Sniffailen teille. Senkin söpöt. Kiitos.
Jollette malta odottaa tietääksenne, saako poikien tarina onnellisen lopun, vinkkaan yhä
Valtakuntaan päin. Ette varmasti uskalla kurkata Aleksi & Joonas -otsikon alle. Ette varmasti uskalla. Muahaha!
pikkuisen kidutuskammio kuulosti varsin kiinnostavalta, mutta sanon silti
sokerijuurikkaalle, että minulla ei ole mitään aikomusta jättää valmiiksi kirjoitettua novellia julkaisematta loppuun saakka.
Vielä kerran kiitos kommenteista <3
Hmm, mistä puhuin edellisessä A/N:ssä? Oliko se jotain pahasta blokista? Hahah, se ei ollut pahaa nähnytkään. Poikien huonoista väleistä on mielettömän vaikea kirjoittaa ja loppujen lopuksi koko novelli lipsahti turhan etäälle. Kun taas sain sen sitten kiskottua takaisin... Noo, innostuksissani kirjoitin ainakin neljä viidesosaa luvusta yhden illan aikana : D
Luku 9 : Totuus jos toinenkinJoidenkin hullujen hetkien ajan Aleksi oli saattanut jopa ajatella, että se olisi toiminut. Että kaksi poikaa voisi todella olla yhdessä. Että hän halusi hänen ja Joonaksen olevan. Että kaikki olisi johtanut enempäänkin... Ja sitten kaikki tuntuikin kaikonneen, unohtaneen.
Aluksi tilanne oli saanut Aleksin lähinnä hämmentymään. Hän ei vielä kotiin kävellessään oikein ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Mistä ihmeestä Joonas kuvitteli voivansa olla mustasukkainen? Tintti ja Krista olivat molemmat vain kavereita Aleksille.
Okei, Tintti olisi kyllä kieltämättä tahtonut enemmän. Tytön tapoihin ei kuulunut varsinainen flirttailu, mutta hän oli tehnyt kiinnostuksensa toisella tapaa selväksi sinä perjantaina, kun he kävivät kaupungilla ja leffassa. Kiinnostus kuulsi hänen sanoistaan. Ja hän tykkäsi olla vähän turhan lähellä. Mutta kaupan edessä Aleksi oli sanonut Tintille, ettei halunnut syventää heidän ystävyyttään. Luojan kiitos Tintti oli ottanut tiedon ihan rennosti - mikään ei ollut niin ahdistavaa kuin sydämensä menettäneiden tyttöjen lohduttelu. Sen vuoksi Aleksi pitikin Tintistä; hän ei ollut sellainen perustyttö, joka itki joka asiasta ja odotti herrasmiehen tarjoavan olkapäätään. Tintti oli oikeastaan kuitannut kaiken huumorilla. Pyytänyt vain, että saisi halata ennen kotiinlähtöä. Mikseipä Aleksi olisi siihen suostunut; pelkkä kaverien välinen halaus, niin oli tyttökin sanonut.
Joonaksen oli täytynyt nähdä se ja saada täysin väärä kuva tapahtuneesta. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Ja Krista sitten. Hän oli ihan oikeasti Aleksin tuntema kaupunkilaistyttö, joka oli ollut vierailemassa paikkakunnalla ja myöhästynyt bussista. Aleksi oli sattunut olemaan lähellä ja pyytänyt luoksensa, jottei tytön olisi tarvinnut odotella ulkona viileässä ilmassa. Tässä asiassa ei ollut mitään epäselvyyttä, sillä Krista oli varattu. Eikä ihme; Aleksikin olisi varsin hyvin kelpuuttanut sellaisen tyttöystävän. He olivat kuitenkin vain katsoneet tv:tä, jutelleet niitä näitä ja heittäneet läppää kuin ketkä tahansa kaverukset.
Joidenkin mielestä mustasukkaisuus oli ehkä söpöä, mutta Aleksia se ärsytti. Hän ei ollut muutenkaan sitä kaikkein sitoutuvinta tyyppiä, saati, että hänellä ei olisi kumppaninsa mielestä saanut olla minkäänlaisia sosiaalisia kanssakäymisiä ulkopuolisten kanssa. Ainut vähääkään mieltäylentävä asia koko tapahtuneessa oli, että sanoistaan päätellen Joonas tosiaankin olisi tahtonut heistä paljon.
Nyt sekin vain satutti.
Aleksi ei suostunut myöntämään, että kyseessä olisi ollut vain hänen mokansa. Hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Tytöt pitivät hänen energisyydestään - so what? Hän ei ollut itse osoittanut kiinnostusta ketään kohtaan. Luuliko Joonas tosiaan, että Aleksi oli jo unohtanut?
Kuinka vain, Aleksi totesi ajatustensa päätteeksi tullessaan viimein kotiin. Hän ei enää piitannut.
*
Kun lauantaiaamupäivä kului täynnä toimettomuutta, Aleksi turhautui. Hän lojui olohuoneen sohvalla, tuijotti televisiosta huonoja sarjoja ja tiuski pikkusiskolleen, jos tämä tuli häiritsemään. Ei sillä, että ruudussa olisi liikkunut mitään menetettävää. Jessika vain sattui olemaan jollain tapaa tavallistakin ärsyttävämpi.
"Onko sun pakko rähjätä Jessikalle koko ajan?" Aleksin äiti puuskahti lopulta.
"Onko sen pakko olla tollanen koko ajan?" vastasi Aleksi.
Annukka huokaisi. "Mitä se on sulle tehny?"
"Syntyny", Aleksi tokaisi. Hänen äitinsä marssi TV:n luokse ja napsautti sen sammuksiin. Hänelläkään ei kaikesta päätellen ollut kovin hyvä päivä.
"Mene huoneesees ja pysy siellä", Annukka komensi tiukasti, joskin hänessä saattoi erottaa jonkinasteista uupumusta.
Aleksi ei juuri myötätuntoa jakanut. "En vitussa mene."
"Aleksi, nyt riittää!"
"No niin riittää, saatana!" Aleksi huusi. "Täällä ei pysy järjissään!"
Annukka ei tehnyt enää elettäkään. Hän vain katsoi hymyttömänä, kun Aleksi tömisteli eteiseen, kiskoi kengät jalkaansa, nappasi takkinsa ja paineli ulos.
Aleksi ei lainkaan tiennyt, minne oli menossa, muttei yksinkertaisesti jaksanut olla kotonakaan enää. Hän mietti eri vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut nappaavan; hän ei voinut mennä satunnaiseen kahvilaankaan istumaan, sillä hän ei ollut tietenkään tajunnut ottaa lompakkoa mukaansa.
Lähempänä keskustaa Aleksin viereen pysähtyi tuttu auto kuin tilauksesta. Kuskinpuoleinen ikkuna rullautui alas ja Aleksin isä Mika tervehti ratin takaa. Hänen vieressään istui hänen uuden vaimonsa vanhin tytär Virpi, joka virnisti Aleksille: "Mitäs huligaani? Minne matka?"
"En mä oikein tiedä", Aleksi totesi.
"Me meinattiinkin just tulla kysymään, josko sä lähtisit meille", Mika sanoi. "Hyppää kyytiin, jos sulla ei oo mitään tärkeempää. Vaikka vaan illaks."
Aleksia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hän ei ollut käynyt isänsä luona aikoihin. Työkiireet osuivat sotkemaan tilannetta lähes aina juuri silloin, kun vierailu olisi käynyt Aleksille. Ei Aleksi siitä pahemmin piitannut, vaikka hän ja hänen isänsä olivatkin kohtalaisen läheisiä. Kolme siskonpuolikasta saivat Aleksin hiiltymään ihan yhtä nopeasti kuin yksi täyssiskokin. No joo, 17-vuotias Virpi oli toisinaan ihan jees, mutta Kaisu oli Aleksia vuotta nuorempi ja luuli siten tietävänsä kaiken tämän elämästä. Elina taas oli vain pari vuotta vanhempi kuin Jessika.
Matkalla Virpi ja Mika kyselivät Aleksilta kaikesta maan ja taivaan välillä. Aleksi ei ollut kauhean puheliaalla päällä, joten hän vastaili ympäripyöreästi eikä mennyt vastauksissaan kovin syvälle asiaan.
Myöhemmin illalla Aleksi sai syyn miettiä ties kuinka monetta kertaa elämässään, oliko jokaisessa naissukupuolen edustajassa psykologin vikaa.
"Kerros nyt, mikä sua jurppii", Virpi patisti heti, kun he jäivät kahden.
Aleksi oli tutkimassa Virpin levyhyllyä, mutta pysähtyi lauseen vaikutuksesta. "Miten niin jurppii?"
"Kamoon, Aleksi", Virpi hymähti. "Yleensä sua ei saa pysymään hiljaa ja nyt sulta täytyy suorastaan nyhtää repliikkejä."
"Tarviiks aina olla niin hyvällä tuulella", Aleksi mutisi ja käänsi selkänsä tutkiakseen toista hyllyä.
Virpi ei osoittanut vähäisintäkään merkkiä luovuttamisesta. "Tossa iässä on kieltämättä paljon syitä angstailla, mut etsä silti kertois jotain tiettyä syytä?"
"Tossa iässä", Aleksi toisti. "Sä olit kaks vuotta sitten tässä iässä."
"Ja sillon mä olin yhtä äänekäs kun säkin, usko pois", virnisti Virpi. "Mut sai vaisuks vaan ihmissuhdeongelmat. Niin että joko kerrot?"
"Vitut mulla mitään ihmissuhdeongelmia on", Aleksi töksäytti.
Virpi pudisteli päätään. "Hyvä yritys. Lukuun ottamatta sitä, että se oli täysin epäuskottava."
"Mitä mun asiat sulle kuuluu?"
"Oothän sä aiemminkin jutellut mulle", Virpi totesi. "Tai no, pikemminkin lesonnut tyttöystävilläs, mutta kuitenkin. Ootsä saanut takkiin naisasioissa?"
"En", Aleksi murahti.
"Entäs miesasioissa?"
Aleksi käännähti vihaisesti. "Mitähän sä tolla tarkotat?"
Virpi hymyili seesteisesti. "Voihan sulla olla poikaystäviä siinä missä tyttöystäviäkin."
"Ei muuten voi."
"Aleksi rakas, näetkö sä maailman kenties hieman mustavalkoisena?"
"Mulla ei ole poikaystävää", Aleksi ärisi. "Eikä tyttöystävääkään."
"Senhän mä nimenomaan arvelin vituttavan sua", Virpi totesi.
Aleksia ärsytti, kun Virpi oli oikeassa. "Hanki omat tyttöystäväs."
"Mulla on tyttöystävä."
Aleksi oli ollut kääntymässä taas pois, mutta jähmettyi kesken liikkeen. Hän katsoi Virpiä kuin ei olisi koskaan aiemmin tavannut tätä.
"Ei voi järkyttää noin paljon", Virpi hymähti huvittuneena.
"Ei se - ei se silleen - järkytäkään", änkytti Aleksi. "Mut siis - ootsä -?"
"Lesbo? Joo", Virpi vastasi huolettomasti. "Silläkös mun teinisuhteet ei koskaan oikein pelannu. Mulla on nyt ekaa kertaa tyttöystävä ja kaikki toimii paljon paremmin."
Aleksi ei ollut saada sanaa suustaan. Lopulta hän kuitenkin ynähti: "Tietääks Jaana?"
Virpi nyökkäsi. "Mä kerroin siitä aika pian sen jälkeen, kun aloin seukata Miljan kanssa. Se on käynytkin meillä."
"Eiks Jaana ihmettele?"
"Tietty se yllättyi, mut ei se sille mikään ongelma ole. Eikä Mikallekaan ilmeisesti."
"Täh?" Aleksi äimistyi. "Miten niin?"
"Miten niin se ei ole ongelma, vai?"
"No ei, vaan miten niin ei Mikallekaan."
Virpi nauroi. "Musta tuntuu, että kun Milja kävi meillä, Mika tajus kyllä, ettei se oo pelkkä kaveri."
"Miten se reagoi?" Aleksi kysyi, tajuamatta lainkaan, kuinka kiihkeästi hän tiukkasikaan vastauksia Virpiltä. Hän oli täysin unohtanut ärtymyksensä ja sen, että Virpi oli juuri sanonut häntä epäsuorasti homoksi.
"Ei se mitenkään erityisesti", Virpi kohautti olkiaan. "Isäs on ihan rento tyyppi."
Tämän jälkeen Aleksi oli pitkään hiljaa. Hänen ajatuksensa vaeltelivat jossain kaukana. Okei, hänen siskopuolensa ei ollutkaan hetero. Aleksi ei ollut koskaan ajatellut asiaa, sen puoleen kuin kenenkään muunkaan kohdalla. Ei häntä kiinnostanut... Paitsi tämä tapaus.
Aleksin isä ei siis ollut tuumannut oikeastaan mitään siihen, että Virpillä oli tyttöystävä. Se ei vaivannut häntä mitenkään. Pitikö sama paikkansa myös miestenvälisten suhteiden kohdalla? Entä jos hän olisi tuonut Joonaksen isänsä luokse ja esitellyt hänet poikaystävänään -?
Hyllystä lattialle lipsahtava levy katkaisi Aleksin ajatukset juuri ajoissa.
"Tartteeko aina riehua", Virpi hymähti hyväntuulisesti.
Aleksi nosti levyn. "Mmph."
"Vai yllätyitsä tosiaan noin pahasti?"
"En", Aleksi mumisi hajamielisesti.
"Ootsä homo?"
"Mmh... Siis
mitä?"
"Mä kysyin, ootko sä homo."
Aleksi tuijotti hymyilevää Virpiä hetken, ennen kuin tajusi huudahtaa: "No en!"
"Okei, entäs bi?"
"Mitä helvettiä sä tollasia kyselet?" Aleksi valitti. "Ja mistä sä oot saanut päähäs, etten mä olis hetero?"
"Elekieli kertoo aika paljon..."
"Mä en oo mikään hiton -"
"Varo sanojas", Virpi keskeytti. "Täällä on vähemmistön edustaja läsnä."
Aleksi päätti olla kommentoimatta mitään, joten hän vain kohotti kädessään olevia levyjä. "Mä lainaan nää. Moro vaan."
Mika yllättyi, kun Aleksi pyysi häneltä bussirahaa. "Eihän kello oo vielä seitsemääkään. Sä olisit voinut jäädä yöks."
"Ei kun mä lupasin tavata kavereita tänään", Aleksi sanoi.
"Tyttökaveri vai?" Mika virnisti kujeilevasti.
Aleksi ei ollut uskoa korviaan. Toinen samanlainen vinoilija saman vartin sisällä.
"Joo ei", hän sanoi yrittäen pysyä tyynenä. "Annatsä sitä rahaa vai kävelenkö mä?"
*
Takaisin kotiseuduilleen päästyään Aleksi ei edes harkinnut suoraan kotiin menemistä. Hän päätti saman tien toteuttaa valheensa, että näkisi kavereita illalla. Hän suunnisti koululleen, missä hän tiesi heidän pelaavan pihalla matalan aidan rajaamalla kentällä korista.
"Pääseeks messiin?" Aleksi huikkasi kentän laidalta, vaikkei pyynnölle oikeastaan ollut edes tarvetta.
"Kato Aleksi, moi", Gerbiili tervehti pirteästi. Hän oli hengästyksestään päätellen ehtinyt pelata jo hyvän aikaa. "Kentälle vaan."
Aleksi hyppäsi rennosti aidan yli, otti Mikaelin syötön vastaan ja pisti vaihteen päälle. Ehkä minuuttia myöhemmin hän oli murtanut puolustuksen ja saanut ensimmäisen korinsa.
"Ohoh, Aleksihan on iskussa", Timo totesi yllättyneenä. "Sustahan on melkein jo haastetta."
"Katotaas, kuka tässä haastaa ja kenet", Aleksi murisi hymyssä suin.
Yleensä Aleksi ei ollut kummoinen koripallonpelaaja, vaikka olikin yleisesti ottaen liikunnallinen. Timo oli tunnetusti porukan korihai, eikä ihme, kun tiesi, millaisella intohimolla hän paneutui liikuntaharrastuksiinsa. Nyt Aleksi oli kuitenkin hyvässä vedossa. Hän tajusi sen johtuvan tukahdutetusta aggressiosta, kun hänen hermojaan oli koeteltu koko päivän ajan. Hän pääsi purkamaan ärtymystään nopeisiin, vihaisiin, voimakkaisiin liikkeisiin. Pian Gerbiilin puoli, joka oli hetki sitten ollut häviöllä, johti Timon joukkuetta muutamalla korilla.
"Okei, pieni tauko, vältetään nestehukka", Gerbiili huusi lopulta.
"Ettehän te ikinä kaikkia nesteitä menetä, kun kusi säilyy päässä joka tapauksessa", Timo heitti.
"Puhu omasta puolestas", Aleksi murahti yrittäen tasata hengitystään. "Jätkä tulee muuten häviään tänään."
Timo nauroi kuin hyvän vitsin kuulleena. "Ei ei Aleksi, kato kun pelejä ei voiteta raivolla, vaan taidolla."
"Kuka tässä raivolla pelaa?" Aleksi oli ihmettelevinään.
"Kukahan", Gerbiili virnisti ja ojensi juomapulloaan Aleksille. "Mitä sulle on hei tapahtunut?"
Aleksi otti pullon vastaan, joi siitä ja totesi: "Ei mitään."
"Eipä."
"Kerro nyt vaan."
"Mun siskopuoli pitää mua homona."
Se tuli Aleksin suusta, ennen kuin hän ehti ajatella. Tästä johtuen hän pudotti pullon kädestään ja kirosi voimallisesti. Mikähän häntä oikein vaivasi? Hän pudotteli esineitä ja puhui mitä sattui. Muut repesivät onneksi vain nauramaan.
"Hei Aleksi, sähän
olet homo", Gerbiili sanoi teeskennellyn hellällä äänellä. "Mun oma mussukka."
"Vedä käteen", Aleksi tokaisi, muttei voinut olla virnistämättä.
*
Asteen verran kohonnut mieliala laski saman tien, kun Aleksi tuli kotiin. Annukka halusi keskustella Aleksin käyttäytymisestä, mikä tiesi varmaa nalkuttamista. Aleksi väisti vaatimuksen ja livahti huoneeseensa, mutta sekään ei riittänyt pelastamaan häntä nousevalta ärtymykseltä; Jessika oli hänen huoneessaan Rikin kanssa.
"Mee pois", Aleksi töksäytti heti ovella.
"Älä nyt, kun mä opetan Rikiä", Jessika huitaisi kädellään.
"Luuletsä, että toi möhkäle oppii mitään?" Aleksi kysyi kyllästyneellä äänellä.
"Joo joo, se osaa kohta ottaa pallon kiinni, kato nyt."
Jessika heitti pallon kohti Rikiä. Se meni suoraa päätä koiran kuonon ohi. Riki vilkaisi palloa ponnettomasti ja kääntyi sitten katsomaan Aleksia kuin armoa anoen.
"Menkää nyt ulos mun huoneesta", Aleksi ärähti, töykkäisi Rikiä jalallaan ja usutti sen ulos. Jessikan oli pakko seurata.
"Vie lelus mukanas", Aleksi huusi perään. Sitten hän katsoi lattialle jäänyttä pehmonallea tarkemmin. Vasta nyt hän huomasi, että Jessikan koulutusavustajana olleella nallella oli päällään Joonaksen kutistunut paita.
Nyt Aleksin hyväntuulisuus oli lopullisesti kadoksissa. Hän ei halunnut muistaa. Oli ihan tarpeeksi, että hänen seksuaalisuuskäsitystään oli sorkittu päivällä kuin se olisi ollut osa jotakin tieteellistä tutkimusta.
*
Perjantai-illan koittaessa viikkoa myöhemmin Aleksi ei epäröinyt hetkeäkään, oliko menossa rinnakkaisluokan Siirin luokse bileisiin. Hän tarvitsi nimenomaan sitä - mutkatonta hauskanpitoa ja siinä sivussa pään tyhjennyksen.
Hän tajusi tulevan illan huonot puolet vasta saapuessaan paikalle Gerbiilin kanssa. Siiri otti heidät kyllä iloisesti vastaan, vaikka he eivät olleet olleet tekemisissä keskenään juuri koskaan. Aleksi ei ollut viitsinyt nyhjöttää toimettomana kotonakaan, joten hän oli kohtalaisen aikaisessa. Paikalla oli vasta muutama tyyppi: vain Siirin ystävät Netta ja Pauliina, Netan ulkopaikkakuntalainen poikaystävä... sekä Joonas.
Aleksi tajusi, ettei ollut nähnyt Joonasta muualla kuin koulussa sitten heidän riitansa. Hänen katseensa viipyi tahattomasti Joonaksessa hieman pidempään kuin muissa. Tämä ei huomannut sitä, sillä hän oli keskittyneempi juttelemaan Pauliinalle, joka lojui sohvalla pää pojan sylissä. Jokin muljahti Aleksin vatsassa.
Aleksi yritti karkottaa tuntemuksen. Okei, Joonaksella oli jo likkakaveri. Mikäs siinä. Ei se Aleksia kiinnostanut. Joonas oli virallisesti menneisyyttä - jos hän oli koskaan mitään ollutkaan.
Aleksi kääntäisi elämässään uuden lehden, kuten sanonta kuului. Ja niin kävisi tänä iltana... pienen humaltumisen kautta.