Nimi: Aallokon katse
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: S
Paritus: vihjaavaa femmeä
Tyyli: angstista haaveilua, romanssin poikaista
Yhteenveto: Kirkas auringonpaiste heijastuu voimakkaasti ohi lipuvista jäälohkareista ja saa kiinteän pinnan pehmenemään silmien edessä.
A/N Noin kaksi vuotta sitten kirjoitettu teksti, josta olen itse suht koht tyytyväinen. Aihe on suloinen ja surullinen, miksi kaikki eivät voi tykätä kaikista? Listaan tämän omaan aakkoshaasteeseeni.
Aallokon katse
Kirkas auringonpaiste heijastuu voimakkaasti ohi lipuvista jäälohkareista ja saa kiinteän pinnan pehmenemään silmien edessä. Veden tumma pinta särkyy sirpaleiksi suuren aluksen halkoessa tietään Jäämeren aallokoilla. Pilvetön taivas siintää yläpuolella ja muutamat kovaääniset merilokit valtavine siipineen leijailevat korkeuksissaan: Norjan hajanaisen rannikon saattaa tarkkasilmäinen katsoja erottaa jäämassojen takaa. Kirpeä, navakka tuuli piiskaa hiuksia ja nostattaa vaistomaisesti käsivarret tiukasti puuskaan rintakehän päälle.
Suin kuparinpunaisia hiuksiani kasvojeni edestä nähdäkseni keulan nokan yli alas. Aluksen voimakas kärki puskee uupumatta eteenpäin pirskoen jääkylmää vettä suurina ryöppyinä pois tieltään. Silmäni seuraavat huumaantuneina tasaisesti etenevää liikettä, joka jatkuu sivuille päin kadoten vähitellen syvyyksiin. Käteni vetäytyy pois paksun tumpun lämpimästä sisuksesta ja kurottautuu hitaasti kohti tuota lumoavaa näkyä, jota niin pitkään olen saanut kaivata. Tumppu tipahtaa kannelle ja pian sen seuraan liittyy toinen samanlainen. Käteni punentuvat viimasta, mutta turtuvat pian puristuessaan vaalean kaiteen ympärille.
Hitaasti varaan painoa käsiini ja kohotan itseäni irti vakaasta pinnasta. Varovaisesti koukistan oikeaa jalkaani ja kohotan sitä kohti putoamista estävän kaiteen laitaa. Liikkeeni keskeytyy, kun hento käsi laskeutuu olkapäälleni.
Kavahdan otetta ja peräännyn kaiteen luota. Käännyn nopeasti ympäri ja silmiini osuu mustien hiusten paljous. Poskieni kylmä puna lämpenee ja lasken katseeni alas.
”Mitä sinä täältä kylmästä haet, Anna? Tännehän jäätyy!” Edessäni seisova nainen värisee kylmästä ja peräännyn vielä askeleen estääkseni itseäni lämmittämästä nuorta opettajaani. ”Kunhan unelmoin”, vastaan hitaasti ja poimin kohmeiset lapaset keulan kulmasta.
”Hieman kylmä paikka haaveille, sanon minä”, nainen naurahtaa ja vilkaisee tummasiipisiä lokkeja. ”Vaikka lokit kyllä pitävät seuraa. Ajattele, olemme kohta perillä. Kapteeni lähetti sanan, että puolen tunnin päästä laskemme maihin. Kohta pääsemme tarkkailemaan kyllästymiseen asti noita ihmeellisiä lintuja!” Hymyilen hänelle ujosti ja nyökkään.
”Mira!” voimakas huuto kiirii avoimen oven luota. Kohotamme katseemme ja Miran silmät lämpenevät. Katsahdan häntä alakuloisena ja käännyn taas tuijottamaan merta.
”Mitä?” Mira huutaa miehelle, jonka olen ehtinyt tunnistaa hänen poikaystäväkseen. ”Tule sisälle, tarvitsemme vielä apua lastin tarkastamisessa!” lempeä ääni vastaa, ja Mira kohottaa kätensä vastaukseksi ennen kuin kääntyy minun puoleeni.
”Tule sinäkin, vilustut vielä viimassa ja reissusi menee pilalle.” Mira hymyilee lämpimästi ja omatkin huuleni kääntyvät vaistomaisesti heikkoon hymyyn. Nyökkään pienesti ja saan palkkioksi iloisen virnistyksen. Mira puskee tuulen läpi kohti lämmintä sisätilaa ja seuraan häntä vilkaistuani vielä kerran alas.
Elämässä on paljon kaunista, hymähdän ajatuksilleni, jotka eivät tällä kertaa kohdistu taivaalla kirkuviin lokkeihin tai leikkisiin aallonpoikasiin.