Kirjoittaja:Carrot
Ikäraja:S
Genre:No jonkun sortin fluffy/romance
Yhteenveto:
Mä huusin koko talven pois musta sillä meluisalla sillallaA/N:Alunperin kirjoitin tämän yhelle kaverille kesän alun kunniaksi, mutta kun tuli luvattua Contessalle että julkasen jotain niin pakkohan se oli. Eli teille kahelle omistettu, ilman teitä tämä ei olisi täällä tänään
Tässä on kohtia joista en tykkää ja kohtia joista tykkään, kommentit ois kivoja. Ja tämähän on sitten kolmas jonka ikinä julkaisen ja ensimmäinen tänne finiin, älkää syökö mun päätä.
KesäilyäMeiän kesä oli niin sairaan ihana. Heti ku juostiin siitä laitoksesta ulos, me naurettiin, hymyiltiin kaikille joihin me melkein törmättiin. Me vaan juostiin koko ihan liian pitkä talvi pois meistä, ja sit naurettiin. Sä tarjosit mulle limsan, me juostiin rantaan, heiteltiin jäätelövohvelia linnuille ja sit me istuttiin siinä kylmällä nurmikolla, nautittiin kesästä, huudeltiin ohi kulkijoille kuinka onnellisia oltiin, ja elettiin hetkessä.
Me oltiin kuin siinä yhessä lastenkirjassa joka pölyttyi mun hyllyssä vuosikausia. Ihan kuin Ronja Ryövärintytär ja Birk Borkanpoika, mut ei me sisaruksia oltu. Helvetti, sisaruksia ei rakastettu näin. Mä huusin koko talven pois musta sillä meluisalla sillalla, sanoin et mä haluun olla kuin Titanicissa, siinä kun se seisoo kannella, kädet sivuilla, mut sä et antanut. Mä mökötin sulle varman viis sekuntia, ja sit me taas naurettiin. Sä ostit mulle jonku ihme päärynäpehmiksen, ja sillä mä sotkin koko sun naamas. Mä suutelin sen jäätelön pois.
Me elettiin tässä hetkessä niin vahvasti että kukaan ei voinu meidän iloa pilata. Vaikka me vaan makoiltiin mun huoneessa, annettiin auringonvalon leikkiä kasvoillamme ja yhteen liitetyillä käsillämme, tuntui kuin oltaisiin oltu jossakin autiolla hiekkarannalla, kaukana kaikesta. Ja me pelättiin vaan kahta asiaa. Sitä et kesä loppuis liian pian, ja sitä et kuoltais ennen kesän loppua. Mut ei me kuoltais koskaan. Me oltiin ikuisia Peter Paneja, koko maailma oli meidän Mikä-Mikä-Maamme, ja metrolla me matkustettiin kohti toista tähteä oikealla.
Sä nauroit aina, että mä en tiennyt mitä mun ympärillä tapahtu. Sinä kesänä varmaan ainoa juttu jonka mä tajusin olit sä. Välillä mä lentelin Manhattanin yllä, ohitin pilvenpiirtäjät, Empire State Buildingin, ja hetkessä mä jo suutelin sua Eiffel-tornin juurella, ihan kuin jossakin postikorteissa. Mä sanoin sulle aina kuinka ihana sä oot, ja kuinka mä rakastan sua. Ja sä vastasit aina et mä oon ihanampi, ja rakkaampi. Ja mun sydän heitti jotain tuplavoltteja, ja mun sisällä juuri se osa, joka rakasti romanttisia leffoja hihkui riemusta.
Sä olit liian täydellinen ollaksesi totta. Mä rakastin sun pehmeitä hiuksias ja sitä kuinka sä pörrötit niitä aina haukotellessasi. Ja sun silmiäs. Ne oli mun tähtitaivas, mun oma pilvilinnani, täynnä suklaata ja ässä mixejä. Sä rakastit pepsiä, ja sitä me juotiin lähes joka päivä. Maattiin nurmikolla, sä syötit mulle mansikoita ja jäätelöä, ja juotiin pepsiä. Se oli meidän omaa romanssia.
Kesällä me oikeasti elettiin. Ja mua masensi aina kun sä jouduit lähtemään perheesi kanssa jonnekin sukuloimaan, ja mä jäin meidän maailmaamme yksin. Mut sä tuli takasin, aina sä tulit. Ja sä toit mulle aina jotain ylisöpöä. Jotain mikä muistuttais sua musta. Ihan kuin mä voisin unohtaa sut. Sä olit vaan liian ihana unohdettavaksi.
Kesä. Kesä. Kesä. Niin lyhyt sana, mutta meille se oli koko elämä. Yöttöminä öinä sä tulit hakemaan mua, heitit jotain pikkukiviä mun ikkunaan kuin jossakin leffassa, sulla oli mukana piknik-kori ja mä vedin shortsit ja t-paidan päälleni ja juoksin sun luo. Me painuttiin meren rannalle, istuttiin aallonmurtajan päällä, syötiin mansikoita ja sä kiedoit hupparis mun ympärille kun mulle tuli kylmä. Ja päivällä me nähtiin kavereita, uitiin lähes joka päivä, ja normaalisti sun aika kalvakka iho tuli päivä päivältä ruskeammaksi. Ja sä olit täydellinen silloinkin. Sun vino hymy kun mä heräsin päivätorkuiltani, tai sun ylikasvaneet hiukset kun mä herätin sut. Sillä meillähän oli kesä.
Juhannuksena me mentiin lavatansseihin. Mulla oli valkoinen mekko ja mä horjuin korkkareilla, kunnes lopulta tajusin tanssia paljain jaloin. Joku humppabändi soitti Paratiisia, sä lauloit mun korvaan ja lopulta kannoit mut laiturille, ja hyppäsit mun kanssa jäiseen veteen. Mä rakastin sua ihan liikaa, ja ne meidän pienet riidat repi mua palasiks, mut aina me sovittiin ja sit me syötettiin sorsia ja juotiin pepsiä.
Me vahdittiin porukassa mun pikkuveljiä, vietiin ne puistoon, sä hait torilta siitä vierestä mansikoita, syötit niitä mulle kun makoiltiin liukumäen päällä, keinuissa yritettiin koskettaa aurinkoa.
Sitten kun tuli mun synttärit sä annoit mulle punastellen kaksi lippua ulkoilmakonserttiin, nauroit kun suutelin sua. Sä veit mut syömään pikaruokalaan, ostit mulle suklaatötterön, ja raahasit mut lavan eteen, hommasit mulle esiintyjien nimmarit ja kysyit tykkäsitkö synttäreistäsi. No totta helvetissä tykkäsin. Mä rakastin sua.
Mut ei se kesään loppunut. Vielä sittenkin kun me raahustettiin takasin siihen laitokseen tunkemaan edes jotakin tietoa päähämme, mä istuin sun sylissä välitunnit, ja koulun jälkeen me vaan löhöiltiin jossakin, ihan sama missä, kunhan vaan saatiin olla porukassa. Ja sit ku tuli talvi sä raahasit mut pulkkamäkeen, varastit mun pipon ja söit mun vaahtokarkit. Se oli meidän talvi. Me mentiin johonkin luistelutapahtumaan, jossa soitti mun lempiartistit, ja tanssitit mua jäällä.
-Mitä sä kirjotat? Sä kysyt nytkin mun selän takana, mä kännyn ympäri, hymyilen kujeilevasti, nousen ylös ja vedän sut mukanani ulos, meidän pihallemme, katsomaan meidän elämämme filminauhaa, pieneen osaan omaa ikuisuuttamme. Sillä jos me oltiin kuin Ronja ja Birk, kuin Peter Pan, kuin saduissa, silloinhan me elettiin ikuisesti.
---
A/N2 Lopusta en tykkää, sen kirjotin tosi monta kertaa mutta tuollaiseksi se nyt jää. Kommentteja..?
