Luoksesi palaan (S, 156/156 raapaletta, shamanismi, Elvar/Aala)

[Isfet]

kuuskidi, ihanaa että olet löytänyt tiesi tänne ja kommentoit! Hups, voi ei aikamuoto Joo, enimmäkseen on preesenssiä, mikä on mulle vähän vieraampi kirjoittajana, ja sitten tietyt tapahtumien kertailut on imperfektissä. Mutta kesken raapaleen ei ollut tarkoitus päästä vaihtumaan, muoksin pois. Jep, pienestä arvostuksen noususta ei olisi haittaa... Tässä tulee!

SparklingAngel, hii, tässä kesti kauemmin kun aioin, mutta lisää "erittäin mystistä shamaanitaikuutta" tulee tässä!

A/N: Se tavallinen tarina, halusin julkaista kaksi rapsua kerralla, mutta toisessa kesti. Lisäksi ensimmäinen tuotti sanallista päänvaivaa, mutta olkaatten hyvät jälleen:

17.
150 sanaa

Aala alkaa valmistella henkimatkaa näennäisen rauhallisesti, ottaa esiin rummun, yrttejä ja puristaa sauvan käteensä. Elvar näkee ohimoilla kiiltelevän hien ja nykivät sormenpäät, katsoo Aalaa silmiin.

"Rummutanko minä?"

Aala nielaisee ja nyökkää pienesti, murentaa yrtit nyrkissään, nuuhkaisee ja heittää tuleen. Elvar etsii oikeaa tahtia, Aala alkaa tanssia.
Kaikki katsovat, Elvarin sydän hakkaa rummutuksen tahtiin, Aalan jalat ovat paljaat ja tomuiset. Hengitys katkeilee ja kehon liikkeet muuttuvat epäsäännöllisiksi, kunnes Aala luhistuu ja Elvar heittää rummun käsistään hidastaakseen tömähdystä. Hän asettaa Aalan makaamaan Marin viereen ja odottaa.

Siinä menee liian kauan, joku käy ovella ja ihmettelee ohimennen miten Elvar on yhä siellä. Elvar vastaa Marin olevan hänellekin läheinen, ääni on hieman liian käheä. Aala kouristelee ja Elvar katsoo levottomana, mutta silmät pysyvät kiinni. Pulssi tuntuu hitaana tykytyksenä, katoaa ja palaa. Rintakehä tuskin liikkuu kunnes Aala haukkoo henkeään ja tuijottaa Elvarin silmiä.

Kukaan ei huomaa, sillä Mar henkäisee äiti, ennen kuin vaipuu takaisin uneen.

18.
100 sanaa

Ei se ole heti ohi, ei tietenkään. Mutta nyt Mar alkaa parantua, Aala käy hänen luonaan, ensin päivittäin ja sitten vain kerran toteamassa hänet terveeksi.

Elvarista tuntuu, ettei kukaan muu kiinnitä huomiota siihen, miten Aala itse voi. Tummuneisiin silmänalusiin ja tavallista kalvakampaan ihoon, siihen miten hän näyttää pienemmältä. Hänenkin elinvoimansa onneksi palaa hiipien, ryhti suoristuu takaisin entiseen mittaansa ja silmät hehkuvat. Eräänä iltana hän uskaltaa viimein esittää kartellun kysymyksen.

”Mitä sinä koit silloin?”

Aala varoo katsomasta häneen ja vetäytyy sisäänpäin. Elvar huokaisee hiljaa ja nousee, katsoo viimeisen kerran ovelta. Aala pitää päänsä painettuna ja ovi kolahtaa kiinni. Ulkona pakastaa.

[Lunalotta]

Aww oivoi voi eivoi voi ei oi voi ei voi oi! (ja kyllä, tossa ei ollu mitään logiikkaa)
Sitä Aalamaisen mystistä shamaanitaikuuttahan sieltä tulikin! Hrmi että Aala ei kertonut mitä hän koki silloin, mutta oli tuo yrtit tulessa ja tanssiminen taas jotain niin kiehtovaa! Mistä sä nää kaikki asiat revit, keksitkö sä itse vai luetko jostain? Ootko hyvinki perehtyny shamanismiin? Tosi jännää! Mutta hyvä, että Mar parani! Jospa nyt saataisiin sitä rakkauttakin ja romanssia lisää?

[Isfet]

SparklingAngel, kiitos. Noista kaikista shamanismi-jutskista, niin kyllä luen niitä osittain jostain, osittain keksin, eli tämä ei ole mikään täydellinen tietolähde

A/N: No niin. Ennustan, että tässä tulee nyt juttua ihan puun takaa, mutta olen siis suunnitellut tätä ihan alusta saakka, ja myöhemmin sillä on jonkinlaista merkitystä. En repinyt tätä siis hetken mielijohteesta, uskokaa.

19.
150 sanaa

Aalan mökki on tyhjä. Se yksin ei olisi kovin hämmentävää, mutta tuoreessa lumessa ei näy shamaanin jälkiä. Elvar kiertää mökin ympäri ja toteaa kaiken olevan paikoillaan, lisää varmuuden vuoksi yhden puun sammuvaan hiillokseen ja avaa oven lähteäkseen.  
Silloin hänen eteensä laskeutuu valkoinen tunturipöllö.  

Hetken he molemmat tuntuvat yllättyneiltä, pöllö liikehtii kuin noustakseen uudelleen siivilleen.  

”Älä.” 

Lintu pörhistää sulkiaan. Elvar ottaa askeleen lähemmäs. Äkkiä pöllö nousee ylös ja lentää nuorukaisen yli sisään, Elvar asettelee hetken jyskyttävää sydäntään ennen kuin menee perään. Aala on kietoutunut hätäisesti karheaan huopaan, Elvar polvistuu kohentamaan tulta selin häneen. Vaatteet suhisevat hiljaa ihoa vasten, jalat tepsuttavat tulen ääreen. Aala lämmittelee käsiään ja mutisee kiitoksen.  
Kun hiljaisuus yhä jatkuu, Elvar tarttuu turhautuneena Aalan käsiin. Shamaani kavahtaa, mutta ote käsistä pitää. 

”Kerro minulle”, Elvar kuiskaa.  

Aala hengittää nopeammin, nielaisee kerran, kahdesti. Huulet raottuvat, rintakehä kohoilee, mutta lopulta Aala vetää kätensä irti ja kääntyy selin. Elvar nousee ja lähtee, sadatellen pimeyteen.  

20.
100 sanaa

Elvar ei ole luovuttanut, Aala on vain saanut vähän aikaa. Ja nyt mies aikoo puolestaan saada selityksen. Hän nykäisee ovea, todeten sen olevan salvattu sisältä päin.  

”Aala.” 

Ei vastausta. 

”Aala, päästä minut sisään”, Elvar sanoo hiljaa. Hän tietää Aalan olevan siinä, ehkä nojaamassa selkäänsä ovea vasten.
  
”Minä aion odottaa tässä, kunnes avaat.” 

Elvar istuu ovenpieleen ja nojaa päätään seinään. Kuluu hetki, toinenkin. Hiljaista hengitystä. 

”Elvar, sinä palellut siellä.” 

”Ehkä.” 

Elvar kuulee Aalan tuhahduksen, tämä poistuu ovelta. Kylmyys alkaa vähitellen kangistaa hänen jäseniään, edes hengitys ei enää huurua. Lopulta ovi avautuu hieman, ja nainen seisoo ovensuussa, kulmat paheksuvasti kurtussa.  

”Tule sitten.” 

[Lunalotta]

Oonko mä vaan tyhmä vai miksen tajunnut näiden kahden raapaleen ideaa? Tai siis joo, Aala oli ehkä se pöllö, mutta mitä Aala salailee jonka Elvar haluaa tietää? Kirjoitahan lisää kuules!

[Isfet]

Sparkly, tässä on 

A/N: No niin, hiljaa etenee...

21.
100 sanaa

Aala ei kiirehdi. Hän ottaa kaksi mukia, joihin ripottaa yrttejä ja kaataa päälle kiehuvan kuumaa vettä. Sitten hän levittää nahan aivan tulen ääreen ja viittaa Elvarin istumaan, ojentaen hänelle toisen mukeista. Kun Elvar ottaa ensimmäisiä siemauksia, Aala etsii katseellaan paikkaa johon istua itse. Lopulta hän käy itsekin tulen ääreen, vastapäätä Elvaria.

”Kerro minulle.”

Aala tuijottaa höyryävää juomaansa, sormet nykivät vasten mukin laitoja.

”Mitä?”

”Kaikki.”

Aala naurahtaa karheasti ja pudistaa päätään. Liekkien valo leikittelee valkeissa hiuksissa, ja Elvar pohtii millaista olisi juoksuttaa sormiaan niiden lomassa, haistella niiden savunsekaista tuoksua.

”Sinun täytyy tyytyä vähempään.”

Elvar nyökkää ja Aala vetää syvään henkeä.

22.
100 sanaa

Yön aikana kuvio hahmottuu hitaasti. Aala puhuu välttelevästi, raapien vain kevyesti pintaa. Elvar tajuaa, luultavasti paremmin kuin Aala itse, että tytön täytyy purkaa edes hieman sitä kaikkea, mitä tämä on kerännyt sisälleen.

”Minulla ei ollut ruumiista. Oli pimeää ja hapuilin, se veti minua puoleensa -” Aalan ääni vapisee ja silmät sulkeutuvat.

”Sitten Senta tuli, tunturipöllön hahmossa. Hän vei minut pojan luo, jätti sinne yksin. Minun piti yrittää tuoda meidät molemmat takaisin, ja se veti meitä luokseen - ”

Aalan ääni särkyy, Elvar tahtoisi kietoa kädet hänen ympärilleen, lohduttaa. Hän ei ollut edes muistanut vanhan shamaanin nimeä.

”Siitä asti olen –, olen osannut muuttaa muotoani.”

[Lunalotta]

Haa, no nyt selvisi! Aala siis osaa muuttua tunturipöllöksi! Mutta voi raukka, kun sillä on niin paljon tuskia varmasti sisällään. Onneksi Elvar kuuntelee, jos Aala vain haluaa kertoa. Ja aavistinko tässä olevan yksipuolista rakkautta, että Elvar on rakastunut Aalaa muttei tiedä toisen tunteista? Hmm Kiitos kuitenkin ihanuus näistä ihanuuksista. :3

[Neiti Syksy]

En ymmärrä, kuinka olen missannut nämä. En ole siis ollenkaan huomannut ja sätin itseäni täällä. Sillä nämähän olivat aivan loistavia!

Shamanismi on mielenkiintoista (olen itse kirjoittamassa dystopiaa shamaaneista) ja koko tämä kerrontakulku. Okei, ensiksi ajattelin Elvarin ja Aalan olevan femmeparitus ja sain kyllä yllätyksen, kun ei ollutkaan. Tämähän ei ollut millään muotoa huono asia, koska näin tämä kuulostaa paljon hm. Todemmalta? Ehkä väärä sana käyttää tähän yhteyteen, mutta tykkään näistä vastakohdista. Elvarin vanhemmat myös ovat hyvin niukkapuheisia ja paheksuvia, jotenkin tykästyin niihin hahmoina, kuinka he ovat rakennettu.

Jokainen raapaleesi on pysynyt samassa tunnelmassa, jota itse ihailen ja ihmettelen suuresti. Jos itse koetan kirjoittaa jotain raapalesarjaa, se tyyli vaihtuu välissä radikaalisti. Sama tapahtuu kyllä kaikkien tekstien suhteen, joiden kanssa pidän taukoa jostain syystä, mutta raapaleissa se näkyy heti. Näissä sitä ei näy, vaan näissä on se sama ihana, unelias tunnelma. Uneliaalla tarkoitan sellaista miljöötä, jossa lumi leijailee suurina lumihiutaleina alas, revontulet maalaavat taivasta ja jalanjäljet peittyvät. Sellaista ihanaa Lappi-kuvausta, mitä niin kovin rakastan. Raapaleet myös sopivat tähän yllättävän hyvin. Useimmat raapaletarinat tuntuvat jotenkin liian pätkinäisiltä, kun on vain satasanasia pätkiä (tai joissain jopa 300, kuitenkin) ja jotkut tarinat eivät tunnu soveltuvan raapalemittaan. Sinun raapaleissasi en edes kaipaa lisää sanoja (vaikka lisää raapaleita toki ;>), koska ne vähät sanat tuntuvat kuvailevan kaiken niin vahvasti. Niiden sisällä on enemmän sanoja, kuin laskuri näyttää. Kokonaisia kohtauksia. Maalaten kuvan verkkokalvoille, josta saa itse väännettyä lisää tuhat sanaa. Ja jonkinlainen pysähtyneisyys ja toistokin on kiva. Ainakin, mihin olen kiinnittänyt huomiota, on mm. raapaleesi loput. Elvar kävelee, ulkona pakastaa... tällaisia pieniä lauseita, jotka luovat dramaattisemman ympäristön raapaleelle. Lopettaen ne niin, että joko tulee surulliseksi tai rauhalliseksi tai kylmääväksi (se, että ulkona pakastaa, toi minulle kylmät väreet, enkä osaa oikein selittää, että miksi).

Ainoa, mikä vähän häiritsi näissä, oli pilkuttomuus. Paljon sellaisia paikkoja, mihin pitäisi laittaa pilkku, mutta pääsin siitäkin loppujen lopuksi yli niin, että se ei häirinnyt niin kovasti. Kuitenkin itse hahmot veivät mennessään! Ainiin, ja nyt kun vielä muistan: Aalan hiustenvärin muuttuminen oli kiintoisa yksityiskohta. Tykkäsin niin kovin.

Eli siis, toistan vielä: rakastin tätä maisemaa ja voi että. <3 Toivottavasti näitä on tulossa vielä kovasti lisää! Muodonmuuttajuus on myös jännä juttu, todennäköisesti siitäkin kuulemme sitten lisää seuraavalla kerralla.

- Syksy

[Isfet]

SparklingAngel, jep, ei ole helppoa kummallakaan. Kuka ilkimys kehtaa kiusata heitä noin? 

Neiti Syksy, ihanaa että tämän pariin eksyy uusiakin lukijoita! Kehusi saavat minut punastelemaan ja virnuilemaan iloisesti yhtäaikaa! :#3 Heh, loppuun pitää aina saada ripaus dramatiikkaa Tuo pilkuttumuus voi olla jossain typo, jossain ihan puhtaasti tyylikeino, pitäisi varmaan käydä raapaleet joskus ajatuksella läpi.

A/N: Noh, tämä on lähinnä täyterapsu, eli ei vielä lisää muodonmuutoksesta, mutta tulossa on!

23.
100 sanaa

Elvarista tuntuu, että hän on vasta päässyt ummistamaan silmänsä, kun havahtuu koputukseen. Oven takaa paljastuva kirkkaus kuitenkin osoittaa, että päivä on jo pidemmällä.

”Elvar? Et kai sinä ollut enää nukkumassa?”

”En tietenkään, äiti”, Elvar huokaisee tukehduttaen haukotuksen.

”Tulin tarkastamaan kuinka voit”, äiti liikehtii levottomasti, Elvar tajuaa vasta nyt päästää hänet sisään.

Tuli on sammunut ja nainen käy helpottuneena sen kimppuun, samalla kun Elvar yrittää näyttää hieman virkeämmältä ja haroa hiuksiaan järjestykseen. Hän vakuuttelee kaiken oleva hyvin, kyllä, hän tulee joskus käymään. Ei, hän ei ole unohtanut.

Elvar sietää tutkivat silmäykset ja saattaa äitinsä kotiin, hangen kimaltaessa auringossa. Hän jää hetkeksi.

[Lunalotta]

Oi, taas uusi rapsu :3
Pidin tästä, koska vaikka tämä ei ollut niin tietoa tai jännitystä/tapahtumia tuova, niin kelpasi juurikin sellaisena täytelukuna. Ja mieleen jäi eniten taas tuo loppu (miten taitavasti sä osaatkaan nää raapaleet lopettaa) ja Elvarin kaipaus Aalan näkemisestä. Toivottavasti Aala sieltä tulisi lopulta eikä olisi unohtanut!

[Isfet]

Sparkly, jaksat ihailtavan uskollisesti kommata jokaista pikku räpellystäni, se on pakko myöntää :')

A/N: Ettei vain tapahtuisi pientä lämpenemistä? Eihän tässä ole kunnolla vielä ehditty jahkailemaankaan!

24.
100 sanaa

Kun Elvar seuraavan kerran menee Aalan luo, mikään ei ole muuttunut. Aala on vaitonainen kuten ennenkin, keskittynyt täysin omiin pieniin askareihinsa. Hän ei puhu, ei edes vilkaise Elvariin päin. Nuorukainen tyytyy tähän, istuu jälleen katselemassa miten toinen ottaa yrttejä eri pusseista, sekoittaa niitä yhteen ja siirtää uuteen pussiin.

Sitten Aala keittää vettä, hauduttaa heille juotavaa, ja jatkaa. Tuoksu leviää mökin joka sopukkaan. Elvar ottaa pieniä kulauksia ja tutkaillee tuttuja pieniä eleitä, nauttien toisen läsnäolosta. Siitä, ettei hänen tarvitse olla aivan yksin. Lopulta hän nousee lähteäkseen.

”Hyvää yötä.”

”Hyvää yötä, Elvar.”

Elvar hätkähtää yllättyneenä. Taivaalla tanssii revontulia, ja Aala hymyilee hänelle.

25.
100 sanaa

Aalaa arvostetaan kylässä enemmän kuin ennen. Elvar huomaa sen selkeästi vasta nyt, kun Aala vie yrttijuomaansa ja pari amulettia toiseen taloon. Ihmiset nyökkäilevät suopeasti kun hän kulkee ohi, pysäyttävät pyytääkseen häneltä pientä loitsua. Aala vastaa lyhyesti ja hymyttä, mutta kuitenkin kohteliaasti. Aina niin kohteliaasti, tulen huomenna, puoliltapäivin tai käyn katsomassa häntä piakkoin.

(Kun Elvar vetää ahkiollista polttopuita kylän läpi, he epäröivät minne katsoa.)

Yöllä shamaani kohoaa siivilleen, liitää äänettömästi kuun valaisevan maiseman yllä. Elvar katselee pöllöä oveltaan, miettien millaista olisi todella lentää. Ehkä Aala tavoittelee sillä vapautta, luo illuusiota siitä, että voisi oikeasti lähteä milloin tahtoisi.

Elvar toivoisi pystyvänsä samaan.

[Lunalotta]

Äläs nyt, onhan tässä jo 25 raapaletta jahkailtu ja pohdittu, eiköhän nyt se pieni lämpeneminen olis jo tervetullutta! Nää rapsujen loput taas oli se kohta mihin kiinnitin huomion. Opeta mullekin tuo raapaleiden hieno lopettaminen Ihanaa, kun Aala vastasi Elvarin hyvänyöntoivotukseen, ja tuo toinen rapsu missä se lähti lentoon.. Mäkin haluaisin olla vapaa ja lentää sun luo <3
Kirjoita taas lisää, mikäli Luna/Ginnyiltasi ehdit xD

[Neiti Syksy]

Hui, kun olitkin nopea jatkamaan! En valita yhtään, mutta haaveilin, että olisin ehtinyt kommentoida jo aiemmin.. noh.

Vitsit! Ihanaa, että Aalaan aletaan lämmetä. :3 Ihana on, vitsit. En voi hehkuttaa tätä sanoin oikein kunnolla, mutta sydämeni olen myynyt kyllä. Pientä lämpenemistä tosiaan tapahtuu! Vaikka sekin on sitten oikeasti pientä ja hidasta. Mutta slowburnit ovat muutenkin parhaita tekstejä. Saa itse lukijanakin lämmetä ja syttyä aivan rauhassa, kunnes on jo ravistelupisteessä...

Oi voi, näitä on niin vaikea kommentoida, kun nämä kertovat niin selkeästi. Toivon toki edelleen jotain istuskeluiltaa, missä Elvar saa vihdon kysyttyä kaikkia asioita Aalalta. Ahdistaa vähän nurkkaan mutta ei sillein ikävällä tavalla, vaan Aala huokaisisi ja kertoisi - koska ei pääse muuten Elvarista eroon. Tykkään näistä kahdesta itsepäisestä. <3 Elvarin äiti on myös kiva. Vaikka itse jo ajattelin, että Elvarin äiti olisi käynyt Aalan luona sanomassa pari valittua sanaa, huolestuneena pojastaan ja hänen käytöksestään. Eihän sellaista sovi tehdä, että vehtailee kylän samaanin kanssa!

Kiitos ja toivon jatkoa myös. <3

- Syksy

[Isfet]

Sparkly, tälle on hankittava aikaa

Neiti Syksy, hui tosiaan! Nyt on putki päällä, ei voi muuta sanoa! :'D Nämä ovat hyvin sopimattomia ja tietävät sen itsekin, mutta kukaan ei ole vielä uskaltanut puuttua asiaan.

A/N:  Huups, tosiaan on putki päällä. Talvinen sää inspiroi kirjoittamaan tätä (tänään oli ihana auringonpaiste <3) ja Sparkly pakottaa julkaisemaan Nämä eivät siksi ole saaneet osakseen niin monia arvostelevia silmäyksiä kuin muut ja dialogiakin tuli reilusti. Noh, näillä mennään!

26.
100 sanaa

”Hei, Elvar!”

Elvar käännähtää hitaasti ympäri. Noin viisitoista-, ehkä kuusitoistakesäinen tyttö juoksee talojen välistä häntä kohti. Vaaleanruskeat palmikot pomppivat hänen selässään, hengitys huuruaa ilmassa ja posket punoittavat pakkasesta. Idunna, Elvar muistaa viimein, kun tyttö pysähtyy kevyesti hengästyneenä hänen eteensä.

”Löysinpäs sinut”, hän huokaisee.

Idunnan povi kohoilee tiheästi, eikä Elvar osaa olla kuin etäisen kiinnostunut, mitä tytöllä on sanottavanaan.

”Isäni kerää miehiä savottaan. Eteläsuo on nyt jäässä.”

Elvar ei vastaa mitään, joten tyttö jatkaa.

”Mi-, tai siis he ajattelivat, ehtisitkö sinäkin”, tyttö punehtuu aavistuksen lisää.

Elvar puree huultaan. ”Ehtisinhän minä.”

Idunna hymyilee, saaden Elvarin tuntemaan olonsa omituisen levottomaksi. Hän pakenee paikalta.

27.
100 sanaa

”Millaista on lentää?” Elvar kysyy.

Aala nostaa katseensa keitoksestaan ja kallistaa päätään.

”Vapaata.”

Hän yrittää palata takaisin työhönsä, hämmentää seosta ja kaataa siihen tilkan lisää vettä. Tuntiessaan yhä Elvarin tuijotuksen itsessään, hän tuhahtaa.

”Pöllölle se on helppoa. Pehmeät höyhenet kantavat, olo on voimakas ja kevyt.”

Elvar koettaa kuvitella sitä. Hän kuitenkin huomaa jotain kauniin puheen pohjalla, ja koska Aala on tavallista puheliaampi, hän jatkaa vielä.

”Mutta et rakasta sitä.”

Aalan lihakset jännittyvät. Hetken kuluttua hän vastaa, ääni on pingottunut.

”En. Se ei ole oma muotoni. Oma henkieläimeni.”

Elvar ei kysy enempää, ei vaikka tahtoisi. Hän kokeilee kepillä jäätä joskus toiste.

[Neiti Syksy]

Jei! Nämä jatkuikin näin pian. <3

Juoni tiivistyy! Vaikka en tiedä, tarvitsisinko tai haluaisinko tähän juonta, koska tämä on niin ihana raapalesarja ilman mitään juoniakaan, mutta hui kun jännitys tuli! Idunna on todella kaunis nimi ja aistin jo kolmendraamaa. Elvarin äiti on vihjassut Idunnalle tai rohkaistanut Idunnaa ilmaisemaan tunteitaan Elvaria kohtaan... Okei, ehkä luon liikaa ilkeitä juonikuvioita, missä pahiksena on Elvarin äiti mutta noh. Ehkä Aalakin ilmaisee tunteitansa mustasukkaisuudella.. Mutta luultavasti nyt hätiköin. Tämähän voi tapahtua vasta piitkään ajan päästä, koska nämä etenevät muutenkin hitaasti - ja hyvä niin! Olen vähän edelleen järkyttynyt yhtäkkisestä Idunnan mukaantulosta, mutta todella kiva saada tuore henkilö messiin. :3 Pitää vielä sanoa, että naurahdin hieman, kun Idunnan povi kohoilee ja Elvar ei osaa olla kuin etäisen kiinnostunut tytön sanottavasta - veikö kissa kielen eikun!

Tuo viimeinenkin raapale oli sitä tuttua seesteisyyttä. Elvar koetta päästä lähelle ja Aala ei haluaisi alentaa suojamuuriensa. Mutta!! Minua nyt kiinnostaa niin kovin, mikä sitten on Aalan henkieläin. Ja miten se näkyy: edustaako sitä muotoa unessa vai saako siltä ohjeita vai siis mitä miksi milloin ja olisiko muodonmuuttajuus mahdollista myös siihen? Paljon kysymyksiä, vaikea saada muodostaa kyllä niitä oikein ulos, kun pohdin vain.

Kiitos tästä tahdista, nämä olivat makoisia. <3

- Syksy

[Lunalotta]

Wiii tietenkin minä pakotan, kirjotan sentään 50k Sirremusta sulle, niin saat luvankin kanssa julkaista näitä vastineeksi (ja sitä Luna/Ginnya)!
Aaa, nää rapsut oli taas ihania. <3 Idunna on kiinnostava hahmo, tuleekohan tähän tosiaan jotain kolmiodraamaa vai osaako Elvar pysäyttää tytön tunteilut ajoissa ennen kuin tyttö ehtii ihastua liikaa? Vai onko Elvar itsekin kenties lääpällään, tosin Elvar kuuluu Aalalle, murr. Ja tuo Aalan ja Elvarin keskustelu! Minäkin haluan tietää mikä Aalan oikea henkieläin on ja silleen. Jatkajatka! <3

[Isfet]

Neiti Syksy, juonta on alkanut ilmestyä ihan itsekseen, lupia kyselemättä Tiedän, että Idunna tuli vähän puskista, mutta toivottavasti et järkyttynyt tästä(kään) liikaa. Heh, pohdintasi saavat vastauksensa kyllä - ajallaan.

SparklingAngel, välillä minäkin ihmettelen, mitä nämä oikein ajattelevat ja kuinka pitkälle joudutaan...

A/N: Olen ilkeämielinen ihminen, ja lähetän Elvarin nyt vähäksi aikaa metsään, pois molempien tyttöjen ulottuvilta! Kyllä hänet sieltä poiskin tuodaan, mutta ei heti

28.
100 sanaa

Elvar näkee isäänsä parin päivän kuluttua. Hän on saanut hyvin kalaa joesta, ja päättänyt tuoda yhden pojalleenkin. Tai ainakin se on syy, jota hän käyttää. Syy pitää aina olla, muuten tasapaino järkkyy ja kaikki muuttuu vielä vaikeammaksi. Kiusaantuneisuus paistaa miehen vaivalla kasvatetun kuoren läpi.

”Olet kuulemma lähdössä Yrvinin mukaan.”

”Olen.”

”Hyvä. Saat jotain tekemistä”, isä nyökkää.

Elvarkin nyökkää, kuuntelee pohjalla kaikuvaa varoitusta. Vanhempien mielestä hänellä on selvästi ollut liikaa vapaata aikaa.
 
”Hänellä on sievä tyttö.”

”Niin.”

Isä kääntyy pois reippaasti, ja ottaa jo muutaman askeleen, ennen kuin Elvar jatkaa:

”Muista kertoa äidillekin.”

Elvar näkee sävähdyksen, ennen kuin kumauttaa oven kiinni.

29.
100 sanaa

Lähtöpäivän aamu on kylmä, syvän sininen. Pari poroa on valjastettu kevyiden rekien eteen, paluumatkalla ne saavat vetää puut kylään. Niiden hengitys nostattaa ilmaan sakeita höyrypilviä. Pieni joukko on tullut saattamaan lähtijöitä. Idunna halaa isäänsä äitinsä jälkeen, luoden sitten kainon katseen kauempana seisovaan Elvariin. Hyvästien jälkeen miehet asettuvat seisomaan kapeille liuskoille ja ottavat nahkanyöristä topakasti kiinni.

”Ja muistakaakin, älkää missään nimessä kääntäkö jalkojanne poikittain! Tipahtaneet keräillään vasta paluumatkalla!” ohjastaja huikkaa varoitukseksi ja suomaisee poron selkää.

Kevyen viiman kylmyys nostaa vedet silmiin. Nahkarukkaset kangistuvat nyörin ympärille, pöllyävä lumi pistelee kasvoja. Viimeisellä vilkaisulla kylään Elvar on näkevinään kukkulalla hahmon, jolla on valkeat hiukset.

30.
100 sanaa

Metsän kauneus on ällistyttävä. Suon männyt ovat jääneet kituliaiksi ja hieman vääriksi, mutta oksilla roikkuva lumi koristaa ne. Huurrekukat kirjovat runkoja, on melkein rietasta edes hengittää.

Matka on jäykistänyt lihaksia, monet ravistelevat käsiään ja jalkojaan ennen kuin istuvat syömään. He sopivat keskenään, että noin puolet aloittaa kaivamaan lumiluolia ja loput kaatavat puita. Kun oma makuupaikka on valmis, vuoroa vaihdetaan.

Elvar tekee ensin yösijan, ja ottaa sitten kirvesmiehen paikan Òskelta. Jäinen puu antautuu hitaasti iskuille, selkä kostuu hiestä. Kun Elvar saa puun maahan, kaksi ihmistä karsii siitä vähäisetkin oksat kassaroilla.

”Hyvää työtä, poika.”, Yrvin sanoo hyväksyvästi.

Elvar upottaa terän uuteen puuhun.

[Neiti Syksy]

Vitsit kun minua hävettää lukea aikaisempia kommenttejani. Noh, oli miten oli.

Mielenkiintoinen ratkaisu viedä Elvar hetkeksi metsään pois naikkosten luota. Todella järkevää, itseasiassa. Saa kyllä nähdä, sitten kun Elvar palaa, että onko siellä jo vanhemmat järjestäneet tulevat häät Idunnan kanssa. No, en tiedä. Tykkään niin hirmuisesti näistä tunnelmapalasista. Kun on niin kylmä, syvän sininen ja poroja ja äh. <3 Olen ihan sydäminä täällä ja ahmin nämä. Tosin, koska nämä ovat niitä ihania tunnelmakuvauksia, en osaa oikein kommentoida mitään, kun vaikea tarttua johonkin. :< Näiden vanhakieli on myös ilahduttavaa. Sanastoa, jonka suurin osa ihmisistä on jo jollain tapaa unohtanutkin kenties.

Kirjoitusiloa, roikun täällä mukana mutkissa. <3

- Syksy

[Lunalotta]

Olen ilkeä ja sanon vain: Jatka. <3

[Isfet]

Neiti Syksy, pyh, ei niissä ole mitään hävettävää. Hah hah, saa nähdä mitä sitten oikein tapahtuu, kun Elvar raukka on poissa eikä voi estää mitään...

Sparkly, tässä, ilkimys.

A/N: Yksi astetta hämympi rapsu, olkaatten hyvä.

31.
100 sanaa

Illan hämärtyessä liikaa kaikki kömpivät nukkumaan. Elvarinkin lumiluolan pohjalle on levitelty männynhavuja ja porontaljoja, joiden väliin hän kömpii lepäämään. On pimeää, ilmanottoaukosta näkyy kappale kirkasta tähtitaivasta.

Siinä maatessa on helppo unohtaa, miten lihaksia särkee ja sitä pientä palaa syvällä sisällä kaihertaa. Sitä, mikä nykyään on aina läsnä.

Kun nuorukainen lopulta vaipuu uneen, se ei tuo tyhjää lepoa. Unessa Idunna juoksee kädet levällään häntä kohti metsässä, puut heidän ympärillään humisevat rauhallisesti. Elvarin rinnassa lyö pakokauhu, tytöllä on hänen äitinsä silmät ja kukkia hiuksissaan. Sitten ruskeatukka on poissa, aukon laidalta kivikasasta kömpii esiin naali, joka kirmailee hänen ympärillään.

Ja tuuli ulvoo puissa.

[Isfet]

32.
100 sanaa

”Hoi! Nukutko sinä vielä?”

Elvar räpyttelee silmiään. Hetken kuluttua hän kykenee jälleen muistamaan missä on, ja kömpii kirpeään ulkoilmaan. Kylmyys polttelee keuhkoja, suuta kuivaa ja lihakset ovat jumissa.

”Väsyttääkö?” Òske kysyy.

”Niinkin voisi sanoa”, Elvar ähkäisee pyöräyttäessään hartioitaan.

”Tule, nuotion luona on vähän aamiaista.”

Se päivä kuluu vielä puita kaataessa. He ovat valmiina kun ilta jo sinertää, eikä kovin moni ole halukas yrittämään yön selkään. He päättivät yksissä tuumin yöpyä vielä kertaalleen, ja lähteä aamulla takaisin. Kaikki kerääntyvät nuotion ympärille juttelemaan, joku alkaa keittää muhennosta kuivatuista sienistä. Savulihasta vuollaan lastuja tärisevin käsin, joku nauraa.

Tähtikirkkaalle taivaalle alkaa kerääntyä pilviä.