3. Luku
Uusia tuttavuuksia
”Hei, herää!” Adara säpsähti hereille avaamatta silmiään. Häntä heikotti, eikä hän pystynyt liikkumaan. Joku läpäytti häntä varoen poskelle, ja Adara tunsi tämän lämpimän hengityksen kasvoillaan.
”Onko hän kuollut?” kuului pieni piipittävä ykkösluokkalaisen ääni.
”Ei tietenkään. Pyörtynyt vain”, karhea ääni vastasi, ja joku nosti hänet käsivarsilleen. Adara uskaltautui – tai pikemminkin viimein jaksoi - avata silmänsä, ja näki Tylypahkan pikajunan katon, sekä nuoren ja väsyneen näköisen miehen kasvot.
”Heräsithän sinä”, mies sanoi ja hymyili. Junan lyhdyt olivat taas syttyneet, ja häikäisivät Adaran silmiä, mikä aiheutti taas epämiellyttävää päänsärkyä. Kaiken lisäksi häntä huimasi, kun hänet oli nostettu niin äkkiä ylös.
”Hmm... Parasta viedä sinut sairaalasiipeen”, mies sanoi häntä tarkasteltuaan, ja vasta nyt Adara tunnisti hänet samaksi mieheksi, joka oli nukkunut Harryn ja muiden vaunuosastossa. R. J. Lupin.
Ääni ja voimat tuntuivat pikkuhiljaa palaavan ja Adara avasi viimein suunsa:
”Ei minulla ole hätää.” Lupin katsoi häntä epäluuloisesti ja esitti vastalauseensa.
”En hyväksy vastaväitteitä oppilailtani, joten suonet anteeksi, jos kannan sinut vaunuille tuon oppilasjoukon keskeltä. Saatat saada epämukavan paljon huomiota osaksesi”, hän sanoi pahoittelevasti, ja pyysi yhtä oppilasta avaamaan oven, joka johti Tylyahon laiturille. Kylmä tuuli tunkeutui sisään, ja viilensi Adaran kasvoja mukavasti: täysin erilailla kuin se kylmyys mitä hän hetki sitten oli tuntenut.
Lupin kantoi varoen Adaran ulos kauheaan vesisateeseen. Se viimeistään alkoi herätellä pökertynyttä tyttöä. Kylmä tuuli ja rankka sade olivat epämukava sekoitus, mutta auttoivat sentään pitämään hänet hereillä. Monet oppilaat tuijottivat hämmästyneinä, kun heille tuntematon mies saapuu junasta oppilas käsivarsillaan. Monet supisivat ja muutama Luihuinen nauroi makeasti.
”Älä välitä heistä...” Lupin mutisi ja huusi: ”Tehkää tilaa!”
Oppilaat valuivat kaikki pois tieltä, kun Lupin asteli lähimmän vaunun luo ja kantoi tytön sisään. ”Älä murehdi tavaroistasi, valvojaoppilaat hoitavat ne varmasti koululle”, hän sanoi ja laski Adaran penkille.
”Mikä se oli? Se viittaan pukeutunut -” Adara aloitti, saaden yllättävän nopeasti vastauksen.
”Ankeuttaja. Yksi Azkabanin vartijoista. Niitä on palkattu Tylypahkan alueelle vahtimaan, ettei Sirius Musta pääse tänne”, Lupin sanoi hymyillen, ja alkoi penkoa taskujaan.
”Taisin tarjota jo kaikki suklaani ystävillesi. Pahoittelen. Se olisi kohentanut oloasi huomattavasti”, Lupin jatkoi synkkänä. Adaraa jostain syystä huvitti, että Lupinin kaltainen kalpea ja nuhjuisiin vaatteisiin pukeutuva mies, kantoi suklaata taskuissaan.
”Mikä on vointi?”
”Yhtä hyvä kuin ensimmäisellä luokalla, kun sain tällipajun oksasta päähäni”, Adara mutisi ja Lupin ei voinut olla nauramatta.
”Ai niin, anteeksi huonomuistisuuteni, mutten tainnut esittäytyä. Olen Remus Lupin”, mies sanoi ojentaen kätensä. Adarakin nosti jokseenkin väsyneesti kätensä varovaiseen kättelyyn.
”Adara Finnigan”, Lupinin loiva hymy muuttui yhtäkkiä hiukan järkyttyneeksi.
”Adara Finnigan?” hän toisti hämmästyneenä päästämättä irti Adaran kädestä. ”N-niinpä tietysti. Olet Silmeia Finniganin tytär?” Lupin kysyi ääni väristen hiukan, ja päästi viimein irti Adarasta.
”Kyllä. Tunnet hänet ministeriöstä, vai kuinka?” Adara sanoi kohottautuen paremmin istumaan.
”Niinkin voisi sanoa... Älä rasita itseäsi tai saan läksytyksen äidiltäsi”, Lupin sanoi määräävästi. Adara naurahti; äiti tosiaan läksytti kaikkia.
Ennen kuin Adara huomasikaan, hän oli sairaalasiivessä Matami Pomfreyn hyysättävänä potilasvuoteessa.
”Oi voih, minä esitin kyllä vastalauseeni niistä ankeuttajista. Niistä on vain harmia! Tyttörukka, tunnet olosi varmasti hirveäksi -”
”Voin jo ihan hyvin”, Adara selitti nolostuneena siitä, että pyörtymisestä tehtiin niin iso juttu. Lupin tuhahti kauempana epäuskoisesti.
”Miksi ette tarjonneet jotain sokeripitoista, professori? Luulisi teidän tietävän -”
”Olin ikävä kyllä tarjonnut evääni jo muille, matami. Olisin totta kai tarjonnut jotain jos olisi ollut”, Lupin sanoi melkein loukkaantuneeseen sävyyn. ”Ja mitä ankeuttajiin tulee, olen täysin samaa mieltä. Niitä ei pitäisi päästää tänne, mutta kun Sirius Musta on vapaal-” Lupin yritti jatkaa, mutta sai keskeytyksen kun McGarmiwa säntäsi siipeen: ”Pomfrey, eräs muukin oppilas voi huonosti. Seuraisitko minua hänen luokseen?” ja Pomfrey seurasi tätä käytävään hajotettuaan Adaralle suklaalevyn valmiiksi palasiksi.
Lupin katseli ensin hiukan eksyneenä ympärilleen, kuin miettien mitä tehdä, ja lopulta istahti Adaran seuraksi, ilmeisesti kokien lajittelutilaisuuden toissijaisena asiana.
Tuntui kuin kumpikaan ei olisi aikeissa sanoa mitään. Adara kumminkin tajusi unohtaneensa jotain hyvin tärkeää:
”Kiitos avusta, professori”, Lupin näytti hetken hölmistyneeltä kun häntä sanottiin professoriksi, mutta lopulta kuitenkin hymyili:
”Eipä kestä. Ja sano ihmeessä Remus tai Lupin”, Adara nyökkäsi hymyillen ja haukkasi kolmannen suklaapalan suuhunsa. Kukaan muu opettaja ei ollut pyytänyt, että häntä kutsuttaisiin pelkällä nimellä.
”Ai niin, minunhan pitää olla salissa kun uudet opettajat esitellään”, Lupin sanoi vilkaistessaan kelloa.
”Kohenna nyt oloasi sen verta että pääset syömään juhla-ateriaa. Sano Pomfreylle että sinulla on lupa lähteä.”
”Lähdetään samaa matkaa, tunnen oloni jo paljon paremmaksi”, Adara kiiruhti sanomaan. Hän ei halunnut jäädä lajittelusta paitsi. Lupin vilkaisi olkansa yli ovelle, ketään ei näkynyt.
”No mennään sitten”, hän sanoi loivasti hymyillen, ja lähti Adaran kanssa kohti Suurta salia. Lajittelu oli juuri alkanut. (Anna Williams, ”ROHKELIKKO!”)
Adara heilautti kättään Lupinille ja riensi Rohkelikon pöytään. Lupinin hymy leveni entisestään, kun hän asteli opettajien pöydän ääreen, ja alkoi katsella lajittelua. (Berni Rockbell, ”LUIHUINEN!”)
Adaran katse nauliutui opettajien pöytään. Kalkaroksella oli hapan ilme kuten yleensä, melkeinpä raivostunut! Tuolta hän ei ollut koskaan näyttänyt edes Adaran läsnä ollessa – nimittäin Kalkaros inhosi Adaraa tämän ”näsäviisauksien” ja ”juonittelujen” takia. Oikeasti Adara epäili, että Kalkaros kantoi kaunaa Adaran äidille jostain.
Kun lajittelu oli vihdoin ohi, Dumbledore nousi ylös pitämään jokavuotisen puheensa:
”Tervetuloa! Tervetuloa taas vuodeksi Tylypahkaan! Minulla on teille asiaa, ja koska yksi asioistani on erittäin vakava, minusta tuntuu että on viisainta hoitaa se pois alta ennen kuin loisteliaat kestimme sumentavat mielemme...”
Matami Pomfrey oli huomannut Adaran Rohkelikon pöydässä, ja kuiskasi kiivaana jotain Lupinille, jonka katse oli hetken aikaa kuin nauliutunut Adaraan päin. Adara punehtui kasvoiltaan häpeissään, kun Lupin sai matamilta noottia.
”Kuten te kaikki tiedätte, nyt kun ne ovat suorittaneet etsintöjään Tylypahkan pikajunassa, meidän koulumme vieraana on tällä hetkellä muutama Azkabanin ankeuttaja, jotka ovat täällä taikaministeriön asioissa. Ne ovat sijoittuneet koulun porteille ja kun ne ovat keskuudessamme, minun on tehtävä teille selväksi, että kukaan ei saa poistua koulun alueelta ilman lupaa. Ankeuttajia ei voi hämätä tempuilla eikä valeasuilla – eikä edes näkymättömyysviitoilla. Ankeuttajan luonteeseen ei kuulu ymmärtää aneluja eikä verukkeita. Minä varoitan siis teitä, että älkää antako niille syitä tehdä teille pahaa. Minä luotan valvojaoppilaisiin ja uuteen johtajapoikaan ja –tyttöön, ja toivon että he varmistavat, ettei yksikään oppilas joudu ottamaan yhteen ankeuttajien kanssa.
Hauskempi asia on se, että saan ilokseni esitellä kaksi uutta riveihimme liittynyttä opettajaa. Ensinnäkin professori Lupin, joka ystävällisesti myöntyi täyttämään pimeyden voimilta suojautumisen opettajan viran.”
Melko innottomat suosionosoitukset kuuluivat Adaran ympäriltä, mutta Lupinin kanssa samassa vaunussa olleet taputtivat riemuissaan. Adarakin taputti innoissaan ja huusi pari riemunhuudahdusta. Lupin hymyili noustessaan ylös, kumarsi loivasti ja istuutui takaisin paikalleen. Kalkaros näytti siltä kuin olisi syönyt jotain sopimatonta.
”Ja sitten toiseen uuteen nimitykseen. Minun on surukseni kerrottava teille että taikaolentojen hoitoa opettanut professori Patapalo vetäytyi tehtävästään viime lukuvuoden päätteeksi voidakseen viettää enemmän aikaa jäljelle jääneiden raajojensa kanssa. Olen kuitenkin iloinen, kun voin kertoa että tehtävän on ottanut hoitaakseen itse Rubeus Hagrid, joka on suostunut opettajaksi riistanhoidollisten tehtäviensä ohessa.” Rohkelikon pöytä ratkesi riemuisiin suosionosoituksiin. Hagridin kasvot alkoivat muistuttaa tomaattia, kun hän pyyhki liikuttuneena silmiään pöytäliinaan. Aplodit kestivät kauan, mutta kun ne lopulta loppuivat, Dumbledore sanoi vain: ”No, siinäpä taisi olla tärkeimmät. Pidot alkakoot!”
Sali täyttyi ykkösluokkalaisten hämmästyneistä huokailuista, kun vadit ja kannut täyttyivät kymmenillä eri ruuilla ja juomilla. Kanankoipia, pihvejä, paahtopaistia, kyljyksiä, makkaroita, pekonia, perunaa ainakin neljässä eri muodossa, herneitä, porkkanoita, kastikkeita, kurpitsamehua, appelsiinimehua, kaakaota ja vielä Bertie Bottin joka maun rakeita. Adara huokaisi; hän ei ollut tajunnutkaan kuinka nälkä hänellä oli. Hän ei ollut syönyt koko päivänä, paitsi matami Pomfreyn suklaalevyn. Ehkä se olikin syy miksi hän pyörtyi. Adara ei jaksanut ajatella asiaa enempää vaan kävi kimppuun, hän latoi lautasen täyteen lempiruokiaan. Fred ja George työnsivät Adaran vieressä istuneita ykkösluokkalaisia päästäkseen haastattelemaan Adaraa. Adara selitti tokkuraisuuspulverin vaikutukset – jopa sen mitä kuuli aamulla. Kaksoset näyttivät hölmistyneiltä.
”Ei meidän kyllä ihan sellaista pulveria pitänyt tehdä...” Fred sanoi.
”Pahus, ei asiakkaat saa mitään näkyjä nähdä!” George sanoi.
”Pitää kai vielä muokkailla sitä...” Fred totesi ja he huokaisivat pettyneinä. He ilmeisesti toivoivat että saisivat niitä myytäväksi jo ennen joulua. Adara loi heille vain pahoittelevan ilmeen.
”Mutta aika kummallisen näyn kyllä näit...” Fred sanoi.
”Sirius Musta on tosiaan karannut vankilasta. Tiesitkö siitä?” George kysyi. Adara hämmästyi ja pudisti päätään. Lupin oli tosin maininnut siitä jo aiemmin, hän ei kai ollut vain kiinnittänyt huomiota.
”En tiennyt. En ole koskaan kuullutkaan hänen nimeään.” Fred ja George katsoivat toisiaan kummastuneina, ja katsoivat taas Adaraan.
”Pitäisikö sinun käydä sairaalasiivessä? Meidän pulveri taisi mennä todella mönkään”, Fred ehdotti. Adara huoahti.
”Vastahan minä sieltä karkasin”, hän tokaisi ja kaksoset olivat vielä enemmän hämillään.
”Siis jouduitko sairaalasiipeen? Miksi? Miten?” ke kyselivät.
”Eikö Ron kertonut?” Adara kysyi hölmistyneenä. Kaksoset pudistelivat päätään. Ja niin Adara selitti heille koko jutun ankeuttajasta ja Lupinista, ja kaksoset kuuntelivat keskeyttämättä. Tarinan ollessa lopuillaan alkoi olla jo myöhä joten he lähtivät kohti Rohkelikkotornia.
”Miksi ne vaikuttivat sinuun niin vahvasti?” George kysyi Fredin vielä nauraessa kuvitellessaan Adaran professori Lupinin käsivarsilla.
”En tiedä... Ehkä kun en ollut syönyt mitään tai jotain. Fred suu kiinni!” Adara tiuskaisi, mutta Fred vain pärskähti nauramaan pahemmin. Hän koetti naurun remakkansa keskeltä sanoa jotain:
”Hän on..” naurua, ”ehkä vähän liian…” naurua, ”vanha sinulle!” kovaa naurua. Adara tuijotti McGarmiwamaisesti Frediä.
”Tuotako sinä ajattelit? Sinä senkin-!” Adara huusi ja viskasi Rohkelikon oleskeluhuoneen sohvalla lojuvan tyynyn päin Fredin naamaa. Percy ilmaantui yhtäkkiä paikalle röyhistellen johtajapoikamerkkiään ja tiuskaisi:
”Kaikki nukkumaan, nyt.” Fred ja George esittivät pelkäävänsä kamalasti isoveljeään.
”Huiii, se pelottava johtajapoika tuli taas! Määrää meidät varmaan jälki-istuntoon!” Fred sanoi ja rukoili pilkallisesti armoa.
”Tiesitkö että tuo JP-merkkisi tarkoittaa Järjettömän Pölvästiä?” George kysyi. Percy punehtui poskiltaan, ja Adara pidätteli nauruun purskahtamista.
”Mennään karkuun!” Fred kiljui, ja nappasi Adaraa kädestä ja lähti kohti portaita, George heidän perässään.
”Johtajapojaksi tuleminen on noussut hänellä päähän”, Fred mutisi muljauttaen silmiään. Adara toivotti huvittuneena hyvät yöt kaksosille, ja lähti nukkumaan. Vaikka Adara oli onnellinen päästessään takaisin Tylypahkaan, moni asia kalvoi hänen mieltään; mitä jos hän joutuisi tekemisiin ankeuttajien kanssa uudestaan? Ja mikä se naisen kirkaisu oli, jonka hän kuuli ennen pyörtymistään? Ja miten hän tiesi Sirius Mustan paosta näkemässään harhassa? Jopa Kalkaroksen tavallista happamampi ilme tuntui vaivaavan tyttöä, kun hän viimein vaipui levottomaan uneen.