Kirjoittaja Aihe: Glee: Kaksi poikamiestä, Will Schuester/Dustin Goolsby, S | ficletsarja, 5. osa 2.10  (Luettu 2337 kertaa)

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Author: Sole
Fandom: Glee
Genre: Romancesta angstiin ja kaikkea muutakin
Rating: S (saattaa nousta myöhemmin)
Pairing: Will Schuester/Dustin Goolsby
Disclaimer: Glee ei kuulu minulle

Koko ficletsarja osallistuu Aina eka kerta -haasteeseen.

Jere, kiitos ideasta, rakastuin siihen ja toteutan varmasti kokonaan!


1. Ensikohtaaminen


Sydämentykytyksiä

Päivä ei ole tuntunut siihen saakka ollenkaan merkitykselliseltä, mutta mustaan nahkatakkiin ja mustiin housuihin pukeutunut mies antaa sille suuremman merkityksen kuin yhdellekään toiselle päivälle Willin elämässä. Dustin Goolsby, Vocal Adrenalinen ohjaaja. Typerästi virnistävä mies, jolle Willin olisi pitänyt huutaa ja raivota, mutta jonka kanssa hän puhuu aivan kohteliaasti ja ääntään korottamatta.

Jokin Dustin Goolsbyssa saa hänet tahtomaan antaa itsestään hyvän ensivaikutelman, vaikka tämä aikookin viedä pois hänen ainoan voitonmahdollisuutensa. Mutta miehen tummiin silmiin katsoessaan Will ei välitä Sunshine Corazonista täi tämän räikeän pinkistä hellokittyrepusta, hän välittää vain itserakkaasta hymystä Dustin Goolsbyn huulilla.

Jokin siinä saa hänetkin hymyilemään.

Goolsbyn ilme muuttuu hämmentyneeksi, mutta siitä huolimatta tämä ojentaa hänelle kätensä. Will pyyhkii hermostuneensa kättään housujensa lahkeeseen ja tarttuu Goolsbyn ojennettuun käteen. Will ehtii ajatella, että Goolsbyn käsi on suurempi kuin hänen, mutta sitten tämä päästää jo irti ja heilauttaa Sunshinen hellokittyrepun omistavasti olkapäälleen. Reppu näyttää hyvin pieneltä ja vaaleanpunaiselta tämän selässä.

Willkin tuntee itsensä hellokittyrepuksi. Pieneksi ja vaaleanpunaiseksi. Hän nostaa kätensä kasvoilleen ja koskettaa kuumottavia poskiaan. Hän nykäisee kätensä pois kuin olisi saanut sähköiskun kuumotuksesta, joka on jo levinnyt hänen rintaansa ja saanut hänen sydämensä tykyttämään.

”Ainiin, Schuester”, Goolsby sanoo ja kääntyy ympäri käytävällä. Goolsby ei virnistä tai hymyile, vaan irvistää epävarmasti sujauttaessaan käyntikorttinsa Willin käteen. Goolsby kumartuu lähemmäksi, mutta ei niin lähelle, että heidän voisi luulla tuntevan toisensa tai tahtovan tutustua myös siviilissä ja mumisee: ”Soita minulle, poikamies.”

Will ajattelee kuulleensa väärin, eikä sano mitään Goolsbyn katsoessa häntä nopeasti silmiin. Ja vaikka Will tietää, mitä odottaa, miehen nappisilmät saavat hänet nyökkäämään hieman hätääntyneesti. Minä soitan.

On kuin hän tietäisi, ettei Dustin Goolsbylle sanota ei.

Kun Dustin Goolsby, Vocal Adrenalinen ohjaaja, ja Sunshine Corazon, Vocal Adrenalinen uusi tähti,  kävelevät pois, Willin katse seuraa Goolsbyn olkapäällä heilahtelevaa hellokittyreppua. Ehkä kaikki Dustin Goolsbyssa ei olekaan yhtä itserakasta kuin tämän hymy. Ehkä jokin Goolsbyssa voisi olla Willille rakasta, sillä eihän tämä voi rakastaa itse itseään niin paljon, ettei Willille jäisi mitään rakastettavaa.

Soita minulle, poikamies. Goolsbyn sanat pyörivät koko loppupäivän Willin päässä, eikä hän ehdi ajatella juurikaan Sunshinea tai sitä kuinka hänen pitäisi olla vihainen Rachelille. Hänen mieleensä mahtuvat vain Dustin Goolsbyn komeat kasvot, jotka irvistävät hänelle epävarmasti ja soittopyyntö, jonka ajattelu polttaa hänen poskiaan ja nipistää häntä sydämestä.

Ehkä hän soittaisi, ehkä ei. Mutta yksi asia on varma: Dustin Goolsby vastaisi hänen puheluunsa.
« Viimeksi muokattu: 02.10.2012 20:19:25 kirjoittanut Solembum »

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847

2. Ensisuudelma


Rakkauslauluja

Kokonaiseen viikkoon Will ei ole ajatellut mitään muuta kuin Dustin Goolsbya. Hän on ajatellut Goolsbya espanjantunneilla, kuoroharjoituksissa, käydessään suihkussa, keskustellessaan Emman kanssa milloin mistäkin, istuessaan iltaisin sängyllään ja miettiessään, soittaisiko Goolsbylle vai ei. Hän on hermotuksissaan nyhtänyt käyntikortin kulmat pyöreiksi, unohtanut jo kahtena aamuna ajaa partansa töihin lähtiessään ja käyttänyt samaa liiviä monta päivää peräkkäin, kunnes Kurt on huomauttanut siitä hänelle.

Will on miettinyt erilaisia taktiikoita suhtautua typerään ihastukseensa. Niistä yksikään ei ole kuitenkaan tuntunut toimivan edes ajatuksen tasolla. Ei edes se, että hän soittaisi Goolsbylle ja ehdottaisi, että jos mentäisiin vaikka kahville. Se olisi helpoin ratkaisu, mutta hän ei usko, että he saisivat sitä toimimaan. Minkäänlaista parisuhdetta tai mitään muutakaan. Heidänhän olisi tarkoitus olla vihollisia.

Pian heistä todella tulee vihollisia, Will ajattelee astuessaan sisään kuorohuoneeseen, ellei hän lakkaa ajattelemasta Goolsbya laulaessaan radioista tulevien rakkauslaulujen mukana automatkoilla.

Will ei ole varma, miten hänen pitäisi suhtautua ihastukseensa tai ihatuksensa kohteeseen, joka on itserakas kolmikymppinen mies. Yllättävää kyllä häntä ei varsinaisesti edes häiritse ajatus siitä, että Goolsby on itserakas kolmikymppinen mies. Hän on kuitenkin miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, jotka selittäisivät hänen kiinnostuksensa tätä kohtaan. Ehkä Terri on tehnyt hänestä homon. Tai ehkä Dustin Goolsby on hänelle se oikea.

Hän tietää toisen vaihtoehdon olevan pelkkää toiveajattelua ja ensimmäisen todennäköisesti totta.

”Hei, Schuester, mitä poikamieselämääsi kuuluu?” kysyy tuttu ääni, ja Will hätkähtää. Hän kääntyy ympäri sydän tykyttäen, ja näkee –

Dustin Goolsbyn, joka istuu pianon päällä heilutellen pitkiä jalkojaan sen reunan yli. Goolsbylla on päällään pelkkä t-paita, ja nahkatakki on mytyssä tämän vieressä. Goolsbyn paljaat käsivarret näyttävät kalpeilta keinovalossa. Goolsby hymyilee vinosti, ja tämän tummat silmät napittavat Williä, joka katsoo takaisin pystymättä tekemään mitään muutakaan. Liikahtamaankaan.

”Mitä sinä täällä teet?” Will kysyy. ”Ketä sinä tällä kertaa tulit hakemaan?”

”Sinua, Schuester”, Goolsby vastaa liukuen alas pianolta ja kävelee Willin luokse. ”Sinua.”

Kun Goolsby kietoo toisen kalpeista käsivarsistaan Willin vyötärölle ja kohottaa toisella kädellään hellästi hänen leukaansa, Will takertuu sormillaan tämän t-paidan kaulukseen. Goolsby hymyilee edelleen, mutta nyt se näyttää erilaiselta. Goolsby hymyilee Willille niin kuin hymyili hänelle heidän tavatessaan ensimmäisen kerran, ja Willin sydän hakkaa niin kovaa, että se melkein sattuu.

Goolsby kumartuu lähemmäs ja suutelee Williä. Suudelma on haparoiva ja epävarma, aivan kuin heistä kumpikaan ei olisi suudellut koskaan aikaisemmin. Goolsby kallistaa päätään, koskettaa huulillaan hänen suutaan ja liikuttaa niitä edestakaisin. Tai siltä se Willistä tuntuu. Hän vastaa Goolsbyn suudelmaan aivan yhtä haparoivasti ja epävarmasti – on kuin heistä kumpikin olisi yhtäkkiä unohtanut kuinka suudellaan.

Kun Will vetää Goolsbya lähemmäs tämän paidankauluksesta, Goolsby kysyy naurahtaen: ”Tarkoittaako tämä, että tällä kertaa soitat minulle, Schuester?”

”Soitan”, Will sanoo ja hymyilee, ”soitan minä.”

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
3. Oharit


Kaatosadekyyneleet

Sade rummuttaa auton tuulilasilla uuden, nopeamman rytmin musiikkiin, jonka mukana Will laulaa ajatessaan myöhään illalla liikenneympyrää ympäri ja ympäri. Sadepisarat litistyvät pieniksi lätäköiksi osuessaan tuulilasiin. Maailma sen toisella puolella näyttää vääristyneeltä ja suttuiselta. Tuulilasinpyyhkijät liukuvat edestakaisin märällä ikkunalla ja Will laulaa entistä kovempaa sateen rummutuksen yli.

Liikennevalot ovat punainen, keltainen ja vihreä väriläikkä sateen laimentamassa maailmassa. Muista autoista Will erottaa vain etu- ja takavalot. Ne sade on niellyt kokonaisena, ja valot ovat pelkkiä silmiä siinä pimeässä ja märässä jossakin, mitä maailmasta on tullut. Will naputtelee rattia etu- ja keskisormillaan yrittäen pysyä kappaleen rytmissä, mutta sade sotkee hänen ajatuksensa, ja hän lakkaa laulamasta.

Perhanan sade, hän ajattelee ja kääntää radiota kovemmalle.

Loppumatkan Will kuuntelee rakkauslauluja niin kovalla, että korvat ovat haljeta. Häntä alkaa hymyilyttää, ja hän ajattelee Goolsbya, joka ei ole hänelle enää pelkkä Vocal Adrenalinen ohjaaja, johon hänen suhteensa on täysin platoninen, vaan poikaystävä, johon hänen suhteensa on kaikkea muuta kuin platoninen. Heidän parisuhteensa ei ehtä ole kaikkein tavallisimmasta päästä, mutta ainakin se on parisuhde, ja Will tuntee itsensä onnellisemaksi kuin pitkään aikaan Goolsbyn mumistessa rakastavansa häntä –

Ihan aikuisten oikeasti, Will.

Goolsby ei enää hymyile hänelle itserakkaasti, vaan rakastavasti, ja hyräilee hänen korvaansa iltaisin samoja rakkauslauluja, joita soitetaan radiossa. Siksi Willistä on mukava kuunnella niitä myös silloin, kun hän istuu yksin autossa ja ajaa töihin aamulla ja töistä kotiin tai Goolsbyn luokse iltapäivällä. Hän ei koskaan myöntäisi sitä Goolsbylle, mutta hän on alkanut pitää musiikista vielä enemmän sen jälkeen, kun tämä on alkanut laulaa hänelle rakkauslauluja tenoriäänellään.

Will pysäköi autonsa tyhjään parkkiruutuun, joka on valkoinen suorakulmio märässä asvaltissa. Hän sammuttaa radion, ja pukee takkinsa päälleen kuunnellen sateen ropinaa vasten auton kattoa. Hän työntää kätensä takin hihoihin ja vetää sen vetoketjun kiinni leukaansa saakka. Hän nostaa hupun päähänsä ja tarkistaa peilistä näyttävänsä typerältä muutaman vaalenruskean kiharan jäädessä näkyviin sen reunan alta.

Will juoksee asvalttipihan poikki baarin ovelle pidättäen hengitystään kuin pelkäisi, että sateessa ei pysty hengittämään muuten kuin kiduksilla. Hän vetää hupun päästään ja haroo hiuksensa pois otsaltaan. Goolsby on jo viikon nalkuttanut hänelle siitä, että hänen pitäisi käydä parturissa leikkauttamassa hiuksensa, jotka muistuttavat lähinnä vaalenruskeaa villakoiraa.

Will naurahtaa itsekseen. Goolsbyn vitsit hänen hiuksistaan ovat sentään hauskoja toisin kuin Suen, joka on tosin lakannut vitsailemasta niistä löydettyään paremmankin aiheen, jolle naureskella: Will Schuesterin homoseksuaalisen suhteen kuoronohjaaja-Goolsbyyn.

Hiusvitsit olisivat riittäneet, kiitos vain.

Goolsby ei ole vielä tullut, ja Will istuu tämän suosikkipöytään ikkunan eteen tilattuaan itselleen oluen, jota hän ei tahdo juoda. Hän tuijottaa sateeseen, joka yltyy yltymistään, ja hymy häviää vähitellen hänen kasvoiltaan. Goolsby pysyy poissa. Puolen tunnin kuluttua Will alkaa olla varma, ettei Goolsby ole tulossa. Sade on kastellut ikkunan läpimäräksi ja Willin tekisi mieli itkeä vihaisesti.

Tuntia myöhemmin Will vetää takkinsa takaisin päälleen ja juoksee autolleen sadepisaroiden valuessa hänen poskilleen kuin kylmät kyyneleet. Ne putoilevat hänen leultaan takin rinnukselle ja sisään sen kauluksesta. Hänen hiuksensa ovat litimärät ja housujen polvet liimautuvat kiinni hänen ihoonsa. Hän ei kuuntele radiota kotimatkalla, tai hymyile. Häntä ei yksinkertaisesti hymyilytä.

Goolsby ei ole koskaan ennen tehnyt hänelle ohareita.

Myöhemmin illalla Goolsbylta tulee tekstiviesti Willin selvittyä itsesäälisestä mielentilastaan: Kuoroharjoitukset venähtivät. Anteeksi, Will.

Will huokaisee. Se kuulostaa melkein naurahdukselta. Saat anteeksi, Dustin.

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Nonii otsikon virhe on nyt korjattu! Mmh, tässä seuraavassa ficletissä on yksi kirosana, mutta ajattelin, että ikärajaa ei tarvitse vielä pelkästään sen takia nostaa :3

4. Riita ja ero


Kusipää

Willistä tuntuu todella kummalliselta löytää itsensä eräänä aivan tavallisena maanantai-iltana riitelemästä Goolsbyn kanssa. Siihen menessä heidän kaikki maantainsa ovat olleet juuri sellaisia kuin hän tahtonutkin niiden olevan: iloisia ja täynnä typerää parisuhdeonnea, jollaista näkee vain elokuvissa, mutta ei koskaan tosielämässä. Hän on yrittänyt tehdä siitä heille tosielämää, iloisista maanatai-illoista, joina he ovat laittaneet ruokaa hänen asunnollaan ja keskustelleet viikon ensimmäisestä työpäivästä.

Goolbyn mielestä maanantai on viikon pahin päivä, Willistä mukavin. Goolsby inhoaa oppilaitaan, jotka ovat tätä lahjakkaampia laulajia ja tanssijoita, ja joista jonain päivänä saattaa tulla muutakin kuin pelkkiä kuoronohjaajia. Will rakastaa oppilaitaan, mutta Goolsbyn perustelut tuntuvat hänestä vakuuttavilta aina silloin, kun Rachel keksii uuden tavan ärsyttää häntä ja laulaa vielä vähän paremmin.

Heidän esimmäinen riitansa saa alkunsa kuitenkin juuri maanantai-iltana Willin keittäessä spagettia ja työntäessä tomaattikastikepurkin mikroon. Tietysti he ovat aikaisemminkin kinanneet asioista, mutta heidän riidanaiheensa eivät ole koskaan olleet tarpeeksi suuria, jotta he eivät olisi voineet sopia kinaansa tai tehdä pikakompromissia voidakseen ajatella kaiken olevan kunnossa.

Sinä iltana kaikkien heidän kompromissiensa liitokset kuitenkin ratkeavat, ja pieninkin riidanaihe muuttuu kipinäksi, joka palaa kirkkaalla liekillä tartuttuaan heidän vihaiseen puheeseensa. Goolsbylla on ollut tavallista huonompi maanantai, ja Willin kuoroharjoitukset ovat venyneet seitsemään. Goolsby syyttää häntä siitä, että spagetti on vielä al dente ja kastike kylmää, ja Will huomauttaa, että voisihan tämä joskus tehdä ruokaa itsekin.

”Tämä ei ole minun kotini!” Goolsby sanoo ja istuu murjottaen keittiön pöydän ääreen, jolle Will on jo kattanut lautaset.

”Voisi olla”, Will sanoo yhtä pienessä kiukunpuuskassaan liian varomattomasti. Goolsby katsoo häntä melkein yhtä pahasti kuin oppilaitaan silloin, kun nämä kompastuvat askeliinsa. Will kääntää nopeasti katseensa Goolsbyn silmistä keltaiseen möykkyyn kattilassa.

”En minä tahdo muuttaa tänne, montako kertaa siitä on oikein jo puhuttu?” Goolsby marisee.

”Satamiljoonaa”, Will puuskahtaa, ”en minä tiedä.”

”Sinä voisit muuttaa minun luokseni”, Goolsby ehdottaa aivan kuin se olisi juuri sattunut tämän mieleen. Kuin se olisi ollut ehdotus, joka ei ollut koskaan edes pälkähtänyt tämän päähän heidän puhuessaan yhteen muuttamisesta.

” – siitä me olemme puhuneet ihan yhtä montaa kuin siitä, että sinä muuttaisit tänne, ja tiedät ihan hyvin, että minä en halua muuttaa yhtään enempää kuin sinäkään”, Will sanoo ja jakaa spagetin kahdelle lautaselle. Hän ottaa tomaattikastikepurkin mikrosta ja kaataa sen spagetin päälle.

”En vain tajua miksi”, Goolsby kysyy ja tökkii haarukalla spagettiaan nenäänsä nyrpistellen.

”Mikset itse halua?” Will vastaa kysymyksellä ja osoittaa Goolsbya omalla haarukallaan.

”Koska – ” Goolsby aloittaa, ja Will tunnistaa äänen, jolla puhuessaan Goolsby kuvittele olevansa aina oikeassa.

” – olet itserakas paska, joka tahtoo saada aina tahtonsa läpi”, Will sanoo ennen kuin ehtii edes ajatella, onko se järkevää vai ei.

Tuntia myöhemmin he ovat huutaneet toisilleen tarpeeksi, ja Goolsbyn on pakannut vähäiset tavaransa Willin asennosta ja lähtenyt ovet paukkuen ja huutaen Willin olevan isoin kusipää, jonka tämä on koskaan tuntenut. Ensimmäinen puolituntinen tyhjässä asunnossa tuntuu Willistä hyvältä. Hän lämmittää spagettilautasensa mikrossa ja syö puolet ruoastaan ennen kuin hänestä alkaa tuntua siltä kuin jotain puuttuisi.

Kuin joku puuttusi.

Will kuluttaa yksinäisen maanantai-iltansa katselemalla televisiota ja miettimällä, pitäisikö hänen soittaa Goolsbylle ja pyytää anteeksi vai ei. Kun hän menee kylpyhuoneeseen, Goolsbyn hammasharja ei ole siellä, eikä partakone. Hänen sänkynsä päätyyn on viikattu vain yhdet pyjamanhousut, ja toinen puolikas sängystä on tyhjä hänen mennessään nukkumaan ja vetäessään peitonreunan leukaansa saakka.

Kun Will on valvonut kaksi tuntia ajatellen Goolsbya, hän on tehnyt monta huomiota. Yksi: hän inhoaa riitoja, kaksi: hän ei tahdo enää koskaan riidellä Goolsbyn kanssa ja kolme: hänen ei myöskään koskaan tarvitse, sillä sitähän ero tarkoittaa.

Että ei enää tapailla, puhuta, hymyillä, naureta, eikä myöskään riidellä yhdessä.

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Kommenttikampanjasta moi! Fandom on mulle tosiaan outo, mut wikitin sen verran että sain haisua ees vähän. Ilmeisesti nää kaksi on jonkinlaisessa kilpailutilanteessa olevien koulujen/yhteisöjen pomoja? Okei. Annan tämän ajattelumallin värittää lukemistani sekä kommentointiani, too bad jos oon väärässä ;D


Sydämentykytyksiä
Hmm. Tosiaankin tilanne on outo ja vaikea sanoa, miksi Will noin punahtelee ja mitä näiden kahden välillä on tapahtunut aiemmin, kun Goolsby noinkin suoran messagen antaa (tai siis sen käyntikortin), mutta mä ihastuin valtavasti tohon hellokittyreppuvertaukseen ja muihinkin pieniin seikkoihin, kuten siihen että Goolsbyn käsi on suurempi :D Ja tuohon itseriittoisuuteen toki, kuinka Dustin Goolsbylle ei sanota ei :D mutta toisaalta taas siihen, että yksi asia on varma: Dustin Goolsby vastaisi hänen puheluunsa ;)

Rakkauslauluja
Ahh. Tää on huomattavasti kouriintuntuvampi kuin tuo eka! Heti alusta lähtien tykkäsin hurjasti tuosta ajattelemattomuuden puutteesta, joka kävi ilmi monin keinoin: parta ajamatta, samat vaatteet jne. Tai pikemminkin ajatusten suuntautumisesta jonnekin muualle kuin normiarkeen :P

Lainaus
Will ei ole varma, miten hänen pitäisi suhtautua ihastukseensa tai ihatuksensa kohteeseen, joka on itserakas kolmikymppinen mies. Yllättävää kyllä häntä ei varsinaisesti edes häiritse ajatus siitä, että Goolsby on itserakas kolmikymppinen mies.
Tää oli tehokasta tehotoistoa! Tästä kuultaa läpi taas se, mikä tuli jo tuolla alkupuolella just siellä parran ja liivin kohdilla, sellainen humoristinen kaiku kaiken romantiikan keskellä. Sellainen jännä... fiilis. En osaa oikein selittää sitä paremmin, mutta TYKKÄÄN SIITÄ! :D

Dialogi on nasevaa ja osuvaa ja IHANAA ja suudelma on hengästyttävä, vaikka onkin haparoiva <3

Kaatosadekyyneleet
Haha, liikenneympyrää ympäri <3 Ah, siitä alkaen tässä on kans sitä kivaa huumoria, kiduksissa ja tuolla hiuksissakin, Suekin perhana. Tässä ollaan siellä pilvilinnoissa ja lauleskellaan edelleen niitä rakkauslauluja. Ja sitten oharit. Kivasti graduaalisesti kuvattu tuo putoaminen korkealta alemmas ja sitten romahtaminen ihan alas ja vesipisaroitahan ne varmasti joo. Angst. Mä olisin kaivannut jotain enemmän siltä tekstarilta, ehkä jopa sen r-sanan, mutta ehkä Will hyväksyy kepeämmänkin viestin ;)

Tää jää mun mielestä vähän vaimeammaksi kuin edellinen, mikä ei tarkoita että tää olis huono! Mutta toi kakkonen oli vaan niin huikea, että vaikea päästä sen yli :P

Kusipää
Ohnoes, nimi ei lupaa hyvää =/ Mut tosta ikärajasta, mä olisin jo sen pelkän suudelman vuoksi, sekä sen jännitteen! nostanut ficin ainakin K-7 ja jos vielä kirosanakin... kyllä mä sen K-7 laittaisin kuitenkin :) ja vielä tuo paskakin tuolla.

vähäiset tavaransa Willin asennosta <-- pitäisi varmaan olla "asunnosta"

Mutta voihan kamalaa. Ensinnäkin tomaattikastikepurkillinen suoraan mikron kautta lautaselle, mai gaad ::) mutta sitäkin hirveämpää on se, että mä tunnen sen kiristävän ilmapiirin ja nään Goolsbyn repimässä hiuksiaan ja raivoamassa ja kävelemässä edestakaisin (emmä tiä tekeekö se niin, mun päässä ainakin tekee) ja nään tiuskaisut ja naljailut ja varomattomat sanat. Ja sen repeämisen, kun on pakko mennä ja perkele, minähän oon oikeessa ja sinä väärässä ja haista paska! Oevoe. Jospa ne seuraavassa jo sopivat <3


Nää oli kivoja, kiitos! :)


Edit: Niin, itsestäänselvyydet jäi sanomatta, kirjoitat hyvin ja monipuolisesti ja ficcisi on sujuvaa luettavaa! Varmaankin jo tiedät tämän, mulla tulee harvoin enää edes sanottua kommenteissa siitä, koska Fini on täynnä niin loistavia kirjoittajia <3

Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
katsu: Kiitos hurjan paljon kommentista, oli todella ihanaa saada palautetta näille ficleteille, jotka on niin lähellä mun sydäntä. Kiva että tykkäsit, ja joo, Will on William McKinleyn kuoronohjaaja ja Goolsby Vocal Adrenalinen ja ne on canonia oikeasti (vaikka kaikki muut onkin salaliitossa tätä teoriaa vastaan) !!

Tämä seuraava on ihan fluffy :3

5. Muutto


Partavaahtoviikset

Vaikka muutosta on riidelty kolme viikkoa ja he ovat eronneet ja palanneet takaisin yhteen kaksi kertaa niiden kolmen viikon aikana, Will on lopulta antanut periksi ja myynyt oman talonsa. Sille on löytynyt ostaja ennätysnopeasti. Terri on muuttanut takaisin heidän vanhaan asuntoonsa ja työskentelee nyt Lakanasopissa osa-aikaisena. Willistä myyntisopimuksen allekirjoittaminen on tuntunut suurinpiirtein samalta kuin heidän avioeronsa.

Terri on luvannut tulla hänen ja Goolsbyn häihinkin. Will on hymyillyt kiusaantuneen ja sanonut, että kaikki aikanaan.

Vasta päivää ennen muuttoaan Will on kertonut kuorolaisille tapailevansa Goolsbya oikeasti. Ihan aikuisten oikeasti. Ja ei, se ei ole vitsi, Mercedes. Oikeasti, oikeasti. Dustin Goolsbya, Vocal Adrenalinen ohjaajaa, sitä, jolla on on hellokittyreppu. Niin, Goolsbya. Ja kyllä, onhan hänen hymynsä hieman itserakas. Joo, taidan minä rakastaa häntä.

He ovat keskustelleet Goolsbysta koko kuorotunnin, mutta lopulta kaikki paitsi Rachel ovat olleet sitä mieltä, että se on okei. Että he voivat jatkaa seurusteluaan ilman, että se muodostuu minkäänlaiseksi ongelmaksi. Rachelista se taas on yksi iso ongelma. Dustin Goolsby on heidän kilpailijansa, eikä kilpailijan kanssa rakastuta, muuteta yhteen ja perusteta kuoronohjaajakommuunia.

”Perhettä, Rachel”, Will on korjannut kyllästyneenä. ”Perhettä.”

Rehtori Figgins on onnitellut Williä komeasta vaimosta ja Shannon taputtanut häntä selkään ja nauranut sanoessaan, että hänen ei kannattaisi kertoa muutosta Suelle. Suen homoseksuaali-Schuester -vitsit saattaisivat mennä siitä vielä kamalampaan suuntaan. Goolsby on kuitenkin kertonut muutosta Suelle hänen puolestaan tullessaan hakemaan häntä iltapäivällä töistä itserakasta hymyään hymyillen.

Paha olo on vellonut Willin vatsassa hänen nähdessään Suen ja Goolsbyn seisovan auditorion ovella – Goolsbyn odottamassa häntä ja Suen kyselemässä tältä asuntolainoista ja siitä, onko Will yksinkertaisesti liian köyhä asuakseen enää omassa asunnossaan, kun tahtoo muuttaa sieltä pois niin epätoivoisesti, että tyytyy mieheen, joka tahtoisi olla pieni rusettipäinen kissa. Goolsbyn ilme on ollut kiusaantunut, Suen lähinnä omahyväinen.

Sue on naurahtanut ja lähtenyt harppomaan kohti Williä huomatessaan hänet käytävällä. Will ei ole voinut tehdä täyskäänöstä Gooslbyn odottaessa häntä auditorion ovella, ja hän on odottanut yhteentörmäystä Suen kanssa purren huultaan vihaisesti. Sue on hymyillyt hänelle, mutta hän ei ole hymyillyt takaisin, vaan irvistänyt.

”Poikaystäväsi on hellokittyfriikki, friikki”, Sue on sanonut Willille ohittaessaan hänet käytävällä. Willin askelet hidastuvat ja pysähtyvät kokonaan. Hän seisoo hämmästyneenä keskellä käytävää ja tuijottaa Goolsbya, jonka ilme on lähempänä järkytystä. He eivät ole kolaroineet ja alkaneet riidellä hyvin aikuismaisesti niin kuin yleensä. Sue on vain kävellyt hänen ohitseen sanomatta sanaakaan homoseksuaali-Schuesterin muutosta yhteen Kersantti Komean kanssa.

”Niin”, Will on vastannut typertyneenä, sillä on odottanut pahempaa. Sue on naurahtanut uudestaan ja jatkanut matkaansa.

Goolsby on puristanut Sunshinelta saamansa hellokittyrepun olkainta ja mumissut: ”Enpäs ole!”, eikä Will ole voinut muuta kuin nauraa. Onhan nauraminen aina parempi vaihtoehto kuin riitely.

Loppujen lopuksi muutto on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Suurin osa heidän huonekaluistaan ja kodinkoneistaan on Goolsbyn, sillä Will on jättänyt omansa Terrille. Willin on täytynyt opetella laittamaan ruokaa ja Goolsbyn pesemään pyykkiä niiden värin mukaan. Ennen Will on voinut ostaa pakastepitsoja ja väittää tehneensä ne itse, ja Goolsbyn kaikki pyykki on ollut mustaa, mutta nyt Goolsby löytää pitsojen pakkaukset roskiksesta ja Willin valkoiset paidat harmaantuvat pesukoneessa.

He ovat kuitenkin molemmat tyytyväisiä järjestelyyn, sillä nyt he voivat nukkua vierekkäin joka yö, eivätkä vain viikonloppuisin, käydä laittamassa kahvinkeittimen päälle aamuisin ja maata vielä hetken sängyssä kuunnellen sen ääntä. He voivat syödä aamupalaa yhdessä ja ollessaan romanttisella tuulella myös syöttää sitä toisilleen. Nauraa toistensa partavaahtoviiksille, nauraa ihan kaikelle ja riidellä välillä.

Willistä se kaikki tuntuu ihanalta, eivätkä edes Goolsbyn omituiset hellokittyastiat ja -pyjama saa häntä pitämään miestä minään muuna kuin täydellisenä.

Felly

  • ***
  • Viestejä: 212
Mun on pakko myöntää, että olen jo jonkin aikaa miettinyt, pitäisikö mun lukea nämä ficletit, mutta olen pitänyt paritusta niin eriskummallisena (reiluuden nimissä on kyllä sanottava, että oudompiakin parituksia on paljon, mutta yleensä luen vain Blaine/joku-parituksella ja olen siis sikäli aika kaavoihini kangistunut), etten ole koskaan näihin tarttunut. Mutta vitsit, kannatti kyllä! En osaa jokaista kommentoida erikseen, mutta kirjoitat tosi kivasti, ja tykkäsin siitäkin kovasti, että joka ficletissä oli se oma eka kertansa :3 Ensin ajattelin, että apua apua, miten vikkelin loikkauksin tämä etenee, mutta tarkemmin ajateltuna on vain hyvä, että joissain ficeissä/ficlet-sarjoissa keskitytään vain tiettyihin teemoihin ja jätetään siitä välistä niitä tavallaan epäoleellisempia juttuja pois.

Ja siitä haluan hehkuttaa, miten hyvin olet kirjoittanut sivuhahmot taustalle! :--D Kurtin huomautus liivistä ja Suen pilkat ja Rachel ja muu on ujutettu tosi luontevasti ficciin, vaikka usein ficcarit saavat esim. Suen heitot kuulostamaan tosi väkinäisiltä ja hölmöiltä.

Lainaus
Ehkä jokin Goolsbyssa voisi olla Willille rakasta, sillä eihän tämä voi rakastaa itse itseään niin paljon, ettei Willille jäisi mitään rakastettavaa.
Tämä oli lempikohtiani, tosi hienosti ilmaistu! Erityisen paljon tykkäsin myös tästä:
Lainaus
Ihan aikuisten oikeasti, Will.
Lainaus
Vasta päivää ennen muuttoaan Will on kertonut kuorolaisille tapailevansa Goolsbya oikeasti. Ihan aikuisten oikeasti.
:--3 Enpä ikinä ajatellut tykästyväni ”ihan aikuisten oikeasti”-lauseeseen, mutta sen toistuminen oli kovin kiva yksityiskohta!

Siitä on kyllä pakko huomauttaa, että "hellokittyastiat" kirjoitetaan "Hello Kitty -astiat" (tai no en tiedä, tuleeko Kitty isolla, mutta kuitenkin erikseen ja väliviivalla) ja sama juttu "hellokittyrepussa" (plus ihanasti sanottu, että Will tuntee itsensä pinkiksi repuksi punastuessaan :3)

Mä voisin lainata vielä tusina muutakin kohtaa ja ylistää, miten paljon pidän sulavasta kirjoitustyylistäsi, ja miten sait mut koukuttumaan, vaikkei näissä ole edes Blainea :-----D Toivon vain lisää, koska näitä on kiva lukea!

Lainaus
Willistä se kaikki tuntuu ihanalta, eivätkä edes Goolsbyn omituiset hellokittyastiat ja -pyjama saa häntä pitämään miestä minään muuna kuin täydellisenä.
Aaa, kiitos lukukokemuksesta ♥
Niin kuolemakin pelkää helinääsi,
ja aika itseänsä häpeää

(avatar)

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Uuh, tykkäsin vaikka taas oli paljon kaikenlaista, mitä en tajunnut :D Lähinnä noita nimiä, mutta menihän ne tälleen ummikkonakin. Ficleti nimi on ihan parhautta, kuten myös kohta, jossa se tulee itse tektissä :) Tykkään noista arkisista asioista, kuten ruuanlaitosta-laittamattomuudesta ja harmaasta pyykistä <3 sekä Suen muuttuneesta asenteesta - ehkä se tajusi, että ne on oikeesti tosissaan eikä vain leiki. Ja että joistain asioista voi joskus olla hiljaakin, haha :D


Kiva, kiitos, anteeksi köyhä kommentti mut mua väsyttää!! ...mut jos olisin jättänyt kommentoinnin toiselle päivälle, olisin unohtanut =/


Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain