Särkyneen sydämen tarina | k11, palautetta kaivattaisiin! :-(

[snanuu]

Kirjoittaja: snanuu
Ikäraja: k11
Genre: No aikamoosta angstia, notten sanoosi..
Yhteenveto: Tyttöön sattuu.
Varoitukset: Kiroilua silleesti paljon. Riippuu mikä teistä on paljon :--D Itsetuhoisuus
A/N: Osa omia tunteita/kokemuksia, osa keksittyä.


Särkyneen sydämen tarina

Lumi narskui tytön painon alla. Kirpeä talviaamu loi hänen poskilleen punan ja silmäripset olivat valkoiset pakkasesta. Oli vielä pimeää, vain pieni kajastus auringosta näkyi horisontissa. Hänen täytyi varoa askeleitaan ettei kaatuisi ja saisi ihmisten nauruja päälleen.  Tytön silmät kiilteli jo nyt kyyneleistä, vaikka hän ei edes ollut koulussa. Ahdistus kasvoi mitä lähemmäs hän asteli kouluaan.  Taas se alkaisi, kaikki se kiusaaminen ja huutelu. Hän ei kestäisi sitä, hän tiesi että lähtisi taas kesken koulupäivän pois. Ei pelkästään sen takia, vaan hänellä oli myös paha olla. Jatkuva paha olo oli verottanut hänen kuntoaan ja ihmissuhteita. Joka aamu hän halusi jäädä nukkumaan, kun ei muutenkaan ollut nukkunut kuin vain pari tuntia. Joka yö pelkkää tuskaa ja painajaisia.

Aamun ensimmäisillä tunneilla tyttö yritti olla ja jaksaa. Ensimmäisenä oli matematiikkaa. Tyttö vihasi sitä, ja sitä kun opettaja ei tajunnut että hän yritti kyllä. Luokkahuoneen vaaleankeltaiset seinät tuntuivat kaatuvan päälle ja puristavan kasaan. Penkit olivat epämukavat. Luokassa haisi pahalle, ikkunaakaan ei voinut avata koska se oli jäätynyt kiinni. Luokkalaisten nauru kaikui kolkkona hänen korvissaan. Ja silti hän yritti olla kaikille mieliksi. Opettajan selitys meni täysin ohi hänen korvien mutta eipä sekään kiinnostanut. Pieni, katkera hymähdys käväisi tytön huulilla. Vittu, mitä paskaa, hän ajatteli ja rupesi katsomaan ympärilleen. Luokan oikeassa nurkassa oli poikaporukka, joka räki ja naureskeli kaikille. Toisella puolella oli nörtit. Heistä hieman edessä ja keskellä luokkaa oli pahemman luokan teinit jotka meikkasivat ja laittoivat toistensa hiuksia, sekä puhuivat pahaa kaikista sekä selän takana että edessä.
”Mitä sä mulkkaat?” huusi Jere, joka istui poikaporukan seassa. Pojalla oli vaaleanruskea irokeesi joka oli laitettu paljolla geeliä. Kylmänsiniset silmät tuijottivat halveksivasti tyttöä, joka oli hieman ylipainoinen.
”En mä.. en mä mitään..”, tyttö sanoi hiljaisesti ja kääntyi katsomaan ikkunasta ulos. Vihreissä, vahvasti meikatuissa silmissä kimalsi kyyneleet. Mutta hän ei itkisi. Ei heidän nähden.

”Vitun läski, mee kotias piiloon!”
”Sä oot nii rumaki, kannattais hankkia naamari! Eiku nii joo, sul onki jo..”
”Onks noi vaatteet kirpparilta ku on nii kuluneen näköset ja paskaset?”

Ja räkänaurua. Välitunnit oli kaikista pahimmat. Tyttö yritti sulkea korvansa kaikelta huutelulta, muttei kyennyt siihen. Hän koetti vetää raikasta ilmaa keuhkoihinsa ja rauhoittua, mutta hän tiesi että vaikka kuinka yritti pakoilla tulevaa paniikkikohtausta, hän ei pystynyt siihen. Hän lähti juoksemaan läpi koulun pihan, läpi kaikkien kiusaajien ja muiden ihmisten.  Hänen kylkeensä pisti pahoin, ja ihmiset näkyivät vain sumuisina väriläiskinä hänen kyyneleisten silmien takaa.
Tyttö lysähti erään puun taakse ja yritti saada henkeä. Ei millään, happi loppui kesken. Hän rupesi itkemään, kauhea ahdistus valtasi hänet kokonaan. Koko kroppa tärisi ja tuntui, kuin monilla puukoilla olisi pistetty häneen yhtä aikaa. Pelko siitä, että hän jäisi ikuisesti yksin ja kuolisi siihen, oli valtava. Hänestä tuntui niin pahalta, että oli oksentaa. Hän haukkoi ilmaa tuskissaan ja yritti kohentaa oloaan, mutta ei onnistunut siinä.

Hän heräsi kun alkoi olla taas pimeä. Ilma oli luultavasti todella paljon pakkasen puolella – ainakin siitä päätellen kun hänen kyyneleensä oli jäätyneet poskille. Jostain kaukaa kuului kännisten ihmisten huutoa ja tappelua. Häntä itketti, mutta ei yksinkertaisesti enää kyennyt itkemään. Tuuli heilutteli lujasti puiden oksia ja irtolumi lenteli kevyesti tuulen mukana. Oli niin kylmä ja pimeä. Tyttö nousi varovasti seisomaan, ja meinasi heti horjahtaa; voimat olivat aivan loppu. Hän lähti astelemaan varovasti pitkin jalkakäytävää, koska se oli todella liukas. Pitkän aikaa käveltyään hän pysähtyi jonkun vaateliikkeen ikkunan eteen. Hän katsoi itseään ja häpesi kovasti; meikit olivat pitkin poskia, silmäripset ja hiukset pakkasesta johtuen valkoiset, vaatteet rähjäiset. Tytön kalpealla iholla suorastaan hehkui punaiset pallot poskien kohdalla. Ahdistus vain kasvoi. Hän ei uskonut enää itseensä eikä mihinkään, kehenkään tai tulevaan.

Kun hän pääsi kotiin, hän meni suihkuun. Kuuma vesi suorastaan tuntui syövyttävän hänen ihoaan. Hän pienesti nautti siitä, kun se sattui hieman. Hän pesi itsensä ja suihkunraikkaana hän meni peittojen alle makaamaan. Pienet helpotuksen kyyneleet nousivat tytön silmiin – vihdoinkin yksin ja rauhassa. Ja niin hän nukahti, eikä enää herännyt seuraavana aamuna.

[Snouk]

Tuota tuota. En tiedä, onko tämä ensimmäinen fikkisi, mutta täytyy sanoa, että paranneltavaa löysin melko paljon. Toivon kuitenkin, etten jätä kommentistani pahaa makua suuhusi, koska tässä on erittäin hyvää ainesta.

Ensimmäiseksi voisin huomauttaa, ettet mainitse missään vaiheessa, onko tämä jatkotarina vai pelkästään yksiosainen. Lopussa kuitenkin ymmärsin, että kyseessä on oneshot (= yksiosainen), koska loppu oli juuri niin loppu. Jos päähenkilö kuolee lopussa, tarina tuskin jatkuu. Pituuden suurpiirteinenkin ilmoittaminen on suositeltavaa, sillä välillä luvut tai fikit loppuvat niin, ettei siitä saa selvää, onko kyseessä ns. lopullinen loppu. Asia on siinäkin mielessä hyvä mainita, sillä jotkut eivät välttämättä halua lukea ollenkaan yksiosaisia tai päinvastoin. Myös paniikkihäiriön olisi ehkä voinut mainita alkutiedoissa, mutten väitä sitä välttämättömäksi tiedoksi. Itseäni vaan sattuu kiinnostamaan aihe melkoisesti ja olisi ollut harmi, etten olisi lukenut tätä, koska tässä sitä kuitenkin esiintyi. Maininta saattaa saada osakseen lisää lukemista.

Tytön silmät kiilteli jo nyt kyyneleistä, vaikka hän ei edes ollut koulussa.

Koska tarina on muutenkin kirjoitettu kirjakielellä, tässä pitäisi mielestäni käyttää sanaa kiiltelivät,. Passiivia käytetään puhekielessä usein monikon ensimmäisen persoonan kanssa, eikä se muuten haittaisi, ellei fikissä olisi muuten vastaavissa tilanteissa käytetty kirjakielellistä muotoa. Muuten en kirjoitusvirheitä löytänyt, vaikka teksti kieltämättä takkuili jonkin verran. Erityisesti pilkkuvirheitä löytyi niinkin paljon, etten viitsi kaikkia listata. Kannattaa muistaa, että konjuktioiden esim sanojen että, jotta, koska, kun, kunnes, mutta yms., eteen tulee lähes poikkeuksetta pilkku. Hyvä muistisääntö on myös, että pilkku tulee aina, jos virkkeen kahdella lauseella on yhteisiä lauseenjäseniä, eli jos niitä ei voi sellaisinaan laittaa erilleen, on käytettävä pilkkua.

Pidin kovasti tarinan ideasta, sillä mielestäni aivan rehellisestä koulukiusaamisesta kirjoitetaan liian vähän. Nykyään melkein jokaisessa fikissä esiintyy jonkinlainen paritus ja angstifikeissä vähintäänkin viillellään. Oli hienoa huomata, miten erilaista tekstiä yhdestä genrestä voidaan kirjoittaa, ja kuten jo aiemmin sanoinkin, suuret plussat paniikkihäiriöstä. Itse en ole sairautta kokenut, mutta uskon ottavan aika koville. Sitä paitsi sairauksista on todella mielenkiintoista lukea, tuovat aina hyvää lisämaustetta stooriin!

Oneshotit jäävät usein ihan tarkoituksellakin vähän epäselviksi, mutta olisin silti kaivannut päähenkilölle edes nimeä, etenkin, kun tätä ei ole kirjoitettu minäkertojalla. Fikin olisi voinut aloittaa käyttämällä sanaa tyttö, mutta sitten sulauttaa joukkoon jotenkin nimen, jolla jatkaa ja jonka korvata välillä hän -sanalla.

Kaiken kaikkiaan ficissä oli todella hyvä ja koskettava idea. Oneshotin tapaan teksti oli suoraviivaista, eikä tapahtunut mitään kovin suurta tai monimutkaista ja loppu jäi auki. Jatka toki kirjoittamista, aina kehittyy. (:

[Sassa]

Voi, ihan kauhean ahdistava ficci! Itsekin entisenä koulukiusattuna en voinut kuin samaistua. Tosi aidon tuntuisesti olit saanut kuvattua päähenkilön tunteet, kipu ja ahdistus välittyivät hyvin ilman sellaista ylenpalttista surkeudella mässäilyä. Kirjoitustyylistäkin tykkäsin, sujuvaa ja helppolukuista tekstiä.

Loppu jäi mietityttämään. Päähenkilö ilmeisesti kuoli, mutta asiaa olisi voinut vähän selventää. Ei hän ainakaan itsemurhaa tainnut tehdä, joten mistä oli kyse? Vai olenko mä vain yksinkertainen

[snanuu]

Uuh!

Snouk, kiitos rakentavasta (itseasiassa hyvin rakentavasta) palautteesta, mutta sen verran täytyy sanua että eipä ollut ensimmäinen.. eikä kyllä toinenkaan. On näitä jonkin verran tullut kirjoitettua, välillä vähän liiaksikin, ja pilkkujen kanssa mulla on ollut aina ongelmia. :--D Ja yleisesti kaikenmaailman passiivien yms kanssa, mutta niih. En vetoa kokonaan siihen että pari tuntia ennen tekstin kirjoittamista mulla sattui olemaan kohtaus, ja piti vaan saada se ylös. Mutta vetoan silti hieman, ima iivul.
Mutta tosiaan. Pointti katosi taas. Mutta todella paljon kiitoksia!

 Sassa, sulle kans kiitoksia palautteesta! Itse myös koulukiusattuna sanotaan (noin) 11 vuotta, voin sanoa että kyllä tämän kirjoittaminenkin ahdisti ja yritin saada sen tuotua esille. Yleisesti ottaen miltä se kiusaaminen tuntuu ja miltä paniikkikohtaukset tuntuu, mutta kun niitä on vaikea pukea sanoiksi. :/
Ja tuosta päähenkilöstä ja lopusta. Mä en tiedä miks laitoin sen kuolemaan (kyllä - se kuoli!) mutta jotenkin se tuntu sillä hetkellä sopivan siihen. Mihin päähenkilö loppujen lopuksi kuoli - sen voi itse kehitellä. Thanks again!