Hyvää päivää ja terveiset vaihdokkaista! (Anteeksi kovasti, että olen näin myöhässä) Sitä varmaan hoetaan aina, mutta on mukavaa kun vaihdokkaista tulee eteen sellaisia tekstejä, mitä ei muuten varmaan tulisi luettua tai kommentoitua. Löytää aina jotain uutta, mihin tutustua. Minun oli itseasiassa hieman hankala tarttua tähän tekstiin, koska tällaisessa keväisessä ja pirteässä säässä ei oikein tee mieli lukea masennuksesta.
Tavallisesti Mikael olisi painanut päänsä ja rojahtanut sänkyyn, sulkenut silmänsä paetakseen sitä kaikkea edes hetkeksi, mutta sinä aamuna jokin sai hänet katsomaan ja kohtaamaan todellisuuden.
Pidin tästä, miten tämä alkoi. Kerrottiin aika suoraan, että mitkä kaikki asiat on nyt vialla, ja sitten kuitenkin, vaikka tässä ekassa osassa ei kauheasti parannusta oloon vielä ollut, niin tämä oli kuitenkin selkeästi se käännekohta, minkä jälkeen asiat alkaa tapahtua. Säälitti Mikaelin puolesta kyllä kovasti, kun asiat olivat tuollaiseen tilaan menneet:(
Musta on jotenkin hienoa, että Mikael tiedostaa, missä vaiheessa hänen elämänsä suunta kääntyi. Sekin on jo kai askel oikeeseen suuntaan.
Koko valtava tulevaisuus oli hänestä kiinni, eikä se tulevaisuus yhtäkkiä enää pirskahdellutkaan värejä, mahdollisuuksia ja elämyksiä vaan ammotti mustana aukkona, valmiina ahmaisemaan hänet jos hän tekisi yhdenkin väärän liikkeen.
Tämä kohta on hienosti kirjoitettu, tulee kovin pieni olo suuren tulevaisuuden edessä. Tuo
värien pirskahtelu ja
musta aukko kuvaavat jotenkin tosi hienosti tätä koko tilannetta.
Oli hienoa, että Mikael päätti vihdoin lähteä ulos! Tuo oli jotenkin todella hienoa, että metsässä vietetty aika hiljalleen helpotti ajattelua ja ahdistukseenkin auttoi käsi maata vasten. Tässä tosiaankin näkee kasvun ja sellaisen kehittymisen alkutilanteesta, vaikka kaikki ei vieläkään ole hyvin. Tarinaa rakennat tosi taidokkaasti, eikä kiirehditä siihen onnelliseen loppuun (mitä nyt tuolta lopusta lunttasin, niin ei olla sieläkään vielä onnellisessa lopussa, mutta parantuminen on alkanut! Todella hyvä ratkaisu, kuvaa sitä, että ei sieltä masennuksesta niin vain kammeta ylös vaan se on pitkä projekti, joka vaatii aikaa ja tahtoa)
Oli kaunista luettavaa, kun Mikael palasi piirtämisen pariin.
hän oli melkein ehtinyt unohtaa, miten salkun rikkinäinen solki avattiin –, hänellä oli aavemainen olo, aivan kuin hän olisi palannut jonkin kauan sitten kätketyn ja unohdetun pariin.
<3 hienosti muotoiltu. Tuollainen vanhan harrastuksen uudelleen aloittaminen, tekee varmasti hyvää, vaikka enää ei osaakaan piirtää kuten ennen. Varmaan toistan itseäni monessa kohtaa, kun sanon, että tässä huomaa näistä pienistä asioista sitä parannusta ja eteenpäin kulkemista, vaikka ei ole suuria harppauksia. Mutta ihanasti Mikael menee koko ajan hieman oikeaan suuntaan <3
Näistä seuraavista osista pidin myös, kun Mikael vihdoin sai sitä sosiaalista kontaktia elämäänsä. Jotenkin siinä tuli sellaista ryhdistäytymistä, kun kavereiden kanssa piti olla. Ja Karita <3 Oi kuinka ihana sisko, sisaruussuhde sellainen välittävyys.
”Ei varmaan kovin hyvin”,
<3 Osa tästä osasta oli juuri se, että Mikael vihdoin myönsi ääneen, että kaikki ei ole hyvin. Se oli musta ainakin tän tarinan suurin askel kohti sitä parannusta, ja jotenkin tosi helpottava olo tuli itselleenkin. Se, että tässä ei tapahtunut maagista ihmeparannusta lopussa oli myös hyvä. Tuollainen lempeä jutskailu Karitan kanssa ja sitten Mikaelin omat ajatukset. Se, että ehkä jonain päivänä tästä selvitään.
Kokonaisuudessa tämä on todella hienosti rakennettu. Kuvataan musta hienosti masennusta ja sitä kamppailua ja yritystä parantua. Tässä oli hienosti kuvattu näitä positiivisia juttuja, mutta myös sitä, että kuinka vaikeaa se sitten todellisuudessa on. Kiitos kovasti tästä lukukokemuksesta, oli todellakin jotain uutta ja mielenkiintoista <3