Kirjoittaja Aihe: Twilight: Carlisle/Bella, So small and fragile K11 | Viimeinen luku ilmestynyt 1.9  (Luettu 45790 kertaa)

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #20 : 16.02.2010 16:20:40 »
Ja tässä olisi sitten sitä neljättä lukua :) Kommentit olisi taas mukavia ;)


Neljäs luku



Päivät kuluivat, ja minä opin. Carlisle oli luonani joka päivä, ainakin pari tuntia, ja opetti minulle kaikkia uusia asioita. Katselimme jopa vanhoja leikkausvideoita, mikä oli minusta todella herttaista. Vähän kuin olisimme olleet elokuvissa. Iltapäivästä hän antoi minun levätä, ja meni itse hoitamaan leikkauksia ja muuta vastaavaa. En voinut uskoa että hän oli jopa perunut osan leikkauksistaan voidakseen vain opettaa minua! Osasin tikata jo paremmin kuin hyvin, ja tiesin nyt monia eri leikkaustapoja. Olin tyytyväinen itseeni. Minä tosiaan osasin.

   Säärtäni kuntoutettiin hiljalleen, ja kun se oli ollut kipsissä kolme kuukautta alkoi hyvinkin rankat kuntoutukset. Minä yövyin yhä sairaalassa – päiväni olisivat olleet muutenkin varmasti niin pitkiä etten paljon aikaa tulisi viettämään Cullenien talolla. Toisaalta en edes halunnut sinne joutua. Muu perhe kävi aina moikkaamassa minua, ja olin oppinut heistä jo muutamia asioita. Ensinnäkin, Jasper oli hiukan syrjäytyvä ja hiljainen, Alice taas vilkas ja hän rakasti juhlia, Emmett oli hyvin huumorintajuinen ja oikeasti hauska ( olin hiukan pelännyt häntä aluksi ), Rosalie oli hiukan nyrpeä, mutta ihan OK, kun taas Edward oli runollinen ja mukava. Esme puolestaan.. Hän oli niin julmetun kiltti ja ystävällinen, että toivoin löytäväni hänestä edes pienen vian. Ja niin ei tietenkään käynyt.

  Noin kolmen kuukauden ja parin viikon kuluttua minä pääsin ylös, ja sain oman hienon lääkärintakin sekä vaaleansinisen paidan ja housut. Nimilapussani luki sukunimeni sekä tieto siitä, että olin vain harjoittelija. Seurasin Carlislea joka päivä, ja sain auttaa häntä. Leikkaussaliin minua ei vielä päästetty, mutta sain aina seurata haluamiani leikkauksia. Minä katselin niitä kiinnostuneena, ja aloin tuntea itseni ammattilaiseksi. Isabella Swan, lastenlääkäri.

  Eräs toinen päivä oli kuitenkin erilainen. Minä sain kävellä yksin ensiavussa, ja autoin muita ihmisiä. Minä jopa tikkasin! Hymy levisi huulilleni minun ajatellessani kaikkia niitä harjoituksia. Carlisle oli hyvä opettaja. Autoin jopa hätätapauksien hoidossa, ja tunsin itseni ensimmäistä kertaa lääkäriksi. Juuri kuin olin sitomassa erään miehen jalkaan sidettä, huoneen ovi avautui ja sieltä astui sisään joku minulle tuntematon hoitaja.

-   Isabella Swan? Teitä pyydetään puhelimeen.

  Minä rypistin hämmentyneenä kulmiani, puhelu minulle? Kämmeneni hikosivat minun kävellessäni parisenkymmentä askelta ensiapupolin puhelimelle. Nostin luurin tärisevin käsin, ja sain juuri ja juuri sanottua nimeni tasaisesti. Mistä oikein oli kyse?

-   Täällä on Bob Winston Phoenixin keskussairaalasta. Oletan että vanhempiesi nimet ovat Reneé ja Charlie, pitääkö paikkansa?

  Minä nyökkäsin, kunnes tajusin ettei mies voinut tietenkään nähdä minua. Yskäisin kurkkuni selväksi, koittaen puhua tasaisesti.

-   Kyllä, he ovat vanhempani. Mitä oikein on tapahtunut? Äänessäni oli hillittyä paniikkia, ja pelkäsin pyörtyväni.

-   He olivat auto-onnettomuudessa, ja molemmat on kuljetettu noin tunti sitten teholle. Älkää nyt järkyttykö, heillä ei ole kuolemanvaaraa, vaikka hiukan kriittisessä tilassa he ovat kumpainenkin. Sinulle me nyt ensimmäiseksi soitimme, sillä olet ylimpänä heidän pikavalikossaan. Isabella…? Oletko sinä vielä siellä?
  
  Sydämeni hakkasi kuin hullulla, ei taas. Ei taas. EI AUTO-ONNETTOMUUTTA! Pian tajusin huutaneeni sanat ääneen. Puhelin oli yhä veltosti kädessäni, kunnes tiputin sen maahan näkemättä mitään. Minun vanhempani.. Lähdin kävelemään pois koko huoneesta, en kestäisi olla hetkeäkään täällä sairaalanhajuisessa huoneessa. Korvissani soi ja mitään näkemättä kiihdytin askeleeni juoksuksi. Ja jälleenkerran, minä itkin.

  Muiden huudoista välittämättä jatkoin epätoivoista juoksuani pois todellisuudesta. Ei. Niin ei voinut tapahtua. Nipistelin kättäni koittaen herättää itseäni, miksen vain voinut herätä ja tajuta olevani kotona, Phoenixissa? Miksi minä ylipäänsä lähdin koko typerälle reissulle? Jos olisin nyt ollut kotona olisin ehkä voinut estää tapahtuneen. Avasin vain jonkun oven, tajuten sen vievän lääkevarastoon, mikä sopi minulle hyvin. Paiskasin oven kiinni, ja valuin kylmälle lattialle. Rauhoitu Bella. He eivät ole ainakaan vielä kuolleet, mahdollisuuksia kyllä on.. Konttasin polvillani sivummalle, hiukan lääkekaapin varjoon ja sitten siellä minä istuin. Ja murehdin. Aivan yksin. Pian en enää pystynyt itkemään, vaan vaivuin itsesääliin ja istuin pää polvissani. Aika kului tuskallisen hitaasti, tunti, kaksi tuntia.. Olin istunut jo todella kauan paikallani, ja jäseneni alkoivat puutua.

  Silloin ovi avautui, ja tunsin valonsäteiden valaisevan suoraan piilopaikkaani. Suljin ärtyneenä silmäni ja olin yhä paikallani. Kuulin kuinka ovi sulkeutui, ja joku asteli hitaasti viereeni.

-   Vanhempasi ovat kunnossa Bella. He joutuvat jäämään sairaalaan joksikin aikaa, mutta nyt ainakin molemmat ovat virkeitä.

  Carlisle. Taas kerran hän. Minä nyökkäsin hitaasti päätäni, ja tunsin taas petolliset kyyneleet poskillani. Miksi minä nykyään kokoajan itkin? Taisin tosiaan olla pahassa iässä, tai sitten olin hyvin stressaantunut. Yllättäen tunsin hänet istumassa vieressäni, ja hän kietoi hellästi kätensä ympärilleni. Itkuni vain yltyi.

-   A-anteeksi, minä niiskaisin ja koitin saada itkuani hallituksi. En ollut tajunnut täriseväni, ennen kuin olin vasten Carlislen vahvaa rintaa.

-   Ei sinulla ole mitään anteeksipyydettävää, Bella. Itke vain, minä olen tässä.
  
  Ja jälleen kerran, hän valvoi minua kun itkin. Tunsin hänen käsiensä silittävän rauhoittavasti hiuksiani. Minä itkin sydäntäni ulos, ja pian, huomaamattani olin hänen sylissään. Carlislen sylissä! Se sai minun itkurytmini hiukan sekoamaan, ja vetäisin henkeäni hätääntyneenä. Voi luoja! Tunnit kuluivat, minä makasin hänen sylissään ja itkin. Carlisle lohdutti minua sanattomasti. Pian itkuni laantui, ja harhailin unen sekä valveilla olon rajamailla. Carlisle puolestaan taisi olla varma, että nukahdin. Hänen otteensa ei ollut enää niin vahva, mutta hän alkoi silittämään oikeaa kättäni, mikä sai kylmät väreet kiirimään pitkin selkääni. Sävähdin takaisin todellisuuteen, kun joku toinen astui huoneeseen. Minä kuitenkin esitin nukkuvaa, sillä en halunnut puhua nyt kellekkään.

-   Carlisle, tämä ei voi jatkua näin.
  
  Järkytyin tunnistaessani äänen, se oli Alice. Mitä ihmettä hän täällä teki? Ja eniten minä ihmettelin hänen äänensävyään, se oli niin kylmä ja.. vihainenkin.

-   Alice, minä olen sanonut sinulle monta kertaa ettei mitään pelättävää ole, en aio-

-   Ei mitään pelättävää? Haluatko tietää mitä minä olen nähnyt? TEIDÄT, Carlisle. Suutelemassa. Bella ei ole sinun ikäisesi, ja sinulla on vaimokin, jos olet sattunut unohtamaan.

  Sydämeni pamppaili nopeammin, mistä ihmeestä Alice oikein puhui? Emme me olleet suudelleet, vaikka unelmissani niin olikin käynyt useammin kuin yhdesti. Mutta emme me todellakaan oikeassa elämässä, ehei!

-   Se oli vain näky, Carlisle vastasi Alicelle tuimana. Minua inhotti kuulla kuinka hänenkin ääneensä oli hiipinyt kylmä sävy. Ja mistä näyistä hän oikein puhui?

-   Parasta toivoa niin.

  Ovi pamahti kiinni, ja minä säpsähdin automaattisesti – se paljasti minun heränneen.

-   Anteeksi Bella, en tarkoittanut herättää.


  Minä nyökäytin päätäni, yhä järkyttyneenä kuulemastani. Mistä tässä kaikessa oikein oli kyse? En tajunnut lainkaan. Näkikö Alice näkyjä? Oliko hän olevinaan jokin ennustajaeukko? Vai jonkinmoinen ajatustenlukija? Purin huultani hermostuneena ja tajusin sitten olevani yhä tiukasti Carlislen sylissä. Kasvoilleni levisi heleä puna, kun nousin hiukan liian nopeasti ylös.

-   Kiitos tuestasi. Taidan mennä takaisin ensiapuun, kerta vanhemmillani on nyt kaikki hyvin.

  Hän vain nyökkäsi, ja katsoi minua hiukan surumielisesti. Sitten minä lähdin huoneesta, nopeasti ja kasvot punoittaen. Miten Alice saattoi kuvitella minusta sellaista? Tottakai minä olin pahasti ihastunut Carlisleen, mutta ei hän sitä voinut tietää. Vai tiesikö hän? Puraisin huultani ja palasin täyttämään potilaiden kaavakkeita. Tarkkaa työtä, joten ajatustakaan en pystynyt jättämään kellekkään muulle kuin työlle. Nyt keskityt Bella, hitto vie.
« Viimeksi muokattu: 18.02.2010 08:58:34 kirjoittanut Kiera »
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

E_Bella

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #21 : 16.02.2010 16:40:19 »
Tämä oli kylläkin paras luku! <3 :D  taisin sanoo sen yhdessä  edellisessäkin kommassa? ;D

virheitä en tainnut löytää ja muutenkin helppolukuista tekstiä. :) pidempikin taisi olla kuin nuo kolme muuta..

en nyt mitään järkevää saa aikaiseksi.. ;)  ihana on ficci ja sillein.. ;D

Jatkoa toivoisin!  <33
« Viimeksi muokattu: 16.02.2010 16:42:18 kirjoittanut E_Bella »

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #22 : 16.02.2010 18:24:14 »
E_Bella, vauu kiitoksia :) Mahtavaa että tykkäät. Ja jatkoahan toki tulee, kun vaan saan sen aikaseksi. ;)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #23 : 17.02.2010 21:35:14 »
Noniin, pääsinpähän vihdoin tähänkin kommentoimaan. :) Kolmanteen lukuun en näköjään kommentoinut, joten kommentoin siihen nyt samalla. :)
BANAANI?! En kuin vähän hajonnut, sattuu valitettavasti löytymään hiukkasen tuota kaksimielisyyttä ;D Mutta kolmosluku oli mukavan pituinen ja virheitä en sieltä bongaillut. :) Ja tekstiä on helppo lukea kun on noi välit. (olenko sanonut sen jo?) ;D

No nelos lukukin oli mukava ja pidempi kuin aikaisemmat. :) Muutaman pikkuisen virheen huomasin;
Lainaus
Minä yövyin yhä sairaalssa
Sairaalassa
Lainaus
Emmet oli hyvin huumorintajuinen
Emmett, toinen t-kirjain. ;)
Tuollaisia pikkuvirheitä joista kukaan ei oikeastaan välitä :) Ajattelin vain ilmoittaa, saa pois tieltä ;)
Carlisle kuulostaa niin itseltään, rauhalliselta ja ystävälliseltä. :)
Jatkoa pian kehiin. ;)

NiN
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #24 : 17.02.2010 23:46:54 »
Ihanat luvut jälleen<3 ton edellisen kommaus ny vähän jäi mutta... banaani??? ei herranjestas. mutta jatkoa nopeasti<3

love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #25 : 18.02.2010 09:00:17 »
NiNNNi, kiitoksia tooosi paljon kommentistasi :) Kiitos että huomautit virheistä, korjaankin ne heti ;) Ja jatkoa tulee kyllä.

Hayles, kiitos kommentista :)


Eli kaikille tiedoksi, jatkoa on kyllä tulossa ;)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Carlia

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #26 : 18.02.2010 16:50:02 »
Oh mama, jotain säpinää :D Tykkään^^ Virheitä en ny tuosta löytäny ja muutenki oli tosi mukavaa luottavaa. Kirjuutteleha ihmeessä jatkoo! ja nopeesti vielä kiitos

~ Carlia

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #27 : 18.02.2010 17:44:52 »
Carlia, kiitos kommentista :D Ihana että tykkäsit.


Ja jatkoa tulee mitä varmemmin tänään. :)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #28 : 18.02.2010 18:03:09 »
Noniin, tässä sitä viidettä lukua ;)  Ja taas kerran kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita,  kiitos.


Viides luku




Viikot kuluivat, ja minä aloin menettämään itsehillintääni. En kestänyt päivää ilman Carlislea, minun oli pakko olla hänen seurassaan edes pieni hetki, ja jos niin ei käynyt tunsin saavani vieroitusoireita. Outoa. Emme olleet edes koskaan olleet lähemmässä kontaktissa, mutta silti tunsin kuin olisin omistanut hänet – aina kun satuin näkemään Esmen tunsin inhottavan piston sydämessäni. Tunsin yhä itseni likaiseksi, ja joskus olin hyvin pahalla tuulella,  enkä silloin tuntenut itseäni lainkaan lääkäriksi, vaan pikkulapseksi. Päivät kuluivat, ja minä tein töitä.

   Olin jopa käynyt pari kertaa Culleneilla, ja tunsin siellä oloni todella vaivautuneeksi. Alice tosin käyttäytyi aivan kun hän ei olisi tiuskinut Carlislelle meistä, ja se pelotti minua hiukan. Muut käyttäytyivät normaalien tapojensa mukaisesti, ja Esme oli niin ihanainen että minua oksetti. Miten joku saattoi olla niin kunnollinen? Seurasin kalenteria kyynisesti, halusin vain ajan laukkaavan. Eniten pelkäsin edessä olevaa ystävänpäivää, mitä silloinkin tapahtuisi? Varmasti törmäisin suutelevaan Esmeen ja Carlisleen sairaalassa, yh.

  Ystävänpäivänä minulla tosiaan oli rankkaa. Kävellessäni Culleneilta töihin, näin monia pareja käsikkäin, ja tuntui kun he kaikki olisivat liimautuneet huulistaan yhteen. Se sai minut vaivautuneeksi, sekä hyvin surulliseksi. Miksen minä voinut koskaan löytää sitä oikeaa? Puristin huuleni yhteen etten jälleen tyhjentäisi kyynelkanaviani, siitä oli nimittäin tullut tapa. Olin uppoutunut toivottomiin unelmiini, ja nyt minusta tuntui että tämä päivä pitäisi pysytellä erossa Carlislesta. En kestäisi sitä ystävänpäivähömppää, ja muutenkin tuntuisi kiusalliselta olla hänen lähellään. Nielaisin vaivalloisesti ja hengitin kirpeää ilmaa. Taivaalta ei ihme kyllä satanut lunta, mutta maa oli sitä täynnä. Hiukan sohjoa, ja aika märkää.

  Saavuin sairaalan oville huokaisten, sisällä näkyi selvästi suuria kartongeista leikattuja paperisydämiä, ja tunsin jälleen pahan olon kipuavan kurkkuuni. Pysähdyin parin askeleen päässä aulasta – Carlisle jutteli siellä jonkun potilaan äidille, hymy huulillaan. En voinut kääntää katsettani pois, ja tunsin joidenkin ihmisten tuijottavan minua hiukan kiusallisesti, mikä sai minut kiristämään askeliani. Ohitin hänet ilman vilkaisua, ja olin varma ettei hän huomannut minua. Henkäisin, ja olin juuri kiittämässä onnekkuuttani, kunnes..

-   Hei Bella! Hyvää ystävänpäivää! Hän saapui viereeni hymyillen samaa vanhaa, tarttuvaa hymyään.

-   Samoin, minä vastasin hiukan alakuloisena ja sain taiottua kasvoilleni pienoisen hymyn.

-   Minun on hiukan kiire, taidan olla myöhässä, sopertelin jatkoa ja lähdin kipuamaan portaita vikkelästi. Huh.

  Hän ei seurannut minua, mutta katsoi kyllä hiukan ihmeissään, sen huomasin. Saavuin pukuhuoneille kasvot helottaen, ja järkytyin huomatessani senkin olevan täynnä niitä pirun sydämiä. Kiristelin hampaitani, ja vaihdoin nopeasti vaatteeni. Tuijotin kasvojani peilistä, ja tajusin laihtuneeni. Hiukseni näyttivät todella elottomilta, mikä sai minut irvistämään. Kietaisin ne nopealle poninhännälle, sitten lähdin tavalliselle kierrokselleni. Jos joku tarvitsisi apua, hän pyytäisi. Muussa tapauksessa saisin seurata leikkauksia. Taskussani oleva muistivihko painoi inhottavasti reittäni, ja  napsuttelin hajamielisenä kuulakärkikynääni. Askeleeni veivät läpi kirurgisen osaston, ja lopulta päädyin seuraamaan jotain leikkausta, mistä minulla ei ollut hajuakaan. Mitäköhän he edes tekivät? Istuin parvella ainoana, omissa ajatuksissani. Piirtelin muistivihkooni jotain typerää, ja kauhukseni tajusin taiteilleeni siihen komean C:n. Bella, senkin idiootti! Moitin itseäni ja repäisin sivun irti, ja tungin sen taskuuni. Nyt keskityt kunnolla.

-   Ai, en ajatellut törmääväni sinuun täällä, kuului hiukan hämmästynyt ääni takaani – se sai minut hyppäämään pari metriä ilmaan.

-   Helvetti Carlisle! Voisitko lakata säikyttelemästä minua, naurahdin hermostuneena ja sipaisin kampauksestani karanneen hiuksen korvan taakse.

-   Anteeksi, hän virnisti ja istui viereeni. Hiljaisuus oli kiusallinen, ja minä tutkailin leikkausta niin tarkasti, että silmäni alkoivat vuotaa.

-   Tuota, oikeastaan.. Minä etsin sinua koska halusin antaa sinulle ystävänpäivälahjan. Carlisle kaivoi taskuaan, ja minä tuijotin häntä järkyttyneenä. MINULLE?
  
  Pian hän sai etsimänsä esineen ulos taskustaan, ja minä tunsin kuinka kyyneleet kohosivat silmiini. Carlisle oli ostanut minulle lahjan, minulle. Hän ojensi sen hymyillen käteeni, ja sormeni tärisivät julmetusti minun koittaessa avata pakettia. Se oli pienessä, samettisessa pussukassa, ja nyörien kanssa tuntui menevän ikuisuus, kunnes vihdoin sain sen auki. Nostin pussista kauniin, kultaisen ketjun jossa roikkui pieni sydän. Se sai hengitykseni hiukan takkuamaan, miten suloista! Koru oli varmasti kaunein näkemäni, ja siitä johtuen herkistyin jälleen. Pyyhkäisin kyyneleen poskeltani ja halasin sanaakaan sanomatta Carlislea. Hän taputti minua selkään isällisesti, ja ryhdistäydyin.

-   Vau, se on ihana! Kiitos kovasti, minulla ei kyllä..

  Lopetin puheeni, sillä mieleeni oli hiipinyt kiero juoni. Niin, olihan minulla lahja. Tiesin sorkkivani kepillä jäätä, mutta ainahan sitä voisi koittaa. Olin todella törkeä, mutta unenpuute ja kaikki muu stressi sai minut koittamaan tätä epätoivoissani, olihan minun pakko yrittää edes jotain! Nousin nopeasti ja hymyilin – se hymy tuntui kovin erilaiselta kuin ennen. Voitokkaalta.

-   Sinun lahjasi on tuolla.. Tulisitko?

  Hän seurasi minua hiukan hämmentyneenä, ja minä astelin nopeasti kohti lääkehuonetta. Avasin oven hänelle kohteliaasti, ja Carlisle astui pimeyteen, kadoten hetkeksi näköpiiristäni. Minä suljin oven perässäni ja seisoin jännittyneenä pimeässä.

-   Öh.. Bella, minä tuota.. arvostan yllätystä, mutta oletko varma että täällä kuuluu olla näin pimeää?

-   Tuota.. Kyllä.

  Sydämeni pamppaili hermostuneena rinnassani, nyt en voisi enää perääntyä. Tiesin että tämä oli erittäin typerää ja todella riskialtista, minua vihattaisiin tämän jälkeen ja pidettäisiin kodinrikkojana, jos nyt toteuttaisin ”lahjani”. Kuitenkin ne pienet katseet mitä Carlisle oli minulle suonut näinä kuukausina, tuntuivat merkittäville. Ehkä olin todella väärässä, tai sitten edes hiukan oikealla suunnalla. Toisaalta tunsin oloni hyvin ilkeäksi, ajatellessani Esmen lempeitä kasvoja. Nyt. Nyt on minun tilaisuuteni.

  Astahdin pari askelta hänen luokseen, ja tuurillani kompastuin jalkoihini – Carlisle sai minut kiinni naurahtaen. Ja se tuntui sopivan suunnitelmaani täydellisesti. Nousin varovaisesti varpailleni, kädet yhä hänen olkapäillään, mihin minä ne olin laskenut meinatessani kaatua. Hengitykseni oli hiljaista, mutta tunsin sen muuttuvan hiljalleen kiihkeämmäksi. Varovaisesti, hyvin hellästi painoin huuleni hänen huulilleen – ne maistuivat keväälle ja toivolle, lämmölle sekä ..hänelle. Carlisle tuntui jähmettyvän hetkeksi, kunnes olin miltein varma että hänen huulensa yhtyivät leikkiin. Suuni kääntyi pieneen hymyyn, miten tämä oli mahdollista?

-   Ei Bella, valitan, en voi, hän ähkäisi yhtäkkiä ja seisoi pian kaukana minusta, silmät hurjasti tuikkien. Meidän hengityksemme väreili huoneessa, ja minua pyörrytti.

-   Mut-

-   Ei Isabella. Tästä ei tule mitään. Minulla on jo vaimokin.

  Hän sanoi sen niin kipeästi että tunsin särkyväni. Samalla se kuulosti kuitenkin siltä, että hän yritti itsekin uskoa sanoihinsa. Olin ollut aivan varma että Carlislekin oli suudellut minua tunteella, täysin varma! Silmissäni näkyivät taas ne lapselliset kyyneleet, ja lopulta vain nyökkäsin. Tunsin oloni kamalaksi ämmäksi, ja koitin hengittää rauhallisesti – vaikka se olikin hiukan hankalaa.

-   Anteeksi, minä sain sanottua ja tunsin hänen katseensa pehmenevän aavistuksen.

  Silti, hän lähti sanaakaan sanomatta ja jätti minut yksin pimeään huoneeseen. Minä tunsin särkyväni palasiin – sieluni tuntui huutavan apua. Miksi? Miten? Huulilleni muodostui merkityksettömiä sanoja, ja koitin pysyä pystyssä tärisemättä. Kuitenkin tärisin kamalasti, ja lopulta päädyin istumaan miltein samaan paikkaan kuin viimeksikin ollessani lääkevarastossa, tällä kertaa ilman Carlislea. Voi luoja, miten typerä ihminen saattaa olla? En jaksanut enää itkeä, joten sulkeuduin kuoreeni ja koitin nipistää itseäni, tämähän oli typerää unta, eikö? Ei ollut.
« Viimeksi muokattu: 18.02.2010 18:06:45 kirjoittanut Kiera »
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #29 : 18.02.2010 18:30:37 »
Pidin jälleen. Kiinnostukseni kasvaa vain koko ajan. :)
Virheitä en nyt huomannut silmiini ja oli jälleen mukavan pitkä luku ;)

Bella kuulostaa niin itseltään ja tuo ystävänpäivä oli onnistunut todella hyvin.
Koru kuulosti todella ihanalta lahjalta ja tuo Bellan lahja.. Tuota noin.. Hehh.. Hiukkasen epäonnistunut. ;D

Katsotaan sortuuko Carlisle jossain välissä. ;D No ainakin Alicen näky toteutu.
Muuta en osaa sanoa nyt, mutta jatkoa kehiin jälleen. ;)

NiN
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #30 : 18.02.2010 18:57:24 »
woe, nyt saatiin eräänlaista äksöniä peliin :) toivottavasti carlisle ei nyt suuttunu bellalle ja sitten ne vois alkaa seurustella<3 okei, mun pitää rajoittaa mun haaveilua...

jatkoa!!!

Love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

E_Bella

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #31 : 18.02.2010 18:58:10 »
Hih, mahtava luku. :D

NiNNNi sanoi oikeastaan kaiken sen mitä minun piti sanoa... ;D

Jatkoa vain kehiin!  :)

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #32 : 19.02.2010 07:35:28 »
NiNNNi, kiitos ihanasta palautteesta :D Tosiaan, saa nähdä murtuuko Carlisle ja milloin ;) Ja jatkoa tosiaan kirjoittelen parhaillaan, saa nähdä milloin se on julkaisemiskunnossa.

Hayles, kiitos :)

E_Bella, kiva että tykkäsit :)

Jatkoa kyllä tulossa siis ;)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #33 : 19.02.2010 16:13:11 »
 Ja tässä on kuudes luku :) Toivottavasti tykkäätte. Ja kommentteja olisi taas mukava saada, eli rohkeasti vain ;)

Kuudes luku


Minä olin istunut typerässä lääkevarastossa jo kolme tuntia, ja se alkoi todellakin tuntua jäsenissäni. En enää tuntenut takapuoltani, ja käsiänikin pisteli. Välillä minä nuokahtelin, ja olin vähällä nukahtaa, mutta sitten suudelman kirpeät muistot palasivat mieleeni, ja pitivät minut valppaina. Kukaan ei häirinnyt minua. Tai sitten kukaan ei vain yksinkertaisesti välittänyt. Olin omalla tyhmyydelläni menettänyt sen henkilön joka edes hiukan tuntui pitävän minusta. Puristin nyrkissäni Carlislen antamaa korua – en ollut hellittänyt otettani kertaakaan. Miten ihminen saattoi olla näin typerä? Tunsin oloni täydeksi idiootiksi siinä istuessani.

  Pian ovi aukesi, ja minä painoin pääni automaattisesti, vaikka olin miltein sataprosenttisen varma ettei Carlisle enää palaisi tänne – traagiselle tapahtumapaikalle. Olin jopa unohtanut vanhempani, mutta olin varma että joku kertoisi jos he olisivat kuolleet. Nielaisin vaivalloisesti ja nostin katseeni ovella seisovaan ihmiseen. Hän oli sama hoitaja, joka oli kertonut minulle puhelusta. Napsautin suuni kiinni kapinallisesti, ja vilkuilin häntä ripsieni alta.

-   Carlisle käski sanoa ettei haluaisi häiritä sinua, mutta hän ajatteli nyt ajaa kotiin, ja tarjosi kyytiä. Keli on kuulemma niin huono ettei sinunkaan kannattaisi kävellä.

-   Kävelen silti.

  Tiesin kuulostavani hyvinkin lapselliselta, ja nousin ylös. Joka ruumiinosaani pisteli inhottavasti, ja tunsin veren jälleen virtaavan kunnolla jäsenissäni. Venytin käsiäni ja jalkojani, ja näin oven sulkeutuvan. Hah. Minä tarvitsin oikeasti nyt aikaa miettiä asioita, ja toivoin että Carlislekin ymmärtäisi minua edes puoliksi. Tai jotenkin. Tai ettei hän ainakaan kertoisi minusta perheelleen, varsinkaan Esmelle tai Alicelle, joka oli osannut odottaa tätä. Tietäisikö hän mitä minä olin tehnyt? Minua kylmäsi ja astuin ulos ovesta – kirkkaisiin sairaalan valoihin. Silmiäni särki kiusallisesti, ja kipitin nopeasti vaihtamaan vaatteeni pukuhuoneeseen. Siellä oli täysin tyhjää, mutta ironiset sydämet roikkuivat yhä seinillä, ja tuntui kuin ne olisivat ilkkuneet minulle. Tosiaan olisin ansainnut selkäsaunan, joten ei siinä mitään. Harjasin hiukseni suoriksi, ja pukeuduin lämpimästi kotimatkaa varten. Villakangastakkini tosin ei ollut lämpimimmästä päästä, eikä jalassani olevat saappaatkaan, mutta kaulahuivini sentään oli säähän sopiva. Ängin vielä vaaleanharmaan baskerin päähäni, tarkistaen pikaisesti ulkonäköni peilistä. Olin siedettävä.

  Askeleeni kaikuivat oudon tyhjillä käytävillä, ja siksi tuntui kun olisin ollut todella kovaääninen. En ollut. Oikeasti liikuin kuin hiiri, ja pelkäsin törmääväni Carlisleen hetkenä minä hyvänsä. Vilkuilin ympärilleni vauhkona, mikä johti siihen että olin vähällä lentää portaat alas – onneksi sain napattua kaiteesta kiinni. Nyt aulassa oli joitain ihmisiä,sekä hoitajia. Onneksi en tuntenut ketään, ja pääsin ulos asti turvallisesti. Siellä minä puolestaan jäin suu auki tuijottamaan – mikä järkyttävä lumimyrsky siellä riehuikaan? Pamautin itseäni lapasella otsaan ja kirosin tuuriani, tottakai, nyt on sitten pakko olla näin huono keli. Kuitenkin jääräpäisenä minä lähdin kävelemään, näkemättä juuri lainkaan eteeni. Sen verran erotin, että kävelin juuri ja juuri kävelytien reunaa. Matkani kestäisi varmasti ainakin tunnin Culleneille, kerta he eivät asuneet edes kaupungissa. Mokomatkin, miksi he sinne syrjäytyivät?

  Noin puoli tuntia tarvottuani tiesin olevani pian perillä – ainakin kuvittelin niin. Näin paljon puita, sekä lunta. Satoi edelleen, mutta nyt lumi oli muuttunut vain märemmäksi, ja minä tunsin hytiseväni kylmästä. Miksi minä tein vain virheitä? En enää tuntenut varpaitani, ja sormistakin alkoi mennä tunto. Iltakin pimeni huolestuttavaa vauhtia – pian olisi pilkkopimeää. Hengitykseni huuruili ilmassa, ja tunsin paniikin kohoavan ilmaan. Miten minä voin eksyä? Rintakehäni kohoili kiivaampana, ja minä puoliksi juoksin, minkä ansiosta kaaduin maahan. Hyi. Nyt lapaseni olivat litimärät, ja tunsin kuinka vesi imeytyi niihin iloisesti – tämä oli tyypillistä minun tuurilleni. Suustani pääsi harmistunut ähkäisy, mutta sain itseni ylös. Siristelin silmiäni pimenevässä illassa, ja olin varma että hiukan kauempana edessäni oli joku. Kiristin askeleitani ja pian erotin jo ihmishahmon. Huokaus karkasi kylmiltä huuliltani ja olin kiitollinen tuosta ihmisestä. Hän ei ollut Carlisle, mutta joku kuitenkin. Miehellä oli vaaleat, pitkät hiukset sekä hiukan erikoiset silmät.. Punaiset. Hätkähdin tajutessani tuon poikkeuksen, kuka käytti punaisia piilolinssejä?

  Sydämeni tunsi hermostuneisuuteni, ja pelkäsin sen hyppäävän pian ulos rinnastani. Miksi hän katsoi minua noin? Tuo herra hengitti niin syvään, että ihmettelin mitä hän puuhasi. En uskaltanut kysyä häneltä mitään, vaan kävelin päättäväisesti ohi.

-   Isabella.. Hmm, hauska tavata. Hänen äänensä kuului aivan vierestäni, ja kirkaisin.

-   Kuka sinä olet? Ääneni kuulosti hyvin heikolta, sillä hengitin niin raskaasti – olin säikähtänyt pahemman kerran.

-   Olen tarkkaillut sinua. Lievä yllätys tosin, kun tajusin että olet ihminen. Olenkin ihmetellyt miten Jasper, uusin heistä, kestää asua samassa talossa kanssasi. Mutta ilmeisesti et vietä hirveästi aikaa siellä.
 
 En tajunnut mitään. En yhtikäs mitään. Minä olen ihminen? Tietysti olen, ääliö. Mikä muukaan voisin olla? Mieleni huusi erilaisia vastalauseita, mutta minä olin kauhusta kankeana, ja seisoin vain paikallani. Hän ei vastannut kysymykseeni. Minua tosissaan pelotti. Tuo tuntematon mies alkoi hitaasti, mutta varmasti kiertää pientä kehää ympärilläni, ja kuulin hänen hengityksensä, se oli kovin rauhallista. En haluaisi jäädä kenenkään vieraan miehen käsiin,varsinkaan metsässä.

-   Kuka sinä olet? Tärisevä ääneni pilasi pisteliäisyyden, ja koitin samalla vaivihkaa lähteä karkuun.

  Hän naurahti rennosti, paljastaen täydelliset, suorat ja vitivalkoiset hampaat. Samalla hän näytti lievästi yllättyneeltä. Purin huultani ja pelkäsin halkaisevani sen – enkä todellakaan halunnut että niin kävisi taas, sillä auto-onnettomuudesta oli jäänyt huuleeni pieni arpi, ja se näytti typerältä. Toista ei kaivattaisi.

-   James. Hän ojensi kättään minua kohti aivan kuin olisi jonkunsortin herrasmies. Minä en tarttunut siihen, vaan  pinkaisin pakoon.

-   Tyttö, kuolet kuitenkin! Eikö sinulla ole järkeä päässä, vai etkö tiedä olevasi kilpasilla vampyyrin kanssa?

  Kuulin sydämeni lyönnit korvissani, ja juoksin minkä jaloistani pääsin. Toivoin kovasti löytäväni Culleneiden talon pian, sillä en halunnut tuon hullun syötiksi. Mitä hän oikein puhui vampyyreistä? Ei sellaisia ollut olemassa. Vai oliko? Tuo typerä pieni ajatus sai minut sotkeentumaan jalkoihini, ja lensin poski edellä maahan. Tunsin veden valuvan silmistäni, auts, tuo oli sattunut ja pahasti. Suustani karkasi itkunsekainen älähdys, ja minä koitin nousta takaisin seisomaan. En onnistunut.

-   Mitä minä sanoin? Jamesin ivallinen ääni kuului vierestäni, ja tunsin hänen kätensä tarttuvat käteeni.

  Minut repäistiin kovakouraisesti ylös, ja näin hänen verenhimoiset, punaiset silmänsä. En voinut uskoa että hän olisi oikeasti vampyyri, mutta tässä tilanteessa se tuntui hyvin järkevältä. James avasi nautinnollisen hitaasti takkini napit, ja minä tärisin sekä pelosta että kylmästä. Kaulani oli paljaana, ja hän siveli sitä sormillaan. Minua oksetti, ja tunsin kalpenevani huomattavasti.

-   Tämä ei satu. Pieni purema vain, lupaan tehdä sen nopeasti.
 
 Mistä hän oikein puhui? Pelko valtasi ruumiini, ja tunsin lipsuvani kohti tajuttomuutta. Viimeisillä voimillani koitin rimpuilla häntä vastaan, tönin ja potkin. James oli kuitenkin vahvempi, ja hän vain nauroi yrityksilleni. Ehkä minun pitäisi vain luovuttaa. Se olisi yksinkertaisinta, ja ehkä kivutonta. Kuitenkin minun oli pakko yrittää, ja vetäisin keuhkoni täyteen ilmaa.

-   APUA! Ääni karkasi huulieni välistä kimeänä, ja tunsin tuon miehen värähtävän. Tiesin hänen lyövän ennen kuin tunsin sen.

  Ja sitten tunsin leukaluuni ruksahtavan, ja hetken kuvittelin jo että olin kuullut omiani – kunnes kipu tuli. Se oli kovaa ja vaativaa, niin että minä vaikeroin ja purin hampaitani yhteen koittaakseni estää huutoa karkaamasta huulieni välistä. Ja nyt tosiaan tunsin tajuttomuuden tulevan. Olin jo niin turta, etten olisi pystynyt juoksemaankaan. Yksinkertainen ja siisti loppu. Toivottavasti. Silmäni painuivat kiinni, ja tunsin horjahtavani kohti maata. Viimeisenä asiana saatoin kuulla vain kaukaiset huudot, sekä jonkun hätääntyneen äänen.

-   Bella! Hengitä, hemmetti soikoon. Älä luovuta! Se oli Carlisle, päättelin viimeiseksi ja päätin antaa pimeyden viedä minut mukanaan.

-   Pimeys vieköön minut mukanansa, se on minulle oikein, mutisin viimeisiksi sanoikseni ja sitten ajelehdin mustaan.
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

kjatri

  • ***
  • Viestejä: 236
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #34 : 19.02.2010 16:29:08 »
Oi, olen lukenut tätä aikaisemmin, mutta en ole kerennyt kommentoida. :D

Ensinäkin tykkään kovasti Bella/Carlisle parituksesta, NAM <3 Ja kuvailet ja kirjoitat hyvin, joten tätä on todella kiva lukea. :)) Hihii, tuleeko Bellasta vampyyri vai imeekö Carlisle myrkyt pois, who knows, paitsi sinä :)

Joten pyytäisin todella iloisesti, kiltisti ja anovasti jatkoa mahdollisimman pian! :]

xoxo,

~kjatri
I love you
♥MUSE 19/7/2010

Midnight-Sun

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #35 : 19.02.2010 17:13:00 »
Hahaaa. Tää tarina on kyllä aivan maaaaaaaaaaahtava. ; ) Vaikka en oikeastaan pidä hirveästi kuin E/B ja erikseen C/Es, niin tämän tarinan juoni on hieno. Pyydän nöyrimmin mahdollisimman pian jatkoa.

<3, Mid

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #36 : 19.02.2010 19:41:59 »
Jatkoa jälleen :D

Luku oli todellakin pidempi kuin aikaisemmat ja todella mukavaa luettavaa jälleen. :)
Virheitä en pongannut ja kuvailut ovat hyviä!

Jännittävään kohtaan jätit :D En olisi osannut arvata, että James astuu kuvioihin. ;) Mutta kuten kjatrikin mietti, niin imeeköhän Carlisle Bellasta myrkyt pois vai ei.. Odottelen innolla jatkoa. ♥

NiN
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

E_Bella

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #37 : 20.02.2010 20:32:48 »
Lainaus
Nyt aulassa oli joitain ihmisiä,sekä hoitajia.

It was only mistake what I found.. ;D  väli lyönti siis tuohon sekä-sanan eteen.. =)

Carlisle/Bella on ihana paritus! <3 

Luku oli selvästi pidempi kuin nuo aiemmat ja selkeämpää ja ynnnmm...

Jätit sen inhottavan jännään kohtaan!   >:( 

Mutta jatkoa toivon!  ;D

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #38 : 21.02.2010 19:07:58 »
kjatri, kiitos ihanasta kommentista :) Kiva että tykkäät.

Midnight-Sun, vau kiitos :D

NiNNNi, kiitos ;)

E_Bella, kiitos vinkistä ;)


Joo, jatkoa tulossa, mutta en ole nyt kotona niin siksi jatkossa menee vielä jonkin aikaa, valitan :D
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Carlia

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #39 : 21.02.2010 20:57:10 »
Holy shit. O_o Sää vedit mut aika sanattomaks.. Ah, Carlisle.. ihana! Mul ei oo kyl mtn muuta sanottavaa et tää on mahti! Kirjuuta nopeesti jatkoo please?

~ Carlia