Kirjoittaja Aihe: The Witcher: Tervemenoa mielenrauhani! (Geralt/Jaskier, S)  (Luettu 1343 kertaa)

Ygritte

  • [igrit]
  • ***
  • Viestejä: 539
Ficin nimi: Tervemenoa mielenrauhani!
Kirjoittaja: Ygritte
Fandom: The Witcher
Pari: Geralt / Jaskier
Ikäraja: S
Genre: Fake relationship, mild hurt/comfort, fluff

Tämän fikin myötä haluan toivottaa ihanaa joulunodotusta Kelsierille!<3


Tervemenoa mielenrauhani!

“Ja sitten: me vain suutelimme!”

Jaskier käänteli oluthaarikkaa kädessään yrittäen vääntää kasvoilleen jotain hymyn tapaista ilmettä kuunnellessaan, kuinka Yarpen kertoi ensikohtaamisestaan vaimonsa kanssa. Vaimo kiehnäsi itsensä tiukasti Yarpenin käsivarren alle, eikä Jaskier voinut muuta, kuin hymähtää tyytymättömästi, ja vilkaista hätäisesti ulko-ovelle.

Geralt oli ilmoittanut, että he piipahtaisivat tavernassa vain pikaisesti. Noituri oli sanonut, että siellä olisi vain muutamia tuttuja, jotka Geralt halusi vielä nähdä ennen heidän lähtöään kaupungista. Vähänpä Jaskier oli Geraltin sanoista arvannut. Tuntui, että pöydässä olivat kaikki heidän tuttunsa. Yarpen vaimonsa vieressä, Yennefer Istreddin kainalossa, Triss imuttelemassa Lambertia niin, ettei hän varmasti kuullut sanaakaan pöydässä käytävästä keskustelusta. Niin, ja sitten viimeisenä hän, Jaskier, yhdessä toisten kanssa, mutta kuitenkin yksin tavalla, jota kukaan ei voinut käsittää.

“Entä sinä, bardi! Varmasti olet onnistunut hurmaamaan jonkun pahaa aavistamattoman maalaistytön sydämen!” Kiireistään huolimatta Lambert kuitenkin onnistui tölväisemään, kun Triss irrotti otteensa hetkeksi.

Jaskier yskähti, lähes sylkäisi juuri kulauttamansa, jo lämmenneen oluen lopun suustaan pöydälle, ja pyyhki suupieltään näyttäen samaan aikaan anteeksipyytävältä ja vihamieliseltä. Mitä se pöydässä istuville kuului keneen hän oli rakastunut vai oliko ollenkaan. Kuuluiko se kenellekään, ei ainakaan Geraltille, joka ei nähtävästi mitenkään voinut palata pöytään vaihtamaan niitä niin maailman tärkeimpiä kuulumisiaan näiden ihmisten kanssa ja…

“Ihan varmasti joku on vienyt sydämesi! Sen näkee ilmeestäsi,” Yennefer säesti, ja nojasi vasten Istreddin raudanlujaa rintalihasta.

Jaskier pudisti itseään, kuin koira, joka oli uitettu jääkylmässä vedessä. Hän oli juuri väittämässä Yenneferille vastaan, kun myös Triss keksi avata suunsa.

“Onko hän nainen? Mies? Jokin olento? Voiko ihminen rakastua johonkin olentoon?” Triss arvuutteli, esittäen viimeisen kysymyksen lähinnä Lambertille, sillä Triss oli ilmeisesti ottanut miehenhurmauskeinokseen idiootin esittämisen. Jaskier oli varma, että Trissin kaltainen maagi tiesi varsin hyvin voiko ihminen rakastua johonkin taikaolentoon vai ei.

Jaskier meni hämilleen kaikkien pöydässä olijoiden tuijottaessa häntä, ja pudisti päätään. Ei hän edes tiennyt miksi meni niin tekemään. Tavallaan hän voisi kertoa, mutta viimeinen asia, mitä hän halusi oli, että muut alkaisivat surkutella häntä. Jaskieria ja hänen tavoittamatonta rakkauttaan.

“Kyllä sinun olisi nyt aika jo tavata joku! Ottaa elämä hieman vakavammin, et sinä voi enää seuraavaa kymmentä vuotta tuhlata vain luuttua soitellen ja rahaa kerjäten!” Yarpen puuskahti, ja veti vaimoaan entistä tiukemmin kylkeään vasten.

Kaikki pöydässä olevat katsahtivat toisiaan. Juuri sillä ilmeellä. Ilmeellä, joka oli sekoitus sääliä, ja halua auttaa, empatiaa ja ja ja… Ja Geralt, jolle tänne ilmestyminen oli ollut tärkeimmistä tärkeintä, loisti poissaolollaan.

“Sinä olet oikein suloinen ihminen. Varmasti kelpaat vielä jollekin,” Triss yritti lohduttaa, vilkaisi Yenneferiä, ja Yennefer nyökkäsi takaisin.

Oikein suloinen.

Varmasti kelpaat vielä jollekin
.

Jaskier päätti, että hän laskisi kymmeneen, ja poistuisi pöydästä. Raja se oli trubaduurillakin.

“Haluatko, että me autamme sinua?” Yennefer ehti juuri sanoa ennen, kuin Jaskier menetti totaalisesti malttinsa. Hän ei halunnut apua, ei sääliä, ei empatiaa, ei mitään.

“EN. Minulla on jo poikaystävä. Geralt.”

Viimeinen sana tippui Jaskierin suusta aivan vahingossa. Se oli sekä vahinko, hänen salaisin toiveensa, että hänen suurin unelmansa. Tottakai se nimi oli seurannut väitettä siitä, että hänellä olisi poikaystävä. Nimittäin jos olisi, se olisi Geralt. Mutta kun ei ollut.

Kaikki pöytäseurueessa vetivät henkeä yhtä aikaa niin, että siitä muodostui pahaa enteilevä kohaus. Jaskier totesi saaneensa tarpeekseen. Hän oli tehnyt valtavan virheen, ja nyt hänen olisi vielä löydettävä Geralt ennen, kuin…

“Geralt, sinä palasit!” Lambertin iloinen tervehdys keskeytti Jaskierin paon. Hänen oluensa oli loppu, hänen kivuliain salaisuutensa kaikkien riepoteltavana, ja nyt Geralt vielä kuulisi sen. Eikä Jaskierilla ollut mahdollisuutta selittää asiaa ensin kahden kesken Noiturille, joka nyt ilmeisesti oli hänen poikaystävänsä. Ainakin heidän ystäviensä silmissä.

“Siihen vain, rohkeasti, poikaystäväsi viereen. Miksi ihmeessä ette ole kertoneet aiemmin, kuinka pitkään te olette olleet yhdessä?” Triss hymyili pöydän toiselta puolelta. Hänen hymynsä oli leveämpi, kuin yksikään niistä, joita hän oli tarjoillut Lambertille pitkin iltaa. Ehkä hän tiesi Jaskierin valehtelevan, ja nautti siitä, että Jaskier jäisi nyt kiinni? Mutta ei Triss ollut luonteeltaan ilkeä.

Geralt hymähti, istui Jaskierin viereen, ja ojensi Jaskierille uuden haarikallisen olutta. Pöydässä kuului supatusta siitä, kuinka kohtelias Geralt oli, kun haki Jaskierille jo lisää juotavaa. Kuinka sellaista ei oltu koskaan nähty. Kuinka Jaskierin täytyi selvästi merkitä jotain erityistä Geraltille.

“Niin, kultaseni, kuinka pitkä aika siitä nyt on?” Geralt nosti toisen kätensä huolettomasti Jaskierin hartioille, ja vetäisi tätä hieman itseään kohden aivan, kuin he olisivat olleet näin lähekkäin jo vuosia.

Jaskier tuijotti hämillään Noiturin keltaisiin silmiin. Geralt leikki mukana. Ainakaan hän ei suuttunut, vaikka Jaskier oli väittänyt heidän seurustelevan. Geraltin oli siis täytynyt kuulla Jaskierin sanat.

“N-niin, Geralt. Onko…Onko siitä nyt kolme viikkoa?” Jaskier änkytti. Hän ei nähnyt mitään muuta, kuin Geraltin hämärässäkin valossa loistavat silmät. Miten ne olivatkin niin lumoavat. Ja katsoivat häntä niin rauhoittavasti takaisin.

“Kolme viikkoa minäkin olisin sanonut.” Geralt myötäili Jaskierin sanoja. Kaikki pöydässä repesivät iloiseen taputukseen ja nauruun. Geralt kippisti oluttuopillaan Lambertin ja Yarpenin kanssa, ja koko seurue aloitti kyselytulvan.

“Miten tämä tapahtui?” Triss kysyi ensimmäisenä. Hän oli nostanut kätensä pöydälle, ja nojautunut pitkälle kohti Geraltia ja Jaskieria.

“Olimme matkalla, ja meille tuli eräänä yönä kylmä,” Geralt vastasi ilmekään värähtämättä.

Jaskier sen sijaan värähti. Kuinka hän olikaan toivonut niinä hyytävinä öinä, joita he olivat viettäneet ankarassa ulkoilmassa, että Geralt olisi tullut hänen lähelleen ja…

“Miksi et sanonut aiemmin mitään?” Yennefer kysyi, vaikka Triss oli jo aloittanut toisen kysymyksen. Triss nojasi taaksepäin naureskellen omalle innokkuudelleen.

“Ette te kysyneet. Ja olemme halunneet ensin miettiä tätä rauhassa Jaskierin kanssa.” Geraltin sanat olivat kauniita. Ja nyt hän yhtäkkiä innostui puhumaan? Kun kyse oli siitä, että hänen piti leikkiä olevansa suhteessa Jaskierin kanssa.

Jaskier yritti rauhoittaa mielensä. Ehkä Geralt vain ajatteli, ettei halunnut nolata Jaskieria. Ehkä hän kuultuaan Jaskierin sanat oli ajatellut, että jatkaisi tarinaa, ja pelastaisi Jaskierin nolaamasta itseään. Mutta Geraltin sanat eivät auttaneet. Geralt nimittäin tietämättään repi kipua Jaskierin rinnassa yhä syvemmäksi ja suuremmaksi.

Jaskier ei halunnut leikkiä olevansa Geraltin kanssa. Hän halusi jotain paljon enemmän.

“No onko hänestä mihinkään sängyssä?” Lambertin ääni rikkoi hiljaisuuden seuraavaksi. Jaskier tunsi poskiensa kuumenevan hehkuviksi. Tietysti, tietysti Geraltin aasin älykkyysosamäärällä varustettu ystävä kysyisi jotain sänkypuuhista ja…

“Paras koskaan kokemani.” Geralt kuitenkin kuittasi välittömästi, ja hivutti itseään entistä lähemmäs Jaskieria. Vastauksessa ei ollut huvittuneisuutta, ei naurua, eikä liioittelua. Geralt sanoi sen aivan, kuin tarkoittaisi sitä. Hän istui aivan Jaskierin vieressä niin, että Geraltin kuuma keho poltti Jaskierin kylkeä.

Jaskier ei kestänyt enää. Oli täysin eri asia olla salaisesti rakastunut, tai vaikka nolata itsensä ystäviensä edessä, kuin kuunnella, kuinka Geralt sanoi ääneen kaikki ne asiat, jotka Jaskier oli aina halunnut hänen sanovan. Tai olisi halunnut, jos Geralt olisi sanonut ne, ja tarkoittanut niitä, mutta ei. Nyt ne olivat vain leikkiä. Eikä Jaskier halunnut leikkiä tätä enää.

“Minun täytyy päästä nukkumaan,” Jaskier mutisi, jätti puoliksi juodun haarikan pöydälle, ja nousi ylös. Hän ujutti itsensä Geraltin sylin ja pöydän välistä, kiirehti kohti yläkertaan vieviä rappusia, eikä jäänyt hetkeksikään kuuntelemaan pöydästä kuuluvia vastaväitteitä.

Vasta päästyään huoneeseensa, huoneeseen, jonka hän jakaisi Geraltin kanssa, kuumat kyyneleet täyttivät Jaskierin silmät. Jaskier haukkoi henkeään, ja joutui myöntämään itselleen, ettei hän ehkä pystyisi tähän enää. Hän ei pystyisi enää sulkemaan kaikkea tätä kaipausta piiloon sisälleen. Eikä hän ehtinyt edes lukita ovea, kun hän jo kuuli sen takaa vaativan, tutun koputuksen. Tietysti Geralt tulisi perässä, ripittämään häntä siitä, mitä hän oli aivan vahingossa päästänyt suustaan.

Jaskier avasi alistuneesti oven. Geralt käveli sisälle, ryhdikkäästi ja pitkällä askeleella, kuten aina. Kuten Jaskier oli tottunut häntä katselemaan. Hän ei ollut valmis menettämään Geraltia, mutta miten hän selittäisi kaiken?

“Jaskier, onko kaikki hyvin?” Geralt kuitenkin kysyi. Ei syytöksiä, ei tuomitsemista. Jaskier nyyhkäisi kerran, ja katseli masentuneena lattiaa.

“Ei ole. Ja voit jo lopettaa tuon esittämisen,” Jaskier tiuskaisi. Pettymys ja menettämisen pelko valtasivat hänen mielensä. Mutta vielä niitäkin enemmän Jaskieria sattui se, että Geralt oli seurannut häntä vain jatkaakseen samaa outoa esitystä, vaikka he olivat kahdestaan. Geralt voisi sääliä häntä edes sen verran, että kohtelisi häntä kuin mitään normaalista poikkeavaa ei olisi tapahtunut alakerrassa.

“Minkä esittämisen?”

“Tuon! Ei sinun tarvitse esittää minun poikaystävääni! Olen pahoillani, että vedin sinut tähän mukaan, että möläytin sinun olevan poikaystäväni! Mutta sinä voit lopettaa jo. Sillä…” Jaskierin ääni särkyi. Hän ei ollut huomannut huutaneensa, mutta Geraltin ilmeestä päätellen hän oli kuulostanut täydellisesti kontrollinsa menettäneeltä. “Sillä se satuttaa minua.”

Hetken Geralt vain katseli Jaskieria. Jaskier halusi itkeä. Kuinka Geralt tekikään sen. Onnistui repimään auki ja parantamaan kaikki Jaskierin haavat samaan aikaan.

“Jaskier, minä en koskaan satuttaisi sinua. Enkä minä esittänyt mitään.” Geralt vastasi, astui puoli askelta Jaskieria kohti, mutta selvästi empi lähestyä enempää. Jaskier pyyhki nenänsä takkinsa hihaan, ja katsoi kohti Noituria, joka tuntui yhtäkkiä seisovan hämmästyttävän lähellä häntä.

“Luuletko sinä tosiaan, että minä vain leikkisin sinun kustannuksellasi tuolla tavalla?” Geraltin ääni oli rauhoittava ja matala. Kuin Jaskierille niin tuttu ja rakas hymähdys. Jaskier katseli hämmentyneenä Geraltin kaulassa riippuvaa riipusta. Hän ei tiennyt.

“Minä toivoin, että…,” Jaskier sanoi. Hänen puheensa oli epäselvää, aivan, kuin hän ei olisi tiennyt mitä vastata. “Minä toivoin, että se ei olisi ollut leikkiä.”

Nyt se oli sanottu. Teki Geralt mitä tahansa, vaikutti se heidän suhteeseensa millä tavalla tahansa, nyt Jaskier oli sanonut sen ääneen. Kaiken sen tuskan ja yksinäisyyden, jota hän oli kantanut mukanaan heidän loputtomilta tuntuvilla seikkailuillaan.

“Niin minäkin.”

Jaskier tuijotti edelleen Geraltin rinnalla riippuvaa sutta. Hän kuuli kyllä Geraltin sanat, mutta ei ymmärtänyt enää mitään. Miksi Geralt oli täällä ja miksi hän sanoi mitä sanoi…

“Jask.”

“Mhhh.” Se oli ehkä ainoa kerta, kun Jaskier vastasi Geraltille hymähdyksellä. Eihän koskaan ollut tapahtunut tätäkään, että yhtäkkiä Geralt oli se, joka puhui, eikä Jaskierilla ollut lainkaan sanoja jäljellä.

“Meidän ei tarvitse kertoa, että siitä ei ole kolmea viikkoa, kun vietimme ensimmäisen yömme yhdessä. Mutta ehkä me voisimme korjata tilanteen mitä pikimmiten.”

Jaskier näki, kuinka pehmeä hymy nousi Geraltin kasvoille. Jaskier sulki silmänsä hetkeksi, keräsi kaiken rohkeutensa, ja nosti vihdoin katseensa kohti Geraltin kultaisina hohtavia silmiä. Geraltin oli täytynyt liikkua entistä lähemmäs häntä, sillä Geralt oli lähellä, aivan liian lähellä, ja puhui, ja…

“Geralt.” Jaskier maisteli sanaa suussaan. Se ei ollut vihainen Geralt!, tai ‘huomaa minut Geralt’, se oli Geralt. Ja siinä Geralt oli, aivan Jaskierissa kiinni, heidän huulensa vain aavistuksen verran erossa toisistaan.

“Minustakin meidän pitäisi korjata tilanne mahdollisimman pian,” Jaskier kuiskasi, kostutti huuliaan kielellään, ja odotti, että Geralt kumartuisi suutelemaan häntä. Sillä Jaskierista tuntui, että hän tarvitsisi vielä sen merkin, vielä yhden merkin siitä, että Geralt tarkoitti sanojaan.

Geralt kietoi vahvat käsivartensa Jaskierin hartioiden ympärille, ja Jaskier oli varma, että ilman Geraltin otetta hän olisi sulanut lammikoksi heidän huoneensa lattialle. Geralt nosti Jaskierin syliinsä kevyesti, kuin perhosen, ja laski hänet sängylle. Jaskier silitti valkoisia sortuvia, jotka valuivat hänen kasvoilleen, ja Geralt kumartui suutelemaan häntä.

He nukkuivat tuskin silmäystäkään sinä yönä, mutta ainakaan Jaskierin ei tarvinnut palella. Ei sinä yönä, eikä enää yhtenäkään yönä sen jälkeen.
This won't turn into a hyperfixation
and
Other Hilarious Jokes You Can Tell To Yourself

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 487
  • ava by Claire
Kiitos paljon omistuksesta! :-*

Tämä oli oikein suloinen ja makeankarvaskin ficci. Minnehän Geralt eksyi niin pitkäksi aikaa, että Jaskierille ehti tulla orpo olo? Ehkä se oli kuitenkin onni onnettomuudessa, kun muun porukan puheet saivat Jaskierin lopulta möläyttämään, että hän tykkää Geraltista (tai että Geralt on kirjaimellisesti hänen poikaystävänsä ;D). Kiva, kun Geraltilla oli tässä sana halussa, kun hän yleensä vain hymähtelee ja murahtelee. Hän sai jopa Jaskierin hiljaiseksi!

Kiitos kivasta tarinasta ja hyvää joulua sinullekin! :-*

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Hurrikaani

  • Uneksija
  • ***
  • Viestejä: 299
  • Your living your live only once. Remember that.
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.


ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH.

Moi. XD
Tulin bonganneeksi tän ja tää aiheutti semmosta riemuidioottivirnuilua ja sääliä jaskieria kohtaan täällä ruudun  toisella puolella. Tää oli ihana ja samaan aikaan kiduttavan piinaava kun tilanne vaan roikkui ja riipi.

Kiitos tästä tää oli ihana.

Lähetetty minun SM-A145R laitteesta Tapatalkilla

Ei unelmiin uskominen ole lapsellista.
Listaukseksi haukkuvat

Ygritte

  • [igrit]
  • ***
  • Viestejä: 539
Kiitos paljon kommenteista Kelsier ja Hurrikaani!<3

Tässä Geralt tosiaan on puhuvaa sorttia! Ajattelinkin, että pitäisikö alkutietoihin kirjoittaa tämä olevan lähempänä kirjan Geraltia (joka puhuu:D), kuin sarjan Geraltia (joka vain murjottaa ja hymähtelee:D). Nyt kun olen lukenut noita kirjoja, on niistä paljastunut aivan uudenlainen Geralt, kuin mihin sarjassa, varsinkin ykköskaudella, ehti tottua. Minä kun olen niin myöhäisherännyt tähän Noituri-maailmaan, että olen vasta tänä vuonna katsonut sarjan ja aloittanut kirjat plus pelin.

Ja tässä otin taiteilijan vapautta pistääkseni sanan poikaystävä kaikkien suuhun. Mutta minun piti jotenkin saada Jaskier möläyttämään ihastuksensa riittävän selkeästi (ja toki väärällä hetkellä). Oli hauska kirjoittaessa huomata miten paljon vapautta yksittäinen toive, satisfying ending, oikein antaakaan toteutukselle!

Ja Hurrikaani kiitos ihan älyttömästi ihanasta kommentista! Mukavaa, että tunnelma riipi sopivasti, ja tämän onneksi tosiaan pelasti tuo onnellinen loppu:D
This won't turn into a hyperfixation
and
Other Hilarious Jokes You Can Tell To Yourself

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 526
Ahh, mikä ihanainen tämä olikaan. ^^ Fake relationship oli tosi nätisti mukana tässä, kun olen aina ajatellut, että se vaatii pidemmän tarinan, että siitä voi kertoa kunnolla. Voi raah, vihaan tuollaista kyselyä, että millonkas sitä hankitaan puoliso ja lapsia ja oma maatila. Jaskierin niin kutsuttujen ystävien alentuvat kysymykset olivat tosi tuskallista kuunneltavaa ja tosiaan luulisi Yenniferin ja Trissin vähintään olevan tarpeeksi fiksuja ymmärtämään, että tuollainen sääliminen on ihan vain julmaa, varsinkin ystävää kohtaan. Yghh. Ei ihmekään, että Jaskier lopulta purkautui. Onneksi Geralt oli kaikkia muita nopeaälyisempi ja osasi lähteä leikkiin mukaan. Ja ahh, eihän se mitään leikkiä tietenkään ollutkaan. <3 Lopetus oli aivan ihana, heidän välinsä tuntuivat yhtä aikaa samalta kuin aina ennenkin ja sitten toisaalta kaikki oli muuttunut täysin. ^^ Kiitos tästä tosi paljon!
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 572
Oi että, olipa tämä kiva! Nauratti, kun kaikki muut innokkaasti lempivät jonkun kanssa paitsi Jaskier, ja sitten vielä alkoivat kysellä ja kommentoida kaikkea :D on aivan Jaskierin tapaista möläyttää jotain tuollaista ja sitten se yllätys vasta olikin, kun Geralt reteästi leikki mukana! Herkullista luettavaa. Ja voi miten suloinen oli tuo keskustelu, kun kumpikin tunnusti, että toivoi kaiken olevan totta eikä leikkiä. Viimeinen lause oli aivan ihana, tähän paritukseen kerta kaikkiaan kuuluu se, että Geralt lämmittää Jaskieria heidän yöpyessä milloin missäkin matkoillaan. Kiitos tästä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥