Kirjoittaja Aihe: Ole hyvä ja lennä (K-11, angst, drama, songfic)  (Luettu 1902 kertaa)

Siber

  • jonofiniläinen
  • ***
  • Viestejä: 249
Title: Ole hyvä ja lennä
Author: Siperia
Genre: angst, drama
Rating: K-11
Warnings: ööm, kuolema, tulipalo, kiroilua
Disclaimer: ideahan on ihan kokonaan kopioitu Maija Vilkkumaan Ei-kappaleesta, mieleni teki vain kirjoittaa se.

A/N: piti saada kirjoittaa, ja kirjoittaa jotain traagista ja hirveää ja kapinallinen nuori ja ilkeä äiti ja niin. Tämä ei välttämättä ole niin yksinkertainen kuin miltä näyttää, mutta miten haluattekin ajatella. Betaa ei tällä ole ollut, joten kertokaas niistä virheistä.

Tähän vielä nuo viimeiset säkeistöt kappaleesta, jos sitä ei joku ole sattunut kuulemaan.

Vuodet vierii
Ja kun talo on raukee ja äiti on raukee
Tytär riuhtoo lukkoo
Mut se ei aukee, ei se ei aukee
Mikään ei tätä ikävää poista
Hän on kohta jo kuusitoista ja hän
Tietää, ettei taiat auta
Hän huutaa: Päästä mut ulos, jumalauta!

Mutta äidin silmät on sumeat jo
Hän sanoo: maailma on vaarojen karikko
Se sama maailma siskosi vei
Mä sanon viimeisen sanani ja se on ei!

Ja yönä erään heinäkuun
Tytär herää, pukeutuu
Ikkunasta lähtee maailman pauhuun
Toisessa huoneessa
Äiti suussaan tupakka nukahtaa ja herää pian kauhuun
Ja hän huutaa, tytärtään huutaa
Mutta tytär on kaukana ja lähellä kuuta.

Ja äidin silmät on sumeat jo
Hän sanoo: maailma on vaarojen karikko
Se sama maailma siskosi vei
Mä sanon viimeisen sanani ja se on ei!



***

”Vitun ämmä päästä mut saatana ulos täältä!”

Äidin tupakansavu tunkee silmiin ja kyllästää mun vaatteet, röökin pää hehkuu hämärässä huoneessa ja heijastuu tuhansina punaisina täplinä liiasta kullanvärisyydestä, meidän olohuone on täynnä rihkamaa, posliiniastioita ja tuulikelloja. Tupakanhajuun sekoittuu imelä hajuvesi, haju on tuttu jo niin monilta vuosilta, mutta mä haistan sen nyt terävämpänä kuin ikinä ja mä vihaan tuota naista. Se istuu kukkakuvioisella sohvalla läskit levinneenä ympärilleen ja päällään sähkönsininen aamutakki, polttelee silmät puoliks kiinni ja sanoo ei.

Telkkari häälyy äidin takana sumeana väriläiskänä, mä puristan kädet nyrkkiin ja upotan tumman pinkit kynnet kämmeniin, mä lennähdän telkan eteen ja potkaisen sitä niin, että se tippuu alas tason päältä. Se rysähtää, kuva välähtää ja muuttuu sitten harmaaksi. Ja mä olen vahinngoniloinen vaikkei tunnu yhtään paremmalta ja mä melkein juoksen omaan huoneeseen ja paukautan oven kiinni niin, että se kuuluu varmaan naapuritaloonkin asti.

Olohuoneesta kuuluu äidin epävireinen hyräily ja mä heittäydyn sängylle ja itken enemmän raivosta kuin surusta.

Ja vielä yhdeltätoista mä menen ja potkaisen ulko-ovea, mutta se on edelleen niin vitun lukossa ja mä olen äidin vankina. Tupakansavu tunkee mun oven alta sisään ja mä avaan kapean tuuletusikkunan, siitä mahtuis ulos korkeintaan kissa ja siinä on sitä paitsi hyttysverkko, mutta silti mä ajattelen entä jos.

Ja niin mä menen taas olohuoneen ovelle ja kurkistan sinne, äiti makaa sohvalla kuin kuollut valas ja hengittää raskaasti, mun tekis niin ankarasti mieli mennä potkaisemaan sitä. Mutta mä käännyn, hiippailen keittiöön ja löydän alle kahdessa minuutissa äidin lompakon, se on säälittävän lapsellisesti nurkkakaapissa kahvipaketin takana ja mä ajattelen, että tää on vain oikein sille.

Mä levitän ikkunalasiin varmaan rullallisen maalarinteippiä, ihan kuin kaikissa dekkareissa, ja lyön sen sitten äidin neliykkösellä korkokengällä rikki. Ykskään pala ei tipahda, kuuluu vaan ihan vaimee ääni ja mä kuulen miten äiti kuorsaa.
Hyppään ikkunasta, maahan ei oo kuin reilu metri, mulla on minihame ja hiukset föönattu pörröön ja mä tunnen itseni kauniiksi ja rohkeaksi ja vapaaksi.

Kaupungille on lyhyt matka.

***

Nainen kääntää kylkeä vaivalloisesti, suu aukeaa kuorsaukseen ja röökinjämä vierähtää vaivattomasti sohvalle, polttaa reiän keskelle vaaleanpunaista kukkaa. Savu kulkee ovesta etsien tietä ulos, naapuri näkee mustan pilven työntyvän sirpaleisesta ikkunasta.

Nainen herää vasta, kun sähkönsininen alkaa muuttua mustuneeksi, kierähtää tömähtäen alas sohvalta, sohva on jo tulessa ja verhotkin syttyvät. Nainen on polvillaan maassa ja huutaa, raskaat luomet ovat ammollaan, kuivakukkamaljakossa ei olekaan vettä ja äiti kirkuu tytärtä, kun mattokin leimahtaa liekkiin.

***

Mä olen juonut jo aika monta, baariin oli helppo päästä kavereiden kanssa ja sitä paitsi mä näytän aika aikuiselta kun meikkaan, mua naurattaa kaikki ja on niin vitun hieno fiilis, mun ympärillä kauniit ihmiset bailaa välkkyvissä valoissa ja mä tiedän olevani yksi niistä kauniista.

Baarin ohi kulkevan paloauton ääni sekoittuu sykkivään musiikkiin, mutten mä jaksa sitä edes ajatella, ihmisiä tulee ja menee, mutta mä olen vielä nuori ja mulla on elämä edessä ja tämä on upea yö.

***

Huone on pimeä ja musta ja täynnä savua kuten yleensäkin, matolla makaa kuollut valas tummana möykkynä, muovinen helminauha sulanut kiinni kaksoisleukaan.


***

En tiedä uskallanko niitä kommentteja odottaakaan, kun niitä ei tähänkään asti niin valtavasti ole ilmaantunut... Sitä enemmän kuitenkin tykkään, jos sellaisen sattuisin saamaan.
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 16:44:29 kirjoittanut Pyry »
“You’re the next best thing, John.”

Hermy^

  • Vieras
Vs: Ole hyvä ja lennä, PG-13, angst, drama, songfic
« Vastaus #1 : 18.12.2008 18:28:16 »
Hui. Hui. Hmm.

Tämä oli vaikuttava. Oikein vaikuttava. En oikein tiedä mitä sanoa; loppu oli jotenkin niin täydellisen sopiva, mutta lyhykäisyydessään se jätti kamalan painostavan ja jotenkin mitäänsanomattoman tunteen, vaikka mitään mitäänsanomatonta ei viimeisessä kappaleessa oikeasti ollutkaan. Siinä oli hirveästi tunnelatausta.
Tämä laulu on minulle kieltämättä tärkeä, ja siksi minä tarinaa itseasiassa aloitinkin lukemaan : D Minulla on tästä oma visioni, josta tämä kieltämättä kyllä erosi jonkin verran. Äiti on siinä omassani laiha ja tummasilmäinen ja hieman hullu, ja tyttö sellainen eskapisti..

Tähän sopi lyhykäisyys oikeastaan aika loistavasti. Ja osallinen puhekieli. Tiivistä. Ihanaa. Ja minulla ei ole oikeasti sanoja nyt.

Lainaus
Äidin tupakansavu tunkee silmiin ja kyllästää mun vaatteet, röökin pää hehkuu hämärässä huoneessa ja heijastuu tuhansina punaisina täplinä liiasta kullanvärisyydestä, meidän olohuone on täynnä rihkamaa, posliiniastioita ja tuulikelloja.

Röökin hehkuva pää joka heijastuu liiasta kullanvärisyydestä! Ihan mahtava ilmaus, kiva visio. Ja tuulikellot.

Lainaus
Ja vielä yhdeltätoista mä menen ja potkaisen ulko-ovea, mutta se on edelleen niin vitun lukossa ja mä olen äidin vankina. Tupakansavu tunkee mun oven alta sisään ja mä avaan kapean tuuletusikkunan, siitä mahtuis ulos korkeintaan kissa ja siinä on sitä paitsi hyttysverkko, mutta silti mä ajattelen entä jos.

Niin vitun lukossa rytmittää tuota jotenkin niin kivasti että alkaa naurattaa. ^^ Entä jos ei ehkä ole mikään uusin juttu, mutta silti ihana, aina. *ilmauksen fani*

Toiseksi viimeisen ja viimeisen kappaleen kontrasti on taitavasti rakennettu. Ensin ihana tanssin huuma, humala ja endorfiinit, ja sitten kamera suuntaa takaisin, suoraa tuhoon, ilman sen ihmeellisempiä kevyitä laskuja tai pehmittelyjä. Säröisää.

Kiitos, paljon. ^^





Siber

  • jonofiniläinen
  • ***
  • Viestejä: 249
Vs: Ole hyvä ja lennä, PG-13, angst, drama, songfic
« Vastaus #2 : 18.12.2008 19:43:53 »
Kih, tekisi oikeastaan mieli nauraa ihan vaan hyvästä tuulesta nyt n____n Tällaisista kommenteista tykkään valtavasti.

Mulle laulu ei ehkä ole kauhean tärkeä, mutta se teki vaikutuksen jo silloin joskus, ja löysin sen tässä vähän aikaa sitten uudestaan. Itse asiassa omissakaan ajatuksissa tyttö ei ole tuollainen, vaan tosiaan vähän henkevämpi tai syvällisempi tyyppi, mutta äidin kuvittelen juuri tuollaiseksi : D

Haha, rakastan myös tuota ilmausta ja olen innoissani aina kun löydän sen jostain (tosin ei se ihan joka tekstiin sovi). Mietin vähän, viitsinkö sitä tähän laittaa, kun se nyt on aika käytetty, mutta laitoinpa sitten kuitenkin, hyvä jos pidit (:

Hienoa, että sain lopun toimimaan niin kuin pitikin.

Kiitos itsellesi, ihana että kommentoit <3
“You’re the next best thing, John.”