Kirjoittaja Aihe: Supernatural: Rippilapselle enkeli, S (Dean & Cas)  (Luettu 1634 kertaa)

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 977
Otsikko: Rippilapselle enkeli
Fandom: Supernatural
Ikäraja: Sallittu
Kirjoittaja: Violetu
Genre: Huumori, gen, slice of life (kertomuksellisuus kerronnassa).
Osallistuu Finfanfun1000-haasteeseen sanalla 67. Rippijuhla

Summary: Maailma toimi hetken sillä tavalla, että rippikoulun kunnialla suoritettuaan sai moni nuori taivaan hänelle määräämän enkelin.

A/N: Tämä on taas jonkun sortin kokeilu, miten eri tavoilla voi kirjoittaa. Dean on tässä noin 15-vuotias, Sam on 11. Periaatteessa AU, mutta voi myös ajatella ihan canonissa tapahtuneeksi. Vähän olen ottanut vapauksia enkeliloren suhteen.
Mielikuva tällaisesta Castielista ei myöskään halunnut jättää minua rauhaan, nauttikaa  ;D

***


Rippilapselle enkeli


Maailma toimi hetken aikaa sillä tavalla, että rippikoulun kunnialla suoritettuaan sai moni nuori taivaan hänelle määräämän enkelin. Jutun juju oli, että enkelin näki vain sen saaja itse.
Liikkeellä oli tämän kokeilun aikaan yhdeksänkymmentäluvulla paljon puhetta teini-ikäisten mielikuvitusystävistä.

John Winchester oli nähnyt niin paljon pahaa maailmassa, ettei hän paskaakaan uskonut enkeleihin tai Jeesukseen, joten Dean ei luonnollisesti rippikouluun koskaan päätynyt. Perhe muutenkin muutti niin usein, ettei siinä olisi ennättänyt mitään rippikouluja käydä.

Viidentoista vuoden iässä Dean oli monessa suhteessa hyvin aikuinen ikäisekseen, toisissa asioissa ei niinkään.
Dean uskoi enkeleihin yhtä paljon kuin isänsä, vaikka hän pikkuveljelleen aina vähän pehmensi koko juttua.

Taivas vähät välitti tästä, sillä Dean oli kuitenkin syntymässään kirkkoon kastettu, ja tarvitsi omaa enkeliä kipeämmin kuin yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia rippikoulun suorittajista.
Deanille määrättiin Castiel.

Mikael oli siinä vaiheessa liian kiireinen taivaan pyörittämisessä, eikä siihen ihan jokainen taho muutenkaan luottanut, että Mikael malttaisi olla testaamatta tulevaa astiaansa.
Ei olisi oikein herättänyt ihmisissä luottamusta, kun ikivanha arkkienkeli maanittelisi tiensä viisitoistakesäisen teinipojan sisään, ja teinipoika kertoisi siitä vaikkapa koulukuraattorille.

Enkelit ovat ilman astiaa aika kauhistuttavia. Jos ne pitää johonkin ihmisen käsitettävään muotoon (ilman niitä lukuisia silmiä ja raajoja) selittää, niin kirkuvan kirkas valopallo, josta lähtee tuskallisen kova ääni, olisi varmaan lähimpänä totuutta.

Tässä kokeilussa enkeleitä kuitenkin määrättiin ottamaan jokin ihmiselle tuttu muoto, joten Castiel päätti olla teinipoika niin kuin Deankin. Castielilla oli myös silloin meneillään vaihe, jossa hän oli mieltynyt ihmisten enkelikuvastoon (etenkin kiiltokuvissa esiintyviin enkeleihin), joten hän lainasi hiukan ulkoasuunsa sieltä.

*

Dean heräsi outoon kutinaan ja nyrpisti nenäänsä.

“Sam, älä tuijota”, poika murahti.

Yleensä Deanin aamuäksyilyä seurasi se, että Sam äksyili takaisin, mutta nyt pikkuveljen ääntä ei kuulunut.

Kellertävä valo lankesi Deanin silmäluomille ja hän hautasi kasvonsa tyynyyn ennen kuin muisti, ettei heidän tämänkertaisessa motellihuoneessaan (surkein loukko ainakin viiteen vuoteen) ollut yöpöytävaloja tai edes kunnollista ikkunaa.

Silmänräpäystä nopeammin Dean oli istuallaan ja hänen asekätensä aseen kera osoitti suoraan valonlähdettä kohti.

Dean räpytteli silmiään, kun viereisellä sängyllä istuva ventovieras teinipoika (ehkä hänen ikäisensä tai vähän nuorempi) ei reagoinut aseeseen mitenkään.

Poika nojasi leukaa kämmeneensä ja katsoi Deania ehkä hiukan karsastavin silmin. Tällä ei ollut vaatteita, mutta jonkinlainen kangas kuitenkin kriittisiä paikkoja peittämässä.
Enkelimäisillä tummanruskeilla kiharoilla oli glitteriä, joka näytti uhmaavan painovoimaa ja leijuvan paikoitellen hiukan hiusten yläpuolella.

“Hei Dean”, pojan ääni oli naurettavan syvä, kun sitä vertasi tämän ulkomuotoon.
Pojan poskilla oli vielä samanlaista lapsenpyöreyttä kuin Samilla.

“Mitä helvettiä”, Dean perääntyi sängyllä edelleen osoittaen poikaa aseella.

“Kuka sinä olet ja mistä tiedät minun nimeni? Miten pääsit sisään? Ala puhua ja vähän äkkiä”, Dean heristi asettaan, mutta poika jatkoi kämmeneensä nojailua eikä näyttänyt olevan millänsäkään.

 “Mitä sinä olet tehnyt Samille?” nyt Deanin käsi alkoi täristä, ja se näytti herättävän oudon ilmestyksen tuijotuksestaan.

“Veljesi lähti jo hakemaan aamiaista, hän on…” poika sulki silmänsä, ja tämän silmät liikkuivat hetken luomien takana, “motellin aulan automaatilla. Hän ostaa Doritoja, pelkällä suolalla maustettuja.”

“Mitä helvettiä”, Dean hieroi silmiään siinä toivossa, että oli edelleen unessa.
Kuka tämä sekopää oli?

“Saanen esittäytyä”, poika nousi ja teki jonkinlaisen omituisen niiauksen ja kumarruksen risteytyksen, ja Dean pelkäsi tämän vaippamaisen lannevaatteen lipeävän paljastamaan liikaa.

“Minä olen Castiel, sinun enkelisi. Jos olisit käynyt rippikoulun, pääsisit ripiltä taivaan arvion mukaan aivan näillä hetkillä.”

Dean tuijotti. Pitkään. Näyttivätkö enkelit muka homobaarista karanneilta puolinudisteilta? Eihän Castielilla ollut edes siipiä.

Sitten hänellä välähti, ja Deanin suusta karkasi helpottunut nauru.
Hän ei ollutkaan sekoamassa, eikä kukaan satunnainen hullu ollut murtautunut heidän motellihuoneeseensa.

“Okei, Castiel. Paljonko Sam maksoi sinulle? Hahhahhaa, hauska juttu, ihan hillitön. Sinun on kuitenkin parasta häippäistä niin pian kuin suinkin. Jos isä tulee takaisin ja löytää sinut täältä, hän pieksää meidät molemmat.”

Castielin kulmat kurtistuivat, ja Deanin mieleen välähti, että ehkä Sam oli maksanut Castielille sylitanssista tai jostain muusta sellaisesta. Ajatus sai Deanin vatsanpohjan kutisemaan, mutta hän työnsi tunteen päättäväisesti sivummalle.

He olivat Samin kanssa puhuneet rippijuhlista tässä päivänä eräänä, ja ilmeisesti Sam oli päättänyt järjestää Deanille tällaisen yllätyksen, kun juhlia ei kerran ollut tulossa. Se poika oli yksitoistavuotiaaksi aika kiero.

“Ihan tosi, arvostan ajatusta, mutta olet vähän niin kun väärää sukupuolta, joten jospa lähtisit. Arvostaisin myös, jos viitsisit antaa Samille edes puolet poikaparan rahoista takaisin…”

Castiel katsoi itseään ilmeisen tyytymättömänä.

“Otin tämän muodon, jotta muotoni olisi sinulle tuttu ja samaistuttava, olisiko minun pitänyt olla sittenkin naispuolinen?”

“Mit - “ Dean ei ennättänyt sen pidemmälle, kun Castiel painoi kämmenen hänen silmilleen ja huoneessa välähti kirkas valo.

Kun Dean työnsi Castielin käden pois ja avasi silmänsä, outo glitterhiuksinen teinipoika olikin aivan yhtä vähäpukeinen tyttö, ja Deanin silmät pullistuivat kuopissaan.

“Onko näin parempi?” Castielin ääni oli muuttunut suloisen solisevaksi syvän ja matalan sijaan.

“Joo ei, mitä helvettiä siinä eilisessä purilaisessa oikein oli”, Dean painoi kädet silmilleen hiukan hysteerisenä.

Huoneessa välähti taas, ja kun Dean kurkisti sormiensa raosta, Castiel oli taas poika.

“Tunsit selvästi olosi epämukavaksi, kun edustin naissukupuolta”, Castiel totesi, ja Deanilta pääsi hysteerinen nauru.

“Tunnen oloni epämukavaksi, koska sinulla ei ole vaatteita päällä, väität olevasi enkeli, mutta sinulla ei ole esittää mitään todistusaineistoa, pääsi päällä leijuu glitteriä kuin milläkin keijulla, ja näytät siltä, että olet karannut homobaarin takahuoneesta. Unohtamatta, että vaihdoit juuri mielivaltaisesti sukupuolta, eikä siitä jäänyt lattialle muodonmuuttajalle tyypillistä iho- hius- ja limakasaa.”

Castiel katsoi häntä hetken selvästi prosessoiden äskeistä, ja nojasi sitten taas posken kämmeneensä.

“Enkö minä muka näytä herran enkeliltä?”

“Jeesus Kristus”, Dean puristi nenänvarttaan. Oli tämä yksi helvetinmoinen ruokamyrkytys, mieluummin hän olisi melkein oksentanut sisälmyksiään kylpyhuoneessa kuin selittänyt tälle epämääräiselle harhakuvalle, miltä “herran enkelin” hänen mielestään kuului näyttää.

“Arvostaisin, jos voisit lakata viljelemästä jumalanpilkkaa koko ajan, Dean Winchester”, Castiel kuulosti ensimmäistä kertaa oikeasti harmistuneelta, ja Dean nauroi kovaa ja korkealta.

“Ah, tietenkin”, Castielin ilme kirkastui, ja tämä painoi taas äkkiarvaamatta kätensä Deanin silmille.

Seuraavan valonvälähdyksen jälkeen Castielilla oli omituinen höyhenkaulus, ja tämän olkapäistä kohosi sinimusta siipipari, jossa oli vaaleamman sinisiä kerroksia.

Dean ei osannut muuta kuin tuijottaa.

“Joko nyt näyttää enkeliltä?” Castiel melkeinpä pöyhisteli omituisissa kauluksellisissa kiiltokuvasiivissään ja kääntyi, jotta Dean saattoi nähdä siivet myös takaapäin. Siinä samalla vilahti myös aimo annos enkelin ahteria.

“Cas, sovitaanko, että uskon sinun olevan enkeli, jos pistät housut jalkaan?”

Castiel näytti hetken punnitsevan ehdotusta, eikä selvästi pitänyt siitä. Seuraavan kerran, kun enkeli pyörähti, tälle ilmaantui kuitenkin kirkkojen freskoista tuttu vaaleansininen kaapu, jossa oli paikoin lasimaalauksille tyypillinen, heijasteleva pinta. 

“Kiitos. Nyt Samin ei ainakaan tarvitse nähdä sinun paljasta takalistoasi.”

“Dean, vain sinä näet minut. Enkö kertonut sitä? Luulin, että kerroin.”

“Sattuipa sopivasti. Sinä olet lähinnä tuijottanut minua kiusallisesti, etkä kertonut yhtikäs mitään hyödyllistä, Cas.”

Castiel huokasi syvään.

“Hyvä on. Tänä vuonna kaikki ripiltä pääsevät - tai kirkkoon kastetut sinun syntymävuonnasi syntyneet - saavat oman suojelusenkelin rippijuhlapäivänään. Vain te voitte nähdä meidät, ja meidän tarkoituksemme on suojella teitä erinäisiltä asioilta, sillä maailma on paha paikka. Sinä taidat tosin tietää sen jo, ainakin saamieni tutustumismateriaalien perusteella.”

“Tutustumismateriaalien?” Dean päivitteli, ja alkoi harkita taas ruokamyrkytysteoriaa. Tämä oli yksinkertaisesti liian sekopäistä voidakseen olla muuta kuin harhaa. Enkelien Kansaneläkelaitos oli määrännyt hänelle tällaisen sekopään? Seeelvä.

*

Lienee selvää, että suojelusenkelikokeilu jäi perin lyhyeksi etapiksi taivaan ja enkelien historiassa.
Jo puoli vuotta sen jälkeen, kun Castiel oli annettu Deanille, kokeilu päätettiin lopettaa.

Sinä aikana Deanilla ja Castielilla oli kuitenkin yllättävän hauskaa keskenään. Dean pilkkasi Castielia armottomasti tämän enkelikiiltokuvaobsessiosta, ja Castiel antoi samalla mitalla takaisin, sillä Deanilla oli aivan yhtä paljon noloja pakkomielteitä.

Enkelien poistuessa suojattiensa viereltä, nämä pyyhkivät kaikki muistot olemassaolostaan suojattiensa mielestä.
Vaikka kiintyminen oli kiellettyä, Castielin oli myönnettävä - vaikka sitten pelkästään hiljaa itselleen - että hänelle tulisi hiukan ikävä Deania, niin ärsyttävä ja kiittämätön kuin tämä osasikin olla.

Castielin poistumisen jälkeen Deania vaivasi pitkään selittämätön tunne, että jotain puuttui, että hän oli menettänyt jotain tärkeää. Outo tyhjyys nakersi hänen sisintään.

Dean hakeutui sinä aikana usein kirkkoihin ihailemaan enkelifreskoja, ja saattoi hänen mukaansa tarttua muutama enkelikiiltokuvakin paperikaupoista, sillä jostain syystä ne saivat hymyn nousemaan hänen huulilleen.

Deanin hymy oli noina aikoina niin harvinainen näky, ettei Samilla ollut edes sydäntä pilkata veljeään glitterillä kuorrutetuista kiiltokuvista. Jos Dean oli jostain syystä ryhtynyt uskomaan enkeleihin edes vähän, Sam päätti ottaa sen voittona.



I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Angelina

  • ***
  • Viestejä: 6 512
Vs: Supernatural: Rippilapselle enkeli, S (Dean & Cas)
« Vastaus #1 : 28.06.2023 22:32:17 »
Siis voi ei, tässähän oli ihan surku loppu! Miksi ;; Tuli ihan paha mieli, kun mietin miten Castiel joutui lopulta lähtemään, eikä Dean ollenkaan muistanut tätä! Toisaalta sitten taas, ihanaa tuo miten Dean kuitenkin oli vähän ruvennut uskomaan enkeleihin ja osteli kiiltokuvia :'3

Tää oli kyllä ihan loistava idea ja täydellisesti just Supernaturaliin sopiva. Teini-ikäinen Dean hieman canonia nuorempi Castiel olis kyllä taatusti ihan loistava pari, kuten tässäkin vähän päästiin näkemään. Ai vitsit. Kyllä tästä sitten kuitenkin päällimmäisenä jäi hyvä mieli <3

ps. kato, meitsi luki heti SPN:ää


or perhaps in slytherin,
you'll make your real friends


bannu © Inkku

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 525
Vs: Supernatural: Rippilapselle enkeli, S (Dean & Cas)
« Vastaus #2 : 12.12.2023 10:03:54 »
Teki mieli vaihteeksi lukea Supernaturalista, joten valitsin tämän arpajaisiin. Ideakin oli tosi hupaisa. Nyt näen taivaassa pidettävän jotain suunnittelupalavereita, missä tällainen kokeilu päätettiin ja missä myös päädyttiin kokeilun lopettamiseen, tarjolla pullaa ja kahvia ja taustalla on valkotaulu ja kaikki. :D Tietenkin tähän systeemiin päädyttiin siitä syystä, että nuorilla oli mielikuvitusystäviä, juuri sellainen juttu jonka aikuiset keksivät, koska yrittävät olla nuorekkaampia, lähestyttävämpiä. Siihen kuuluu homman epäonnistuminen tyystin tietenkin. ;D

Lainaus
Dean räpytteli silmiään, kun viereisellä sängyllä istuva ventovieras teinipoika (ehkä hänen ikäisensä tai vähän nuorempi) ei reagoinut aseeseen mitenkään.

Tämä keskustelu ihanan hersyvä ja rakastin tätä Castielin muotoa. Hän ei sitten muutu vaikka olisi teinipoika vailla (lähes) rihman kiertämää tai vaikka teinityttökin. :D Ja Deanin reaktio oli oikein aiheellinen, on hyvin Deania osoittaa pyssyllä tuntematonta poikaa sängyssään. ;D Tai siis näin lukijan näkökulmasta ihan pähkähullua, mutta oikeastaan Deanin näkökulmasta oikein sopivaa. Ihanan kärsivällinen Castiel yritti olla ja löytää sopivaa muotoa Deanille, kumma kun se teinityttö aiheutti epämukavuutta. ;D

Lainaus
“Arvostaisin, jos voisit lakata viljelemästä jumalanpilkkaa koko ajan, Dean Winchester”

Lainaus
“Cas, sovitaanko, että uskon sinun olevan enkeli, jos pistät housut jalkaan?”

En kestä, tämä keskustelu oli ihan parsointa koko ajan, oli kauhean vaikea valita edes lemppari kohtaani. ;D Vähän kuin molemmat olisivat käyneet eri keskusteluita, mutta kuitenkin puhuneet toistensa kanssa. Castiel koettaa olla rauhallinen, oma itsensä ja Dean selittää homobaareista ja nudisteista, oikein ihanasti kolahteli kaksi  eri genreä toisiinsa dialogin lomassa. ;D Voin hyvin ymmärtää, miksi kokeilu lopetettiin, vaikka se onkin harmi. Oli ihana ajatus, että Deanilla oli ihan oikea mielikuvitusystävä, jolla tuntui olevan häneen hyvä vaikutus. ^^ Kävi hirveästi sääliksi Deania, jolle jäi tunne, että häneltä puuttuu jotain, onneksi sitten edes kiiltokuvaenkelit ilostuttavat häntä. :)
Kiitos tästä ilostuttajasta!

Ja psst hyvää synttäriä! <3
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚