Huh, tämä osui tunteisiin ja lujaa. En ole ensinnäkään koskaan nähnyt ficciä tällä parituksella, ja tämä oli todella taidokkaasti kirjoitettu. Kieltämättä nämä kaksi eivät ole ollenkaan mahdoton pari, ja komppaan, että on todella mielenkiintoista nähdä vilaus kaksosten yksityiselämään, sillä heitä ei ole tältä kantilta totuttu näkemään.

Tarinassa on todella haikea tunnelma, mutta on surullisen lohdullista, kuinka kaksikko löytää toisensa jälleen tuonpuoleisessa. Pidän ficin kompaktista, kuvailevasta otteesta, jossa ei ole mitään liikaa eikä liian vähän, vaan keskitytään täysin tarinan keskiöön ja eri aikatasoihin. Pidin tästä todella paljon, ja parituskin on niin harvinainen (mutta sitäkin toimivampi!).

Kiitos paljon tästä koskettavasta lukukokemuksesta!

Bongasin nämä stalkkinappulan kautta, ja se oli tosi kiva juttu, kun aiemmin en ollut näitä huomannutkaan! Pimeyden voimat on sellainen osasto, jolla toisaalta tulee muutenkin vähemmän oleiltua... Tykkäsin myös siitä, että nämä kertoivat Luciuksesta, sillä hän on yksi lempihahmojani velhomaailmassa! (Ja joo, myönnän häpeilemättä, että Jason Isaacsin roolisuoritus on iso syy sille... ) Sekin oli musta kiva, että tapahtumat alkoivat ihan Luciuksen lapsuudesta asti! Siitähän me emme canonissa tiedä käytännössä mitään, ja sellaiset asiat ovat mielestäni niin hyvää ficcimateriaalia.

Hänen sydäntään kuitenkin lämmitti se, että äiti kietoisi mustan silkkinauhan hänen pitkiin vaaleisiin hiuksiinsa.

Vaikka silkkinauha onkin tarinassa mukana haasteen sanalistan myötä, on se kiva pieni yksityiskohta! Ja siitäkin tykkäsin tosi paljon, että se ei esiintynyt vain ensimmäisessä raapaleessa vaan mainittiin myöhemminkin. Hienoa symboliikkaa siinä, miten Lucius yhdistää sen äitiinsä. Tosi surullista vain että äiti sitten kuoli 😭 Hän oli selvästi Luciukselle hyvin tärkeä.

Lucius ei ollut ainoa puhdasverinen seitsenvuotinen, joka oli kihloissa.

Tyhmä minä luin tämän lauseen eka niin, että Lucius olisi seitsemänvuotias 😂 Vaikkei se sopisi aikajanaankaan mitenkään.

Vaikka Luciuksen ja Narcissan liitto olikin etukäteen sovittu, olin iloinen siitä, että he myös aidosti pitivät ja välittivät toisistaan. Oon aina ollut sitä mieltä, että heidän avioliittonsa on rakastava, enkä yhtään lämpene niille "Lucius on väkivaltainen aviomies ja isä" -headcanoneille. Maalasit siis hänestä siinä mielessä varsin hyvän kuvan ainakin minun silmissä Ihanaa, kun hän ja Narcissa tukevat toisiaan vaikeinakin aikoina ♥

Lucius halusi suojata vaimoaan muilta, heidän ilkeiltä sanoiltaan ja katseiltaan.

Tääki pätkä oli niin äääää ihana 🥺♥

”Ehkäpä sinä olet liian kiireinen, poikani. Minähän voisin siittää vaimosi, kun et itse selkeästi pysty siihen”, sammaltavat sanat soljuivat ulos vanhan miehen suusta.

Hyi saatana 😬 En yhtään ihmettele, että Luciuksella lopulta palaa pinna ihan totaalisesti! Pitkään kärsineet Narcissan kanssa ja yrittäneet sietää Abraxasin puheita ja käytöstä, niin katkeaahan se kamelin selkä lopulta. Ja siis tuollaisesta toteamuksesta se varmasti katkeaisi heti, ihan sama miten on alkoholilla osuutta asiaan. Toki Luciuksen reaktio oli todella vahva ja niin lopullinen, mutta sitä ymmärtää... (Ja siis ihan oikein hänen isälleen!) Ja Narcissa tietysti tukemassa aviomiestään tuossakin tilanteessa. Kyllä heidän välinen siteensä on ihailtavan vahva ♥ Se tulee hyvin esiin näissä raapaleissa. Pienellä sanamäärällä olet saanut kerrottua paljon, niin heidän suhteestaan kuin kaikesta muustakin! Kiitos hienosta lukukokemuksesta.

Voi Albus reppanaa Tämä on niin kauhean lohduton tarina. Aina voi toivoa onnellista loppua, mutta se on sitten ihan eri asia, että toteutuuko toive

Mä oon aina ajatellut, että Albus ja James olisivat hyviä kavereita (tietty sen veljeyden lisäksi), mutta oikeasti tää oli paljon parempi versio. Se, että he eivät ole kovin läheisiä nuoruudessaan vaan sillä tavalla erilleen kasvaneita ja hyvin erilaisia persoonia. Ja mikä sen parempaa angst-tekstissä kuin se, että veljekset lähentyvät vasta sitten kun aika alkaa olla jo lopussa. Joskin edelleen toivon sitä onnellista loppua Niin, että Albus saisi Scorpiuksensa ja saisi pitää myös tuoreen läheisen suhteen veljeensä <3

Ihanaa, että Ginny ja Luna menivät kihloihin, mutta en voi edes kuvitella, kuinka kipeää se tekee Albukselle, joka kärsii hanahakista. Voi apua!

Rose on erittäin kaunis hymyillessään. Albus vähän haluaisi, että tämä kuolisi ennen häntä.

Tää mikro numero 14 oli ehkä mun suosikki näistä. Yksinkertaisuudessaan niin hirveän karu ja lohduton Mutta ymmärrän erittäin hyvin miksi Albus tätä toivoo.

Viimeisin mikro olikin sitten herttainen hetki Albuksen ja Scorpiuksen välillä. Ihanaa kun Scorpius sanoi Albusta raparperiksi. Olen samaa mieltä, hapan mutta hedelmäinen <3

Kiitos taas näistä <3 Tahdon lisää.

Mulle tuli tästä aika nostalginen olo. Jotenkin tämä iski kovaa, kun en ole tällaista elänyt, mutta olen sitä sivusta seurannut. Tämä oli realistisen tuntuinen. Eihän se välttämättä ole mitään elämää suurempaa rakkautta, mutta on kuitenkin kiva, kun on joku siinä vieressä ja on ihan kivaa, kun voi tehdä asioita yhdessä. Aika moni asia elämässä on ihan kivaa, eikä se välttämättä ole mikään huono juttu.

Pidin ratapihasta ja voikukista ympäristönä. Sulla on usein oivaltavia kuvailuja, kuten tuo voikukkien nahkea voihke. En nyt laita lainausta, kun oma setup on vähän heikko tässä, mutta ihan viimeinen lause oli suosikkini.

Terveisiä Kommenttiarpajaisista ja onnea voitosta!

Törmäsin tähän tekstiin stalkkerinapin kautta ja onneksi niin, koska tästä fandomista en ole tainnut aikaisemmin lukea mitään, vaikka peli onkin tuttu. Tuohon olemassaoloaan kyseenalaistavaan hahmoon en kuitenkaan ole aikaisemmin törmännyt.

Tämähän oli tosi mielenkiintoinen teksti, Kaarneen sanoin sopivalla tavalla nyrjähtänyt. Tällainen psykologinen kauhu on tosi mielenkiintoista, kuin päällepäin suloisessa maailmassa on jotain todella häiriintynyttä. Päähenkilön havahtuminen oli tosi hyvin kuvattu, kun hän ensin on vain poimimassa omenia ja pohtii, miten niistä maksetaan paremmin kuin päärynöistä ja yhtäkkiä hän muistaakin poimineensa omenoita samasta puusta vain muutama päivä sitten ja alkaa pikkuhiljaa tajuta, että moni muukin asia on pielessä. Erityismaininnan ansaitsee tuo kohta, missä päähenkilö kyseenalaistaa sen, että hänen talonsa on aina ulkopuolelta saman kokoinen, se häiritsee minuakin! Parissa päivässä kasvavat hedelmät ja erilaiset puulajit voin hyväksyä mutta ne perhanan talot!

Jäin miettimään, että onko tässä tarinassa vain yksi "oikea" hahmo Tom Nookin itsensä lisäksi, eli tämä päähenkilö. Ovatko kaikki muut siis Nookin luomia marionetteja vai ovatko he samanlaisia kuin päähenkilö, jolla on oma tietoisuus? Jäin pohtimaan tätä erityisesti siksi, että Beaun kohtalo jäi tietysti mietityttämään. Hankkiutuiko Tom hänestä eroon poistamalla hänet kokonaan pelistä vai poistiko hän tältäkin muistin, kuten päähenkilölle kävi? Varsin ajatuksia herättävä teksti siis!

Kiitos tästä!