Kirjoittaja Aihe: Takaisin sateeseen, S, Cho/Fleur/Bill/Luna - (3/4 24.9.12)  (Luettu 3817 kertaa)

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 081
Nimi: Takaisin sateeseen
Ikäraja: S
Paritus: Cho/Fleur/Bill
Genre: angst
Summary: ”Mitä sinä kaipaat?”

AN: Mun kirjoitus on ihan jumissa tää on pikemminkin tällainen herättely ja harjoitus, sekä haasteiden täyttäjä. Mitä useammin itse tätä luen, sitä enemmän pidän.
Haasteet: FF100 (Viikot), Albumihaaste (30 Seconds To Mars - Vox Populi, This Is War)


Takaisin sateeseen


(1/4)

Niinä aamuina kun taivas oli tumma ja tahmea, Fleur mietti palaamista ja punaisia ruiskukkia, jotka oli istuttanut pihamaalle. Hän avasi sateenvarjon sisällä vain kuullakseen äänen (”menetät onnesi tuota menoa”) ja laittoi korottomat saappaat kuullakseen tutun kopinan.

”Englannissa tuollaisia oli pakko käyttää vähän väliä”, Cho huomautti joka kerta. Hän nyrpisti nenäänsä (sievästi, sillä pariisittaret eivät tehneet niin) ja loi katseen omiin korkoihinsa. Sade ropisi ikkunaa vasten, juoksi kilpaa alareunaan ja Fleurin teki mieli seurata pisaroita sormillaan, kuka voittaa taas tämänkin kamppailun vapaudesta?

Cho asetteli pitkää kangastakkiaan, sotki sukkahousujen verhoamat säärensä sekaisin ja vilkutti takaisin nuorelle miehelle joka iski silmää Boissièren asemalla

ja Fleur muisti kuinka oli joskus unohtunut katselemaan noita eleitä tunneiksi, kunnes lopulta hukkunut tämän huulille ja alemmas. Hukkunut sanoihin ja lupauksiin, tukahduttanut lohdutuksen ja kuulonsa simpukka-aallokolta. (Bill nukkui aamuneljältä yksin, tiesikö hän toisen lähteneen?)

ehkä hän voisi viideltä nukahtaa tämän viereen ja sänky olisi edelleen lämmin kaikesta sitä kaivanneesta sykkeestä.

”Mitä sinä kaipaat?”
(”Vanhaa ylpeyttäni, jonka jätin ruostumaan.”)

Sanat tuntuivat henkilökohtaisilta täydessä vaunussa, Fleur ei vastannut vaan katsoi poispäin. Cho jäi seuraavalla eikä hyvästellyt edes, unohti sateenvarjonsa penkilleen ja jätti jälkeensä korkojen kopinan kaiun. Jätti hänet kaipaamaan sanattomaan vapauteen, hengittämään suolatonta ilmaa.

Iltasuukottelu oli kylmempää kuin Fleurin pullottamat meripisarat ikkunalaudalla.
« Viimeksi muokattu: 24.05.2015 00:53:50 kirjoittanut Beyond »
darling i'm a nightmare dressed like a daydream

Sakura

  • ***
  • Viestejä: 172
Vs: Takaisin sateeseen, K-7, Cho/Fleur/Bill - (1/4)
« Vastaus #1 : 23.09.2011 16:44:28 »
Hmm, en tiedä tajusinko tästä mitään mutta kommentoinpa kuitenkin :D Tämä oli jotenkin hyvin randomin tuntuinen ja vähän sillä rajalla että onko se liikaa, mutta herättelynä ymmärrän kyllä ja toisaalta se on mielenkiintoista. Sulla on kuitenkin selvästi sana hallussa ja tekstiin sellainen ote josta pidän. Olen joskus tainnut jotain muutakin sulta lueskella mutten ole ikinä päässyt kommentoimiseen asti (paha minä).
 
Lainaus
Iltasuukottelu oli kylmempää kuin Fleurin pullottamat meripisarat ikkunalaudalla.

Fleurin pullottamat meripisarat ikkunalaudalla on jotenkin tosi kaunis ja jäin miettimään noita meripisaroita. Iltasuukottelu sen sijaan kuulostaa aika fluffyltä tähän yhteyteen.

Lainaus
”Mitä sinä kaipaat?”
(”Vanhaa ylpeyttäni, jonka jätin ruostumaan.”)

Pidän tästä, ja yleensäkin sellaisista repliikeistä jotka tulevat tavallaan tyhjästä mutta joilla kuitenkin on tarkoitus ja yhteys muuhun tekstiin. Tuo "ruostumaan jätetty ylpeys" on kyllä aika osuva! Nimestä tykkään myös, yksinkertainen ja nätti, tulee mieleen Pariisi vaikka toisaalta pitäisi ehkä Lontoo, ja tietysti Eppu Normaali, mulle ainakin :D Ja pidän tuosta tehokeinosta että kappalejako tulee kesken lauseen. Tässä on tosin aika paljon muutakin, kursiivia ja sulkuja, mielestäni ehkä jopa vähän liikaa, jolloin ajatus karkaa itse asiasta enemmän noihin muotoseikkoihin. Toisaalta oma keskittymiseni voi olla vähän hakusessa.

Aika epämääräinen kommentti tuli, pahoittelen. Tarkoittaahan tuo 1/4, että jatkoa on tulossa? Ehkä saan paremman otteen sitten kokonaisuudesta :)
kuinka sarastuksen aikaan hehkuu graniitti

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 081
Vs: Takaisin sateeseen, K-7, Cho/Fleur/Bill - (2/4)
« Vastaus #2 : 27.09.2011 16:13:21 »
(On muuten täydellinen fiilis vastailla ihaniin kommentteja ja kuunnella Lissien Worried Aboutia! Suosittelen)

Sakura: Kiitos hirveästi! Tosiaan, tossa ekassa osassa on kauheasti kaikkia tehokeinoja kun yritin muistella miten kaikki oikein toimivatkaan, onneksi niitä ei sentään ihan liikaa ollut. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ihan liian sekava ollut, koska se ei todellakaan ollut tarkoitus! Jotenkin itse aina saa sen tarinan luotua sinne taakse, mutta on niin vaikea lukea ja katsoa että saavatko muut sen saman tarinan, yritän parantaa tässä. Iltasuukottelun ei ollut tarkoitus kuulostaa fluffylta mutta hmm, katsellaan tässä ficletsarjan edetessä että mitä se oikein tarkoittikaan. Kiitos quoteista ja kommentista, ihana määrä rakentavaa ♥ Ja kyllä, jatkoa tulee nyt!

Stilla: Muutosta yritän saada sekavuuteen, oon sullekin pahoillani tästä! Oot kyllä ihan oikein tulkinnut tämän, mutta yritän uusien osien myötä saada tarinaa avautumaan myös muillekin kun sunlaiselle nerolapselle. Oot kaikki noi kohdat tulkinnut ihan oikein, vähän toi eka menee huti mutta muuten. Miten sä luet mun juttuja näin selkeesti? Kiitos muru kommentistasi, tässä sitä uutta osaa ja toivottavasti selkeyttää? ♥





(2/4)


Osmankäämit huojuivat rannassa. Bill keitti kahvia ja joi sen mustana istuen laiturilla, villihanhet kiljuivat kaipaustaan kesästä ja Bill kuuli itsensä niiden huudossa (kaipaan sinua liikaa; missä sinä olet). Vesi satoi suoraviivaisena toiseen veteen, kaksi samaa taas yhdessä ennen haihtumista, katoamista – ei kai sillä väliä kun toinen olisi poissa kuitenkin.

Viikkoja oli kulunut, eikä hän ollut kertonut kenellekään. Ovikello oli kulumaton eikä kukaan ollut kaatanut eteisen sateenvarjotelinettä kumoon, ei edes yrittänyt. Bill kaipasi ääniä talossa, oli liian hiljaista soittaa yksin pianoa tai särkeä tahallaan astioita (kahvikupin sirpaleet taisivat edelleen olla sohvan alla). Liian hiljaista kutsua ketään luokseen, pöllökin villiintyi honkametsässä huutoa hapuillen.

”Täällähän sinä olet.”

Sanat kuuluivat kuin jostain kaukaa ja Bill miltei pudotti kahvikuppinsa mereen. Lunan hiukset tanssivat ikuista valssia tuulen kanssa ja paljaat varpaat sinersivät kylmästä, simpukat nilkkakoruissa helisivät jokaisella askeleella kun tyttö asteli polkua pitkin laiturille.

”Täällähän minä”, eikä Bill tiennyt mitä muuta sanoa. Kuinka yksi osaisi kertoa kaivanneensa aamiaisseuraa jo viikkoja, kun toinen ei edes tiennyt kolmannen lähteneen? Yhtälössä menivät sekaisin sanat ja tarkoitukset: ”Minulla olisi mansikkamuffinseja kaapissa.”

”Minä saan vatsakipuja muffinseista”, Luna sanoi murheellisen kuuloisena. ”Mutta jos sinulla on muffineita, niin voisin ottaa yhden.”

Meri velloi liian äänekkäästi, että tyttö olisi kuullut yksinäisyyden katoavan Billin rinnasta.
darling i'm a nightmare dressed like a daydream

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 081
Vs: Takaisin sateeseen, K-7, Cho/Fleur/Bill - (2/4)
« Vastaus #3 : 24.09.2012 21:15:49 »
Apua, onko viimeisestä osasta oikeasti kolme päivää vajaa vuosi?





(3/4)



”Meri hengittää, tuuli puuskuttaa ja Bill velloo unissaan, en enää tiedä kumpi meistä on kadottanut itsensä, minä vai hän. En enää muista aamuja peittyen suudelmiin, Bill vain keittää kahvia itselleen ja istuu laiturilla hypistellen punaisia ruiskukkia puutarhasta. Pian kaikki on nypitty kukkapenkistä, minä en osaa laittaa puutarhaa ja pelkään että narksut syövät siniset tulppaanit ennen seuraavaa täysikuuta.”

Lunan päiväkirja oli sininen ja kohokuvioinen, lukotettuna piilossa puuvillapaitojen sekaan. Avain roikkui koruna hänen vasemmassa korvassaan (itkulla piikitetty korvanlehti punoitti kun meriveden suolasta – kuinka ironista), kuin muistuttaen kuinka heillä jokaisella on salaisuutensa.

”Minä en tiedä minne Fleur on kadonnut, miten kuvailla Billin kosketusta rinnallani (hänen kätensä ovat lämpimät ja tuoksuvat kahville, silmät kylmemmät kuin kivilattiat yöllä hiipiessäni ikkunalaudalle kuuntelemaan merta), miksi sohvan alle särjetty kahvikuppi on edelleen pölyinen.”

Bill ei hymyillyt Lunan ehdottaessa varovasti eväsretkeä, ei kattohaikaroiden eksyessä heidän katolleen eikä sateiden pyyhkiessä kirjaimet rantahiekasta.

”Miten minä päädyin tänne?”

Aamulla kahvia oli keitetty vain yhdelle.

”Tai ehkä tärkeintä olisi kysyä:”

Bill istui laiturilla vielä iltapäivälläkin.

”Miksi minä jäin?”
darling i'm a nightmare dressed like a daydream