Vain tunteja matkamme varrelta (J/S, S)

[Renttu]

Kirjoittaja: rentunlupiini
Tyylilaji: romance, (angst)
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/James
Yhteenveto: Yksi tarina lyhyissä hetkissä.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään jonka tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi.
A/N: Osallistuu FF100 sanalla 65. Siirtymä. Tästä tekstistä sanoisin sen verran, että tavallaan olen tehnyt tämän Shuffle-haaste mielessä, kirjoittaen siis jokaisen lyhyen pätkän kokonaan yhden kappaleen soidessa. Mikä ero tässä on, ja syy miksi en osallistunut tuohon haasteeseen on vain se, että halusin korjata tekstejäni enemmän kuin tuo haaste sallii. Ja vaikka olenkin järjestänyt nämä mielestäni kronologiseen järjestykseen, jokainen tekstinpätkä toimii myös mielestäni itsenäisenä raapaleena, eli miten niitä sitten haluaakin lukea. Olen myös merkinnyt jokaisen tekstin eteen sen biisin, jota kirjoittaessani soitin, jos ne vaikka auttaisivat ymmärtämään tunnelmaa paremmin, ja lisäksi tarvittaessa joko Siriuksen tai Jamesin PoVn.

Äh, ja nyt lopetan selittämisen, ja päästän teidät lukemaan, kaikki kommentit otetaan tyytyväisinä vastaan.



Vain tunteja matkamme varrelta


Just Like I Am – Landon Pigg  - James
Se oli ensimmäisen kerran Tylypahkan pikajunassa. Törmäsin vaaleanruskeatukkaiseen poikaan asemalaiturilla, se oli vielä niitä aurinkoisia päiviä. Aurinkoisemmaksi se muuttui.
    Menimme sisään junaan, etsimme uutta osastoa. Yhdessä istui synkän näköisenä yksi pienikokoinen poika, yhtä mustahiuksinen kuin minä. Eksynyt?
    Astuimme osastoon, kysyimme voisimmeko istuutua. Hän kohotti katseensa ja näki minut, suoraan minut, sen tiesin. Helmenharmaat silmät, syvät.
    Ja jostain tiesin, että tässä oli nyt jotakin enemmän, tässä olisi minun kaksoseni. Niin synkkä kuin ikinä olisikaan. Enhän minä tuntenut häntä, mutta silti.
    Yksitoistavuotiaankin järjelläni ymmärsin, että tässä oli se joku.

Nine In The Afternoon – Panic! At The Disco – James
Kepposia oli pirullista tehdä. Juhlia niiden onnistumisen jälkeen, nauraa oikein kunnolla. Ensimmäisinä vuosina saatoimme vain pihistää ruokaa keittiöstä, eikä kukaan tajunnut, että se olimme me. Kotitontut katsoivat kunnia-asiakseen pysytellä hiljaa.
    Kello oli yhdeksän yhden päivän iltana. Olimme räjäyttäneet yhden kakkosen laukun. Väitimme tekomme olleen jotakin hienoa, se riitti.
    Haimme kermakaljaa, karistimme tällä kertaa Remuksen ja Peterin kannoiltamme. Se tuntui hyvältä, humalluttavalta, tämä on sitä idiootin varmaa vapautta, luulimme, ettei kukaan saisi koskaan tietää.
    Suutelimme, kun lopulta olimme tarpeeksi humalassa, tai ainakin saatoimme väittää olevamme.
    Kuvittelimme, että maailmalla olisi jotakin suurempaa hihassaan tälle kaksikolle.

A Rush of Blood To The Head - Coldplay
Oli päiviä, jolloin James ei olisi halunnut varvastaan makuusalin ulkopuolelle kurottaa. Niitä tuli ja meni, Remus ja Peter sivuuttivat ne olankohautuksella. Hän oli normaalisti aina niin eläväinen ja jatkuvasti menossa, että kai hänenkin oli joskus pakko vain palaa loppuun.
    Sirius ei tosin voinut olla välittämättä.
    Hän katseli eräänä aamuna, kun James istui jo hänen herätessään ikkunalaudalla, kivisen seinän syvänteessä ulos tuijottaen. Hän oli itsekin kokeillut sitä joskus. Juuri siinä kohdin tuli aina niin pirun kylmä, ja hän epäili, ettei James ollut hievahtanutkaan paikaltaan moneen tuntiin.
    Hän meni lähemmäs, tökkäsi poikaa olkapäähän. James hätkähti, ja räpytteli silmiään nostaessaan sumean katseensa ikkunalasista. Hän oli sittenkin nukkunut.
    ”Eikö sinulla ole kylmä?” Sirius kuiskasi viittoen ponnettomasti vetoisiin ikkunankarmeihin. Jamesin katse oli terävöitynyt ja sittemmin lukkiutunut häneen. 
    ”Ei juurikaan”, James mutisi, mutta Sirius huomasi hänen huultensa sinertävän. Hän hymyili.
    ”Anna minun”, hän sanoi hiljaa, ja kietoi kätensä toisen ympärille vetäen tämän varovasti lähemmäs itseään.
    Joskus oli aika olla hiljaa. Joskus se oli välttämätöntä. Mutta jos se Siriuksesta riippui, hän piti Jamesista enemmän eloisana omana itsenään. 

I’ve Been A Bad Boy - Paul Jones
James hymyili, taas kerran. Hurmurihymy. Lilyä nauratti, mutta hän puri huultaan. Hän oli lähtenyt tämän kanssa ulos, hän ei nyt peruisi sanojaan.
    James oli niin kiven kovaan vakuuttanut muuttuneensa. Lily oli huomannut Siriuksen häneen luoman synkän katseen, kun hän sanoi sen oleskeluhuoneessa kaikkien edessä viimeisimmän voitokkaan huispausmatsin jälkeen, mutta päättänyt olla välittämättä.
    Ehkä hän viimein antaisi pojan olla mitä on.

This River Is Wild – The Killers
Kuudes luokka. Helvetti valloillaan, syksy. Sade piiskasi ikkunaa, Siriuksen vatsassa kiersi.
    ”James?”
    James kohotti päätään, hän oli ollut melkeinpä uppoutunut keskusteluun Lilyn kanssa. Siriuksen vatsassa tuntui murisevan jokin sinne kuulumaton olento.
    ”Tule mukaani, ole kiltti?” Sirius pälyili ympärilleen, veti hänet kädestä makuusaliin. Se oli tyhjä. Niin oli tarkoituskin.
    ”En ole varma olenko sinut vielä itseni kanssa. Tai tämän - asian jota tässä yritän sössöttää. Anteeksi.”
    James näytti yllättyneeltä.
    ”Joskus minusta, äh, tuntuu vain – äh, minä en ole hyvä tässä - voidaanko hypätä sen kohdan yli?”
    Jamesia hymyilytti. ”Mitä sinä yrität sanoa? Kakista ulos.”
    Sirius puuskahti ja selitti niin nopeasti, että James joutui pinnistelemään ymmärtääkseen. ”Olen yrittänyt tehdä niin kuin on oikein ja antaa sinun katsella Lilyä, se on kai oikein, mutta... Antaa sinun olla hänen kanssaan. En voi.”
    Sirius kohotti katseensa ja näki kummallisen säihkeen Jamesin silmissä.
    ”Mitä sinä sanot?”
    ”Minäikäänkuintaidanrakastaasinua. Ja en todellakaan- tai siis-", Sirius parahti vielä aiempaakin nopeammin, ja yritti tavoittaa mielestään muistoa, jolloin olisi viimeksi tuntenut itsensä yhtä hämmentyneeksi kuin nyt. Niitä ei ollut turhan paljon.
    James tuijotti häntä hetken, puri huultaan. Sirius saattoi tuntea ihollaan hetken kiusallisuuden virtaavan heidän välissään, hankalana, vetoavana. Entä jos James vain kävelisi pois? Ei sanoisi mitään?
    Ennen kuin Sirius ehti viimeistellä ajatustaan, James sulki tilan heidän väliltään, ja painoi huulensa Siriuksen huulille, tämän selän seinää vasten.
    Oli jo aikakin.

You Make My Dreams – Hall & Oates
Mikä yö.
    Peter katsoi heitä kummaksuen. Remus jopa kohotti kulmakarvaansa. He ilmaantuivat aamiaiselle, ja molemmat hymyilivät niin idioottimaisen leveästi, kuin vain kaksi idioottia voi hymyillä, varsinkin jos heillä on yhteinen salaisuus.
    Remus pudisteli päätään. Hän ei vaikuttanut yllättyneeltä tai hämmentyneeltä, hieman kysyvältä vain.
James ja Sirius naureskelivat istuessaan aamiaispöytään vierekkäin. James leikkasi omalla haarukallaan palan siirappitorttua ja vei sen Siriuksen suuhun.
    Peter melkeinpä vihersi, mutta Remus vain pyöräytti silmiään.

We Can’t Hide - Donkeyboy
James oli niin humalassa. He pelasivat pullonpyöritystä, joku oli kähveltänyt jostakin vanhasta luokkahuoneesta vanhan toimivan gramofonin. Tanssimusiikkia. James ei suostunut taipumaan valssin tahtiin, vaan kehitti jatkuvasti lisää omia sekoituksiaan niistä tanssiaskelista, jotka osasi.
Ilta piteni, pimeni. James taisi tajuta Lilyn olevan olemassa, tyttö paholainen, punaiset hiukset vain heiluivat, kun jollakin ihmeen kaupalla poika oli saanut hänet irrottamaan tärkeilevästä roolistaan edes hetkeksi.
    Alkuun heitä katsellessaan Siriusta nauratti. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun nämä kaksi alkoivat olla jo liiankin läheisiä, liian päihtyneitä toistensa seurasta ja pimeästä linnasta, hänestä tuntui, kuin juoma jota hän joi, kaivertaisi hänen mahassaan tiensä eteenpäin. Väkivaltaisella tavalla.
    ”James? Minulla on sinulle asiaa?”
    James kääntyi häneen turhautuneena, hetkessä se muuttui hermostuneisuudeksi. Lopulta hän sai aikaan vaisun hymyn. Sirius yritti hymyillä takaisin, mutta epäonnistui surkeasti.
    ”Tule, mennään jonnekin muualle”, Sirius vinkkasi. James loi lyhyen katseen taakseen, mutta seurasi sitten.
    Lily jäi seisomaan hämmentyneenä keskelle lattiaa.

Tu Nages – Celine Dion – James
Siriuksen piirteet olivat kauniit. Herkät, selkeät, sukunsa kuva. Sellaisina hän niitä vihasi.
Meidän kotonamme kukaan ei tunkeutunut makuuhuoneeseeni. Hiljaisuus vaelsi hitaasti aamuauringon valaisemissa vaaleissa seinissä, henki ympärilleen sellaista rauhaa, jota se talo ei koskaan päiväsaikaan nähnyt.
    Ja minä olin hereillä ja kuuntelin sitä taloa ja sitä hiljaisuutta, jonka rikkoi vain Siriuksen hengitys rintakehääni vasten. Ja se oli kauniimpi ääni, kuin mikään, mitä koskaan tulisin tuntemaan, sen tiesin.
    Valo tanssi hänen kalpeilla kasvoillaan. Kesän aurinko. Siihen olisin voinut jäädä, jäädä ja olla koskaan nousematta, heräämättä siitä kauniista unesta.

Sam’s Town (The Abbey Road Version) – The Killers - Sirius
Kevätpäivät olivat yhtä suurta unta. Seitsemännen luokan kevät oli painajaista, se oli ainoa, joka erosi muuten täydellisestä keväiden ketjusta.
    James kyseli minulta, oliko se okei, haittasiko minua, en kai pahastunut, mitä vittua. Mutta totuus oli, että mitään näistä hän ei kysynyt ääneen, ei varsinaisesti julkistanut olevansa huolissaan minusta, miksi olisikaan? Olinhan minä vain hänen paras ystävänsä. Kukapa Siriuksesta olisi huolissaan, Sirius nyt tuli toimeen tilanteen kuin tilanteen kanssa.
    Tiesin kyllä pystyväni ottamaan vastaan sen, mitä hänellä oli minulle tarjottavana, sen nöyryytyksen ja kivun, jonka hän käytöksellään aiheutti. Taas vain se yksi liljankukka. Taas yhtä Siriusta potkittiin päähän.
Tiesin pystyväni, tarvitsin vain aina silloin tällöin jotakin sen vakuudeksi. Tämän James ymmärsi.
    Eikä Lily koskaan saanut tietää, missä hänen poikaystävänsä vietti torstai-iltansa.

Päiväkoti - PMMP - Sirius
Minä olin nyt kummisetä.
    Komea kummisetä olinkin, oikea mallikappale. Saivat muiden kakarat kadehtia. Sillä lapsella oli Jamesin hyvänsisuinen luonne ja Lilyn silmät.
    Lilyn. Se tahra tässä kuvassa oli.
    Olinko minä joskus kuvitellut, että se lapsi, mustatukkainen poikalapsi kuuluisi joskus meille? Meille kahdelle? James?
    Se poika pitäisi ristiä. Siitä tulisi uusi hän, luulen. Tai ainakin joltakin nimeltään. Se saisi sisaruksia, sisaren nyt ainakin. Punatukkaisen, niin kuin äitinsä. Ruskeasilmäisen, niin kuin isänsä.
    Ajatus niistä silmistä vihlaisee pakostakin.
    Mitä minulle enää jää tehtäväksi, kun katselen sivusta, kuinka rakastamani ihminen hankkii ja kasvattaa lasta jollekin toiselle ja leikkii tyytyväisenä kotia? Mitä minä voin tehdä?
    Voin vain hymyillä ja sanoa, että ei se mitään, jättää muistoihin ne hetket, jolloin Jamesilla ei ollut maailmassa ketään muuta tärkeämpää ja läheisempää kuin minut.
    Takanapäin kaikki, nykyhetki söi niistä jääneet muistotkin.

Askeleet - Indica -James
En ollut nähnyt häntä niin pitkään aikaan. En kuullut mitään. On kuin hän olisi vajonnut maan alle, unohtunut jonnekin, jonne minä en enää voinut kurottaa. Joskus mietin, oliko se vain omaa vikaani, oma typerä, idioottimainen erehdykseni, jonka saattaisin vielä korjata. Ja silti tiesin, että olimme liian pitkällä, liian kaukana erossa.
    Hengitin Halloweenin aamun ilmaa, minusta tuntui, että tässä päivässä olisi jotakin muutakin, poikkeus sääntöön. Ehkä näkisin hänet vielä, vielä tänään. Voisin salaa hipaista hänen tummia hiuksiaan, huokaista turhautuneena, kun en enempää kyennyt antamaan. Ja tuntea samalla keuhkojeni toimivan hieman heikommin, omantunnon synkentävän mieleni.
    Minä olin luvannut, että ei. Olin luvannut Lilylle, luvannut hänelle.
    Saatoin jo melkein kuulla askeleita ulko-ovemme takaa, vaikka tiesin, ettei hän sinne löytäisi. Eihän hän edes tietänyt, mistä meidät löytää, vaikka olisi halunnutkin.
    Mitä typeriä erehdyksiä koko elämä täynnä.

[Merrrí]

Kommenttikampanjasta iltaa tai yötä :) Pahoittelen sitä, kun meni näin myöhään tämä kommentin laittaminen, mutta muistin juuri, että minun piti kommentoida tätä, joten tässä nyt olen. (Myöhäisen ajankohdan piikkiin saa laittaa omituisuudet.)

Ensimmäiseksi tästä ficistä sanon, että olet hyvin soveltanut tätä haastetta, sillä tällä tavalla tämä on… täydellinen. Joten sen vuoksi kirjoitan jokaisesta raapaleesta oman pohdintani (ja ihkutukseni).

  Ensimmäisestä raapaleesta heijastui minun mieleeni toivo uudesta ystävyydestä ja sielun kaksosen löytymisestä. Hieno alku, ja jotenkin kuvittelen vaaleanruskeahiuksisen pojan Remukseksi.

  Toinen raapale (Nine In The Afternoon): saa hymyn huulille kepposten kertomisella ja siitä, kuinka ne olivat aluksi niin pieniä ja olivat niitä mahtavia juttuja. Ymmärsin, että tämä nelikko oli toisella vuodella Tylypahkassa? Kermakaljasta humalaan, ihania nuo pienet asiat tuolla tekstissä, etenkin kun pistetään suudelma sen piikkiin.

  Kolmas raapale (A Rush of Blood To The Head): joskus ei ilopillerikään jaksa olla se pirtein ja iloisin. Hymisin tyytyväisyyttä kun Sirius oli aina Jamesin rinnalla tällaisina hetkinä. Etenkin ikkunalauta kohta ilostutti minut ympäripyöreäksi. Ikkunalauta on niitä paikkoja, joissa on hyvä istua ja purkaa ajatuksiaan, James oli valinnut hyvän paikan, vaikka olikin nukahtanut ja paleli loppujen lopuksi. Onneksi Sirius lämmittää ♥

  Neljäs raapale (I’ve Been A Bad Boy): Lily siis eksyy kuvioihin. Harmi, sillä Sirius on luotu Jamesille (ja Remukselle). Tässä lyhyessä pätkässä Lily vaikutti tyhjäpäältä, vaikka onkin fiksu ihminen. Siriuksen tunteiden kuvailukin ohimennen oli mukava lisämauste tähän.

  Viides raapale (This River Is Wild): Hymisen tyytyväisyydestä. Alku on perfect ja näin. Hui, tykkäsin tästä eniten, tässä oli juuri ne kaikki ainekset, mitä tarvittiinkaan. James/Lily- soppaa tähän vielä lisäksi, ja drama on valmis. Okei, en tiedä mitä selitän, mutta tykkäsin tästä ihan mielettömästi ja Sirius oli ihana kun tunnusti tunteensa Jamesia kohtaan, ja James oli soma kun oli hieman hämmentynyt (tosin ei yhtä paljon kuin aikaisemmin mainittu). Oli jo aikakin, on pakko yhtyä tuohon lauseeseen :)

  Kuudes raapale (You Make My Dreams): Ahi, Remuksen ja Peterin reaktiot, hihittelen niille täällä itsekseni. Peter- rukka, olisi saanut jatkaa viherrystään vielä pidempäänkin. Remus oli jotenkin ennalta arvattava tuollaisen lähes välinpitämättömän reaktion kanssa, että jo pelkästään se saa minut pyöräyttämään silmiäni.

  Seitsemäs raapale (We Can’t Hide): *pang* Hups, punaisten hiusten sekaan sekoittuu verta. No can do. Eli joo, en pidä tuosta Lilyn sekoittumisesta mukaan, mutta jotenkin se on olennainen osa tätä kokonaisuutta. James ei ilmeisesti osaa päättää pitääkö sielun kaksosensa vai ikuisen liehittelyn kohteensa, jotenkin tämä on surullista omalla tavallansa. Onneksi Sirius on muistuttamassa Jamesia oikeasta tiestä, vaikka jälkimmäinen onkin humalassa.

  Kahdeksas raapale (Tu Nages): Kaunista kuvailua kaksikon hetkestä, kun toinen nukkuu. Siriuksen piirteiden kuvaaminen ja niiden vihaaminen oli hienosti kerrottu tässä, ei ollut turhan päivästä lätinää. Kaunista kaunista, joku vain osaa vangita tällaisia hetkiä.

  Yhdeksäs raapale (Sam’s Town): Siriuksen Povia! Ja pientä angstia, amh, taivas ♥ Jotenkin pidin tästä, miten ironinen teksti oli paikoitellen. Ja kuitenkin Sirius puhui itsestään kuin ei olisi paikalla ollenkaan, tai jotakin. Tai oikeastaan se, miten olet kirjoittanut tuon. Tai jotain. Ajankulun olet onneksi kertonut tässä, olen nimittäin jo tässä vaiheessa ihan kujalla siitä, missä vuodessa mennään. Seitsemäs vuosi, painajainen varmasti, ymmärrän Siriuksen ajatukset täysin tässä.

  Kymmenes raapale (Päiväkoti): Kummisetä ajatus oli omalla tavallaan järkevän ironinen, jotenkin se, ettei Siriuksella ole enää Jamesia, ja on sitten kummisetä Lilyn lapselle. Ei Jamesin, hän on liian Siriuksen omaisuutta. Surullista on se, että tuossa vaiheessa vielä hahmot toivoivat sisaruksia pikku-Harrylle.

  Yhdestoista raapale (Askeleet): James miettimässä tuollaisia asioita kuulostaa… vastuulliselta. Pelottavaa. Mutta kuitenkin on kummallista, miten hän pystyi tuntemaan sen, että päivässä on jotain erilaista. Ja myös Siriukseen kohdistuvat ajatukset ovat turhauttavia. James olisi voinut olla Siriuksen kanssa, mutta sitten ei olisi sitä mustatukkaista salama-arpi poikaa. Kaikkea ei voi saada, ja tässä tapauksessa Sirius ei saanut Jamesilta rakkautta tarpeeksi. Mutta aloin kuitenkin miettimään sitä, että kuka oli tämä hahmo, jonka askeleet melkein pystyi kuulemaan, mutta ei pystynyt näkemään taloa?

Kokonaisuudessa tämä on iloinen ja surullinen, todella hienosti tehty ja virheetöntä tekstiä ainakin minun silmään. Miellyttää silmää jo pelkästään tällainen tekstin rakenne, mutta myös sisältö hivelee kummasti mielikuvitusta. Harmi kun en itse harrasta ficcaamista, tästä olisin saanut sata ja yksi ideaa. :3

Merrrí kiittää, kumartaa ja poistuu taka-alalle pahoitellen vielä kommentin pientä viivästymistä.

[Eulalia]

Luin äsken sinulta tuon "Teen parhaani" -ficin, ja siksi halusin sitten lukea sinulta muutakin. Sirius/James kuuluu omiin inhokkiparituksiini, mutta päätin lukea siitä huolimatta.

Tässä huomaa selvästi tajunnanvirtatekniikan käytön, sillä ajatukset ovat hyvin leijuvia ja tarinakin koostuu pienistä kokonaisuuksista. En aio erikseen tulkita jokaista kappaletta, olen valitettavasti ihan liian laiska siihen, ja tykkäsin muutenkin enemmän kokonaiskuvasta. Olet kirjoittanut sekä Jamesin että Siriuksen vastaamaan hyvin omia mielikuviani (mitä nyt ne eivät minun maailmassani pariudu ): Olet tehnyt heistä tunteikkaita ja kuitenkin vähän rasavillejä, vähän sellaisia vaikeita ja moniulotteisia persoonia, mistä tykkään. Sirius nousi suosikikseni Jamesin ohi, hänen ajatuksissaan oli vähän enemmän särmää, James oli vähän turhan angst ainakin välillä. Suurin osa kappaleista oli minulle ennestään tuntemattomia, joten en tiedä tarkalleen, minkälaisiin tunnelmiin niiden on tarkoitus virittää. Kuitenkin olet saanut tarinan toimimaan sellaisenaankin, ja tykkäsin kovasti siitä, että pienet palaset loksahtelivat loppua kohden paikalleen. Kuitenkin täytyy sanoa, että lopulta tämä jätti vähän mitäänsanomattoman olon, en osaa kuvailla, mitä olisin vielä kaivannut, mutta en loppujen lopuksi kaikista näistä hyvistä puolista huolimatta ihan täydellisesti lämmennyt kertomukselle. No, johtuu varmaan parituksesta, ei niinkään sinusta.

Komea kummisetä olinkin, oikea mallikappale. Saivat muiden kakarat kadehtia. Sillä lapsella oli Jamesin hyvänsisuinen luonne ja Lilyn silmät.

Lempikohtani, ehdottomasti

Eulalia

[Natural]

Tykkäsin kovasti. Kuvailu oli kiva ja tälleen ja teksti oli sujuvaa ja s ei tökkinyt. Sait parin toimimaan keksenään (mielestäni Sirius on aina Remuksen) ja tälleen. Suloisia kohtia löytyi ja tälleen, en vaan jaksa ehtiä niitä uudestaan .

You Make My Dreams – Hall & Oates
Mikä yö.
    Peter katsoi heitä kummaksuen. Remus jopa kohotti kulmakarvaansa. He ilmaantuivat aamiaiselle, ja molemmat hymyilivät niin idioottimaisen leveästi, kuin vain kaksi idioottia voi hymyillä, varsinkin jos heillä on yhteinen salaisuus.
    Remus pudisteli päätään. Hän ei vaikuttanut yllättyneeltä tai hämmentyneeltä, hieman kysyvältä vain.
James ja Sirius naureskelivat istuessaan aamiaispöytään vierekkäin. James leikkasi omalla haarukallaan palan siirappitorttua ja vei sen Siriuksen suuhun.
    Peter melkeinpä vihersi, mutta Remus vain pyöräytti silmiään.

Tää kohta pätkö systeemi oli minun mielestä jotenki aivan ihana. en teidä miks, mutta se nyt vaan on
Sry tää kommentin vajaus mut tuo rakentava karkas

Kiittäen ja kumartaen,
Natural