Kirjoittaja Aihe: Twilight: Noitakaksosten tarina (Valmis!) | K-11, Jane/Alec, drama  (Luettu 9850 kertaa)

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Noitakaksosten tarina (5.luku ilmestynyt 15.12)
« Vastaus #20 : 19.12.2010 20:23:20 »
Öö, kertokaa nyt joku mitä mieltä olette. Vai oliko tää niin kauhea?
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

VampireHeart

  • Vieras
Vs: Noitakaksosten tarina (5.luku ilmestynyt 15.12)
« Vastaus #21 : 20.12.2010 12:00:43 »
Tämä oli NIIIIN ihana. Jotenkin tän pystyis kuvitteleen, että tää löytyis kirjoistakin. Eli aivan mahtavaa...

Jaa rakentava? Lensi jonnekin kauas pois.

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Noitakaksosten tarina (5.luku ilmestynyt 15.12)
« Vastaus #22 : 22.12.2010 14:19:10 »
A/N: No niin, tähän tää nyt loppuu. Täytyy kyllä sanoa että olen ihan ylpeä itestäni kuin sain ensimmäisen ficcini kokonaan valmiiksi. Kiitti kaikille jotka ovat vaivautuneet kommentoimaan, ne merkitsi mulle paljon.

Epilogi

Vuosi Janen ja Alecin muuttumisen jälkeen

Oli aivan tavallinen päivä kylässä. Torilla käytiin kauppaa, peltoja viljeltiin, ihmiset liikuskelivat kylässä. Oikein tavallinen ja leppoisa päivä. Noitakaksoset olivat pelkkä ikävä muisto vain. Kun punasilmäiset demonit olivat tulleet, ja noidat olivat kadonneet, kyläläiset olivat olleet todella peloissaan, että he tulisivat takaisin kostamaan. Mutta he eivät tulleet, ja ihmiset ajattelivat että he olivat sittenkin kuolleet. Elämä palautui normaaliksi.

Ihmiset olivat kukin omissa askareissaan, kun kaukana tiellä näkyi kaksi hahmoa, joilla oli mustat viitat päällä. Heidän kasvojaan ei näkynyt, sillä heillä oli huput. Kyläläiset lopettivat tekemisensä, sillä he olivat uteliaita. Keitä nuo hahmot olivat?

Hahmot tulivat lähemmäksi. Heidän kasvojaan ei edelleenkään näkynyt, sillä heillä oli huput päässä. Ihmiset kokoontuivat heidän uteliaina heidän ympärilleen.

Kyläpäällikkö astui esiin. "Tervetuloa kyläämme, muukalaiset. Keitä olette?"

Hahmot katsoivat tosiaan, ja ottivat huput pois. Kyläläiset kohahtivat.

Huppujen alta paljastui noitakaksoset, Jane ja Alec. He näyttivät nyt paljon enemmän noidilta kuin aikaisemmin. Heidän ihonsa hohti kalpeana, ja heidän piirteensä olivat liian täydelliset ollakseen ihmisen. Mutta kamalinta olivat heidän silmänsä, punaiset kuin veri. Ihmiset peruuttivat kauhuissaan kauemmas. Noidat olivatkin elossa, ja nyt he olivat tulleet kostamaan heille.

"Onpas mukava nähdä teitä", Alec sanoi ja hymyili enkelimäisesti. "Oli oikein ikävä."

Hänen vieressään oleva Jane naurahti. "Pitihän meidän tulla tervehtimään kun satuimme tulemaan lähelle."

"Kauemmaksi, noidat!" pastori huusi ja heristi Raamattua. Alle sekunnissa Alec oli hänen edessään, ja hän repäisi Raamatun kahtia.

"Enpä usko", Alec virnisti kammottavasti. Pastori kalpeni, ja peruutti hädissään kauemmaksi. Mutta Alec nappasi hänen kädestään kiinni lujalla otteella, ja hän retuutti pastorin sinne missä Jane seisoi.

"Tässä näette miten teille jokaiselle tulee käymään", Alec sanoi.

Jane tarttui kiinni pastorin niskasta, ja väänsi. Kuului kuvottava rusahdus, ja pastori kaatui kuolleena pölyiseen maahaan. Jane potkaisi hänen ruumiinsa syrjään.

Kyläläisillä kesti hetki tajuta mitä oli tapahtunut. Kun he tajusivat, kaikki alkoivat juosta paniikissa karkuun. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Jane ja Alec tappoivat heidät kaikki. Yksikään ihminen ei jäänyt eloon, ja koko kylä painui maan tasalle. Jane ja Alec nauroivat riemusta, kun ihmiset kuolivat yksi kerrallaan. He olivat saaneet kostonsa.

Kun kaikki olivat kuolleet, Jane ja Alec eivät vaivautuneet edes hävittämään ruumiitä. Jääköön sellaisiksi.

"Tule, Alec", Jane sanoi hymyillen ja otti veljensä kädestä kiinni. Sitten he pyrähtivät juoksuun ja jättivät entisen elämänsä lopullisesti taakseen. He olivat nyt Voltureita. Ihmiset eivät voisi heille mitään.

***

Ennen pitkää kylään saapui muita ihmisiä. He löysivät kaikki kyläläiset kuolleina, ja jokainen rakennus oli maan tasalla. Kukaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut. Ihmiset pelästyivät, ja asia kantautui kauas. Mikä voisi aiheuttaa sellaisen tuhon?

Tapaus ei koskaan ratkennut, eikä kyläläisten oudolle kuolemalle keksitty syytä. Maan hovikin sai tietää asiasta, ja he halusivat pitää sen salassa, sillä jos muutkin ihmiset kuulisivat, he pelästyisivät. Mutta lähikylät tiesivät, että kylässä oli ollut kuulemma noitia, ja he alkoivat levittää sanaa, että tuho oli noitien tekosia. Kukaan ei unohtanut tapausta, ja siitä tuli paikallinen kansantarina. Janen ja Alecin tarina jäi elämään.

***

Vuodet kuluivat. Jane ja Alec päättivät jäädä Voltureihin, ja he oppivat käyttämään kykyjään kunnolla. Alec pystyi sulkemaan kaikki aistit, ja Jane pystyi aiheuttamaan suunnatonta kipua. Heistä tuli vahvoja ja pelättyjä, ja he olivat kaartin arvostetuimmat jäsenet. Itseasiassa he olivat arvojärjestyksessä heti Aron, Caiuksen ja Marcuksen takana. Kukaan ei voinut uhmata Voltureja, kun he olivat kaartissa.

Jane ja Alec muuttuivat. Heistä tuli kovia ja kylmiä, eikä kukaan ollut niin typerä että olisi uhmannut heitä. He olivat nyt vampyyreja. Ihmiselämä oli pelkkä surkea muisto, eikä se merkinnyt enää mitään. Tai niin he uskottelivat itselleen.

Jane alkoi pitää kyvystään. Se sai hänet tuntemaan itsensä voimakkaaksi. Kun hän oli vihainen, hän kidutti huvikseen vankeja. Hän tiesi, että kaikki pelkäsivät häntä, ja hän käytti sitä hyväkseen. Jane oli Aron ehdoton suosikki, ja hän sai tahtonsa aina läpi.

Alecista tuli hiljainen ja laskelmoiva. Hän piti itsestään matalaa profiilia, mutta häntä pelättiin silti yhtä paljon kuin Janea, sillä Janen sentään huomasi, kun suunnaton kipu iski yhtäkkiä, mutta kun Alec käytti voimiaan, kukaan ei huomannut ikinä mitään ennen kuin aistit sumenivat. Hänellä ei ollut kaartissa ystäviä, sillä hän ei halunnut avata itseään muille kuin Janelle. Kukaan ei saisi tietää hänen heikkouksiaan.

Vaikka he olivatkin vahvoja ja pelättyjä, he eivät aina olleet onnellisia

Aro oli erittäin ylpeä noitakaksosistaan. Heti alusta alkaen hän oli tiennyt että noista kahdesta tulisi jotain suurta, ja hän ei ollut erehtynyt. Kun he olivat kaartissa, Volturit hallitsivat kaikkia vampyyreja. Kukaa ei mahtanut  heille mitään. Kaksoset olivat hyvin tottelevaisia, he eivät koskaan kyseenalaistaneet käskyjä. Toki Aro oli käskenyt Chelsean lujittaa heidän siteitään Voltureihin, tietenkin heidän tietämättään. Toisaalta Aro oli myös peloissaan. Mitä jos he päättäisivät lähteä? Sitten Volturit olisivat paljon heikompia. Ei, Aro ei antaisi heidän lähteä. Mutta miksi he edes haluaisivat lähteä? Voltureiden luona he saivat kaiken.

***

"Jane, oletko koskaan miettynyt miksi me olemme täällä?" Alec kysyi Janelta yhtäkkiä. Jane nosti katseensa paperistaan, ja katsoi Alecia kummastuneena.

"En. Miksi olisin?"

He olivat Alecin huoneessa. Alec luki kirjaa, ja Jane piirteli. He olivat usein jomman kumman huoneessa, sillä jos he olivat yhteisissä tiloissa, tunnelma muuttui yleensä aina hiukan vaivautuneeksi. Eivätkä he nauttineet toisten seurasta. Toki he tulivat kaikkien kanssa toimeen, mutta mieluiten he olivat kaksistaan.

"Mieti nyt, Jane. Pitäähän olla joku syy", Alec intti.

"Meillähän on syy. Me olemme täällä siksi, että voimme palvella Voltureita. Sitä paitsi, mehän olemme onnellisia täällä, emmekö olekin?" Jane sanoi.

Alec huokaisi. "Niinpä niin. Aina pitää palvella jotakuta."

"Alec!" Jane torui. "Me olemme onnekkaita että saamme olla täällä."

"Ainoa syy, miksi olemme täällä, on se, että meistä on hyötyä. Muuten olisimme luultavasti kuolleita", Alec sanoi katkerasti. Jane ei sanonut mitään, mutta hän näytti hieman epäröivältä.

"Alec?" hän sanoi hetken kuluttua.

"Niin?"

"Muistatko sinä vielä.. äidin?"

Alec käänsi katseensa pois. Hän ei halunnut puhua ihmiselämästään, se sai hänet tuntemaan itsensä haavoittuvaksi ja heikoksi. Mutta aina silloin tällöin hän ajatteli äitiänsä. Hän halusi unohtaa, muttei voinut.

Jane katsoi veljeään. Hänkin ajatteli äitiä aina joskus, mutta toisin kuin Alec, hän halusi muistaa. Alecin lisäksi äiti oli ollut ainoa onnellinen asia hänen elämässään.

"Kyllä", Alec myönsi vastahakoisesti.

"Minäkin", Jane sanoi ja nojasi veljensä olkapäähään. Siitä oli pitkä aika kun he olivat olleet näin. He olivat onnistuneet kovettamaan itsensä, mutta se ei silti muuttanut sitä, mitä he sisimmissään olivat. Eivät kaksi pelättyä, vahvaa Volturia, vaan poika ja tyttö, jotka eivät tienneet mitä tehdä ikuisella elämällään.

Jane ja Alec. Kaikkien pelkäämät Volturit, noitakaksoset. Aron kalleimmat aarteet. Mutta olivatko he onnellisia siitä mitä he olivat? Sitä kukaan ei tiennyt, eivät edes he itse. Oliko heidän ikuisella elämällään mitään tarkoitusta?

« Viimeksi muokattu: 20.03.2011 20:17:12 kirjoittanut Annoy »
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

COLORRBLIND

  • ***
  • Viestejä: 17
  • Because the drugs never work
Vs: Noitakaksosten tarina (Epilogi ilmestynyt 22.12)
« Vastaus #23 : 23.12.2010 11:43:29 »
Ei tätä olisi saanut lopettaa! Tämä on sitä mitä tahdomme kuulla noista sisältä viattomista kaksosista.
Lainaus
Heistä tuli kovia ja kylmiä, eikä kukaan ollut niin typerä että olisi uhmannut heitä.

Tuo lause sai mut tahtomaan enemmän, ettei tämä olisi Epilogi...

Kiitos ♥
avatar © haava

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Vs: Noitakaksosten tarina (Epilogi ilmestynyt 22.12)
« Vastaus #24 : 23.12.2010 15:32:23 »
Yritän tehdä tähän romaanikommentin, koska mielestäni tässä on aivan liian vähän varsinkin rakentavia kommentteja. Kirjoitan kommenttia aina siinä vaiheessa, kun olen lukenut uuden luvun.

Prologi oli mielenkiintoinen ja kuvasi mielestäni sijoittuvaa aikaa hyvin. Mielenkiintoinen idea tuo "Pahoilasen kaksoset". Mistäköhän tuollaijnen uskomus oli lähtenyt. MAry vaikutti sympaattiselta hahmolata, äidiltä, joka yritti suojella lapsiaan kaikelta pahalta. Loppupuolella prologi alkoi muuttaua tarinankerronnan tapaiseksi. En tarkoita, että se olisi paha asia. Oikeastaan se sopi jotenkin tunnelmaan ja tapahtumiin jättäen osan asioista lukijan itsensä kuvittelemiksi.

Mutta sitten, erään päivän jälkeen, alkoi tapahtua. Paljon asioita tapahtui, eikä yksikään niistä ollut hyvä. Sen jälkeen onnelliset ja helpot ajat olivat pelkkä muisto vain. Jäljellä oli vain pimeät ja onnettomat ajat, ja onnelliseksi niitä ei enää saatu. Ei enää ikinä, ei kaiken sen jälkeen.
Kaikki alkoi kahden lapsen erilaisuudesta, ja siihen se päättyikin. Mutta kaikkea muuta kuin hyvällä tavalla.
Kenellekään.
Loppu jätti ilmaan jotenkin karmivan ja pahaenteisen tunnelman, joka lupasi kauheuksia ja milenkiintoa. Se osaltaan tuki tuota tarinankerronta-fiilistä. Loistava lopetus kaiken kaikkiaan.

Ensimmäinen luku alkoi suoraan asiasta. Tarinankerronta oli vaihtunut vakavaan sävyyn. Kuvailu oli tarkkaa ja kekseliästä. Molemmat olivat niin säälittäviä ja kärsineitä, että mietin, kuinka joku voi tehdä heille pahaa. Alecin huoli Janesta oli koskettavaa ja jos ei paremmin tietäisi, luulisi häntä isoveljeksi. Varsinkin purolla Jane vaikutti aivan pieneltä tytöltä, kun hän turvautui Aleciin. Hassua sinänsä, koska kirjoissa Jane on aina vaikuttanut voimakkaammalta hahmolta. Ehkä muuttumisen ja vuosien varrella voimasuhteet ovat muuttuneet.
Paluumatkalla kotiin tunnelma muuttui kepeämmäksi ja hiukan kiusoittelevaksi. Siitä huomasi heidän välisensä siteen. Kotona kaikki hauskuus oli taas tiessään ja paluu arkeen ja rutiiniin odotti.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen luku antoi hyvän kuvan Alecin ja Janen normaalista elämästä.

Sitä mukaa kun he etenivät, taloja alkoi ilmestyä lisää ja ihmisten määrä kasvoi. Kun he kävelivät tiellä, ihmiset väistivät heitä tien toiseen laitaan. Monet katsoivat heitä vihaisesti, ja jotkut jopa sylkäisivät heitä kohti. Jane näytti siltä kuin olisi voinut lyödä jotakuta, mutta Alec pudisti päätään ja veti Janen takaisin paikalleen. He eivät tarvitsisi lisää ongelmia.
Toisen luvun alussa Jane vaikuttaa taas omalta itseltään. Olet onnistunut hyvin kuvaamaan heitä niin, että heillä on tavallaan kaksi puolta; se jonka muut ihmisetnäkevät ja se, jonka he näyttävät vain toisilleen. Muutenkin alussa on hienoa kuvailua ihmisten ennakkoluuloisuudesta ja kylmyydestä.
Kun lapset tulevat kauppaan ja nainen puhuu heille, he eivät usko sitä todeksi. Kerrankin joku on mukava ja kiltti ja haluaa auttaa. Jotenkin säälin Janea ja Alecia, vaikken ole ennen pitänyt heistä ollenkaan. Olet hyvin kuvannut lapsien avuttomuutta ja uskonnon merkitystä kyläläisille.
Lopussa oli taas kaiken "toivon" mustertava lausahdus, joka ilmaisi, että pahempaa on luvassa.

Kolmannessa alkaa jo tapahtua. Alicecin kyvyn "aktivoituminen" antoi vinkkejä tulevasta. Mietin paljon, miksi kyky alkoi toimia juuri sillä hetkellä. Johtuiko se siitä, että Alecoli ahdistunut vai oliko se vain satunnainen hetki ja koitui Janen harmiksi. Siitä olen varma, ettei se tahallista ollut. Myös Janen kyky "aktivoitui" ja hän kyllä käytti sitä pahaan, vaikka se oli itsesuojelua.
Vihdoin tässä luvussa kaksoset alkoivat taistella toistensa puolesta. Eiväthän kukaan ikuisesti voi kestää sellaista kohtelua ja hakkaamista. Kuvasit jälleen hyvin heidän tuskaansa ja kärsimystään.

Neljännen luvun kohta, kun Alec löysi Maryn korun, oli mielestäni liikuttava. Tekstin sävy tuki tarinaa ja muistoa ja kohta oli muutenkin hyvin kaunis. Koko luku oli muutenkin todella hyvin kirjoitettu ja tunteita oli kuvailtu mahtavasti. Kaiken lisäksi jätit aivan kamalaan kohtaan :( Onneksi tämä on valmis teksti ja voin lukea heti seuraavan luvun.

Viimeisessä luvussa tunnelma oli taas synkkä. Ainoastaan sellin kylähullu antoi pientä valoa. Mielestäni se sopi hyvin tilanteeseen. Surullista oli, että ainut henkilö, joka oli ollut heille kiltti, jätti heidät. Se nainen kääntyi pois. Hyvin surullista.
"Me tulemme aina olemaan yhdessä, Jane. Edes kuolema ei voi erottaa meitä. Minä tiedän sen", Alec sanoi.
Niin kaunis kohta <3
Muuttuminen oli kerrottu ja kuvailtu onnistuneesti. Volturit olivat täysin omia itsejään. Aro sellainen keräilijä ym. Kaikenkaikkiaan viimeinen luku oli hyvin onnistunut ja tunteikas.

Epilogi oli loistava! Kaikki se kosto ja viha tuntui luontevalta jatkolta muille tapahtumille. Kaikki oli jotenkin niin... Hienosti kuvailtua. Ja tuo miten Aro käytti heitä esineinä eikä olisi antanut lähteä tuki hyvin kirjan tapahtumia. Loppu oli kaikista paras. Se kertoi, etteivät he olleetkaan kovia ja kylmiä ja että he muistivat äitinsä. Aww.

Tämä oli mielenkiintoinen fic, joka kertoi Alecin ja Janen ihmiselämästä hienosti. kaikki yksityiskohdat ja kuvailu oli taydellistä. Harvoin törmää tällaisiin ficceihin. Harmi, että tästä tuli näin kökkö kommentti... Kiitos tästä, kiitos paljon!
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Noitakaksosten tarina (Epilogi ilmestynyt 22.12)
« Vastaus #25 : 23.12.2010 19:39:08 »
Classick// Kiitti tosi tosi paljon kommentista. On niin kiva tietää mitä ihmiset ajattelee tästä, ja mulle tuli tosi hyvä mieli sun kommentista. Kiva että tykkäsit. Mul oli tätä ficciä kirjoittaessa vähän epävarma fiilis, ja en ollut varma että kehtaisinko edes julkaista tätä. Mutta julkaisin tän kuitenkiin, ja yllätyin siitä että ihmiset tykkäs tästä.

Kiitos kaikkille jotka jaksoivat lukea mun ficin ja jopa kommentoida. Se, että omaa ficciä luetaan ja kommentoidaan, piristää aina kirjoittajan päivää.
« Viimeksi muokattu: 23.12.2010 19:50:21 kirjoittanut Annoy »
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Noitakaksosten tarina (Epilogi ilmestynyt 22.12)
« Vastaus #26 : 29.12.2010 15:34:15 »
Huomasin tämän alkuviikosta ja lukaisinpas nyt loppuun.  Oli erittäin mukavaa, että joku päätti kirjoittaa Alecin ja Janen tarinan ja vieläpä suomeksi!  Oli mukavaa, kun kerroit epilogissa heidän vanhemmistaa ja lasten syntymästä ja siitä pelosta, joka syntyi, kun kaikki kuulivat Maryn synnyttäneen kaksoset.  Loistavasti syntyi jo valmiiksi epävarmuutta, pelkoa ja inhoa kaksosten ympärille, ja se sitten syveni vain lukujen myötä.  Ihanaa.

Alecin suojelevuus siskoaan kohtaan oli suloinen ja mielestäni pojalle sopiva piirre.  Olihan Jane sentään ainoa, johon hän saattoi luottaa äidin lisäksi, koska isä löi ja satutti heitä kumpaakin (se oli muuten hyvä, etteivät molemmat vanhemmat suojelleet lapsiaan.  Itse olen aina miettinyt, että menneisyydessä lasten molemmat vanhemmat rakastivat ja suojelivat heitä, kunnes nämä vietiin heiltä, mutta toit eteeni uuden näkökulman).   Luvun neljä lopussa Alecin välittävyys oikein kiteytyy, kun hän käskee siskoaan lähtemään yrittäessään pelastaa edes tämän.  Se kohta jotenkin herkisti minua, näin koko kohtauksen päässäni ja voi että. 

Lainaus
Kyyneleet tulvivat Janen silmiin, kun hän kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan metsään. Alec katsoi hänen peräänsä, ja kyyneleet valuivat hänenkin poskillaan
Hyvä lopetus luvulle, koukuttava ja surullinen.

Viidennen luvun alku oli myös ihana, kun Jane pakeni ja muisteli muistoa perhosesta, se oli kaunis ja suloinen ja vähän pehmensi luvun synkkyyttä, kuten myös vankilan hullu, hihittelevä Giorgio (aww, ihana hassu hullu mies ;D  Loistava keksintö tähän ficciin).  Ja miun mielestä muodonmuutos kohdissa onnistuit.   Hyvää, sujuvaa kuvailua, tikari sanan käytöstä tykkäsin ja

Lainaus
Janen sydän kiihtyi kiihtymistään. Kunnes se yhtäkkiä pysähtyi.
tämä pieni pätkä oli hyvä päättäjä Janen muutokselle. 

Oli myös mukavaa, kun kerroit epilogissa Janen ja Alecin elämästä vampyyreina ja siitä, kuinka heistä oli tullut kylmiä ja kuinka he eivät pelastumisestaan huolimatta olleet aina onnellisia.  Lopussa Alecin pohdinta siitä, miksi he olivat siellä oli kyllä sopiva siihen.  Eiväthän he valinneet kohtaloaan, heidät muutettiin, ja Aro kovasti halusi heidän jäävän.  Ja kun he jäivät, Aro oli tyytyväinen, mutta olivatko he?  Hyvä kysymys.  Oliko se, mitä he halusivat?  Ken tietää.

Ja lopetus oli kokonaisuudessaan yksinkertaisen hyvä ja alun ja lopun yhteen sitova kaksosten muistellessa äitiään.  Ja Classick sanoikin sen, mitä aioin sanoa

Ja tuo miten Aro käytti heitä esineinä eikä olisi antanut lähteä tuki hyvin kirjan tapahtumia. Loppu oli kaikista paras. Se kertoi, etteivät he olleetkaan kovia ja kylmiä ja että he muistivat äitinsä. Aww
Samaa mieltä olen :D

Kiitos tästä ficistä, josta pidin paljon.  Teksti oli sujuvaa, kuvailu sujuvaa, olit kuvaillut hyvin ja tämä oli mielenkiintoinen tarina Alecin ja Janen elämästä.  Kiitos :D

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Noitakaksosten tarina (Epilogi ilmestynyt 22.12)
« Vastaus #27 : 03.01.2011 21:03:58 »
En yleensä lue Twilight ficcejä, varsinkaan jatkoficcejä. Mutta nimi sai mut kiinnostumaan. Olen kyllä kaikki kirjat lukenut, mutta en ole muuten perehtynyt Twilightiin.

  Alku/Prologi oli lupaava. Se, että heitä hyljeksettiin jo heidän elämänsä alkutaipaleella, oli hyvä veto. Mylläri vaikutti alussa ihan mukavalta, mutta osoittautui myöhemmin aika kauheaksi ihmiseksi. Ei mitenkään pahalla. Sitten varsinaisiin lukuihin.

 Ihme, että Alec ja Jane selviytyivät kaikista niistä vuosista ja kestivät sen kaiken halveksunnan ja pilkan mitä heihin kohdistautui. Minua jäi mietityttämään, että miten kukaan kyläläisistä ei tajunnut, että varmasti Noitakaksoiset olivat asialla, jos heidän liikkeestään varastettiin ruokaa.

 Kiva, kun kerroit tosiaan niiden elämästä, miten kurjaa niillä oli. Alec on ihana. Uka se nainen oli joka antoi niille ruokaa? Hän vaikutti kivalta.

 Aron kommentti vikassa luvussa oli mahtava. ’Eikö olekin mukavaa?’ Siirtymiskohta oli hiukan tönkkö, mutta ei se minua ainakaan haitannut. Kauheaa, kun Janelle ja Alecille tuotiin ihmisiä ja ne tappoivat ne ihmiset. Hui, pelottavaa.
 Pidän kirjoitustyylistäsi. Se on hiukan erilainen kuin olen tottunut. Hyvää vaihtelua tylsistyneelle.

 Epilogissa minä oikeasti säikähdin kun Jane ja Alec tuolla tavalla teurasti koko kylän. Miten osaat kirjoittaa noin pelottavasti???  Mitä Jane ja Alec oikeastaan tekivät Voltureissa? Tuskin kukaan keksii tuohon järkevää syytä. Ei siihen tarvitakaan. Jätit tekstissä mukavasti aukkoja, jotka lukija voi päätellä itse. Pidin todella paljon, kiitos.

HarryPotterFan4Ever


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

miiru_97

  • ***
  • Viestejä: 80
Vs: Noitakaksosten tarina (Epilogi ilmestynyt 22.12)
« Vastaus #28 : 18.01.2011 17:13:21 »
Olen huomannut tämän kerran aikaisemmin, mutta en alkanut lukemaan. Harmi..... :)
Mahtavaa kerronta, kieliopillisesti hyvää ( ei kirjoitusvirheitä) ym. ym...

Olenkin välillä miettinyt, miten Alec ja Jane liittyivät Voltureihin.... Varsinkin Janesta olen saanut vain murhanhimoisen ja julman mielikuva, kuvan että hän nauttii saadessaan kiduttaa ihmisiä.... Mutta tässä sympatiapisteet menivät kyllä kaksosille. Kamalan surullinen tarina, en tajua, luulisi että James sentään rakastaisi lapsiaan, ovathan he Maryn lapsia.... Ihanaa, että he Epilogissa osoittivat tunteensa, että ei tule mielikuvaa, että he olisivat tunteettomia.... Äh, en meinaa keksiä mitä vielä kirjottaisin....
Hitsi, että en lukenut tätä aikaisemmin, vaikka ficin nimi oli hyvä, en silti jaksanut jostain syystä alkaa lukemaan....  :(
Mut joo... ;D

Ihme, että on EKA ficcisi, muistutat siinä mielessä yhtä toista kirjoittajaa, hänen ensimmäinen ficcinsä oli myös mahtava!  ;) :D

Lainaus
Huppujen alta paljastui noitakaksoset, Jane ja Alec. He näyttivät nyt paljon enemmän noidilta kuin aikaisemmin. Heidän ihonsa hohti kalpeana, ja heidän piirteensä olivat liian täydelliset ollakseen ihmisen. Mutta kamalinta olivat heidän silmänsä, punaiset kuin veri. Ihmiset peruuttivat kauhuissaan kauemmas. Noidat olivatkin elossa, ja nyt he olivat tulleet kostamaan heille.

"Onpas mukava nähdä teitä", Alec sanoi ja hymyili enkelimäisesti. "Oli oikein ikävä."

Hänen vieressään oleva Jane naurahti. "Pitihän meidän tulla tervehtimään kun satuimme tulemaan lähelle."

"Kauemmaksi, noidat!" pastori huusi ja heristi Raamattua. Alle sekunnissa Alec oli hänen edessään, ja hän repäisi Raamatun kahtia.

"Enpä usko", Alec virnisti kammottavasti. Pastori kalpeni, ja peruutti hädissään kauemmaksi. Mutta Alec nappasi hänen kädestään kiinni lujalla otteella, ja hän retuutti pastorin sinne missä Jane seisoi.

"Tässä näette miten teille jokaiselle tulee käymään", Alec sanoi.

Jane tarttui kiinni pastorin niskasta, ja väänsi. Kuului kuvottava rusahdus, ja pastori kaatui kuolleena pölyiseen maahaan. Jane potkaisi hänen ruumiinsa syrjään.

Tämä jakaa mielipiteeni.... toisaalta odotin, että he tulisivat kostamaan, ja toivoin sitä, mutta silti....  :D
Muutenkin ihmettelin sitä, että:

Lainaus
. Ja juotte tietysti verta. Eikö olekin mukavaa?" Aro sanoi iloisesti. Kun hän sanoi 'verta', poltteleva tunne Janen ja Alecin kurkussa paheni. He järkyttyivät tajutessaan, että he janosivat verta. Se juuri sai heidän janoisiksi, eikä mikään muu tyydyttäisi sitä.

he eivät miettineet, onko moraalisesti oikein murhata ihmisiä sammuttaakseen janonsa....
Toisaalta, kun ihmiset olivat kohdelleet heitä kuin olivat, en ihmettele, ettei heitä hetkauta tappaa ainakaan joitakin... mutta silti!  :D En tarkoita, että se on epäuskottavaa, mutta....  :D Älä käsitä väärin..
Ja toi aron "eikö olekin mukavaa" oli jostain syystä todella huvittavaa...  :D 

Mutta joo, kertakaikkiaan, mahtava ficci!

miiru_97   *taputtaa käsiään innostuneena*  ;) :D ;D :)
(:

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Noitakaksosten tarina (Epilogi ilmestynyt 22.12)
« Vastaus #29 : 18.01.2011 21:26:44 »
miiru_97 // Kiitti kommentista ja kiva että jaksoit lukea. Noista parista lainaamastasi kohdasta täytyy sanoa, että kai mä ajattelin että Jane ja Alec katkeroituisivat kaiken kokemansa jälkeen ja eivät enää välittäisi vaikka tappaisivatkin ihmisiä. He olivat kuitenkin kokeneet kaikenlaista pahaa lyhyen elämänsä aikana, ja roviolla polttaminen oli vähän niin kuin se viimeinen pisara. Ja tässähän on myös se, että kun Aro pelasti heidät ja muutti heidät vampyyreiksi, he alkoivat nähdä Aron jonkin sortin "jumalana" ja tottelivat häntä aluksi sokeasti, ja heistä tuli hänen sätkynukkejaan. Mitä tahansa Aro sanoi tai tekikään, he tottelivat. Tai no, ainakin Jane, mutta Alec on se hiukan itsenäisempi. Ja kun Aro on kertonut koko ajan että ihmisten tappaminen on heidän luontonsa mukaista ja vahvat voittavat heikot, he eivät välttämättä ajatelleet että se olisi mitenkään väärin. Vampyyrina oleminen sai heidät tuntemaan itsensä voittamattomiksi, ja ihmisillä ei ollut enää mitään väliä.

Täytyy ymmärtää se, että Aro oli heille heti alusta asti se roolimalli, ja he luottivat häneen. Hän pelasti heidät kuolemalta, ja antoi heille uuden elämän. Jollekin muulle vampyyrina oleminen voisi olla melkeinpä kirous, mutta koska Janen ja Alecin ihmiselämä ei ollut mitään kovin hohdokasta, Aro oli heidän pelastuksensa. 

Mutta sitä he eivät tienneet, että Aro oli itseasiassa vakoillut heitä alusta asti. Hän oli huomannut sattumalta heissä piilevän potentiaalin, ja kun hän oli saanut vielä varmistuksen että heillä tulisi olemaan voimakkaita kykyjä, hän alkoi pitää heitä silmällä. Hän aikoi muutta heidät heti kun he olisivat tarpeeksi vanhoja, mutta kun Janea ja Alecia oltiin polttamassa elävältä, hänen oli pakko muuttaa teidät. Eihän hän antaisi suurten kykyjen lipsua sormistaan.

Eli se koko Aron höpinä viidennessä luvussa oli pelkkää valetta. Hän tiesi että Janella ja Alecilla olisi kykyjä, mutta ei vain tiennyt mitä. Ja hän tiesi myös että he tulisivat liittymään Voltureihin, sillä hänellä oli Chelsea puolellaan. Hän ei kuitenkaan koskaan kertonut asiasta Janelle ja Alecille. Hän ajatteli että olisi parempi kun he eivät tietäisi, sillä se piti hänen asemansa korkeana heidän silmissään. Tuskinpa he olisivat kovin iloisia jos saisivat tietää että Aro oli vakoillut heitä koko ajan, kuitenkaan tekemättä mitään auttaakseen heitä. Aro ei halunnut ottaa sitä riskiä, joten hän käski Chelsean pitää heidät tiukasti sidoksissa Voltureihin.

Jane ja Alec eivät saaneet koskaan tietää mitä Aro oli tehnyt, joten heidän uskollisuutensa hänelle säilyi. Jane oli tiukemmin sidoksissa kuin Alec. Hän melkeinpä palvoi Aroa, sillä Aro oli hänelle kaikkea mitä James ei ollut koskaan ollut. Hän opetti Janea käyttämään voimaansa, opetti hänelle kaiken mahdollisen mitä Jane halusi tietää. Eli hän oli kuin isän korvike. Mutta Alec taas ei ollut niin luottavainen. Hän oli aina ollut se joka mietti asiat kunnolla ennen kuin teki mitään ja hän oli laskelmoiva.  Hän ei halunnut antaa Aron vallata häntä niin kuin Janea, vaan hän piti etäisyyttä itsensä ja muiden välissä. Tokin hänkin kunniotti Aroa suuresti, mutta siltikään hän ei halunnut olla sätkynukke, jolla ei ollut omaa tahtoa.

Kyllä heilläkin oli aina silloin tällöin epäilyksensä. Chelsean voima ei saa kuitenkaan ketään kokonaan sidotuksi johonkin toiseen. Mutta koska he kunnioittavat Aroa ja pitävät asemastaan, he antavat olla.

Joo, puhuin itseni pussiin varmaan miljoona kertaa. Tää on varmaan tosi sekava teksti ja mä kuulostan tosi puolustelevalta. Sori että tuli tämmönen romaani, mutta tuntu siltä että pitäis selventää asioita. Mä oon jälkikäteen huomannu monta kohtaa jotka olisin voinut tehdä paljon paremminkin, ja ne häiritsee mua. Ja tää saattaa selittää jotain epäselviksi jääneitä asioita. En ole kuitenkaan mikään hirveän hyvä kirjoittaja, joten tönkköjä kohtia tulee harmillisen usein.
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

miiru_97

  • ***
  • Viestejä: 80
Vs: Noitakaksosten tarina (Valmis!)
« Vastaus #30 : 20.01.2011 16:26:32 »
 :D Joo ei mitään hätää, toi selvensi aika paljon.  :)
Hmm... en ala nyt kirjottaa mitään romaanin pituista kommausta, joten jätän tämän tähän.
Hyvä ficci, kuten aikaisemmin sanoin.
 :D
miiru_97
(:

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: Noitakaksosten tarina (Valmis!)
« Vastaus #31 : 27.01.2011 14:47:39 »
Joo, mä luin tän myös, mutta tuskin onnistun tekemään tästä mitään miljoonakommenttia, kuten aika monet tällä... :D

Eli näin ensiksi mun on sanottava, että Jane ja Alec on ehkä koko kirjasarjan kiinnostavimmat henkilöt. Heistä ei kerrota juuri mitään, mutta heidän kysyistään paljonkin, ja jotenkin se saa lukijan haluamaan kuulla heidän koko tarinansa. Ja tässähän se vastaus sitten olikin, kiitos sinulle siitä.

Mä tykkäsin tosta ideasta että niitä pidettäisiin paholaisen kaksosina yms, koska niinhän se entisaikaan oli. Kaikki vähänkin epätavallinen tunnettiin noituutena ja näin. Se sai tarinaan aidon kuvan, joka säilyi koko Janen ja Alecin tarinan loppuun. Myös se, ettei kaksosten isäkään välittänyt lapsista, oli yllättävä ja kuitenkin niin ajankohtaa katsoen luonnollinen huomio, että se oli kaikessa surullisuudessaankin hienoa.

Mieltä jäi kuitenkin kaivertamaan se (tai sitten en vain lukenut tarpeeksi huolella, köh köh) että kuka se nainen siellä kylässä oikein oli joka niitä sitten loppujen lopuksi auttoi? Mä oletan että se oli joku Voltureiden kätyri, mutta oliko se vampyyri vai ihan vaan ihminen?

Joo, tässä kommenttini siitä, kuinka luin ja tykkäsin. ;)
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Noitakaksosten tarina (Valmis!)
« Vastaus #32 : 27.01.2011 15:04:23 »
Salla // Se nainen oli siis ihan tavallinen ihminen, ja ei edes Voltureiden kätyri. :'D Hän vain sattui säälimään Janea ja Alecia ihan muuten vaan, ja antoi heille ruokaa.
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns