Kirjoittaja Aihe: Petit minut Weasley, 6. luku 30.10! [Draco/Ginny, Draco/OC, K-11]  (Luettu 7502 kertaa)

Herrasmies

  • ***
  • Viestejä: 11
Vs: Petit minut Weasley, 5. luku 15.10!
« Vastaus #20 : 30.10.2009 16:58:45 »
emaii & lollypop: Kiitos jälleen piristävistä kommenteistanne!
GinnyW: Kiitos! Joo voi olla että kirjoitankin, ja voi olla että tässäkin ficissä nähdään ripaus Ginnyä ja Harrya (;
Nabi: Kiitos!
MirenvA: Mikaela ja Ginny pysyy väleissä, ainakin toistaiseksi. Toisaalta, ellen aivan väärässä ole, minusta tuntuu että Ginny alkaa hieman turhautua Mikaelaan. ;D Hempeä Draco on ihana! Ginnyn nimen kanssa käynyt kirjoitusvirhe, pitää korjata! Kiitos kommentista.

A/N: Rakastan jokaista kommenttia, vinkvink. Ja anteeksi että kesti ja anteeksi että luku on jälleen lyhyt.

Luku 6
Meidän kunkku on Ron

Heräsin kirkkaaseen ja kuulaaseen aamuun, oli selvästi melko aikainen vielä, sillä ulkona oli sumua. Päässä jotenkin jomotti, ja kurkotin haparoiden yöpöydälleni löytääkseni vesilasin. Kulautin kylmää raikasta vettä kurkkuuni ja nousin sängyssäni istumaan. Haroin hiuksiani ja katsoin Mikaelan sänkyyn. Tyttö nukkui kerällä kuin pieni kissa, tyyny tippuneena lattialle. Vilkaisin muiden huonetovereideni sänkyjä, Cady ja Abby nukkuivat myös yhä.
Minua vaan ei väsyttänyt enää, joten nousin hiljaa sängystä ja tallustelin vaatekaapilleni. Oli lauantai, joten ei olisi pakko pukea koulupukua. Tein perusaamutoimeni, jonka jälkeen tassuttelin oleskeluhuoneeseen.
Istahdin pehmoiseen nojatuoliin, takassa häilyivät vielä viimeiset lämmönrippeet. Vilkaistessani ulos näin pöllön lentävän helmenvalkealla taivaalla, oli ihanteelliset säät huispaukselle.
Vaivuin ajatuksiini syyllisyyden painaessa päällimmäisenä mielessäni. Silti nykyään se ei sattunut niin paljon. Sen asian oli ikään kuin hyväksynyt, eikä tuntunut niin pahalta olla Dracon kanssa. Mitäköhän sen pojan päässä pyöri, mitäköhän se aikoi Mikaelan ja minun suhteen? Kummasta se edes tykkäsi? Ehkä molemmista. Mutta kumpi oli tärkeämpi?
Miljoonat kysymykset päässäni karkasivat johonkin aivojeni pölyiseen lokeroon jonkun askelten tömähtäessä rappusiin.
Kohotin katseeni ja odotin kuka sieltä ilmestyisi.
“Hermione!” huudahdin nähdessäni tuuheatukkaisen tytön portaiden tasanteella paksu kirja kainalossaan.
“Huomenta Ginny! Miten sinä olet tähän aikaan hereillä?” Hermione näytti hämmästyneeltä. Olin tunnettu hyvistä unenlahjoistani, tosin niinhän me kaikki Weasleyt.
Kohautin olkiani ja kysyin samaa Hermionelta.
“En vain saanut unta enää. Jännittää vähän Ronin puolesta, mutta hyvin se menee”, Hermione vakuutteli pirteänä. Nyökkäilin mukana ja hetken olimme hiljaa.
“No.. Mitä sinulle kuuluu?” Hermione lopulta kysyi huultaan purren ja nojautuen hieman minuun päin. Minä vain löhösin siinä punaisessa tuolissa niin syvällä kuin mahdollista, niin mukavassa asennossa kuin kykenin.
“Ihan hyvää, entä sinulle?”
“Hyvää, hyvää..” tyttö nyökytteli. “Kuule, mitä mieltä olet ollut niistä AK:n tapaamisista? Eikö Harry opetakin hyvin?” Hermione vaikutti innostuneelta.
“Joo, tosi kivoja ja hyvin Harry vetää”, hymyilin. “Tunteja siis”, lisäsin hetken päästä tajutessani lipsautukseni.
Hermione vain kohotti kulmiaan ja pudisti päätään avaten paksun kirjansa. Olisi pitänyt arvata ettei Hermionelle tullut siitä ensimmäisenä mieleen mitään kaksimielistä.
“Olet ihan kuin Ron”, pörröpää hymähti hetken kuluttua kirjaansa selaillen.
“Niin kai sitten”, totesin vain. Kuuntelin hetken Hermionen kirjan sivujen selailua ja vaivuin ajatuksiini uudestaan.
Ikävöin jo Dracoa. Siitä oli liian monta tuntia kun näin hänet viimeksi. Ihan liian monta.

Istuin aamiaispöydässä Hermionen, Ronin ja Harryn kanssa. Mikaela oli mennyt Luihuisten pöytään toivottaakseen Malfoylle onnea otteluun. Vilkuilin sinne jatkuvasti, en voinut sille mitään, minun oli pakko. Olin niin kateellinen siitä että hän sai olla Dracon kanssa julkisesti.
Ron oli valkoinen kuin lakana, ja ehkä vähän vihertäväkin. Hänestä ei saanut irti oikeastaan sanaakaan, eikä hän suostunut syömään mitään. Harry koitti parhaansa mukaan maanitella häntä syömään kuin pientä lasta, mutta Weasleylle ominaiseen jääräpäiseen tapaansa Ron kieltäytyi.

Kuikuilin taas kerran Luihuisten pöytään ja näin Malfoyn hymyilevät kasvot. Valitettavasti ne hymyilivät aivan väärälle henkilölle, Mikaelalle. Tai no, ei nyt niinkään väärälle henkilölle, sillä Malfoyhan tosiaan oli Mikaelan poikaystävä eikä minun. Ehkä minä vain olin mustasukkainen väärästä henkilöstä.
Mikaelasta en nähnyt muuta kuin takaraivon ja selittäessä viuhtovat kädet. Malfoy katsoi ystävääni keskittyneenä ja nyökkäili tämän selityksille.
“Mitä sinä tuijotat?” Harry kysyi ja kurkotti kaulaansa suuntaan johon toljotin.
“En mitään”, vastasin nopeasti palaten maanpinnalle. “Olin vain ajatuksissani.”
Harry katsoi minua ilkikurinen pilke silmässään ja sanoi:
“Taitaa Ginnyllä olla joku uros kiikareissa.”
“No eipäs ole!” sanoin ja läimäytin Harryä leikkisästi. Harry vain nauroi. Saatuaan naurunsa loppumaan hän taas jatkoi häiritsevää tuijotustaan. Oletti kai että paljastaisin jonkun suuren salaisen ihastuksen jos hän tarpeeksi kauan tapittaisi. No, turha luulo.
Nuo silmät on muuten häiritsevän vihreät. Etenkin kun ne tuijottavat tiiviisti, tuntuu kuin ne vihertyisivät entisestään. Sairasta.
“Mikä tuijotuskilpailu täällä on meneillään?” kuulin tutun äänen takaani ja käänsin pääni äänen suuntaan. Mikaela ei ilmeisesti edes olettanut meidän vastaavan, sillä hän sujahti vikkelästi viereeni ja vilkaisi pikaisesti Ronin suuntaan.
Neitokainen madaltui minua kohti ja työnsin pääni lähemmäs kuullakseni paremmin mitä hän aikoisi sanoa. Harrykin kurottautui kuuntelemaan.
“Luihuiset ovat keksineet todella ikävän jutun Rohkelikoille, he ovat ottaneet Ronin kohteekseen koska hän on uusin ja hänellä on heikoimmat hermot. Älkää antako Ronin nähdä Luihuisten rintamerkkejä.” Mikaela sanoi matalalla äänellä.
“Mitä he ovat keksineet, ja mitä heidän rintamerkeissään lukee?” Harry kysyi heti.
“En tiedä tarkkaan, mutta jonkun Ronia koskevan jutun, merkeissä lukee “Meidän kunkku on Ron.”
Harryn ilme synkkeni ja äsken silmissä pilkkinyt nauru piiloutui jonnekin katseen tummetessa.
Avasin suuni mutta en kerinnyt sanoa sanaakaan kun Mikaela jo jatkoi puhumistaan ilmeisesti arvaten mitä aioin sanoa.
“Malfoy ei ole keksinyt tätä juttua ja läksytin häntä jo tästä lapsellisuudesta. Hän otti rintamerkkinsä pois.”
“Jaha”, totesin kuivasti.
Mikaelahan oli kuin joku Malfoyn vaimo herranjestas. Ja Malfoy oli tossun alla.

Toivotimme Ronille onnea, ja Hermione suikkasi tälle jopa suukon poskeen, jonka jälkeen Ron ja Harry lähtivät pukuhuoneille. Pelkäsin hieman mitä olisi tulossa, sillä Ron oli muutenkin hermona ja Luihuisten pilkka saattaisi saada hänet hajoamaan totaalisesti.

Pelkoni olikin aivan aiheellinen, sillä kentällä raikui Luihuisten pilkkalaulu Ronille. Näin jopa Dracon laulavan välillä, se nosti pettymyksen ja kiukun kurkkuuni. Mikaela ei huomannut, enkä jaksanut hänelle siitä sanoa.
Luihuisten laulu raikukoon, meidän kunkku on Ron.
Vihasin niitä kaikkia.

Rohkelikko voitti, oloni oli silti turta ja minua harmitti Ronin puolesta, hän oli päästänyt jokaisen kaadon sisään.
Tunsin vahingoniloa siitä että Harry oli napannut siepin Malfoyn nenän edestä tämän jäädessä katkerana raapimaan Harryn kämmenselkää. Painotin mielessäni pojan sukunimeä, sillä olin erehtynyt ruveta kutsumaan häntä Dracoksi eilisen juttutuokiomme jälkeen. Se oli näemmä virhe, ja olin toistanut sen saman jo kaksi kertaa.
Pelin päättyessä Malfoy oli mennyt aukomaan päätään Harrylle, ja Harry ja George olivat hyökänneet pojan kimppuun. Fredkin oli yrittänyt, mutta Angelina, Alicia ja Katie olivat pitäneet hänestä kiinni. Pojat olivat kuulemma saaneet pelikiellon Pimennolta.
Makasin sängylläni surullisena. Malfoy sai minut liian usein surulliseksi, ja liian usein onnelliseksi. Aukoessaan Harrylle päätään hän oli pilkannut Ronia ja tämän perhettä, eli minun perhettäni. Eli hän piti minua ja perhettäni roskasakkina. Miten joku voi olla noin kaksinaamainen ja muuttua noin eri ihmiseksi?
Minua itketti, mutta kyyneleitä en vuodattanut ainoatakaan. Ei, Malfoyn vuoksi en sitä tekisi. Enää ikinä.

Kuulin jonkun askeleet portaissa, painoin kasvoni tyynyyn ettei suruni paistaisi silmistäni. Minä kun olen harmillisen huono piilottamaan tuntemuksiani. Tunnistin kepeistä askeleista tulijan Mikaelaksi. Voi paska, hän halusi varmasti varmistaa että olen kunnossa ja puolustella Malfoyn sanomisia.
Kuulin hänen huhuilevan nimeäni, mutta en vastannut, en jaksanut. Paino laskeutui sängynpäätyyni ystäväni istuessa siihen, hän laski kätensä selälleni.
“Ginny.. Malfoy oli ilkeä, mutta hän on pahoillaan ja pyytää sinulta anteeksi.”
“Malfoy on aina ilkeä”, mutisin tyynyyni. Ei minua edes harmittaisi Malfoyn sanomiset ellen olisi erehtynyt luulemaan hänen välittävän minusta.
“Hän kirjoitti sinulle anteeksipyynnön”, Mikaela sanoi laskien pienen paperilappusen kämmenelleni. Kohotin päätäni ja rypistelin paperin auki.

Ginny, anteeksi.

Draco


“No onpa jaloa ja vaikuttavaa”, tuhahdin. Mikaela kurottautui olkani yli lukemaan lapun.
“No, hän ei ole kirjoittajamiehiä…”, hän mutisi hiljaa.
“Eikä sitten Frediltä, Georgelta, Ronilta ja Harryltä vaivautunut pyytämään anteeksi.”
Mikaela näytti nolostuneelta, joten lisäsin:
“No, eihän se sinun syysi ole että poikaystäväsi on idiootti.” Pikkuinen keveä naurahdus livahti hänen ohuiden huuliensa välistä.
“Tuletko kanssani syömään?” hän kysyi.
“Ei ole nälkä, mene sinä vaan.”
Mikaela katsoi minua kulmiaan kurtistaen, mutta poistui kuitenkin.

Tuijotin Dracon pientä käsialaa sydän syrjällään, sydänvereni vuotaessa jonnekin syvälle sisälleni, hukuttaen minut siihen. Rakkaus sattuu ihan liikaa, sitä ei kestä. Lopulta omaan rakkauteensa vaan tukehtuu. Minä haluan alkoholia. Tylyahoon siis, lähtisiköhän Harry mukaan näkymättömyysviittoineen? Mikaelan seuraa en jaksanut, olkoon rakkaan Malfoynsa kanssa, aivan sama.
Tänä iltana hukuttaisin suruni, pettymykseni ja omatuntoni tuliviskin syövereihin.
« Viimeksi muokattu: 07.11.2009 14:43:54 kirjoittanut Herrasmies »
idiootti ei unta rakasta, ei pidä kuoleman serkkupojasta

lollypop

  • Vieras
Vs: Petit minut Weasley, 6. luku 30.10!
« Vastaus #21 : 01.11.2009 19:37:48 »
Kiva luku tykkäsin... Sain äsken koneeni toiminta kuntoon ja luin HETI tän fikin ja yllätys täällä olikin uusi luku.
Toivottovasti jatkat pian sillä olen ihan hermona että milloi seuraava luku ilmestyy.
Kiitos luvusta ja Kumarrus hienosta työstä: LOLLYPOP

lollypop

  • Vieras
Tota noin, luin tän uudelleen äsken. Vaikka en olekkaan enään niin innostunut tästä, pakko sanoo, että sä kehityit tota kirjoittaessa.Aika hyvält toi kuullosti. Eiks Roni tullu huispausjoukkueeseen vasta 6.lk? mut pimento oli Ginnyn ollessa 4 lk. Vai oonko mä nyt ihan sekasi? ja Kai sä jatkat tätä viel jskus??
sekaisin oleva lollypop