häntä lähdettiin lykäämään paareilla ulos rakennuksesta. Muut seurasivat perässä. Abby pysyi yllättävän rauhallisena verrattuna siihen, että yleensä hän oli ensimmäisenä saamassa paniikkia.

Paarit oli saatu ambulanssiin ja ovia oltiin juuri sulkemassa, kun näky oli saada koko tiimin sisuskalut kääntymään ympäri. Ziva tunsi itsensä lamaantuvan kauhusta, McGeen suu jäi auki ja Abby painoi kätensä suunsa eteen. Tony alkoi kouristella, ensihoitajilla oli kädet täynnä hommaa varmistaessaan ettei Tony pääse loukkaamaan itseään. He joutuivat soittamaan puhelimitse lisäohjeita sairaalasta. Tila saatiin onneksi pian vakautettua oikeanlaisella lääkityksellä. Viimein he pääsivät lähtemään kohti sairaalaa. Ambulanssi lähti määrätietoisesti päämajan pihasta, kääntyen oikealle. Pian enää sireenin vaimeneva ujellus kantautui kauempaa parkkipaikalle. Muut hyppäsivät Zivan pieneen miniin, joka ampaisi raivoisalla vauhdilla ambulanssin perään. McGee roikkui kaksin käsin katossa olevassa kahvassa, auton kurvatessa lumisilla kaduilla. Abby oli tukenut itsensä molemmin puolin katossa oleviin kahvoihin pysyäkseen paikoillaan takapenkillä.

Ennen heidän saapumistaan sairaalan sisätiloihin, DiNozzo oli jo viety suoraan magneettikuviin kuvattavaksi. He joutuivat istuutumaan odotushuoneen synkän harmaille penkeille odottamaan. Ziva soimasi itseään hiljaa mielessään, hänen olisi pitänyt raahata Tony väkipakolla Duckyn luo. Hän halusi luottaa kollegansa sanoihin, tällä kertaa se tuntui virheeltä. Pian heidän luokseen käveli nuori mieshoitaja.
”Anthony DiNozzon omaiset?”
”Me olemme”, Ziva sanoi noustessaan seisomaan. Häntä hirvitti. McGee ja Abby nousivat hänen jälkeensä.
”Hänet on siirretty leikkaussaliin, sillä magneettikuvissa näkyi verenvuotoa aivoissa.” hoitaja sanoi.
”Voi luoja!” Abby parkaisi, tarrautuessaan McGeen olkapäähän kuin hukkuva pelastajaan.
”Hän on hyvissä käsissä, ilmoitamme kun leikkaus on valmis.” hoitaja sanoi lyhyesti. Ziva nyökkäsi takaisin, hän ei kyennyt sanomaan mitään muuta.

McGee jätti Abbyn Zivan luo mennessään ulos sairaalasta soittamaan Gibbsille. Hän kaipasi raitista ilmaa, sairaalat saivat hänet voimaan pahoin. Eteenkin tällaisissa tilanteissa. Gibbs aikoi tulla heti. Gibbsin ajotyylillä hän olisi sairaalassa tuota pikaa. McGee palasi takaisin sisälle muiden joukkoon. Odottaminen oli tuskaista, kuin aika olisi pysäytetty. Gibbs oli jo saapunut sairaalalle ja Abby oli syöksynyt hänen kaulaansa. McGee oli antanut tilanneraportin. Ziva ravasi ympyrää odotushuoneessa ja purki vihaansa limsa-automaattiin potkimalla ja lyömällä sitä. Abby oli sanomassa hänelle jotain, mutta luopui ajatuksesta Gibbsin pudistettua pienesti päätään hänelle.

Hetken kuluttua päivystävä neurokirurgi saapui heidän luokseen.
”Saimme vuodon kuriin ja leikkaus sujui hyvin. Häntä pidetään lääkkeiden avulla nukutettuna, koska emme tiedä tarkalleen vammojen laajuutta. Tarkoitus on alkaa vähitellen vähentämään lääkitystä ja herättelemään häntä. Mahdollisesti jo huomenna, mutta todennäköisemmin vasta ylihuomenna.”
”Kai hän selviää?” Abby kysyi peloissaan.
”Ennuste on hyvä, mutta seuraavat päivät ovat ratkaisevia.” kirurgi sanoi, voimatta luvata varmaa parantumista.
”Voitte kuitenkin olla sairaalassa halutessanne ja käydä hänen luonaan. Nyt teidän olisi kuitenkin viisainta mennä kotiin nukkumaan ja tulla aamulla uudestaan.” hän jatkoi myötätuntoisesti. Gibbs nyökytteli ja kiitti.

Helpottuneina hyvien uutisten johdosta he lähtivät ulos sairaalasta, heistä ei olisi hyötyä siellä juuri nyt. Ziva heitti Abbyn ja McGeen takaisin päämajalle, jossa heidän autonsa olivat ennen kuin ajoi kotiinsa.

*
Leikkauksesta oli kulunut viisi päivää. Heille oli kerrottu musertavia uutisia jo kaksi päivää leikkauksesta. Toipuminen ei ollut edennyt halutulla tavalla, Tonya ei oltu pystytty vielä herättelemään vaikka lääkitystä olikin jo vähennetty. He olivat päättäneet irrottaa Tonyn koneista, jotka ylläpitivät hänen elintoimintojaan ja katsoa, miten käy. Heillä ei ollut vaihtoehtoja, kukaan heistä ei ollut nukkunut useampaan yöhön. Stressi ja huoli oli kova, jokaisen kasvot olivat väsyneet ja silmiä koristi tummat pussit. He saivat aikaa jutella Tonyn kanssa ennen koneiden irrottamista, jättää kaiken varalta jäähyväiset. Kyyneleet kimalsivat kaikkien muiden silmissä, paitsi Gibbsin. Hän oli onnistunut kasvattamaan kovan kuoren ympärilleen, jonka taakse kaikki voitiin kätkeä. Mikään ei näkynyt sen ulkopuolelle, mutta sisältä Gibbs tunsi olevansa aivan palasina. Hän ei halunnut sen näkyvän ulkopuolelle, hänen tuli olla vahva tiiminsä edessä.

Tuli aika irrottaa koneet. Hengityskone kytkettiin pois päältä, sydänmonitori jäi kuitenkin päälle. Kaikki olivat kerääntyneet sängyn ympärille, pitämään Tonya kädestä. Huoneessa oli täysin hiljaista, kunnes tasainen piippaus rikkoi sen. Kuin ilmat olisi isketty pihalle, totuus oli heitetty vasten kasvoja. Tony oli poissa. Abbyn nyyhkäys kaikui sairaalahuoneessa tämän itkiessä  hiljaa Timin olkaa vasten. Gibbs huokaisi, Tony oli ollut hänelle aina kuin oma poika. Ziva nousi ylös, luoden silmäyksen Tonyn kasvoihin ja poistui huoneesta kyynelien virratessa valtoimenaan hänen poskillaan. Kädet puristuivat nyrkkiin hänen päästessä käytävään. Gibbs lähti hänen peräänsä. oleva limsa-automaatti sai kokea nuoren naisen viharyöpyn Zivan alkaessa purkaa vihaansa siihen. Hän tiesi sairaalan olevan väärä paikka sille, mutta juuri nyt hän ei jaksanut välittää. Hän löi ja potki konetta minkä kerkesi. Se heilui pienesti paikoillaan, lasi oli yllättävän kestävää. Gibbs saapui paikalle ja tarttui Zivaa molemmista käsistä, vetäen tämän pois koneen luota.

”Se ei auta mitään.” Gibbs sanoi, katsoessaan Zivaa suoraan silmiin. Hän tiesi Zivan tulisen luonteen, joka oli tullut hänelle vuosien aikana varsin tutuksi.
”Henkisesti se auttaa.” Ziva tiuskaisi itkun keskeltä. Gibbs ei ottanut sitä itseensä, hän tiesi Zivan olevan raunioina jälleen kerran. Hän oli juuri ennättänyt toipua isänsä kuolemasta ja nyt oli aika hyvästellä työpari. Tonyn pelastamiseksi mitään ei ollut enää tehtävissä. Hän oli poissa.
« Viimeksi muokattu: 12.01.2015 10:03:34 kirjoittanut Varja »
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi