Hömppäsuosituksia tulossa! Luin ennen tosi paljon chick litiä kunnes jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että on vaikea löytää uusia hyviä kirjoittajia, joten nykyään luen vähän, mutta valikoiden. Parhaimmillaan chick lit on kuitenkin ihan paras genre etenkin ankean päivän jälkeen, joten listaanpa taas joitain suosikkejani (pahoittelut siitä, että osa näistä on englanniksi - laitan nämäkin siltä varalta, että tykkäät lukea silläkin kielellä
)
Mhairi McFarlane on hömppäkategoriassa yksi tämän hetken suosikkejani, jonka uudet kirjat menee heti ostoslistalle. Monissa chick lit -kirjoissa on se vika, että ne yrittää olla hauskoja siinä onnistumatta, mutta McFarlanen kirjat on mun mielestä oikeasti hauskoja. Ja romanttisia! Ja muutenkin tunteita herättäviä
lisäksi nämä on myös sopivalla tavalla fiksuja, eli hahmot oppii uutta itsestään ja käsitellään muitakin teemoja kuin miehet ja shoppailu (se on toinen asia, joka tökkii helposti chick litissä) - esim. koulukiusaamista, nettikiusaamista ja itsen etsimistä, mutta koko ajan kuitenkin säilytetään kivan hömpällinen ote. En ole varma, toimiiko kaikki vitsit ihan yhtä hyvin suomennoksissa kuin alkuperäisversiossa, mutta aika hyviä suomennoksetkin oli kyllä mielestäni, jos ei englanniksi huvita lukea. Suosikkejani on
Sinusta kaikki alkoi (Here's Looking At You), Sinuun minä jäin (You Had Me At Hello) ja
Tyttö muiden joukossa (Who's That Girl?) Myös kaksi muuta on hyviä, joskaan ei ihan
niin hyviä.
Toinen go-to hömppäkirjailijani on
Rainbow Rowell, ja nyt kun rupesin tutkimaan asiaa niin järkytyin, että eikö näitä muka oikeasti ole suomennettu? (Okei, Eleanor & Park näköjään on, mutta se ei ole suosikkejani, höh.) Rowellin
Fangirl on kulkenut mun mukana useammankin ulkomaille muuton yhteydessä, koska jos on huono päivä tai ankea olo, tuo kirja on se, jonka haluan lukea. Kyseessä on nuortenkirja, joka kertoo fan fictionia kirjoittavasta, sosiaalisissa tilanteissa ahdistuvasta tytöstä, joka lähtee yliopistoon (niin tuttua
) ja on siis tuollainen perinteinen ihmissuhteita käsittelevä kasvutarina, mutta kirja on vaan sanalla sanottuna ihana. Hahmot on monipuolisia ja samaistuttavia, dialogi on hymyilyttävän hauskaa, romanssiaspekti on ihana ja koko fanittamisaspektista tuli sellainen olo, että vihdoin tästäkin puhutaan ääneen. Paras! Fangirlin spinoff
Carry On on jotakin, mitä on tosi vaikea selittää. Kyseessä on vähän niin kuin Harry/Draco Tylypahkassa -fanfiction, paitsi että ei sitten ollenkaan, mutta joka tapauksessa kuvaus "orpo chosen one Watfordin velhokoulussa joutuu ehkä pelastamaan maailman ja pohtii samalla tunteitaan huonekaveriaan kohtaan" ei tee tälle ollenkaan oikeutta.
Carry On on outo, mutta hauska, dialogi on taas mahtavaa. (Rowell on ehkä dialogin kirjoittajista suosikkikirjoittajani, kadehdin.)
Attachments on aikuisten kirja, hauska rakkaustarina ja puoliksi sähköpostiromaani, joka sijoittuu uutistoimitukseen aikana, jolloin internet oli vielä uusi ilmiö. Tässä on myös tosi samaistuttavia hahmoja ja hyvää dialogia.
Suomentamattomista kirjoista
Heather Cocksin & Jessica Morganin The Royal We on myös yksi huonon päivän kirjoista. Kirjassa amerikkalainen opiskelija lähtee vaihtariksi Oxfordiin ja törmää siellä Englannin kruununprinssiin. Jostain syystä kuninkaalliset romanssit on mun guilty pleasure, mutta yleensä niitä ei jaksa lukea, koska ne on kirjoitettu niin huonosti ja kliseisesti. Royal We on kuitenkin poikkeus, koska se on hyvin kirjoitettu, hauska ja fiksu, ja bonuksena on ihanan monimutkainen sisarussuhde sekä hyvää kuvausta siitä, millaista on elää julkisuuden paineessa. Jostain syystä tuntuu, että pitäisi olla melkein noloa tykätä tästä kirjasta, mutta heh, olenpa silti lukenut tämän varmaan neljästi
Marian Keyes on chick lit -kategorian klassikko, mutta vähän harmittavan epätasainen kirjoittaja. Silloin kun Keyesin kirjat on hyviä, ne on tosi hyviä. Silloin kun ne ei ole hyviä, ne on vaan tosi epätasaisen meh. Paria uusinta kirjaa en ole edes lukenut, mutta aikoinaan Keyes oli mun joululahjatoivekirjojen kärjessä. Parhaimmillaan nämä on hauskoja, romanttisia ja tosi osuvia kirjoja, joista tunnistaa itsensä. Suosikkejani on
Vielä on toivoa (Last Chance Saloon) ja
Tarinan toinen puoli (The Other Side of the Story). Myös
Mercy Closen Mysteeri (The Mystery of Mercy Close) oli mainio - siinä masennusta vastaan kamppaileva yksityisetsivä metsästää kadonnutta poikabändin jäsentä - mutta en tiedä vieläkö tykkäisin siitä yhtä paljon, koska luin sen ollessani itsekin masentunut ja silloin lohdutti erityisesti se, että tämä päähenkilö tajuaa.
Sophie Kinsella on myös klassikko, jonka kirjoja luin paljon ennen, mutta jonka uusimpia kirjoja en ole syystä tai toista tullut lainanneeksi edes kirjastosta. Kinsellakin on siinä mielessä vähän epätasainen kirjoittaja, että jotkut kirjat on tosi hyviä, mutta joissakin kirjoissa yliampuvan mokailevat päähenkilöt vähän ärsyttää. Näissä toisaalta tökkii se, että päähenkilöihin on hankala samaistua kaiken kohelluksen keskellä, mutta toisaalta romanssiaspektit on parhaimmillaan tosi söpöjä.
Muistatko minut? ja
Soitellaan, soitellaan! on suosikkejani ja kirjoja, jotka jaksaa lukea useamminkin.
Suomalaisesta chick litistä luin vähän aikaa sitten
Niina Meron Englantilaisen romanssin. Tämä yllätti positiivisesti, koska yleensä en erityisemmin välitä suomalaisesta hömpästä. Tämä oli kuitenkin hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä kirja, joka koukutti sen verran, että sen jaksoi lukea hyvin yhdessä illassa loppuun vaikka olisikin pitänyt mennä nukkumaan. Englantia rakastavana ihmisenä Englantia oli kuvattu tosi ihanasti ja muutkin osa-alueet kirjasta toimi ihan hyvin, ja tatuoitu kirjallisuudenopiskelijapäähenkilö oli virkistävää vaihtelua.
Tästä päästäänkin sitten valitusaiheeseeni: tuntuuko muistakin joskus siltä, että suomalainen chick lit / hömppäkirjallisuus on vaan aika kökköä? Olen yrittänyt lukea useampaakin nyt kesän aikana, koska chick litin kirjoittaminen kiinnostaa ja halusin nähdä, miten muut kirjoittajat Suomessa tekee sen. Mutta... ensinnäkin melkein kaikki kirjat on aika ohuita (eikö kustantajat uskalla julkaista kunnon paksuja chick lit -kirjoja) ja toisekseen niistä paistaa jotenkin läpi sellainen yrittämisen maku. Että hei, huomaattehan nyt varmasti, että päähenkilö rakastaa kenkiä ja shoppailua ja koheltaa söpösti! Ja laitetaan nyt tähänkin kirjaan pinkki kansi, että kaikki varmasti tajuaa, että tämä on chick litiä! Välillä tuntuu siltä, että Suomessa kirjoitetaan nyt viihdekirjallisuutta, jota kirjoitettiin kansainvälisesti viisitoista vuotta sitten, eikä voi kuin miettiä, että mistä se johtuu. Yrittääkö kustantajat tunkea kirjoja johonkin ahtaaseen muottiin, vaikka haluaako kaikki vain kirjoittaa näin? En ole myöskään vielä suomalaisessa chick lit -kirjassa törmännyt rakkaustarinaan, josta tulisi sellainen awww-olo, enkä tiedä yhtään, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että monet kirjat on niin ohuita, että kaiken muun tapahtuman keskellä romanssiaspektille ei jää tilaa? Vai onko suomalaisessa kulttuurissa vaan jotain sellaista, joka saa chick litin tuntumaan oudolta? Vai (tämä on ehkä se todennäköisin vaihtoehto) onko vika vaan minussa lukijana, koska luen niin paljon englanniksi ja englanninkielisiin maihin sijoittuvia kirjoja, että en osaa suhtautua? Olisi mielenkiintoista tietää, onko kukaan muu huomannut tällaista vai onko se vaan minun rajoittuneisuutta
//ja
Vendela väliin. Vendela, en tiedä mitä sulle alunperin suositeltiin, mutta jos fikkimäisiä kirjoja kaipaat, suosittelisin nimenomaan tuota Rainbow Rowellia. Niissä on fikkimäistä tunnelmaa, jonka kirjoittaja on sanonutkin tehneensä ihan tarkoituksella, koska rakastaa itse fan fictionia ja harmittelee usein sitä, että niin monet kirjat kirjoitetaan juoni edellä, kun itse tykkää fan fictionissa siitä, että tekstissä on tilaa hahmojen tunteille ja sille, että hahmoilla on aikaa puhua ja kehittää suhteita toisiinsa.
