Nimi: Kotona jälleen
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: sallittu
Genre: Huumoria ja pienoista fluffyä.
Paritukset: Sirius/Remus (tavallaan) ja Lily/James (sekin tavallaan)
Summary: Mitäköhän sanoisin. Onko tässä yhtään mitään juonta? Tavallaan ei. Kylläpäs mie nyt tykkään sanasta tavallaan. :'D
A/N: Tämä on kummallinen pieni ficci, jonka kirjoitin eilen illalla. Kommentointi olisi todella mukavaa.
Sirius hyppeli muiden perässä linnan läpi Rohkelikko-tornia kohti. Hän oli loistavalla tuulella. Ensinnäkin, hänen vatsansa oli täydempi kuin se oli ollut koko kesäloman aikana, (Rouva Musta piti siitä, että saattoi jättää petturipoikansa ateriatta silloin tällöin), ja toisekseen hän oli taas oikeassa kodissaan oikean perheensä luona.
Kukaan muu nelikosta ei jaksanut loikkia ympäriinsä niin kuin Sirius, he olivat liian täysiä junamatkalla syötyjen herkkujen ja mahtavan lukukauden alkamis-aterian takia.
“Ajatelkaa, me ollaan jo kuudennella, koulun toisiksi vanhimpia”, Sirius nauroi samalla kun Peter kertoi Lihavalle Leidille tunnussanan.
“Ei kyllä uskoisi…” mumisi taulun leidi, mutta kukaan ei ollut enää kuuntelemassa sitä. Kelmit olivat piirtäneet sille liian monta kertaa viikset ja herättäneet sen harva se yö hiipiäkseen keittiöön yöpalalle tai muuten vain tihutöihin. Se ei jaksanut uskoa tai edes toivoa, että nämä pojat kasvaisivat koskaan aikuisiksi.
Pojat olivat jatkaneet matkaa kuulematta Lihavan Leidin mutinoita, ja olivat päässeet jo täpötäyden oleskeluhuoneen läpi omaan makuusaliinsa. Joskus ensimmäisellä luokalla pari muutakin poikaa olivat asuneet samassa makuusalissa kuin Kelmit, mutta he olivat hyvin pian pyytäneet tuvan johtajalta, että saisivat vaihtaa huonetta. Kukaan ei halunnut olla Kelmien pilojen kohteena aamuin illoin.
Kun he olivat heittäneet matkalaukkunsa sänkyjensä päätyyn, Sirius päästi hurjan sotahuudon ja kaatoi Remuksen lattialle painiakseen hänen kanssaan. Remus vain nauroi, ja kohta he painivat lattialla hurjasti Jamesin ja Peterin nauraessa vieressä. Jos Lihava Leidi olisi nähnyt tämän, hän olisi saanut viimeisen varmistuksen siitä, että nämä pojat eivät tosiaankaan olleet aikuista nähneetkään. Kesken painin Sirius muuttui Anturajalaksi, heittäytyi Remuksen päälle ja alkoi nuolla tämän naamaa perusteellisesti.
“Hei! Tuo on huijaamista!” Remus pärskähti ja sai vastaukseksi Siriuksen - ei, vaan Anturajalan - kielen suuhunsa.
“Hyi, Anturajalka, tuhma koira”, Remus huudahti pyyhkien suutaan. Sirius astui pois hänen päältään, hymyili niin hyvin kuin vain koirana osasi, ja heilutti häntäänsä. Remus nauroi ja taputti sen päälakea. Sitten Anturajalka muuttui takaisin Siriukseksi.
“Remusta sitä vaan nuoleskellaan”, James virnuili. Hän seisoi oven edessä ja oli katsellut siitä ystäviensä painimista pyöritellen silmiään.
“Voin minä nuolaista sinuakin, jos niin haluat”, Sirius nauroi ja käveli ystävänsä luo. Hän nuolaisi tämän naaman sivua pitkästi ja märästi. Tietenkin juuri silloin ovi aukesi ja Lily Evans katsoi heitä oviaukosta hyvin hämmentyneen näköisenä.
“Tämä ei ole sitä miltä se näyttää”, James sanoi pakokauhuinen ilme kasvoillaan. Kerrankin hänen elämänsä valo saapui vapaaehtoisesti samaan huoneeseen hänen kanssaan ja mitä huoneessa tapahtui? Sirius Musta nuoli hänen poskeaan. Juuri hänen tuuriaan.
“Ei niin, tämä ei tosiaankaan ole sitä miltä se näyttää”, Sirius sanoi innokkaana selittämään. “Minä nuolen kaikkia. Jopa vanhaa kunnon Peteriä. Eikö niin, Peter?” Peter katsoi häntä epäluuloisena, muttei ehtinyt siirtyä mihinkään, ennen kuin Sirius jo oli istunut hänen viereensä sängylle ja nuolaissut hänen nenäänsä. Peter siirtyi kauemmaksi hänestä ja pyyhki inhoavan näköisenä nenää hihaansa. Sirius vain nauroi ja nousi sängystä hymyillen säteilevästi Lilylle, joka yritti ilmeisesti pidättää naurua epätoivoisesti.
“Voin minä nuolaista sinuakin, jos se saa mielesi paremmaksi”, Sirius ehdotti, mutta näki ajoissa Jamesin varoittavan mulkaisun, ja perääntyi Remuksen sänkyä kohti. “- tai sitten voin vain istua tänne sängylle Remuksen viereen ja antaa teidän jutella rauhassa.” Hän tosiaankin istui Remuksen viereen, heilautti kätensä tämän hartioiden ympärille ja virnisti iloisesti. “Remus, vanha ja uskollinen ystäväni, mitä sinulle kuuluu?”
Remus vilkaisi Siriusta huvittuneena.
“Sinulla on ihan liikaa energiaa”, hän sanoi mutta hymyili samalla. Sirius nuolaisi häntä nopeasti poskesta. Remus katsoi Siriusta silmät viiruina.
“Koirat tervehtivät toisia nuolemalla, mutta tiedätkö, mitä sudet tekevät?” hän kuiskasi Siriuksen korvaan.
“No?” Sirius kysyi leikkisästi.
“
Purevat.”
Sirius ei ehtinyt reagoida mitenkään, kun Remus jo näykkäisi häntä kaulasta nopeasti, mutta tehokkaasti. Siihen jäisi varmasti epäilyttävän näköinen jälki, mutta jostain syystä Sirius ei jaksanut välittää.
Sillä välin kun Sirius ja Remus olivat vaihtaneet tervehdyksiä, James oli onnistunut keskustelemaan Lilyn kanssa ennätyspitkään ilman minkäänlaisia kirouksia tai ahdisteluyrityksiä. (Yleensä Lily hoiti tuon ensimmäisen, James viimeksi mainitun.)
“Anteeksi Siriuksen puolesta”, James oli ensin sanonut. “Hän innostuu välillä… vähän liikaa.”
Lily oli hymyillyt hämillään ja heilauttanut kättään vähättelevästi ilmassa.
“Ei se mitään”, hän oli sanonut ja tuijotellut vaivaantuneena lattiaa.
“Mikä sinun asiasi oli?” James oli kysynyt kiireellä, ennen kuin tytön päähän ehtisi iskeytyä ajatus, että hänen pitäisi lähteä. Sitä paitsi hänellä ei tosiaankaan ollut aavistustakaan, mitä asiaa Lilyllä saattoi olla tänne kouluvuoden ensimmäisenä päivänä. Eihän James ollut vielä ehtinyt tehdä mitään, mistä Lily olisi voinut tulla valittamaan! Eikä hän sitä paitsi näyttänyt ollenkaan murhanhimoiselta. Paremminkin… kauniilta.
“Ei minulla mitään.” Lily oli ollut vähän aikaa hiljaa miettien, mitä voisi vielä sanoa. “Kunhan tulin… tervehtimään.”
Vaivaantunut hiljaisuus. Lily oli liikahtanut lähteäkseen.
“Miten kesälomasi meni?” James oli kysynyt. Jos Lily ei vieläkään kiroaisi häntä, hän olisi taivaassa.
“Hyvin”, Lily oli sanonut iloisen yllättyneenä. “Entä sinun?”
“Hyvin.” Taivaassa, hänen täytyi olla taivaassa.
“Nyt minun pitää varmaan lähteä. On… juttuja”, Lily oli sanonut epämääräisesti.
“Lily”, James sanoi ja Lily kääntyi vielä. Eikä käskenyt käyttää sukunimeä etunimen sijaan. “Lähtisitkö joskus… vaikka kahville?”
“Enpä usko, James”, Lily naurahti. James, ei Potter. Edistystä. “Tai ehkä sittenkin. En kerro.”
Lily naurahti ilkikurisesti ja oli hetkessä kadonnut alas portaita. James oli taivaassa, mutta Siriuksen ääni pudotti hänet aika nopeasti alas sieltä. Sitä varten ystävät ovat.
“Uuu, joku taitaa päästä sänkyyn!” Sirius ulvoi ihan vain tavan vuoksi.
“Itse olet sängyssä. Kuutamon kanssa. Että sinuna pitäisin suuni kiinni”, James vastasi ja Peter nauroi.
Sirius vain vilkaisi vierellään loikoilevaa Remusta. He olivat kellahtaneet selälleen sängylle niin, että jalat roikkuivat sängyn ulkopuolella. Remus haukkasi hampaillaan ilmaa pari kertaa ja murisi. Sirius nauroi hiljaa. Hän sulki silmänsä. Hänen teki mieli ottaa toista poikaa kädestä kiinni, muttei hän uskaltanut.
Kului vähän aikaa ja Sirius oli jo melkein unessa, kun hän tunsi käden omassaan. Jos hän olisi ollut koira, hän olisi heiluttanut häntäänsä.
