Kirjoittaja Aihe: Doctor Who-14 tohtori (K-11)  (Luettu 1297 kertaa)

Maitosuklaa

  • TARDIS owner
  • ***
  • Viestejä: 8
Doctor Who-14 tohtori (K-11)
« : 01.11.2014 22:44:06 »
Kirjoittaja: Maitosuklaa
Ikäraja: K-11
Fandom: Doctor Who
Paritus/Hahmot: Tohtori ja Hoitaja
A/N : Rupesin kirjoittamaan 14 tohtorista, koska sitähän ei ole edes tulossa itse Doctor who-sarjaan. Näin saan pikkasen enemmän tilaa kirjoittaa. Lisäksi laitoin varmuuden vuoksi K-13 ikärajan, koska en ole ihan varma mitä tähän tulevaisuudessa alkaa tulemaan (:
Osa :1/?

Askeleeni rahisevat lehtien täyttämällä polulla. Tuuli suhisee vaimeasti ympärilläni. Raahustan eteenpäin katse maahan suunnattuna, niinkuin aina. Nautin pimeydestä, koska tunnen olevani turvassa, kukaan ei näe minua. Enkä minä näe ketään. Pysähdyn. Käännyn ympäri ja katson hitaasti ympärilleni. En siksi että minua pelottaisi, ei tietenkään. Tuntuu vain kuin joku katsoisi minua jossakin tuolla pimeydessä, tarkkailisi ja seuraisi. Tunne on enemmän suojeltu kuin pelottava tai vainottu. Käännyn takaisin menosuuntaan ja jatkan hidasta kävelyäni, välittämättä tunteesta joka pysyy vielä puolenkin tunnin päästä.

Saavuttuani oppilaitokseen, jalkani uhkaavat pettää alta, niin väsyneet ne on kävelystä. Kierrän rakennuksen takaovelle, avaan oven ovileimasimella ja kiipeen sitten portaita pitkin toiseen kerrokseen. Päästyäni soluasuntooni, heitän vaatteet naulakkoon ja painelen omaan huoneeseen, välittämättä keittiöstä kuuluvista tervehdyksistä. Sielä on taas porukkaa paikalla, ainakin neljä ihmistä. Niistä puolet asuu kanssani samassa solussa ja toinen puoli on yläkerran yksilö-asunnoista. Yleensä menisin heidän luokseen istuskelemaan pöydän ääreen ja kirjoittamaan läppärillä, mutta nyt olen väsynyt pitkästä juna ja kävelymatkasta ja painun suoraan nukkumaan.

Herään siihen, että joku ryskyttää huoneeni ovea. Vilkaisen kelloa joka näyttää puoli yhdeksää. Aamupala aika. Huokaisen väsyneesti, olin unohtanut nukkumaan mennessäni laittaa herätyskellon soimaan, onneksi solukaverini päättivät herättää minut juuri tänä aamuna. Koputtaminen alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään minua joten yritän pukea nopeasti ja puran koululaukustani ylimääräiset tavarat pois. Hakisin läppärini myöhemmin. Avaan oven ja tervehdin vaimeasti hymyillen solukaverini sekä ne kaksi muuta sieltä yläkerrasta. Poistumme solusta ja lähdemme vaeltamaan kohta ruokalaa, mistä kuuluu vaimea kilinä haarukoiden ja veitsien osuessa lautasiin. Jälleen kerran tiedossa ihan tavallinen päivä, vailla mitään mielenkiintoista. Huokaisen jo toisenkerran lyhyessä ajassa.

Koulu on loppu, istumme kaikki viisi kaverusta keittiönpöydän äärellä, jokaisella läppäri edessä. Joku kirjoittaa ja joku selaa tumbluria tai facebookkia. Joku ehkä twitteriäkin. Minä kirjoitan. Kirjoitan maailmasta missä haluaisin elää, paikasta missä ei olisi jatkuvasti kuolettavan väsyttäviä ja äärimäisen tylsän normaaleja arkipäiviä. Se kuitenkin lietsoo ärsyyntymistäni näihin päiviin, joten paukautan koneen kiinni ja menen nukkumaan omaan huoneeseeni. Tai se oli ainakin tarkoitukseni.

En ole vielä ehtinyt nukahtamaankaan kun huoneessani alkaa kuulumaan kummallinen  ääni. Huone on pilkkopimeä, ja valokatkaisin on toisella puolella huonetta. Ääni loppuu, mutta tiedän että huoneessa on joku tai jokin. Nousen hitaasti istumaan sängylläni ja yritän nähdä jotain. Silmäni alkavat onneksi pian tottumaan pimeään ja näen keskellä huonetta sinisen laatikon mallisen esineen. Juuri kun olen nousemaisillani ylös, yksi sinisen esineen seinistä aukenee ovimaisesti ja ulos astuu pitkä hoikka hahmo. Istun polvillani sängylläni ja siristelen silmiäni yrittäen nähdä paremmin. Pitkä hoikka hahmo ottaa pari askelta eteenpäin ja törmää huoneen toisen sängyn reunaan, kiroten vaimeasti. Nopea hymy karkaa huulilleni ja hyppään ylös sängystäni, hypäten ylimääräisen sängyn yli valokatkaisimelle, napsauttaen valot päälle.

- Kuka sinä olet?

Kysyn pitkältä hoikalta ja äärimäisen komealta mieheltä. Ristin kädet rintani päälle, saadakseni itseni näyttämään totisemmalta, vaikka oikeasti haluaisin hymyillä, tietämättä itsekkään siihen syytä. Huomaan että miehellä on vaikeuksia tottua yhtäkkiseen kirkkaaseen valoon, joten vain seison ja odotan kärsivällisesti, totutellen omiakin silmiäni valoon.

- Tohtori. Nimeni on Tohtori.

Mies vastaa ja saa minut hämmentymään. Miten jonkun nimi voi muka olla Tohtori? Sehän on titteli eikä mikään nimi. Pudistelen miehelle hitaasti päätäni ja olen juuri kysymässä hänen oikeaa nimeä, kun hän keskeyttää aikeeni.

- Kyllä, nimeni on Tohtori, se on myöskin titteli, mutta minulle ennenkaikkea nimi, älä kysele enempää. Mikä sinun nimesi on?

- Hoitaja.

Sanon kasvot peruslukemilla. Jos hän ei suostu kertomaan nimeään niin en suostu minäkään. Yhä kädet tiukasti rinnanpäällä pidän katseeni tuossa tohtorissa joka tuijottaa minua. Hetken päästä hän liikahtaa ja hymyilee täydeltä teholta.

- Selvä, hauska tavata Hoitaja.

Jatkuu...
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 00:14:18 kirjoittanut Kaapo »


bannerista kiitos Pyrylle (: