Kirjoittaja Aihe: We took our chance, Lily/James, sallittu  (Luettu 2577 kertaa)

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
We took our chance, Lily/James, sallittu
« : 31.05.2010 18:39:15 »
Title: We took our change
Author: Salla
Rating: Sallittu
Summary: James otti kummissaan albumin käteensä, pyyhkäisi pölyt sen pinnasta ja avasi kannen. Samassa hänen oli istuttava alas muistojen vyöryessä hänen ylitseen.
A/N: Joo eli toinen ficcini OTP10 -haasteeseen. Samaan kategoriaan Ilman Voldemortia -ficcini kanssa kuuluu, tosin aivan erilainen kuitenkin. Oliko jo tarpeeksi epäselvät sepustukset?  ;D Kommentteja kaipailen.



James siivosi. Siis ihan totta siivosi. Varmaan ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Nytkin hän siivosi vain siksi että hänelle oli tulossa nainen taloon. Olkoonkin että nainen oli vain joku tuntematon Päivän Profeetan toimittaja, jos nainen oli tulossa piti olla siistiä. Vaikka nainen sitten olisikin ollut tulossa vasta viikon päästä. James kuitenkin tunsi omat kykynsä, joten hän tiesi että siivoamiseen kuluisi paljon aikaa. Lähinnä siitä syystä että hän siivosi aina vain vähän kerrallaan.

Tällä kertaa hän oli aloittanut makuuhuoneen piirongin päällisestä. Ei sillä että se nainen sinne tulisi, mokomakin Luodiko, mutta se nyt vain sattui pursumaan tavaraa lattialle saakka joten se oli tyhjennettävä. James otti tavaran kerrallaan, siirsi jokaisen paperipinon yksitellen omalle paikalleen minkä mihinkin kansioon, joita lojui huoneessa ympäriinsä. Ulkopuolinen ei olisi nähnyt siinä kaikessa mitään logiikkaa, mutta Jamesin silmissä se oli hyvin selvä järjestys. Kerros kerrokselta piironki näytti aina vain siistimmältä.

Viimein, monen kansion täyttymisen ja muutaman roskakorillisen jälkeen, piirongin päällä oli enää muutama esine; Jamesin vanha kouluaikainen huispauskapteenin merkki, jästikaupasta ostettu vihreä, seinien väriin sopimaton herätyskello ja jokin valokuva-albumi. James otti kummissaan albumin käteensä, pyyhkäisi pölyt sen pinnasta ja avasi kannen. Samassa hänen oli istuttava alas muistojen vyöryessä hänen ylitseen.

I can still recall
Our last summer
I still see it all
Walks along the Seine
Laughing in the rain
Our last summer
Memories that remain


"Kesä 1978"

James pysähtyi katsomaan noita yksinkertaisia sanoja. Hän ei ollut ajatellut tuota kesää siten... Niin. Ei syksyn -78 jälkeen. Ja se oli pitkä aika. Herranen aika, siitä oli lähes kymmenen vuotta! Ja hän ei ollut ajatellut sitä. Ei sitä, mitä silloin tapahtui, ei sitä, millaisia tunteita hänellä oli ollut. Se kaikki oli hänelle nyt täysin yhdentekevää. Tai niin hän oli kuvitellut.

Hän käänsi ensimmäisen sivun auki ja henkäisi syvään. Oli kuin hän olisi sukeltanut ajassa taaksepäin, nähnyt Lilyn taas siinä edessään nauravana ja iloisena, hiukset pienestä kesäsateesta märkinä ja mekko vartaloon liimautuneena. Siitä oli niin kauan... James sormeili valokuvan reunaa hajamielisenä. Niin. Siitä oli yhdeksän ja puoli vuotta. Yhdeksän ja puoli vuotta, joina hän ei ollut ajatellut Lily Evansia lainkaan. Paitsi ehkä ihan vähän. Silloin tällöin... joka toinen kuukausi. Vai ehkä sittenkin viikoittain, päivittäin? James ei tahtonut myöntää sitä itselleen. Oli siitä kuinka kauan tahansa, lupauksista oli pidettävä kiinni. Ja James oli yhdeksän vuotta sitten luvannut itselleen, ettei enää antaisi Lily Evansin sotkea elämäänsä. Eikä hän myöskään sotkisi Lilyn elämää, se nyt oli sanomattakin selvää.

Mutta silti... Nyt kun hän oli aloittanut, James ei enää voinut lopettaa muistelua. Minne vuodet olivat oikein kadonneet?

We made our way along the river
And we sat down in the grass by the Eiffel tower
I was so happy we had met
It was the age of no regret
Those crazy years
That was the time of the flower-power
But underneath
We had a fear of flying
Of growing old
A fear of slowly dying
We took our chance
Like we were dancing our last dance


Seuraavassa kuvassa oli jälleen Lily. James ei muistanutkaan, että Lily osasi soittaa kitaraa. Siinä tyttö kuitenkin oli, teltan edessä nuotiolla kitara sylissään ja nauroi. Jostain kaukaa menneisyydestä Jamesin korviin ulottui kuin aivan tuoreena Lilyn helisevä nauru, joka oli kuin rouva Evansin verannalla soinut tuulikello. Se sai karvat Jamesin käsivarsissa nousemaan pystyyn, mutta ei pahalla, vaan hyvällä tavalla. Lilyn nauru oli ensimmäinen asia, johon hän oli tytössä rakastunut. Heti toisena tulivat silmät, kauniit mantelinmuotoiset, sammaleenvihreät silmät, jotka olivat aivan kuin enkelillä. "Irlantilaista verta", tyttö oli joskus sanonut, ja nauranut sitten perään. Totta totisesti. Irlantilaiset silmät, irlantilainen tulinen luonne. Kaunista.

Lilyn silmät näkyivät monissa kuvissa kauniina ja sädehtivinä, usein ilta-auringon loisteessa vähän kultaa hohtavina. Yhdessä kuvassa Lily ja James suutelivat kuun loisteessa, ja siinä vaiheessa James ei kestänyt enää sen enempää vaan paiskasi valokuva-albumin kiinni niin että pöly lensi ja jäi tuijottamaan sen sileää pintaa. Tuosta kaikesta oli niin kauan.

I can still recall
Our last summer
I still see it all
In the tourist jam
Round the Notre Dame
Our last summer
Walking hand in hand


Miksi se oli päättynyt? "Me olemme liian erilaisia", Lily oli sanonut. "Turhaa meidän on jatkaa tätä touhua. Olethan sinä ihana ja kanssasi olen onnellinen, mutta ei siitä pitemmän päälle tulisi yhtään mitään." Sitten Lily oli ottanut kaulastaan korun, jonka James oli tälle ostanut Tylypahkasta pääsemisen kunniaksi, ja antanut sen takaisin lähtien pois huoneesta, jonkin verran allapäin. James oli sittemmin suutuspäissään heittänyt korun sillalta alas jokeen. Siellä se varmaan oli vieläkin, kalojen koristuksena, kymmenen vuoden saatossa kasvaneiden vesikasvien peitossa.

Vuosia sitten Lily Amelie Evans oli ollut hänen elämänsä keskipiste. Kaipa oli edelleen, siihen hän ei osannut vastata. Edes taikaministerinä hän ei tiennyt kaikkea, vaikka se oli kysymys johon hän ehkä kaikkein kiihkeimmin tahtoi saada vastauksen. Oliko Lily vieläkin hänen elämänsä keskus, aurinkokuntansa ainoa aurinko?

Oliko Lily naimisissa? Oliko hänellä lapsia? Oliko hän edes ylipäätään hengissä? Ajatus siitä sai Jamesin ihon nousemaan kananlihalle. Saattoiko Lily olla vielä vapaa, mahtaisiko hän olla valmis tervehtimään ystävää vuosien takaa? Saattoi olla mahdollista. Mutta mikäli Lily oli onnellisesti naimisissa, James ei antaisi itsensä vanhana kesäheilana tulla perheen väliin. Joskus heikkoina hetkinään James muisti luvanneensa Lilylle, että he perustaisivat perheen, ja että jos he saisivat lapsia ensimmäisen nimi olisi joko Harry tai Lydia. Jos Lilyllä oli nyt lapsia, olivatko nämä heidän nimensä? Harry ja Lydia - niin. Kuka? Weasley? Ei, Arthur seurusteli silloin Mollyn kanssa. Heillä taisi olla jo monta lastakin?

Hetken mielijohteesta James päätti kirjoittaa Lilylle. Heti saatuaan pergamentinpalan ja sulkakynän käteensä hän istuutui keittiön pöydän ääreen ja alkoi kirjoittaa.

Paris restaurants
Our last summer
Morning croissants
Living for the day
Worries far away
Our last summer
We could laugh and play


"Hei, Lily", James kirjoitti,

"en tiedä, muistatko minua, mutta minä ainakin muistan sinut, hyvinkin selvästi. Laitan mukaan muutaman kuvan jotta ehkä muistaisit paremmin. Tai no, kaipa sinä minut muistat, Päivän Profeetta kirjoittaa minusta alvariinsa, mutta kuitenkin. Toivoisin että muistat minut sellaisena kuin olen noissa kuvissa. Nuorena ja sitä rataa.

Se, miksi kirjoitan sinulle, on itse asiassa mysteeri minulle itsellenikin. Löysin vain vanhan valokuva-albumin siivotessani (kyllä, olen oppinut kymmenen vuoden aikana siivoamaan - tai siis tänään opin) ja se oli täynnä kuvia meistä, sinusta, minusta ja muista kelmeistä. Lähinnä sinusta ja minusta.  Valitsin kolme parasta tämän kirjeen mukaan tulevaksi. Kuvien löytyminen oli minulle aika suuri järkytys, mutta niin se elämä kai menee. Ensin rajatonta iloa, sitten pari (tai tässä tapauksessa kymmenen) unohduksen vuotta ja järkytys.

Vaikka en minä ole sinua unohtanut hetkeksikään. En todellakaan. Olet ollut mielessäni todella paljon näiden yli yhdeksän ja puolen vuoden aikana, joina en ole sinusta mitään kuullut. Olen nähnyt sinusta unia, tahtomattanikin, ja kun minulta kysytään menneisyyteni parhaista muistoista, mieleeni tulee kesä sinun kanssasi, vaikka vastaankin aina jotakin huispaukseen liittyvää. Kuvittele nyt niitä otsikoita: Ministeri haikailee yhä nuoruusaikaisen kesäheilansa syleilyyn! Sillä sitähän minä taidan tehdä, enkö sinustakin?

Se mitä siis tahdoin sinulle sanoa on että kaipaan sinua. Paljon. Tahtoisin tietää mitä sinulle kuuluu. Jos mahdollista, tavattaisiinko Viistokujalla viikonpäästä? Laita vastauksesi tämän pöllön mukana.

Ikuisesti sinun,

James"

I can still recall
Our last summer
I still see it all
Walks along the Seine
Laughing in the rain
Our last summer
Memories that remain
« Viimeksi muokattu: 21.02.2012 10:47:57 kirjoittanut Salla »
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


L.E

  • kultakutri
  • ***
  • Viestejä: 151
Vs: We took our chance
« Vastaus #1 : 31.05.2010 20:04:29 »
No, tää avas ainakin uusia näkökantoja.
Itse uskon vakaasti siihen, että jos Voldemort ei olisi tullut väliin, Lily ja James olisivat eläneet onnellisina ja sitä rataa. Vaikea kuvitella, että he olisivat eronneet...
Mä kuitenkin uskon ja toivon, että aikuistunut Lily vastaisi tuohon kirjeeseen ja kaikki olisivat taas melkein ällöttävän onnellisia.
Tahdoin vaan sanoa, että luin. Ja pidin.
The girl, who has dreams of.

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: We took our chance
« Vastaus #2 : 31.05.2010 20:19:35 »
Kiitos kommentistasi, L.E! Mukavaa tietää että luit, sillä tahdon että luet seuraavankin osan. Kyllä, tähän on tulossa toinen osa, mutta ei kyllä sitten varmaan enempää. Joten seurailehan milloin tulee lisää!  ;)
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


Vilppu

  • ***
  • Viestejä: 13
  • Hoi!! Täällä soditaan!!
Vs: We took our chance
« Vastaus #3 : 31.05.2010 21:36:03 »
Mä tykkäsin. Jatkoo pian.
Keep calm we have Mikael Granlund

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: We took our chance
« Vastaus #4 : 20.06.2010 11:33:38 »
A/N: Kiitos Vilpulle kommentista, tässä tulee nyt osa 2/2. Toivottavasti pidätte.  ;) Biisiksi tähän olisi sopinut Leevi and the Leavingsiltakin joko Rin-tin-tin tai Vakosamettihousuinen mies, mutta päädyin sitten englanninkieliseen kun se on sen aikaisemmankin osan kieli.



I probably shouldn't say this but at times I get so scared
When I think about the previous relationship we shared
It was awesome but we lost it
It's not possible for me not to care
And now we're standing in the rain
But no thing's ever gonna change until you hear my dear


James odotti. Hän seisoi Lontoossa Piccadilly Circusin reunalla pienen kahvilan edessä jästivaatteissa, toisin sanoen pukeutuneena farkkuihin ja Tommy Hilfigerin pikeepaitaan. Hän näytti totaalisen jästiltä seisoessaan siinä hiukset sekaisin, lueskellen kadulla kulkevalta pojalta ostamaansa jästisanomalehteä hyvin vähäisellä mielenkiinnolla. Enemmän häntä kiinnosti hänen taskussaan oleva kirje, joka oli saapunut toissa päivänä valkean tunturipöllön nilkkaan sidottuna. Lilyn tavoille uskollisena se oli paljon pidempi kuin Jamesin lähettämä. Mutta jos hän olisi ottanut sen käteensä ja lukenut sitä Lilyn saapuessa, hän olisi vaikuttanut aivan liian innostuneelta. Ja sehän ei käynyt laatuun, ei taikaministeriltä.

The seven things I hate about you
The seven things I hate about you, oh you


”James”, kirjeessä sanottiin,

”miten kukaan muka voisi unohtaa sinut kun olet harva se päivä Päivän Profeetan etusivulla ja sinusta on tehty kymmeniä kirjojakin? Sinusta ei tunnu pääsevän eroon kärpäslätkälläkään. No ei, olen minä sinua ihan muutenkin ajatellut. Enkä vain sinua, vaan myös meitä. Miksikö? Se on  valtava arvoitus vielä itsellenikin.

Juuri nyt olen sisareni Petunian kanssa Italiassa lomalla, hän kun kaipasi vähän vaihtelua perhe-elämästä. Joskin minua pelottaa vähän, mitä hän kotoaan löytää ensi viikolla. Dudley ei ole mitenkään siivoukselle omistautunut poika ja Vernon kun tekee pitkiä päiviä töissä. En ole koskaan pahemmin pitänyt Vernonista, ja nyt kun olen muutaman päivän ollut Petunian kanssa muualla, näen ettei hänkään ole aina tyytyväinen mieheensä. En kyllä tiedä, miksi kerron tämän, mutta ajattelin ehkä että haluat varmaan tietää mitä minulle kuuluu.

Mikään ei oikeastaan ole pahemmin muuttunut noiden kuvien ottamisvuodesta, sillä erosin miesystävästäni pari vuotta sitten. Suoraan sanottuna hän oli täysi idiootti, enkä ymmärrä miten olin kestänyt häntä neljä vuotta. Tosiasiassa suhde ei ollut kovin onnellinen, sillä olin jo pitkän aikaa sitten löytänyt elämäni rakkauden. Valitettavasti kyseinen herrasmies ei ole käytettävissäni. Tämän kerroin siksi, että vaikka me erosimme jo kymmenisen vuotta sitten, kuvittelen että me olemme silti vielä suhteellisen hyviä ystäviä, ja minulla on ollut tapana kertoa elämäni kulusta parhaimmille ystävilleni. Että hahaha, siitä sait. Minä ehdin ensin.

Ja mitä siihen tulee, että olet kaivannut minua, niin olen minäkin sinua kaivannut. Enemmän kuin herra taikaministeriä yleensä kaivataan henkilökohtaisesti. Ei sillä etteikö poliittinen järjestelmä velhomaailmassa olisi oikein ja näin, mutta kuinka moni tavallinen työtön punapää muka kaipaa henkilökohtaisesti jotakin taikaministeriä ilman mitään lähempää sidettä? Nii-in, siinäpä sinulle pulma ratkaistavaksi.

Saavun takaisin kotiin tuossa yhdeksästoista päivä tätä kuuta. Asun tätä nykyä Tylyahossa, mutta voisin jäädä muutamaksi päiväksi Lontooseen, jos on kerran mahdollista tavata itse taikaministeri! Eikä minua oikeastaan odota kotiin kukaan muu kuin kissani Carrie, joten ei siis mitään hätää. Naapurini osaa hoitaa Carrieta oikein hyvin. Ja sitä paitsi se on hyvin itsenäinen kissa, tuskin se edes huomaa että olin vähän liian kauan poissa. Ja sitä paitsi tahdon nähdä oletko sinä oikeasti vieläkin yhtä komea kuin lehdistä näkyy. Hahaha. Voivathan ne lehdet vähän valehdella. Ja sitä paitsi ne kuvat ovat mustavalkoisia, ei niistä voi sanoa varmasti näkeekö kasvoissa ryppyjä vai ei.

Eli jos vaikka nähtäisiin kahdeskymmenes päivä siinä kivassa pienessä kahvilassa Piccadillyllä, siinä mikä oli siinä jo yksitoista vuotta sitten? Vaihdettaisiin kuulumisia oikein olan takaa. Ja puhuttaisiin siitä miten huispaaja kiinnostui politiikasta. Olen vähän pettynyt kun yksikään toimittaja ei ole vielä kysynyt siitä.

Jutellaan lisää ensi viikolla!

Rakkaudella Lily”

Your vein, your games, your insecure, you love me, you like her,
You make me laugh, you make me cry, I don't know which side to buy
Your friends they're jerks when you act like them just to know it hurts
I wanna be with the one I know


James osasi kirjeen jo ulkoa, mutta silti hänen sormiaan poltteli päästä siihen käsiksi. Mitä Lily mahtoi tarkoittaa kaikella sillä? Oliko hän vielä kiinnostunut Jamesista?

Samaan aikaa Eros-patsaan takana piilossa Jamesilta Lily väänteli hermostuneena käsiään. Sovittuun tapaamiseen oli aikaa enää viisi minuuttia, ja Lilyn sydän pamppaili kurkussa. Entä jos James ei pitäisi hänestä muuna kuin vanhana ystävänä? Voisiko heidän välillään olla vielä jotakin? Lily kävi suunnitelmansa vielä kerran läpi. Astu pois patsaan takaa, vilkuta, hymyile. Kävele Jamesin luo, anna pieni tuttavallinen halaus. Kysy mitä kuuluu. Siinä se. Ei sen pitäisi niin kamalan vaikeaa olla. Oli hän kamalammissakin tilanteissa ollut. Lily haroi olkapäille asti ulottuvia hiuksiaan, joita oli Italian lämmin aurinko vaalentanut. Näyttikö hän tarpeeksi hyvältä?

And the seventh thing I hate the most that you do
You make me love you


”No niin, Lily, hengitä”, hän sanoi itselleen ja veti syvään henkeä. Hän vilkaisi kelloa. Puoli minuuttia. Pitäisiköhän jo mennä? Hän kääntyi hitaasti ja lähti kiertämään patsasta. Hänen tullessa näkyviin James kuin sähköiskun saaneena nosti päänsä, katsoi tummilla silmillään suoraan Lilyyn ja hymyili leveämmin kuin koskaan. Lilyn jalat meinasivat pettää alta. Samassa hän unohti suunnitelmansa, ympäröivän maailman, kaiken. Oli vain James, ja se kymmenen metriä, mikä heidät erotti toisistaan. James lähti kävelemään häntä päin heittäen kädessään olevan sanomalehden roskikseen. Kahdeksan metriä, kuusi... Pian James olikin jo aivan Lilyn edessä.

And compared to all the great things
That would take too long to write
I probably should mention the seven that I like


Lily ei tiennyt mikä häneen meni, mutta yhtäkkiä hän roikkui Jamesin kaulassa kuin henkensä edestä ja itki vasten miehen olkaa.  James oli hetken hämmentynyt, mutta rutisti sitten vanhasta tottumuksesta Lilyn rintaansa vasten ja painoi päänsä tämän nyt paljon lyhyempiin hiuksiin, jotka yhä tuoksuivat samalta.

Hetken he vain seisoivat siinä, Lily nyyhkyttäen ja James lohduttaen, aivan kuten kymmenen vuotta sittenkin. Sitten Lily kokosi itsensä ja irrottautui entisestä poikaystävästään.

”Anteeksi”, hän mumisi ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan. ”Ei minun ollut tarkoitus tällä tavalla dramatisoitua, en oikein tiedä mikä minuun meni. Mutta siis että on ihanaa nähdä sinua.”

James naurahti, vaikka olikin vielä vähän hämillään Lilyn tunteenpurkauksesta. Oliko hänellä vielä toivoa? ”Ei se mitään. Sehän meidän miesten tehtävä tiedätkös on, pelastella avuttomia neitokaisia kun he sitä tarvitsevat.” Hän hymyili ja halasi Lily vielä toisella kädellään. ”Minustakin on ihanaa nähdä sinua.”

The seven things I like about you!
Your hair, your eyes, your old Levi's, when we kiss I'm hypnotized
you make me laugh, you make me cry but I guess that's both I'll have to buy
Your hands in mine, when we're intertwined everything's alright
I wanna be with the one I know


Lily katsoi Jamesia, ja äkkiä hänen päässään naksahti. Hän nosti kätensä Jamesin poskille, nousi seisomaan varpailleen ja suuteli Jamesia niin kuin ei ollut koskaan ennen tätä suudellut. Jamesin sydän oli hypätä kurkkuun yllätyksestä, mutta hän tarttui Lilyn ranteista ja työnsi tämän kauemmaksi.

”Mitä tämä oikein on? Sinähän jätit minut.”

”Mutta James”, Lily huokaisi lannistuneena, ”totuus on se, että minä rakastan sinua. Koko sydämestäni. Enemmän kuin mitään muuta.”

”Mu-mutta, entä kirjeesi? Elämäsi rakkaus - ”

” - olet sinä. Olet aina ollut, ja tulet aina olemaan. Opi elämään sen kanssa.” Lily riuhtaisi itsensä irti ja lähti kävelemään poispäin Jamesista, pettyneenä tapaamiseen. Olisi pitänyt vain olla vastaamatta koko kirjeeseen.

”Lily! Lily, odota!”

Hän kääntyi, omasta mielestään vain luomaan viimeisen silmäyksen Jamesiin, mutta saikin yllättyä toden teolla. James kun sattui juoksemaan häntä päin, tarttumaan tätä kädestä ja suutelemaan tätä kiihkeämmin kuin oli ehkä ollut tarkoitus, mutta kuitenkin. Lily oli kuolla onnesta.

”Minäkin rakastan sinua, Lily.”

And the seventh thing I like the most that you do
You make me love you
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


sauniu

  • ***
  • Viestejä: 40
Vs: We took our chance
« Vastaus #5 : 29.06.2010 22:23:50 »
Oli kyllä ihana...  :o
Ihana tunnelma ja hyvin kirjotettu. Oli kyllä dramaattinen (varsinkin loppu) ja todella romanttinen, tosi söpö <3

Mrs. Malfoy

  • Vieras
Vs: We took our chance
« Vastaus #6 : 05.07.2010 19:11:50 »
Tää oli niin ihana... Olen aikaisemminkin lukenut jotain sinun kirjoittamaasi, ja olen tykännyt  kovasti kirjoitustyylistäsi. Tosi kaunis, mulla tuli oikeen kyyneleet silmiin tota ekaa osaa lukiessa. Pystyn loistavasti kuvittelemaan Lilyn ja Jamesin seisomassa kahvilan edessä suutelemassa ja Rita Luodikon hyppäämässä patsaan takaa keskeyttämään herkän hetken :D Kiitos tästä!

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: We took our chance
« Vastaus #7 : 06.07.2010 14:08:01 »
Kiitos kommenteista! <3

sauniu: Kiva että sain sen romanttisuuden siirrettyä ajatuksista paperillekin. Oli vähän pelkoa siitä että entä jos kukaan ei pidäkään tästä tai jotain, mutta huh, kiitos tosi paljon kommentistasi.  :)

Mrs. Malfoy: Mukavaa että pidät kirjoitustyylistäni. Sitten en onneksi ole ainoa  :D Itsekin herkistyin kirjoittaessa ensimmäistä osaa, ja ihanaa että muillekin on avautunut se samalla tavalla. Toivottavasti biisi sopi tosessa osassa, itse en ole siitä ihan varma, mutta sen sanat vain kolahtivat tähän osaan sopiviksi. Vakosamettihousuinen mies olsi ehkä ollut hieman parempi, mutta kaipa se näinkin käy.  :) Kiitos sinullekin kommentista! Ja pakko ihkuttaa vielä: rakastan nimimerkkiäsi. Se on ihana <3
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?