Nimi: Hän
Ikäraja: k-11
Paritus: Remus/Sirius
Gengre: Hmm, no romance ?
Disclaimer: Rowlingin suurin osa, yllätys yllätys
Nyt on joku S/R vaihe meneillään, pakko kirjoittaa koko ajan
Mutta eihän tässä muuta, nauttikaa ja kommentoikaa
--------------------------------
”Kuutamo!”
Remus Lupin pysähtyi ja kääntyi ympäri vain nähdäkseen miten hänen mustahiuksinen ystävänsä, Sirius Musta, ryntäsi käytävää pitkin pujotellen ihmisten seassa ja pysähtyi tyylikkäästi pojan vierelle.
”No hei”, Remus sanoi ja jatkoi matkaansa.
”Oletko kuullut jo mahtavista juhlista? Tänä iltana, oleskeluhuoneessa”, Sirius sanoi tervehtimättä. Hän tuijotti ystäväänsä kiinteästi tummanharmailla silmillään ja kohotti kulmiaan.
”Mistä syystä tällä kertaa juhlitaan?” Remus kysyi huvittuneena. Hän oli jo niin tottunut Siriuksen juhliin, että ei jaksanut enää edes yrittää kieltää tätä.
”No, Jamesin ja Lilyn seurustelua tietysti”, toinen poika tuhahti kuin se olisi maailman itsestään selvin asia. ”Vai mitä sinä oikein kuvittelit?”
”No, viime aikoina juhlien aiheet ovat olleet Sirius Musta, Sirius Musta ja Sirius Musta…”
”Hehe Kuutamo, oletpas sinä hauska.” Sirius taputti ystäväänsä päälaelle ja kiihdytti taas askeliaan. ”Minun pitää hommata juomat illaksi, nähdään!”
Ja niin poika katosi taas jonnekin ihmismassan sekaan. Remus pudisteli huvittuneena päätään ja päätti jo siinä vaiheessa että pysyttelisi illan kirjastossa. Ihan vaan varmuuden vuoksi.
○
Remuksen suunnitelma epäonnistui, nimittäin Lily ilmestyi kirjastoon vähän ennen kuutta ja mulkaisi poikaa pahasti.
”Remus, jos luulit, että pääset karkuun niitä Siriuksen typeriä juhlia, turha toivo. En todellakaan aio olla ainoa täysjärkinen siitä porukasta ja – ”
”Mitä sinä oikein kuvittelet, Lily?” Remus kysyi mahdollisimman viattoman näköisesti. ”Totta kai minä olen tulossa…”
Punahiuksinen tyttö vilkaisi poikaa epäilevästi ja pudisteli päätään.
”No, ala tulla sitten. En edes halua tietää, mitä Sirius on keksinyt…”
”En minäkään”, Remus myönsi ja virnisti itsekseen seuraten Lilyä ulos kirjastosta.
Oleskeluhuone oli jo täynnä porukkaa, lähinnä viides -, kuudes – ja seitsemäsluokkalaisia rohkelikkoja. Lily näytti lievästi pakokauhuiselta, kun Sirius ilmestyi ihmismassan keskeltä ja veti tytön mukanaan. Poika tyrkkäsi tytön Jamesin syliin ja kaikki puhkesivat taputtamaan, kun tämä rohkelikon uusi pariskunta suuteli kaikkien nähden.
Posket punaisina Lily lopulta irrottautui Jamesista ja vilkaisi Remusta avuttoman näköisenä. Poika nosti peukkunsa pystyyn ja lähti metsästämään itselleen jotain juotavaa, kerta Sirius oli sellaisiakin hankkinut.
Ilta eteni vauhdikkaasti, porukka tanssi ja nauroi ja kaikki näyttivät nauttivan onnistuneista juhlista. Siriuksella taisi, yllätys, yllätys, olla kovin vauhti päällä, hän joi Jamesin kanssa kilpaa tuliviskiä ja päätyi jotenkin tanssimaan pöydällä vaaleahiuksisen kuutosluokkalaisen kanssa.
Remus seurasi ystäviensä touhua huvittuneena sivusta. Hän itse tyytyi pariin kermakaljapulloon eikä edes vilkaissut tuliviskiä, vaikka Sirius sitä monta kertaa hänelle tarjosikin.
”Kuutamoiseni!”
Siinä paha missä mainitaan. Sirius huojui hänen luokseen tuliviskipullon kanssa ja virnisti iloisesti.
”Näytätpäs yksinäiseltä.”
”No, en oikeastaan”, Remus vastasi ja tuijotti ystäväänsä kysyvästi. ”Sinulla taitaa ainakin olla hauskaa.”
Toinen poika mutristi huuliaan.
”Nojaa, niin kai.”
Hetkeksi heidän välilleen lankesi hiljaisuus, ennen kuin Sirius nyki Remuksen yli nojatuolista.
”Tanssitaan!”
”Äh, en minä jaksa…”
Sirius yritti repiä poikaa mukanaan, mutta horjahti ja olisi kaatunut, ellei Remus olisi ottanut häntä kiinni. Se oli kaikin puolin outo hetki. Tummanharmaat silmät kohtasivat meripihkanruskeat ja niin kaksi nuorukaista vaan tuijottivat toisiaan.
Se saattoi johtua siitä, että Sirius oli kännissä. Tai siitä, että Remuksen silmissä välähti oudosti juuri sillä hetkellä. Tai siitä, että biisi vaihtui romanttiseksi rakkauslauluksi ja ihmiset kietoutuivat toisiinsa ympäri oleskeluhuonetta.
Joka tapauksessa, Remus ei ehtinyt sanoa toiselle pojalle mitään kun tunsi jo tämän huulet huulillaan. Sirius suuteli häntä taitavan itsevarmasti ja kietoi kätensä tämän niskaan, että oli mahdoton liikuttaa päätä.
Yhden hullun hetken ajan Remus jo melkein vastasi suudelmaan, ennen kuin tajusi mitä oli tekemässä. Poika repäisi itsensä irti toisen otteesta ja vilkaisi huoneen poikki, missä James tuijotti heitä suu raollaan.
Ja ennen kuin humalainen Sirius ehti sanoa mitään, Remus jo käännähti ympäri ja kiirehti äkkiä poikien makuusalien suuntaan.
○
Kuitenkaan Remus ei saanut unta. Aina sulkiessaan silmänsä hän näki verkkokalvollaan tummanharmaan silmäparin ja tunsi pehmeät huulet huulillaan.
Se nyt ei ollut lainkaan normaalia. Poika käänsi kylkeä ja yritti sulkea oleskeluhuoneesta kuuluvan melun pois mielestään.
Ei ollut ollenkaan normaalia kuvitella suutelevansa parhaan ystävänsä kanssa. Vaikka oikeastaan Siriushan se oli häntä suudellut, eikä toisinpäin.
Mutta Remus oli melkein vastannut siihen. Hän olisi halunnut vastata.
Poika kierähti taas selälleen ja tuijotti tummaa kattoa. Entä jos hän olisikin tehnyt niin kuin olisi halunnut? Sirius oli ollut niin kännissä, että tuskin olisi muistanut koko juttua huomenna. Se olisi jäänyt yhteen suudelmaan, pieni kokeilu vaan.
Oliko hän homo? Remus ei oikein tiennyt tarkoittiko itseään vai Siriusta. Taas poika vaihtoi asentoaan ja potki peittoa vähän pois päältään. Makuusalissa oli tukahduttavan kuuma, mutta jos peittoa raotti vähänkin, tuli kylmä.
Ovi aukesi ja varjon muodosta päätellen Peter oli livahtanut sisälle. Peter ilmeisesti luuli Remuksen nukkuvan, joten poika pakotti itsensä pysymään paikoillaan. Hän ei tosiaan halunnut selitellä mitä oleskeluhuoneessa oli tapahtunut.
Ja lopulta Remus vaipui levottomaan uneen, jossa suuteli Siriusta yhä uudestaan ja uudestaan.
○
”Kuutamo, en haluaisi kuulostaa mitenkään tuomitsevalta, mutta mitä helvettiä te teitte Anturajalan kanssa eilen?”
Remus kohotti katseensa kirjasta ja kohtasi Jamesin pähkinänruskeat silmät.
”Ai miten niin?”
”Se näytti epäilyttävästi siltä, että olisitte suudelleet…”
”Sirius oli kännissä”, Remus töksäytti ja nosti kirjan taas kasvojensa eteen. ”Ymmärrät varmaan.”
”Mm…”
James kuulosti hieman epäluuloiselta, mutta unohti koko asian huomatessaan Lilyn ja ryntäsikin tytön perään samantien. Mitäpä Siriuksen ja Remuksen asiat hänelle kuuluivat.
○
Remuksen palatessa makuusaliin, häntä kohtasi varsin omituinen näky. Tai oikeastaan aika luonnollinen, mutta sillä hetkellä se tuntui omituiselta.
Poika jähmettyi ovelle tuijottamaan, miten Sirius suuteli samaa vaaleahiuksista kuutosluokkalaista kenen kanssa oli tanssinut juhlissa pöydällä.
Kun Remus rykäisi, kaksikko hätkähti irti toisistaan ja tyttö punastui rajusti.
”Anteeksi jos häiritsen, tulin vaan hakemaan kirjojani…”
Remus vilkaisi Siriusta, joka näytti täysin tyyneltä. Tyttö mutisi jotain epämääräistä ja säntäsi huoneesta ulos yhä hieman säikähtäneen näköisenä.
”Kovat juhlat eilen”, Sirius sanoi neutraalin kuuloisesti.
”Mm…”
Remus tuijotti kirjapinoaan ilmeettömästi. Kuva Siriuksesta ja tytöstä suutelemassa oli piirtynyt hänen verkkokalvoilleen ja poika tunsi inhottavan piston sydämessään. Vielä eilen nuo huulet olivat olleet hänen huulillaan…
”Kaikki okei?” Siriuksen ääni keskeytti hänen ajatuksensa.
”Joo, on”, toinen poika töksäytti ja nappasi kirjan syliinsä. ”Nähdään…”
Ja niine hyvineen hän marssi ulos huoneesta.
○
”Tiedätkö sinä miksi Kuutamo välttelee minua?”
Sirius tuijotti Jamesia niin pistävästi, että poika tunsi poskiaan kuumottavan. Pitäisikö hänen vaan kertoa siitä suudelmasta juhlista? Siitä oli kohta jo viikko, ja Remus oli käyttäytynyt tosiaan kovin oudosti…
”En”, James sanoi ja työnsi lusikallisen puuroa suuhunsa. ”Olisiko täysikuu tulossa?”
”Kahden viikon päästä, tollo. Ja Sarvihaara-rakas, turha yrittää, minä tiedän kun sinä valehtelet.”
”En minä valehtele”, James valehteli kirkkain silmin. ”Hei, sinun ’tyttöystäväsi’ tulee.”
Sama kuutosluokkainen tyttö kuin juhlissa, Adalmina, lähti lähestymään poikia tyytyväisesti hymyillen. Sirius oli viihtynyt tämän seurassa jo viikon, mikä oli harvinaista. Yleensä hän kyllästyi parissa päivässä.
Totta kai Adalmina jo kaavaili vuosisadan rakkaustarinaa ja kirjoitti pergamentit täyteen Adalmina Mustaa, mutta Sirius tunsi ihastuksensa jo hiipuvan. Oikeastaan Ada oli ollut hänelle vain eräänlainen korvike, hmm, niin mille?
”Hei”, tyttö liversi ja istui Siriuksen viereen. ”Syödäänkö tänään lounasta yhdessä?”
”Lupasin jo Jamesille”, Sirius vastasi ja vilkaisi Jamesia terävästi. Toinen poika kiirehti nyökkäilemään hartaan näköisenä ja lappoi puuroa suuhunsa.
”Jaa.” Adalmina näytti loukkaantuneelta noustessaan seisomaan ja vilkaistessaan Siriusta vielä kerran. ”No, minä kysyn sitten Jackilta.”
”Hyvä idea”, Sirius sanoi ja väläytti leveän virneen. Tyttö tuhahti ja lähti harppomaan vaaleahiuksista poikaa kohti, joka istui toisessa päässä pöytää.
”Siitä Kuutamosta vielä…” Sirius aloitti, mutta James työnsi lautasensa kauemmas ja pomppasi seisomaan.
”Lily!” hän parkaisi. Punahiuksinen tyttö jähmettyi ja kääntyi poikaystävänsä puoleen. ”Odota minua!”
”Sinäkin, Sarvihaaraseni”, Sirius huokaisi muka-masentuneen näköisenä.
”Kysy itse Kuutamolta, hyvä ihminen. Minulla on omakin elämä.”
”Ei saisi olla.”
”Suu umpeen, Sirre.”
”Tiedän, että rakastat minua.”
”Unelmissasi.”
”Laukkaa jo, Amor, yksisarvisesi karkaa.”
”Joo, nähdään lounaalla.”
Sirius virnisti Jamesille, joka virnisti takaisin ja juoksi äkkiä tyttöystävänsä perään. Sitten poika huokaisi ja nousi itsekin seisomaan. Ehkä olisi paras etsiä Remus ja ottaa asioista selvää.
○
Remus löytyi, yllätys, yllätys, kirjastosta. Poika oli peittynyt korkeiden kirjapinojen taakse eikä Sirius aluksi meinannut edes huomata häntä, kunnes näki vilahduksen vaaleanruskeasta hiuspehkosta.
”Meinasitko lukea kaikki kirjaston kirjat läpi?” Sirius kysyi ja heittäytyi istumaan vastapäiselle tuolille. Remus ei edes kohottanut katsettaan vaan mumisi jotain epämääräistä sulkakynä sauhuten.
”Kuutamo, katso minuun.”
Remus kohotti katseensa ja tuijotti suoraan Siriuksen harmaisiin silmiin. Siriuksen mieleen palautui heikkoja muistikuvia viime perjantailta, miten hän oli katsonut noihin samoihin silmiin ja… niin, mitäs sitten?
Remus taisi muistaa myös jotain, nimittäin hän painoi taas katseensa pergamenttiin.
”Okei, sano suoraan. Mitä minä olen hölmöillyt?”
”Haluatko tosiaan kuulla?” Remus kysyi kulmiaan kohottaen.
”Luulisin.”
”Sinä suutelit minua.”
Hetken pojat taas tuijottivat toisiaan ja Sirius tosiaan muisti miten oli painautunut kiinni Remukseen ja painanut huulensa tämän huulille…
”Ai”, poika onnistui sanomaan. ”Tuota.”
”Tiedän, olit humalassa ja se oli vahinko. Ei se mitään, kaikki on ihan okei.”
Sirius ei oikein tiennyt mitä sanoa. Helvetin humala. Hän oli yleensä pystynyt hillitsemään tunteensa juodessaan jotain vahvempaa, mutta ei ilmeisesti tällä kertaa.
Miten monesti hän olisi halunnut oikeasti painaa huulensa Remuksen huulille. Kun poika nauroi, selitti jotain hymyillen tai kun tämä teki läksyjä vakavan näköisenä.
”Se olikin vahinko, mutta – ”
”Ei sinun tarvitse selitellä”, Remus jatkoi. ”Tämä ei vaikuta meidän väleihimme mitenkään eikä – ”
Poika ei saanut jatkettua lausettaan pidemmälle, kun Sirius jo kumartui pöydän yli ja painoi huulensa tämän huulille, tällä kertaa täysin selvin päin.
Muutama kirja tippui kolahduksen saattelemana lattialle, mutta kumpikaan ei reagoinut siihen mitenkään. Remuskin tajusi tällä kertaa vastata suudelmaan selvittyään hämmästyksestään ja joutui myöntämään, että Sirius oli varmastikin Tylypahkan paras suutelija.
Hengästyneenä pojat irrottautuivat toisistaan, juuri sopivasti ennen kuin kirjastonhoitaja pyyhälsi paikalle.
”Nostakaa nuo kirjat ja olkaa hiljempaa”, nainen tuhahti ja katosi hyllyjen väliin. Kaksikko vaihtoi vielä yhden salaisen virneen ennen kuin Sirius nousi.
”Nähdään myöhemmin”, hän sanoi hymyillen ennen kuin livahti ulos huoneesta. Itsekseen hymyillen Remus jatkoi lukemistaan. Kaikki tuntui korjautuvan kuin itsestään.
○
Tai ehkä ei sittenkään. Remuksen palattua oleskeluhuoneeseen, ensimmäinen näky oli Sirius, joka istui sohvalla Adalminan vieressä ja oli kietaissut kätensä omistavasti tämän hartioille. Poika vilkaisi Remusta tämän ilmestyessä huoneeseen ja virnisti, mutta ei irrottanut otettaan tytöstä.
Raivostuneena Remus paineli kaksikon ohi ja ryntäsi makuusaleihin vieviin portaisiin sydän hakaten.
Oliko hän käsittänyt jotain väärin? Miksi Sirius oli suudellut häntä ja palannut takaisin Adalminan luokse? Ehkä häntä oli alkanut kaduttaa, se oli varmaan ihan normaalia monen vuoden ystävyyden jälkeen.
Mutta Remusta ei kaduttanut yhtään. Oikeastaan hän olisi mielellään suudellut Siriuksen kanssa uudestaan, mieluusti useammankin kerran. Poika potkaisi raivoissaan vaatekaappia ja istahti sängylle hengittämään. Sitten hän taas pomppasi seisomaan ja kävi huuhtelemassa kasvonsa kylmällä vedellä ennen kuin palasi taas makuusalin puolelle.
Sirius istui hänen sängyllään, raivostuttavan tyynen näköisenä.
”Minnes Adalminan jätit?” Remus kysyi liikahtamatta senttiäkään kylpyhuoneen ovelta.
”Alas”, Sirius vastasi. ”Hän käski hakea sinut pullonpyöritykseen.”
”No sanopa hänelle, että minua ei kiinnosta.”
Kaksikko tuijotti toisiaan, Remus äkäisesti ja Sirius ilmeettömästi.
”Kuutamo…”
”Älä sano mitään, jooko? Ei minua haittaa, mene vaan Adan luokse.”
Siriuskin alkoi näyttää ärtyneeltä.
”Leiki vaan marttyyria ihan rauhassa, ei tehoa minuun.”
”No mikäs sitten tehoaa, hitto vie?!” Remus tiuskaisi yllättävän kovalla äänellä. Sirius pomppasi sängyltä seisomaan ja tuijotti poikaa vihaisesti.
”No mitäs luulet?”
”Hitostako minä tiedän, sinä olet kuin tuuliviiri. Suutelet minua, suutelet Adaa, mitä muuta vielä?”
”No voisit itse päättää kenestä olet kiinnostunut?”
”Sirius”, Remus sanoi. Sirius hätkähti, koska Remus käytti harvoin hänen oikeaa nimeään. ”Painu helvettiin.”
Silloin Siriuksen päässä napsahti. Muutamalla harppauksella hän oli Remuksen edessä ja tönäisi tämän seinää vasten. Ennen kuin Remus ehti edes tajuta mitä oli tapahtunut, Sirius iskeytyi poikaa vasten ja painoi huulensa aggressiivisesti tämän huulille.
Se oli kovin erilainen kuin heidän aikaisemmat suudelmansa. Se oli vihainen ja intohimoinen, eikä kumpikaan halunnut lopettaa sitä. Päinvastoin.
Sirius riuhtaisi Remuksen irti seinästä ja työnsi huoneen poikki niin, että tämä kaatui sängylle. Poika kaatui itse tämän päälle ja tuijotti tiukasti meripihanvärisiin silmiin.
”Helvetti, Remus, minä rakastan sinua. Sinä olet idiootti, jos et sitä jo nyt tajua.”
Remus ei ehtinyt vastata, nimittäin Sirius kumartui taas suutelemaan häntä raivokkaasti. Poika otti siinä vaiheessa ohjat käsiinsä ja kiepautti Siriuksen alleen.
”Suoraan sanottuna, minäkin rakastan sinua, Sirius. Ihan tajuttoman paljon.”
”Vähemmän puhetta, enemmän toimintaa”, Sirius sanoi hengästyneenä ja ulvaisi kun Remuksen huulet valuivat hänen kaulalleen ja vähitellen vielä alemmas.
○
Laskevan auringon punertava sävy valtasi koko kirjaston ja sai Remuksen venyttelemään pitkään. Hänen vieressään työskennellyt Lily kohotti katseensa ensin poikaan, sitten kelloon ja hänkin suoristi selkänsä.
”Huispausharjoitukset loppuvat ihan kohta”, Remus sanoi ja alkoi pakata kirjoja laukkuunsa. ”Lähdetkö Siriusta ja Jamesia vastaan?”
Lily naurahti.
”James on kyllä harvinaisen rasittava aina harjoitusten jälkeen, mutta ehkä minä tänään jaksan kuunnella kun hän selittää yksityiskohtaisesti kaikki ne sata kertaa kun sai siepin kiinni.”
Remuskin purskahti nauruun ja heilautti laukun olalleen. Hän vilkaisi ikkunasta ulos, suoraan huispauskentälle ja seurasi hetken miten punakaapuiset hahmot lentelivät hurjaa vauhtia ympäriinsä.
Lily ei kuitenkaan vielä noussut vaan nojasi leukaa käsiinsä ja kallisti päätään.
”Te sitten seurustelette Siriuksen kanssa, vai?”
Remuksen huulille levisi hieman ujo hymy.
”Niin minä käsitin.”
”Suloista.”
Lilykin hymyili ilahtuneesti ja pomppasi seisomaan survoen tavarat laukkuunsa. Kaksikko lähti ovea kohti, kunnes kuulivat nyyhkäyksen nurkasta, joka näytti tyhjältä, mutta jossa tarkemmin katsottuna kyyhötti mustaan pukeutunut hahmo, jonka ennen niin pitkät ja vaaleat hiukset oli leikattu ihan lyhyeksi ja jonka kasvoilla oli vihan ja surun sekainen ilme.
”Adalmina”, Lily kuiskasi. ”Järkyttyi kun Sirius jätti hänet ja vielä pojan takia. Leikkasi hiuksensa ja aloitti kuulemma uuden elämän...”
Remus kohotti kulmiaan ja vilkaisi nurkkaan kohdaten Adalminan katseen.
”Pelottavaa”, poika mutisi ja työnsi Lilyn edellään ulos kirjastosta.
Ulkona oli ihanan raikasta pölyisen kirjaston jälkeen. Kaksikko lähti kävelemään huispauskenttää kohti, jonka yllä näkyi yhä punakaapuisia pelaajia.
”He eivät taaskaan malta lopettaa”, Lily huokaisi ja pudisti päätään.
”James on orjapiiskuri”, Remus totesi lyhyesti ja hymyili Lilylle, joka pyöritteli silmiään.
”Tiedetään. Oli muuten Siriukselta aika rohkea veto kertoa teistä julkisesti.”
Remus potki polun kiviä ja kohautti olkiaan.
”Niin kai. Mutta kai se kertoo, että – ”
”Hän rakastaa sinua”, Lily sanoi ja hänen smaragdinvihreät silmänsä loistivat.
”Tarkoitin kyllä, että hän on melko rohkea, mutta kai sen voi tuollakin tavalla käsittää.”
Heidän huomaamattaan harjoitukset olivat loppuneet, ja kaksi hahmoa lähti luudat olallaan kävelemään heitä kohti.
Sirius kietaisi käsivartensa Remuksen olkapäille ja virnisti leveästi, ilmiselvästi onnellisena.
”Mites te tänne eksyitte?”
”Kunhan tultiin kävelemään”, Remus vastasi ja katsahti nopeasti poikaystävänsä tummanharmaisiin silmiin, jotka tuijottivat kiinteästi takaisin.
”Mahtavat harjoitukset”, James sanoi, lähinnä Lilylle. ”Uskotko, sieppi oli näin lähellä maata ja Alice jo kiljui täyttä päätä, luuli että minä törmään maahan, mutta sitten nostin luutaa ihan vähäsen ja nappasin siepin. Sitten toisen kerran se leijui yläilmoissa, ihan ryhmyn vieressä, ja totta kai oli uhkarohkeaa lähteä yrittämään, kun ryhmy lentää kohti, mutta väistin, ja sitten se lähti seuraamaan minua ja – ”
Remus naurahti puoliääneen, mikä kiinnitti Siriuksen huomion. Poika pysähtyi kohottaen kulmiaan kysyvästi ja Remus tiesi heti, mitä tämä tarkoitti.
”Äh, ei mitään. Tuli vaan hauska juttu mieleen, mutta – ”
Hän ei voinut jatkaa enempää, nimittäin Sirius painoi kevyesti huulensa hänen huulilleen.
”Sinä olet hassu, Remus Lupin.”
”Kiitos. Kai.”
Ja niin nämä kaksi poikaa hymyilivät toisilleen ja lähtivät taas kävelemään Jamesin ja Lilyn perässä.
”Ja seitsemännen kerran, kun näin siepin, se oli itse asiassa ihan luutani alla. Ensin luulin, että se oli Alicen hiussolki, mutta sitten tajusin että se oli sieppi ja kiepautin itseni ylösalaisin luudalla ja nappasin sen. Voitko uskoa, olin ylösalaisin ja nappasin sen! Mutta eihän siinä mitään, kun kahdeksannen kerran näin sen, olin ihan varma, että…”
----------------
