Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Odotus ja sen odottamaton päätös
Kirjoittaja: Pics
Hahmot ja paritus: Bepo & Law/Luffy
Ikäraja: S
Genre: draama
Varokaa: spoilereita chapteriin 805 saakka, mainintoja hienoisesti itsetuhoisesta käytöksestä
Summary: Niinpä Bepo istui toveriensa kanssa Zoussa pyörittelemässä tassujaan ja odotti kapteenia, joka ei itsekään uskonut tulevansa heitä noutamaan.
A/N: Mangan chapter 805 ja Aistihaaste innoittivat tällaiseen tekstiin, ja tässä käsittelyssä olisi aisteista haju. Osa dialogista aika lailla mangaa mukaillen. Mulla oli vähän erilainen visio ennen kuin satuin lukemaan mangan suunnan ja piti muuttaa suunnitelmia lennossa, mistä johtuen en oikein tiedä mitä mieltä tästä nyt olisin, mutta tässä se nyt joka tapauksessa on.
Odotus ja sen odottamaton päätös
Bepo ei ollenkaan viihtynyt Zoussa, se oli liian kuuma, liian elävä, liian outo. Se ei ollut hänen kotinsa, ehkä ei ollut koskaan kunnolla ollutkaan, hän ei muistanut. Mutta ei ainakaan enää. Hänen kotinsa oli Lawin ja muiden kanssa sukellusveneessä eikä hän ollut tyytyväinen siihen, että heidän käskettiin kiltisti odottaa täällä. Ei kukaan muukaan.
He odottivat silti, koska mitä muutakaan he olisivat tehneet kuin totelleet kapteeniaan? Mutta odottavan aika oli pitkä ja viikot venyivät kuukausiksi. Kukaan ei uskaltanut ilmaista huolestuneisuuttaan ääneen, mutta Bepo vaistosi heidän kaikkien ajattelevan samaa asiaa.
Law oli suunnitellut kuolevansa.
Tietenkään Law ei ollut sanonut sitä ääneen, mutta se oli riippunut ilmassa heidän erotessaan kapteenistaan. Niin kireä ja tiheä melankolia, että sillä oli jo oma arominsa. Sitäkin huolestuttavampaa oli ollut se tapa, jolla Law oli hyvästellyt – sanonut epätavallisen paljon ja epätavallisen lämpimästi, kuin tosiaan ei odottaisi näkevänsä heitä enää koskaan. Viimeiset hyvästit.
Niinpä Bepo istui toveriensa kanssa Zoussa pyörittelemässä tassujaan ja odotti kapteenia, joka ei itsekään uskonut tulevansa heitä noutamaan.
Eikä Law sittenkään kuollut, kuten uutisista kävi ilmi. Ensin kerrottiin heidän olevan nykyään liittoutuneita olkihattupiraattien kanssa – mitä Law oikein puuhasi? – ja pian sen jälkeen oli Dressrosan kaaos sekä Lawin erottaminen kaapparilordin asemasta.
Uutiset eivät paljonkaan lievittäneet kenenkään huolta, kaikkein vähiten Bepon, joka heistä tunsi Lawin parhaiten vuosikymmenen ajalta.
Law tapasi esittää ettei piitannut ja että kaikki oli täysin hyvin, vaikka se olisi yhtä kaukana totuudesta kuin Raftel North Bluelta. Ja Bepo oli ainoa, joka missään määrin pääsi sen kuoren läpi. Vaikka Law nyt olisikin olkihattujen seurassa, hän olisi silti yksin. Luultavasti vähintäänkin kyseenalaisessa mielentilassa ja pystymättä nukkumaan öisin, mitä kukaan ei tietenkään huomaisi, koska Law ei ikinä kertoisi sellaista kenellekään.
He odottivat kohtaamista Lawin kanssa sekä innostuneina että huolissaan. Mitä he sanoisivat? Miltä Law näyttäisi? Voisiko tämä hyvin? Miten he piristäisivät tätä?
Ja sitten he joutuivat kokemaan Olkihattu-ilmiön, joka rysäytti kaikki jälleennäkemistä varten punotut suunnitelmat miljoonaksi sirpaleeksi. Koska ensimmäinen henkilö, johon he törmäsivät, ei ollutkaan heidän oma kapteeninsa vaan Olkihattu-Luffy.
Olkihattu oli huomattavasti eloisampi kuin oli Marinefordin jälkeen ollut, häntä oli suorastaan vaikea uskoa samaksi henkilöksi kuin se raunio, jonka Law välttämättä oli halunnut pelastaa ja jota operoidessaan tämä oli tuhlannut loputtomasti aikaa ja energiaa. Nyt Olkihattu oli jälleen voimissaan ja taisteli parhaillaan vartijoita vastaan – tappelu, jonka Bepo yritti hetimmiten lopettaa.
Kaaosta. Sitä tuntui aina olevan siellä, missä Olkihattu oli.
Tilanteen rauhoituttua Bepo oli enemmän ymmällään kuin koskaan. Hän katseli häkeltyneenä ympärilleen odottaen näkevänsä Lawin aivan vieressä, ehkä hän ei vain ollut sekasorron keskellä ennättänyt huomata kaikkea.
Mutta Law ei ollut paikalla. Vain Lawin ominaistuoksu, joka ympäröi Olkihattua tuoreena ja voimakkaana.
Karhun hajuaistilla siitä ei millään voinut erehtyä – Olkihattu oli aivan äsken ollut kontaktissa Lawin kanssa. Enemmän kuin vain matkustanut samalla laivalla ja ehkä pyyhkäissyt toisen käsivartta ohittaessaan jossain kapeassa kohdassa. Paljon enemmän.
Tätä läpikotaisen piintynyttä tuoksua ei selittänyt mikään muu kuin pidemmän aikaa jatkunut ylenmääräinen kiehnääminen toisen kyljessä. Yhdessä makaaminen.
Siinä oli ajatus, jota oli suhteellisen vaikea sulattaa.
Olkihattu tunnisti Bepon vihdoin ja viimein. "Etkö sinä olekin se puhuva karhu, joka oli Traffyn mukana?"
Traffyn? Bepo ei tuntenut ketään sen nimistä. "En taatusti! Me olemme Trafalgar Lawin miehistö!"
"Niinhän minä sanoin!"
"Etkä sanonut!" Bepo nojautui eteenpäin muka äkäisesti työntäen kuononsa melkein kiinni Olkihattuun, ihan vain ollakseen varma, koska ajatus oli niin mahdoton.
Mutta lähempääkin nuuskittuna Olkihattu edelleen tuoksui itsensä lisäksi vahvasti Lawilta. Bepo erotti helposti kaiken; sen hieman mausteisen saippuan jota Law käytti ajaessaan partaansa, sen pistävän antiseptisen aineen hajun josta Law ei koskaan täysin päässyt edes kylpemällä, kylmän ja terävän teräksen sekä tumman ja pehmeän kahvin. Ja tietysti Lawin itsensä tuoksu kaiken sen alla hyvin selkeänä. Zoussa oli varsin lämmin ja ihmiset hikoilivat vähän, mutta sekään ei ihan selittänyt –
"Hei, tuo kutittaa!" Olkihattu nauroi ja työnsi Bepon kauemmas. Hän oli ollut paljon lähempänä kuin oli huomannutkaan ja tuhissut erittäin epäkohteliaasti melkein Olkihatun kaulaan yrittäessään varmistua siitä, oliko Law todellakin painanut suunsa siihen ihan taannoin.
"Anteeksi." Bepo miltei käpertyi kasaan nolostuksesta.
"Ei haittaa! Traffy puhuu sinusta joskus. Valittaa, ettei missään ole yhtä mukavia selkänojia – hei, oletko oikeasti niin mukava kuin hän sanoo? Näytät ainakin tosi pehmeältä. Saanko kanssa nojata sinuun kun otan torkut?"
Bepo pystyi vain tuijottamaan yrittäessään sulattaa puhetulvan. Olkihattu näytti tosiaan olevan elämänsä kunnossa, elehti vilkkaasti puhuessaan, hymyili kaikille, uhkui innostuneen onnellisia feromoneja, ei kuunnellut mitä hänelle sanottiin...
Tarkemmin ajatellen Bepo saattoi ymmärtää, millä tavalla se pariutuminen oli tapahtunut. Se oli mahdollista, koska Olkihattu ei luultavasti piitannut minkään vertaa Lawin yrityksistä säilyttää etäisyytensä ja kuorensa, mikä oli kutakuinkin ainoa tapa päästä läpi. Ja juuri sitä, mitä Law tarvitsi, vaikkei myöntäisi sitä kidutettunakaan. Heidän täytyi olla hyvin läheisiä, jos Law antoi käyttää itsestään niin älytöntä nimitystä kuin 'Traffy'.
"Eli onko kapukin täällä?" Shachi kysyi Olkihatulta.
"Joo, tietysti! Me ollaan nyt yhdessä."
Bepo oli kiitollinen siitä, että hänen vainunsa oli antanut ennakkovaroituksen. Hän saattoi keskittyä siihen, miten kaikki hänen toverinsa jähmettyivät hetkeksi yrittäen ymmärtää tarkoittiko Olkihattu sitä, miltä oli kuulostanut. Oli hauskaa katsoa kuinka Shachin, Penguinin, Jean Bartin ja ihan jokaisen leuka loksahti melkein polviin saakka.
"Ai, mutta sen piti olla salaisuus, joten unohtakaa se", Olkihattu äkkiä muisti. "Äää, hän tulee olemaan niin äksy..."
Siellä täällä puhkesi naurunpuuskia, kunnes kaikki hekottivat kyljet kipeinä, myös Olkihattu jota Lawin ennustettava äreys ei pahemmin näyttänyt pelottavan. Eikä naurusta tullut loppua pitkään aikaan, vaikka tilanne ei ollutkaan ihan niin hauska.
Se oli enemminkin liian pitkään kestäneen kireyden hallitsematonta purkautumista kuin varsinaista huvittuneisuutta. Oli vain todella helpottavaa tietää, ettei heidän tarvinnut enää olla huolissaan. Heidän kapteeninsa oli kunnossa.
