FMA: Sodanjumalan suojelusenkeli, K-11, one-shot

[Kaatosade]

Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hiromu Arakawa omistaa hahmot ja maailman, minä en saa hänen luomuksillaan leikkimisestä minkäänlaista korvausta. Lyriikat Don Huonojen, en omista mitään.

Otsikko: Sodanjumalan suojelusenkeli
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Maes/Roy
Ikäraja: K-11
Genre: Angsti, fluff
Summary: Kaikkien hänet nähneiden sotilaiden muistoihin paloi sama kuva – Roy seisomassa selin katsojaan, siluettina taivaaseen saakka ulottuvaa, punaisena raivoavaa liekkimerta vasten, takin liepeet lepattaen tukahduttavan kuumassa ilmavirrassa.

A/N Kaiken maailman ficlettejä inspiroi aiheella "Sodan kauneus." Perspektiiviä parittamiseen -haasteessa tämä on tietysti Ystävät-paritus, eihän siihen kohtaan voi edes kuvitella kirjoittavansa mitään muuta paria. <3 Ja vielä menee Yhtyeen tuotanto -haaste, bändinä edelleen Don Huonot, biisinä ihana Suojelusenkeli, rakastan tätä kappaletta. Toivon kovasti että sain siitä kiinni edes jotain. FF50-haaste, sana 09. Punainen. (Amestrisin armeija)

Kävisiköhän tämä itsenäisyyspäivän ficistä? No ihan sama, hyvää kyseistä päivää kuitenkin. <3



Sodanjumalan suojelusenkeli

Ishvaalin sodan loppupuolella Maes uskoi jumaliin. Ei sellaisiin jumaliin, jotka suojelivat ihmisiä sekä vastasivat rukouksiin, vaan sellaisiin, jotka saattoivat pyyhkäistä olemattomiin kokonaisen sivilisaation jonkin käsittämättömän oikkunsa vuoksi. Miten hän olisi voinut olla uskomatta, kun Roy näytti olevan yksi heistä, täydellisen tuhon ruumiillistuma?

Royn nimen kuullessaan ishvaalit kalpenivat ja juoksivat pakoon. Omat sotilaat sekä pelkäsivät että palvoivat häntä, hänen nimeensä saatettiin vannoa tai kirota. Hän itse vaikutti olevan kaikesta irrallaan, kaiken yläpuolella, ei inhimillinen ollenkaan. Hän vain meni sinne, missä häntä tarvittiin, ja vei mukanaan kuoleman sekä hävityksen. Kaikkien hänet nähneiden sotilaiden muistoihin paloi sama kuva – Roy seisomassa selin katsojaan, siluettina taivaaseen saakka ulottuvaa, punaisena raivoavaa liekkimerta vasten, takin liepeet lepattaen tukahduttavan kuumassa ilmavirrassa.

Häntä pelättiin. Häntä vihattiin. Häntä rakastettiin. Mutta häntä ei ymmärretty. Ei jumalia ollut edes tarkoitus ymmärtää.

Mutta Maes näki, että Roy oli jumala vain puolittain. Toiselta puoleltaan, jonka hän kaikin voimin piti piilossa, hän oli hauraampi ja rikkinäisempi kuin kukaan muu. Se verkko, jonka armeijan johto oli punonut, piti häntä vankinaan tiukemmin kuin tavallisia sotilaita, panta kuristi hänen kaulaansa, syyllisyys sekä itseinho kulkivat varjoina hänen kintereillään uhaten murskata hänet millä hetkellä tahansa. Siinä, missä muut kadehtivat hänen voimaansa, Maes sääli häntä.

Hän oli yksinäinen. Hänen oli pakko näyttää vahvalta, hinnalla millä hyvänsä. Kun hän kulki hitaasti aikaansaamansa tuhkakentän halki tuhoja tarkastellen, hän oli niin surullinen ja kaunis, että Maes pelkäsi tukehtuvansa.

Kun he olivat kaksin teltassa, jonka pimeydessä ei nähnyt edes hyisessä kylmyydessä huurustuvaa hengitystä, Roy kuului pelkästään hänelle. Jos Roy halusi puhua, hän kuunteli tarkkaavaisesti jokaisen tavun ja osoitti, että ymmärsi ja rakasti kaikesta siitä huolimatta, mitä Royn oli pakko tehdä. Hän itki Royn puolesta ne lukemattomat kyyneleet, joita tämä ei itse kyennyt vuodattamaan kuin sisäänpäin. Hän otti varovasti käsiinsä jokaisen sirpaleen, suuteli sitä ja asetti jälleen paikoilleen, ja liimasi ne yhteen rakastelemalla Royta koko kehollaan ja mielellään, väliin hellästi ja väliin hillittömästi, sen mukaan mitä Roy milloinkin tarvitsi. Ja kun Roy vihdoin nukkui, hän makasi usein valveilla ja suojeli tätä painajaisilta pitelemällä tiukasti sylissään.

Niiden öiden muistot auttoivat häntä kestämään, kun jälleen yksi päivä värjäytyi punaiseksi, liekit nuolivat taivasta ja veressä joutui kahlaamaan nilkkoja myöten. Sodanjumala kulki vartioineen joukkojen edessä, jälleen kerran siluettina tulimyrskyä vasten, ja kylvi epätoivoa. Mutta Maes tiesi, että yön laskeutuessa hänen olisi jälleen aika ottaa Roy siipiensä suojaan ja näyttää tälle, että oli vielä olemassa jotakin, minkä vuoksi kannatti elää.



Suojelusenkeli
(Don Huonot)

on hämärää, niin hämärää, mutta pystyn sut näkemään, kaikki nuo eleet ja ilmeet
vartion sun jokaista askelta
hengitetään syvään ja pitkään ilmaa niin viileää, että henki höyryää
silmä silmästä

kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
näätkö kaksi yöperhosta hämähäkin verkossa, kietoutuneena toisiinsa?

on pimeää, niin pimeää, etten pysty sua näkemään, enkä mitään muutakaan
kuulumme vain toisillemme

(kaikki mitä tein, tein vain sinua varten)
vartioin sun joka askelta
(kaikki mitä tein, tein vain sinua varten)
suojelin sua muiden katseilta
(kaikki mitä tein, tein vain sinua varten)
vartioin sun joka askelta
(kaikki mitä tein, tein vain sinua varten)

kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
näätkö kaksi yöperhosta hämähäkin verkossa, kietoutuneena toisiinsa?

[pinkutti]

:3 Oi ku tää oli kaunis ficci :') jotenki ihanasti kuvattu just toi Roy, miten se on kova, mut sit kääntöpuolelta pehmee. Ja miun selitykset on jotain todella selkeää, mutta idea tuli selväks :3 Tyksin.

[Odo]

Roy/Maes on ihastuttavaa, vaikka itse olenkin vannoutunut Jean/Roy fikkaaja, mutta ishvaalinsodan aikainen Maes/Roy kyllä vetää vertoja sillekin ja tämä fikki oli lumoava. <3 Aivan mahtava, joten ei kannata odottaa mitään kovin viksua kommenttia. <3

Mutta oikeasti rakastuin tuohon kerrontaan, se vei mukanaan jotenkin syvälle sotaan ja siitä kuvastui se sodan kauneus jollain tapaa, vaikka tunnelma olikin jopa synkkä, mutta silti rakastava. Aww, rakastuin tähän ficlettiin, muuta kai en osaa sanoa. Parituskin toimi hyvin ja tässä hahmot pysyivät ICeinä tuoden samalla esille ne monipuoliset persoonat, jotka ovat alkuperäisessä sarjassakin. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Näin on hyvä, loistava, ihana. Aww.

Oot uskomaton kirjoittaja ja nää sun FMA:t on jotain loistokkaita. 

[usvapupu]

En osaa kuin toistaa edellisiä mutta kuitenkin, tosi ihana ficci ( : Royn maailmaa (en keksi parempaakaan sanaa .__.) oli kuvattu hienosti ja muutenkin kaikki kuvailu oli niin kaunista. Ja toiseksi viimeinen kappalekkin oli vaan liian ihanasti kirjoitettu.  Kuulostan sekavalta mutta joka tapauksessa kiitos tästä (:

[Lunella]

Tämä oli ihan uskomattoman ihana ficci omalla tavallaan. Rakastan tällaisia Maes/Roy -ficcejä, jotka sijoittuu Isvaalin sotaan, koska (useimmiten) ne ovat tämmöisiä angstisia, vaikka en montaa kyllä ole lukenutkaan. Tykkään sun kirjoitustyylistä ja koko ficci oli niin ihana, että. <3 Myös otsikko oli tosi ihana ja mielenkiintoinen, ja koukutti lukemaan koko ficin.

Kun hän kulki hitaasti aikaansaamansa tuhkakentän halki tuhoja tarkastellen, hän oli niin surullinen ja kaunis, että Maes pelkäsi tukehtuvansa.

Oioioi ihana.<3 Tästä lauseesta tykkäsin ja tämä jäi mieleen ehdottomana lempikohtana, varsinkin tuo 'hän oli niin surullinen ja kaunis, että Maes pelkäsi tukehtuvansa' oli jotain mille ei voinut olla sulamatta.

Äh, mulla ei yksinkertaisesti ole mitään ihmeellistä sanottavaa... ilmoitinpahan, että tykkäsin.  

[Natural]

Aivan mahtava!

Siis tykkäsin. Kaunis oli ja tämä ei tökkinyt laisinkaan. Olen muutaman FMA Mangan lukenut ja animeakin olen katsellut. Pidin kuvailusta todella paljon. Sait heidät sopimaan toiselleen toodella hyvinen ol koskaan lukenu tällä parituksella. Enempää en osaa sanoa.

Kiittäen ja kuamrtaen,
Natural

[NeitiMusta]

Aw <3
Kuvailu oli aivan ihanaa. Roy oli niin.. sodassa (ja muutenkin) sen täytyy olla vahva, vaikka se ehkä haluais olla enemmän ei-niin-vahva. Ja kun se ei voi erota.. Mutta onneks sillä on Maes, joka pitää siitä huolta!
Maes on niin suloinen ja ihana ja sympaattinen.. Onneks se on Royn ystävä.
Vaikka rakastan sun Roy/Ed parituksia, ja vaikka ne mun mielestä kuuluu yhteen, Maes on niin eri asia kun Ed. Se tuntee Royn paremmin ja se osaa ehkä vähän paremmin käsitellä ja ottaa huomioon muita ihmisiä.
Tyksin siis tästä!

NeitiMusta.

[Zirius]

 Kyyneleeni kuin karpaloita 
 Ihanan liikuttava snift kiitos hullusti 

  Hän itki Royn puolesta ne lukemattomat kyyneleet, joita tämä ei itse kyennyt vuodattamaan kuin sisäänpäin. Hän otti varovasti käsiinsä jokaisen sirpaleen, suuteli sitä ja asetti jälleen paikoilleen, ja liimasi ne yhteen rakastelemalla Royta koko kehollaan ja mielellään, väliin hellästi ja väliin hillittömästi, sen mukaan mitä Roy milloinkin tarvitsi. 

Aw 
 with luv
       Zirius

[Arion]

Jo ekoilta riveiltä alko semmonen wow-fiilis, joka kesti koko ficin loppuun. Sun kuvailus on vaan... Jotenki uskomatonta, se onnistu kuvaamaan aidolla tavalla sodan, Royn roolin siinä ja myös sen kääntöpuolen, Maesin ja niiden suhteen. Tässä jotenki tiivisty se Ishvaalin sodan henki ja minkälainen osa Roylla siinä oli, minkälainen osa sen oli pakko ottaa. Jumalavertaus toimi, alkemistithan tavallaan on niitä. Enemmänki kyllä niitä tässä mainittuja tuhoajia, mutta just siksi.

Otsikon perusteella osasin oottaa hyvää ficciä, eikä tää pettäny odotuksia, meni oikeestaan yli. Veti oikeestaan aika sanattomaksi tällä kuvailulla, mutta jäi myös semmonen aww :3 ♥ Oikeestaan voisin siityä lukemaan vähä enemmän Roy/Maesta, nehä sopii hyvin yhteen.

Mutin mutin, musta ei nyt saa kovin järkevää kommenttia irti. Mutta tykkäsin ja paljon.

[Arte]

Tämä on ollut minulla lukulistalla jo jonkin aikaa muun muassa todella ihanan nimen takia. Se vetää puoleensa. (:

Roy/Maes on hieno paritus! Saatan jopa pitää siitä nykyään enemmän kuin Roy/Edistä, koska pariin saa usein aivan erilaista syvyyttä ja realistisuutta kuin Royhin puuhaamassa Edin kanssa. Rakastan sitä, miten tuot aina teksteissäsi ilmi sen, että Maes on niin läheinen Royn kanssa ja miten tämä oikeasti ymmärtää miestä. Ed kun yleensä vain ihmettelee, että miksi se noin käyttäytyy, joten tällaista on ihana lukea.

Kun hän kulki hitaasti aikaansaamansa tuhkakentän halki tuhoja tarkastellen, hän oli niin surullinen ja kaunis, että Maes pelkäsi tukehtuvansa.

Ihanan kaunis kohta.

Ja kun Roy vihdoin nukkui, hän makasi usein valveilla ja suojeli tätä painajaisilta pitelemällä tiukasti sylissään.

Tämäkin. Tällainen suojeleva rooli on niin tehty Maesille. Tykkäsin mahdottomasti siitä, miten kuvasit miehen hoivaamaan Royta sen mukaan, mitä tämä kulloinkin tarvitsi. Ehdoitta ja aina rakastaen. Ihana. (:

Ainoa asia, mikä tässä tekstissä varsinaisesti häiritsi, oli se, että käytit "hän"-pronominia viitatessasi Royhyn, vaikka narratiivi oli Maesilla. Piti koko ajan keskittyä siihen, että Roy on tekemässä juttuja, ei Maes.

Tää on kyllä kirjoitettu niin ihanasti että. (: Tykkäsin tosi paljon, kiitos <3