Heti aluksi tunnustan, ettei Marvel ole mulle fandomina erityisen tuttu. Ei oikeastaan melkein lainkaan tuttu, ja siksi kävin ensin internetin ihmeellisessä maailmassa hankkimassa vähän taustatietoja ja uskaltauduin vasta sitten nappaamaan tämän kampanjasta.
Otsikon arkinen hienous sai minut tarttumaan tähän. Siinä korostuu samalla kahden yksilön ja kahden yhteisön välinen kuilu, se kun toinen on ihminen ja toinen jotain enemmän.
Tällaisella fandomin tuntemuksella ficlet on erittäin oivallinen mitta, sen aikana ehtii antaa tarpeeksi, mutta ei viedä liian syvälle. Käytit mielestäni tämän pituuden hyvin, eikä mukana ollut turhaa pois annettavaksi, mutten myöskään jäänyt kaipaamaan lisäselityksiä. Napakkaa siis, mutta silti tunnelmallista.
Sanoit, ettei paritus ole canonisuudestaan huolimatta sulle se mieleisin, mutta ei se tekstistä paistanut läpi. Mulla taitaa olla salainen heikko kohta tämän tyyppisiin parituksiin. Vahva poissaoleva mies ja nainen, joka pärjää, mutta kaipaa silti. En varmaan osaisi sellaista lähteä kirjoittamaan silti, enkä ainakaan pystyisi peittämään omaa epämukavuusaluettani niin hyvin, kuin sä olet peittänyt.
Onhan tässä parissa selvästi oma imelyytensä, mutta musta sä sait sen toimimaan tässä.
Se miten alussa oltiin lähinnä Janen pään sisällä, ajatuksissa ja tuntemuksissa, mutta käsi lopulta tavoitti kuvioidun panssarin, oli maukasta.
Alun tilanne, sateessa seisominen ja vesi piirtämässä polkua rintojen väliin, on ehkä aika käytetty, mutta annoit sille mukavasti uusia tarkoituksia myöhemmin, kun vedestä tuli johdin. Ehdoton lempikohtani tässä onkin tuo sähkön värittämä:
Voltit ripsahtelivat iholla sinisinä kipinöinä, ampeerit ampaisivat pitkin hänen kudoksiaan kohti hänen sydäntään.
– Anteeksi, tuo taisi sattua, Thor sanoi hiljaa tuntiessaan Janen värähtävän.
– En minä sähkö pelkää, Jane sanoi. – Minä ymmärrän sitä. Fyysikko ja niin edelleen. Sinua minä en aina ymmärrä.
Dialogi oli kokonaisuudessaan soljuvaa, pidin siitä, että Jane oli odottanut kauan ja Thor tiesi sen olevan sopimatonta. Samoin siitä, että sähköä ymmärrettiin ja miestä ei. Siinä oli jotain erityisen hienoa ja siksi sitä lainasinkin.
Ihmisten vaikeus sai pelostakin lisää väriä, samoin kaipauksesta. Tuntuu, että Jane tiesi itsekin olevansa joskus vaikea tai vaikeassa asemassa. Ainakin ihminen, mitä toinen ei ollut.
Siitä, ovatko hahmot IC minun on tietenkin vaikea sanoa mitään, mutta ainakin ne tuntuivat nahkoihinsa sopivilta.
Tekstin muotoiluun olisin ehkä kaivannut vähän lisää enteriä, se olisi keventänyt ja jaksottanut. Toisaalta kun itse tunnetusti ylikäytän enteriä törkeästi, ei tämä ole lainkaan moite, vaan vain makuasia
Ei tämä turhan raskaaksi ehtinyt käymään näinkään ja jos kyseessä olisi ollut pidempi teksti, olisit varmasti jakanut sitä kappaleisiin.
Kiitos lukukokemuksesta, oli jännittävää kurkistaa tuntemattoman fandomin sisään, se oli antoisaa!
