Linnuista, S

[Vanamo]

Nimi: Linnuista
Kirjoittaja: Vanamo
Ikäraja: S
Summary: "Serafina kertoi tarinoita linnuista..."
A/N: Ommaus Antelopelle. ♥ Muuta järkevää en osaa sanoa. Tietysti arvostaisin kovasti, mikäli joku jättäisi puumerkkinsä.


Linnuista

Serafina kertoi tarinoita linnuista. Linnuista, jotka viistivät sinistä taivasta valkoisilla siivenkärjillään ja linnuista, jotka Halla oli kietonut pitsipeitteeseen ja huurtanut kylmillä suudelmillaan vasten järven läpikuultavaa jäätä.
Hän maalaili nietoksiin värittömiä lintuja, joiden lävitse kinoksen yli kumartuneen katulampun kullankeltainen, pehmeän sävyinen valo liu’utti sateenkaaren väriliutaa.

Hän puhalsi villalapasilleen laskeutuneita lumihiutaleita ilmaan, kuiskaili niille askelsarjoja suoritettaviksi vasten tummaa, tähdetöntä yötä. Tuuli rikkoi lumipisaroiden tanssia, kieputti niitä hyytävien kämmentensä päällä mielensä mukaan. Tuuli jopa nautti siitä, kun sai häivyttää kauneutta lumihiutaleiden sorjista nilkoista ja hukuttaa somuuden tummuuteen ainoastaan pienellä kielenlipaisulla. Paksulla puhalluksella Tuuli liimasi hiutaleille pumpuliset siivet, jotka pienillä vispauksilla nostivat ne kaikessa hentoudessaan leikittelemään pihakoivujen oksille.

Serafina kertoi tarinoita linnuista. Linnuista, jotka pakotettiin linnuiksi ja linnuista, jotka eivät olleet lintuja.

Karheat villalapaset valoivat hikikalvoa Serafinan kapeille sormille. Hän vapautti kätensä kuumaa hohkaavista vankiloista ja pujotteli ne tunnustellen paksun kaulaliinan alle kaulan alusta koskettelemaan. Etumusta tikareiden lailla pirstoavat solisluut kuulsivat ohuen ihon läpi selvästi, terävät kynnet merkitsivät niiden ääriviivat naarmuin. Sormenpäät (jotka jo muutaman kuuraisen sekunnin jälkeen olivat saaneet vilunsinisen kuorrutteen) hapuilivat nahalla levottomina, etsivät merkkiä.

Serafina puristi silmänsä tiukasti kiinni, keskittyi hahmottelemaan vielä muutaman solakkauntuvaisen linnun jo haalistuvien tilalle. Kapeiden huulien raosta ilmaan työntyi vaikeasti äännettyjä, karheita tavuja, joista kutoutui hataria, arvoitukseksi jääneitä sanoja. Pieni hymy särki pysähtynyttä, jääpuikon terävää ilmaa Serafinan ympäriltä.

Serafina kertoi tarinoita linnuista. Linnuista, jotka syntyivät hymyistä ja linnuista, jotka lähtivät lentoon solisluusiivillään.

[Röhkö]

Kommmentointikampanjasta hyvää iltaa!

Kaunis kirjoitushan tämä oli. Yritän kovasti pohtia, mitä linnut tässä symboloivat, ehkä vapautta ja toisaalta ahdistusta? Varsinkin sään ilmiöillä oli tässä selvästi oma roolinsa, Halla (isolla kirjaimella) on paha ja tuuli estää lumipisaroiden tanssin. Tässä syntyi selvästi asetelma herkistä lumeen maalatuista linnuista, jotka ovat luonnon armoilla.

Sitten on tuo Serefina, joka tarinoita kertoo. Hän vaikuttaa hieman syrjätyneeltä tytöltä, joka haluaisi sanattomille tarinoilleen kuulijan. Ehkä hänellä ei ole vain fyysisesti kylmä. Tämä on melankolinen, melko virheettömällä kielellä kirjoitettu raapale.

Tästä kyllä huomaa, että tarina on ajatuksenjuoksua - tekstistä on vaikea saada kiinni. Kaunista kuvailua kyllä on, mutta tämä jää hieman tekotaiteellisen oloiseksi. Minä olisin kaivannut tähän hieman lisää jotain konkreettista ja selkeää: tässä toistuu tämä ´tarina linnuista´ vähän turhan paljon. Tosin syy on vähän minussakin lukijana, en pidä sanatoistosta. Myös juoni on minulle erittäin lähellä sydäntä, ja tässähän se ei ollut todellakaan pääosassa.

Omaperäinen ja herkkä kirjoitus kuitenkin

[Classick]

Tämä oli todella taiteellinen ja kaunis teksti. Pahoittelen kökköä kommenttiani mutten oikein osaa kommentoida tällaisiin teksteihin. Jotenkin kaikki sanat tuntuvat hukkuvan tällaiseen syvällisyyteen ja tunnelmaan ja lopulta osaa vain kuvailla tekstiä kauniiksi, vaikka se on paljon enemmän.

Ensinnäkin pidin todella paljon siitä, että olit elollistanut ja persoonallistanut luonnon. Se sai tekstiin jotenkin todella taiteellisen ja osittain haikean sävyn. Myös nuo linnut olivat todella kiinnostavasti tehtyjä ja niiden merkitystä jäi miettimään pitkäksi aikaa. Uskon (tai siis mielestäni), että linnut kuvastivat Serefinaa (ihana nimi muuten ♥) itseään. Solisluusiivet ja syntyneet hymyistä, linnut, jotka eivät olleet lintuja. En väitä, että lisin edes oikeassa mutta niin itse tulkitsin tekstin. Ja mielestäni se oli kaunis vertaus.

Seuraavaksi on pakko mainita käyttämäsi sanat. Olit osannut käyttää tuttujakin sanoja ihan uudella tavalla ja toit tekstissä mukaan myös tavallaan täysin siihen kuulumattomia sanoja, jotka sopivat paikalleen paremmin kuin hyvin. Varsinkin lumen kuvailu oli todella värikästä ja elävää. Nietokset, pitsipeite ja hiutaleet pelkän lumen siasta tekivät paljon. Muutenkin pidin todella paljon sanavalinnoistasi.

Serafina puristi silmänsä tiukasti kiinni, keskittyi hahmottelemaan vielä muutaman solakkauntuvaisen linnun jo haalistuvien tilalle. Kapeiden huulien raosta ilmaan työntyi vaikeasti äännettyjä, karheita tavuja, joista kutoutui hataria, arvoitukseksi jääneitä sanoja. Pieni hymy särki pysähtynyttä, jääpuikon terävää ilmaa Serafinan ympäriltä.

Oli vaikeaa valita lempikohtaa kaikkien kohtien seasta, mutta tämä jotenkin iski minuun. Kaikki aina solakkauntuvaisesta linnusta jääpuikon terävään ilmaan on aivan loistavasti oivallettua ja kirjoitettua. Aivan liian kaunista.

Jotenkin tekstistä sai kuvan Serefinasta yksinäisenä ja itseensä epätyytyväisenä. Jotkin sanat (kuten solakkauntuvainen ja tikareiden lailla pirstoavat solisluut) viittoivat myös pienesti alipainoon/anoreksiaan. En ole varma siitä mutta sellainen tunne tekstistä tuli. Oli kuitenkin hienoa, ettei sitä oltu otettu pääasiaksi vaan kaikessa oli kyse linnuista. Symbolismi on kaunista.

Pidin tästä oikein paljon ehkä juuri, koska tekstin saattoi tulkita monella eri tapaa ja lukija saa itse päättää mieleisensä. Lempiasiani olivat myös erikoiset sanavalinnat ja koko tekstin tunnelma ja tapa, jolla se aukesi vasta toisella lukukerralla paremmin ja piti jopa silloin otteessaan. Kiitos paljon.

[Upsila]

Oi.

Olen luultavasti aloittanut useita kommentteja liikaakin tuolla sanalla, mutta ei kai sille oikein voi mitään, siitä on melkein tullut tapa. Mutta en tiedä, iski tarve aloittaa tätäkin kommenttia tuolla sanalla - se kaiketi voisi ilmaista tässä niin, että pidin tästä kovasti!

Tämä oli ehdottomasti todella kaunis teksti! Runollisuutta ja tunteisuutta, ihania ja kekseliäitä kuvailuja ja haikeahkoa tunnelmaa. Taisit kirjoittaa myös yhden tekstin johonkin joulukalenterin luukkuun ja no, siinäkin jäi mieleen tekstin kauneus ja millaiset hahmot olivat. Kirjoitat siis ehdottomasti todella kauniisti, mahtavia sanoja ja yhdisteitä. + hahmojesi nimet ovat ♥!

Ja niin, se miten kuvailit lintuja ja millaisia ne olivat - ah. Niiden tuominen esille tähän oli oikein oiva idea - yleensähän lintuja mainitaan ficeissäkin vain ohimennen koristamaan maisemaa, mutta sinä toit niistä hieman syvempää puolta esiin ja väritit oikein kivasti niitä, eli elävöitit kauniilla vesiväreillä. Linnuthan symboloivat vapautta, joten tässäkin oli vähän sen makua haikeuden lomassa. Minäkin tahtoisin kertoa tarinoita linnuista niin kuin Sefarinakin kertoo.

Sefarina vaikuttaa tosiaan aika yksinäiseltä, vapaudenkaipuudesta kärsivältä tytöltä, joka voisi itsekin haluta lentää. Niillä solisluusiivillään. Liitää korkealla taivaalla, olla iloinen. Sitä hän ei kuitenkaan ole.

Ja tosiaan, kuvailusta tykkäsin, kuten aikasemminkin olin jo siihen viitannut. Oikein omaperäisesti olet maalaillut useita asioita ja tykästyin monipuoliseen sanavarastoosi, mutta toisinaan sitä kuvailua ja maalailua on vain liikaa. Ja se siis aiheuttaa pientä raskautta ja hengästyneisyyttä tekstiin - välillä on vaikea saada kiinni jostakin lauseesta.

Tekstissä mainittiin Halla - hih, minun eräs tyttöhahmollanikin on sama nimi! Hän esiintyi marraskuun nanossa, toisin siinä kaksi vuotta sitten eikä liiemmin esiintynyt vielä muualla. Kai hän vain jumittui enkä ole vielä saanut hänestä kiinni kunnolla - eli ei ole vähän aikaan innostuttanut kirjoittaa tytöstäni. Ehkä hän voi olla hetken rauhassa.

Tuuli jopa nautti siitä, kun sai häivyttää kauneutta lumihiutaleiden sorjista nilkoista

Tykkäsin tästä kohdasta kovasti, varsinkin nuo loppukohdat! Sai häivyttää kauneutta lumihiutaleiden sorjista nilkoista, ihanako kohta edes. Sorjat nilkat, oi hei! Ja niin, solakkauntuvainen lintu on myös uskomattoman kiva!

Kapeiden huulien raosta ilmaan työntyi vaikeasti äännettyjä, karheita tavuja, joista kutoutui hataria, arvoitukseksi jääneitä sanoja.

Ah. Ei voi muuta sanoa. Varsinkin tuo karheat tavut iski, jotenkin se vai säväyttää kivasti myös.

Sormenpäät (jotka jo muutaman kuuraisen sekunnin jälkeen olivat saaneet vilunsinisen kuorrutteen)

Tämäkin kohta on rakkaus ja tuo loppu (oioioi vilunsininen kuorrute)

Mutta ei tässä muuta, kiitos kauniista ficistä!

[Sleeping Sun]

Hei!

Etsiskelin luettavaa, ja tuli mieleeni, että sinulta voisi lukea lisääkin materiaalia. Tämä on hyvin taiteellinen teksti, sellainen, minkä joutuu lukemaan monta kertaa päästäkseen siihen sisälle. Tunnelmasta kuitenkin pidin. Hauras, jäinen, lumihiutaletunnelma. Erityisesti pidän siitä, miten Serafina kertoi tarinoita linnuista aloitusta käytetään useammassa kohdassa. Se tuo tekstiin rytmiä ja punaista lankaa. Kieli on upeaa ja kekseliästä, joskin ehkä vähän vaikeaselkoista paikoitellen. Jostakin syystä minun kieroutunut mieleni näkee tämän syömishäiriötekstinä... en sitten tiedä oletko hakenut sitä. Jos olet, niin teema toteutuu kauniilla, surumielisella ja salapesäisellä tavalla.

- Sleeping Sun kiittää!