Nimi: Pimeys
Kirjoittaja: Satine
Ikäraja: K-11
Paritus: James/Sirius
Tyylilajit: angsti, hurt/comfort
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai maailmaa tai saa tarinoistani minkäänlaista korvausta.
Yhteenveto: James taistelee pimeää puoltaan vastaan.
Varoitus: Maininta kiduttamisesta, mutta ei mitään kovin yksityiskohtaista kuvailua.
A/N: Kirjoitettu Tumblrin prongsfoot-microfic-haastetta varten (5.1.2024, sana: darkness). Sijoittuu ensimmäisen velhosodan aikaan. J/S esiintyy enemmän rivien välissä ja on avoimesti tulkittavissa. Viittaus James/Lilyyn. Ikäraja johtuu lähinnä angstista. Alkuperäinen englanniksi kirjoitettu ficlet löytyy
AO3:sta (vaatii sisäänkirjauksen).
**
Pimeys Hän tärisi rajusti, eikä kyennyt käsittelemään tapahtunutta.
"James!" joku huusi. "Sarvis."
James räpäytti silmiään ja katsoi ylös. Missä vaiheessa hän oli istunut lattialle? Hänen kätensä olivat puristuneet tiukasti nyrkkiin, ja hänen sauvansa oli hävinnyt jonnekin näkymättömiin.
"James, olet shokissa. Tule, meidän täytyy mennä."
Kun missään ei ollut järkeä, ainoastaan
hänen äänensä sai hänet liikkeelle.
James nousi ylös tuskin huomaten käsiä, jotka auttoivat häntä, vetivät hänet ylös.
"Olet elossa?"
"Tietenkin olen elossa, senkin typerys", Sirius huokaisi ärtyneenä. "Tule, meidän pitää lähteä
nyt."
**
James Potter oli halveksinut pimeää taikuutta koko elämänsä ajan. Oli järjetöntä harjoittaa jotakin niin viheliäistä asiaa ja yrittää pilata sellainen, mikä tulisi pitää puhtaana, valoisana, hyvänä. Energiaa oli olemassa kaikessa ja kaikissa, mutta vain joillakin oli sitä sellaisina määrinä, että se ilmeni taikuutena.
Siitäkin huolimatta sota oli armoton ja vaikutti jokaisen elämään. Kuka osasi enää erottaa, mikä oli hyvää? Mitä järkeä siinä oli, kun se voitiin ottaa pois noin vain?
Ajatukset pyörivät sekavana vyyhtinä hänen mielessään, kun hän osoitti sauvallaan naista.
"Tapan sinut siitä hyvästä, mitä teit hänelle."
Nainen makasi puolustuskyvyttömänä lattialla, kiitos hyvin kohdistetun löllösääriloitsun, ja mulkoili häntä tummat silmät leimuten. "Ei sinusta ole siihen, pikku Potter."
Jamesin sauva tärisi, mutta ajatus hänen parhaasta ystävästään makaamassa hänen takanaan ruumis murtuneena ja elottomana sai hänet tiukentamaan otettaan.
Pimeys pyörteili Jamesin sisällä valmiina nielaisemaan hänet. Tavallisesti hän työnsi sen syrjään, mutta sillä kertaa hän teki jotain odottamatonta.
Hän antautui sille.
"Kidutu."
**
James makasi sohvalla lämmintä,
elävää vartaloa vasten käpertyneenä.
Hän tunsi olonsa vääränlaiseksi. Niin kuin hän olisi tahrattu. Pilalla.
"Vittu, Antura, minä..." Hänen sanansa vaimenivat.
Hän tunsi vain kädet, jotka pitivät hänestä tiukasti kiinni; kädet, jotka olivat puristaneet häntä rinnakkaisen ilmiintymisen aikana ja johdattaneet hänet yhteen killan turvataloista. Ne kädet olivat parantaneet hänen haavansa ja pyyhkineet pois ylimääräisen veren hänen iholtaan.
"Sinä olet täällä. Et ole kuollut. Olet todella –" James sanoi käheästi.
"Olen täällä, Sarvis. Luuletko, että minusta on niin helppo päästä eroon?" Siriuksen ääni värisi hänen rintakehässään Jamesin sormenpäiden alla.
James katsoi ylös Siriuksen kaulan lämmöstä. Harmaat silmät kohtasivat hänen omansa ymmärtäväisenä, vaikka rauhallisen ulkopinnan alla myrskysi.
"Se oli valhetta. En ollut koskaan loukkaantunut."
"Minä..." James pysähtyi hengittämään. "Käytin häneen kidutuskirousta. Bellatrixiin."
"Hän ansaitsi sen." Siriuksen äänessä ei ollut hitustakaan katumusta.
"Luuletko, että..."
"Tapoit hänet? En tiedä, en jäänyt ottamaan siitä selvää. Todennäköisemmin satutit häntä niin perusteellisesti, että hän miettii kaksi kertaa, ennen kuin alkaa leikitellä kenenkään mielellä uudelleen."
James yritti olla ajattelematta vastenmielistä muistikuvaa Bellatrixista makaamassa lattialla silmät auki vuotaen verta nenästä ja korvista. Hän oli näyttänyt olevan kuoleman partaalla, eikä James ollut pysäyttänyt kirousta, ennen kuin hänen kätensä oli tärissyt niin pahasti, että hänen sauvansa oli pudonnut.
Hän oli luullut, että Sirius oli kuollut – että hänen universuminsa keskipiste, ainoa asia maailmassa, jolla oli hänelle merkitystä, oli poissa. Bellatrix oli saanut hänet uskomaan niin käyttämällä Jamesiin lukilitista ja suostuttelemalla hänet tulemaan esiin piilopaikastaan pelastaakseen Siriuksen hökkelistä, jossa hän oletettavasti oli ollut kidutettavana.
James oli päässyt perille ja nähnyt lattialla lojuvan ruumiin, jota hän oli luullut Siriukseksi. Ennen kuin hän oli ehtinyt käsitellä näkemäänsä, Bellatrix oli toivottanut hänet tervetulleeksi omintakeisella tyylillään.
Heidän kaksintaistelunsa oli melkein tuhonnut rakennuksen, mutta Bellatrix oli aliarvioinut Jamesin. Hän oli ollut tarpeeksi ylimielinen uskoakseen, että James olisi helppo kukistaa sen jälkeen, kun hän luuli kärsineensä suuren menetyksen.
Bellatrix ei ollut tajunnut, että James ei suostunut elämään sellaisessa maailmassa, jossa Siriusta ei ollut olemassa.
"Tiedän monia tapoja satuttaa vihollista, eikä minua haittaa vahingoittaa kuolonsyöjiä. Mutta loihdin anteeksiantamattoman kirouksen. Se toimii vain, kun…" James sulki silmänsä. "Kun sitä todella tarkoittaa."
Sirius upotti sormensa hänen hiuksiinsa ja silitti häntä hellästi. "Olen pahoillani, että jouduit siihen asemaan, James."
He eivät olleet pystyneet pitämään yhteyttä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Lilyn raskaus oli ollut vaikea, joten Jamesin piti huolehtia hänestä. Kumpikaan heistä ei ollut kuvitellut saavansa vauvaa keskellä sotaa, mutta se oli pakottanut heidät ainakin edes yrittämään saada rakoilevan suhteensa toimimaan.
James veti syvään henkeä, kunnes hänen vapiseva vartalonsa rentoutui lopulta Siriuksen lämpöä vasten.
"Tämä sota on kussut meidän jokaisen elämän", Sirius lisäsi. "Me kaikki joudumme tekemään asioita, joita emme normaalisti tekisi."
"Asia vain on niin –" James sanoi häpeän nakertaessa häntä sisältäpäin "– että en todellakaan kadu sitä."
Hän tuijotti Siriusta, jonka olemuksesta ei paistanut läpi minkäänlainen arvostelu.
"Tekisin sen uudestaan. Sinun vuoksesi."
Siriuksen silmissä häivähti jokin sanoinkuvaamaton tunne, kun hän kietoi käsivartensa Jamesin ympärille entistä tiukemmin.
Muutaman minuutin kuluttua James nukahti tuntien lämpimien huulien painavan kevyen suudelman hänen ohimolleen. Tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä Sirius sanoi jotain, jonka James unohtaisi herätessään muutaman tunnin kuluttua.
"Minä tekisin sinun vuoksesi vielä jotain paljon pahempaa, Sarvis."
**