Ei maailma yhteen aineeseen kaatuisi (Susan Bones, S)

[hiddenben]

Title: Ei maailma yhteen aineeseen kaatuisi
Pairing: paritukseton, päähenkilönä Susan Bones
Ikäraja: S
Genre: drama, angst
Summary:
A/N: Lyhyt one-shot koulussa epäonnistumisen tunteesta. Parituksettomuushaasteeseen ja Klassiseen kappaleeseen Hans Zimmerin sävellyksellä Maestro.


Ei maailma yhteen aineeseen kaatuisi


Susan ei uskaltanut katsoa opettajaa silmiin. Hän tiesi, että aine oli huonosti kirjoitettu. Aihe oli ollut melko hankala, ”Kerro mahdollisista haitoista ja hyödyistä, kun langetat lukitilus-kirouksen jonkun päälle”, mutta kirja antoi siihen paljon hyviä vastauksia. Kirjastosta hän olisi varmasti löytänyt enemmän kuin viisi erilaista lukitiluksesta kertovaa kirjaa ja joku muu olisi ollut valmis auttamaan häntä kirjoittamaan ainetta. Mutta kun ei. Susan oli jättänyt aineen kirjoittamiseen viimeiseen iltaan, ja tässä oli tulos. Ala-arvoinen.

Susan tunsi professori Lipetitin katseen itsessään. Hän otti kokeen ja kiitti.
”Ensi kerralla paremmin, neiti Bones, eikö totta?” Lipetitin ääni oli hitusen moittiva. Puna nousi poskille. Nauroivatko muut hänelle?
”Niin, professori.”
Susan palasi paikalleen ja pakkasi tavarat. Aineen hän tunki syvälle laukun pohjalle, ihan sama vaikka se rypistyikin. Tunti päättyi ja hän lähti luokasta muiden joukossa. Hermione Granger oli, kuten aina, saanut erinomaisen ja luki keskittyneesti omaa ainettaan. Justin Finch-Fletchley katseli punakynämerkintöjä otsa kurtistuneena. Hannah Abbott ja Ernie McMillan olivat vaihtaneet omia aineitaan ja tutkailivat toistensa tuotoksia. Susan halusi vain unohtaa oman aineensa ja sen arvosanan. Miksi kaikkien piti tehdä niin mieletön haloo yhdestä aineesta? Miksei sitä vain voinut unohtaa?

Seuraavaksi olisi lounas, mutta Susan päätti tehdä jotain muuta. Hänellä ei ollut nälkä, eikä muiden seurakaan oikein tuntunut innostavan. Hän halusi olla hetken vain itsekseen, pohtia asioita ja olla. Tylypahka oli täynnä sellaisia paikkoja, joissa kukaan ei käynyt, mutta missä pystyi olemaan itsekseen. Susan rakasti erityisesti ikkunoita, joissa oli leveät ikkunalaudat. Sellaiset, joiden päällä pystyi istumaan ja vain katselemaan ulkona avautuvia maisemia.
Käytävää eteenpäin, käännös oikealle, pitkä suora, yhdet portaat ylöspäin, vielä kerran käännös oikealle ja siinä. Täydellinen paikka.

Ikkuna oli huurteinen, mutta aamuaurinko oli lämmittänyt sitä niin, että Susan näki ulos. Talvi oli tullut aikaisin tänä vuonna. Paksu lumikerros jatkui kilometrien päähän. Ikkunasta tulviva valo sai silmät melkein särkemään. Susanin silmissä avautuva maisema oli kuitenkin kaunis. Kielletyn metsän puut olivat valkeita, järvi oli jäässä eikä missään näkynyt syksyn ruskeaa väriä. Syksy oli mennyt ja talvi oli saapunut. Ihanan kirpeä ja kylmä talvi.

Susan jäi tuijottamaan maisemaa. Hän ei halunnut muistaa laukun pohjalla olevaa paperia. Hän ei halunnut kertoa kenellekään, että oli mokannut täysin. Kaikki oli hänen omaa syytään, tietenkin, mutta se ei auttanut asiaa. Mitä muut sanoisivat? Vaikka hän ei ollutkaan Rohkelikkojen Hermione Granger, se ei silti tarkoittanut että hän oli tyhmä. Hän kuului oikeastaan luokan kolmen parhaan joukkoon yhdessä Ernien ja Hannahin kanssa. Susan osasi kuvitella Ernien tai Hannahin ilmeen, kun he saisivat kuulla, että Susan Bones sai ala-arvoisen kokeesta. Mitä ihmettä? Eikö Susan sittenkään ollut hyvä koulussa? Hän otti aineen laukustaan ja laski sen viereensä niin päin, ettei tekstiä näkynyt. Typerä, inhottava aine.

Susanilla ei ollut mitään opiskelemista vastaan, päinvastoin. Hän piti siitä. Mutta se, että kaikista kokeista ja aineista tehtiin niin suuri juttu, sai hänet stressaantumaan. Miksi opittua piti vielä testata kokeilla? Miksi kaikkia piti painostaa olemaan parhaimmillaan juuri kokeissa? Susan muisti yhden kevään, kun muodonmuutosten koe oli edessä. Hän oli koko vuoden osannut erinomaisesti kaiken tunneilla ja loistanut, kun muut olivat tuskailleet vaikeimpien taikojen joukossa, mutta kokeen tullessa Susan tunsi menevänsä lukkoon. Kaikki loitsut ja niiden tarkoitukset katosivat hänen päästään. Hyvä jos hän muisti edes vuoden yksinkertaisinta taikaa! Koe oli mennyt kohtalaisesti, mutta McGarmiwa oli ihmetellyt ääneen, miten Susan oli saanut niin huonon hänen muuhun menestykseensä verrattuna.

Yksinäinen varpunen lensi ikkunan ohi. Susan hymyili sille ja siniselle taivaalle. Ehkä koulu ei ollutkaan niin iso juttu. Olihan se tärkeä, jotta hän pääsisi toivomaansa ammattiin muutaman vuoden päästä, mutta silti. Mitä väliä yhdestä aineesta, kunhan hän vain oppi kaiken, mitä tunneilla opetettiin? Ei maailma yhteen epäonnistumiseen kaatunut.

Susan kiljaisi, kun lumipallo osui kovan pamauksen ohella ikkunaan. Mitä ihmettä? Susan katsoi ikkunasta ulos ja huomasi joukon oppilaita. Hän tunnisti näinkin ylhäältä Harry Potterin ja Ron Weasleyn, Ernien ja Justinin sekä Weasleyn kaksoset. Heidän lisäkseen siellä oli myös neljä muuta, kaksi heistä tyttöjä.

Susan pohti hetken ajattelematta oikeastaan yhtään mitään. Sitten hän otti laukkunsa ja lähti juoksemaan. Kuka olisikaan voinut vastustaa lumisotaa niin kauniina päivänä? Aine tippui ilmavirran mukana hitaasti maahan unohdettuna. Se oli vain yksi aine, ei maailma siihen kaatunut.

[amorito]

Näinhän se on, tuli ihanasti mieleen kaikki omat koulujutut kun epäonnistui jossain ja se oli silloin maailman kauheintanolointahirveintä. Mutta ei se sitten ollutkaan, kun nytkään en muista yhtään että missä kaikessa niin on käynyt. Monta kertaa kuitenkin, ja varmasti monessa aineessa.

Erityismaininnan ansaitsee tuo kuvaus Hermionesta, Hannahista, Erniestä ja muista jotka tutkailevat palautettuja tehtäviä! Niin tuttua sekin, ja kovin elävästi kirjoitettua.

Mukava iltapala ficiksi, helppo- ja nopealukuinen ja todenmakuinen.

[Codename]

Heipähei :>

Tämäpä oli mukava ficci, hyvin virheetön, jos voisi sanoa - se oli sopiva pituudeltaan, sopivasti kuvailua ja mukava juoni sekä onnistuneesti kirjoitetut henkilöhahmot. Vaikka tässä ei mitään erityisempää juonta ollutkaan, niin asiaa tässä oli. Oli hyvin todentuntuista, että Susania harmitti aine ja se, että kokeisiin painotetaan niin paljon. Olen itsekin samaa mieltä ja kokeita tulee stressattua ihan liikaa.

Kuten edeltevä kommentoija sanoi, hyvin hauskoja olivat Hermionen, Hannahin, Justinin ja Ernien aineiden tutkailut, jotka olivat hyvinkin todentuntuisia! Muutenkin kuvailu oli miellyttävää ja sitä oli sopivissa määrin. Onnistuit siinä, että näin todella todentuntuisesti muun maailman ympärilläni. Pituus oli myös juuri sopiva - juoni ei ollut erityinen, mutta sellainen mukavan pieni eikä ficci sitten ollut mikään hervottoman pitkä :>

Mutta kiitos tästä lukukokemuksesta.

[Dolls]

Ajauduin lukemaan tätä ficciä parin summamutikassa painetun painalluksen jälkeen.

Biisi on tajuttoman kaunis. Siitä ei kyllä kiitos kuuluisi muuten sinulle, mutta sinä autoit minua löytämään tämän helmen. Hans Zimmer on mielestäni paras säveltäjä heti Howard Shoren jälkeen, ja ehkä hiukan pelkäsin että Zimmerin biisi on raiskattu.

Näin ei kyllä ollut. Ficciin oli sisällytetty tosi kauniita kuvailuja, lauseita ja IC-hahmoja. Justinin, Hermionen ja muiden puuskupuhien koevertailut olivat niiin todenmukaisia, kuten Codename ja amorito ovat jo sanoneet

Nyt tulee pitkä lainaus, mutta tämä oli niin samaistuttava kohta:

Yksinäinen varpunen lensi ikkunan ohi. Susan hymyili sille ja siniselle taivaalle. Ehkä koulu ei ollutkaan niin iso juttu. Olihan se tärkeä, jotta hän pääsisi toivomaansa ammattiin muutaman vuoden päästä, mutta silti. Mitä väliä yhdestä aineesta, kunhan hän vain oppi kaiken, mitä tunneilla opetettiin? Ei maailma yhteen epäonnistumiseen kaatunut

.

Musiikki sopi täydellisesti ficciisi. Pisteet siitä ja ihanasti kirjoitetusta ficistä. Yltää minusta ehkä parhaimpien lukemieni joukkoon.

~doll

[LillaMyy]

Tämä tarina sanoi juuri sen, minkä jokainen oppilas/opiskelija haluaakin kuulla, ettei se elämä oikeastikaan kaadu siihen yhteen huonosti menneeseen aineeseen. (: Varmastihan se siltä tuntuu aina välillä, etenkin, jos on oikeasti panostanut siihen aineeseen, ja silti se menee päin mäntyä, mutta aina on kuitenkin olemassa seuraavakin kerta, jolloin voi parantaa. (: Samoin se tuntuu pahalta, jos opettajillakin on korkeat odotukset just sun suhteen ja sitten sä alitat ne, kun heidän ilmeistään näkee sen, että he ovat pettyneitä, jos ne hyvät oppilaat eivät ylläkään aina ihan tasolleen. >:

Tykkäsin tästä kyllä muutenkin, puuskupuheista kirjoitetaan yleensä tosi vähän, niin oli hauskaa, että tässä oli puuskulla päärooli, ja vieläpä sellaisella puuskulla kuin Susan, joka on varmaan vielä vähän enemmän varjossa. Tässä oli muutenkin tosi nättiä kuvailua, ja tuo kappale sopi tämän taustalle hienosti! (: Kuten kaikki edelliset, minäkin tykkäsin siitä, että tässä oli kuvattu sitä, kuinka muut vertailivat kokeitaan, koska sitä tapahtuu joka luokassa, kun oppilaille palautetaan kokeet, aina niitä pitää tutkia ja verrata kaverin tuloksiin. Eniten kuitenkin tykkäsin ehkä tuosta lopetuksesta, kun Susan näkee ikkunasta kavereidensa olevan leikkimässä lumisotaa ja lähtee sitten heidän seurakseen niin nopeasti, että koko ainepergamenttikin lentää huitsin nevadaan. (:

Kiitoksia tästä, tämä oli todella samaistuttava ja suloinen pieni ficci! (:

[Parris]

Stalkkerisivulta päädyin tämän äärelle, osittain otsikon tuomana. Susan Bones on kuitenkin vähemmän tuttu hahmo, niin oli kiva tutustua sun näkemykseesi hänestä tämän ficin kautta. Se vähä, mikä Susanista tulee mieleen - korkeassa virassa oleva äiti - sopii kyllä oikein osuvasti tässä luotuun kuvaan tytöstä, jolla on melkein velvollisuus suoriutua koulussa. Hyvä kuitenkin, että Susan lopulta tajuaa elämässä olevan muutakin kuin koulun kokeet ja muut arvosteltavat suoritukset, vaikka samastunkin kyllä hänen turhautuneeseen näkemykseensä niiden suhteen.

Kiitokset tästä, oli oikein kiva pieni pätkä! <3