A/N: Tässä olisi sitten se seuraava luku. Siinä ei paljon mitään tapahdu, mutta, jos oikein ymmärsin, asiat taisi edetä liian nopeesti noissa edellisissä luvuissa. Tää on jo aika paljo pitempikin 
.
Noiden viimesten B-D:n jälkeen ilmestyneiden lukujen kirjottaminen on ollut hirveen vaikeea, nyt kun tiedän Tanyan perheen todellisen luonnon. Ajattelin siis, että tästä eteenpäin ne voisi olla niin kuin kirjassa. Unohtakaa siis ne aiempien lukujen ulkonäkö tms. kuvaukset. Tapahtumat ei tietenkään muutu. 9.Luku
Esme PoV.
Bella nyyhkytti hysteerisenä kainalossani. Hän oli shokissa. Silitin hänen hiuksiaan ja yritin saada hänet rauhoittumaan -turhaan. Aloin miettiä. Mitä Edward tekisi tässä tilanteessa? Vastaus oli naurettavan helppo. Aloin hyräillä hänen tuutulauluaan. Se toimi. Pikkuhiljaa hänen nyyhkytyksensä rauhoittui ja pulssi palasi entiselleen. Rutistin hänet tiukemmin kainalooni. ”Ei mitään hätää”, kuiskailin hänen korvaansa, ”Ei se ollut niin paha, miltä näytti.” ”Miksi jalat eivät sitten palanneet paikoilleen”, hän nyyhkäisi. ”En tiedä, mutta Carlisle ja Tanya vievät hänet sairaalaan.”
Ovelta kuului koputus. ”Saako tulla?”, joku kysyi. Ovi avautui ja Alice ja Jasper tulivat sisään. He istuivat viereemme. ”He ovat nyt lähteneet”, Alice kertoi enemmän minulle, kuin Bellalle. ”Siellä osataan kyllä hoitaa Edward kuntoon”, Jasper sanoi ilmeisesti huomattuaan Bellan tilan, ”Ei mitään hätää.”
Bella PoV
Katsoin Jasperiin. Silmissäni oli edelleen kyyneleitä. ”Ketkä osaavat? Ja missä?” kysyin hämmentyneenä. Minne Edwardini oli viety?
Samassa valtava syyllisyyden tunto iski sisälleni: miksi olen täällä lohdutettavana? Minunhan kuuluisi olla Edwardin vierellä, yrittää helpottaa hänen tuskaansa. Minun olisi mentävä heti hänen luokseen.
Jasper ilmeisesti huomasi mielialani vaihtelun ja samassa hän jo olikin polvillaan edessäni. ”Bella, on täysin normaalia reagoida noin”, hän sanoi käsi poskellani. ”Edward on sairaalassa, vampyyrien sairaalassa”, hän lisäsi nähtyään epäuskoisen ilmeeni. ”Carlisle ja Tanya veivät hänet sinne. Siellä osataan kyllä hoitaa hänet kuntoon.” rauhan tunne valui sisälleni. Jasper hymyili ja halasi minua. Sitten hän nousi ylös.
”Carlisle soittaa heti, kun tietää jotain. Mennään muiden luo”, hän sanoi Alicelle ja he syöksyivät huoneesta.
Jäin kuitenkin vielä Esmen kanssa huoneeseen. Jasperin rauha vaikutti edelleen ja Esme silitteli hiuksiani. Minun oli hyvä olla, vaikka järjen mukaan minun kuuluisi olla edelleen jonkinlaisessa shokissa.
Painauduin vasten Esmen kylkeä ja hän kietoi toisenkin kätensä ympärilleni. Vasta silloin kunnolla tajusin, että hän oli äitini. Olihan hän sitä ollut jo useamman vuoden, mutta vasta nyt kunnolla tajusin sen.
AlicePoV.
Istuin olohuoneen lattia-sohvalla. Jasper oli lähtenyt Eleazarin avuksi Emmettin luo. Ajattelin Bellaa.
Hän näytti hirveän säikähtäneeltä. Niin olisin minäkin, jos Jasperille sattuisi jotain, mutta toisaalta tämä on hänelle paljon vaikeampaa. Hänhän on ihminen, ja ajattelee Edwardiakin kuin ihmistä. Jalat olivat yltäpäältä veressä, ihminen olisi vuotanut kuiviin.
Huokasin ja päätin lähteä katsomaan, missä Rose ja muut tytöt olivat.
RosePoV.
Ja jälleen kerran se saatiin nähdä: maailma pyörii Bellan ympärillä. Edwardilta lähtee JALAT ja Bellaa lohdutetaan. No, mitäs se toisaalta minulle kuuluu. Edward ei nykyään oikein pidä minusta. Mutta ihan sama. En minä häntä tarvitse. Tärkeintä on, että Emmett on minun, vain minun!!! Uskaltaisikin Bella viedä hänet minulta...
"Täällähän sinä olet!" Alicen heleä ääni sanoi takanani. "Minä jo ihmettelinkin, minne katosit." Hän istuutui viereeni. "Missä muut ovat?" hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Carmen tahtoi mennä Eleazarin luo ja Kate meni hänen turvakseen, Emmettistä ei kuulemma koskaan tiedä" , totesin nyrpeänä. Aina nallekarhuani epäillään!!!
Hän nyökkäsi hiljaisena. Mikähän nyt oli vialla? Äh, kai taas Bella. Surkeaa, miten yksi pieni ihmis tyttö pystyykään pimentämään päivän niin tehokaasti.
Vihaan häntä.
BellaPoV.
Seuraavat tuunnit olivat elämäni pisimmät.
Vaikka Esme olikin kanssani ja lohdutti minua, en pystynyt ajattelemaan mitään muuta, kuin Edwardia. Carlisle ei ollut vieläkään soittanut ja Tanyastakaan ei ollut kuulunut mitään.
Tanya sai minut edelleen levottomaksi. Hänhän oli ollut rakastunut Edwardiin. Oliko hän vieläkin? Tuskin. hänhän oli sanonut tehneensä tälle selväksi, ettei tunne ollut molemminpuolinen. Ei silti ollut mukavaa, että Tanya voi olla hänen luonaan, mutta minä en...
Lopulta en enää kestänyt pääni vankina, ja päätin lähteä katsomaan Emmettiä. Alicehan oli maininnut, että Eleazar vei hänet metsään. Kate ja Carmen ovat siellä varmaankin myös. Ehkä Jasperkin? Häntä ei ainakaan ollut näkynyt. Alice tosin oli ollut kanssani useampaankin otteeseen.
Puin takin päälleni ja lähdin ulos. Siellä oli hirveän kylmä ja minun piti palata vielä hakemaan hanskat ja pipo. En ollut koskaan nähnyt niin paljoa lunta yhdessä paikassa!
Koko maa oli valkean, kylmän ja märän lumen peitossa. Nyrpistin nenääni. Pystyin sielunisilmin näkemään Emmettin riemun, kun hän länttää lumipallon naamaani. Onneksi Jasper ja Eleazarkin ovat siellä, he varmaankin suojelisivat minua.
Lähdin kävelemään sinne päin metsää, jonne monet jäljet johtivat. Jopa minä pystyin seuraamaan niitä -vaikakaan en kaatumatta. Koko matka oli täynnä petollisia kiviä ja kantoja, joiden elämän tehtävänä oli kampata minut -no, ainakin siinä ne saivat kokea onnistumisen tunnetta.
Jäljet jatkuivat pidemmälle, kuin olin odottanut, ja aioin jo kääntyä takaisin -Edwardin niityllekkin kesti vampyyrilta pari minuuttia, mutta minulta monta tuntia.
Epäröin hetken paikallani tietämättä, mitä tehdä: toisaalta halusin Emmettin luokse, mutta toisaalta en välttämättä pääsisi perille vielä tänään. Silloin kännykkäni soi.
"Haloo", vastasin, en tunnistanut numeroa. "Bella, missä sinä olet?" se oli Kate. "Ööö... Metsässä", vastasin. "No sepäs kertoo paljon", hän nauroi ja kysyi sitten: "Miksi sinä siellä olet? Tahdotko, että tulen hakemaan? Sinun ei kannattaisi olla yksin metsässä, sinne eksyy helposti, ja siellä on paljon kaikenlaisia villieläimiä." "Tahdoin päästä Emmettin luo", vastasin ja ennen kuin ehdin jatkaa hän jo sanoi: "Odota siinä, tulen sinne."
