Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Hiiviskelijät
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Hahmot: Draco pääosassa
Ikäraja: Sallittu
Genre: Draama, raapaleet
Summary: Käytävien paksut matot vaimensivat Dracon hiipivien askelien äänen täysin.
A/N Vaihteeksi jotakin, mistä ei tullut sitä mitä piti. Yritin tehdä Elokuvarepliikkihaastetta, mutta ficci veti eri suuntaan ja tuli sitten tämmöistä. Ihan hauskaa minulla kyllä oli.
Hiiviskelijät
Narcissa oli jo käynyt peittelemässä Dracon vuoteeseen ja sammuttanut kynttilät, mutta Dracoa ei nukuttanut. Hyvin hiljaa hän pujottautui peiton alta, varmisti että huoneen ovi oli kiinni ja raapaisi tulitikun saadakseen jälleen valoa. Isä ja äiti sytyttivät kynttilät aina taikasauvallaan, mutta menisi vielä kauan ennen kuin Draco saisi oman.
Saatuaan kynttilän syttymään Draco asettui istumaan pehmeälle siniselle matolleen ja alkoi työnnellä puista leikkiveturia ympäriinsä. ”Prrrrrr”, hän pärisi mahdollisimman hiljaisella äänellä.
Aikaisemmasta leikistä levälleen jääneet pikku talot sekä pienoisvelhot odottivat huoneen toisessa päässä. Draco konttasi maton poikki veturia työntäen ja huuliaan pärisyttäen.
Veturi ajoi tarkoituksella sinikaapuisen velhon yli, jolloin pienoismallin käsi irtosi.
*
Käytävien paksut matot vaimensivat Dracon hiipivien askelien äänen täysin. Hän puristi rikkinäistä velhoa kädessään kulkiessaan varovasti kohti keittiötä. Dobby korjaisi lelun hetkessä eivätkä hänen vanhempansa saisi koskaan tietää, että hän oli leikkinyt nukkumaanmenoajan jälkeen.
Valokeila halkoi yllättäen hämärää käytävää, jolloin Draco vetäytyi nopeasti koristeellisen pylvään varjoon. Lucius tuli kirjastohuoneesta ja avasi kellarin portaisiin vievän oven. Pian taikasauvan valo ja hänen askeltensa ääni olivat jo poissa.
Draco ihmetteli, mitä hänen isänsä oikein teki kellarissa niin myöhään illalla. Hän ei uskaltanut seurata, jotta ei vahingossa joutuisi vastakkain tämän kanssa, vaan vetäytyi huoneeseensa odottamaan. Käyminen salaa kellarissa kuulosti juuri sopivan jännittävältä pikku seikkailulta.
*
Tulitikkurasia taskussa rapisten Draco raotti kellarin ovea ja luikahti sisään. Hän haparoi käsiinsä kynttelikön ja kulki vähän matkaa alaspäin portaikossa pimeässä, vain tuntoaisti oppaanaan. Uskoessaan olevansa riittävän kaukana ovelta hän sytytti kynttilät ja räpytteli silmiään äkillisessä valossa.
Yksi kerrallaan hän availi kellarin käytävän varrella olevia ovia. Varasto, jossa säilytettiin puutarhatyökaluja. Käyttämättömien huonekalujen varasto. Ruokakellari, joka tuoksui omenoilta. Hyllykkö, joka oli täytetty hillopurkeilla ja mehupulloilla. Dracon vanhojen lelujen varasto. Vaatehuone, jossa riippui talviviittoja sekä äidin turkki.
Kaikki oli paikoillaan eikä missään ollut mitään outoa. Draco ihmetteli, mitä oli kuvitellut löytävänsä, ja lähti jälleen varovasti kiipeämään portaita. Vuoteeseen päästyään hän nukahti heti.
*
”Saanko hilloa?” Draco kysyi aamiaispöydässä.
Narcissa ojensi purkillisen vadelmahilloa.
”Haluan sitä keltaista!”
”Ei ole. Ja muistathan, että pitää pyytää kauniisti.”
Draco veti hurmaavimman hymynsä kasvoilleen. ”Äiti, kävisitkö katsomassa, onko sitä kellarissa?”
Päätään pudistaen Narcissa meni, mutta palasi tyhjin käsin. ”Hassua, muistelin, että sitä olisi ollut vielä.”
Draco muisti, että hänen isänsä piti myös kovasti keltaisesta hillosta. Lucius hämmensi teetään hyvin keskittyneesti, mutta aisti ilmeisesti Dracon syyttävän katseen.
”Syö puurosi, sitten voimme mennä korjaamaan lelusi”, hän sanoi.
Ensisäikähdyksestä selvittyään Draco käsitti, ettei isä aikonut kertoa äidille hänen hiiviskelystään, ellei hän kertoisi isän hiiviskelystä. Narcissan katsoessa toisaalle he virnistivät toisilleen kuin salaliittolaiset.
