Kirjoittaja Aihe: Kodin kylmyys || FF100, Severus Kalkaros, S, perheväkivaltaa  (Luettu 3383 kertaa)

Jennea

  • Vieras
Title: Kodin kylmyys
Author: Jennie
Rating: S tekstissä väkivaltaa.
Päähenkilöt: Severus ja hänen vanhempansa
Genre: Drama, angst, one-shot
Disclaimer: En omista taikamaailmaa, enkä sen hahmoja. En saa kirjoittamisesta rahaa.
Summary: Poika ei tehnyt mitään. Hän vain istui, ja odotti. Hän oli joko odottanut tunteja, tai sitten minuutteja. Hän ei tiennyt. Hänestä tuntui, että vaikka olisi istunut siinä päivän, hän ei huomaisi eroa. Hän ei kuullut mitään vähään aikaan. Miksi ei kuulunut mitään?

Haasteet: FF100, sanalla 006. Tunnit, ja Kuolonsyöjät rakastaa -haaste.

A/N: Halusin taas pitkästä aikaa kirjoittaa Severuksesta. Tässä hän on sellainen pieni poika, alle 11-vuotias, jonka varmaan tekstistä huomaa. Kaipailisikin kommenttia tästä. Olisi mukava mitä mieltä olette, ei ole pitkä teksti.


Kodin kylmyys


Severus istui mustalla sohvalla olohuoneessa. Hänen jalkansa olivat yhdessä ja hän kipristeli varpaitaan. Sisällä oli kylmä, vaikka vieressä roihusi takka.

Poika ei tehnyt mitään. Hän vain istui, ja odotti. Hän oli joko odottanut tunteja, tai sitten minuutteja. Hän ei tiennyt. Hänestä tuntui, että vaikka olisi istunut siinä päivän, hän ei huomaisi eroa. Hän ei kuullut mitään vähään aikaan. Miksi ei kuulunut mitään?

Kasvoiltaan Severus oli kalpea ja tyyni. Sisällä hänessä paloi pelko. Hänen vanhempansa olivat kahdestaan yläkerrassa. He olivat käskeneet hänet olohuoneeseen ja pysymään siellä. Isä näytti vihaiselta, äiti pelokkaalta. Severus ei tiennyt mitä tehdä, joten hän meni olohuoneeseen ja kuunteli vanhempiensa askeleita yläkertaan. Muuta hän ei olisi sen jälkeen halunnutkaan kuulla, mutta nyt tuntui olevan liian hiljaista.

Narahdus. Severus nosti katseensa olohuoneen ovelle. Ei ketään. Hän odotti hetken ja säpsähti, kun näki oven kahvan painautuvan alas. Hänen isänsä käveli sisään kasvoillaan sama ilme kuten aina. Vallanhimoinen, irvistyksestä vääristynyt naama. Severus inhosi sitä naamaa. Miltäköhän se naama näyttäisi, jos Severus kertoisi jonain päivänä, että oli joutunut Tylypahkassa rohkelikoon? Hän hymyili mielikuvalle. Hänen isänsä ei kestäisi sitä häpeää. Hän halusi, että ulkopuolisille heidän perheensä näyttäisi tärkeältä ja merkitsevältä. Ei ollut väliä oliko se sitä oikeasti.

Hänen isänsä istahti isolle mustalle sohvalle sanomatta sanaakaan. Severus käänsi katseensa takaisin ovelle juuri kun hänen äitinsä astui sisään huoneeseen. Naisen silmäkulmasta vuoti verta ja hänen huulensa oli turvonnut. Toista kättä hän ei liikuttanut lainkaan. Murtuma, taas.

Severus olisi halunnut juosta äitinsä luo. Lohduttaa häntä, halata häntä, suukottaa poskelle. Mutta hän ei uskaltanut liikahtaakaan.

Hänen äitinsä käveli miehensä viereen ja istui sohvalle.

”No, mitä jos avattaisiin ne lahjat?” Severuksen isä murahti.

Severuksen katse oli kiinnittynyt vain äitinsä kasvoihin. Mielessään hän toivoi, että nainen katsoisi häntä. Ei mitään.

Severus painoi katseensa maahan. Joskus hän toivoisi, että hänellä olisi tavallinen koti ja tavallinen perhe, jotka viettivät joulua niin kuin sitä pitäisi. Eikä talossa kaikuisi naisen huudot, kun nyrkki osuu häntä mahaan tai kasvoihin. Vain sen takia, että nainen oli ostanut väärää viiniä.

Joskus Severus halusi tuntea rakkautta häntä kohtaan, mutta sitä hän ei ollut vielä kotoa löytänyt.
« Viimeksi muokattu: 30.11.2014 21:02:24 kirjoittanut Renneto »

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Vs: Kodin kylmyys
« Vastaus #1 : 02.03.2009 15:59:35 »
Voih, minusta tämä oli ainakin tosi koskettavaa. Hyvä ettei tullut tippa linssiin tätä lukiessa. Tää teksi oli ehkä hieman lapsenomaisella tavalla kirjoitettu, mutta Severushan oli tässä lapsi, joten.. Olisin toivonut tästä ehkä hieman pitempää, tämä oli minusta harmittavan lyhyt mutta tätä oli miellyttävä lukea. Oli jälleen kiva lukea Severusta, ja varsinkin kyseisen henkilön nuoruudesta. Minulle tuli taas sääli Severusta kohtaan, mikä tapahtuu yleensä aina kun luen Severuksen lapsuudesta/nuoruudesta. Pystyn hyvin kuvittelemaan Seven tuossa tilanteessa, kylmissään yksin olohuoneessa...
Miltäköhän se naama näyttäisi, jos Severus kertoisi jonain päivänä, että oli joutunut Tylypahkassa rohkelikoon?
Tämä kohta jäi mietittymään minua, koska ajattelin ekaks että oliko Severus joutunut Rohkelikkoon, ja sitt ku sanoit että se oli alle 11-vuotias niin se vähän häiritsi, mutt ku toisen kerran luin niin tajusin sen sitten. Kiitos paljon kivasta pikkuficistä :D
Einmal ist keinmal


jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 637
Vs: Kodin kylmyys
« Vastaus #2 : 02.03.2009 16:39:27 »
Tämä oli pikkuisen pitempi mitä yleensä olen tottunut lukemaan sinulta, koska olen oikeastaan lukenut vain raapaleitasi.

Pidin silti tämän ficin tunnelmasta: se ei ollut järin jouluinen, mutta pieni joulumaisuus siinä silti lopussa vilahti isän kysyttyä avaavatko he lahjat. Tykkään synkistä ficeistä ja tämä onnistui hyvin ja tuntui kivalta kuuden tunnin koulupäivän jälkeen.

Minäkin hieman aluksi ihmettelin tuota samaa minkä Kuurankukka huomautti, mutta tajusin yskän sittemmin. Otsikko oli suloinen-surullinen, ja jotenkin sellainen kaamiva. :D

Tämä voisi hyvinkin muuten olla canonia, sillä eikös Feeniksin Killassa Harryn mentyä Kalkaroksen ajatusseulaan nähnytkin jotain pätkiä siitä kun Kalkaros istuu lattialla ja kaksi aikuista riitelee siinä? Muistelisin näin, varma en ole. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Mutta siis joo. Otin vastuulleni kommentoida jokaisen ficin joka kuuluu tuohon Kuolonsyöjät rakastaa -haasteeseen, sillä minähän sen perustin ja senpä takia tulin tätäkin kommentoimaan (liikun kyllä Pimeyden voimissa muutenkin sen verran paljon että mistä vetoa olisin siltikin tullut kommentoimaan tätä kuului tämä sitten haasteeseeni tai ei).

Vielä yksi juttu. En löytänyt kirjoitusvirheitä. :)
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

Jennea

  • Vieras
Vs: Kodin kylmyys
« Vastaus #3 : 05.03.2009 10:16:41 »
Kuurankukka: Tarkoitukseni oli kirjoittaa juuri Severuksen näkökulmasta, joten sillä tavalla teksti voi olla lapsenomaista ja yksinkertaista. Tästä tuli hieman lyhyt, mutta en halunnut alkaa tätä väkisinkään jatkamaan, ja tämä tuntui sopivimmalta. :-) Kiitos kun luit ja kommentoit.

jaina: Kirjoittelen yleensä raapaleita ja melko lyhyitä one-shotteja, ne tuntuvat kaikista parhaimmalta vaihtoehdolta minulle. Tämä tosiaan voisi olla canonia, ja juuri tuosta kohtauksesta, jonka mainitsit, sainkin idean tähän ficciin. Kiva kun luit ja kommentoit! :-)

Amanecer

  • ***
  • Viestejä: 392
Vs: Kodin kylmyys
« Vastaus #4 : 24.07.2009 22:29:01 »
Otsikko sopi tähän täydellisesti. Kodin kylmyys... Se voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Ihan tällaista varpaat jäässä -meininkiä, tai sitten juuri vanhempien piittaamattomuutta ja öh... en osaa kuvailla sitä sanoilla, mutta joka tapauksessa, ficistä löytyi kumpaakin.

Ihanasti olit kirjoittanut – jälleen kerran –, ja tätä luki mielellään. Onneksi et tehnyt tästä sellaista, että kyyneleet valuvat ja näin, vaan se oli tällainen sopivan surullinen.

Miksi tekisi nyt mieli rynnätä tuonne fantasiamaailmaan ja halata Severusta? Väsymys sen kai teettää. Huolestuttavaa.
Onni on kuin lasi: kun se on kirkkaimmilleen hiottu, se särkyy.