Kirjoittaja Aihe: Tästä päivästä loppuun saakka (KELMIFIC) K11, LUKU14 ---> 30.8.09  (Luettu 6833 kertaa)

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
Nimi: Tästä päivästä loppuun saakka
Kirjoittaja: Hevu
Genre: Draamaa oisko..
Paritukset: James/Lily, + muita.
Ikäraja: K11 //Lils nosti.


Luku 1.


7-vuotias pikkupoika, jonka mustat sotkuiset hiukset pilkistivät siniraidallisen pipon alta, ja jolla oli pyöreät silmälasit, joiden takaa katsoi kaksi pähkinänruskeaa silmää, leikki ulkona lumihangessa. Hän pyöritti lumesta pieniä palloja ja kasasi niitä päällekkäin, hyräillen jotakin TV:stä tuttua tunnaria.
Kohta hänen viereensä ilmestyi suunnilleen samanikäinen pikkutyttö, jolla oli kauniit punaiset, selkään asti ulottuvat hiukset ja kirkkaanvihreät silmät, jotka tapittivat poikaa.
”Hei”, tyttö tervehti.
”Hei”, poika sanoi ja nousi ylös lumihangesta putsaten lumisia vaatteitaan.
”Saanko minä leikkiä kanssasi?” tyttö kysyi.
Poika katsoi tyttöä aivan kuin arvioiden.
”Sopii”, hän sanoi sitten. ”Olen James. James Potter.”
”Lily Evans”, tyttö hymyili.
Yhdessä he rupesivat pyörittelemään palloja kootakseen suuren lumiukon.
”En ole nähnyt sinua ennen näillä kulmilla”, poika sanoi.
”Se johtuu siitä, etten asu täällä. Olemme vain vierailulla mummini luona.
”Ai.”
Ei mennyt kauaakaan, kun heillä oli koossa komea lumiukko, jolla oli suuna, nenänä ja silminä lumen alta tongittuja pikkukiviä. He katselivat luomustaan.
’’Hmm…Jotain puuttuu’’, tyttö sanoi.
’’Kuten mitä?’’ poika hämmästeli. Hänestä ukko oli täydellinen.
’’No, meilläpäin lumiukolle laitetaan aina jokin hassu hattu. Ja nenän pitäisi sitä paitsi olla porkkana.’’
’’Enpä löydä tähän hätään sinulle porkkanaa’’, poika sanoi.
’’Lily!’’ kuului huuto jostain kauempaa.
Puiston laitaan oli ilmestynyt punahiuksinen nainen, aivan kuin vanhempi versio Lilystä, ja jonka kädessä roikkui pieni ruskeahiuksinen tyttö.
’’Mennään, mummo odottaa!’’ nainen huusi.
’’Tullaan, äiti!’’ Lily huusi takaisin. ’’Minun täytyy nyt mennä. Ehkä me näemme vielä’’, hän sanoi Jamesille.
’’Joo, toivotaan niin’’, James sanoi.
Lily lähti kohti naista ja toista tyttöä, ja James jäi katsomaan hänen peräänsä. Lily vielä kääntyi päästyään äitinsä ja siskonsa luokse ja vilkutti. James hymyili ja vilkutti takaisin.
’’Mukava tyttö’’, hän ajatteli ja päätti sitten lähteä kotiinsa hänkin.

***

Tylypahkan ensimmäinen vuosi:
11-vuotias James istui Tylypahkan pikajunassa kolmen samanikäisten poikien kanssa, joita hän ei tuntenut. He juttelivat jo iloisesti. Sitten yksi pojista, jolla oli mustat hiukset, jotka valuivat silmille asti ja hyvin tummat, kirkkaat silmät, sanoi Jamesille:
’’Hei. Minun nimeni on Sirius Musta’’, poika esittäytyi ja ojensi tälle kättään.
’’James Potter’’, James sanoi ja tarttui pojan käteen.
Siriukseksi esittäytynyt poika virnisti.
’’Tässä ovat Remus Lupin’’, hän osoitti poikaa vieressään, jolla oli vaaleanruskeat hiukset ja myös ruskeat silmät. Remus hymyili ja kohotti hieman kättään tervehdykseen.
’’…ja Peter Piskuilan’’, Sirius sanoi ja osoitti toista poikaa, jolla oli myöskin ruskeat hiukset ja jolla oli hieman jyrsijämäiset etuhampaat. Peter hymyili ujosti. James nyökkäsi heille kummallekin sitä mukaa, kun Sirius heidät esitteli.
’’Me olemme tunteneet jo pienestä asti’’, Sirius selitti. ’’Meidän vanhemmat tuntevat nimittäin toisensa.’’
’’Niin’’ Remus sanoi. ’’Tämä on varmaan sinunkin ensimmäinen vuotesi Tylypahkassa?’’
James nyökkäsi. ’’Odotan sinne pääsyä kovasti.’’
’’Minä myös’’, Peter sanoi ja hihkaisi.
Sirius naurahti tälle.
James katsoi ikkunasta ohikiitäviä maisemia, ja hänen vatsassaan kutkutti mukavasti. Häntä jännitti mennä Tylypahkaan, mutta hänen vanhempansa olivat sanoneet, ettei hänen tarvitsisi turhia hermoilla. Opettajat siellä olivat varsin mukavia.
’’Tuletteko sinäkin velhoperheestä?’’ Sirius kysyi Jamesilta.
”Tulen”, James vastasi.
Sirius nyökkäsi.
Sitten James katsoi junan käytävälle, juuri kun punahiuksinen tyttö meni heidän vaunuosastostaan ohi.
James nousi seisomaan ja kurkisti käytävälle.
’’Lily?’’ hän sanoi.
Tyttö kääntyi.
’’Se olit sinä! Sinä olet siis noita?’’ James sanoi innoissaan.
’’Kuka sinä…James?’’ tyttö sanoi ja hänen ilmeensä kirkastui.
’’Jep. Minähän se. Tämähän oli mukava yllätys!’’
’’Tosiaan. En oikein vielä tunne täältä ketään’’, Lily sanoi.
’’Haluatko sitten tulla istumaan tänne meidän kanssamme?’’ James kysyi.
’’Ei kiitos, kyllä minä pärjään. No, näemme sitten varmaan’’ Lily sanoi hymyillen ja lähti kohti omaa vaunuosastoaan. James veti päänsä takaisin omaansa.
’’Mitä?’’ James kysyi hölmistyneenä kun kaikki kolme poikaa virnistelivät hänelle.
’’Kuka hän oli?’’ Sirius kysyi.
’’Yksi tyttö, jonka tapasin vuosia sitten. Lily’’, James sanoi.
’’Onko hän tyttöystäväsi?’’ Peter hykerteli.
’’No ei, emme ole nähneet kuin viimeksi seitsemänvuotiaina.’’
’’Minusta tuntuu, että te olette pari!’’ Peter kiherteli innoissaan.
’’Anna olla, Peter’’, Sirius sanoi. ’’Jos James sanoo, ettei hän ole hänen tyttöystävänsä, silloin hän ei ole.’’
James hymyili.
Pitkän aikaa he juttelivat kaikesta, kertoivat itsestään ja perheistään, kunnes he tulivat huispaukseen, josta riittikin melkein lopun matkaa puhuttavaa. Vasta kun taivas alkoi pimentyä ikkunoitten takana ja lamput syttyivät palamaan käytäville, Remus sanoi:
’’Meidän on parasta vaihtaa kaavut päällemme. Olemme pian Tylypahkassa.’’
He vaihtoivat kaapujaan, ja pian jostain kauempaa näkyivätkin Tylypahkan linnan valot.
’’Mihin tupaan te haluaisitte päästä?’’ Remus kysyi.
”Rohkelikkoon”, Sirius sanoi oitis.
’’Niin minäkin!’’ Peter piipitti.
Lupin nyökkäsi. ’’Entä sinä, James?’’
’’Minä, tuota, Rohkelikkoon kai.’’
’’Niin sitä pitää’’, Sirius sanoi rohkaisevasti.
Pian juna alkoi hidastua pikkuhiljaa nykien. Ja kun juna oli kokonaan pysähtynyt, kaikki neljä ottivat matkatavaransa ja astuivat ulos junasta.
Jostain kuului ääni: ’’Ensiluokkalaiset tännepäin, olkaa hyvät’’, ja he astelivat vanhan naisen luo, joka veisi heidät veneillä mustan järven yli linnaan.
’’Onpa se suuri!’’ Peter kuiskutti jännittyneenä.
’’Niin on’’, Sirius sanoi.
James katsoi heitä. He olivat hänen ensimmäisiä ystäviään ikinä. Jamesista tuntui, että Tylypahkassa saattaisi todellakin olla hauskaa, ja tästä vuodesta tulevan ikimuistoinen.



Luku 2.

Tylypahka näytti Jamesista hurjan isolta, ja kaikki ensiluokkalaiset näyttivät huokailevan samaa.
Ankaran näköinen noita, jolla oli vihreä kaapu ja hiukset tiukalla nutturalla, sanoi Jamesille ja muille ensiluokkalaisille, kun he tulivat aulaan:
’’Olen professori McGarmiwa, ja selostan teille nyt lyhyesti mitä teidän tulee tehdä. Teidät lajitellaan tupiin, jotka ovat Puuskupuh, Korpinkynsi, Rohkelikko ja Luihuinen. Sitten menette istumaan oman tupanne pöytään, syötte hyvin, ja sen jälkeen tupanne johtajapoika saattaa teidät tupaanne. Onko ymmärretty?’’
Sieltä täältä kuului hiljaista muminaa, ja osa nyökkäsi.
’’Hyvä. Muu koulu on jo paikalla. Noniin, lähdetäänpä sitten’’, McGarmiwa  sanoi ja ohjasi heidät korkeista puuovista sisälle Suureen saliin.
Suuri Sali oli mahtava näky. Katossa näkyi tähtitaivas, ja ilmassa leijui kynttilöitä. Jokaisen pitkän tupapöydän yllä oli rivissä aina sen tuvan vaakuna - joka oli painettu kankaalle - merkiksi mikä pöytä kuului mihinkin tupaan. Ensiluokkalaiset näyttivät kaikki hurjan jännittyneiltä, kun McGarmiwa ohjasi heidät salin eteen kaikkien nähtäväksi, odottamaan lajittelua.
’’Noniin, kun sanon nimenne, istutte tälle penkille (hän osoitti puista penkkiä, jolla lepäsi suuri musta hattu) ja laitatte hatun päähänne. Hattu päättää sen, mihin tupaan kuulutte. Ei sen kummempaa.
’’Anna Lucia  Acutt…’’
Pieni tyttö, jolla oli tummat hiukset ja pelokas ilme, istui penkille ja laittoi hatun päähänsä.
Hattu mietti hetken, ja sanoi sitten: ’’Korpinkynsi!’’
Korpinkynsien pöydässä alkoivat raikuvat aplodit, ja tyttö kipitti sinne.
’’Seuraavaksi, Jesse Eagles..’’
’’Olisi luullut, että luvassa olisi ollut jotain jännittävämpää’’, Sirius sanoi hiukan pettyneenä.
’’Kuten mitä?’’ Remus kysyi.
’’En minä tiedä’’, Sirius sanoi tylsistyneenä.
Lupin huokaisi. Niinpä niin. Sirius aina vauhdissa. Aina odottamassa vaaroja ja seikkailuja.
’’Lily Evans’’ Lily astui penkille.
’’Rohkelikko!’’ Hattu karjaisi. Rohkelikot hurrasivat.
Sitten McGarmiwa sanoi: ’’Remus Lupin.’’
Remus nousi penkille, laittoi hatun päähänsä ja odotti. Hetken päästä hattu huudahti: ’’Rohkelikko!’’
Ja Rohkelikon pöydässä raikuivat aplodit.
’’Remus on meistä se mukava poika’’, Sirius kuiskasi Jamesille.
’’Olivia Macfie’’ sanoi McGarmiwan ääni.
’’Sinusta en vielä tiedä’’, Sirius sanoi ja katsoi Jamesia. ’’Näytät kyllä aika kelmiltä’’, hän virnuili.
’’Kiitos, kai’’, James sanoi.
’’Sirius Musta’’ McGarmiwa kailotti.
Sirius laittoi hatun päähänsä.
’’Taas yksi Musta’’, Hattu sanoi. ’’Kaikki edeltäjäsi ovat olleet Luihuisia. Mutta minun täytyy sanoa, että tupasi on: Rohkelikko!’’ Hattu mylväisi.
’’Jes!’’ Sirius huudahti ja istui Remuksen viereen.
Oppilaat vähenivät sitä mukaa kun McGarmiwa sanoi heidän nimensä. Peteristä tuli myöskin Rohkelikko.
Jäljellä oli enää James ja pari muuta.
’’Luke O’Berry’’ ’’Puuskupuh!’’
’’Daniel Postmus’’ ’’Luihuinen!’’
’’James Potter’’
James istui penkille ja laittoi hatun päähänsä.
Hattu sanoi melkein heti: ’’Rohkelikko!’’ Ja Sirius, Remus ja Peter taputtivat innokkaasti muitten Rohkelikkojen mukana.
’’Loistavaa, me olemme nyt kaikki Rohkelikkoja!’’ Sirius innostui.
’’Aivan niin kuin halusimme!’’ Peter hihkui.
’’Olisi ollut hirveää joutua Luihuiseen, pimeyden velhojen tupaan’’, Remus sanoi ja James nyökkäsi.

Dumbledore piti tavallisen alkajaispuheensa, ja sen jälkeen kaikkiin neljään tupapöytään ilmestyi notkuvat määrät ruokaa: kanaa, perunoita, leivonnaisia… kaikkea mitä vain saattoi uneksia.
’’Mahtavaa!’’ James innostui.
’’Totta puhut, kamu’’, Sirius sanoi ja alkoi kasata lautaselleen ruokia.

Ruoka oli herkullista. Kaikki söivät hyvällä ruokahalulla, ja ruokailun jälkeen Rohkelikkotuvan johtajapoika, Dylan Kaster, vei ensiluokkalaiset omaan tupaansa.
’’Varokaa liikkuvia portaikkoja, eli älkää lähtekö omille teillenne. Ja varokaa myös kompaportaita, - kuten tämä tässä –’’ (hyppäsi yhden portaan yli), Dylan sanoi.
’’Hei James’’, punahiuksinen tyttö, joka oli juuri ilmestynyt Jamesin viereen, sanoi.
’’Lily, hei’’, James sanoi ja hymyili.
’’Kiva, että pääsimme molemmat Rohkelikkoon, vai mitä?’’
’’On.’’
Dylan pysähtyi muotokuvan eteen, joka esitti pyöreähköä naista, ja sanoi:
’’Tämä tässä on Lihava Leidi’’ hän sanoi ja viittasi muotokuvaan, ’’ja siitä aukeaa tie tupaamme, kun sanomme sille tunnussanan, mikä on tässä tapauksessa Sokeriruusu.’’
’’Aivan niin, kultaseni’’, Lihava Leidi sanoi heilahti sivuun, niin että takaa paljastui aukko josta mentiin sisään.
’’Tunnussana pysyy sitten vain rohkelikkojen tiedossa. Noniin, poikien makuusalit vasemmalla ylhäällä, tyttöjen oikealla. Tavaranne on viety jo paikoilleen.’’
’’No, näemme sitten varmaan aamulla?’’ Lily kysyi.
’’Joo, niin varmaan. Öitä’’, James sanoi.
’’Jamesilla on tyttöystävä, Jamesilla on tyttöystävä!’’ Peter hihkui ja pomppi tasajalkaa.
James loi häneen oudoksuvan katseen, ja Sirius sanoi:
’’Kasva jo aikuiseksi.’’

Aamu koitti, ja tunnit alkoivat. Päivän ensimmäinen tunti oli loitsut, jota opetti professori Dabski.
Professori Dabski oli keskikokoinen velho, jolla oli vaaleanruskea hapsuparta ja muhkeat viikset, ja päässään hänellä oli jokin outo violetti lätsä. Hän alkoi selostamaan perusjuttuja loitsuista, mutta Siriuksen mielenkiinto osui muualle.
’’Katso’’, Sirius kuiskasi Jamesille.
Poika, jolla oli kokonaan mustat vaatteet, mustat rasvaiset hiukset, koukkunenä ja kelmeät kasvot, piirteli kyyryssä jotain pergamentille.
James virnisti. Poika tosiaan oli hieman säälittävä näky. Sirius repäisi pergamentistaan palasen, rutisti sen mytyksi ja heitti sillä poikaa. Poika nosti äkisti päätään ja pälyili ympärilleen. Sirius ja muut olivat muina miehinä. Kun poika oli kääntänyt katseensa takaisin pergamenttiin, otti James pergamentinpalan ja heitti tätä myöskin, joka osui hänen takaraivoonsa.
’’Napakymppi!’’ Sirius sanoi.
’’Hyvä hyvä!’’ Peter hihitti.
Remus ei ollut tästä erityisen huvittunut, muttei myöskään sanonut mitään.
James tunsi jonkun tuijottavan, ja hän kohtasi Lilyn katseen. Lilynkaan katse ei ollut ollenkaan huvittunut, päinvastoin, hän näytti vihaiselta ja pudisti Jamesille päätään. James oli hetken pahoillaan toisen kiusaamisesta, mutta tunne hukkui pian, kun Sirius alkoi taas pyörittelemään pergamentinpalasia.

Tunnin loputtua tuo kelmeäkasvoinen poika lähti ensimmäisenä luokasta, pälyillen samalla ympärilleen.
Sirius, James, Remus ja Peter lähtivät hänen peräänsä.
’’Hei, sinä!’’ Sirius huusi pojan perään, mutta poika ei pysähtynyt.
’’Pysähdy, ettei minun tarvitse noitua sinua!’’ Sirius sanoi.
Se tepsi. Poika pysähtyi ja kääntyi katsomaan Siriukseen.
’’Enpä usko’’, hän sanoi virnuillen.
’’Et usko mitä?’’
’’Että kiroaisit minut tuosta vain.’’
Sirius otti taikasauvansa esiin ja tähtäsi sillä poikaa.
’’Mikä nimesi on?’’, hän kysyi.
Poika virnuili hetken, ja sanoi sitten; ’’Severus Kalkaros.’’
’’Hyvä on, Kalkaros, haluatko yrittää?’’
’’Mikä ettei’’, Kalkaros sanoi ottaen sauvansa esille hänkin.
’’VANGITSOUS!’’ hän karjaisi jo ennen kuin Sirius ehti sanoa mitään, ja Siriuksen ympärille kiertyivät paksut narut, joiden takia hän mätkähti naamalleen kovalle kivilattialle.
Peter ulvahti ja Remus otti myös esille taikasauvansa, valmiina kiroamaan Kalkaroksen, mutta James oli nopeampi.
’’SYYLÄSTYÖS’’, James huudahti. Taika osui Kalkarosta naamaan, ja hänen naamansa kasvoi täyteen syyliä. Kalkaros karjahti raivoissaan ja oli langettamassa vastakirouksen, kun James huusi uudelleen:
’’Karkotaseet!’’, ja Kalkaroksen sauva lensi siistissä kaaressa Jamesin jalkojen juureen.
Remus avasi Siriuksen köydet.
’’Tuo oli mahtavaa!’’ Sirius kehui Jamesia. ’’Olet aika kelmi!’’, hän sanoi ilahtuneena.
James näytti tyytyväiseltä.
’’EIKÄ ole mahtavaa!’’ kuului raivostunut ääni heidän takaansa. Ääni oli Lilyn.
’’Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?’’
’’Hän kirosi Siriuksen…’’ James yritti puolustella.
’’Sama se, mitä yritti! Minä luulin sinusta toista!’’ Lily karjui, nappasi Kalkaroksen taikasauvan lattialta ja toimitti sen Kalkarokselle.
’’Sinun on parasta mennä sairaalasiipeen’’, hän sanoi tälle.
’’Minä en tarvitse apuasi’’, Kalkaros ähisi.
’’Minä yritän vain auttaa.’’
’’Etkö kuullut? Hän on ihan kunnossa’’, Sirius sanoi.
’’Kunhan pysytte vain erossa hänestä’’, Lily sanoi. 
’’Minä en tarvitse apuasi!’’, Kalkaros sanoi kovemmalla äänellä, lähti kulkemaan kohti sairaalasiipeä ja tönäisi Lilyä mennessään.
’’Hei!’’ James huusi hänen peräänsä. ’’Jos vielä kerrankin kosket häneen, minä vannon -’’
’’Ja sinun ei tarvitse puolustella minua!’’ Lily vaahtosi ja marssi tiehensä.
James pudisti epäuskoisesti päätään, ja Sirius vain tuhahti:
’’Naiset.’’
« Viimeksi muokattu: 30.11.2011 08:35:33 kirjoittanut Lils »

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #1 : 02.07.2007 23:15:41 »
Luku 3.

Sirius, James, Remus ja Peter istuskelivat illalla tupansa oleskeluhuoneessa takan ääressä.
Sirius kuorsasi tuolissaan suu auki, James tuijotteli Lilya, Remus luki kirjaa, ja Peter taas tuijotteli Lilyn kavereita. James huomasi tämän.
’’Kuivaa kuolasi, Peter, näytät naurettavalta’’, James nauroi.
Peter sulki suunsa ja pyyhkäisi tosiaan pienoisen kuolavanan leuastaan.
’’Nyt kun on ensimmäinen iltamme täällä, mitä sanoisitte jos tehtäisiin jotain vaarallista?’’
Sirius korahti varsin äänekkäästi ja heräsi.
’’Kuka puhui vaarasta?’’. hän sanoi heti valppaana.
’’Ajattelin, että tehtäisiinkö jotain. Kello ei ole vasta kuin kahdeksan, eikä ole mitään tekemistä.’’
’’Puhut asiaa’’, Sirius sanoi innoissaan. ’’Mutta mitä vaarallista täällä voisi tehdä?’’
’’En tiedä, onko se kovinkaan hyvä idea…’’, Remus sanoi.
’’Älä nyt, siitä tulee hauskaa’’ Peter sanoi.
’’Ja minä keksinkin jo, mitä me voisimme tehdä!’’ Sirius sanoi ja nousi tuolistaan.
James ja Peter olivat heti valppaina.
’’Kielletty metsä’’, Sirius sanoi. ’’Mennään sinne!’’
’’Anteeksi, mutta en voinut olla kuulematta’’, Lily sanoi tultuaan poikien luokse.
’’Ja tehän ette mene. Älkääkä edes harkitko moista.’’
’’Me päätimme sen jo, ja se ei kuulu sinulle millään muotoa mitä me teemme.’’ Sirius sanoi.
’’Mutta se voi olla vaarallista! Teillä ei ole aavistustakaan, mitä siellä voi olla!’’ Lily parahti.
’’Lily on oikeassa, ehkä meidän ei pitäisi…’’ Remus aloitti.
’’Kiitos!’’ Lily sanoi helpottuneena saatuaan kannatusta.
’’Ehkä sinun pitäisi sitten tulla mukaamme, jos kerta tiedät mitä siellä on’’, Sirius sanoi.
Lily vain katsoi tätä kädet puuskassa.
’’En uskonutkaan. Ja nyt, olemme tuhlanneet jo liikaakin kallisarvoista aikaa, joten menisimmekö?’’
Lily katsoi Siriuksesta Jamesiin. James katsoi hetken Lilya, mutta nyökkäsi sitten Siriukselle.
’’Joo, mennään.’’
’’Uskomattomia idiootteja!’’ Lily kiljui. ’’Te ette lähde, muuten minä kerron McGarmiwalle!’’
’’Älä viitsi, Lily, ei meille mitenkään käy…’’ James sanoi.
Lily katsoi tätä silmät salamoiden.
’’Noniin, jos sinulla ei ole muuta, haluaisimme todellakin päästä lähtemään’’, Sirius sanoi. ’’Mennään.’’
James ja Peterkin nousivat ylös, mutta Remus empi hetken.
’’Tule nyt, Remus’’, Peter suostutteli.
Viimein Remus nyökkäsi ja he lähtivät muotokuva-aukolle.
’’Entä jos joku näkee meidät?’’ hän kysyi.
’’Meidän täytyy kai olla vain varovaisia.’’
’’Minä vannon, että kantelen McGarmiwalle, jos te lähdette!’’ Lily huusi vielä heidän peräänsä.

Sirius kurkisti aukosta, tarkistaen että reitti oli selvä. Sitten hän astui ulos ja viittasi muita seuraamaan.
He hiippailivat pitkin koulun käytäviä, pysähtyen silloin tällöin kuuntelemaan, ettei kukaan tullut. Sitten he kuulivat jostain kissan mongerrusta, ja vahtimestarin hiljaista hyräilyä, sekä valonpilkahduksen, joka tuli ilmeisimmin Voron kantamasta lyhdystä. Voro tuli yhä lähemmäksi, eikä heillä ollut paikkaa mihin piiloutua.
’’Mitä me nyt teemme?’’ Remus hätäili.
’’Me jäämme varmasti kiinni!’’ Peter uikutti hiljaa.
’’Olkaa hiljaa, minä yritän miettiä…’’ Sirius sanoi.
James käveli hermosuksissaan pientä kehää, katsellen ympärilleen ja hokien kokoajan mielessään:
’’Piilopaikka, piilopaikka, piilopaikka…’’
Yhtäkkiä seinään ilmestyi kahva kuin tyhjästä, ja siihen muotoutui myös ovi.
’’Katsokaa!’’ James sanoi.
’’Ei nyt, James, minä tosiaankin yritän miettiä…’’
’’Ei, vaan katso!’’ James sanoi ja käänsi Siriuksen pään katsomaan ovea.
’’James, olet nero!’’ Sirius sanoi ja pörrötti tämän tukkaa.
Remus käänsi ovenkahvaa, ja kurkisti sisälle.
’’Tämä näyttää olevan vain pelkkä luutakomero…’’, hän sanoi.
’’Sisälle siitä, nopeasti’’, Sirius sanoi ja pukkasi Remuksen komeroon, ja muut menivät perässä.
Siellä he kyhjöttivät tovin, kuunnellen…
’’Mistä sinä tämän löysit?’’ Sirius kysyi hetken päästä.
’’En tiedä, minä vain jotenkin ajattelin, että meidän täytyisi päästä piiloon, ja sitten seinään ilmestyi ovi’’, James selitti.
’’Ahaa, tämä on siis joku salaovi…Linnassa on niitä varmaan enemmänkin!’’ Sirius innostui.
’’Totta’’, Remus sanoi yhtä innostuneena. ’’Meidän täytyy etsiä ne!’’
Hetken päästä James kurkisti oven raosta.
’’Voroa ei näy missään, mennään’’, hän kuiskasi muille ja astui ulos komerosta.
’’Huh, se olikin tipalla’’, Sirius sanoi.
’’Noniin, jatkettaisiinko?’’ James kysyi.
’’Minne?’’ Peter kysyi typerästi. Muut katsoivat tätä kulmat kurtussa.
’’Oou, aivan, joo, mennään’’, Peter sanoi hieman nolona.

He jatkoivat matkaansa kohti ulko-ovia. Muita esteitä ei heidän reitilleen näyttänyt osuvan.
’’Luuletko, että Lily kantelee McGarmiwalle?’’ James kysyi huolissaan.
’’Nääh, en usko’’, Sirius sanoi, vaikkei kuulostanutkaan aivan vakuuttuneelta.
’’En olisi niinkään varma’’, Remus sanoi.
He tulivat nyt ulko-ovelle.
’’Toivottavasti se ei ole lukossa’’, James sanoi ja kokeili kahvaa. ’’Ja sehän on…’’
’’Väistä’’, Sirius sanoi ja kaivoi sauvansa esiin.
’’Jos tuo on sitä mitä luulen sen olevan, en usko että se aukeaa pelkällä –’’
’’Alohomora’’, Sirius sanoi osoittaessaan lukkoa sauvallaan. Ovi aukesi.
’’- tai sitten se tepsii’’, Remus päätti lauseensa.
Sirius virnisti. ’’Noniin, mennään’’, hän sanoi jännittyneenä.
He olivat jo aivan Kielletyn metsän reunassa, kun Remus näytti voivan pahoin.
’’Remus?’’, James kysyi huolestuneena.
’’Ei… Ei! Minä unohdin… Juoskaa, juoskaa linnaan, nyt!
’’Remus, mitä sinä -?’’
’’JUOSKAA!’’

***

Samaan aikaan:
Rohkelikkotornin muotokuva-aukko avautui ja sisään astui itse Albus Dumbledore, koulun rehtori.
’’Remus Lupin?’’, hän kysyi katsellen ympäri Rohkelikkojen oleskeluhuonetta.
’’Remus… ei ole nyt täällä…’’, sanoi Lily Evans, tultuaan rehtorin luo.
’’Mitä sinä tarkoitat, ettei hän ole täällä?’’, rehtori kysyi.
’’Minä…’’ Lily empi, mutta päätti että olisi parasta olla valehtelematta rehtorille.
’’Sirius, James, Remus ja Peter lähtivät ulos, Kiellettyyn metsään. Minä yritin kyllä puhua heille järkeä, mutta –’’
’’Pyhä Merlin!’’ Dumbledore sanoi ja hänen silmissään välähti kauhu. Yhdessä viitan hulmahduksessa hän lähti ripeästi ulos oleskeluhuoneesta.




Luku 4.

Harmaat pilvet väistyivät taivaalta paljastaen kirkkaan kelmeänä hohkaavan täysikuun.
Muuten seudulla olisi ollut taianomaista, jopa kaunista, ellei ilmaa olisi halkonut kauhistunut tuskanhuuto.
’’REMUS!’’ Sirius huusi hätääntyneenä katsoessaan pelokkaana ystävänsä tuskallisen näköistä vääntelehtimistä.
’’Minä pyydän… Menkää!’’ Remus sanoi käheästi.
Remus tunsi kuinka hänen kätensä muotoutuivat uudelleen, niistä tuli isot ja tassumaiset, joissa oli terävät kynnet. Tunsi kuinka hänen nenästään muotoutui pitkä kuono, hänen aistinsa terävöityivät, pupillit kapenivat viiruiksi, hampaista tuli pitkät ja terävät, ja hänen viimeinen tunteensa oli pelko. Pelko siitä, että hän voisi satuttaa ystäviään todella pahasti.
’’Remus on…ihmissusi?’’ James sanoi heikosti ja katsoi, miten Remus, joka oli nyt täysin ihmissuden muodossaan nousi takajaloilleen, ja päästi ilmaa halkovan ulvonnan, joka sai Jamesin niskakarvat nousemaan pystyyn.
’’Tule!’’ Sirius huusi ja tarrasi Jamesin kädestä ja veti häntä mukanaan kauemmas, sillä hän näytti olevan lamaantuneen pelosta.
Se näytti havahduttaneen Jamesin, joka juoksi nyt Siriuksen ja Peterin kanssa kohti linnaa, niin nopeasti kuin pystyivät. Kohta kuului mätkähdys, ja Sirius ja James katsoivat taakseen.
’’Peter!’’, he huusivat kauhuissaan.
Peter makasi maassa, ihmissuden tassujen tiukassa otteessa.
’’A-a-auttakaa minua! Auttakaa!’’ Peter kiljui.
Tässä se olisi, Peterin viimeiseksi näykseen jäisi nuo kellertävät silmät, joissa ei näkynyt jälkeäkään siitä turvallisesta, aina niin rauhallisesta Remuksesta… Sirius ja James seisoivat jähmettyneenä pelosta, eivät osanneet auttaa Peteriä, he eivät pystyneet liikkumaan.
’’O-o-olkaa kilttejä, auttakaa minua! Aut-’’
Peter hiljeni, kun ihmissusi laskeutui lähemmäs häntä, nuuski häntä. Hän pystyi ilmeisesti haistamaan vahvasti pelon… Yhtäkkiä jostain kauempaa suihkahti punainen valosuihku, joka meni ohi Siriuksen ja Jamesin, ja joka osui ihmissuteen. Ihmissusi kaatui ulvahtaen maahan, eikä noussut enää…
Rehtori Dumbledore juoksi ripeästi Peterin luo.
’’Oletko sinä kunnossa?’’ hän kysyi ääni täynnä huolestuneisuutta, ja hän kohotti Peteriä maasta.
Peter oli ilmeisen järkyttynyt, ettei hän sanonut mitään, tärisi vain kuin horkassa, hänen silmänsä olivat lasittuneet ja näyttivät katsovan jonnekin kaukaisuuteen…
Sirius ja James hiipivät lähemmäksi.
’’Mikä hänellä on?’’ James kuiskasi pelokkaana.
’’Hän on shokissa’’, Dumbledore vastasi. ’’Hakekaa tänne Matami Pomfrey, ja professori McGarmiwa.’’
’’Me emme tarkoittaneet…’’
’’Puhumme siitä myöhemmin, tehkää nyt vain, kuten minä pyydän!’’, Dumbledore käski.
’’Remus!’’ Sirius huusi katsoessaan maassa makaavaa ihmissutta. Se ei näyttänyt liikkuvan ollenkaan, sen rintakehä ei kohoillut…
’’SE OLI REMUS! SINÄ TAPOIT REMUKSEN!’’ Sirius huusi ja yritti päästä tämän luo, mutta Dumbledore otti tätä käsivarresta kiinni.
’’EI!’’ Sirius huusi edelleen yrittäen riuhtoa itseään vapaaksi Dumbledoren otteesta, mutta tämä pakotti hänet katsomaan itseään silmiin, ja sanoi rauhallisesti:
’’Minä tiedän, eikä hän ole kuollut. Hänet on vain tainnutettu.’’
Sirius katsoi hetken tämän syvänsinisiin silmiin, kunnes Siriuksen silmistä valuivat pelon, järkytyksen ja säikähtämisen aiheuttamat kyyneleet. Hän lyyhistyi polvilleen maahan Remuksen viereen.
’’Sirius…!’’ James sanoi ja riensi tämän vierelle.
Dumbledore ei pyytänyt heitä enää hakemaan professoria ja matamia, vaan kohotti sauvansa ja päästi siitä helmenvalkoisen valosuihkun, joka kiisi ilman halki linnaan.
’’Apua tulee pian’’, hän sanoi hiljaa katsoessaan käsivarsillaan yhä tärisevää Peteriä.
He odottivat siinä hetken. Kaikkialla oli aivan hiljaista, lukuun ottamatta Siriuksen hiljaisia nyyhkäisyjä, ja Peterin vaimeita uikahduksia. Sitten kauempaa alkoivat kuulua askeleiden äänet, ja he kuulivat McGarmiwan raskaan hengityksen.
’’Mitä täällä on tapahtunut?’’, hän kysyi järkyttyneenä katsoessaan maassa makaavaa ihmissutta, sen viereen polvistunutta Siriusta ja Jamesia, ja Dumbledoren käsivarsilla nyyhkyttävää Peteriä.
’’Selvitän tilanteen myöhemmin. Nyt, Pomfrey, pyytäisin sinua viemään Siriuksen, Jamesin ja Peterin sairaalasiipeen tarkistukseen. Sen jälkeen, jos he ovat kunnossa, toivoisin Siriuksen ja Jamesin tulevan käymään huoneessani’’, Dumbledore sanoi osoittaen jälkimmäinen McGarmiwalle.
Pomfrey ja McGarmiwa nyökkäsivät, McGarmiwa otti velton Peterin, ja yritti suostutella Siriusta mukaansa.
’’EI! Minä en lähde minnekään, minä en jätä Remusta!’’ Sirius pani vastaan.
’’Annan sanani, että minä huolehdin hänestä’’, Dumbledore sanoi tyynesti.
’’Tule, Sirius’’, James sanoi ja otti ystäväänsä, ’’Tule, nouse ylös, hän paranee kyllä…’’
Lopulta James sai vastahakoisen Siriuksen lähtemään linnaan. Tämä näytti todella pelästyneen koko tapausta, aina niin rento ja huoleton Sirius… Ystävät näyttivät olevan hänelle kaikki kaikessa.

McGarmiwa asetti Peterin yhdelle sairaalavuoteista, matami Pomfrey pakotti tämän juomaan erään hänen sekoittamansa liemen. Peter rauhoittui hetken päästä juotuaan sen, ja vaipui rauhalliseen uneen.
’’Hänellä ei näytä olevan puremia’’, Matami Pomfrey sanoi. ’’Hän toipuu kyllä, kunhan saa vain runsaasti lepoa. Ja nyt te kaksi, tulkaahan tänne, jotta minä voin tarkistaa teidät.’’
James käveli tottelevaisesti tämän luokse, mutta Sirius vain seisoi paikoillaan.
’’Minä olen kunnossa’’, hän sanoi tärisevällä äänellä.
’’Varmasti oletkin, minun täytyy kumminkin tarkistaa sinut.’’
¨McGarmiwa laski kätensä Siriuksen olkapäille, ja talutti tämän matamin luo.
’’Ystäväsi paranee kyllä. Te ette tainneet tietää…?’’
Sirius pudisti heikosti päätään.
’’Olet kunnossa’’, matami sanoi Jamesille ja siirtyi tutkimaan Siriusta. ’’Kuten sinäkin’’. hän sanoi hetken päästä. ’’Toiveeni olisi kuitenkin, että he jäisivät tänne täksi yöksi tarkkailuun, antaisin heille rauhoittavaa juomaa, jolloin he saisivat levolliset unet.’’
’’Minä tuon heidät takaisin, kunnes Albus on puhunut heille’’, McGarmiwa sanoi. Matami nyökkäsi.

Hetken päästä McGarmiwa johdatti heidät rehtorin kansliaan. Dumbledore istui pöytänsä takana sormenpäät liitettyinä yhteen, pää painuneena. McGarmiwa rykäisi hiljaa ilmoittaen, että he olivat saapuneet.
’’Käykää istumaan’’, Dumbledore sanoi kohotettuaan katseensa tulijoihin, ja viitaten heidät istumaan pöytänsä toiselle puolelle. ’’Kertoisitteko, mistä tässä oli kysymys?’’
Kun Sirius ei sanonut mitään, James kertoi rehtorille kaiken. Sen, miten he olivat saaneet päähänsä lähteä vaaralliselle retkelle kiellettyyn metsään, ja kuinka Remus oli yhtäkkiä muuttunut ihmissudeksi, ja käynyt Peterin kimppuun.
’’Missä Remus on?’’ Sirius kysyi hiljaa katsoen Dumbledorea.
’’Hänestä on huolehdittu’’, Dumbledore vastasi lyhyesti.
’’Minä kysyin, missä hän on!’’ Sirius sanoi korottaen ääntään.
’’Jospa puhuisimme siitä tuonnempana, kun olette levänneet. Minerva, veisitkö heidät Pomfreyn luo, he todella tarvitsevat lepoa’’, Dumbledore pyysi.
’’Ei!’’ Sirius pani taas vastaan. ’’Minä haluan tietää -!’’
’’Ja saatkin tietää. Huomenna. Nyt teidän on aika levätä.’’
Pitemmittä puheitta McGarmiwa johdatti Siriuksen ja Jamesin ulos rehtorin kansliasta, takaisin matami Pomfreyn luo, jossa he voisivat nukkua yönsä turvassa.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut hevu »

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #2 : 02.07.2007 23:17:46 »
Luku 5.

Remus raotti silmiään. Hänen päätänsä särki. Hän huomasi olevansa valkoisessa huoneessa, jossa oli paljon sänkyjä. Sitten hän erotti hiljaista supinaa jostain sänkynsä jalkopäästä, ja nousi istumaan vuoteelleen.
’’Remus! Hän heräsi, Sirius!’’ kuului Jamesin ääni.
Sirius juoksi heti ystävänsä luo ikkunalaudalta.
’’Mikä on olo?’’ hän kysyi virnistäen.
’’On ollut pahempikin’’, Remus vastasi ja hieroi takaraivoaan. ’’Missä Peter on?’’
’’Täällä’’, Peter ilmoitti ja tuli lähemmäs Remusta, näyttäen kumminkin olevan hieman varuillaan.
’’Miten minä tänne jouduin?’’ Remus ihmetteli.
Sirius ja James katsahtivat toisiaan.
’’Etkö…etkö sinä muista?’’ Sirius kysyi.
 Remus kaiveli muististaan edellisillan asioita... He olivat lähteneet metsään, täysikuu, pelko…
’’Täysikuu!’’ hän henkäisi. ’’Minä – te siis… En kai minä…?’’
’’Me olemme kunnossa. Vaikkakin Peteriä sinä säikäytit melko pahasti’’, James sanoi.
Remus katsoi Peteriä. Tämä ei vieläkään näyttänyt haluavan olla hänen lähellään. Remuksen kasvoista näkyi selvästi syvä katumus ja huoli.
’’…pelkäätkö sinä minua?’’ hän kysyi.
Peter pudisti nopeasti päätään, tuijottaen kumminkin Remusta, aivan kuin hän voisi kohta hypätä hänen kimppuunsa.
’’Peter –’’ Remus aloitti, mutta silloin sairaalasiiven ovi avautui ja rehtori Dumbledore astui sisään.
’’Hyvää huomenta’’, hän sanoi huolettomasti. ’’Täällä näytetäänkin olevan jo jalkeilla. Mainiota.’’
’’Rehtori, minä…’’ Remus aloitti, mutta ei sitten tiennytkään, miten jatkaisi. ’’Mitä tapahtui?’’
’’Muistanet järjestelyn, jonka me sovimme, ennen kuin saavuit tähän kouluun?’’ Dumbledore kysyi.
Remus nyökkäsi.
’’Sitten haluaisin kuulla selityksesi. Ystäväsi kertoivat sen jo kertaalleen, mutta haluaisin kuulla sen myös sinulta.’’
Remus nyökkäsi taas ja kertoi saman version kuin James edellisiltana, mutta hän lisäsi siihen, ettei ollut muistanut täysikuun olevan sinä yönä, ja miten pahoillaan hän oli.
’’Toivottavasti en satuttanut ketään…’’ Remus sanoi onnettomana.
’’Kaikki ovat kunnossa, ole huoleti’’, Dumbledore sanoi.
Peter näytti surkealta. ’’Eivätkö ne pysty hallitsemaan sitä?’’ hän kysyi hiljaa.
’’Ei, useimmat, ei… Remus oli täysin tiedostamaton siitä mitä teki.’’
Remus katsahti Peteriin. ’’Mitä sen jälkeen tapahtui, kun minä…kun minusta tuli ihmissusi?’’ hän kysyi.
’’Ilmeisesti sinä kävit Peterin kimppuun. Onneksi ehdin juuri paikalle estämään tapahtuman. Sen jälkeen vein sinut rääkyvään röttelöön, kuten olimme ennalta sopineet, ennen kuin saavuit Tylypahkaan. Annoin sinun olla tainnutettuna täysikuun ajan. Sen jälkeen minä toin sinut tänne. Ja, täällä olemme’’, Dumbledore sanoi. ’’Te saatte kaikki neljä ottaa tämän päivän ihan rauhassa. Palaatte tunneillenne myöhemmin, paitsi Remus, silloin kun sinusta siltä tuntuu. Annan tämän olla tällä erää, pääsette varoituksella, kunhan lupaatte olla tekemättä mitään tällaista, ikinä enää?’’, hän lisäsi katsoen kaikkia vuorotellen ankarasti.
’’Me lupaamme’’, Sirius sanoi, ja muut nyökkäsivät.
’’Hyvä. Otitte varmasti opiksenne. Noniin, hyvää päivänjatkoa’’ Dumbledore sanoi ja lähti.

Päivällisen jälkeen Sirius, James, Remus ja Peter päättivät lähteä kirjastoon. He istuutuivat yhden pöydän ympärille, joka oli nurkassa ja lähimpänä salaisten kirjojen osastoa. Heti ensimmäiseksi Remus alkoi pyydellä anteeksi:
’’Minä olen niin typerä! Miten minä saatoin unohtaa… Saatoin teidät vaaraan! Miten minä saatoin olla niin huolimaton? En olisi ikinä antanut sitä itselleni anteeksi, jos olisin satuttanut teitä, tai tehnyt teistä kaltaisiani! Olen niin, niin pahoillani… Varsinkin sinä, Peter, toivottavasti voit antaa minulle anteeksi…’’
’’Ei se mitään Remus, sinä et voinut sille mitään’’, Peter sanoi hiljaa.
’’Aivan’’, Sirius sanoi. ’’Kukaan ei loukkaantunut. Mutta sitä minä en ymmärrä, Remus, miksi sinä et voinut vain kertoa meille? Olemme tunteneet toisemme jo ties kuinka kauan, etkä sinä koskaan sanonut mitään…’’
’’Minä pelkäsin, että te ette hyväksyisi minua enää, vaan pitäisitte saastaisena ja vaarallisena…’’
’’Sinun olisi pitänyt vain luottaa meihin’’, Sirius sanoi.
’’Niin, tiedän sen nyt…’’ Remus sanoi katsoen heitä anteeksipyytävästi.
’’Me lupaamme varjella salaisuuttasi’’ James sanoi.
’’Aivan.’’
’’Kiitos’’, Remus sanoi ja soi ystävilleen pienen hymyn, johon he vastasivat.
’’Remus’’, Peter sanoi hetken päästä. ’’Miten sinusta tuli ihmissusi?’’
Kaikki katsoivat Remusta. Remus huokaisi syvään, ennen kuin aloitti:

’’Se tapahtui, kun olin 7-vuotias. Muistan sen, koska se oli syntymäpäiväni. Minä ja serkkuni leikimme illalla pihalla, silloin oli aivan pimeää. Kuulimme jostain läheltä ulvontaa, mutta serkkuni sanoi sen olevan vain joku koira, joka oli karannut hihnastaan. Minä uskoin häntä, vaikka minulla oli inhottava tunne, ettei se ollut mikään koira, ja että tuntui, kuin joku tarkkailisi meitä. Serkkuni kuittasi senkin vain sillä, että oli niin pimeää, ja että olin vainoharhainen ja pelkäsin. Tietysti sanoin, etten minä pelkää, ja serkkuni käski minua todistamaan sen hänelle. Niinpä lähdimme meidän talosta vähän matkan päässä olevaan leikkipuistoon, hän sanoi että hänellä olisi jokin idea, ja kertoisi sen siellä… Sitten se omituinen tunne kalvasi minua taas.’’ Remus veti jälleen syvään henkeä, ennen kuin jatkoi; ’’Ja silloin se tapahtui. Näin pensaikosta kiiluvat silmät, pelästyin ja lähdin juoksemaan. Se juoksi perääni, ja…’’ Remus tarrasi olkapäästään kädellään kiinni, ja painoi katseensa.
Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus.
’’Olen niin pahoillani’’, Remus sanoi heikosti jo ties kuinka monennetta kertaa.
’’Me olemme antaneet jo anteeksi’’ James sanoi.
’’Aivan, me olemme tukenasi’’, Sirius sanoi.
’’Kiitos. Te ette arvaakaan, miten paljon tämä merkitsee minulle…’’ Remus sanoi.
’’Tämä siis selittää, miksi sinä olit joka kuukausi sairas…’’ Peter sanoi. ’’En olisi koskaan arvannut..’’
’’Saitko sinä koskaan selville, kuka teki tämän sinulle?’’ James kysyi.
Remuksen kädet puristuivat nyrkkiin. ’’Kyllä. Se oli Fenrir Harmaaselkä.’’
Sirius, James ja Peter haukkoivat henkeään.
’’Sekö, joka etsii uhreikseen pikkulapsia, jotta voisi pienestä pitäen opettaa heidät ihmissuden tavoille?’’ Peter ulvahti.
’’Sama henkilö. Siinä mielessä olin onnekas, kun serkkuni haki vanhempani paikalle’’, Remus sanoi ja naurahti kuivasti. ’’Hänellä on tavoitteena saastuttaa niin monta kuin vain suinkin voi. Inhoan sitä, mikä olen!’’
James ja Peter eivät osanneet sanoa mitään, mutta Sirius sanoi:
’’Täytyy olla jokin keino, jolla me voimme auttaa sinua.’’
’’Kiitos vain, mutta ihmissuden puremaan ei ole vastalääkettä.’’
’’Ei, ei vastalääkettä’’, Sirius sanoi hitaasti. Hän nousi ylös, kurottui ottamaan yhden pölyttyneen kirjan hyllyltä ja alkoi selaamaan sitä. ’’Olin lukevinani joskus…’’ hän mumisi samalla. ’’Ja jos emme voi parantaa sinua, voimme ainakin helpottaa tuskaasi ja yksinäisyydentunnettasi.’’
’’Miten?’’ Remus kysyi epäluuloisena.
’’Hetki vain… tässä!’’ Sirius sanoi ja läimäisi kirjan Remuksen eteen.
Remus luki otsikon, ja katsoi sitten Siriusta, kuin tämä olisi tärähtänyt.
’’Aivan, Remus vanha kamu, me rupeamme animaageiksi!’’ Sirius sanoi innoissaan.
’’Miten se Remusta auttaisi?’’ Peter kysyi.
’’Ihmissudet käyvät vain ihmisten kimppuun. Eläiminä me olisimme siis turvassa, samalla helpottaen Remuksen yksinäisyyttä!’’
’’Loistava ehdotus!’’ James innostui.
’’Prosessi on kuitenkin pitkä. Hyvin pitkä. Tarpeellisten tietojen hankkimiseen, sekä animaageiksi opetteleminen vie noin...pari vuotta’’, Sirius sanoi.
’’Parasta ruveta töihin sitten vain’’, James sanoi hymyillen leveästi.
’’Oletteko te hulluja? Siihen tarvitaan hyvin pitkälti edistynyttä taikuutta, lisäksi se voi olla vaarallista’’, Remus sanoi.
’’Huolehdit turhia’’ Sirius virnisti.
’’Tullessaan animaagiksi henkilö ottaa sen muodon, mitä eniten muistuttaa’’, Peter luki kirjasta.
’’Loistavaa, minä olen varmaan hevoskotka!’’ Sirius nauroi.
’’Miten niin?’’ James kysyi.
’’Koska olen uljas, peloton ja kylmäpäinen tilanteessa kuin tilanteessa’’, Sirius sanoi pokkana.
James pärskähti äänekkäästi. ’’Joopa joo, luulisi, että olisit pikemminkin räiskeperäinen sisulisko!’’, hän virnuili. Sirius irvisti tälle vastaukseksi Peterin hihitellessä vieressä.

Remus katsoi ystäviään. Tämä todella todista heidän olevan aitoja ystäviä. He olivat valmiita ottamaan näin suuren riskin hänen takiaan, eivätkä pitäneet häntä saastuneena… Hän arvosti sitä enemmän kuin koskaan osaisi heille sanoin kertoa.
Tylypahkan vuosi 1. loppuu.



Luku 6.

Tylypahkan toinen vuosi:
Sirius, James, Remus ja Peter istuivat takan edessä olevilla pehmeillä sohvilla rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, jossa tuli lämmitti mukavasti heidän kasvojaan. He olivat juuri saapuneet Tylypahkaan kesän jälkeen.
’’Kuule Remus, ehkä nyt olisi aika puhua tarkemmin meidän pienestä suunnitelmastamme’’, Sirius sanoi.
’’Minä olen miettinyt, että ehkä se ei ole kauhean hyvä idea’’, Remus sanoi. ’’Arvostan sitä kyllä, mutta se voi olla vaarallista.’’
’’Mitä elämä olisi ilman pikku riskejä?’’ James virnisti.
’’James puhuu asiaa’’ Sirius sanoi.
’’Aivan, ei meille mitenkään käy’’, Peter sanoi.
Remus ei halunnut enää väittää vastaan, mutta ei silti päässyt eroon siitä tunteesta, että jokin menisi vikaan.
’’Meidän on parasta aloittaa keräämään tietoja heti huomenna’’, James sanoi.
’’Oletko varma, että täältä kirjastosta löytyy kaikki tarvittavat tiedot?’’ Peter kysyi.
’’En. Mutta me voisimme kokeilla salaisten kirjojen osastolta’’, James sanoi.
’’Ja sitten kysyä professori Kuhnusarviolta, tietäisikö hän asiasta mitään’’, Sirius täydensi.
’’Luuletko sinä, että hän sitä meille kertoisi?’’ Remus kysyi epäuskoisena.
’’Luulen. En usko, että hän kuvittelisi meidän pystyvän siihen’’, Sirius sanoi.
’’Ehkä emme pystykään’’, Peter sanoi. ’’Minä en ainakaan ole kummoinen velho…’’
’’Puhu sitten vain omasta puolestasi’’, Sirius sanoi ja naurahti. ’’Mutta kyllä me lupaamme sinua auttaa tarpeen tullen.’’

Lily Evans käveli ystävänsä kanssa heidän ohitseen, jonne Jamesin pää kääntyi heti.
’’Hei Lily’’, James tervehti ja hymyili leveästi. ’’Miten kesäsi meni?’’
Lily katsoi Jamesia hetken. ’’Ihan hyvin’’, hän vastasi sitten, soi tälle pienen hymyn ja jatkoi matkaansa.
’’Näittekö?’’ James sanoi innoissaan. ’’Hän hymyili minulle!’’
’’Ehkä nyt, mutta kun hän näkee taas teidät kiusaamassa Kalkarosta, en usko että hän on silloin enää yhtä iloinen’’, Remus sanoi.
’’Kalkaros! Olinkin jo melkein unohtanut hänet’’, Sirius sanoi ilahtuneena ja läimäisi Remusta selkään. ’’Kiitos kun muistutit!’’
Remus huokaisi.

***

James heräsi hirveään meluun ja nousi istumaan sängylleen. Sirius oli näköjään riehaantunut jo heti aamusta; hän ja Peter olivat ilmeisesti innostuneet sotimaan jotain, sillä tavaroita lensi pitkin huonetta.
’’James, varo!’’
’’Mit –’’ James ehti juuri kääntää päänsä Siriuksen suuntaan, kun jokin muksahti hänen päähänsä.
’’Oho, anteeksi James’’, Sirius nauroi.
James hieroi särkevää päätään, nosti kengän, joka oli juuri kumahtanut hänen päähänsä ja heitti sillä Siriusta.
’’Etkö sinä koskaan aikuistu’’, James murisi, kävi taas sängylleen ja veti peiton päänsä yli.
’’Minähän pyysin jo anteeksi’’, Sirius sanoi väistäen kengän, joka osui vastapäiseen seinään.
’’Mitä te riehutte?’’ sanoi Remus, joka oli juuri tullut ulos kylpyhuoneesta.
’’Ei mitään. Ja vihdoinkin sinä tulit ulos sieltä!’’ Sirius huudahti ja ampaisi kylpyhuoneeseen.
James uskaltautui vihdoin tulemaan peittonsa alta, ja Remus pudisteli päätään, joskin hän hymyili.

Kun kaikki neljä tulivat oleskeluhuoneeseen, he näkivät Lilyn ja tämän kavereiden astuvan juuri muotokuva-aukosta.
’’Äkkiä nyt’’, James hoputti, kun Sirius asteli niin hitaasti kuin oli suinkin mahdollista.
’’Tämä on vasta ensimmäinen päivä, kyllä sinä kerkeät häntä kyllästymiseen asti nähdä’’, Sirius sanoi.
’’En minä häneen kyllästy’’, James virnisti. ’’Ja lisäksi kun hän ei enää vihoittele minulle…’’
’’Niin, ja kuten jo sanoin, että kun hän näkee sinut kiusaamassa Kalkarosta, hän ei enää ole niin suopea’’ Remus sanoi.
’’Ääh, ei me häntä kiusata, pikkuisen vain härnätään’’, Sirius sanoi.
’’Jos määrittelet härnäämisen sillä, että noidut hänet takaapäin ilman mitään syytä -’’
’’Hän ansaitsi sen’’ Sirius puolustautui.
’’Tuosta olen samaa mieltä’’, James sanoi. ’’Se miten hän kohtelee Lilya, vaikka hän koittaa aina vain auttaa häntä, - vaikken kyllä ymmärräkään miksi – on anteeksiantamatonta.’’
’’Milloin sinä ymmärrät, että ilmeisesti hän ei kaipaa sinusta mitään prinssiään?’’ Remus kysyi.
’’Tietysti kaipaa, hän ei vain tiedä sitä. Miksi muuten hän tulisi aina väliin?’’ James sanoi.
’’Kalkaroksen vuoksi.’’
’’Älä viitsi, Lilykö olisi muka ihastunut siihen -’’
’’En minä sitä tarkoittanut. Sanoin vain, että hän puolustaa heikompiaan, siinä kaikki.’’
James katsoi Lilyn punaisia hiuksia edessään vähän matkan päässä. Ehkä se Lilyssa juuri olikin niin ihanaa, aina auttamassa toisia. Vaikka kyllä häneltä temperamenttiakin löytyi, ja ikävä kyllä hän kohdisti sen aina Jamesiin.

He astuivat sisälle Suureen saliin. Kaikki siellä tuntui niin ihanalta ja kotoisalta. He istuivat pitkän tupapöydän ääreen, vain vähän matkan päähän Lilysta ja tämän kavereista. He ottivat paahtoleipää ja rouskuttivat sitä kaikessa rauhassa. Aamupalan jälkeen he lähtivät pimeyden voimilta suojautumisen tunnille.
’’Olenkin odottanut tätä’’, Sirius sanoi ja virnisti ilkikurisesti.
’’Kouluako?’’ Peter kysyi epäuskoisena.
’’Ei, vaan tätä’’, Sirius sanoi osoittaen Kalkarosta vähän matkan päässä hänestä. Hän otti taikasauvansa taskustaan, osoitti sillä Kalkarosta ja lausui; ’’Memento mori.’’
Hiljalleen Kalkaroksen bokserit alkoivat noista ylöspäin, aivan kuin näkymätön käsi olisi vetänyt niistä.
Kalkaros näytti säikähtävän tätä ja kääntyi nopeasti ympäri. Sirius piilotti sauvansa nopeasti selkänsä taakse, mutta Kalkaros tiesi, kuka tämän oli tehnyt. Hän kohotti juuri oman sauvansa kostaakseen, kun pimeyden voimilta suojautumisen opettaja professori Rosenow, keski-ikäinen noita, jolla oli ruskea polkkatukka, saapui paikalle. Hän avasi ovet ja oppilaat lampsivat sisälle. Oviaukon kohdalla Kalkaros sihahti:
’’Tämä ei ole vielä tässä.’’
’’Ei totisesti ollutkaan’’, Sirius sanoi ja naurahti ivallisesti.

Professori Rosenow tervehti oppilaita lyhyesti, jonka jälkeen hän rupesi selostamaan päivän aihetta.
’’Tänään me puhumme vaarallisista taikaeläimistä, niiden kesyttämisestä ja hoidosta. Avatkaa kirjanne sivulta 7.’’
Kuului rahinaa kun kaikki alkoivat penkoa laukuistaan kirjoja.
’’Ihan kuin emme jo tietäisi’’, Sirius sanoi tylsistyneenä pamauttaen kirjansa pulpetilleen.
’’Kuuntelisit sinäkin edes joskus jotakin’’, Remus sanoi hivenen ärtyneesti.
’’Kyllä kyllä’’, Sirius sanoi huitaisten kädellään ilmaan sivuuttaen Remuksen kommentin. ’’Mutta minä en vielä oikein päässyt makuun Kalkaroksen härnäämisestä. Vai mitäs tuumitte, James, Peter?’’
Peter oli heti mukana, mutta James näytti epäröivän. Hän katsoi Lilyyn, joka katsoi heitä tuimasti luokan toiselta puolelta.
’’En minä tiedä… Tai ehkä se on kuten Remus sanoi, ettei Lily tykkää siitä…’’
 ’’Hyvä, että näytät oppineen jotain’’, Remus sanoi.
’’Älä nyt viitsi’’, Sirius sanoi ja pukkasi tätä leikilleen kylkeen. ’’Ei yksi kerta mitään haittaa.’’
James mietti hetken ja katsoi Siriuksen innokkaista kasvoista Lilyn syyttäviin kasvoihin, ja siitä Kalkarokseen, joka kyhjötti taas pulpetillaan.
’’No?’’ Sirius sanoi.
’’Okei’’, James sanoi enää suuriakaan ajattelematta. Hän kohotti taikasauvaansa varovaisesti, ettei professori Rosenow näkisi, osoitti Kalkarosta ja kuiskasi: ’’La’tus’’, jolloin tämän mustat puolipitkät hiukset alkoivat letittyä vikkelästi pikkuleteille.
’’Nerokasta, en olisi itse keksinyt!’’ Sirius kehui hekottaen hiljaa kaksinkerroin penkillään, samoin kuin Peter.
Kalkaros rääkäisi ja koetti päätään. Kaikki kääntyivät katsomaan ja rämähtivät nauramaan. Hän yritti repiä lettejä päästään sitä mukaa kun ne letittyivät vain lisää. Professori Rosenow kääntyi katsomaan, mitä luokassa tapahtui, näki kaikkien katseitten suuntautuneen Kalkarokseen, joka oli raivosta punainen.
’’Kuka tämän teki?’’ Rosenow sanoi terävästi samalla kun perui loitsun, jolloin Kalkaroksen hiukset palautuivat normaaleiksi. Lily katsoi oitis Jamesiin ja Siriukseen, muttei sanonut mitään.
’’Nuo kaksi!’’ Kalkaros sähisi raivoissaan katsoen hänkin Jamesia ja Siriusta.
’’Potter, Musta’’, Rosenow sanoi. ’’Onko asia näin?’’
’’Ei, professori, me emme tehneet mitään’’, Sirius sanoi vakavalla naamalla ja Jameskin yritti näyttää niin viattomalta kuin suinkin siinä tilanteessa pystyi.
’’Valetta!’’ Kalkaros huusi rasvaisten hiusten valuessa hänen silmiensä eteen.
Professori Rosenow katsoi heitä hetken, kunnes totesi:
’’Selvä. Annan tämän tällä kertaa jäädä tähän –’’
’’MITÄ!?’’ Kalkaros ärähti.
’’- mutta katsokaakin, ettei tämä toistu minun tunneillani. Koskaan enää’’, professori jatkoi välittämättä Kalkaroksen huudosta. Kalkaros kihisi raivosta ja epäoikeudenmukaisuudesta.
James ja Sirius läimäisivät virnistäen käsiään yhteen pulpetin alla, niin ettei kukaan huomannut. Kukaan muu paitsi Lily, joka katsoi heitä nyt myrkyllisen näköisenä.

Kun tunti loppui, Sirius, James, Remus ja Peter lähtivät suorilla kohti loitsujen luokkaa, jota olisi seuraavaksi, kun he kuulivat ähinää takanaan ja kääntyivät.
Sirius virnisti. ’’Ne letit kyllä pukivat sinua’’, hän sanoi.
’’Niin, parempi sekin olisi ollut kuin nykyinen rasvalettisi’’, Peter sanoi.
Kalkaros ei sanonut mitään, otti vain nopeasti sauvansa kaapunsa taskusta heilauttaen sitä Jamesiin päin, niin ettei tämä kerinnyt tehdä mitään. James lensi vähän matkaa ilmassa, kunnes mäjähti selälleen kivilattialle. Kalkaros oli noitumassa seuraavana Siriusta, mutta tämä oli nopeampi ja oli Kalkaroksen vuoro lentää ilman halki.
’’Raukkamaista’’ Sirius sylkäisi raivoissaan.
’’Sirius’’, Remus aloitti.
’’Ei nyt, Remus -’’
’’Sinullako on varaa haukkua minua raukkamaiseksi? Entä kaikki ne kerrat, jolloin sinä olet noitunut minut takaapäin!’’ Kalkaros karjui ääni täynnä vihaa ja katkeruutta.
James oli tullut takaisin Siriuksen ja muiden viereen pidellen kättään. Seinien reunoille oli kerääntynyt myös ulkopuolisia katsojia.
’’Sinä se raukkamainen olet!’’ Kalkaros huusi.
Sirius naurahti ja noitui tämän uudestaan, jolloin Kalkaros liukui vähän matkaa lattialla. Kalkaros nousi hitaasti seisomaan ja lähti kävelemään raivokkaana Siriusta kohti.
’’Ei kai TAAS!’’ kuului Lilyn karjunta. Tämäkin oli ilmeisesti tullut katsomaan hässäkkää. ’’Miksi te ette voi antaa hänen olla!’’ hän sanoi ja tyrkkäsi Siriusta lujasti rintaan.
’’Lily, VARO!’’ James huusi; Kalkaros oli juuri langettanut taian Siriusta päin, mutta se osuikin hänen sijastaan Lilyyn, joka seisoi Siriuksen edessä.
Lily lensi takaperin lattialle ja löi päänsä kivuliaasti sen kivetykseen.
’’Lily!’’ James ja Lilyn ystävä Jessica huudahtivat yhtä aikaa ja riensivät tämän luokse.
Kalkaros näytti hetken olevan kauhuissaan teostaan, mutta sai maksaa herpaantumisestaan, kun Siriuksen taika osui tätä rintaan ja hän lensi jälleen lattialle.
’’Lily, sano jotain!’’ Jessica sanoi hädissään.
’’Mmh…’’ Lily sanoi tokkurassa ja nosti päätään. Siihen oli tullut pieni haava, josta vuoti verta.
James karjahti raivoissaan, asteli Kalkaroksen luo ja osoitti sauvallaan tämän kaulaan.
’’Hän ei ole tehnyt sinulle mitään’’ hän sanoi ääni täristen.
Kalkaros naurahti kuivasti pyyhkien hieman verta suunpielestään. ’’En tarkoittanut sitä hänelle’’, hän kähisi. ’’Tosin ei se minua haittaakaan, eihän hän ole muuta kuin saastainen kuraverinen –’’
’’HALUATKO TOISTAA TUON!?’’ James karjui niin paljon kuin ääntä lähti.
’’Potter!’’ kuului professori Rosenowin ääni. Hän katsoi kauhuissaan kaikkea tätä; Lily makaamassa maassa verta valuen, Kalkaros maassa myöskin Jamesin osoittaessa tätä sauvallaan, muitten oppilaitten katsoessa sivusta.
’’Pistä se sauva pois. NYT!’’ Professori karjaisi kun James ei heti totellut.
Hitaasti James laski sauvansa, katsoen yhä näköistä Kalkarosta joka virnuili inhottavasti.
’’Potter, rehtorin luokse, minä tulen sinne perästä. Kalkaros, Evans, sairaalasiipeen. En ole kertaakaan nähnyt tällaista…’’
James lähti kohti rehtorin kansliaa, pysähtyen ensin Lilyn luo.
’’Oletko sinä kunnossa?’’
’’En tarvitse apuasi!’’ Lily kivahti.
’’Lily, olen pahoillani –’’
’’Ehkä ei tarvitsisi olla! Ehkä tätä ei olisi edes tapahtunut, jos sinä ja kaverisi ette olisi niin epäkypsiä ääliöitä!’’
’’Ai minäkö olen epäkypsä ääliö?’’ James kysyi epäuskoisena. ’’Hän sen aloitti. Ja sitä paitsi minähän puolustin sinua!’’
 ’’Pyysikö minä sitä?’’ Lily sanoi raivoissaan.
’’Tai ehkä jos et puuttuisi toisten asioihin –’’
’’Potter!’’ Rosenow karjaisi merkiksi siitä, että tämän pitäisi olla jo rehtorin huoneessa.
James katsoi vielä hetken Lilya, jonka syvänvihreät silmät alkoivat täyttyä hiljalleen kyyneleistä, ja lähti sitten kohti rehtorin kansliaa.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut hevu »

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #3 : 02.07.2007 23:20:41 »
Luku 7.

James koputti rehtorin oveen ja pian kuului Dumbledoren kehotus astua sisään.
’’Sinä se näytät saattavan itsesi vaikeuksiin joka käänteessä’’, Dumbledore sanoi. Hän istui korkeaselkänojaisella tuolillaan pöytänsä takana. James ei sanonut mitään.
’’Istu, ole hyvä’’, Dumbledore sanoi ja viittoi tuolia pöytänsä toisella puolella, johon James istuutui.
’’Puhun kyllä myöhemmin Severuksellekin. Mutta mikäli tiedän, et ollut aivan syytön tähän. Tarkoitan nyt tietysti sitä, mitä te teitte tunnilla.’’ Dumbledore ei hymyillyt, luultavasti sen takia ettei hän halunnut antaa sellaista kuvaa että se olisi hyväksyttävää, muttei näyttänyt sen kummemmin vihaiseltakaan.
James nyökkäsi vaisusti ja laski katseensa polviinsa.
’’Miten sinä tiesit tästä?’’ hän kysyi.
’’Minulla on viestintuojani’’, Dumbledore vastasi ja hymyili nyt hieman.
Samassa joku koputti oveen.
’’Sisään’’, Dumbledore sanoi jälleen ja sisään astui professori Rosenow.
’’Olen vienyt nti Evansin ja hra Kalkaroksen sairaalasiipeen. Poppy sanoi että Kalkaros pääsee pian pois, mutta Evans joutuu olemaan tarkkailussa muutaman päivän’’, Rosenow sanoi.
’’Selvä. Kiitos, Olivia.’’
’’Mikä Lilylla on?’’ James kysyi.
’’Hänellä on aivotärähdys, ja lisäksi hän ei voi lopettaa oksentelua’’, Rosenow sanoi ja pyyhälsi sitten ulos kansliasta.
’’Nyt James, sinun on aika mennä takaisin tunneille’’, Dumbledore sanoi. ’’Lisäksi saat jälki-istuntoa.’’
’’Minä haluan nähdä Lilyn’’, James sanoi.
’’Kunhan olet suorittanut tämän päivän osalta oppivelvollisuutesi’’, Dumbledore sanoi. ’’Ja jälki-istunto on tänä iltana puoli yhdeksältä professori Rosenowin luokassa. Menehän nyt.’’
James nousi seisomaan, katsoi vielä Dumbledorea ja lähti sitten sanaakaan sanomatta.

***

’’Mitä? Jälki-istuntoa ensimmäisenä päivänä?’’ Sirius sanoi nauraen.
’’Miksi en ole yllättynyt?’’ Remus sanoi hymyssäsuin.
’’Tämä ei ole hauskaa, Sirius’’, James sanoi. ’’Lilyn täytyy olla sairaalasiivessä pari päivää. Sitä paitsi sinäkin olisit joutanut saada jälki-istuntoa, minähän en edes tehnyt mitään.’’
’’Aivan. Anteeksi.’’
’’No, nytpähän tiedätte lopettaa tuollaisen, kuten Kalkaroksen kiusaamisen’’, Remus sanoi.
Sirius katsahti oitis Jamesia.
’’Minä en jätä tätä tähän’’, James sanoi heti. ’’En anna hänen kohdella Lilya kuin saastaa.’’
Siriuksen ilme kirkastui heti. ’’Olet oikeassa. Hän saa maksaa tekonsa!’’

***

Illalla puoli yhdeksän aikaan James meni professori Rosenowin luokkaan, mutta luokassa oli toinenkin. Kalkaros.
’’Iltaa, Potter. Noniin, olkaa hyvät ja lajitelkaa nämä Kaleidoskooppikuoriaisten silmät, kynnet, raajat, kuori ja sisältö erikseen näihin astioihin’’, professori sanoi ja osoitti pienellä puupöydällä olevia metallikippoja. ’’Voitte aloittaa.’’ Ja hän pyyhälsi oman työpöytänsä taakse.
Kaleidoskooppikuoriaiset olivat isoja, tummanruskeita kuoriaisia, joilla oli terävät piikit raajoissaan ja joista ne levittivät myrkkyä jonkun niitä uhatessa. Ne olivat myös kuusisilmäisiä ja niiden kiiltävä kuori oli todella kestävää. Niitä tarvittiin myös joihinkin vastalääkkeisiin ja liemiin.
Vaitonaisina James ja Kalkaros alkoivat lajittelemaan kuolleita Kaleidoskooppikuoriaisia.
’’Tämä on sinun syysi’’, Kalkaros sihisi hiljaa hetken päästä.
’’En minä tätä aloittanut!’’ James äyskähti takaisin.
’’Niinkö? Haluatko että virkistän muistiasi?’’ Kalkaros sanoi hampaittensa välistä.
’’Ei tarvitse’’, James sanoi viileästi. ’’Ja minä varoitan sinua. Jos sinä vielä kerrankin kosket, puhut, tai edes vilkaiset Lilyyn päin –’’
’’Minkä minä sille voin, että tyttöystäväsi tunkee aina väliin. Ehkäpä hän vain pitää minusta enemmän…’’ Kalkaros kuiskasi myrkyllisesti ja hymyili inhottavasti.
James löi nyrkillä pöytään, niin että metallikulhot tippuivat kalisten lattialle ja niiden sisältö levisi pitkin lattiaa.
’’Hänestä sinä olet vain säälittävä!’’ James sanoi eikä enää nähnyt vaivaa pitääkseen äänensä matalana.
’’Taisinpa osua arkaan paikkaan’’, Kalkaros sanoi virnuillen entistä ilkeämmin.
’’Potter! Kalkaros!’’ kuului professori Rosenowin ankara ääni. ’’Mitä te teette?’’
’’Potterilla tässä on vain pieniä raivonhallintaongelmia professori’’, Kalkaros sanoi lipevästi.
Jamesin kädet puristuivat nyrkkiin.
’’Anna yksikin hyvä syy…’’, hän sanoi.
’’Lopettakaa! Ja siivotkaa tämä sotku! Ei, ei taikakeinoin’’, professori sanoi kun James oli jo ottanut taikasauvansa esiin. ’’Te noukitte kaiken käsin. Suut suppuun ja töihin!’’
’’Minä olen varoittanut sinua’’, James sanoi taas matalalla äänellä pöydän alla heidän kerätessä Kaleidoskooppikuoriaisten jäämiä lattialta. Kalkaros tuhahti paheksuvasti.

***

Lily pääsi sairaalasiivestä parin päivän kuluttua. Hän jutteli iloisesti ystäviensä kanssa kun Sirius, James, Remus ja Peter saapuivat rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Lily huomasi Jamesin ja tuli tämän luo.
’’Hei’’, hän sanoi.
’’Hei. Miten sinä voit?’’ James kysyi.
’’Olen kunnossa’’, Lily sanoi ja hymyili.
’’Se on hyvä’’, James sanoi ja hymyili hänkin.
’’Krhm. Me taidammekin tästä jo mennä’’, Sirius sanoi merkitsevästi muille ja lähtivät jututtamaan Lilyn ystäviä.
’’Kuule, olen pahoillani siitä mitä tapahtui’’, James sanoi.
’’Ei se ollut sinun vikasi, minä itse tulin väliin’’, Lily sanoi.
’’Tiedän. Mutta olen silti pahoillani.’’
’’Selvä, anteeksipyyntö hyväksytty!’’ Lily nauroi ja James hymyili iloisena.
Lily katsoi Remukseen. ’’ Oli kai tulossa täysikuu…’’, hän ajatteli, sillä Remus oli hieman kalpea.
’’Onko se totta?’’ hän kysyi Jamesilta katse yhä Remuksessa.
’’Mikä?’’ James kysyi ihmeissään.
’’Että Remus on…no, ihmissusi?’’ Lily kuiskasi varovaisesti kääntäen katseensa Jamesiin.
Jamesin iloinen virnistys haihtui saman tien.
’’Mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?’’ hän kysyi.
’’En minä ole typerä, huomaan kyllä merkit. Ja se mitä viime vuonna tapahtui ja se, että Remus on poissa tunneilta kerran kuukaudessa. Ja silloinkin täysikuun aikaan…’’
’’En tiedä, mistä sinä puhut’’, James totesi viileästi.
’’Se on vain harmi’’, Lily sanoi kuin ei olisi kuullutkaan mitä James sanoi. Remus on niin mukava. Ei sillä, että se vaikuttaisi hänen luonteeseensa, minä vain -’’
’’Joko lopetit?’’ James keskeytti.
Lily kohautti vain harteitaan ja lähti sitten takaisin ystäviensä luokse. Kyllä James luotti siihen, ettei Lily kertoisi kellekään vaikka hän olisi myöntänytkin asian, mutta silti hän oli luvannut varjella Remuksen salaisuutta. Hän ei pettäisi ystäväänsä.
’’No? Mistä te juttelitte?’’ Peter sanoi.
’’Ei mistään tärkeästä’’, James sanoi.
’’Ahaa, ymmärrän’’, Sirius sanoi ja iski tälle silmää.
Remus oli jäänyt juttelemaan Lilyn ystävän Jessican kanssa. Jessicalla oli vaaleanruskeat, vähän yli olkapäille ylettyvät hiukset, ja myöskin ruskeat silmät. Hänellä oli sirot ja kauniit kasvonpiirteet.
’’Remus näyttää löytäneen parempaa seuraa’’, Sirius naurahti ja hymyili Remukselle, joka vastasi siihen.

***

Seuraavana päivänä rohkelikot riensivät muodonmuutosten tunnille. Sirius, James, Remus ja Peter olivat juuri tulleet lounaalta Suuresta salista, kun James pysähtyi nähtyään jotain hyvin epätodennäköistä; Kalkaros juttelemassa Lilyn kanssa.
Kalkaros huomasi Jamesin katseen, hän irvisti, osoitti Lilya katseellaan ja näytti omahyväiseltä.
’’Mitä tuo liero tekee Lilyn kanssa?’’ James sanoi hampaitaan kiristellen. ’’Minä varoitin sinua! Pidä saastaiset näppisi erossa hänestä!’’ hän karjui sauva ojossa harppoen lähemmäs.
’’Hei, James. Ei hätää, Severus tuli käymään luonani silloin kun olin sairaalasiivessä ja pyysi anteeksi’’, Lily sanoi hymyssä suin.
’’Niin tein’’, Kalkaros virnuili Lilyn selän takana.
’’Hän valehtelee! Ei hän välitä!’’ James huusi osoittaen yhä sauvallaan Kalkarosta.
’’Älä ole typerä, pistä se pois’’, Lily sanoi ja painoi Jamesin sauvankärjen alaspäin.  
’’Ei’’, James sanoi ja kohotti taas sauvansa.
’’Ihan totta, James. Kaikki on okei. Meidän täytyy nyt mennä, ettemme myöhästy’’, Lily sanoi ja hän ja Jessica lähtivät kohti muodonmuutosluokkaa.
’’Taisinpa viedä tyttöystäväsi, Potter’’, Kalkaros sanoi ja hymyili inhottavasti.
James olisi varmaan hyökännyt Kalkaroksen kimppuun, elleivät Remus ja Peter olisivat pitäneet hänestä kiinni.
’’Minä varoitin sinua’’, James sanoi varsin tyynesti, mutta hänen silmistään paistoi raivo.
Kalkaros katsoi tätä suoraan silmiin. Sitten hän naurahti halveksivasti ja lähti hänkin muodonmuutosten tunnille. Sirius ei ymmärtänyt Jamesin toimettomuutta. Tai sitten James pelkäsi Lilyn reaktiota. Niinpä Sirius päätti toimia itse; hänen ystäviään ei rangaistuksetta loukata.
’’Hoi Kalkaros!’’ hän huusi tämän perään ja Kalkaros kääntyi katsomaan.
Samassa sinertävä valosuihku jo kiisi ilman halki kohti Kalkarosta osuen tätä rintaan. Kalkaros ulvahti kivusta taian osuessa häneen ja hän kaatui selälleen maahan. Samalla oppilaita alkoi tulla lounaalta Suuresta salista ja he jäivät jälleen mielenkiinnolla seuraamaan Kalkaroksen kiusaamista. James katsoi Siriusta samaan aikaan ärtyneenä sekä kiitollisena; itse hän ei olisi voinut noitua Kalkarosta, sillä hän ei halunnut Lilyn näkevän. Ja kuten hän oli oikein arvannut, Lily ja Jessica juoksivat katsomaan, mistä huuto oli tullut.
’’Ei ole totta, James!’’ Lily ärjäisi katsoen tämän taikasauvaa, luullen ilmeisesti että tämä oli langettanut taian, ja auttoi Kalkaroksen pystyyn.
Kalkaros nousi huohottaen raskaasti.
’’En minä tehnyt mitään!’’ James huudahti turhautuneena, sillä kerrankin se oli totta.
’’Totta, minä se olin’’, Sirius sanoi.
Peter ja muutama muu oppilas alkoivat yhtäkkiä nauraa kovaan ääneen.
’’Mikä tässä on niin hauskaa?’’ Remus kysyi ihmeissään Peteriltä.
’’Kalkaros! Katsokaa, hän laski alleen!’’ Peter nauroi vedet silmissä.
James katsoi Kalkarosta sekä innoissaan, että inhoten, rämähtäen sitten nauramaan muiden mukana.
Lounaalta oli tullut lisää porukkaa ja hekin osoittelivat Kalkarosta ja nauroivat kippurassa. Jopa Remus nauroi tälle. Kalkaros huohotti yhä raskaammin. Hän tuijotti sokean raivon vallassa Siriusta, joka kumarteli nyt yleisölleen.
’’Keksinpä sinulle uuden nimen!’’ James huusi kovaan ääneen naurun yli. ’’Ruikuli!’’
Oppilaat nauroivat yhä kovempaan ääneen. Tämä oli Kalkarokselle liikaa. Aivan liikaa. Hän vihasi heitä! Miksi he olivat ottaneet juuri hänet kohteekseen? Mitä hän oli ikinä heille tehnyt? Kalkaros näki punaista. Häntä ei nöyryytettäisi näin! Hän näyttäisi kaikille, että hänestä ei kannata tehdä vihollistaan. Ennen kuin hänen järkensä tavoitti sen, mitä hän oli tekemässä, hänen huulilta karkasivat kielletyt sanat, ja taikasauvan kärjestä purkautui myrkyllisen vihreä valosuihku. ’’AVADA KEDAVRA!’’
Sirius nauroi ja kumarteli edelleen. Hän ei kerennyt tehdä mitään, kun kirous jo iskeytyi tämän rintaan, ja hän kaatui lattialle. Ainut oli, että hänen nauravat kasvonsa olivat valahtaneet kalpeiksi, ilme oli kauhistunut… Tuntui kuin kaikki olisi valahtanut hidastettuina hänen silmiensä ohitse, ja hetkessä se kaikki oli ohi.
’’SIRIUS!’’



Luku 8.

’’SIRIUS!’’ Jamesin kauhunhuuto kantautui ensimmäisenä ilmoille.
Kaikki olivat vaienneet kuin salaman iskusta. Kaikki katsoivat pelokkaina Kalkarosta ja perääntyivät kauhuissaan niin kauaksi hänestä kuin vain pystyivät.
’’Sirius…’’ Peter sanoi heikosti kaatuen polvilleen maahan. Hän ei pystynyt ajattelemaan selkeästi. Tätä ei ollut tapahtunut, tämä ei ollut totta. Se ei saanut olla... Kyyneleet virtasivat pitkin hänen poskiaan. Oliko Sirius todella kuollut…
Remus seisoi kuin halvaantuneena. Tuntui kuin hän ei saisi henkeä, häntä heikotti. Hän yritti huutaa Siriuksen nimeä, mutta ei saanut ääntä lähtemään.
’’Ei, ei… Nouse ylös, Sirius… Sinä et ole kuollut… NOUSE YLÖS!’’ James sanoi ja hänen äänensä tärisi rajusti. Hän ravisteli Siriusta, mutta Sirius ei liikahtanut… Tytöt kiljuivat ja itkivät nyt kauhuissaan, takertuen toisiinsa.
’’MITÄ SINÄ TEIT!’’ James karjui kääntäen itkusta punaiset silmänsä Kalkarokseen päin. ’’TAJUATKO MITÄ OLET MENNYT TEKEMÄÄN!?’’
Kalkaros näytti itsekin kauhistuneen tekoaan. Hänen polvensa alkoivat täristä rajusti, ja hänen sauvansa valahti hänen kädestään lattialle. Tosiaan, mitä hän oli mennyt tekemään…
’’E-e-en minä tarkoittanut… Minä…minä en…’’
Lily katsoi nyt Kalkarosta, joka katsoi takaisin. Lilysta tuntui, kuin hän olisi havainnut kaikesta huolimatta pienen vivahduksen nautinnosta tämän kasvoilla, mutta se meni yhtä nopeasti ohi kuin oli tullutkin. Vai kuvitteliko hän vain?
’’Lily’’, Jessica henkäisi tämän vierestä ja haukkoi henkeään, pidelleen kättään keuhkojensa päällä.
’’Voi ei, missä se on?’’ Lily kysyi kauhuissaan katsoessaan ystäväänsä. Jessicalla oli astma.
Jessica osoitti koululaukkuaan vähän matkan päässä lattialla. Hän oli ilmeisesti niin järkyttynyt, ettei kyennyt itse hakemaan sitä. Lily juoksi laukun luo, nappasi sieltä inhalaattorin ja ojensi sen Jessicalle, joka otti sen kiireesti. Hän veti pitkän henkäyksen ja hengitti sitten tasaisemmin. Jessica takertui ystäväänsä ja Lily rauhoitteli tätä.

Opettajia alkoi tulla Suuresta salista. He tulivat katsomaan kaikkea tätä meteliä, ja he näkivät suuren joukon oppilaita kerääntyneen jonkin ympärille.
’’Pois tieltä, väistäkää!’’ kuului professori McGarmiwan hätääntynyt ääni. Hän tuli piirin keskelle katsoen suoraan tätä kauhunäytelmää; Siriusta, joka makasi mahallaan kylmää kivilattiaa vasten, Jamesia, joka huusi Siriusta kyyristyneenä tämän eteen, Peteriä, joka hiipi hiljaa lähemmäs, Remusta, joka oli kalpea ja näytti kohta pyörtyvän, sekä Kalkarosta vähän matkan päässä heistä joka katsoi Siriusta silmät kauhusta levinneenä itkun ja huutojen säestämänä. Tunnelma oli hirvittävä…
McGarmiwa näytti järkyttyneeltä, mutta yhtä kaikki hän riensi oitis Siriuksen luo.
’’Mitä täällä on tapahtunut?’’ hän kysyi Jamesilta. James pudisti päätään kohottamatta katsettaan professoriin. Hän ei näyttänyt saavan enää sanaakaan suustaan.
’’Mitä täällä on tapahtunut?’’ McGarmiwa huusi aulassa kysyen kaikilta yleisesti. Vastauksen antoi Lily.
’’Professori… Sirius…’’, hän nieleksi. ’’Luulen että Sirius on kuollut.’’ Sitten hän katsoi Kalkarokseen, joka näytti pelästyneeltä.
McGarmiwa näytti tajuavan tilanteen silmänräpäyksessä.
’’Potter, anna minä katson’’, hän käski, mutta James ei liikahtanutkaan.
Professori Rosenow riensi avuksi, tarttui Jamesista kiinni ja yritti nostaa tätä ylös, mutta James pisti vastaan, takertuen enemmän Siriukseen.
’’Ei, ei, minä en halua… Sirius…!’’
Mutta hän oli jo niin väsynyt ja järkyttynyt, ettei jaksanut kauaa pistää vastaan ja antoi Rosenowin siirtää häntä kauemmaksi.
McGarmiwa laittoi tärisevät kätensä Siriuksen kaulalle, kokeillakseen tuntuiko pulssia…
’’Valvojaoppilaat vievät oppilaat tupiinsa. Nyt heti!’’ hän karjui.
Oppilaat seisoivat ensin paikoillaan, kunnes vähitellen alkoivat hajaantua ja lähtivät valvojaoppilaiden opastuksella omiin tupiinsa kuiskutellen kiivaasti ja kauhuissaan. Vain James, Remus ja Peter olivat jääneet paikalle, sekä Kalkaros joka ymmärsi olla lähtemättä.
’’Minun on vietävä Musta Pyhään Mungoon hetimmiten! Olivia, ole kiltti ja vie Kalkaros Albuksen kansliaan’’, McGarmiwa sanoi ääni hieman täristen.
’’Mutta eihän Albus ole nyt täällä, hänellä on asioita ministeriössä…’’
’’Minä tiedän, minä lähetän hänelle tiedon tästä ja hän tulee sinne hetimmiten, tee nyt vain kuten minä pyydän!’’
Professori Rosenow nyökkäsi ja lähti viemään Kalkarosta rehtorin kansliaan.
’’Te kolme menette tupiinne’’, McGarmiwa sanoi Jamesille, Remukselle ja Peterille nostaen Siriuksen lattialta.
James näytti olevan haluton liikkumaan. Hän lyyhistyi taas lattialle, hänen kasvonsa olivat valkeat Remuksen lailla, hän itki raivosta ja menetyksestä ja tärisi kuin horkassa.
”Pomona”, McGarmiwa sanoi professori Versolle lyhyesti, joka ymmärsi tämän sanoman oitis.
’’Minä vien, Minerva’’, hän sanoi ja kiiruhti Jamesin viereen.
McGarmiwa lähti niin nopeasti kuin vain pystyi ulos Tylypahkan ulko-ovista, kantaen Siriuksen velttoa ruumista.
’’Minne sinä viet häntä?’’ James huusi tämän perään, kun Siriusta vietiin pois.
’’Hänet viedään Pyhään Mungoon’’, Verso toisti McGarmiwan sanat auttaen tämän lattialta.  
’’Mitä…miksi-’’
’’Hän ei ole kuollut’’, Verso sanoi ja onnistui hymyilemään hieman.
Jamesin sydän sykähti.
’’Mitä sinä tarkoitat?’’ Peter kysyi. ’’Me nähtiin, kun Kalkaros -’’
’’Aivan. Minä en osaa selittää tätä, mutta olen varma että Dumbledore osaa. Tulkaahan nyt.’’
James ja Remus katsoivat McGarmiwan loittonevaa selkää, kun tämä viiletti pitkin Tylypahkan tiluksia, portista ulos, ja kaikkoontui sitten heti rajojen ulkopuolella.
 
***

Päivän muut tunnit olivat peruttu ja oppilaitten käskettiin pysyä tuvissaan päivän ajan. Melkein kaikki rohkelikot olivat oleskeluhuoneessa supatellen tapahtuneesta, vieläkin järkyttyneinä siitä, että koulussa oli juuri tapahtunut murha. Tai niin he luulivat. James, Remus ja Peter istuivat syrjässä yhdessä nurkkapöydistä.
’’Remus?’’ Peter kysyi hiljaa ystävältään. Remus ei ollut sanonut sanaakaan koko iltana.
Remus vain katsoi eteensä. Hänen ilmeensä oli särkynyt.
’’Remus, Sirius selviää kyllä’’, Peter sanoi.
Remus käänsi hitaasti katseensa tähän kuultuaan Siriuksen nimen. Hän oli vieläkin shokissa tapahtuneesta.
Oli hirveää odottaa siinä, tekemättä mitään, tietäen että heidän ystävänsä makasi nyt Pyhässä Mungossa, eikä heillä ollut tietoakaan hänen tilastaan…
’’Minä vihaan häntä’’, Remus sanoi hiljaa puristaen kätensä nyrkkiin, niin että rystyset hohkasivat valkeina. Niin sanottuaan hän viimein sortui. Hän puhkesi raivokkaaseen, äänettömään itkunpuuskaan, vetäisten kätensä nopeasti kasvoilleen. Peter ei tiennyt, mitä tehdä, hän ei ollut kovin hyvä tämmöisessä.
James sen sijaan istui Remuksen viereen ja laski kätensä tämän olkapäälle.
’’Sirius’’, hän aloitti, mutta joutui nieleksimään ensin etteivät kyyneleet virtaisi uudestaan hänen silmistään, ja jatkoi, ’’hän selviää. Minä tiedän, että selviää.’’ Samalla hän yritti todistella itselleenkin, että kaikki selviäisi.
Remus nyökkäsi. ’’Minä menen nukkumaan.’’

***

Kalkaros odotti yhä Dumbledorea tämän kansliassa professori Rosenowin kanssa. Koko sen ajan Kalkaros katseli kenkiään kohottamatta katsettaan kertaakaan. Vasta kun Dumbledore saapui vähän ajan kuluttua, hän nousi ylös tuolistaan.
’’Tulin juuri Pyhästä Mungosta’’, hän sanoi ja käveli työpöytänsä luo. Kalkaros odotti.
’’Kiitos, Olivia, minä jatkan tästä’’, Dumbledore sanoi ja Rosenow lähti.
Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus. Kanslian seinillä tauluissa olevat entiset rehtorit näyttivät seuraavan tilannetta tarkasti. Sitten Kalkaros ei enää kestänyt Dumbledoren tuijotusta, vaan sanoi:
’’Rehtori Dumbledore, minä en tarkoittanut sitä. Minun ei ollut tarkoitus tappaa häntä, minä en tiedä mikä minuun meni!’’
’’Sirius ei ole kuollut, onneksesi’’, Dumbledore sanoi levollisesti.
’’Mitä?’’
’’Niin, minulla on arvaukseni siitä, miksi näin on. Mutta ensin haluaisin kuulla sinulta tarkalleen, mitä tapahtui.’’
Kalkaros kertoi, miten Sirius oli noitunut tämän takaapäin, miten he aina olivat hänen kimpussaan. Sitten hänellä oli vain yhtäkkiä napsahtanut, eikä hän kestänyt enää, vaan langetti kirouksen.
’’Minä en edes tajunnut että tein sen, ennen kuin se oli jo tapahtunut’’, Kalkaros päätti kertomuksensa.
Dumbledore oli tutkaillut tätä huolellisesti koko tarinan ajan.
’’Minä en ole murhaaja!’’ Kalkaros sanoi korottaen ääntään kun Dumbledore ei sanonut mitään.
’’Minä tiedän sen’’, hän sanoi hetken päästä. ’’Sirius on vakavasti haavoittunut, vaikka kirouksen oli määrä tappaa. Parantajat hoitavat häntä paraikaa.’’
’’Mutta minä en ymmärrä… Miten hän ei ole kuollut…?’’
’’Kuten sanoin, minulla on arvaukseni. Ensinnäkin on ikäsi. En sano, että se vaikuttaisi paljon, ottaen huomioon että tunnet kiroukset luultavasti erittäin hyvin. Sinun kirouksesi ei vain ollut tarpeeksi vahva tappamaan häntä, vain haavoittamaan häntä pahasti. Toinen arvaukseni on, että sinä et todellakaan ole murhaaja, ja jossain aivojesi perukoilla et halunnut tosissasi tappaa häntä, sydämesi ei antanut periksi teollesi. Vaikka sinä langetitkin kirouksen, sinä et tarkoittanut sitä täydestä sydämestäsi.’’
’’Sydämeni ei antanut periksi…?’’ Kalkaros kysyi.
’’Aivan niin. Tarkoitan, että sinulla on vahva kyky rakastaa.’’
Kalkaros tutkiskeli sisintään. Hän muisti elävästi, miten hänen vanhempansa riitelivät lakkaamatta, huusivat toisilleen… Ja hän kyyristeli nurkassa kuuntelemassa vanhempiensa huutoa kädet korvien suojana. Yhtenä päivänä hänen isänsä sitten oli saanut tarpeekseen, ja lähtenyt. Hän jäi kaksin äitinsä kanssa, joka sairastui viime vuonna. Hänet oli täyttänyt suuri huoli äidistään, jota hän kantoi mukanaan vieläkin, potien samalla huonoa omaatuntoa ettei ollut äitinsä luona juuri nyt. Ja kyllä, hän rakasti äitiään, mutta hän vihasi Potteria ja Mustaa. Ja kyllä, vaikka hän toisin sanoikin, ja vaikka hän olikin järkyttynyt omasta teostaan, hänen oli ollut tarkoitus tappaa Musta. Hän oli saanut siitä ihmeellistä lievitystä oloonsa, hän tunsi olonsa hyväksi… Mutta sitä hän ei ikinä paljastaisi. Mutta miksi kirous ei ollut tappanut tätä…
Hän huomasi jälleen Dumbledoren tuijotuksen, kun oli unohtunut ajatuksiinsa. Sitten hän nyökkäsi Dumbledorelle.
’’Haluan todellakin painottaa tekosi vakavuutta. Tekosi oli anteeksiantamaton, kuten oli kirouksesikin. Ministeri tietää jo asiasta, ja sinut on kutsuttu kuulusteluun, joka pidetään kuukauden päästä ministeriössä.
Siihen asti sinut erotetaan koulusta. Sen jälkeen katsomme, mitä teemme.’’ Dumbledore ei vaikuttanut kovinkaan vihaiselta. Pikemminkin huolestuneelta…
Kalkaros nyökkäsi. ’’Mitä minä nyt teen?’’
’’Ministeri lähettää muutaman aurorin viemään sinut kotiin. He myös kertovat tarkemmin järjestelyistä, kuten kuulustelun päivämäärän ja ajan’’, Dumbledore sanoi.
Taas tuli hetken hiljaisuus, jonka aikana Dumbledore tutkiskeli Kalkarosta.
’’Voinko minä joutua Azkabaniin?’’ Kalkaros kysyi.
Dumbledore ei ehtinyt vastaamaan hänelle, kun kanslian ovi aukesi kenenkään siihen koputtamatta, ja sisään astui kaksi auroria. Toinen heistä oli pitkä mies, jolla oli lyhyt, musta tukka, ja pieni musta parta, ja toinen heistä oli lyhyehkö ja roteva, ruskeatukkainen mies.
’’Iltaa, Albus’’, aurorit tervehtivät.
’’Hyvää iltaa Smith, Parker’’, Dumbledore sanoi kohteliaasti.
’’Lähdetäänpä sitten’’, Smithiksi kutsuttu pitkä mies sanoi ja tarttui Kalkarosta käsivarresta kiinni.
’’Sinähän uskot minua, etkä uskokin?’’ Kalkaros kysyi samalla Dumbledorelta kun nousi tuolistaan.
Dumbledore katsoi tätä hetken, ja sanoi sitten: ’’Kyllä minä uskon, Severus. Tulen myös puhumaan puolestasi ministeriöön. Näemme siis siellä.’’

Kalkaros antoi auroreiden taluttaa itsensä ulos kansliasta, ulos Tylypahkan suurista ulko-ovista. Samalla hän mietti mielessään, miten hyväuskoinen joku voikin olla. Hänen toinen suunpielensä kohosi hieman omahyväiseen hymyyn. ’’Se hölmö.’’



Luku 9.

Dumbledore kertoi Siriuksen tapaturmasta seuraavana aamuna Suuressa salissa, minkä useimmat jo tiesivätkin. Hän oli sanonut sen olevan onnettomuus, mutta Kalkaroksesta hän ei sanonut sen enempää, kuin että hänet oli erotettu Tylypahkasta vähäksi aikaa. Tapahtuneen nähneet oppilaat olivat vain helpottuneita, ettei Kalkaros ollut koulussa.
’’Vai onnettomuus’’, Remus sihahti kuultuaan Dumbledoren sanat.
’’Toivottavasti hän päätyy Azkabaniin’’, James sanoi nyökäten ja otti paahtoleipää.
’’Voivatko niin nuoret päätyä Azkabaniin?’’ Peter kysyi.
’’En tiedä, mutta toivottavasti’’, James sanoi.
’’No, Dumbledorehan tietysti uskoo kaiken mitä hän sanoo. Mutta minä taas uskon, että hän on paha’’, Remus totesi.
’’Ohhoh, tuliko tuo todella sinun suustasi, Remus?’’ Peter kysyi epäuskoisen ilahtuneena.
’’Taisipa tulla. Ottaen huomioon viimeaikaiset tapahtumat… Anteeksiantamaton kirous, en olisi silti uskonut… Toisaalta taas, - minua inhottaa sanoa näin – mutta te yllytitte häntä.’’
’’Mitä?’’ James parahti. ’’Et voi tosissasi olla hänen puolellaan!’’  
’’En minä olekaan’’, Remus sanoi vaikeasti, ’’mutta kyllä sinun täytyy myöntää että te kiusasitte häntä aika lailla – ’’
’’Joo joo’’, James sanoi äkäisenä. Hän ei halunnut ajatella että Sirius makasi sairaalassa osittain hänen takiaan.

Dumbledore oli luvannut että James, Remus ja Peter pääsisivät katsomaan Siriusta heti seuraavana päivänä, joten aamiaisen syötyään he lähtivät aulaan. Aulaan tultuaan he näkivät Dumbledoren odottavan jo heitä.
’’Mainiota, pääsemme siis lähtemään’’, Dumbledore sanoi ja hymyili heidät nähdessään.
James ei ymmärtänyt, miten hän pystyi aina olemaan yhtä iloinen.
’’Miten Sirius voi?’’ Remus kysyi heti päästyään Dumbledoren luo.
’’Sen te tulette pian itse kuulemaan, mutta voin sanoa että hän selviää kyllä’’, Dumbledore sanoi hymyillen edelleen.
Remus nyökkäsi. ’’Entä millä me menemme sinne?’’
’’Tähän hätään matkustamme samoilla kulkuneuvoilla, millä te saavutte aina kouluun.’’
He astuivat Tylypahkan kostealle pihamaalle ja vähän matkan päässä he näkivät Tylypahkan mitään vetämättömät vaunut. Dumbledore astui vaunujen viereen ja taputti ilmaa sen edessä: tai siltä se näytti.
James ihmetteli tätä mutta ei kysynyt mitään. He astuivat vaunuihin ja vaunu lähti liikkeelle, kaartuen yhä vain ylemmäs ja ylemmäs. He matkasivat tasaisesti koko matkan ajan. He pysähtyivät vähän matkan päähän Lontoosta, etteivät jästit huomaisi heitä. He eivät silti joutuneet kävelemään kovinkaan pitkään, kun he tulivat suuren liikkeen eteen, jonka näyteikkunassa näytti olevan vain tyhjiä mallinukkeja ja pahvilaatikoita. He kumminkin tiesivät mitä tehdä; he katsoivat, ettei lähettyvillä näkynyt paljoa ihmisiä ja astuivat sitten näyteikkunan läpi, aivan kuin se olisi ollut vain vettä.
Dumbledore sanoi Siriuksen olevan viidennessä kerroksessa, joten he astuivat hissiin ja menivät sillä viidenteen kerrokseen.
”Tuolla”, Dumbledore sanoi ja osoitti huonetta heidän edessään. Hän koputti oveen ja astui sitten sisään.
Siriuksen ilme kirkastui oitis kun hän näki ystävänsä.
’’Miten sinä voit?’’ Remus kysyi huolestuneena Jamesin ja Peterin nyökkäillessä vieressä.
’’Oloni on mainio’’, Sirius sanoi iloisesti. ’’Olen ihan terve, he eivät vain päästä minua pois täältä.’’
Dumbledore rykäisi. ’’Ehkä nyt olisi sopiva aika puhua tapahtuneesta?’’, hän sanoi.
Sirius, James, Remus ja Peter odottivat että Dumbledore sanoisi jotain.
’’Olen ymmärtänyt, että ette ole jättäneet häntä rauhaan, kuten jo aiemmin pyysin.’’
James ei katsonut häneen päinkään, häntä hävetti itsensä puolesta. Sirius kuitenkin katsoi tätä silmiin.
’’Kuinka sinä voit pitää hänen puoliaan, hänhän yritti tappaa minut!’’ hän tulistui.
’’Uskon, että hän ei tarkoittanut sitä. Ja kuten jo sanoin, teidän mielestänne harmiton kiusaaminen on luultavasti vaikuttanut asiaan.’’
’’Me emme ole tehneet hänelle mitään sellaista, jonka takia hänen sallittaisi minun murhayritykseni!’’ Sirius vaahtosi.
’’Minä en ole sanonut että sallisin hänen tekonsa – ’’ Dumbledore aloitti, mutta Sirius keskeytti tämän.
’’Kuinka sinä voit olla noin hyväuskoinen? Luulenpa että vanhuutesi alkaa jo tehdä sinulle tepposia, luulen, että sinä olet vain vanha höppänä joka – ’’
’’Sirius!’’ Remus sihahti tässä vaiheessa ja Peter katsoi pelokkaana Siriuksesta Dumbledoreen.
’’- uskoo kaiken sen sonnan mitä sinulle syötetään! Avaa jo silmäsi, hän yritti TAPPAA minut!’’
Dumbledore kuunteli täysin tyynesti mitä Sirius hänelle sanoi, itse asiassa hän hymyili hieman.
’’Minulla on omat epäilyni ja syyni, ja uskon minulla olevan paljon enemmän ihmisasiantuntemusta kuin sinulla. Olen pahoillani, jos et voi luottaa minuun’’, Dumbledore sanoi rauhallisesti.
’’En minä sitä…’’ Sirius sanoi hämillään.
Dumbledore hymyili. ’’Nyt jätän teidät keskenänne, teillä on varmasti puhuttavaa. Minä olen teehuoneessa, jos minua tarvitaan.’’
Kun Dumbledore oli sulkenut oven takanaan, Peter sanoi:
’’Ehkä olisi tosiaan parempi että jättäisimme Kalkaroksen rauhaan…’’
’’Et kai sinä pelkää?’’ Sirius kysyi hivenen ivallisesti.
Peter meni punaiseksi kasvoiltaan ja sopersi jotain kuin ’’en tietenkään.’’
’’Olen samaa mieltä Peterin kanssa’’, Remus sanoi.
’’Minä en’’, James sanoi. Remus katsoi häntä toruvasti.
’’Anteeksi Remus, mutta minä en voi jättää tätä tähän, en sen jälkeen, miten hän on kohdellut Lilya, enkä varsinkaan tämän Siriuksen tapauksen jälkeen!’’ Sirius hymyili ilahtuneena Jamesin tuesta.
’’Oletko hullu? Entä jos näin käy uudestaan?’’ Remus sanoi yrittäen suostutella heidän luopumaan asiasta.
’’Ei käy. Minä en vain ollut varuillani silloin, eikä se tule toistumaan’’, Sirius sanoi. ’’No, oletteko mukana?’’
Syntyi hetken hiljaisuus, jonka aikana Sirius katsoi odottavasti tummilla silmillään vuoroin Remusta, vuoroin Peteriä. Peter häkeltyi hänen tuimasta katseestaan ja nyökytteli sitten vimmatusti.
Remus ei tuntunut haluavan ottaa asiaan kantaa, mutta kun Sirius ei hellittänyt katsettaan hänestä, Remus tyytyi ensin kohauttamaan olkiaan, mutta nyökkäsi sitten.
’’Minusta tämä on silti väärin’’, hän sanoi, mutta Sirius ei näyttänyt kuulevan sitä. Hän vain hymyili nyt leveästi, kun hänen ystävänsä olivat luvanneet tukensa.

Sen jälkeen he puhuivat kaikesta, miten voisivat hankaloittaa Kalkaroksen elämää.
’’Pitäisi keksiä joku uusi, mehevä juttu’’, Peter mietiskeli.
’’Aivan. Mutta muistattehan te sitten sen jutun josta me puhuimme?’’ Sirius sanoi.
’’Minkä jutun?’’
’’No sen animaagi jutun’’, Sirius kuiskasi, vaikkei ketään ollut lähettyvilläkään.
’’Tietysti, me tutkimme asiaa parhaamme mukaan’’, James lupasi.
Silloin Remus muisti miten Sirius oli innokkaana ehdottanut animaagiksi ryhtymistä hänen vuokseen, eikä hän voinut olla täysillä hänen puolellaan, vaikka Kalkaros oli yrittänyt tappaa hänet, oli se sitten ollut tahallista tai ei. Samalla hän myös päätti mielessään tukea tätä täydestä sydämestään, oli asia mikä hyvänsä; hyviä ystäviä ei korvata noin vain.
’’Luuletteko muuten, että edes Dumbledore aikoo ottaa hänet takaisin kouluun?’’ James kysyi.
’’Kuulithan sinä, mitä hän sanoi. Hän pitää tätä onnettomuutena!’’ Sirius sanoi närkästyneenä.
’’Ehkä hän tosiaan alkaa tulla vanhuuden höperöksi’’, Peter sanoi vakavana.
Remus luotti Dumbledoren arvostelukykyyn, mutta uuden sopimuksensa vuoksi hän ei sanonut mitään vastaan.
Oveen koputettiin ja Dumbledore ja nuori naisparantaja, jonka vaaleat hiukset olivat nutturalla pään päällä, astui sisään. Parantaja kantoi hopeaista metallitarjotinta, jossa oli jotain lääkkeitä.
’’Meidän taitaa olla aika lähteä’’, Dumbledore sanoi kun parantaja meni antamaan Siriukselle lääkkeensä.
’’Kuinka kauan Sirius joutuu vielä olemaan täällä?’’ Remus kysyi parantajalta.
’’Parisen viikkoa’’, parantaja vastasi.
’’Mutta minä olen jo ihan kunnossa’’, Sirius tokaisi. ’’Nämä haavatkin ovat kohta parantuneet, pikku ruhjeita vain.’’ Hän osoitti käsivarttaan jossa oli pieniä nirhaumia.
’’Eivät nuo ole tulleet kirouksesta, hupsu poika’’, parantaja sanoi. ’’Haavasi eivät ole pintapuolisia. Jos emme hoida sinua kunnolla kuntoon, kirous alkaa syödä sinua sisältä päin. Noniin, tässä on lääkkeesi.’’
Parantaja ojensi hänelle pienen kupillisen jotain mustaa mönjää, joka haisi etovalle. Sirius joi kupin tyhjäksi ja irvisti sen pahasta mausta. Hän huokaisi ja vajosi vuoteelleen.
’’En minä jaksa olla täällä paria viikkoa, minä kuolen tylsyyteen!’’ hän valitti.
Remus naurahti. ’’Tekee hyvää sinullekin. Sitä paitsi me tulemme katsomaan sinua vaikka joka päivä.’’
’’Valitettavasti se ei käy päinsä’’, Dumbledore sanoi. ’’Ikäväkseni minun on sanottava, että teillä on myös velvollisuutenne Tylypahkassa.’’
’’Ei se mitään, me tulemme katsomaan sinua aina viikonloppuisin’’, James sanoi oitis.
Sirius hymyili vastaukseksi ja haukotteli sitten makeasti.
’’Noniin, tuo taitaa olla merkkimme lähteä’’, Dumbledore sanoi.
He toivottivat Siriukselle hyvät yöt ja pikaista paranemista, ja lähtivät takaisin vaunuille, joka kuljettaisi heidät takaisin Tylypahkaan.
 
Tylypahkassa oli huomattavasti rauhallisempaa ilman Siriusta ja Kalkarosta. Jameskin oli nyt rauhallisempi ja keskittyi jopa paremmin koulunkäyntiin, mikä ilahdutti Remusta suuresti. Lily ei kumminkaan ollut leppynyt, vaikka James olikin käyttäytynyt paremmin. Hän ei edes ymmärtänyt, mistä Lily oli niin vihainen tälle, eihän hän ollut tehnyt mitään. Silti James yritti joka kerta päästä juttusille Lilyn kanssa joka kerta kun näki hänet.
James, Remus ja Peter olivat menossa kohti kirjastoa kun Lily ilmestyi jostain nurkan takaa heidän eteensä.
’’Hei Lily’’, James tervehti pirteästi, kuten aina Lilyn nähdessään.  
’’Se on Evans sinulle!’’ Lily tokaisi aina vastaukseksi.
’’Älä viitsi, kutsuinhan minä sinua Lilyksi ennenkin!’’ James sanoi närkästyneenä.
’’Se oli ennen kuin en tietänyt sinun olevan noin paksukalloinen, omahyväinen, itsekeskeinen ja ylimielinen typerys, joka –’’
’’Tiedät, etten ole!’’, James keskeytti.
’’Niinkö? No, enhän minä sinua tunne. Olimmehan me vain pikkulapsia.’’
’’Aivan, ja olen yhä sama vanha James. Mitä nyt olen vähän vanhempi.’’
’’Minusta sinä et näytä yhtään sen vanhemmalta. Ainakaan käytöksesi ei ole sen mukaista’’, Lily sanoi kylmästi.
’’Miksi olet tuollainen?’’
’’Koska sinä saat aina sappeni kiehumaan jo pelkällä läsnäolollasi, Potter, siksi!’’
’’Lily…’’ James sanoi ihmeissään.
’’Evans’’, Lily korjasi.
’’Tämä on typerää, emmekö me voisi olla ystäviä? Minä en edes tiedä, mistä sinä TAAS vihoittelet minulle.’’
’’Kasva aikuiseksi, niin katsotaan tilannetta uudestaan!’’ Lily sanoi ja marssi pois.
Jessica loi Jamesille anteeksipyytävän katseen, hymyili hieman Remukselle ja lähti ystävänsä perään.
’’Kenen tässä pitäisi aikuiseksi kasvaa!’’ James huusi Lilyn perään.
’’Minä en sitten ymmärrä häntä’’, James sanoi ja pudisteli päätään. ’’Mitä minä olen muka tehnyt?’’
’’Kyllä se siitä, James, kyllä se siitä’’, Remus sanoi ja taputti tätä veljellisesti selkään.

James, Remus ja Peter suunnistivat kirjastoon. He etsivät käsiinsä kaikki kirjat, joissa mainittiin jotain animaageista. Kirjoissa ei kuitenkaan lukenut mitään, mitä he eivät jo tietäisi. Ei mitään vihjettäkään siitä, miten he voisivat opiskella animaageiksi.
’’McGarmiwa on animaagi, kysytään häneltä!’’ James huudahti yhtäkkiä muistaessaan asian; McGarmiwa oli näyttänyt joskus oman muodonmuutoksensa luokassa.
’’Aivan, miksi me emme tätä aiemmin ajatelleet!’’ Peter sanoi.
’’Hän tuskin kertoo meille miten se tehdään’’, Remus sanoi.
’’En suoraan sanottuna minäkään, mutta ainahan sitä voi yrittää’’, James sanoi innoissaan siitä, että he olivat saaneet yhden tietolähteen lisää, edellyttäen että tämä suostuisi heille mitään kertomaan.
’’Voisimme sanoa, että se tulee johonkin koulutyöhön’’, Peter ehdotti.
’’Mutta McGarmiwahan opettaa muodonmuutoksia’’, Remus muistutti.
’’Ai niin…’’
He selailivat vielä vähän aikaa kirjoja etsien sieltä jotain tärkeää tietoa, mutta niissä ei ollut mitään, mikä auttaisi heitä. He lainasivat kumminkin muutaman kirjan, laittoivat muut kirjat takaisin hyllyihinsä ja lähtivät sitten Suureen saliin päivälliselle.
« Viimeksi muokattu: 02.07.2007 23:29:07 kirjoittanut hevu »

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #4 : 02.07.2007 23:26:19 »
Luku 10.

Kuukausi oli nyt kulunut. Kalkaros istui puisella penkillä ministeriön 2 kerroksessa, tuijottaen tiiviisti häntä vastapäätä olevaa raskaannäköistä, tummaa puuta olevaa ovea. Kohta, ihan kohta selviäisi hänen tuomionsa. Kalkaroksen vieressä istuva velho tutkaili tätä puolikuunmuotoisten silmälasiensa takaa.
’’Jännittääkö sinua?’’ Dumbledore kysyi pojalta.
Kalkaros hätkähti hieman kuultuaan kysymyksen ja havahduttuaan ajatuksistaan. Hän ei katsonut Dumbledoreen päinkään, katsoi vain yhä tiukasti ovea ja pudisti sitten päätään.
’’Älä ole huolissasi. Uskon, että saan järjestettyä sinut pois tästä.’’
’’En minä ole huolissani’’, Kalkaros sanoi kohottamatta katsettaan.
’’Hyvä on.’’
He odottivat vielä tovin. Dumbledore katsoi kelloaan. Se näytti minuuttia vaille yksitoista, kuulustelu olisi tasan kello yhdeltätoista. Pitkä viisari kääntyi kahdentoista kohdalle ja lyhyt viisari näytti yhtätoista. Samassa Kalkaroksen tuijottama puuovi aukesi ja sisään virtasi tärkeän näköisiä noitia ja velhoja. Suurin osa heistä nyökkäsi Dumbledorelle tervehdyksensä. He odottivat, että kaikki olivat menneet sisälle, sitten Dumbledore ohjasi Kalkaroksen sisään. Huone oli korkea, jossa oli paljon tuoleja ja puhujankoroke, kiviset seinät, sekä keskellä huonetta oli kaikista suurin, musta tuoli, johon kuulusteltava ilmeisesti istuutui.
Velho, jolla oli ruskeat, hieman harmaantuneet hiukset, musta, moitteettoman siisti kaapu ja muhkeat viikset, käveli arvokkaan näköisenä puhujankorokkeelle. Keski-ikäinen nainen, jolla oli vihreä kaapu ja punertavat, hieman kiharat hiukset, istuutui puhujankorokkeen vieressä olevalle tuolille ja nappasi sulkakynän ja lehtiön käteensä, ja jäi sitten odottavan näköisenä seuraamaan kun muut noidat ja velhot, joita oli noin parikymmentä, asettuivat muille tuoleille ympäri huonetta.
’’Hyvää huomenta, Albus’’, mustakaapuinen velho tervehti.
’’Hyvää huomenta, Roger’’, Dumbledore sanoi kohteliaasti.
Kun kaikki olivat viimein istuutuneet, puhujankorokkeella oleva velho rykäisi kuuluvasti, mikä tarkoitti tilaisuuden alkamista.
’’Olemme tulleet tänne tänään, marraskuun yhdeksäntenä päivänä, tasan kello yhdeltätoista kuulemaan syytetty Severus Kalkaroksen puolustautumista anteeksiantamattoman kirouksen langettamisesta’’, Rogeriksi kutsuttu mies sanoi virallisesti. Nainen hänen oikealla puolellaan alkoi kirjoittamaan kaikkea kuulemaansa nopealla vauhdilla lehtiöönsä.
’’Syytetty istukoon syytetyn tuoliin’’, Roger sanoi osoittaen suurta mustaa tuolia.
Kalkaros istuutui tuoliin melko hermostuneen näköisenä. Dumbledore asettui istumaan puhujankorokkeen vasemmalla puolella olevalle tuolille.
’’Todistajina täällä ovat tänä päivänä minä, pääministeri Roger Charles Teller, valtuutetut Henry Kennedy, Rosie Carter, Neal Hudson –’’
Kalkaros vaipui ajatuksiinsa sen ajan kun pääministeri luetteli valtuutettujen nimiä. Vaikka hän kuinka toisin väittikin, häntä hermostutti niin että hänen jalkansa tärisivät, oli hyvä että hän oli päässyt pian istumaan. Hän oli täysin varma siitä, että hänet tuomittaisiin Azkabaniin langetettuaan anteeksiantamattoman kirouksen toiseen ihmiseen. Sitä ei edes Dumbledore saisi puhuttua lievemmäksi. Hän muisti kuinka Dumbledore oli sanonut hänelle, että hänen tulisi kertoa kaikki se sama, minkä hän oli kertonut hänelle sinä iltana. Häntä oli kehotettu siis valehtelemaan, vaikkakin Dumbledore uskoi sen olevan totuus. Mutta hän tekisi niin kuin Dumbledore oli sanonut, hän kertoisi prikulleen saman tarinan, esittäisi päälle vielä katuvaa ja kiusattua, muuten niin kilttiä koulupoikaa…  
’’ – sekä kirjurina toimiva Annabella Reagan. Syytetyn puolestapuhujana toimii Albus Percival Wulfric Brian Dumbledore. Voinemme siis aloittaa? Hyvä. Syytetty Severus Kalkaros, vannotko täällä todistajien läsnä ollessa kertovasi vain totuuden, mitään siihen lisäämättä tai mitään pois jättämättä?’’
”Vannon”, Kalkaros vastasi hermostuneena.
’’Hyvä on. Pyytäisin sinua siis kertomaan, mitä tuona lokakuun yhdeksäntenä päivänä tapahtui’’, ministeri sanoi kuuluvalla äänellä.
Hetkeksi huoneeseen laskeutui painostava hiljaisuus.
’’Niin, tuota…’’, Kalkaros aloitti epävarmasti, ’’olin rauhassa kävelemässä kohti historianluokkaa tuona päivänä, kun Sirius Musta ystävineen saapui paikalle. Musta noitui minut takaapäin, niin että liu’uin kivuliaasti pitkän matkan lattialla. Muut oppilaat tulivat juuri Suuresta salista syömästä, kun näkivät Mustan langettamassa minuun loitsuja ja nöyryyttävän minua kaikkien edessä. Siinä välissä minä kai vain raivostuin todella paljon, niin että minä vain kohotin sauvani ja langetin kirouksen. En edes tajunnut mitä tein, ennen kuin se oli jo tapahtunut. Tapahtuman jälkeen olin ilmeisen shokissa teostani, mitä minä kadun nyt täydestä sydämestäni.’’
Salissa ei kuulunut nyt mitään muuta kuin sulkakynän rapinaa, kun kirjuri raapusti lehtiöönsä.
’’Kuulostaa melkoisen vähäpätöiseltä asialta langettaa anteeksiantamaton kirous’’, ministeri sanoi kuivakasti ja muutamat valtuutetut nyökkäilivät taustalla.
’’Ja olen saanut tietooni, että tämä uhri, Sirius Musta joutui olemaan Pyhän Mungon taikatautien – ja vammojen sairaalassa useita viikkoja?’’ ministeri jatkoi.
Kalkaros nyökkäsi epävarmasti.
’’Hyvä on. Jos sinulla ei ole muuta lisättävää tarinaasi, on aika kuulla puolustajan, Albus Dumbledoren puhe.’’
Dumbledore nousi ylös tuolistaan ja asteli seisomaan Kalkaroksen viereen, niin että hänet nähtäisiin kunnolla. Ministeri kysyi Dumbledorelta saman valan kuin Kalkarokseltakin, jonka tämä vannoi.
’’On totta, että Sirius Musta ystävineen tuntuivat ärsyttävän Severus Kalkarosta tapahtumahetkellä. Ja mikäli olen oikein tietooni saanut, näin on käynyt aiemminkin.’’
’’Miksei kiusaamiseen puututa?’’ muuan valtuutettu noita keskeytti Dumbledoren puheen.
’’Siihen puututaan kyllä’’, Dumbledore vastasi kohteliaasti. Kalkarosta se näytti jostain syystä ärsyttävän.
’’Kuultuani myös muutaman paikalla olleen todistajan lausunnon, olen omasta puolestani hyvin vakuuttunut siitä, että syytetyn toiminta tapahtui, kun hän oli jonkinlaisessa shokkitilassa.’’
’’Sinä et siis itse ollut paikalla, kun se tapahtui?’’ takarivillä oleva harmaahapsinen velho kysyi.
’’Valitettavasti en.’’
’’Ovatko todistajat nyt täällä ministeriössä?’’ pääministeri kysyi.
’’Ei, eivät ole. Vaikkakin heidät kutsutaan sangen nopeasti, jos se on tarpeen’’, Dumbledore sanoi.
  Ministeri katsoi hetken valtuutettuja. Osa heistä näytti myötätuntoisilta Kalkarosta kohtaan, toiset pudistelivat tälle päätään. ’’Jatka vain, ole hyvä’’, ministeri sanoi.
’’Lopuksi vetoaisin alaikäisten taikuutta koskeviin säännöksiin. Säännöksessä 32b sanotaan, että jos tekijä ei ole ollut täysissä järjissään, häntä ei voida tuomita täysin toimistaan. Lisäksi häiriötekijät huomioon ottaen, syytetyn tapaus on juuri sitä. Lisäksi kirouksen oli määrä tappaa, joten voinen sanoa, että hän on vielä hyvinkin taitamaton velho, eikä näin ollen ole vaarallinen.’’
Tässä vaiheessa Kalkaroksessa kuohahti raivo. Hänkö taitamaton? Saavatpahan nähdä… Jälleen saliin laskeutui hetken hiljaisuus.
’’Ja sinäkö uskot hänen tarinaansa?’’ ministeri kysyi hetken päästä katsoen syytetyn tuolissa kyhjöttävää Kalkarosta.
’’Täydestä sydämestäni’’, Dumbledore vastasi oitis.
’’Hyvä on. Jos kellään ei ole enää mitään sanottavaa, pyytäisin syytettyä poistumaan siksi aikaa kun keskustelemme päätöksestä.
Dumbledore lähti Kalkaroksen mukana huoneesta.

Kalkaros istui odottamaan samalle tuolille, missä hän oli istunut ennen kuulusteluaan. Hänen olonsa ei ollut kohentunut yhtään kuulustelun jälkeen, päinvastoin hänen olonsa oli vieläkin kamalampi jos mahdollista. Hänestä se ei ollut mennyt ollenkaan hyvin. Oli näyttänyt siltä kuin puoletkaan eivät olisi niellyt hänen tarinaansa. Lisäksi Dumbledoren puolustus oli ollut heikko jos mikä. Hänhän ei ollut sanonut paljon mitään vaikuttavaa. Kalkaros tuhahti hermostuneesti. Hän olisi tuomittu.
Kului parisenkymmentä minuuttia, kunnes heidät kutsuttiin takaisin kuulemaan päätös.
Kalkaros istui jälleen syytetyn tuoliin ja Dumbledore jäi seisomaan hänen vierelleen.
’’Olemme keskustelleet asiasta niin perusteellisesti, kuin tässä ajassa vain voi’’, pääministeri sanoi. ’’Äänet olivat melko tasaväkisiä puolesta ja vastaan. Äänet on kumminkin laskettu ja tulimme siihen tulokseen, että syytetty on vapautettu kaikista syytöksistä.’’ Ministeri kolautti puhujanpöytäänsä puisella nuijalla kuulustelun päättymisen merkiksi. Huone täyttyi taas äänillä kun valtuutetut puhkesivat juttelemaan ja tuolinjalat riipivät lattiaa.
Kalkaros vain istui paikoillaan, kykenemättä liikkumaan. ’’Tässäkö se kaikki oli? Mitätön järjestelmä’’, hän ajatteli.
Muutamat noidat ja velhot hymyilivät Kalkarokselle ystävällisesti, mutta häntä se vain ällötti. He katsoivat häntä kuin jotain pikkulasta.
’’Voimme siis lähteä?’’ hän kysyi Dumbledorelta.
’’Kyllä, nyt voimme lähteä’’, Dumbledore vastasi.
Kalkaros nousi tuolista ylös ja lähti kulkemaan huoneen ovelle.
’’Mitä nyt? Pääsenkö minä takaisin Tylypahkaan?’’
’’Kyllä, kyllä sinä pääset.’’
”Rehtori”, Kalkaros sanoi ja pysähtyi yhtäkkiä niille sijoilleen ja kääntyi Dumbledoren puoleen.
’’Minä en halua että sinä, tai kukaan muukaan puuttuu minun, Mustan ja Potterin välisiin asioihin’’, hän sanoi ja katsoi Dumbledorea suoraan silmiin.
Dumbledore tutkaili tätä hetken.
”Ymmärrän”, hän sanoi sitten ja he jatkoivat matkaansa.

Sirius oli palannut viikko sitten kouluun ja he olivat kovasti etsineet tietoja animaageista, mutta eivät olleet löytäneet mitään mikä auttaisi heitä. He olivat yrittäneet mennä salaisten kirjojen osastollekin, mutta huonoin tuloksin. Ja kuten Remus oli arvellutkin, McGarmiwa ei ollut kertonut heille mitään hyödyllistä.

’’Tänäänhän on Kalkaroksen kuulustelu?’’ Sirius kuiskutti McGarmiwan luokan perällä ystävilleen.
’’Niin kai’’, Remus sanoi välinpitämättömästi yrittäen kuunnella McGarmiwan ohjeita. ’’Mutta uskoisin sen olevan jo ohi.’’
’’Toivottavasti hänet tuomitaan Azkabaniin, se olisi hänelle oikein’’, Peter sanoi.
’’En usko, että niin tulee tapahtumaan’’, Sirius sanoi. ’’Hän on alaikäinen, ja hän voi sanoa tehneensä sen hetkellisessä mielenhäiriössä tai jotain. Sitä paitsi Dumbledore on hänen puolellaan ja – James, mitä sinä yrität?’’
Remus ja Peter kääntyivät nyt Jamesiin päin, joka huitoi jotain ja kirjoitti sitten jotain pergamentinpalalle, jonka heitti viereisessä pulpetissa istuvalle Lilylle. Lily katsahti lappuun, sitten Jamesiin, otti lapun käteensä ja repi sen lukematta sitä. Jamesin toiveikas hymy valahti ja hän käänsi katseensa pulpettiin.
’’Minä vain yritän tehdä sopua’’, hän mumisi.
’’Ehkä sinun pitäisi antaa hänen olla?’’ Sirius ehdotti. ’’Minä en ainakaan jaksaisi moista.’’
’’En’’, James sanoi ykskantaan. Hän alkoi tökkiä Lilya sulkakynällään tämän kylkeen, jotta saisi hänen huomionsa.
’’Lopeta!’’ Lily sihahti.
’’En, ennen kuin kerrot mikä sinua vaivaa.’’
Lily tuhahti ja käänsi huomionsa takaisin McGarmiwan selostuksiin. James alkoi tökkiä tätä yhä vaativammin.
’’Auh, lopeta tuo, LOPETA!’’ Lily karjaisi ärsyyntyneenä, otti muodonmuutosten käsikirjan käteensä ja mätkäytti sillä Jamesia päähän.
Sirius, Remus ja Peter alkoivat nauraa raikuvasti muuten niin hiljaisessa luokassa.
’’Mitä täällä tapahtuu?’’ McGarmiwan terävä ääni viilsi ilmaa.
’’Lily on käynyt väkivaltaiseksi, professori’’, Sirius sanoi nauraen yhä.
’’James sen aloitti!’’ Lily huusi punaisena.
’’Minä en tehnyt mitään!’’, James puolustautui.
’’Hiljaa!’’ McGarmiwa huusi jolloin luokka hiljeni, joskin Sirius, Remus ja Peter eivät pystyneet peittämään virnistyksiään.
’’Ulos, kaikki te viisi! Minun tunneillani ei riehuta!’’
’’Mutta professori –’’ Lily aloitti.
’’ULOS! Rehtori ei ole nyt paikalla, joten saatte luvan odottaa oven ulkopuolella.’’
 Sirius, James, Remus, Peter ja Lily keräsivät tavaransa ja lähtivät luokasta.
’’Tämä on sinun syytäsi!’’ Lily rähjäsi Jamesille heti suljettuaan luokan oven. ’’Mikset sinä voi jättää minua rauhaan!’’
’’Minunko syytäni tämä oli? Sinä se aloit mätkiä minua sillä kirjallasi, mikä muuten sattui!’’
Hetken näytti siltä, kuin Lilyn olisi tehnyt mieli hymyillä, mutta hän käänsi päänsä poispäin ja laittoi kädet puuskaan.
’’Eikä tämä niin vakavaa ole’’, James jatkoi. ’’Ja ehkä sinun tulisi ottaa vähän rennommin.’’
Lily tuhahti eikä sanonut mitään. James heilautti turhautuneena kättään ja kääntyi ystäviensä puoleen.
’’No, mitä me nyt teemme?’’
Sirius mietti hetken. ’’Hei…’’, hän sanoi hitaasti, ’’nythän me voimme vapaasti tutkia paikkoja, täällä on varmasti muitakin salareittejä tai oikoteitä kuin se yksi, jonka löysimme sattumalta viime vuonna, muistatteko?’’
’’Olet oikeassa!’’ Peter sanoi innoissaan.
’’Selvä, mennään sit –’’
’’Ettekä mene minnekään!’’ kuului Lilyn ärtynyt ääni heidän takaansa.
’’Ai, sinä puhut meille sittenkin’’, James sanoi ja virnisti.
Lily loi häneen hurjistuneen katseen ja marssi sitten Remuksen eteen.
’’Remus, sinä olet järkevä, kiellä heitä lähtemästä, McGarmiwa sanoi, että meidän on odotettava tässä!’’
’’Ääh, Lily, varsinainen ilonpilaaja’’, Sirius sanoi.
’’Se on Evans sinullekin, Musta’’, Lily kivahti.
’’Selvä, Evans, mutta me lähdemme nyt, tulkaa’’, Sirius sanoi ystävilleen ja lähti kulkemaan käytävällä eteenpäin. James, Remus ja Peter tulivat perässä.
’’Te ette lähde minnekään, te aiheutatte meille vain lisää hankaluuksia!’’ Lily älähti ja harppoi heidän eteensä.
’’Miten niin meille?’’ Sirius kysyi.
’’Se on kumminkin osittain minun syytäni, jos annan teidän lähteä. Remus, sano heille!’’ Lily kääntyi taas Remuksen puoleen.
’’Ei kai tästä mitään haittaa ole’’, Remus sanoi vaimeasti.
’’Siinäs kuulit’’, James sanoi ja jatkoi matkaansa.
’’Potter!’’ Lily huudahti ja James kääntyi ympäri, ja samassa hänen ilmeensä vaihtui ilkikuriseksi virnistykseksi; Lily oli vetänyt taikasauvansa esiin.
’’Ääh, Evans, et kai sinä minua noituisi?’’ James sanoi leikillisesti.
’’Saatpa nähdä. Se ei tuota minulle minkäänlaisia vaikeuksia’’, Lily sanoi varoittavalla äänellä.
’’Ota huomioon, että meitä on enemmän’’, Sirius huomautti.
Lily tuhahti. ’’Remus ei tekisi pahaa kärpäsellekään ja Peter…’’, hän mittaili hetken Peteriä katseellaan; toisaalta hän ei halunnut loukata tätä, eihän hän ollut tehnyt mitään. Toisaalta taas olihan hän Jamesin ja Siriuksen kaveri…’’en vain usko, että hän tekisi sen’’, Lily sanoi päätettyään ettei loukkaisi tätä turhan päiten. Hän ei halunnut alentua Jamesin ja Siriuksen tasolle.
’’Kuulitko Peter? Evans sanoi, ettei sinusta olisi siihen’’, Sirius sanoi ja naurahti.
Peter lehahti punaiseksi, mutta vastasi, ’’varmaan on!’’, ja vetäisi hänkin sauvansa esiin.
’’Älkää viitsikö’’, Remus sanoi ja laski hieman Lilyn sauvakättä.
’’Hyvä on’’, Lily puuskahti ja laittoi sauvansa takaisin kaapunsa taskuun. ’’Hyvä on, mutta minä tulen mukaanne!’’
James katsoi häntä epäuskoisen ilahtuneena, mutta Sirius sanoi;
’’Ääh, Evans. Et sinä halua tulla mukaamme, sinähän rikkoisit McGarmiwan käskyä.’’
’’Kyllä minä tulen mukaanne. Katson, että ette tee mitään typeryyksiä.’’
’’Selvä, sen kuin menemme sitten!’’ James sanoi innoissaan, jolle Remus hymyili.
’’Ihan totta, James’’, Sirius sanoi epätoivoisesti.
’’Antaa hänen tulla, muuten hän kielisi oitis McGarmiwalle.’’
’’Mutta minä en halua häntä mukaan, hän on varsinainen ilonpilaaja…’’, Sirius marisi.
’’Minä en ole kuuro’’, Lily sanoi Siriuksen takaa.
Peter naurahti mutta Lily hiljensi hänet katseellaan.
’’Selvä, sen kun tulet sitten’’, Sirius sanoi närkästyneenä.
James hymyili leveästi.
’’Onhan se nyt selvää, että hän haluaa meidän mukaamme’’, hän sanoi ja pukkasi Siriusta kyynärpäällä kylkeen.
’’Ai, juu, tietenkin’’, Sirius sanoi ja virnisti.
’’Hän ei taida tietää, että McGarmiwa saa meidät luultavimmin kiinni tästä, eikä silloin hyvää seuraa.’’
Lily pyöräytti silmiään.
’’Olisit kyllä voinut vain kysyä, ei tarvitse esittää hankalaa’’, James sanoi Lilylle.
’’En minä –’’, Lily aloitti, mutta huomattuaan Jamesin virnistyksen hänen toinen suupielensä kääntyi ylöspäin eikä hän sanonut enää vastaväitteitä.
Remus ja Peter naurahtivat, ja he aloittivat tutkimusretkensä.



Luku 11.

Kahden tunnin kuluttua Sirius, James, Remus, Peter ja Lily kapusivat Lihavan Leidin muotokuva-aukosta sisälle rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen.
’’Missä te olette oikein olleet? Teitä ei näkynyt yrttitiedon tunnilla, ja McGarmiwa oli raivoissaan kun te ette odottanutkaan häntä, niin kuin piti!’’ Lilyn ystävä Jessica alkoi paapattaa heti heidät nähtyään ja tultuaan heidän luokseen.
’’Niinkö?’’ Sirius kysyi. ’’Mitä hän sanoi?’’
’’No, ainakin sen, että te saatte vähintään viikon jälki-istuntoa.’’
’’Ei se ole kovinkaan paha’’, Peter sanoi.
’’Totta puhut’’, Sirius sanoi iloisesti. ’’Minä olisin veikannut kahta.’’
’’On se tarpeeksi paha’’, Remus sanoi.
’’Nääh, oli se sen arvoista’’, James sanoi.
’’No, nähdään sitten myöhemmin’’, Lily sanoi hymyillen keskeyttäen heidän ”mielenkiintoisen” keskustelunsa ja lähti Jessican kanssa istumaan yhdelle nurkkapöydistä.

’’No?’’ Jessica kysyi heti kun he olivat istuutuneet.
’’Mitä?’’
’’Mitä te puuhasitte kun viivyitte näin kauan?’’
’’Emme paljon mitään. Kävelimme ympäri linnaa, etsiskellen jotain salareittejä’’, Lily naurahti.
Sitten hän kuitenkin innostui kertomaan koko tarinan. Sen, kuinka he olivat vähän väliä juosseet vahtimestari Voroa pakoon, kuinka James oli ollut itse asiassa ihan mukava, omalla ärsyttävällä tavallaan tietenkin, kuinka Sirius oli heittänyt sontapommin lattialle, johon Voro oli liukastunut ja lentänyt nurin, mutta eivät siltikään olleet löytäneet yhtään ainutta salareittiä. Lisäksi hän kertoi jotain muutakin Jamesista, kuten kuinka hän oli kiusoitellut tätä melkein koko ajan, ja kuinka hän oli kertonut hauskoja vitsejä yhdessä Siriuksen kanssa, joita hän alkoi nyt innolla selostamaan ystävälleen.
Jessican huulet vääntyivät pakostakin tietäväiseen hymyyn.
’’Mitä sinä virnuilet?’’ Lily kysyi varsin hyväntuulisesti.
’’Mukavaa, että näytät välillä tuonkin puolen itsestäsi’’, Jessica sanoi.
Lily nauroi. ’’Olenko tosiaan ollut noin tylsä?’’
’’Et, mutta en olisi koskaan uskonut, että olisit lähtenyt kelmien matkaan, ja vieläpä vapaaehtoisesti! Ja luulenpa muuten, että pidät hänestä tietämättäsi’’, Jessica sanoi innoissaan.
’’Pidän kenestä?’’, Lily kysyi ihmeissään.
’’Jamesista tietenkin!’’
’’Oletko hullu? En ikinä!’’ Lily huudahti ja kääntyi katsomaan sohvilla istuvaa Jamesia, joka huomasi tämän ja virnisti. ’’Jätinkö mainitsematta, että normaalisti hän on vain pelkkä törppö ja kiusaaja ja – ’’
’’Mistä oikeastaan tiedät? Ethän sinä edes tunne häntä. Ja suostuithan sinä sitä paitsi menemään heidän mukaansa.’’
’’Salapoliisi Jessica Parker’’, Lily naurahti. ’’Kyllä, menin heidän mukaansa, mutta vain vahtimaan, etteivät he tee mitään luvatonta!’’
’’Minkä takia olit sitten itsekin pois tunnilta’’, Jessica muistutti virnuillen. Lilyn ei auttanut muu kuin hymyillä takaisin.
’’Joten sinulla oli hauskaa?’’ Jessica kysyi.
Lily mietti hetken. Kyllä, hänellä oli ollut hauskaa, mutta oikeastaan hän ei halunnut myöntää sitä itselleen, saati sanoa sitä ääneen. Hän kumminkin nyökkäsi ja antoi kasvojensa sulaa taas pieneen virnistykseen.
’’Minä tiesin sen!’’ Jessica sanoi voitonriemuisesti. ’’Ja lisäksi luulen, että pieni tauko läksyistä sun muusta tekee sinulle vain hyvää.’’
’’Niin niin’’, Lily sanoi. ’’Muuten, kelmit?’’ hän jatkoi hetken päästä.
’’Niin, ajattelin, että se kuvaisi heitä hyvin’’, Jessica sanoi ja naurahti.
’’Olet kyllä oikeassa, kelmit on heille juuri sopiva nimitys!’’ Lily nauroi.
’’Meistäkö täällä puhutaan?’’ Jamesin utelias ääni kuului läheltä.
’’Miksi me teistä puhuisimme?’’ Lily kysyi.
’’Miksi ette puhuisi?’’
’’Älä viitsi’’, Lily sanoi mutta kuulosti melko lailla huvittuneelta.
’’Oikeastaan puhuimme siitä, miten haukkuisimme teitä’’, Jessica sanoi hymyillen.
’’Ja mihin lopputulokseen päädyitte?’’ Remus kysyi.
’’Kelmit.’’
’’Kelmit?’’ Peter kysyi.
’’Aivan.’’
’’Hmm, ei paha’’, Sirius sanoi mietteliäänä. ’’Itse asiassa pidän siitä!’’
 Kelmit nauroivat hyväksyvästi, ja sitten Sirius läpsäisi Jessicaa omasta mielestään varsin hellästi selkään.
’’Auh, kiitos vain’’, Jessica sanoi hymyillen, ja jopa Lily hymyili heidän innostukselleen.
James tavoitti pian hänen katseensa, eikä voinut olla ajattelematta, miten mukavaa oli, kun Lily ei äksyillyt tai haastanut riitaa joka minuutti. Itse asiassa hän oli ollut varsin mukavaa seuraa, kun hän ei pingottanut joka asiasta. Lily näytti ajattelevan samaa asiaa.

He juttelivat vielä jonkun aikaa, kunnes Remus sanoi että olisi päivällisen aika. Niinpä he lähtivät porukalla kohti Suurta salia. He olivat ehtineet pari kerrosta alemmaksi, kun huomasivat Kalkaroksen vähän matkan, ilmeisesti matkalla kirjastoon.
’’Ruikuli’’, Sirius sanoi ilahtuneena. ’’En olekaan nähnyt häntä pitkiin aikoihin.’’
Lily loi oitis Siriukseen tuiman katseen ja pysäytti hänet niille sijoilleen.
’’Mitä?’’ Sirius kysyi.
’’Annathan sinä hänen olla?’’ Lily sanoi vaativasti.
Sirius katsoi tätä hetken. Hän huomasi myös Jamesin tuijottavan itseään, ja ilmeilevän ilmeisesti, että hänen pitäisi antaa myöntävä vastaus. Sirius päätti antaa Lilylle sen vastauksen minkä tämä halusi kuulla, mutta vain Jamesin takia, olivathan he nyt väleissä Lilyn kanssa.
’’Toki. Olen muuttunut mies’’, Sirius sanoi vakuuttavasti.
Lily tirskahti.
’’No hyvä. Tosin siitä miehestä en olisi niinkään varma…’’
Remus katsoi Siriusta ihmeissään.
’’Oletko sinä tosissasi?’’ hän kysyi.
’’Tietysti olen’’, Sirius vastasi, mutta kun Lily oli kääntänyt selkänsä, hän iski Remukselle silmää.
’’Niinpä tietysti’’, Remus mutisi hiljaa.
Tosiasiassa Siriuksella ei tosiaankaan ollut aikomusta jättää Kalkarosta rauhaan. Hän oli vannonut, ettei jättäisi tätä tähän, ei sen jälkeen kun Kalkaros oli yrittänyt tappaa hänet, oli hän sitten tarkoittanut sitä tai ei. Ainut ero oli, että hän tiesi tämän olevan vaarallisempi kuin oli kuvitellut, ja hän olisi vain enemmän varuillaan. Sirius aikoisi tehdä hänen kouluajoistaan hänen pahimman painajaisensa.

Hän jättäytyi tahallaan vähän jälkeen muista, niin ettei Lily huomaisi sitä, mitä hän aikoisi seuraavaksi tehdä. Hän otti taikasauvansa huomaamattomasti kaapunsa taskusta, osoitti sillä Kalkaroksen loittonevaa selkää ja mumisi loitsun. Sauvan kärjestä purkautui sinertävä valosuihku, joka kiisi ilman halki kiertyen sitten Kalkaroksen jalkojen ympärille, minkä seurauksena hän muksahti nenilleen.
’’AAUUH!’’ Kalkaros ulvoi kaatuessaan kovalle lattialle ja raskaat kirjat, joita hänellä oli ollut sylissään levisivät kovaäänisesti kolahtaen lattialle.
James, Remus, Peter, Jessica ja Lily kääntyivät ihmeissään ympäri, jolloin Sirius piilotti taikasauvansa nopeasti selkänsä taakse ja yritti näyttää viattomalta, joskin hänen suupielensä nykivät juuri aiheuttamastaan tilanteesta.
Lily katsoi epäluuloisesti Siriusta.
’’Minä en tehnyt mitään, minä vannon!’’ Sirius sanoi. ’’Ruikuli on vain nähtävästi kömpelö.’’
’’Hyvä on. Mutta muista, mitä lupasit’’, Lily sanoi yhäkin hieman epäluuloisesti.
’’Ja seison sanojeni takana.’’
Lily loi vielä viimeisen katseen häneen ja jatkoi sitten matkaansa. James jättäytyi jälkeen Siriuksen seuraksi.
’’Kamppiherja, eikö niin?’’ hän kysyi matalalla äänellä.
Siriuksen leveä virnistys riitti paljastamaan kaiken. James ei voinut muuta kuin nauraa.
’’Niinpä tietysti.’’
’’Hei, se oli hyvä tilaisuus, jota ei sopinut jättää käyttämättä! Sanotaanko vaikka, että se oli tervetulotoivotus.’’

Päivällisen jälkeen ei ollut enää oppitunteja, vaan Kelmit, Lily ja Jessica menivät takaisin Rohkelikkotorniin.
’’Remus, voisitko sinä nyt auttaa minua niissä taikajuomien tehtävissä, meillä olisi se esseekin kirjoitettavana enkä minä tiedä yhtään, mitä minun pitäisi siihen laittaa?’’ Jessica kysyi samassa kun he olivat astuneet oleskeluhuoneeseen.
’’Tuota…toki, käyhän se’’, Remus sanoi.
”Hyvä”, Jessica sanoi pirteästi. ’’Odota vain, niin haen kirjani yläkerrasta.’’
Jessica palasi pian koulukirjojaan retuuttaen ja meni Remuksen kanssa istumaan yhdelle nurkkapöydistä.
’’Koulutehtäviä, joopa joo’’, Sirius sanoi virnuillen.
’’Tiedätkö, olen samaa mieltä’’, Lily sanoi. ’’Minusta Jess on aina ollut hyvä taikajuomissa.’’
’’No sehän on selvää. Näin he saavat viettää yhdessä aikaa, niin ettei heidän tarvitse selitellä sen kummempia meille’’, Peter sanoi. ’’Eikä tuo näytä kovinkaan paljon läksyjen lukemiselta’’, hän lisäsi nyökäten heidän suuntaansa.
James katsoi heitä, ja niinpä tosiaan. Jessica ei ollut edes avannut koulukirjojaan, hän vain näytti nauravan Remuksen kanssa jollekin. Pian Jessica kumminkin huomasi tämän, kikatti jotain ja pukkasi Remusta hellästi käsivarteen, ja avasi kirjansa. Remus rykäisi muka asiallisesti, kunnes he puhkesivat taas nauramaan.
’’Tämä ei jää kyllä tähän’’, Lily sanoi katsellessaan ystäväänsä hymyssäsuin. ’’En voi uskoa, ettei hän ole kertonut minulle mitään. No, joka tapauksessa, minä taidan mennä myöskin kirjoittamaan sitä liemien esseetä. Nähdään taas.’’
’’Joo, nähdään’’, James sanoi iloisesti.
Sirius, James ja Peter menivät istumaan takan ääressä oleville vapaille sohville.
’’Tämä on muuten todella erikoista’’, James sanoi.
’’Mikä on?’’ Peter kysyi.
’’Lily on ollut näinkin mukava. Ja itse asiassa ihan hauskaa seuraa.’’
’’Täytyy myöntää’’, Sirius sanoi.
’’Muuten, se Kalkaroksen tapaus?’’ Peter kysyi Siriukselta.
’’Mitä siitä?’’
’’Hyvä veto.’’
’’Enhän minä tehnyt mitään’’, Sirius sanoi muka viattomalla äänellä.
’’Älä viitsi, minä näin’’, Peter sanoi hymyillen.
’’En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat.’’
’’Selvä, esitä mitä haluat’’, Peter sanoi mutta vahvistuksen teolleen Sirius antoi kun hänen kasvonsa sulivat leveään virnistykseen.

Pian kello oli jo kymmenen, jolloin Jessica toivotti Remukselle leveästi hymyillen hyvät yöt, ja lähti omaan makuusaliinsa. Remus meni ystäviensä luokse takan ääreen.
’’Sieltähän se hurmuripoika saapuukin’’, Sirius sanoi oitis.
’’Teillähän kesti kauan tehdä läksyjä’’, James sanoi virnuillen.
’’No, emme me tehneet pelkästään läksyjä’’, Remus ilmoitti välittämättä ystäviensä virnuiluista.
’’Sen kyllä huomasi’’, Peter sanoi.
’’No?’’ Sirius kysyi ja kohensi asentoaan sohvalla. ’’Mistä te puhuitte?’’
’’Vähän niistä sun näistä. Peruskamaa’’, Remus sanoi lyhyesti.
’’Ihan miten vain sanot.’’

Jessica avasi maakusalin oven ja astui sisään.
’’Lily?’’ hän sanoi.
Lily makasi sängyllään täysissä pukeissaan, pää taikajuomien kirjan päällä ja sulkakynä yhä kädessään.
Jessica hymähti hiljaa tuolle näylle. Hän istahti omalle sängylleen, joka narahti, jolloin Lily havahtui hereille.
’’Hei’’, hän sanoi unisena ja hieroi silmiään. Hänen poskessaan oli punainen läiskä siinä kohtaa, missä hän oli nukahtanut kirjaansa vasten.
’’Hei, ei ollut tarkoitus herättää’’, Jessica sanoi.
’’Ei se mitään’’, Lily vakuutti ja nousi istumaan. ’’Entä missä Cassie ja Keisha ovat?’’
’’He olivat oleskeluhuoneessa, kun lähdin.’’
Cassie ja Keisha olivat Lilyn ja Jessican ystäviä, ja myöskin heidän huonetovereitaan.
’’Selvä.’’
Lily alkoi vaihtamaan yöpukuaan päällensä, kun muisti:
’’Missä sinä muuten olit näin kauan?’’
’’Ai, olin Remuksen kanssa.’’
’’Ja?’’
’’Ja me juttelimme. Hän on todella mukava. Ei yhtään mahtaileva, niin kuin Sirius ja James voivat joskus olla, vaan todella…suloinen.’’
Lily hymyili ystävänsä ihastukselle.
’’Ja minä todella uskon, että te voisitte olla suloinen pari.’’
’’Mitä?’’ Jessica naurahti. ’’Ei, luulen, että hän pitää minusta ihan vain ystävänä.’’
’’Entä sinä sitten?’’
’’Minähän jo sanoin, että hän on mukava.’’
Lily ei kerinnyt sanoa enää mitään, kun Cassie ja Keisha astuivat sisään.
’’Hei, te ette vielä nukukaan’’, Cassie sanoi.
Cassiella oli pitkät, lantiolle asti ulottuvat platinanvaaleat hiukset, sekä ruskeanvihreät silmät. Keishalla puolestaan oli pikimustat, olkapäille sijoittuvat kiharat hiukset, melko ruskettunut, hieman pisamainen iho ja harmaansiniset silmät.
’’Ei, ei ihan vielä’’, Lily sanoi hymyillen. Cassie hymyili takaisin, ja alkoi hänkin vaihtaa pyjamaan.
’’Tiedätkö, ehkeivät Kelmit sittenkään ole niin huonoa seuraa’’, Lily sanoi Jessicalle. ’’Tai siis, Siriuskin lupasi jättää Kalkaroksen rauhaan.’’
Jessica ei sanonut mitään. Hän oli kyllä nähnyt, miten Sirius oli langettanut kamppiherjan Kalkarokseen, muttei sanonut siitä mitään, sillä hänkin piti Kelmien seurasta.
’’Minä itse asiassa ihmettelen sitä. He tosiaankin ovat erilaisia kuin uskoin. Luulin, että he varmasti kostaisivat Kalkarokselle kaikin tavoin sen Siriuksen jutun, vaikken kyllä voikaan olla syyttämättä heitä itseään siitä…’’
’’Mitä?’’ Jessica älähti.
’’No niin, tottahan se on. Elleivät he olisi yllyttäneet häntä – ’’
’’Kuinka voit edes sano noin?’’ Jessica huudahti järkyttyneenä.
’’Minä en vain pidä siitä, että ihmisiä kirotaan suotta, olivat he sitten kuinka omituisia tahansa.’’
’’Kalkaroksen teko oli kyllä sata kertaa pahempi kuin se, mitä Kelmit ovat koskaan tehneet yhteensä!’’
’’Kyllä minä ymmärrän häntä, seisoa nyt siinä nöyryytettynä, kaikkien katseltavana…’’
’’Anteeksiantamaton kirous, Lily! Sinä et tosissasi voi pitää hänen puoliaan!’’
’’En minä pidäkään. Ilmaisin vain kantani’’, Lily sanoi ärtyneenä.
Cassie ja Keisha katsoivat heitä ihmeissään.
’’Antaa olla’’, Jessica puuskahti ja kömpi sänkyynsä vetäen peiton korviinsa.
Lily huokaisi ja kävi hänkin omalle sängylleen.

***

Seuraavina viikkoina Kelmit etsivät ahkerasti tietoa animaageista. Kalkaroksen kiusaaminen oli jäänyt toistaiseksi hieman vähemmälle, sillä heillä ei ollut paljoa vapaa-aikaa, sillä kokeet lähestyivät ja opettajat sysäsivät heille päivä päivältä enemmän läksyjä.
Yhden taikajuomatunnin päätteeksi Kelmit jäivät odottamaan, että kaikki muut oppilaat olivat poistuneet luokasta, ja menivät sitten Kuhnusarvion juttusille.
’’Kas’’, Kuhnusarvio hörähti huomatessaan Kelmien seisovan edessään.
’’Professori, meillä olisi kysyttävää’’, Sirius sanoi sen suurempia ihmettelemättä.
’’Kysy pois, kuomaseni, kysy pois.’’
’’Meillä olisi tämä pimeyden voimilta suojautumisen tutkielma, ja me tarvitsisimme siihen vähän tietoja’’, Sirius valehteli taitavasti.
Kuhnusarvio katsoi heitä yhä odottavasti.
’’Niin, me sitten mietimme, että voisitko sinä kertoa meille animaageista?’’ Remus kysyi.
’’Tottakai minä teitä autan, ilomielin’’, Kuhnusarvio sanoi tuntien itsensä ilmeisesti tärkeäksi kun häneltä kysyttiin neuvoa. Sitten hän alkoi selostamaan kaikenlaista animaageista, minkä he oikeastaan jo tiesivätkin, mutta kuuntelivat silti huolella.
’’Noh, ettekö te kirjoita muistiinpanoja?’’ Kuhnusarvio kysyi selostettuaan aikansa.
’’Meillä on erinomainen muisti’’, Peter sanoi.
’’Jahas, vai niin. No, minä taisinkin jo kertoa kaiken oleellisen.’’
 ’’Sinä et kertonut, miten animaageiksi tarkalleen opetellaan’’, Sirius kysyi viattoman uteliaalla äänellä.
’’Niin, se onkin hyvin mutkikasta. Ensinnäkin siihen tarvitaan todella edistynyttä taikuutta, sekä lujaa tahdonvoimaa. Harvoilla sitä tosin loppujen lopuksi on.’’
’’Minkälaista taikuutta?’’ James kysyi uteliaana.
’’Siitä minä en voi olla täysin varma. Kenties jotain muuntautumistaikaa, en tiedä. Mutta eiköhän teille ollut tässä jo melkoisesti tietoa siihen tutkielmaanne, pojat’’, Kuhnusarvio hörähti.
Sirius, James, Remus ja Peter näyttivät hivenen pettyneiltä, mutta tiesivät, ettei Kuhnusarvio ilmeisestikään tiennyt tai sitten halunnut kertoa enempää.
’’Selvä, kiitos’’, James sanoi ja he lähtivät luokasta.
’’Kaikin mokomin!’’ Kuhnusarvio huudahti heidän peräänsä.

’’Ei hän oikeastaan antanut mitään sellaista tietoa, mitä me emme jo tietäisi’’, Peter sanoi luokan ulkopuolella.
’’Eipä kai. Meidän täytyy sitten etsiä nuo loitsut itseä’’, James sanoi.
’’Tämä menee niin hankalaksi, ei teidän ihan totta tarvitse – ’’, Remus aloitti, mutta Sirius hiljensi hänet oitis.
’’Sano mitä sanot, Remus, mutta me emme luovu hankkeestamme.’’
’’Totta’’, Peter sanoi.
Heidät keskeytti äänekäs murina ja kaikki katsoivat Jamesia.
’’Se on mahani’’, hän sanoi virnistellen.
’’Mennään sitten päivälliselle’’, Remus sanoi ja naurahti.

Tietojen hankinta osoittautui todellakin vaikeaksi, he eivät tuntuneet löytävän Kuhnusarvion mainitsemia loitsuja mistään. He olivat takuulla käyneet läpi koko Tylypahkan kirjaston muodonmuutoksista kertovat kirjat, mutta ei mitään. Eikä läksyjen taakka varsinaisesti helpottanut heidän työtään. Lisäksi heillä oli muutakin puuhaa, kuten tihutyöt, jonka seurauksena he joutuivat harva se viikko jälki-istuntoihin.
Tänä vuonna he olivat räjäyttäneet vessanpöntön, tuhonneet kaksi ikkunaa, aiheuttanut tulvan toiseen kerrokseen ja kironneet ihmisiä käytävillä, tosin lähinnä Kalkarosta ja muita luihuisia.
Näistä syistä vuosi kului todella nopeasti ja kesäloma lähestyi uhkaavasti.
Sirius, James, Remus ja Peter naureskelivat tämän vuoden muistoilleen, viimeisenä iltanaan Tylypahkassa.
’’Ehkä me tosiaan ansaitsemme nimen KELMIT!’’
 
Tylypahkan vuosi 2. loppuu.




Jatkoa saatan kirjoittaa ensiviikon puolella sitten, jos ehdin.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut hevu »

nuuhku

  • ***
  • Viestejä: 73
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #5 : 04.07.2007 20:27:54 »
jatkoa odottelen =)

~nuuhku
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut nuuhku »

justiinsa (:

Luthienne

  • ***
  • Viestejä: 86
  • You are my purpose.
    • http://www.google.com
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #6 : 09.07.2007 11:57:28 »
Jatkoa äkkiä! Ei jaksa odottaa.  ;)
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Luthienne »
o5.o4.2oo8. <3  Bill. <3 Gustav. <3 Georg. <3 Tom. <3

You're just a sad song, with nothing to say.

Korsetti

  • ***
  • Viestejä: 106
  • lwl ♥
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #7 : 11.07.2007 10:16:50 »
Äkkiä jatkoa! Tää on ihana<3 Muutama kirjoitus virhe löytyi, mutta en jaksanut niinnhirveästi välitää. Kaikilla niitä sattuu!

Jatkoa odotellen:

~Korsetti
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Korsetti »
Yeah, I bet you will. You rap about it, yeah, word, keep it real!

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
Re: Tästä päivästä loppuun saakka (KELMIFIC) sallittu
« Vastaus #8 : 13.10.2007 16:25:25 »
Kiitos Korsetti, Luthienne ja nuuhku, jotka ootte kommentoinu tätä, ja jotka ovat odottaneet jatkoa, (toivottavasti vieläkin) vaikka viimeisimmästä luvusta on jo aikaa.
Koitan saada jatkon tänne mahdollisimman pian! :)
Toivottavasti lukuinto ei ole kerennyt lopahtaa tähän mennessä..

IsaBell

  • ***
  • Viestejä: 17
Re: Tästä päivästä loppuun saakka (KELMIFIC) sallittu
« Vastaus #9 : 14.10.2007 15:28:12 »
Pidän tästä!! Hauska toi alku jossa Lily ja James tapaa 7-vuotiaina! Ja ideakin on aivan ihana!! :D Toivon jatkoa pian  ;)  ;)
Nyt ei oo kaikki murot kulhossa ja inkkarit kaanoteissa : <<

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
Re: Tästä päivästä loppuun saakka (KELMIFIC) sallittu
« Vastaus #10 : 21.10.2007 18:59:55 »
Kiitos, IsaBell! :D Tässä tätä jatkoa nyt olisi. Teksti on nyt vähän tönkköä, mutta kyllä se kai siitä.


Luku 12.

Tylypahkan kolmas vuosi:
Lily Evans istui Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa ystäviensä Keishan, Jessican ja Cassien kanssa. He olivat juuri tulleet Suuresta salista katsomasta uusien oppilaiden lajittelua. Lily kohtasi Jamesin katseen kelmien astuessa muotokuva-aukosta sisään. James tervehti nyökkäyksellä ja suunnisti tyttöjen luo Sirius, Remus ja Peter kannoillaan.
"Hei", Lily tervehti hymyssäsuin.
"Hei", James sanoi. ''Ei ehditty juurikaan jutella alkajaispidoissa. Miten kesäsi meni?''
''Hyvin, kiitos.''
Remus ja Jessica loivat huvittuneen silmäyksen toisiinsa. Tuntui vieläkin hieman oudolta, miten kohteliaita James ja Lily olivat toisilleen. Sirius näytti aloittaneen keskustelun Keishan ja Cassien kanssa, Peterin seuratessa tilannetta tarkasti, aivan kuin yrittäisi saada vinkkejä Siriuksen iskutaktiikoista.
''Hei, tuolla on Maya. Maya!'' Keisha huikkasi ystävälleen ja lähti tervehtimään tätä Cassien kanssa.
''Minustakin olisi mukavaa tavata ystäviänne'', Sirius sanoi nopeasti ja änkesi tyttöjen väliin hymyillen valloittavasti.
Jessica naurahti ja pudisti päätään katsoessaan heidän menoaan.
''Entä mitä sinulle kuuluu, Remus?'' hän sanoi kääntäen ruskeat, mantelinmuotoiset silmänsä Remukseen.
''Ihan hyvää, kiitos kysymästä. Tuota, mitäs sanoisit, jos mekin menisimme tuonne sivummalle vaihtamaan kuulumisia?'' Remus sanoi ja nyökkäsi päällään vasemmalle.
"Sopii", Jessica vastasi säteillen.
Lilyn, Jamesin ja Peterin välille lankesi kiusallinen hiljaisuus, jonka aikana Peter tuijotteli melkein koko ajan kenkiään, Lily kaikkialle muualle paitsi Jamesiin, ja James rummutti pöydänreunaa sormillaan samalla kun tarkkaili kiinnostuneena Lilya.
Kun hiljaisuutta oli kulunut viitisen minuuttia, James päätti rikkoa hiljaisuuden.
''Niin, tuota, tänä vuonnahan me pääsemme käymään Tylyahossa.''
"Totta", Lily sanoi tarttuen aiheeseen helpottuneena siitä, että he olivat saaneet jotain puheenaihetta.
''Ja minä tässä ajattelin, jos sinä vaikka haluaisit lähteä sinne minun kanssani?'' James sanoi itsevarmalta kuulostavalla äänellä, vaikkakin näytti hieman jännittyneeltä.
Lily mittaili tätä katseellaan.
''Tuota… miksipä ei'', hän sanoi sitten.
James näytti helpottuneelta ja virnisti leveästi.
''Hienoa!''
''Niin. Mutta minä taidan nyt mennä nukkumaan, olen aika poikki. Kertoisitteko Jessicalle, kun hän tulee?'' Lily pyysi vastaten Jamesin hymyyn.
''Toki'', James sanoi.
''Kiitos. No niin, hyvää yötä'', Lily sanoi ja lähti kulkemaan kohti tyttöjen makuusalia.
''Kuulitko?!'' James hihkaisi innoissaan Peterille heti kun Lily oli kadonnut makuusaliinsa. ''Hän suostui!''
''Kuulinhan minä'', Peter sanoi ja hymyili hieman alakuloisesti.
''Mitä nyt?'' James kysyi.
''Ei mitään.''
James katsoi ystäväänsä kulmat koholla.
''Ihan totta.''
''Hyvä on.''
''No, meinaatteko te pitää Tylyahossa yhtä hauskaa kuin nytkin?'' Peter virnuili.
''Hah hah'', James sanoi, mutta samalla häneen iski lievä paniikki. Entä jos he eivät keksisikään mitään juteltavaa, kiertelisivät vain kaupasta toiseen tuppisuina, vaihtaen välillä kiusallisia katseita? Sen jälkeen Lily ei varmasti lähtisi hänen kanssaan yhtään minnekään.
Kesken Jamesin pohdiskelun Sirius, Remus ja Jessica tulivat heidän luokseen.
''Minne Lily meni?'' Jessica kysyi ensimmäiseksi.
''Hän meni jo nukkumaan'', James vastasi.
Jessica nyökkäsi.
''Selvä juttu'', hän sanoi. ''Minäkin taidan tästä sitten jo mennä. Öitä!''
''Hyvää yötä'', Remus sanoi hymyillen. Hän seurasi katseellaan Jessican loittonevaa selkää kunnes tämäkin katosi makuusaliin.
''Pyysin Lilya kanssani Tylyahoon!'' James sanoi silmät loistaen malttamatta pitää tietoa enää sisällään.
''Ei varmaankaan tarvitse edes kysyä suostuiko hän'', Sirius sanoi nauraen. ''Ilmeesi kielii paljon.''
"Niinpä", Remus vahvisti hymyillen.
''Ja miten on sinun ja Jessican laita? Näytitte viihtyvän oikein hyvin'', Sirius härnäsi.
''En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat. Minä ja Jessica olemme ystävät, vaihdoimme kuulumisia.''
''Mikäli sanot niin. Vaikka minä en tuollaista puppua uskokaan.''
''Usko mitä haluat'', Remus sanoi välinpitämättömästi pieni virne suunpielessään.
''Niin teenkin. Ja väitä mitä haluat, minä haistan tällaiset jutut jo kaukaa'', Sirius sanoi hymyssäsuin ja taputti ystäväänsä olalle.
Yhtäkkiä James läpsäisi käden otsalleen.
''Minä jo melkein unohdin näyttää teille yhden jutun! Tulkaa!'' hän sanoi ja lähti harppomaan kohti poikien makuusalia.
Peter loi toisiin ihmettelevän katseen. Sirius kohautti olkiaan ja lähti Jamesin perään.

Kun he tulivat makuusalin ovelle, he eivät nähneet ketään.
''James?'' Remus sanoi tyhjälle huoneelle.
Lattia narahti jossain Siriuksen oikealla puolella ja pojat käänsivät katseensa sinne näkemättä kuitenkaan mitään.
''Jospa hän on kylpyhuoneessa?'' Peter ehdotti ja lähti kulkemaan sitä kohti. Peter ei kuitenkaan kerennyt ottaa kuin muutaman askeleen, kun hänen takaansa kuului äänekäs ''pöö!''
Sirius ja Remus hätkähtivät rajusti ja väistyivät kauemmas, Peter kiljahti ja hypähti ilmaan.
Huoneen täytti Jamesin iloinen nauru. Ja siinä hän nyt seisoi, kädessään jonkinlainen silkkinen viitta.
''Tuo ei ollut hauskaa!'' Peter vingahti käsi sydämellään.
"Anteeksi", James sanoi naurunsa lomasta. ''En vain voinut vastustaa kiusausta. Tämä minun kuitenkin piti näyttää teille!''
James ojensi viitan muiden katseltavaksi.
''Onko tuo - '' Remus aloitti, mutta vastauksen hän sai, kun Sirius vetäisi viitan päälleen.
''Näkymättömyysviitta!'' Peter henkäisi ja katsoi Siriuksen ilmassa leijuvaa päätä - tai siltä se näytti.
''Makeeta! Mistä sinä tämän sait?'' Sirius kysyi innoissaan.
''Isältäni. Hän sanoi, että tuo viitta on kulkenut suvussamme, ja että hän halusi antaa sen nyt minulle'', James kertoi.
''Vau'', Peter kuiskasi.
''Anna minunkin kokeilla'', Remus sanoi ja Sirius ojensi hänelle viitan.
''Tuo viitta on juuri sopiva tarkoituksiimme!'' Sirius sanoi innoissaan.
''Aivan'', James nyökkäsi ja virnisti ilkikurisesti.
''Mihin?'' Peter ihmetteli.
''Ensinnäkin Ruikulin nöyryyttämiseen'', Sirius vastasi.
''Sekä muihin tihutöihin'', James täydensi.
''Niinpä tietysti'', Remus sanoi huvittuneena.
''On tästä muutakin hyötyä. Nyt me pääsemme käymään salaisten kirjojen osastolla!''
''Hieno juttu tämä viitta! Eikä olisi voinut parempaan aikaan tulla!'' Sirius sanoi.
''Kalkaroksesta vielä, oletko nyt aivan varma Sirius, että hänen ärsyttämisensä on viisasta?'' Remus kysyi ojentaen samalla Jamesille tämän viitan takaisin. ''Muistathan, miten sinulle kävi - ''
''Ei hän sitä enää toista kertaa tee. Uskoisin, että häntä valvotaan nyt tarkemmin. Eikä hänellä sitä paitsi ole enää varaa tehdä samaa virhettä toistamiseen. En nimittäin usko, että se hänen ''vahinkonsa'' menisi toista kertaa läpi'', Sirius sanoi huolettomasti. ''Joten älä turhaan hermoile, Remus.''
''Toivottavasti olet oikeassa…''


*****

Aamu koitti, ja auringonsäteet tunkeutuivat ikkunan läpi valaisten koko huoneen. Sirius siristeli silmiään ja vetäisi peiton päänsä yli.
''Ei auta, Sirius. On noustava jos aiomme ehtiä aamupalalle'', Remus sanoi varsin hyväntuulisesti.
''Kaikki eivät ole samanlaisia aamuvirkkuja kuin sinä'', kuului Siriuksen ääni peiton alta.
Remus naurahti. ''Minäkö aamuvirkku?''
''Antaa olla'', James sanoi. Hän pisti etusormensa suunsa eteen hiljaisuuden merkiksi, ja hiipi lähemmäs Siriuksen sänkyä. Remus ja Peter seurasivat tämän puuhia.
James otti yöpöydältä kannun jossa oli vettä, iski muille silmää, vetäisi peiton Siriuksen päältä ja kaatoi vedet tämän niskaan.
''IIIIIIIIK!'' Sirius huudahti ja hyppäsi ylös sängystään kelmien naurun säestämänä. ''Oletko hullu? Tuo vesi oli jääkylmää!''
''Ainakin se herätti sinut'', Remus sanoi virnistellen leveästi.
''Iik?'' James kysyi naurunsa seasta. ''Oletko tosissasi?''
''Anna kun minä kaadan niskaasi saavillisen jääkylmää vettä, niin katsotaan miten itse reagoit!'' Sirius huusi. ''Saat uskoa, että minä kostan tämän!''
''Pelottaa!'' James härnäsi naureskellen yhä.
''Sinä senkin - '' Sirius hyppäsi sänkynsä yli Jamesin niskaan.
He rojahtivat kumpikin lattialle ja alkoivat painia.
''Pitäisikö tästä nyt huolestua?'' Peter kysyi.
''Ei mitään - äh - huolta, me teemme tätä yhtenään. Eikä Sirius sitä paitsi - aih - pärjää minulle koskaan'', James puhisi painiskelun lomasta.
''Sehän nähdään'', Sirius sanoi jo huvittuneisuutta äänessään.
Remus ja Peter kannustivat kumpaakin vuorotellen, kunnes Remus sanoi että heidän tosiaan täytyisi lähteä aamupalalle, että kerkeisivät tunnillekin.
''Ääh, ilonpilaaja'', Sirius sanoi hymyssäsuin ja nousi ylös lattialta.
''Usko minua, ettet halua ensimmäisenä päivänä myöhästyä professori McGarmiwan tunneilta'', Remus sanoi.
''Tiedetään, tiedetään'', James sanoi ja kömpi ylös lattialta hänkin. ''No, aletaan joutua sitten, ettei myöhästytä!''
''Toki, mutta muista olla varuillasi James. Minä kostan tämän sinulle vielä!'' Sirius sanoi pukaten Jamesia leikillisesti kylkeen.


***


''Onpa mukavaa olla taas täällä'', Sirius huokaisi tyytyväisenä katsellessaan ympäri linnaa matkalla pimeyden voimilta suojautumisen tunnille.
''Totta puhut'', Peter sanoi.
Kun luokkahuone tuli näkyviin, kelmit huomasivat siellä tutun naaman jo odottamassa ja virnistivät toisilleen.
''Kas, Ruikuli!'' Sirius huikkasi kovaan ääneen.
Kalkaros käännähti hätkähtäen ympäri, ja hänen kasvoiltaan paistoi inho.
''Miten kesäsi meni?'' James kysäisi astellessaan Siriuksen vieressä.
''Jättäkää minut rauhaan'', Kalkaros sihahti ja katsoi heitä murhaavasti.
''Mihin käytöstapasi ovat jääneet?'' Sirius sanoi esittäen hämmästynyttä. ''Vanhoja tuttujahan tässä ollaan!''
''Varoitan sinua, Musta. Kai muistat, mitä tapahtui viime kerralla kun ärsytit minua?'' Kalkaros sanoi hiljaa ja hänen toinen suupielensä kääntyi ivalliseen hymyyn.
Siriuksen hymy hyytyi ja hän katsoi Kalkarosta halveksuen.
''Älä kuvittelekaan, että se onnistuisi sinulta toista kertaa'', hän sanoi tyynesti. ''Ja mitä luulet mahtavasi meitä kaikkia vastaan? Ruikuli parka. Sinulla kun ei ole ystäviäkään…''
''Sinä puolestasi olet niin raukka, ettet uskalla hyökätä kimppuuni kuin armeijan turvin'', Kalkaros lohkaisi takaisin.
James veti sauvansa esiin.
''Olet jo saanut varoituksen, Ruikuli. Yksikin väärä liike niin saat katua.''
''Katsos tuota, Musta. Poikaystäväsi haluaa haastaa minut taisteluun'', Kalkaros sanoi ja nautti nähdessään Siriuksen raivostuvan.
Kalkaros puristi sauvaansa, valmiina ottamaan sen käyttöönsä.
''Evans!'' Peter kuiskasi ja pukkasi Jamesia käsivarteen.
James pisti vikkelästi sauvansa piiloon ja otti kasvoilleen iloisemman ilmeen.
''Mitä täällä tapahtuu?'' Lily kysyi tultuaan paikalle Jessican kanssa.
''Tässä vain vaihdellaan kuulumisia'', James sanoi hymyillen viattomasti.
''Onko näin, Kalkaros?'' Lily kysyi.
Kalkaros käänsi tummat silmänsä Lilyyn ja katsoi häntä hetken. Sitten hän käänsi katseensa pois.
''Älä puhu minulle, kuraverinen'', hän murisi.
James tönäisi hänet oitis päin seinää ja otti tätä kauluksesta kiinni.
''Peru puheesi!'' hän karjui.
''James!'' Lily huudahti ja riensi irrottamaan Jamesin otetta Kalkaroksesta.
''Peru puheesi nyt!'' James sanoi ja paukautti hänet uudelleen seinää vasten.
''Ja minkä se tekee sinusta? Kuraveristen paapojan, yhtä saastaisen - ''
James ei epäröinyt hetkeäkään, vaan veti nyrkkinsä taakse ja iski sen Kalkaroksen kasvoihin.
''James!'' Lily kiljui nyt kovempaa ja veti Jamesia irti Kalkaroksesta.
Remus riensi auttamaan häntä.
''James, ole nyt järkevä'', hän sanoi, ja yhteisvoimin he saivat irrotettua tämän otteen.
Kalkaros huohotti, sylki verta suustaan, mutta näytti tyytyväiseltä.
''Irti minusta!'' James ärähti.
Remus irrotti otteensa ja James oli karata uudelleen Kalkaroksen kimppuun, mutta saikin läpsäisyn poskeensa.
''Mikä sinua vaivaa?'' Lily huusi ja asettui tämän ja Kalkaroksen väliin.
''Hän haukkui sinua - '' James aloitti, mutta Lily keskeytti tämän oitis.
''Kuulin kyllä, mitä hän sanoi! Mutta se ei oikeuta sinua lyömään häntä! Luulin, että me olimme päässeet yhteisymmärrykseen tästä!''
''En minä voi vain katsoa vierestä miten hän kohtelee sinua!'' James intti vastaan.
Lily huokaisi.
''James'', hän sanoi hieman leppyneemmällä äänellä. ''Sinun ei tarvitse suojella minua. Osaan kyllä pitää huolen itsestäni.''
''Minä tiedän, en vain halua katsoa miten - ''
''James. Jos ystävyytemme merkitsee sinulle yhtään, sinä jätät hänet rauhaan.''
James mietti hetken katsoessaan Kalkarosta.
''Hyvä on'', hän sanoi sitten.
''Hyvä'', Lily sanoi ja hymyili.

Professori Rosenow saapui ja avasi luokkahuoneen oven. Hän asteli luokan eteen, odotti että oppilaat istuisivat paikoilleen ja alkoi heti opettaa.
''En voi uskoa että hän uskoo tuon joka kerta'', Sirius kuiskasi Jamesille heidän istuutuessa.
''Mitä tarkoitat?''
''Evansia. Että hän uskoo joka kerta, että jättäisimme Ruikulin rauhaan.''
''Kuule, Sirius. Ehkä niin olisi parempi. En halua suututtaa Lilya, en nyt kun olemme ystäviä.''
''Sinäkö vain hylkäät veljesi jonkun tytön takia?'' Sirius kysyi.
''Eihän tässä edes ole kyse sinusta!'' James närkästyi.
''Kyllähän on. Valitset mieluummin hänet kuin teet minun kanssani jotain hauskaa.''
''Kuuntele nyt itseäsi'', James sanoi.
''Potter! Musta!'' professori Rosenow karjaisi. ''Älkää pakottako antamaan teille jälki-istuntoa ensimmäisenä päivänänne!''
Sirius otti mukavamman asennon tuolissaan ja tyytyi näyttämään nyreältä.
''Hyvä'', Rosenow sanoi ja jatkoi opettamistaan.

Tunnin päätyttyä Sirius poistui luokasta ensimmäisenä.
''En voi uskoa tätä'', James sanoi katsoessaan tämän perään.
''Ehkä hän on vain mustasukkainen'', Peter sanoi.
''Ei, ei Sirius noin vähästä loukkaannu'', Remus sanoi.
''Mikä Siriukselle tuli?'' Jessica kysyi tullessaan muiden seuraan.
''Kysyt väärältä henkilöltä'', James vastasi äreänä.
''Okei'', Jessica sanoi hämillään.

Lopun päivää Sirius vältteli Jamesin seuraa. Remus ja Peter olivat huonossa välikädessä tässä tilanteessa, sillä Sirius kävi vähän väliä kysymässä heitä seuraansa, ja oli kuin ei huomaisikaan Jamesia.
Sirius kuitenkin lähti aina suuttuneena pois, sillä Remus ja Peter yrittivät vain taivuttaa häntä tekemään sovinnon Jamesin kanssa, ja liittymään heidän seuraansa.
''Tämä on jo naurettavaa'', Remus sanoi.
''Sano se Siriukselle'', James sanoi. ''Hän saa pyytää minulta anteeksi.''
''En usko, että sitä tulee tapahtumaan ihan heti'', Peter sanoi katsellessaan Siriusta Keishan ja Cassien seurassa.
''Voisiko joku nyt kertoa, mitä teillä on meneillään?'' Lily kysyi. ''Inhottavaa nähdä parhaiden kaverusten riitelevän.''
Kukaan ei vastannut.
"Selvä", Lily sanoi lopulta ja nosti molemmat kätensä ilmaan.
''Minä menen nukkumaan'', James ilmoitti ja nousi nojatuolistaan.
Lily ja Jessica katsoivat Remusta ja Peteriä saadakseen vastauksen Jamesin ja Siriuksen outoon käytökseen, mutta Remus vain kohautti olkiaan.


Tästä tuli hieman lyhyt ja aika huono osa, kuten jo sanoin että kirjoittaminen on alussa vähän tönkköä pitkän ajan jälkeen. toivottavasti silti kelpasi.

nuuhku

  • ***
  • Viestejä: 73
jee tullu jatkoo ^^ hyvä luku tykkäsin tooosi paljon =) lisää jatkoa odottelen ^^

~nuuhku

justiinsa (:

Synagooganuoli

  • ***
  • Viestejä: 88
Jajajajaaa... Mielenkiintoista lukea tällaista kelmificciä, jossa on muistakin vuosista kuin vikasta... ;)

Hyvin kerrot ja kuvailet. Jatkoa vain kaipailisin, kun nyt ei rakentavaakaan jaksa keksiä, eikä pilkkua viilailla.
Kai jotkut synkät päivät oisin voinut vaihtaa pois,
vaan missä niitä kukaan valoisampiin vaihtaa vois?
Me saatiin nämä kortit ja ne kortit vähenee…

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
nuuhku: helpotus! kiitos kommentista! :)

Herm-oo-nini: Kiitos, kiitos. :)

Millon sitä uskaltaisin jatkoa lupailla.. oon kirjottanut sitä jo vähän, ja luultavasti voisin kirjoitella viikonloppuna lisää. Jos saisin sen sunnuntaiksi laitettua tänne, katsotaan.

vilkku

  • *
  • Viestejä: 2
Toi alku oli ylisöpö <3 Pikku-Sirius, mäkin haluan tavata sen sellasena <3 Muttajoo, hyvin oot kirjoittanu ja jatkoa voi tulla ripeästi lisää oon jääny jo koukkuun, noh. Onneks ei tällä hetkellä oo enempää kun joudun tästä lähteä pitämään minitunteja tallille tän ääneni kaa joka ei kuulu minnekkään suuntaan (joo kuulupa tosi paljon asiaan, mutta). Jatkoa siis odotellen.

~ vilkku
Sirius <3

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
vilkku:  kiitoksia kiitoksia. (: koukkuun ihan? hyvä juttu :D



Luku 13.

Jamesin ja Siriuksen välirikko oli kestänyt jo viikon, jonka ajan Sirius oli viettänyt aikaansa enimmäkseen Cassien ja Keishan kanssa. James istui Rohkelikkotuvan oleskeluhuoneessa Remuksen ja Peterin kanssa, tuijottaen takkaa vastapäisellä sohvalla istuvaa Siriusta.
Remus katsoi Jamesia hieman ärtyneenä.
’’Voisitko lopettaa tuon?’’ hän pyysi.
’’Minkä’’, James sanoi hajamielisenä.
’’Tuon naputtamisen. Se käy hermoilleni.’’
James palautui mietteistään. Hän huomasi naputtelevansa lyijykynänsä päällä pöytää.
’’Anteeksi’’, James sanoi. ’’Tämä on vain niin älytöntä! Kuinka Sirius voi todella loukkaantua moisesta!’’
’’En tiedä, James, jospa menisit kysymään sitä häneltä?’’ Remus sanoi kärsimättömästi. Hän oli kuunnellut Jamesin ihmettelyjä kokonaisen viikon, ja hänen täytyi todella saada valmiiksi professori McGarmiwan essee, jota hän oli yrittänyt juuri kirjoittaa.
James katsahti ystäväänsä.
’’Olet oikeassa. Minä menen’’, hän sanoi, nousi tuolistaan ja lähti kohti Siriusta. ’’Sirius’’, hän sanoi ja jäi seisomaan tämän eteen.
Sirius kohotti laiskasti katseensa.
’’Sirius, tämä on typerää. Sinun tässä pitäisi anteeksi pyytää, mutta luultavasti en tule anteeksipyyntöä kuulemaan, joten mitä jos vain unohtaisimme koko asian? Olisimme taas ystäviä?’’
Sirius tuhahti. ’’Vai pitäisi vielä anteeksi pyytää. On sinulla otsaa.’’
’’No, miten on?’’ James kysyi. ’’Voimmeko me vain unohtaa tämän?’’
’’Ei tule kuulonkaan.’’
’’Mitä sinä haluat? Että pyydän sinulta anteeksi? Hyvä on, olen pahoillani, jos sinusta tuntuu että olen pettänyt sinut jollain lailla. Minä todella haluan ystävyytesi takaisin, Sirius.’’
Sirius näytti vain hapanta naamaa, ja käänsi katseensa poispäin.
James kohotti molemmat kätensä ilmaan.
’’Ihan miten vain. Olen ainakin yrittänyt!’’
James kääntyi jo lähteäkseen, kun Sirius avasi suunsa.
’’Haluan, että todistat sen minulle’’, hän sanoi.
’’Mitä?’’ James kysyi kääntyen taas Siriuksen puoleen.
’’Haluan, että todistat minulle ystävyytesi. Haluan, että kiroat Kalkaroksen.’’
James katsoi Siriusta harkiten. Hän ajatteli, mitä Lily sanoisi jos saisi tietää, että hän kiroaisi Kalkaroksen. Tytön syyllistävät kasvot ilmestyivät hänen mieleensä, mutta hän karisti kuvan pois. Juuri nyt tärkeintä hänelle olisi hänen ystävyytensä Siriuksen kanssa.
’’Sovittu’’, James sanoi ja tarjosi kättään sopimuksen merkiksi.
Sirius tarttui käteen ja virnisti. ’’Sovittu.’’

James palasi Remuksen ja Peterin luo.
’’Miten meni?’’ Peter kysyi heti kun James istuutui.
’’Hän haluaa näytteen uskollisuudestani, hän haluaa, että kiroan Kalkaroksen, ‘’ James vastasi.
Remus pudisti päätään.
’’En usko sen olevan hyvä idea, jos haluat pysyä väleissä Lilyn kanssa.’’
’’Lily ei saa tietää tästä’’, James sanoi virnistäen.
’’Luuletko, että asia pysyy salassa? Entä kun hän näkee Kalkaroksen taas selällään maassa? Meillähän on samat tunnit, hän pakostakin saisi tietää, tai kuulisi asiasta.’’
’’Sirius voisi ottaa siitä sitten kunnian’’, Peter sanoi.
’’Ja sekö muka todistaisi Jamesin uskollisuuden? Enpä usko, että hän hyväksyisi sen’’, Remus sanoi.
’’Sanoinhan jo, ettei Lily saa tietää tästä. Ja te saatte auttaa minua siinä’’, James sanoi viekkaasti.
’’Teidän tehtävänne on pitää Lilyn huomio toisaalla, kun langetan loitsun.’’
’’Sopii minulle’’, Peter sanoi oitis.
James ja Peter katsoivat kummatkin Remukseen.
’’Hyvä on’’, Remus huokaisi hetken kuluttua. ’’Haluan porukkamme olevan taas koossa.’’
’’Niin sitä pitää!’’ James kehaisi ja teki käsillään voitokkaan eleen.

Professori Kuhnusarvion tunnilla James vilkuili hermostuneena Lilya. Hän halusi olla varma, että hänen suunnitelmansa toimisi, hän pääsisi taas väleihin Siriuksen kanssa sekä säilyttäisi välinsä Lilyyn, joten hän kääntyi ystäviensä puoleen ja puhui heille kuiskaten.
’’Kerrataan suunnitelma vielä kerran läpi’’, James supatti. ’’Te siis johdatatte Lilyn ja Jessican pois heti kun astutte ovesta ulos, ja silloin minä – ’’
’’Kyllä kyllä, James. Ota rauhallisesti’’, Peter kuiskasi takaisin. ’’Me osaamme homman.’’
’’Hyvä’’, James sanoi.
Lily kohtasi tämän katseen ja väläytti pojalle hymynsä. James hymyili takaisin. Sitten hän katsoi parilla rivillä alempana istuvaa Siriusta, joka myöskin katsoi häneen, ja James nyökkäsi. Sirius näytti tyytyväiseltä.

Tunnin loputtua James katseli, kun oppilaat keräsivät kamppeitaan luokasta, ja viivytteli tahallaan. Luokan ovella Lily kääntyi katsomaan taakseen ja huikkasi: ’’Tuletko sinä James?’’
’’Tulen pian perästä, menkää te vain edeltä!’’ James vastasi.
Lily nyökkäsi ja poistui luokasta yhdessä Jessican, Remuksen ja Peterin kanssa.
James käveli luokan ovelle, ja katsoi kuinka Lilyn punaiset hiuksen katosivat nurkan taa.
Professori Kuhnusarvio ohitti Jamesin muistuttaen samalla, että tämän pitäisi kiiruhtaa jo seuraavalle tunnille. James lupasi tehdä sen, ja katsoi hyvillään, kuinka Kalkaros lähestyi seuraavana ovea musta rasvaletti kasvojensa peittona, Sirius takanaan. James tönäisi Kalkarosta mennessään, niin että muutama tämän kirjoista tipahti hänen sylistään lattialle. Salamana Kalkaros vetäisi sauvansa kaapunsa taskusta ja osoitti sillä Jamesia.
’’Vou’’, James sanoi virnistellen ja nosti kätensä ilmaan. ’’Rauhoituhan. Näetkö, ei sauvaa?’’
’’Jos vielä kerrankin kosket minuun, vannon, että saat katua sitä!’’, Kalkaros sihahti. ’’Minä oikein odotan sitä, Potter. Yksikin väärä liike, vain yksi. Enempää minä en tarvitse.’’
James kohotti vain kulmakarvojaan, virnistellen yhä leveästi kun Kalkaros nosti pudonneet kirjat syliinsä, mulkaisi vielä kerran Jamesia ja Siriusta, joka oli tämän vierellä, ja lähti kävelemään käytävää poispäin.
’’Mitä tuo oli olevinaan?’’ Sirius kysyi ärtyneenä, mutta James iski tälle vaivihkaa silmää ja otti taikasauvansa esiin.
’’Hornas tulios!’’ James huudahti samalla kun teki sauvallaan monimutkaisen kuvion ilmaan. Sauvasta lähti punainen valosuihku, joka kietoutui yhteen oranssin kanssa. Kalkaros käännähti sauva valmiina, mutta loitsu osui suoraan keskelle hänen naamaansa, ja hän lennähti kaaressa ilmaan ja kirjat putosivat taas maahan ja sauva kirposi hänen otteestaan.
Sirius ja muutamat muut, jotka olivat olleet vielä luokassa, vislasivat ja taputtivat kovaan ääneen. James kääntyi yleisöönsä päin ja kumarsi syvään.
’’Hyvin tehty, kamu!’’ Sirius riemuitsi ja läimäytti tätä veljellisesti selkään. ’’Hyvin tehty!’’
’’Paras on vielä edessä’’, James sanoi kääntyen katsomaan Kalkarosta, joka oli raivosta punainen, ja joka käveli kömpelösti kohti sauvaansa.
Sirius ulvoi nyt naurusta: Kalkaroksen otsasta työntyi kaksi punaista, koukeroista pirunsarvea.
Rohkelikkopoika, joka oli ollut katselemassa tapausta, huusi tälle ivallisesti: ’’Kivat sarvet, rasvaletti!’’
  Käytävän toiseen päähän oli ilmestynyt ruskeahiuksinen tyttö.
’’Mitä täällä tapahtuu?’’ hän kysyi katsoessaan Jamesin taikasauvasta sarvipäiseen Kalkarokseen. ’’James, et kai sinä vaan – ’’
’’Se oli minun ideani, Jessica’’, Sirius sanoi rauhoitellen tyttöä.
Kalkaros oli nyt saanut sauvansa käteen, ja osoitti sillä Jamesia.
’’Sinuna en tekisi tuota’’, Sirius varoitti ja osoitti sauvallaan Kalkarosta.
Kalkaros hengitti raskaasti ja näytti punnitsevan vaihtoehtoja. Lopulta hän näytti luopuvan kostoaikeista katsoessaan muita rohkelikkoja Siriuksen selän takana.
’’Odottakaa vain’’, hän sihisi ja sylkäisi lattialle. ’’Minä tulen kostamaan tämän, ja kaiken muun mitä olette ikinä minulle tehneet!’’ Sen sanottuaan hän keräsi jälleen kirjansa lattialta ja marssi tiehensä tönäistessään Jessican melkein kumoon ohimennessään.
’’Me odotamme!’’ Sirius huikkasi iloisena tämän perään.

Jessica tuli heidän luokseen. ’’Mitä tuo oli olevinaan, James? Lily raivostuisi, jos saisi tietää, että sinä – ’’
’’Ja siitä syystä hänen ei tarvitsekaan tietää, vai mitä Jess?’’ Sirius keskeytti. ’’Se ei satuta mitä ei tiedä.’’
’’Ole kiltti äläkä sano mitään’’, James pyysi. ’’Olen vasta saanut hänet pitämään minusta.’’
Jessica näytti vaikealta. ’’En haluaisi mukaan salajuoniinne. Enkä minä halua valehdella hänelle…’’
’’Ei sinun tarvitsekaan valehdella hänelle, älä vain kerro hänelle’’, James sanoi. Hän näytti surkealta.
’’Miksi sinä edes rikoit lupauksesi? Nautitko todella hänen kiduttamisestaan noin paljon, että se on Lilyn menettämisen arvoista?’’
’’Se oli minun syyni, Jess’’, Sirius sanoi. ’’Minä laitoin hänet noitumaan Ruikulin, todistaakseen minulle ystävyytensä.’’
’’Ahaa’’, Jessica sanoi.
’’Ja eikö sinusta olekin mukavaa oleilla meidän kanssamme? Ja Remuksen?’’ Sirius jatkoi ja iski tälle silmää.
Jessica näytti punastuvan hiukan. ’’Kyllä, mutta – ’’
’’Ja mitä luulet, haluaisiko Lily enää sinun olevan tekemisissä meidän kanssamme, jos saisi tietää?’’
’’En usko, mutta – ’’
 ’’Ole siis kiltti, äläkä kerro hänelle’’, Sirius pyysi. ’’Olkoon tämä meidän salaisuutemme.’’
Jessica katsoi Siriuksesta Jamesiin.
’’Nyt ymmärrän teidän riitanne syyn, vaikka se olikin melko lapsellista. Ymmärrän myös Jamesin kannan asiassa. Lupaatteko, että jätätte Kalkaroksen vastedes rauhaan?’’
Sirius ja James katsoivat toisiaan.
’’Luulenpa, etten voi tehdä sellaista lupausta’’, Sirius sanoi.
Jessica huokaisi. ’’Niinpä niin. Ymmärrän sen, varsinkin sen hänen tekonsa jälkeen. Ja minä todella pidän teidän seurastanne…’’
Pojat katsoivat häneen odottavasti.
’’Hyvä on’’, Jessica sanoi viimein. ’’Lupaan, etten kerro hänelle.’’
’’Kiitos, olet huippu, Jess!’’ Sirius sanoi ja läimäytti tätä selkään.
Jessica äännähti ja hieroi selkäänsä. ’’En vieläkään ole tottunut tuohon’’, hän mutisi.
’’Mitä sinä muuten teet täällä vielä?’’ James kysyi.
Jessica hymyili. ’’Unohdin vain muistiinpanoni luokkaan.’’


****

Remus ja Peter olivat iloisia siitä, että James ja Sirius olivat vihdoin selvittäneet riitansa ja Kelmit olivat taas koossa. He söivät päivällistä suuressa salissa ja keskustelivat tapahtuneesta, kun James sanoi:
’’Mitä teillä muuten liikkui päissänne, kun päästitte Jessican palaamaan takaisin?
’’Kyllä me yritimme estää, ja jos olisimme jatkaneet pidempään, luuletko, etteivät he olisi haistaneet palaneen käryä? Kiittäkää vain onneanne, että se oli vain Jessica’’, Remus sanoi.
’’Totta, mutta tiukoille sekin meni’’, Sirius sanoi.
’’Hei pojat’’, Keisha ja Cassie tervehtivät ja tulivat istumaan heidän viereensä.
’’Onko se totta, mitä kerrotaan, James?’’ Cassie kysyi. ’’Siis se, että taioit Kalkarokselle punaiset sarvet, jotka törröttävät hänen otsastaan?’’
’’Mistä sinä sellaista sait päähäsi?’’ James kysyi kauhistuen kysymystä.
’’Eddieltä. Hän sanoi nähneensä koko jutun.’’
James kirosi mielessään.
’’Totta se on’’, Sirius vastasi.
’’Mit – Sirius!’’ James huudahti.
Sirius teki kädellään rauhoittavan eleen.
’’Mahtavaa!’’ Keisha huudahti.
’’Niin on, todella mahtavaa, mutta kuulkaa, ette viitsisi huudella siitä – ’’
’’Ne sarvet kyllä ovat kuin omiaan hänelle!’’ Cassie sanoi keskeyttäen Siriuksen ja kikattivat yhdessä Keishan kanssa.
’’Mikä on mahtavaa?’’ hyväntuulinen Lily kysyi ilmestyen heidän taakseen.
’’Se, miten James – ’’ Keisha aloitti, mutta Sirius alkoi lallattamaan kovalla äänellä.
’’Niin, kuten Keisha oli sanomassa, Jamesin vitsi oli todella mahtava’’, Peter pelasti tilanteen Lilyn katsoessa Siriusta oudoksuen, samoin tekivät Keisha ja Cassie.
’’Niinkö?’’ Lily sanoi siirtäen katseensa Jamesiin ja hymyili. ’’Kuulisin mielelläni niin hyvän vitsin.’’
James lehahti punaiseksi. ’’Niin.. Tuota, ehkä myöhemmin’’, hän sopersi.
’’Selvä, minulla onkin nyt vähän kiire. Nähdään sitten myöhemmin!’’ Lily sanoi hyväntuulisesti ja väläytti Jamesille erityisen hymyn ennen kuin poistui paikalta Jessican kanssa.
  ’’Mitä tuo oli olevinaan?’’ Cassie kysyi kun tytöt olivat menneet.
’’Arvostaisin sitä, että ette levittelisi asiaa’’, James sanoi yhä hieman punastuneena mutta hyvillään Lilyn hänelle suomasta hymystä.
’’Miksi? Sehän oli upeaa!’’
’’Kiitos’’, James sanoi, ’’mutta kun asia on nyt niin, etten haluaisi Lilyn saavan tietää asiasta.
Tyttöjen kasvoille levisi ymmärrys.
’’Aivan, Lilyhän ei oikein tykkää siitä. Ymmärrän’’, Keisha sanoi ja nyökkäsi.
’’Joten sovitaanko, että tämä asia jää vain meidän väliseksemme?’’ James pyysi.
’’Tottakai’’, Cassie sanoi kumartuen eteenpäin ja madaltaen ääntään kuin salaliittolainen.
’’Kiitos.’’





Sainpas tämän tänne! Kirjoitustaidot taas vähän ruosteessa :o, mutta mitä muuten piditte
 luvusta? (:

nuuhku

  • ***
  • Viestejä: 73
hyvä luku, tykkäsin tooosi paljon =) että jatkoa odottelen äkkiä ^^

~nuuhku

justiinsa (:

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
kiitos nuuhku! :) Onpa kulunut aikaa kun olen viimeksi tätä kirjoittanut!  :o
Ehkäpä tähänkin saisi jossain välissä rustattua jatkoa...

Amanecer

  • ***
  • Viestejä: 392
Hei, lukematon – ja vielä hyvä – kelmificci! Luin koko jutun, ja nyt sain päätökseen kolmannentoista luvun lukemien. Totaalinen koukuttuminen taas tuli, joten toivoisin, että saisit pian kirjoitettua tähän jatkoa. :)
Onni on kuin lasi: kun se on kirkkaimmilleen hiottu, se särkyy.

hevu

  • ***
  • Viestejä: 64
    • http://
Amanecer: Kiitos. Katsotaan miten saisin rustattua jatkoa. :)