Title: Teräksenkova
Author: miisuli
Genre: Drama, angst, slice of life
Rating: K-11
Characters: Lucius, Narcissa, Luciuksen äiti, Abraxas
Pairing: Narcissa/Lucius
Disclaimer: En omista hahmoja, enkä mitään Potter-maailmasta.
Summary: ”Et voi juosta ikuisesti pakoon kohtaloasi”, Abraxaksen sanat kaikuivat Luciuksen mielessä.A/N: Tällainen tuli kirjoitettua Spurttiraapaleen innoittamana! Mieleen piirtyi sanalistan ekan sanan silkkinauha myötä elokuvien Lucius ja hänen pitkät hiuksensa, jotka oli ainakin yhdessä kohtauksessa kiedottu taakse jollakin silkkinauhaa muistuttavalla.
Jokainen raapale on 100 sanaa ja raapaletta inspiroiva sana on kunkin osan otsikko.
TeräksenkovaI Silkkinauha
Lucius katseli kiinnostuneena, kun hänen kodissaan pyöri kummallisen näköinen mies, jolla oli mukanaan kamera. Heidän perheestään oli tultu ottamaan vuosittainen perhepotretti.
Luciuksen ylle oli heti aamusta palvelija ujuttanut tiukan ja epämukavan kolmiosaisen puvun. Nyt Lucius istui kärsivällisesti odottaen salongin plyysisohvalla, jotta aikuiset olisivat valmiita. Hän kuuli isänsä ankaran äänen jostain kaukaisuudesta, luultavasti työhuoneesta.
Huoneen toisella puolella, vasten seinää, seisoi kermanvalkeaan leninkiin pukeutunut äiti. Äidin käsissä lepäsi yönmusta silkkinauha. Äiti loi pojalleen vienon hymyn. Lucius vastasi äidin hymyyn, salaisesti, sillä tiesi, että oli parempi olla näyttämättä tunteita. Hänen sydäntään kuitenkin lämmitti se, että äiti kietoisi mustan silkkinauhan hänen pitkiin vaaleisiin hiuksiinsa.
II Kellonaika
Kello löi kaksitoista. Oli keskiyö, eikä Lucius saanut vieläkään nukutuksi.
Kesälomat olivat aina samanlaisia. Kesät olivat täynnä viileitä päiviä, jolloin tuuli tuiversi kartanon kiviseinistä sisään ja tanssi autioita käytäviä pitkin. Tuntui kuin kävelisi kummitusten seassa.
Tylypahkassa aika tuntui lähes huolettomalta. Ainakin verrattuna kotiin.
Abraxaksen ääni kaikui hyvin länsisiivestä. Mikään kellonaika ei ollut isälle liian myöhäinen juomiselle. Sitä seurasi yleensä vääjäämättömästi riehuminen. Äidin ääni ei samalla tavoin kantanut läpi kartanon, mutta Lucius tiesi äidin olevan paikalla. Äiti ei välttämättä enää edes sanonut mitään, sillä ei hänen sanoillaan ollut koskaan ollut merkitystä.
Lucius tuijotti kattopaneeleita ja piirsi mieleensä jokaisen puunjuovan tuhannennen kerran.
III Juosta
Lucius tiesi, mitä hänen tulisi tehdä. Mutta hän ei halunnut lähestyä Narcissa Mustaa vain sen vuoksi, että hänen isänsä mielestä tyttö oli sopiva vaimoehdokas hänelle.
Uudenvuoden juhlat olivat Luciukselle tilaisuus tutustua tyttöön paremmin. Narcissa oli itse tästä kaikesta täysin tietämätön, sillä hänen olemuksensa oli täynnä vilpittömyyttä.
Tietenkin Narcissa oli hyvin kaunis. Hänen vaaleat hiuksensa korostivat hänen aristokraattisia piirteitään. Hänessä oli kuitenkin pehmeyttä, mitä Lucius ei ollut kohdannut usein puhdasverisissä noidissa. Narcissa oli myös eriluontoinen kuin siskonsa. Hän oli lempeämpi.
”Et voi juosta ikuisesti pakoon kohtaloasi”, Abraxaksen sanat kaikuivat Luciuksen mielessä. Lucius kiristi otettaan punssilasistaan ja teki sitten tietä kohti Narcissaa.
IV Se
Kihlasormus kiilsi Narcissan sormessa. Se oli maahisten louhimasta kullasta tehty perintökalleus, johon oli upotettu kolme kylmänsinistä safiiria.
Lucius ei ollut ainoa puhdasverinen seitsenvuotinen, joka oli kihloissa. Kun hän katseli muita ikäisiään, erityisesti luihuisia, näki hän heidän silmissään samanlaisen kaipuun kuin omissaan. Kaipuun vapauteen.
Narcissa oli edelleen vilpitön ja selkeästi syvästi ihastunut, mutta ei yhtä sinisilmäinen. Hänen katseessaan näkyi selkeästi tieto siitä, että tämä oli myös järkevä sopimus kahden suvun välillä.
Lucius oli lisäksi alkanut oikeasti pitämään Narcissa Mustasta. Lucius vihasi syttyneitä tunteitaan, sillä se tarkoitti, että isä oli valinnut hänelle morsiamen hyvin.
Hän ei halunnut olla isälleen mistään kiitollisuuden velassa.
V Vihreä
Äiti makasi elottomana avoimessa arkussa. Hänet oli puettu kalliisiin kankaisiin ja hänen kasvonsa oli kuolleenakin maalattu meikillä. Hänen täytyi näyttää edustavalta jopa, kun hän makasi kuolleena syvänvihreän silkkiverhoilun päällä, kaikkien nähtävillä.
Lucius ei tietenkään itkenyt muiden nähden. Narcissa piti hänen kädestään kiinni hellästi, kuin aistien, mitä kaikki todella Luciukselle merkitsi. Narcissa oli ollut hänen vaimonsa jo vuoden ja oppinut tuntemaan hänet paremmin kuin kukaan.
Abraxas joi jälleen konjakkia, vaikkakin hänen vanhan miehen kätensä tärisivät lasin ympärillä.
Lucius telki itsensä salonkiin, kauaksi isästään, ja itki viimein. Samalla hän vaistomaisesti tunnusteli hiuksiinsa solmittua silkkinauhaa. Tällä kertaa vain äiti ei ollut solminut sitä.
VI Aina
Lucius ja Narcissa olivat olleet naimissa melkein kaksi vuotta, eikä Narcissa ollut vieläkään raskaana. Luciukselle asia ei ollut ongelma, sillä he molemmat olivat edelleen nuoria ja vasta oppivat elämään yhdessä, mutta hän tunsi muiden puhdasveristen odottavat katseet heissä jatkuvana piinana. Lucius halusi suojata vaimoaan muilta, heidän ilkeiltä sanoiltaan ja katseiltaan.
Abraxas oli ottanut tavaksi mainita asiasta aina kuin vain mahdollista. Liian usein illalliskeskustelut kääntyivät siihen, miten Narcissa ei vieläkään kantanut Malfoyden suvulle perijää. Kynttilänliekin kelmeä valo heijastui Abraxaksen viekkaista silmistä.
Narcissalle ilkeät sanat eivät olleet mitään uutta, selkeästi, sillä hänen ilmeensä tuskin värähtikään, kun illallispöydässä appiukko otti hänet jälleen silmätikuksi.
VII Kiireinen
Luciuksen ei ollut tarkoitus menettää malttiaan. Mutta ei ollut yllätys, kun viimein hänen hermonsa särkyivät totaalisesti.
”Ehkäpä sinä olet liian kiireinen, poikani. Minähän voisin siittää vaimosi, kun et itse selkeästi pysty siihen”, sammaltavat sanat soljuivat ulos vanhan miehen suusta. Sitten Lucius ei kestänyt enää.
Vain sekuntien aikana hän oli vetänyt sauvansa esiin ja silmittömän vihan kiihkossa lausunut anteeksiantamattoman kirouksen. Vihreän valon saattelemana lensi Abraxas Malfoy lattiaan. Ovi kävi ja Lucius tunsi Narcissan olemuksen huoneessa.
Lucius ei täysin muistanut, mitä sitten tapahtui. Hän löysi itsensä lyyhistyneenä lattialta, Narcissan lempeästä syleilystä. Nainen vakuutti, että kaikki järjestyisi. Ettei Lucius ollut tehnyt mitään väärin.
