Kirjoittaja Aihe: Riita, K11  (Luettu 1647 kertaa)

Mort

  • ***
  • Viestejä: 571
Riita, K11
« : 05.10.2010 15:24:36 »
// Alaotsikko: k-11, angst, het, onshot

Title: Riita
Author: Mort
Paring: Jussi/Maria
Rating: k-11
Genre: angst, het, oneshot
Summary: "...tällä kertaa vika oli ihan oikeasti mussa…”

A/N: Joku vanhempi tuotos,  joka jostain syystä se oli jäänyt ajelehtimaan ilman julkaisemiseksi tulemista.. Jokin haastekin tähän liittyi ja muistaakseni pakollisia sanoja olivat hattuhylly, tennari ja majava.
***
”Haista paska!”
Huudahdusta seurasi kova räsähdys, jonka aiheutti lasisen maljakon paiskautuminen seinään. Nuori nainen, jonka kädestä esine oli lähtenyt, seisoi keskellä olohuonetta ja tuijotti huoneen toisella puolella seisovaa hieman vanhempaa miestä. Mies katseli uteliaana, mutta järkyttyneenä naista jäänsinisillä silmillään. Naisen silmät kipunoivat ja rinta kohoili kiihtymyksestä.
”Josko me voitais…” mies aloitti, mutta joutui jättämään lauseen kesken väistääkseen ilman halki lentävää punaista tennaria, jonka tyttö oli riisunut jalastaan. Mies suoristautui pyyhkäisten vaaleat hiukset pois kasvoiltaan.
”Maria… Yrittäisit edes rauhoittua…”
Nainen mulkaisi miestä.
”Sä, Jussi, teet tuon tahallasi! Yrität saada mut rauhoittuun puhumalla… Sä oot ansainnut nää haukut ja raivot päälles ja sä tiedät sen..”
Jussi katsoi Mariaa hetken hiljaa, käveli eteiseen, nappasi takkinsa ja lippiksensä ja lähti ulos asunnosta. Takanaan sulkeutuneen oven läpikin, mies saattoi kuulla raskasta, itkunsekaista sadattelua.

Ulkona katuvalot ja taivaalle kohonnut lähes täysikuu valaisivat yksin, kulkevan miehen taivalta, kun hän asteli päättäväisesti eteenpäin kuin tietäen määränpäänsä. Jussin teki mieli pysähtyä, kääntyä ja palata takaisin, mutta hän tiesi liiankin hyvin, että Maria ei ollut vielä rauhoittunut. Vai tarvitsisiko Maria sittenkin enemmän aikaa ja tilaa? Olivatko he tulleet huomaamatta tien päähän ja olisi aika valita uusi suunta? Jatkaisivatko he yhdessä samaan suuntaan vai lähtisivätkö he eri suuntiin – toinen itään ja toinen länteen? Jussi heräsi ajatuksistaan, kun hän huomasi tuijottavansa tuttua rakennusta. Hän hymyili surullisesti, kun tajusi seisovansa hyvän ystävänsä ja riitaan liittyneen kolmannen osapuolen rivitalo-osakkeen ulko-ovella. Vilkaistuaan kelloaan, Jussi totesi sen olevan, niin vähän, että hän kehtasi soittaa ovikelloa, tietäen ystävänsä olevan vielä hereillä.

Asunnon sisältä kuului töminää ja kova kolahdus, kun ovea tultiin aukaisemaan. Jussia huomattavasti lyhyempi mies katsoi yllättyneenä ovellaan seisovaa Jussia, kun oli lopulta saanut oven aukaistua.
”Mitä sä täällä tähän aikaan illasta?”
”Saanko mä tulla ensin sisään?” Jussi kysyi.
Lyhyempi nyökkäsi, kääntyi ja lähti johdattamaan edellä klinkaten kutsumatonta vierastaan olohuoneeseen. Jussi seurasi ja istahti pehmeään, mustalla nahalla verhoiltuun nojatuoliin.
”Mikä sun jalassa on?” Jussi kysyi, kun hän oli hetken seurannut ystävänsä epätoivoista jalan hieromista.
”Löin sen tuoliin tullessani avaan ovea sulle, mistä päästäänkin siihen, että mitä sä täällä toimitat tähän aikaan..”
Jussi otti nojatuolin sarjalla olleen kaukosäätimen käteensä ja pyöritteli sitä hetken silmiensä edessä ilmeisen kiinnostuneena, kunnes laittoi sen edessään olevalle sohvapöydälle ja huokaisi.
”Maria ja minä riideltiin… Ennen kuin Sampsa ehdit avata suutasi, niin tällä kertaa vika oli ihan oikeasti mussa…”
Sohvalla rennosti istuva Sampsa vilkaisi uteliaasti Jussia.
”Mitä sä nyt taas oot menny tekemään?”
Jussi hymyili surullisesti.
”Maria sai tietää, ettei me ihan oltukaan niin kilttejä ja viattomia, kuin mitä me väitimme olevamme… Ja se sai tietää myös siitä toisesta naisesta.”
Sampsa katsoi Jussia hämmästyneenä.
”Sähän sanoit ettei mitään ikinä tapahtunut…”
”Ei tapahtunutkaan, mut Mariahan ei suostu uskomaan ja mä varoitan, ett se pitää sua osasyyllisenä…”
Lyhyempi mies haroi vaaleaa, lyhyttä tukkaansa noustessaan ja käveli sen jälkeen keittiöön ajatuksissaan. Kun Sampsa ei palannutkaan takaisin olohuoneeseen, Jussi nousi ja seurasi ystäväänsä.

Samaan aikaan Maria istui sängyllä pää käsiensä välissä ja yritti selvittää ajatuksiaan samalla, kun yritti saada näköään sumentavat kyyneleet tyrehtymään. Puhelimen ääni sai hänet nostamaan katseensa ja pyyhkäisemään loputkin kyyneleet pois. Maria vilkaisi näyttöä ja oli viskaamassa puhelimen ulottumattomiin, mutta muuttikin mielensä.
”Moi”, nainen sanoi avaten keskustelun.
No moi… Soittelin vaan huvikseni, kun ei ollut muutakaan tekemistä.. Mut mitäpä sulle?”
Maria kuuli hyvän ystävänsä kysyvän.
”Tapeltiin Jussin kans.. Taas..” hän vastasi ja kuivasi jälleen silmiään.
Liittymän toisessa päässä oli hetken hiljaista.
”Haluat sä ett mä tuun sinne?”
”Ei tarvitse.. Mä oon ihan kunnossa..”
Uusi hiljaisuus, jonka aikana Maria tiesi tarkoittavan sitä, että hänen ystävänsä olisi pian oven takana, jos hän ei kieltäisi.
”Pauliina-muruseni… Ei ihan oikeasti tarvi tulla.. Kyllä mä selviän tästäkin..”
”Onko ihan varmaa kans?”
”On, on.. Mut sano voinko mä antaa sille vie anteeksi?” Maria kysyi.
”Näin asiaan pahemmin perehtymättömänä ja mistään mitään tietämättä, luulisin, että voisit.. Jussihan on kilteimpiä ja rehellisimpiä miehiä, joita maa päällään kantaa. Eikä Jussi koskaan tekisi mitään, mikä loukkais sua.. Ja sitä paitsi tehän rakastatte toisianne..” Pauliina sanoi painottaen viimeistä lausetta.
Maria pohti toisen sanoja.
”Mut riittäkö se?”
”Mä luulen, että riittää.. Täytyy lopettaa.. Mies tuli kotiin”, Pauliina sanoi.
”Sano terkkuja! Soitellaan.”
Pauliina lupasi kertoa ja lopetti puhelun. Entistä enemmän ymmällään oleva Maria tuijotti puhelintaan ja yritti sisäistää ystävänsä sanoja. Pian hän pomppasi ylös sängyltä, suuntasi eteiseen, josta nappasi mukaansa takin ja hattuhyllyllä olevan piponsa ja suunnisti sitten ulos.

Jussi oli lähtenyt Sampsan luota, kiitettyään jälleen ystäväänsä siitä, että tämä oli jaksanut kuunnella. Nyt mies nojaili sillan kaiteeseen ja katseli joen rannalla olevaa yksinäistä majavaa.
”Yhtä yksin kuin minä..” mies huomasi ajattelevansa. Jussi kohotti katseensa virtaavasta vedestä, kun kuuli nopeasti lähestyvien askelien äänen. Mies tunnisti hämärästä esiin astelevan naisen. Maria pysähtyi muutaman metrin päähän. Jussi katseli häntä hiljaa, kunnes levitti käsivartensa, jotka sitten kietoi naisen ympärille, kun tämä tuli lähemmäksi.
”Arvasin löytäväni sut täältä.. Meidän paikastamme..” Maria kuiskasi miehelle.
Jussi hymyili. Miten hän oli edes suunnitellut jättävänsä Marian? Monet ihmettelivät heidän suhdettaan ja moni vertasi sitä syvässä lumihangessa tarpomiseen tai rajussa, myrskyisessä vastatuulessa kävelemiseen ja sitähän se olikin, mutta kaikki vastoinkäymiset ja riidat osoittivat heidän kuuluvan yhteen ikuisiksi ajoiksi.
***
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 14:48:21 kirjoittanut Pyhimys »