Kirjoittaja Aihe: Uskonpuhdistusta, S  (Luettu 1119 kertaa)

Snouk

  • ***
  • Viestejä: 1 998
Uskonpuhdistusta, S
« : 05.01.2017 12:21:53 »
Otsikko: Uskonpuhdistusta
Ikäraja: sallittu
Varoitukset: Spoilaa Joulupukin olemassa oloa.
Genre: yleisdraama, huumori
Haasteet: Joulumieltä


Uskonpuhdistusta

Pajusten joulutohinat olivat pitkällä jo joulukuun 15. päivä. Lahjat oli ostettu ja paketoitu kuusen juurelle, jossa niitä kävivät lapset tiirailemassa jatkuvasti. Laskeskelivat olivathan kaikki paketit vielä paikallaan, muistivat montako pakettia kenenkin nimellä oli ollut. Tasamäärä tietysti, mutta epäilyn aika oli käsillä. Perheen lapset olivat kerran vuodessa toistensa absoluuttisia vihollisia pelätessään, että joku kävisi kiusallaan ryöväämässä jonkun kunkin omista paketeistaan. Niitä vartioitiin kuin kalleinta aarretta ja kun vanhempien silmä vältti, kaikki kävivät ravistelemassa ja hypistelemässä omia pakettejaan saadakseen etukäteen tietää, mitä lahjoja oli luvassa.

Niin oli tehnyt myös kuopus Siiri, joka oli pettymyksekseen huomannut, ettei hänen haluamaansa valtavaa koirapehmolelua oltu paketoitu. Pienikin sen ymmärsi, kun kaikki paketit olivat kovia ja liian pieniä. Viisi pientä lahjaa eikä niillä ollut mitään merkitystä, kun tiesi, että dalmatialaislelu oli jäänyt kauppaan. Siiri oli musertunut. Pitkään hän oli jaksanut odottaa, josko paketti ilmestyisi vielä kuusen alle, mutta vanhemmat olivat ilmoittaneet, että siinä olivat kaikkien lahjat. Siiri yritti olla kiitollinen eikä antanut harminsa näkyä. Hän oli mennyt sänkyynsä rääkymään tyynyyn pettymystään.

”Tässä on pakko olla se Lego-peli!” keskimmäinen lapsi Kaapo hihkui tökkiessään DVD:n muotoista pakkausta vaivihkaa, kun vanhemmat puuhastelivat keittiössä päivällisen parissa. Miina, vanhin lapsista, esitti sisaruksilleen usein isompaa ja viisaampaa kuin olikaan, mutta nyt ei ollut aika pitää roolia yllä. Hänellä oli vain hetki aikaa tarkastella pakettejaan saadakseen tietää, mitä niissä oli. Kun hän tunsi erään kovan paketin olevan saman paksuinen kuin haluamansa kirja, hän ei näyttänyt innostustaan, vaan tyytyi myhäilemään itsekseen onnesta.

Siiri istui syrjässä ja tuijotti apaattisena eteensä pyöritellen käsissään pikkuautoa. Häntä ei kiinnostanut lahjojensa luonne, kun yksi ja ainoa ei kuitenkaan ollut niiden joukossa. Miinaa ihmetytti sisarensa lamaantuneisuus.
”Siiri täällä on sulle yksi paketti, joka helisee”, hän sanoi, mutta sai pienemmän tytön vain vilkaisemaan tympääntyneenä pakettiin, jota piteli kädessään.
”Aijaa.”
”Mikä on?” Kaapo kysyi ja kömpi Siirin viereen istumaan arvattuaan kaikki lahjansa.
”En saa dalmatialaista”, Siiri mutisi alas pikkuautoon tuijotellen. Miina tuli ja nosti Siirin tukan pompulalla tupsuksi pään päälle.
”Pyysitkö sä sitä?” hän kysyi ja Siiri nyökkäsi. ”Ehkä sulle oli ehditty ostaa jo kaikkea muuta.”
”Niin ja sitä paitsi sitä voi pyytää synttärilahjaksi. Sun synttäreihin on joulusta vaan pari kuukautta”, Kaapo lohdutti.
”Liian kauan”, Siiri sanoi ja veti kädet kiukkuisena puuskaan. ”Kaikki muutkin haluaa sen ja ne saa sen jouluna. Ei niitä enää helmikuussa myydä.”

Miina ja Kaapo jättivät epätoivoisen Siirin rauhaan. Mikään ei näyttänyt kohottavan tytön mielialaa. Viisivuotiaan kiukku oli yhtä kova, vaikkakin lyhyt, kuin ilokin. Siiri mietti päänsä puhki, miten saisi dalmatialaisen. Miina oli kahdeksan ja sai jo viikkorahaa, mutta hän oli niin pieni, ettei saanut. Ei Siiri edes tiennyt paljonko rahaa leluun olisi tarvittu. Miina ei kuunaan suostuisi antamaan hänelle rahoja leluun, sillä Miina teki kotitöitäkin mielellään. Ei Siirillä ollut mitään, mihin vaihtaa rahat. Eikä Miinakaan tiennyt, paljonko lelu maksoi. Siiri mietti kaikkea omaa omaisuuttaan ja totesi, ettei kukaan vaihtaisi dalmatialaista mihinkään, mitä hänellä oli. Epätoivo valtasi tytön. Hän ei koskaan saisi tuntea dalmatialaisen pehmeää karvaa poskellaan nukkumaan käydessä.

Siiri mietti, suostuisivatko vanhemmat mitenkään ostamaan hänelle vielä dalmatialaista. Hän olisi voinut luopua kaikista muista lahjoistaan dalmatialaisen vuoksi. Siispä hän rynnisti ideastaan innoissaan keittiöön ja esitti toiveensa.
”Mutta ethän sä tiedä, mitä kaikkea kivaa sulle on Pukki tuonut?” Siiri kurtisti kulmiaan, hän ei jaksanut kuunnella tätä valehtelua.
”Mä tiedän, että Joulupukki ei tuo lahjoja. Te ostatte ne, koska Korvatunturilla ei mitenkään ehditä lukea kaikkia kirjeitä. Joulupukki tulee vaan sitten kylään. Miten ne lahjat muka olisi täällä jo, jos Pukki ne toisi?” Isä naurahti porkkanaa pilkkoessaan ja äiti hymyili.
”Ei niitä lahjoja valitettavasti voi vaihtaa. Ja se dalmatialainen on niin kallis, että jos se ostettaisiin sulle niin Miinalle ja Kaapollekin pitäisi ostaa lisää lahjoja”, äiti sanoi ja hymyili Siirille pahoittelevasti. ”Sä voit saada sen synttärilahjaksi, siihenhän on vaan pari kuukautta.”
”Ei niitä ole silloin enää!” Siiri huusi ja paiskasi nyrkin keittiön pöytään.
”Siiri!” isä kivahti, mutta Siiri oli raivon vallassa eikä välittänyt. Hän alkoi itkeä niin kovaa, ettei nähnyt mitään ja juoksi olohuoneeseen kiljumaan. Hetken mielijohteesta huutaessaan hän heitti kaikki paketit kuusen alta ympäri olohuonetta.
”Siiri nyt lopetat!” äiti komensi ja nosti rimpuilevan tytön irti maasta.
”Se melkein rikkoi lahjat!” Kaapo huusi järkyttyneenä ja juoksi tarkistamaan, ettei paketeille käynyt mitään. ”Paskapää!”
”Kaapo, mistä sä olet oppinut tuon?” isä huusi keittiöstä ja äiti katsoi poikaa paheksuvasti pidellessään rääkyvää Siiriä. Kaapo juoksi yläkertaan lastenhuoneeseen murjottamaan.

Lapsiperheen arki oli välillä vuoristorataa ja etenkin joulu ja syntymäpäivät olivat ajoittain katkeruuden aikaa. Kuten tästäkin, tilanteista selvittiin usein kuitenkin hyvin anteeksipyynnöllä ja halauksella. Siirin suuttumus ei kestänyt kauaa, vaikka pettymys kalvoikin yhä hänen sisintään. Lopun joulunodotuksen Siiri yritti olla kiltisti, jos hän vaikka keksisikin jonkun keinon saada vanhemmat suostumaan pehmolelun ostoon. Hän auttoi joulun järjestelyissä, yritti olla kiltimpi kuin Kaapo ja Miina, sekoitti perunalaatikkoa, kattoi pöytää, järjesteli jopa kuusen koristeita nätimmin. Teki oikein joulukortin äidille ja isälle, vaikka päiväkodissa oli tehty jo kortteja. Vanhemmat olivatkin hyvillään avusta, mutta Siiri ei keksinyt keinoa suostutella heitä ostamaan dalmatialaista. Ennen kuin jouluaattona.

Siirin oli aina vaikea saada unta ennen jouluaattoa, sillä häntä jännitti joulupukin tulo. Joulupukki itsessään oli hänestä kovin miellyttävä henkilö, jotenkin tutun ja turvallisen oloinen, mutta Siiri ei kokenut olevansa kummoinen laulaja. Joka joulu hän kuitenkin rohkaistui ja lauloi ainakin Miinan kanssa yhdessä jonkin laulun Pukille. Tänäkin aattona Siiri pyöri sängyssään myöhään saamatta unta. Valvoessaan hän huomasi, että on käytävä vessassa, joten hän lähti alakertaan. Vessan ovella hän kuuli kummallisen lausahduksen olohuoneesta:
”Houhouhou onkos täällä kilttejä äitejä?” Ääni oli tutun möreä. Siirin suu loksahti auki hämmästyksestä. Joulupukki oli täällä!

Siiri hiipi olohuoneen oviaukolle ja kurkisti varovasti sisään. Äiti nauroi sohvalla, kun Joulupukki kutitti häntä vatsasta.
”Lopeta!” äiti kiljaisi ja nauroi vedet silmissä. ”Shh lapset herää.” Joulupukki lopetti äidin kutittamisen ja taputteli paksua vatsaansa.
”Hohhohhoo nämä vaatteet mahtuvat vuodesta toiseen päälle”, hän sanoi.
”Kai nyt, kun on niin kovakuntoinen mies”, äiti sanoi ja veti Joulupukin halaukseen. Siiri tuijotti kauhistuneena, kun äiti suuteli Joulupukkia juuri niin kuin hän välillä suuteli isää. Että äiti oli katala. Isä nukkui makuuhuoneessa ja äiti kehtasi kuherrella Joulupukin kanssa olohuoneessa.

Siiri ei halunnut uskoa näkemäänsä, käymättä vessassa hän hiipi hiljaa yläkertaan sänkyynsä ja jäi järkyttyneenä miettimään näkemäänsä. Hän mietti, ettei isä varmasti tiennyt äidin ja Joulupukin suhteesta. Siiri oli katkera ja pettynyt. Hän ei tiennyt aikuisten elämästä paljoakaan, mutta oli huomannut, ettei parisuhteen ulkopuolisia pussailuja katsottu hyvällä. Hän oli nähnyt telkkarista ohjelman, jossa miehellä oli kaksi naista samaan aikaan, vaimo ja rakastajatar, jotain sellaista. Vaimo oli ollut todella surullinen ja vihainen saatuaan tietää toisesta naisesta. Siiri arveli, että isäkin olisi vihainen äidistä ja Joulupukista. Isän pitäisi saada tietää totuus. 

Kaikki alkoi käydä järkeen. Isä ei ollut koskaan paikalla, kun Joulupukki aattoisin tuli. Äiti varmasti järjesti isän aina pois ja Joulupukin tuleminen lasten mieliksi oli saletisti pelkkää kulissia. Oikeasti äiti halusi nähdä Joulupukin, eikä isä voisi olla paikalla, jottei hän saisi tietää totuutta. Siiri oli raivoissaan ja päätti kertoa isälle heti aamulla. Ennen nukkumaan käyntiään hän kävi vessassa, kun totesi, että olohuone oli tyhjentynyt. Alakerta oli hiljainen, joten Siiri hiipi tarkistamaan vanhempien makuuhuoneen. Äiti ja isä nukkuivat vierekkäin. Joulupukki oli siis lähtenyt. Eipä Pukki tietenkään voisi jäädä yöksi, jos isä vaikka heräisi aiemmin ja löytäisi Pukin olohuoneesta. Ei äiti niin hölmö ollut.

Juuri kun Siiri vihdoin meinasi nukahtaa, hänen päähänsä pälkähti idea. Olisi ehdottoman tärkeää kertoa isälle tästä kamalasta paljastuksesta, mutta ensin hän voisi itse hyötyä tilanteesta. Siiri aikoi kertoa isälle joka tapauksessa, mutta ensin hän voisi kiristää äitiä ostamaan hänelle dalmatialaispehmolelun. Äiti varmasti ostaisi lelun, sillä tämä oli vuosien varrella nähnyt niin paljon vaivaa sen eteen, ettei suhde Joulupukin kanssa paljastuisi. Vasta lelun saatuaan Siiri menisi ja paljastaisi isälle totuuden. Riemuissaan neronleimauksestaan Siiri asetteli pupulelunsa paremmin kainaloon ja sulki silmänsä. Aivan pian hän voisi nukkua dalmatialaisen kanssa.

Aamulla Siiri heräsi lapsista viimeisenä, sillä hän oli käynyt nukkumaan kunnolla vasta niin myöhään. Miina ja Kaapo olivat jo nousseet sängyistään ja riemuissaan Siiri juoksi yöpuvussa alakertaan.
”Hyvää joulua, Siiri”, perhe toivotti hänelle aamupalapöydästä. Siiri muisti öisen ideansa ja katsoi äitiään. Mokoma oli kuin ei olisikaan. Siirikin yritti näytellä normaalia, toivotti hyvät joulut ja istui aamiaispöytään syömään riisipuuroa.
   
”Oi, manteli”, äiti hihkaisi ja kaivoi lusikallaan mantelin puurostaan.
”Mä sain sen viime vuonna!” Kaapo muistutti ja Miina alkoi pohtia ääneen, kuka oli minäkin vuonna saanut mantelin. Äiti ei tullut listassa vastaan ennen kuin nyt. Onnekas paskapää, Siiri mietti, muttei sanonut mitään. Hänen mielestään äiti ei olisi todellakaan ansainnut mantelia.

Siiri mietti, milloin olisi sopiva hetki neuvotella äidin kanssa. Hän ei halunnut sotkea Miinaa ja Kaapoa mukaan juttuun maksimoidakseen mahdollisuutensa saada pehmoeläimen. Jos sisaruksetkin alkaisivat kiristää äitiä, hän ei välttämättä saisi lelua. Jos äidin tulisi maksaa hiljaiseksi vain yksi lapsi, hän luultavasti tekisi sen eikä tunnustaisi. Siiriä oli kuitenkin kehuttu kyvystä pitää salaisuuksia. Miina oli usein uskoutunut hänelle ja kiittänyt, kun Siiri ei ollut mennyt lavertelemaan kenellekään. Tämä tieto oli äidilläkin, joten äiti varmasti luottaisi hänen kanssaan tehtyyn salassapitosopimukseen.

”Onpa hyvä sää ulkona tänä jouluna”, isä sanoi ja katsoi ikkunasta. Ulkona oli kevyt pakkanen ja paljon valkeaa puuterilunta.
”Pitäisi tehdä lumityöt”, äiti sanoi ja alkoi korjata astioita pois.
”Haluatteko käydä vähän pihalla peuhaamassa sillä aikaa, kun kolaan?” isä kysyi ja Miina ja Kaapo riensivät heti pukemaan ulkovaatteita. Siirikin olisi viihtynyt ulkoleikkien parissa, mutta hänellä oli tärkeämpiäkin hommia.
”Jään auttamaan äitiä”, Siiri sanoi.
”Sepä kilttiä.”

Kun isä, Miina ja Kaapo olivat päässeet pihalle, Siiri mietti, miten aloittaisi neuvottelut. Hän päätti mennä suoraan asiaan:
”Minä tiedän, että sulla on suhde Joulupukin kanssa”, hän julisti äidille, joka silitti joululiinaa. Äiti nosti hitaasti epäuskoisen katseena Siiriin, joka seisoi tomerana kädet selän takana.
”Mitä?” äiti sanoi ja hörähti samaan aikaan. Hän asetti silitysraudan pois.
”Näin yöllä. Pussailit Joulupukin kanssa. Mahtaisi isää kiinnostaa.”
”Ei voi olla totta”, äiti sanoi ja hieroi naamaansa naureskellen.
”No mikäs on hauskaa?” Siiri kysyi ja asetti kädet puuskaan. Äidin huvittuneisuus sekä hämmensi että ärsytti häntä.

Äiti sammutti silitysraudan ja taputti Siiriä olalle. ”Odota tässä.” Äiti lähti ilman takkia ulos ja Siiri katsoi ikkunasta, kun tämä kävi sanomassa isälle jotain. Isä alkoi nauraa katketakseen ja äitikin alkoi hekotella. Siiri oli ymmällään. Jos äiti meni tunnustamaan isälle itse, hän ei saisi pehmolelua. Mutta miten isä voisi nauraa sille, että äidillä oli toinen mies, ja vieläpä Joulupukki?

Vanhemmat tulivat sisään, Miina ja Kaapo temmelsivät vielä pihalla.
”Tulepas Siiri tänne”, isä sanoi ja meni istumaan olohuoneeseen. Siiri seurasi ja äiti taputti sohvalla paikkaa vieressään, hänen ja isän välissä. Epäilevänä Siiri meni istumaan pyydetylle paikalle. Äiti ja isä molemmat kiersivät käden hänen ympärilleen ja Siiri pelkäsi tehneensä virheen. Ehkä hän oli ymmärtänyt väärin, jos isä tiesikin äidistä ja Joulupukista, ja hän oli vain tehnyt itsensä naurunalaiseksi.

”Me kerrotaan isän kanssa sulle nyt jotain, mitä et saa missään nimessä kertoa Kaapolle ja Miinalle, ymmärrätkö?” äiti aloitti. Siiri nyökkäsi. ”Me tiedetään hyvin, että osaat pitää salaisuuden.”
”Tilanne on nimittäin se, että äidillä ei ole suhdetta Joulupukin kanssa”, isä sanoi.
”Mistä sinä tiedät? Kun minä näin!” Siiri puolusteli. Isä naurahti.
”Katsos kun minä olen Joulupukki.”

Sillä sekunnilla koko totuus valkeni Siirille. Miten hän olikaan ollut niin tyhmä. Isä ei ollut koskaan paikalla, kun Pukki tuli, koska isä oli Pukki! Ja siksi Pukki kuulosti niin tutulta! Äiti oli pussaillut isää yöllä!

Siiri tuijotti tyhjyyteen. Hän oli äärimmäisen huojentunut siitä, että oli ymmärtänyt väärin, eikä hänen perheensä ollut täten hajoamassa. Siirin päiväkodissa oli lapsia, joiden vanhemmat olivat eronneet eikä Siiri halunnut joutua vaihtamaan viikoittain kotia. Siispä oli hänestä vallan ihanaa, että äiti rakasti ainoastaan isää, mutta hän oli toisaalta myös pettynyt. Nyt hän ei todellakaan saisi dalmatialaispehmolelua. Ainoaa asiaa, jota hän rakasti.

Harmistus näkyi Siirin kasvoilta, sillä isä kysyi, oliko Siirillä kaikki hyvin.
”Me tiedetään, miten rakastit Pukkia”, äiti sanoi ja pussasi Siiriä päähän.
”En minä sitä”, Siiri sanoi. ”Nyt en voi kiristää äidiltä dalmatialaispehmolelua.” Isä ja äiti tuijottivat hetken Siiriä ja repesivät sitten nauramaan.
”No kuulepas Siiri”, äiti sanoi. ”Kaupat on vielä tänään hetken auki, joten jos lupaat olla kertomatta Kaapolle ja Miinalle, että isä on Pukki, niin me voidaan käydä hakemassa sulle se dalmatialainen.” Siirin silmät syttyivät loistoon.
”Oikeasti?”
”Joo.”
”Mä lupaan, lupaan, lupaan!” Siiri hihkui.
”No hyvä. Mutta et sitten saa kertoa siitäkään, miksi sait lelun. Kaapo ja Miina huomaavat kyllä uuden pehmoeläimen.”
”En kerro”, Siiri lupasi. ”Juksaan.”

Siiri ja äiti kävivät hakemassa dalmatiaispehmolelun. Siiri sai tietää, että lelu maksoi 34 euroa ja senttejä. Koko automatkan Siiri halaili lelua, se oli pehmoinen ja putipuhtaan valkoinen. Sillä oli kiiluvat nappisilmät ja pörröinen häntä. Siiri ei ollut koskaan rakastanut mitään pehmoleluaan niin paljon.

Kun he palasivat, isä ja sisarukset olivat jo kattaneet jouluruuan.
”Miksi Siiri sai uuden lelun?” Kaapo huudahti ihmeissään valmiina olemaan kateellinen.
”Koska autoin äitiä”, Siiri sanoi. ”Ja koska mun muut lahjat oli halvempia kuin teidän lahjat.” Äiti ja isä hymyilivät toisilleen.
”Aijaa”, Kaapo sanoi ja tyytyi oikeudenmukaiseen kohtaloonsa tietämättä uskovansa valheeseen.

Kun illalla Pukki tuli, Siiri osasi hyvin esittää uskovansa Joulupukkiin. Hän oli mukamas yhtä yllättynyt kuin joka vuosi ja yhtä riemuissaan Pukin tulosta kuin Kaapo ja Miina. Sinä jouluna hän lauloi Pukille rohkeimmin ja kirkkaimmin kuin yhtenäkään aikaisempana jouluna, aivan yksin. Ja vaikka hän illalla sai painaa poskensa pehmeään dalmatialaispehmoleluun, hän oli silti kaikista onnellisin siitä, että isä ja äiti rakastivat toisiaan ihan kahdestaan.
"Whenever I'm sad, I just stop being sad and be awesome instead!"
-Barney Stinson