Kirjoittaja Aihe: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11  (Luettu 5439 kertaa)

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 804
Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« : 01.08.2023 10:51:46 »
Nimi: Keitä me olemme
Kirjoittaja: Pahatar
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Slash, angst, romantiikka
Paritus: Harry / Draco
Vastuuvapaus: J. K. Rowling ja Bloomsbury omistavat tässä tarinassa esiintyvät hahmot. Minä vain lainaan näitä, enkä tosiaankaan tee tällä rahaa.
Varoitukset: Sisältää viittauksia vahingollisen loitsun käyttämiseen sekä loukkaantumiseen, mutta ei kovin tarkkaa kuvailua.

Yhteenveto: Tämä sijoittuu kuudennen kirjan kevääseen. Harry on ahdistunut vahingoitettuaan Dracoa sektumsempra -loitsulla, ja hän yrittää pyytää tältä anteeksi, mutta onnistuuko se?


Lukijalle: Tämä ficci on kirjoitettu vuonna 2021 lahjaksi Vendelalle, mutta en julkaissut tätä silloin. Nyt kuitenkin päätin laittaa tämän tänne ja osallistun tällä samalla Harry/Draco – kaikkien aikojen paritus -haasteeseen.



KEITÄ ME OLEMME


Harry lepäsi makuusalissa sängyllään ja tuijotti kattoon. Tunti sitten hän oli lähtenyt oleskeluhuoneesta ja sanonut Ronille ja Hermionelle haluavansa olla yksin. Vaikka ei tämä seurustelu omien ajatusten kanssa ollut tuntunut hänestä yhtään sen paremmalta. Harry ei saanut mielestään kuvaa Malfoysta makaamassa WC-tilan lattialla verta valuvana… tärisevänä… lähes tajuttomana. Malfoy olisi voinut kuolla… ei, olisi varmasti kuollut, ellei Kalkaros olisi tullut paikalle. Ja hänen takiaan. Harry tunsi sisällään olevan ahdistuksen pahenevan koko ajan, eikä sitä helpottanut millään lailla se, että Malfoy oli myös yrittänyt kirota hänet. Eikä se, ettei hän ollut tiennyt etukäteen, mitä sektumsempra tekee. Olisihan hänellä pitänyt olla sen verran ymmärrystä, ettei ikinä pidä käyttää sellaista loitsua, jonka seurauksesta ei tiennyt.

Ei, tästä ei tulisi mitään. Harry ei ollut pystynyt syömään mitään tuntikausiin, ja tiesi, ettei mitenkään pystyisi nukkumaan. Tehty oli tehty, eikä sitä voinut muuttaa, mutta olisiko hänellä mitään keinoa päästä jonkinlaiseen sovintoon itsensä kanssa? Vähintään hänen pitäisi pyytää Malfoylta anteeksi, vaikka tämä luultavasti käskisikin hänen painua helvettiin. Mutta silti Harrysta tuntui, että oli pakko yrittää. Miten olisi nyt heti? Olisikohan Malfoy vielä sairaalasiivessä? Jos hän onnistuisi puhumaan Malfoyn kanssa kahden kesken, hän saisi ehkä tämän kuuntelemaan edes sen verran, että saisi sanottua, ettei ollut tarkoittanut satuttaa tätä. Siitäkin huolimatta, että se tuskin merkitsisi Malfoylle mitään. Mutta hänelle itselleen se merkitsi.

Harry nousi sängyltä ja kaivoi näkymättömyysviitan esiin arkusta ja veti sen päälleen. Viimeinen, mitä hän sillä hetkellä halusi, oli puhua kenenkään kanssa tai joutua vastaamaan uteluihin siitä, mihin oli menossa. Hän poistui mahdollisimman hiljaa makuusalista, meni portaita alas ja hiipi oleskeluhuoneen reunaa pitkin muotokuva-aukolle. Oleskeluhuoneessa oli runsaasti ihmisiä, mutta kukaan ei näyttänyt katsovan hänen suuntaansa. Harry poistui muotokuva-aukon kautta käytävälle ja lähti kävelemään mahdollisimman hiljaa kohti sairaalasiipeä.

Harry saapui sairaalasiiven ovelle ja vilkaisi ympärilleen. Ketään ei näkynyt missään. Hän veti näkymättömyysviitan pois päältään, taitteli sen kokoon ja työnsi paitansa alle. Sitten hän raotti sairaalasiiven ovea varovasti. Oven raosta Harry näki sairaalasängyt, jotka olivat tyhjiä – yhtä lukuun ottamatta. Eikä ketään muuta näkynyt salissa sillä hetkellä. Harry hengähti helpotuksesta, työnsi oven auki ja käveli sisään.

Draco lepäsi sängyssä tavallista kalpeampana silmät puoliummessa. Harry oli päässyt melkein sängyn viereen, kun tämä käänsi päätään ja huomasi hänet. Dracon silmät laajenivat, ja tämä kohosi puoliksi istuvaan asentoon yrittäen samalla tavoitella taikasauvaa käteensä yöpöydältä.
”Ei… älä… ei tarvitse. Haluan vain jutella”, Harry sanoi nopeasti.
Dracon jäi paikoilleen ja tuijotti häntä suuttunut ilme harmaissa silmissään.
”Jutella?” tämä sanoi hitaasti katsoen häntä pää kallellaan. Harryn mielessä kävi ajatus siitä, miten kukaan saattoi sisällyttää niin paljon halveksuntaa yhteen ainoaan sanaan. Tästä ei tulisi helppoa, mutta eihän hän ollut sitä odottanutkaan.
”Niin. Ihan vain hetken. Sopiiko?”

Draco ei vastannut, vaan tuijotti häntä edelleen. Kun sen suurempaa kieltoa ei tullut, Harry istui alas sängyn vieressä olevalle tuolille. Hän oli hetken hiljaa yrittäen koota itseään ja ajatuksiaan.
”Haluan… pyytää anteeksi. Olen todella pahoillani”, Harry sanoi katsoen Dracoa tuntien itsensä yhtäkkiä suunnattoman väsyneeksi.
”Niin varmaan”, Draco vastasi ja tämän suupielet kääntyivät halveksivaan hymyyn.
”Tarkoitan sitä, ihan tosissaan. En kai muuten olisi tullut tänne?”
Draco tuhahti.
”Tulit tänne ihan vain sen takia, että saisit nauttia vähän lisää nähdessäsi, mitä sait aikaan.”
”En tosiaankaan”, Harry vastasi yrittäen hillitä sisällään heräävää suuttumusta sängyssä makaavaa poikaa kohtaan. Miten tämä onnistuikin aina ärsyttämään hänet raivon partaalle parhaista aikomuksista huolimatta?

Harry veti muutaman kerran syvään henkeä ja sai jotenkin rauhoitettua itsensä.
”Me ei… ole koskaan tultu toimeen. Siitä huolimatta en olisi ikinä halunnut tätä. En tiennyt, mitä se loitsu tekee… yritin vain puolustautua… kun sinä hyökkäsit täysillä”, Harry onnistui sanomaan.
Draco ei vastannut, vaan tuijotti vastapäistä seinää sen näköisenä, ettei tätä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Harry joutui jälleen keräämään kaiken itsehillintänsä. Hänet valtasi vastustamaton halu läimäyttää Malfoyta, tai ainakin sanoa suorat sanat siitä, mitä ajatteli tämän käytöksestä.
”Joten… annatko anteeksi?” Harry sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hänestä tuntui, että vaikka hän olisi jatkanut asian selittämistä tuntikausia, sillä ei olisi ollut Malfoyhin sen enempää vaikutusta.
”En”, Draco vastasi vilkaisemattakaan häneen.

Se siitä sitten, Harry ajatteli ja nousi ylös. Ainakin hän oli yrittänyt. Mutta suuttumus hänen sisällään kasvoi, ja se sai hänet istumaan alas uudelleen.
”Sanonko, miksi et voi antaa anteeksi? Sen takia, että satuin tulemaan vessaan, kun sinä olit itkemässä siellä. Sehän sinua tässä kaivelee, että minä näin sen, eikö niin?” Harry sanoi yrittäen pitää äänensä matalana.
Nyt Draco ei enää näyttänyt välinpitämättömältä. Tämä käänsi katseensa Harryyn ja tuijotti häntä raivostuneen näköisenä.
”Entä jos minä teen jotain, joka on minulle yhtä lailla nöyryyttävää? Sitten ollaan tasoissa”, Harry jatkoi hengittäen kiivaammin.
”Niin kuin mitä?” Draco kysyi katsoen häntä hellittämättä. Nyt tämän silmissä näkyi suuttumuksen lisäksi kuitenkin myös pilkahdus uteliaisuutta.

”Tätä”, Harry sanoi ja miettimättä kauempaa hän nojautui eteenpäin ja suuteli Dracoa. Ohikiitävän hetken ajan Harry ehti tajuta, miten hyvältä Dracon huulet tuntuivat hänen omillaan, kunnes hän lopetti suudelman yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin sen ja vetäytyi kauemmaksi. Hän tuijotti Dracoa odottaen tämän reaktiota. Sitä ei tullut. Draco vastasi hänen katseeseensa sanomatta mitään, ja Harry pani merkille, ettei tämä ollut enää kalpea, vaan Dracon posket punoittivat. Hiljaisuus heidän välillään tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes Draco rikkoi sen.
”Miksi sinä teit noin?”
Harry tuijotti Dracoa ääneti. Ei hän tiennyt sitä kunnolla itsekään, ja vielä vähemmän olisi osannut selittää asiaa. Se oli ollut äkillinen päähänpisto, joka oli saanut alkunsa siitä, että saisi Malfoyn reagoimaan jotenkin, ja horjutettua tämän asennetta häntä kohtaan. Mutta sillä hetkellä Harry oivalsi, että suurin syy oli se, että hän oli halunnut suudella tätä jo kauan. Hän inhosi edelleen Malfoyta, tavallaan, ja tiesi, että tunne oli molemminpuolinen. Mutta hänellä oli Malfoyta kohtaan myös toisenlainen tunne, joka oli vahvistunut koko kuluneen vuoden ajan. 

”Sinä osaat sitten aina pilata kaiken”, Draco sanoi irrottamatta katsettaan hänestä. Tämän silmissä oli ilme, jota Harry ei osannut tulkita, mutta enää Draco ei katsonut häntä halveksivasti.
”Jopa täydellisen hyvän vihanpidon”, Draco jatkoi, ja Harry näki tämän suupielten kääntyvän aavistuksenomaiseen hymyyn.
Harry ei tiennyt, mitä sanoa. Seuraavassa hetkessä hän ei olisi enää voinutkaan sanoa mitään, sillä Draco kohottautui ylöspäin, ja veti Harryn suudelmaan. Harry tunsi päässään pyörivän hänen oivaltaessaan, että Malfoy… ei kun Draco… todellakin suuteli häntä. Hän vastasi siihen epäröimättä ja keskittyi nauttimaan siitä tunteesta, minkä Dracon lämpimät ja pehmeät huulet hänen omiaan vasten saivat aikaan. Mikään muu ei ollut koskaan tuntunut Harrysta läheskään yhtä hyvältä. Hän kietoi kätensä vaistomaisesti Dracon ympärille haluten tuntea tämän lähempänä itseään. Dracon toinen käsi oli jotenkin päätynyt hänen kaulalleen, ja Harry tajusi tämän hyväilevän sormillaan hänen ihoaan ja hiuksiaan.
 
Lopulta he vetäytyivät eroon toisistaan. Harry huomasi, että oli suudelman aikana jotenkin siirtynyt tuolista ja tajusi istuvansa Dracon sängyn reunalla. Hän ei pystynyt irrottamaan silmiään Dracosta, joka vastasi hänen katseeseensa. Harryn mielessä kävi ajatus siitä, että vaikka hän oli luullut tuntevansa Dracon, ainakin jossain määrin, hän ei tuntenut tätä ollenkaan. Eikä kunnolla edes itseään, mitä siihen tuli.
”Saat sittenkin anteeksi… tarkemmin ajatellen…” Draco sanoi hengästyneenä.
Harry naurahti, ja Draco alkoi hymyillä hänelle, kunnes tämä vakavoitui.
”Harry… me molemmat tiedämme, että tässä ei ole mitään mieltä…”

”Ei olekaan”, Harry sanoi nopeasti, ennen kuin Draco ehtisi pidemmälle. Hän otti Dracon kasvot käsiensä väliin ja suuteli tätä jälleen. Sillä hetkellä Harryn mielessä oli vain ajatus siitä, että jos tämä kerta jäisi ainoaksi heidän välillään, hän halusi ottaa tästä kaiken irti. Nauttia siitä, miten hyvältä Dracon suuteleminen tuntui, edes hetken vielä. Eikä Draco vastustellut, vaan suuteli häntä takaisin innokkaasti, melkein vaativasti. Harry tunsi Dracon kielen liukuvan suuhunsa, mikä oli jotain uskomattoman ihanaa. Hän ei voinut vastustaa kiusausta, vaan kosketti kielellään Dracon kieltä. Tunne, jonka se aiheutti, sai Harryn sisällä palavan liekin syttymään täyteen roihuun. Hän tajusi Dracon äännähtävän hänen huuliaan vasten heidän kieltensä hyväillessä toisiaan. Harrystä tuntui kuin olisi joutunut jonkinlaisen usvan keskelle, ja hän piti Dracosta lujempaa kiinni ja veti tämän itseään vasten. Hän tajusi hämärästi, että Draco oli kietonut kätensä hänen ympärilleen, ja se tuntui paitsi hyvältä, myös turvalliselta. 

Oliko kulunut sekunteja, minuutteja vai pidempään? Harry ei tiennyt, eikä välittänyt. Suudelman loputtua Draco irrotti otteensa hänestä ja nojautui kauemmaksi. Tämä jäi katsomaan häntä silmät loistaen halua, mutta myös jotain muuta. Mielipahaa? Surua?
”Me emme voi jatkaa tätä. Jos hän… jos joku saa tietää… minä olen jo tarpeeksi hankaluuksissa muutenkin…” Draco sanoi katkonaisesti.
”Minä tiedän”, Harry sanoi huokaisten. Jossain mielensä taustalla hän oli koko ajan arvannut, että tämä menisi näin. Silti häntä ei kaduttanut. Harrysta tuntui, että hän ei olisi yksinkertaisesti voinut tehdä mitään muuta äsken kuin antaa periksi mielihalulleen. Edes pieneksi hetkeksi, tämän yhden kerran. Harry olisi halunnut suudella Dracoa vielä kerran…. ja toisen… ja kolmannen… mutta tiesi, että jokaisen kerran jälkeen lähteminen olisi vaikeampaa, ja jossain vaiheessa se kävisi ylivoimaiseksi. Sen sijaan Harry otti Dracoa kädestä kiinni ja puristi sitä, ja hän tunsi lämmön sisällään Dracon puristaessa takaisin.

Harry nousi seisomaan ja lähti kävelemään kohti ovea. Hänen mieleensä tuli ajatus Siriuksesta, ja se tuntui raskaalta, mutta jollain lailla se myös lujitti hänen päättäväisyyttään. Dracolle ei saisi käydä samalla tavalla kuin Siriukselle, ei ainakaan hänen takiaan. Päästyään ovelle Harry kääntyi katsomaan Dracoa, joka tuijotti häntä.
”Sodan jälkeen sitten”, Harry sanoi, vaikka hänestä tuntui jo etukäteen siltä, että se oli täysin turha toivo. Voisivatko sekä hän että Draco mitenkään selvitä siitä? Mutta silti, olihan se mahdollisuus, vaikka häviävän pieni sellainen.
”Sodan jälkeen”, Draco toisti ja nyökkäsi. Harry hymyili Dracolle hieman, ja näki tämän hymyilevän takaisin. Harry jäi vielä hetkeksi katsomaan Dracoa, kunnes avasi sairaalasiiven oven ja poistui käytävälle sulkien oven perässään.
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #1 : 01.08.2023 21:33:46 »
Olipa ihan mielettömän mukava yllätys huomata sinulta uusi ficci, vaikka se sinulle ei enää niin uusi olekaan, jos se on pari vuotta odottanut julkaisuaan. Mutta olen iloinen, että päätit julkaista sen nyt. :) Tykkäsin todella tästä aiheesta ja asetelmasta, koska minusta tätä tapausta, jossa Harry kuitenkin melkein saa Dracon hengiltä, ei canonissa käsitellä millään lailla tarpeeksi. Olinkin heti aluksi jännittynyt näkemään, mistä lähtökohdista aihetta tullaan käsittelemään.

Malfoy olisi voinut kuolla… ei, olisi varmasti kuollut, ellei Kalkaros olisi tullut paikalle. Ja hänen takiaan. Harry tunsi sisällään olevan ahdistuksen pahenevan koko ajan, eikä sitä helpottanut millään lailla se, että Malfoy oli myös yrittänyt kirota hänet. Eikä se, ettei hän ollut tiennyt etukäteen, mitä sektumsempra tekee. Olisihan hänellä pitänyt olla sen verran ymmärrystä, ettei ikinä pidä käyttää sellaista loitsua, jonka seurauksesta ei tiennyt.
Kun tätä ajattelee näin, ei ole mikään ihme, että Harryn pää oli pyörällä ja sekaisin, ja että tapahtunut jäi vaivaamaan enemmän kuin vähän, oli sitten vihamies kyseessä tai ei. Niin paljon kuin aikanaan tykkäsinkin Puoliverisestä prinssistä joskus, kun sen ensi kertaa luin, muistan ihmetelleeni, miten tuo tapahtuma jotenkin ihan sivuutettiin siinä. Severus vaan tuli parantamaan Dracon, eikä mistään sitten puhuttu sen enempää. Se oli erikoista, vaikka sitten kävikin ilmi, että kyseessä oleva loitsu taisi olla Severuksen itse kehittämä, ja siksi ehkä hän tunsi hankalaksi alkaa tylyttää siitä Harrya. Mutta kyllä luulisi, että Harrylla olisi ollut siitä enemmän tunnontuskia, ja juuri varsinkin tarve jollain lailla sovittaa asia Dracon kanssa. Se tuntuu jotenkin Harryn oikeudentajuun sopivalta.

Lainaus
”Haluan… pyytää anteeksi. Olen todella pahoillani”, Harry sanoi katsoen Dracoa tuntien itsensä yhtäkkiä suunnattoman väsyneeksi.
”Niin varmaan”, Draco vastasi ja tämän suupielet kääntyivät halveksivaan hymyyn.
Voin kyllä uskoa, ettei Draco tekisi anteeksi pyytämistä Harrylle millään lailla helpoksi, vaikka sitten pohjimmiltaan olisikin hyvillään, että toinen on tullut. Onneksi Harry sentään valitsi kärsivällisemmän lähestymistavan tällä kertaa.

Lainaus
Nyt Draco ei enää näyttänyt välinpitämättömältä. Tämä käänsi katseensa Harryyn ja tuijotti häntä raivostuneen näköisenä.
”Entä jos minä teen jotain, joka on minulle yhtä lailla nöyryyttävää? Sitten ollaan tasoissa”, Harry jatkoi hengittäen kiivaammin.
”Niin kuin mitä?” Draco kysyi katsoen häntä hellittämättä. Nyt tämän silmissä näkyi suuttumuksen lisäksi kuitenkin myös pilkahdus uteliaisuutta.
Tämä canonin kohtaus, kun Harry yllätti Dracon itkemästä, oli tavallaan ihan lemppareitani, juuri tämän tietyn asetelman takia, mitä siitä olisi voinut saada irti. Mutta canonissa se jäi sitten jokseenkin hyödyntämättä, joten siksi on ihana lukea tästä kohtauksesta ja sen seurauksista toisenlaisia tulkintoja. Mitähän noloa Draco mahtoi kuvitella Harryn aikovan tehdä?  ;D Tuskin ainakaan sitä, mitä hän sitten teki. Ihan loistava hetki tuo äkillinen suudelma, jonka aikana Harry ehti jo tajuta, että se tuntui hyvältä. :) Sellaisesta ei voi kuin olla silmät sydämenkuvina.
 
Lainaus
”Sinä osaat sitten aina pilata kaiken”, Draco sanoi irrottamatta katsettaan hänestä. Tämän silmissä oli ilme, jota Harry ei osannut tulkita, mutta enää Draco ei katsonut häntä halveksivasti.
”Jopa täydellisen hyvän vihanpidon”, Draco jatkoi, ja Harry näki tämän suupielten kääntyvän aavistuksenomaiseen hymyyn.
Aika hellyttävä kyllä tämä Dracon reaktio, kun sai itsensä hiukan edes tajuamaan, missä mentiin. Niinhän siinä taisi juuri käydä, että Harry tuhosi vuosia ihan hyvin toimineen vihanpidon pelkästä päähänpistosta (tai ehkei sittenkään ihan vain siitä). :)

Lainaus
Sillä hetkellä Harryn mielessä oli vain ajatus siitä, että jos tämä kerta jäisi ainoaksi heidän välillään, hän halusi ottaa tästä kaiken irti. Nauttia siitä, miten hyvältä Dracon suuteleminen tuntui, edes hetken vielä. Eikä Draco vastustellut, vaan suuteli häntä takaisin innokkaasti, melkein vaativasti.
Tässähän tulikin lopulta aika tosi kuumat paikat pojille, vaikka oltiinkin sairaalasiivessä. En voinut olla miettimättä, mitenhän pitkälle he oikein uskaltavat siellä mennä, ja piti muistuttaa itseäni siitä, ettei kyseessä nyt kuitenkaan ollut korkean ikärajan ficci. ;D Ihanaa kyllä, kun yksi asia johtaa toiseen, eikä lopulta kummankaan tee mieli lopettaa, vaikka vielä hetki sitten suhde on ollut (tai vaikuttanut ainakin ulospäin olevan) jotain ihan muuta. :)

Lainaus
Edes pieneksi hetkeksi, tämän yhden kerran. Harry olisi halunnut suudella Dracoa vielä kerran…. ja toisen… ja kolmannen… mutta tiesi, että jokaisen kerran jälkeen lähteminen olisi vaikeampaa, ja jossain vaiheessa se kävisi ylivoimaiseksi. Sen sijaan Harry otti Dracoa kädestä kiinni ja puristi sitä, ja hän tunsi lämmön sisällään Dracon puristaessa takaisin.
Sodan eri puolilla oleminen tekee asioista aika mahdottomia, varsinkin tuossa, kun Draco oli jo merkitty mies. Mutta jäin silti elättelemään pientä toivoa, että ehkä Harry keksisi keinon auttaa Dracoa tai suostutella hänet lähtemään kuolonsyöjien riveistä vielä tuon jälkeen. Kuka tietää, ehkä kaipaus kuitenkin kasvaisi liian suureksi ajan kanssa, vaikka vielä nyt pojat ajattelivatkin, että tämän täytyy odottaa, kun vaihtoehtojakaan ei ole. Tämän tarinan Draco muistuttaa minua siitä, millaiseksi Regulus on kuvattu joissain ficeissä, joissa hän on päätynyt kuolonsyöjäksi ja katuu sitä, muttei ole oikein vaihtoehtojakaan. Ne ficit kylläkin päättyvät usein surullisesti, mutta onneksi tämä jätti lukijalle ainakin aika paljon toivoa siitä, että Harrylle ja Dracolle vielä käy hyvin. :)

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 053
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #2 : 04.08.2023 22:11:45 »
Oijoi, Puoliverisen prinssin aikaista HooDeetä, ihanan ihanan nostalgista! Se sektumsemprakohtaus on yksi mieleenjäävimmistä koko kirjasarjassa, mutta niin kuin Altais tuossa edempänä osuvasti totesi, siitä ei tunnu oikeastaan seuraavan juuri mitään! Paitsi tietysti se, että Kalkaros alkaa kovistella Harrya taikajuomakirjasta. Mutta koulutoverin tai siis vihamiehen kiroaminen on ihan perushommaa, Kalkaros ymmärtää kyllä sen puolen. ;D No mutta siksi olikin kiinnostavaa lukea fikki, jossa Harry pysähtyy kunnolla ajattelemaan, mitä on oikein tullut tehtyä, ja katuu tekoaan - ja haluaa vielä käydä pyytämässä anteeksikin (vaikkakin sitten myöhään illalla, mutta silloinhan se on paras lähteä hortoilemaan ympäri Tylypahkaa, kuten hyvin tiedetään :D). Hyvä, Harry, tunneskaalasi on lusikkaa suurempi! <3

Lainaus
Draco tuhahti.
”Tulit tänne ihan vain sen takia, että saisit nauttia vähän lisää nähdessäsi, mitä sait aikaan.”
”En tosiaankaan”, Harry vastasi yrittäen hillitä sisällään heräävää suuttumusta sängyssä makaavaa poikaa kohtaan. Miten tämä onnistuikin aina ärsyttämään hänet raivon partaalle parhaista aikomuksista huolimatta?
Dracon epäluulon kyllä ymmärtää! Ja ah, ihana nopeasti kiihtyvä Harry, joka parhaista aikomuksistaan ja nöyristä tarkoitusperistään huolimatta alkaa heti raivostua kun anteeksipyyntöä ei otetakaan oitis avosylin vastaan. ;D Harryn selittely ja anteeksiannon kärttäminen on herttaisen kömpelöä, just teinimäistä. Oiva on myös Dracon ytimekäs vastaus, antaako anteeksi vai ei. Vastaus on ei. 8)

Lainaus
”Sanonko, miksi et voi antaa anteeksi? Sen takia, että satuin tulemaan vessaan, kun sinä olit itkemässä siellä. Sehän sinua tässä kaivelee, että minä näin sen, eikö niin?” Harry sanoi yrittäen pitää äänensä matalana.
HARRYYYH, ihanaa, kyllä kannattaa vetää esiin itkukortti kun jää anteeksiantoa vaille, sellainen parantaa tilannetta ja tunnelmaa huimasti.

Lainaus
”Entä jos minä teen jotain, joka on minulle yhtä lailla nöyryyttävää? Sitten ollaan tasoissa”, Harry jatkoi hengittäen kiivaammin.
Ja oi voi, kyllä se Harry todella osaa vielä parantaa, jopa pelastaa tilanteen, tarjoutumalla nolaamaan itsensä vielä astetta pahemmin. Voi jestas, siinäpä vasta omaperäinen iskemistaktiikka!

Lainaus
”Sinä osaat sitten aina pilata kaiken”, Draco sanoi irrottamatta katsettaan hänestä. Tämän silmissä oli ilme, jota Harry ei osannut tulkita, mutta enää Draco ei katsonut häntä halveksivasti.
”Jopa täydellisen hyvän vihanpidon”, Draco jatkoi, ja Harry näki tämän suupielten kääntyvän aavistuksenomaiseen hymyyn.
Ja se taktiikka näkyy toimivankin! Pisteet Harrylle! ;D <3

Tosin haikeaksi vetää, että pojat päättävät yhdessä tuumin odottaa sodan jälkeiseen aikaan! Eihän siinä nyt ole mitään mieltä, kun kuolla voi jo huomenna! Ja kun jo ensisuudelmat olivat näin kiihkeitä, niin millä ihmeellä he pystyvät odottamaan vielä vaikka kuinka ja pitkään? Altaisin tavoin elättelen toivoa, että hätä ja nuori lempi keinot keksii ja he saavat toisensa jo vaikka ennen sodan loppua! :-*
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

miisuli

  • Neiti Herrasmies
  • ***
  • Viestejä: 412
  • ava by Sokerisiipi
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #3 : 04.08.2023 22:14:08 »
Onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! :)

Halusin valita sinulta uusimman julkaisusi, koska pidin premissistä ja ideasta. Harryn teko tuolloin kuutosvuonna oli tosiaankin anteeksiantamaton ja halusinkin nähdä, miten Draco reagoisi Harryn anteeksipyyntöön. Kirjan lukemisesta on pitkä aika, enkä muista oliko heillä siinä minkäänlaista sovinnontekoa? Tämä kuitenkin osoitti mielestäni hyvin sen, kuinka paljon asia Harrya vaivasi ja miten paljon hän halusi pyytää Dracolta anteeksi ja jotenkin edes yrittää korjata virheensä.

Molemmat hahmot olivat hyvin IC ja heidän välinen kommunikaationsa todella uskottavaa. Draco oli ärsyttävyyteen asti itsepintainen (ja se suurin syy oli enemmänkin se, että Harry oli nähnyt hänet itkemässä, kuin sitten sektumsempra) ja Harry tietenkin vastaili siihen parhaansa mukaan menettämättä malttiaan. Kun Harry yllättäen suuteli Dracoa, olin täällä ihan, että wow! Hyvä! :D Harry tietenkin oli tainnut uneksia siitä jo pidemmän aikaa, kuin ehkä haluaisi edes myöntää.

Oli myös ihanaa, että nämä kaksi löysivät toisensa kaikesta huolimatta. Vaikka vihaan sanontaa "Rakkaudesta se hevonenkin potkii", niin ehkä näiden kahden kohdalla se on ihan totta!

Mielestäni loppuratkaisu oli hyvä kaikessa realistisuudessaan ja surullisuudessaan. Ehkäpä sodan jälkeen asiat voisivat olla toisin. Erityisesti Harrylle ja Dracolle. <3

Kiitos tästä! :)
"You must have a twinkle in your eye, a naughtiness - and the audience must realize your mind is working faster than your words."
Jeremy Brett

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 525
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #4 : 05.08.2023 15:57:12 »
Ahh, mikä premissi! Voisin lukea uudelleen ja uudelleen versioita siitä, mitä kaikkea tuo hetki Murjottavan Myrtin vessassa aiheuttaa Harryn ja Dracon välille. ^^ Tämä oli ihan täydellinen lisäys canoniin, koska olen sitä mieltä, että Harryn huono omatunto ohitettiin liian nopeasti. Uskon, että hänestä tuntui oikeasti todella pahalta, sitä kuvattiin kirjassakin, mutta se jäi jotenkin sitten kesken, sen käsittely. Joten päätän, että näin siinä oikeasti kävi, että Harry halusi pyytää Dracolta anteeksi, kun ei voisi elää itsensä kanssa tekemättä mitään. :D Onhan hän rohkelikko, kyllä hän uskaltaisi. Tykkäsin, että Harry ei halunnut selitellä tekoaan millään, varsinkaan sillä, että Draco oli käyttämässä kidutuskirousta itseensä.

Dracon reaktio Harryn ilmestymiseen oli alkuun hämmentävä, mutta sitten en kyllä yhtään ihmettele, että hän on vähän taistele tai pakene tilassa, kun Harry on vasta kironnut hänet. Voi teinipojat, olen samaa mieltä, Draco ei olisi alun perinkään hyökännyt niin aggressiivisesti tai varmaankaan yrittänyt käyttää kidutuskirousta ellei juuri Harry olisi yllättänyt häntä juuri itkemässä. Jotenkin ihanan teinimäistä olla kaikkein vihaisin siitä, että vihamiehesi näkee sinut itkemässä. :'') Dracoa varmaan vähän harmitti saamansa vammat, mutta hän on sen verran ylpeä ja tuossa kohtaa myös hyvin vaikeassa tilanteessa, että tuollainen lopulta mitätön seikka saa hänet eniten tolaltaan.

Hyvin Harrya keksiä suudella Dracoa, jotta pääsisi tasoihin tämän kanssa! ;D Rakastin tätä ideaa, samaan tapaan hyvin teinimäistä tehdä jotain tuollaista, ensinnäkään ehdottaa, että hei voin myös tehdä jotain noloa, sen sijaan, että voisi vaikka jutella asiat halki. ;D Mutta kyllähän sillä päästiin oikein hyvin eteenpäin asioiden kanssa.

Lainaus
Harryn mielessä kävi ajatus siitä, että vaikka hän oli luullut tuntevansa Dracon, ainakin jossain määrin, hän ei tuntenut tätä ollenkaan. Eikä kunnolla edes itseään, mitä siihen tuli.

Ihana kohta, koska tässä kohtaa ensi kertaa oikeasti nähdään Dracon koulukiusaajanaamarin taakse paremmin. :) Tietenkin Harry keksii vasta suudellessaan Dracoa, että hmm, ehkä nämä pakkomielteen tuntemukset johtuvatkin jostain muusta kuin olen kuvitellut. :D Suudelmat olivat upeita hetkiä, jokainen vähän niin kuin askel syvemmälle heidän väleihinsä, aina pikkuisen varmempana. Ja vaikka joka kerralla oli molemmilla olo, että eihän tässä ole mitään järkeä, rakastin tuota kohtaa, kun Harry ajatteli Dracon sylissä olevan turvallista. ^^ Voi kun toivoin, että Draco olisi tässä murtunut ja kertonut kaiken Harrylle, ehkä siitä sitten olisi voinut tulla jotain, mutta toisaalta on tosi kutkuttavaa ajatella, miten he jatkaisivat tämän kanssa sodan jälkeen, jos kaikki muut tapahtui kuten kirjoissa. He ovat suudelleet, ymmärtäneet jotain tunteistaan toisiaan kohtaan, mutta Draco silti johdatti kuolonsyöjät Tylypahkaan, silti hän jahtasi Harrya ja kumppaneita tarvehuoneeseen ynnä muuta. Ahh, se voisi olla jännä välien selvittely ja jätit kyllä niin herkulliseen kohtaan. Tämä oli loistava pätkä näin, koska mielikuvitus lähtee laukalle, miten kaikki olisi mahdollista sodan jälkeen. Haluan uskoa, että se olisi, kunnon, perusteellisen draaman jälkeen. ;D

Kiitos tästä, oli aivan ihana kohtaus! <3
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 317
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #5 : 25.10.2023 20:25:47 »
Voi miten ihana, ihana fikki tämä olikaan! Meldiksen tavoin en varmaan ikinä kyllästy lukemaan erilaisia versioita tästä Sectumsempra-vessakohtauksesta ja sen jälkipuinnista, sillä siinä on vaan niin paljon potentiaalia ja siinä eräällä tavalla kulminoituu Harryn ja Dracon suhde, joka lapsuuden viattomammasta ärsyttämisestä ja härnäämisestä muuttuu joksikin todella vaaralliseksi. Kirjan versioon olin niin monella tavalla pettynyt, kun Harry ei saanut oikeasti mitään kunnon rangaistusta, eikä hän edes kunnolla tuntunut katuvan tekoaan. Tai ainakin se unohdettiin todella nopeasti. Sen takia pidinkin kovasti tästä sinun versiostasi, jossa Harrya jäi ihan oikeasti vaivaamaan, mitä hän oli mennyt tekemään, ja hän tuntui ihan oikeasti tajuavan, että hän oli onnistunut melkein tappamaan Dracon. Harry on kieltämättä välillä ajattelematon, eikä hän aina osaa ajatella tekojensa seurauksia loppuun asti, mutta mun mielestä hän on kuitenkin hahmona sellainen, joka potisi oikeasti todella huonoa omatuntoa, jos hän vahingossa sattuisi vahingoittamaan jota kuta luokkakaveriaan todella pahasti, vaikka kyseessä olisikin luihuinen.

Pidin kovasti siitä, kuinka olit laittanut tilanteen etenemään. Mielestäni on hyvin uskottavaa, että Draco on aluksi varuillaan ja kylmä Harrya kohtaan, ja varmaan alkuun ihan tosissaan ajattelee Harryn tulevan satuttamaan häntä uudelleen. Ei ihmekään ottaen kaksikon koko yhteisen historian huomioon, ja vieläpä tämä viimeisin veto, josta Draco on ihan syystäkin Harrylle suuttunut. Vähän jo mietin, antaako Draco ollenkaan periksi, mutta tuo Harryn veto keksiä suudella Dracoa yllätti niin Dracon kuin itsenikin. Jotain romanttista osasin kyllä odottaa, mutten ihan tällaista. Mikä kyllä sinällään on Harrylle hyvinkin sopivaa, keksiä jotain näin spontaania lennosta samana päivänä, kun hän on kironnut suutelemansa henkilön. ;D

Lainaus
”Sodan jälkeen sitten”, Harry sanoi, vaikka hänestä tuntui jo etukäteen siltä, että se oli täysin turha toivo. Voisivatko sekä hän että Draco mitenkään selvitä siitä? Mutta silti, olihan se mahdollisuus, vaikka häviävän pieni sellainen.
”Sodan jälkeen”, Draco toisti ja nyökkäsi. Harry hymyili Dracolle hieman, ja näki tämän hymyilevän takaisin. Harry jäi vielä hetkeksi katsomaan Dracoa, kunnes avasi sairaalasiiven oven ja poistui käytävälle sulkien oven perässään.
Tässä kohtaa tuntui ihan kuin sydän olisi pirstoutunut tuhanneksi sirpaleeksi. Jotenkin niin surullista ajatella, että nämä kaksi ovat viimein löytäneet yhteyden toisiinsa, mutteivat voi tehdä sille mitään, koska he joutuvat sotimaan aikuisten sotia vastakkaisilla puolilla. :( Antaisivat nyt kahden teinipojan nauttia rauhassa nuoruudesta ja ihastuksen tunteista, mutta ei. Molemmilla on kuitenkin selkeästi jonkinlaista toivoa sen suhteen, että ehkä heillä on mahdollisuus, ja kuka tietää, ehkä asiat olisivatkin edenneet 7. vuodenkin aikana erilailla, jos Harry olisi pyytänyt Dracolta anteeksi tekoaan.

Kiitos, pidin tästä kovasti! ♥
(ava @Claire ja bannu @Ingrid)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 572
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #6 : 29.10.2023 12:06:02 »
Rakastan ficcejä, jotka on sijoitettu johonkin kirjan kohtaukseen tai niiden väliin! Tämä sopi ihan täydellisesti Sektumsempra-episodin jälkipyykiksi ja tietenkin Harry hiippailee näkymättömyysviittansa kanssa Dracoa tapaamaan. Heidän keskustelunsa ja sanailunsa oli hyvin kirjoitettu ja Harryn suudelma pääsi kyllä yllättämään! Mutta Dracon toteamus, että ”Sinä osaat sitten aina pilata kaiken” paljasti hyvin, että suudelma ei todellakaan ole se tapa, jolla Dracoa voisi ärsyttää tai nolata, eikä sen paremmin Harryakaan, joka ihanasti tajuaa tunteistaan jotain. Suutelukohtaus oli hyvin kirjoitettu, olet taitava kuvaamaan tuollaisia juttuja, pieniä kosketuksia ja kaikkea! Ja oi että, miten ihana toiveikkuus jäi tuosta lopusta, vaikka se olikin samalla sydäntä raastava! Sopimus siitä, että asiaan palataan sodan jälkeen toi hyvän mielen, vaikka nyt jouduttiinkin eroamaan. Muutenkin anteeksianto ja ajatus tuosta heidän kohtauksestaan pohjustaisi hyvin esim seiskakirjan kohtaa, jossa Draco väittää ettei tunnista Harrya.

Kiitos tästä, olipa kiva lukea!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 626
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #7 : 29.10.2023 12:22:21 »
Oi miten kiva että olet kirjoittanut ficiä liittyen siihen sektumsempra-jupakkaan, koska mustakin tuntuu, ettei sitä käsitelty kirjoissa tarpeeksi! Kai se vain lopulta hukkui muun juonen alle, eivätkä juttuun osalliset hahmot vaikuta sellaisilta että veisivät asiaa isosti eteenpäin, mutta olisi silti ollut kiva saada jotain lisää! No, onneksi on ficit korjaamassa tilanteen ;D

Tykkäsin alussa olevista Harryn mietteistä, miten syyllisyys painaa hänen mieltään, vaikka Dracokin yritti kirota hänet. Kiva kun hän päättää mennä Dracon luo ja pyytää tältä anteeksi, vaikka vähän epäileekin, onnistuuko se, kuunteleeko Draco. Mutta ei kai sitä millään muulla tavalla saa omatuntoaan vaikenemaan. Niin kuin ficissäkin mainitaan, vaikkei hänen anteeksipyyntönsä Dracolle ehkä merkkaisikaan mitään, hänelle itselleen se merkitsee. Ja kaipa hän myös haluaa nähdä, että Draco on ihan kunnossa (vaikka Kalkaros tulikin melkein heti pelastamaan tilanteen ja Pomfreyn hoidossa kenelläkään ei ole hätää :D).

Lainaus
Dracon silmät laajenivat, ja tämä kohosi puoliksi istuvaan asentoon yrittäen samalla tavoitella taikasauvaa käteensä yöpöydältä.
Tää Dracon reaktio on kyllä ihan ymmärrettävä! Varsinkin tapahtuneen jälkeen, ja kun ei heillä muutenkaan mitkään hyvät välit ole. Mutta hyvä kun pysähtyi kuuntelemaan, mitä Harrylla oli sanottavanaan.

Vaikka tämän alkutiedoissa mainittiinkin paritus ja yhdeksi genreksi romantiikka, mä en kyllä yhtään odottanut, että Harry ja Draco päätyisivät suutelemaan toisiaan tarinan aikana! Ja vielä useaan kertaan :D Taisi yllättää vähän heidätkin. Ahaha, tykkään siitä kun hahmot tekee asioita tietämättä oikein itsekään, miksi tekevät niin ;D (Koska kirjoittaja päättää heidän puolestaan hehe)

Lainaus
”Sinä osaat sitten aina pilata kaiken”, Draco sanoi irrottamatta katsettaan hänestä. Tämän silmissä oli ilme, jota Harry ei osannut tulkita, mutta enää Draco ei katsonut häntä halveksivasti.
”Jopa täydellisen hyvän vihanpidon”, Draco jatkoi, ja Harry näki tämän suupielten kääntyvän aavistuksenomaiseen hymyyn.
Niinpä, voi sitä Potterin poikaa kun kaiken aina pilaa! :D Mutta ei kai siitä voi olla Dracokaan kovin pahoillaan.

Tämä meni loppua kohden sitten vielä yllättävän haikeaksi! Ehkä sitten sodan jälkeen voi huoletta suudella lisää ja tehdä yhdessä kaikkea muutakin :< Siihen toiveeseen on hyvä takertua, kun on pakko vain jäädä odottamaan. Loppuvirkkeetkin olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan yllättävän riipaisevat! Voi ääää, en mä kyllä odottanut yhtään että Harryn anteeksipyyntöyrityksestä mentäisiin vielä tähän suuntaan 😭 Hieno fici oli kyllä kokonaisuudessan. Kiitän lukukokemuksesta!
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 833
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #8 : 31.03.2024 20:46:32 »
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :) Olipas mukavaa lähteä tutkimusmatkalle listaukseesi, sillä olen pitänyt teksteistäsi kovasti. Tämän valitsin luettavaksi siksi, että kiinnostuin ajanjaksosta, johon tämä sijoittuu. Sektumsemprakohtaus on kaanonissa tosi järkyttävä, sellainen joka todella painui mieleen, ja mielenkiinnolla lähdinkin lukemaan Harryn tuntemuksista sen jälkeen.

Harryn mielenmaisema on kyllä niin samaistuttava. Tunnistan hyvin tuollaisen olotilan, kun on tapahtunut jotain kauheaa, mistä kokee syyllisyyttä, eikä pysty ajattelemaan mitään muuta, ei syömään eikä nukkumaankaan. Koko tilanne olisi järkyttävä silloinkin, jos teko olisi ollut tahallinen, mutta nyt se on järkyttävä myös siitä näkökulmasta, ettei Harry saa rauhaa omantunnontuskiltaan. Ymmärrän hyvin Harrya ja sitä, miten hän kokee suoranaista pakkoa yrittää pyytää anteeksi silläkin uhalla, ettei Draco suostuisi kuuntelemaan. Tämä on jotenkin erityisen samaistuttava ajatus:
Siitäkin huolimatta, että se tuskin merkitsisi Malfoylle mitään. Mutta hänelle itselleen se merkitsi.
Sitä jäisi varmaan vain miettimään ja miettimään asiaa ja kärvistelemään tunnontuskissa, jos ei edes yrittäisi.

Dracon ensireaktio on sekin hyvin inhimillinen ja ymmärrettävä. Sydäntä kirpaisee, miten hän hapuilee taikasauvaa, mutta mitäpä muutakaan hän voisi tehdä ennen kuin Harryn aikeet ovat selvillä. Jotenkin minulla on kuitenkin kaiken aikaa sellainen kutina, että sisimmässään Draco vaistoaa, ettei Harry ole tullut viimeistelemään häntä - ja ettei Harryn alkuperäisenä aikeenakaan ollut satuttaa Dracoa. Minusta tuntuu, että se tietoisuus kytee jossain Dracon sisällä, aivan kuten Harryn sisällä on kytenyt jo pidemmän aikaa vetovoima Dracoa kohtaan. Joskus tarvitaan vain oikeanlainen, sopiva tilanne, jossa lukot ja padot voivat aueta. Ja voi pojat, millä tavalla se tässä tapahtuukaan!

”En tosiaankaan”, Harry vastasi yrittäen hillitä sisällään heräävää suuttumusta sängyssä makaavaa poikaa kohtaan. Miten tämä onnistuikin aina ärsyttämään hänet raivon partaalle parhaista aikomuksista huolimatta?
Rakastan sitä, miten nuorukaisten välinen kipakka dynamiikka on kaiken aikaa läsnä. Tällainen anteeksipyyntöskenaario olisi vaikeampi kuvitella sillä tavalla, että Harry vain kapsahtaisi Dracon kaulaan ja huulille, mutta tällaisena tämä tuntuu hyvinkin luontevalta. Kaiken katumuksenkin alta kurkistaa suuttumus, ja se on jotenkin niin olennainen osa näiden kahden dynamiikkaa ja kipinää.

Tuo on tavallaan Harrylta tosi tarkkanäköinen huomio, että kaikkein eniten Dracoa taitaa vaivata se, miten Harry yllätti hänet jonkin yksityisen ja nöyryyttävän parissa. Eihän itkemisessä pitäisi olla mitään hävettävää, mutta valitettavan monelle siinä kuitenkin on, etenkin jos on kyse teinipojista - ja vieläpä Dracosta, joka on tottunut ylläpitämään tietynlaista ulkokuorta ja julkikuvaa. Minusta on hauskaa, että Harry uskaltaa haastaa Dracoa asiasta - erityisesti, kun se johtaa hänen tasoitustarjoukseensa ja impulsiiviseen ensisuudelmaan. ;) Minusta käy jotenkin niin hyvin järkeen se, että Harry toimii spontaanisti ja suunnittelematta, ymmärtämättä aluksi itsekään syitä toimintansa taustalla. Yhtä hyvin järkeen käy se, miten nopeasti Harry pääsee tilanteen tasalle ja paikantaa hänessä jo hyvän aikaa piilleen vetovoiman Dracoa kohtaan. Joskus todella tarvitaan vain yksi ainoa sysäys, jotta palaset loksahtelevat kohdilleen.

Suutelukohtaus sairaalasängyllä on ihana. En tosin voinut olla miettimättä, mitä tapahtuisi, jos matami Pomfrey yhtäkkiä pelmahtaisi paikalle, mutta onneksi niin ei käynyt. ;D Minusta on kaunista, miten Harry ja Draco saavat jakaa keskenään tämän hetken ja uppoutua siihen oikein kunnolla. Mukaan hiipii kylläkin nopeasti haikeutta, kun realiteetit iskevät ja ymmärrys tilanteen haastavuudesta ja suoranaisesta mahdottomuudesta on selvästi molemminpuolista. Harryn ajatus siitä, että lähtemisestä tulee aina vain vaikeampaa jokaisen suudelman jälkeen, on riipaiseva. Tuntuu niin surulliselta, että vasta löytynyt onni jää tältä erää näin lyhytkestoiseksi. Mutta tavallaan se tekee tästä ainutlaatuisesta jaetusta hetkestä entistäkin kauniimman ja arvokkaamman. Sitä paitsi mukana on myös rahtunen toivoa - toivoa siitä, että he molemmat selviävät sodasta ja sitten kaikki voi olla toisin. Toivo on siitä erityinen asia, että rahtusessakin voi piillä valtava voima. Lopun haikeuteen yhdistyykin jotain levollista ja luottavaista. Jos ei muuta, niin ainakin Harry ja Draco ovat päässeet suhteessaan syvemmälle tasolle ja ymmärtävät nyt varmasti toisiaan ja toistensa vaikuttimia paremmin.

Haikean kaunis teksti, jonka lukemisesta nautin kovasti - lämpimät kiitokset! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 804
Vs: Keitä me olemme, Harry/Draco, K-11
« Vastaus #9 : 30.04.2024 17:58:10 »
En voinut uskoa silmiäni, kun tajusin, etten tosiaankaan ole vastannut tässä topicissa vielä yhtään kenenkään kommentteihin. :-[ Onneksi on Synninsovitus -haaste, jonka varjolla pääsen nyt korjaamaan tämän asian. Suuri kiitos sekä uusille että aikaisemmille kommentoijille ja isot pahoittelut tästä(kin) hidastelusta. :(

Olen ihan samaa mieltä kanssanne, että tuota Harryn ja Dracon vessakohtaamisen jälkeistä tilannetta ei tosiaankaan käsitelty kirjassa kunnolla, jos ollenkaan, vaan se jäi muun juonenkuljetuksen alle. Muutenkin monet tapahtumat kirjassa tuntuivat jäävän välillä irrallisiksi. (Mikä idea oli esimerkiksi tuoda 4. kirjassa Ludo Bagman niinkin isoon rooliin, kun häntä ei sitä ennen tai sen jälkeen ikinä edes mainittu? ::)) Mutta onneksi on ficcimaailma, ja olen valtavan iloinen, jos piditte tästä. Olen ajatellut monta kertaa, että Harryn ja Dracon suhtautuminen toisiinsa muuttui kovastikin kuudennen ja viimeisen kirjan välissä, ja oli hauska kuvitella, olisiko se voinut selittyä sellaisella kohtaamisella, josta kirjassa ei kerrottu. :D

Altais: Minustakin Dracon haavoittumisen olisi pitänyt jäädä vaivaamaan Harrya enemmän, kun Harry yritti aina pelastaa kaikkia joka tilanteessa, ja tämä oli sentään suora seuraus Harryn omasta toiminnasta, olkoonkin että Draco hyökkäsi yhtä lailla. Todella ihanaa, jos pidit tuosta suudelmasta ja siitä, mitä sen jälkeen seurasi. :) Itsellänikin kävi muuten mielessä tätä kirjoittaessa, että olisihan tässä ollut kaikki mahdollisuudet mennä vielä pidemmällekin, mutta halusin pitää tämän alemman ikärajan puitteissa. ;D Minua huvitti ajatella niin, että vaikka poikien välillä ei olisikaan tapahtunut mitään muuta ennen seitsemännen kirjan loppua, sen jälkeen heillä olisi ollut mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen, jos olisivat vain päättäneet niin, koska molemmat selvisivät. Kiitos paljon jälleen aivan ihanasta kommentistasi! :)

Sisilja: Nauroin tuolle kommentillesi Kalkaroksen toiminnasta. Kyllähän siinä todella keskityttiin aika lailla epäolennaiseen, eli taikajuomien kirjaan, vaikka Draco oli vähällä vuotaa kuiviin. ;D Harryn toiminta Dracon kanssa ei tosiaan ollut ehkä ihan viimeisen päälle mietittyä, ja ajattelin, ettei voinut ollakaan, kun ottaa huomioon näiden kahden välit ja teelusikan tunneskaalan. Ihan mahtavaa, jos kuitenkin pidit tästä. Jätin tämän lopun vähän tarkoituksella auki, jolloin lukija voi itse miettiä, pystyivätkö nämä kaksi pysymään toisistaan erossa sodan loppuun asti vai ei. ;) Ajattelin itse, että he palasivat yhteen joka tapauksessa Voldemortin kuoltua. Suuri kiitos todella kivasta ja persoonallisesta kommentistasi! :D

miisuli: Muistelen, että Harry ja Draco eivät tainneet edes kohdata toisiaan tämän jälkeen, ennen kuin Malfoyn kartanossa lähes vuotta myöhemmin, eli kyllä tämäkin juttu jäi täysin käsittelemättä. Ihana kuulla, että pidit hahmoista tässä ja he vaikuttivat omilta itseltään. :) Olen myös todella iloinen, jos loppu miellytti, vaikka se ei varsinaisesti onnellinen ollutkaan. Kiitos paljon lämminhenkisestä kommentistasi! :D

Meldis: On todella ihanaa kuulla, jos tämä täydensi sinusta canonia hyvin, mikä kohteliaisuus! :) Muutenkin on ihan mahtavaa, jos onnistuu miellyttämään H/D -shipperiä, koska itselläni on aina sellainen tunne, että olen tämän parituksen kanssa vähän heikoilla jäillä. Minustakaan Harry ei olisi voinut vain unohtaa koko juttua, niin kuin kirjassa tuntui käyvän, ja oikeastaan senkin takia sain idean tähän. Ilahduin myös tuosta, jos teinit pysyivät tässä teineinä, kun aina pelkään, että hahmot kuulostavat itseään vanhemmilta. Kyllähän se Harryn pakkomielle Dracoon kuudennessa kirjassa oli oikea taivaan lahja ficcareille, ja se oli mukava ottaa tähänkin taustalle. :) Vaikka loppu jäi auki, ajattelin kyllä, ettei tämä tähän jäänyt, vaan yhteen palattiin viimeistään sodan jälkeen. Iso kiitos kommentistasi, se ilahdutti kovasti! :D

valokki: Aivan ihanaa kuulla, että pidit tästä. Tuo on muuten totta, että Harryn ja Dracon välit olisivat pahimmillaan voineet aiheuttaa todellisen onnettomuuden, ja huonommalla tuurilla niin olisi tosiaan käynyt tässäkin. :( Harryn ja Dracon vihanpito tuntui niin turhalta ja aika perusteettomaltakin, kun näkihän sen viimeisessä kirjassa, etteivät he sitten kuitenkaan inhonneet sydämestään toisiaan. Minustakin Harry oli juuri tuollainen kuin mitä kuvasit, että hän olisi kärsinyt todella paljon, jos olisi vahingoittanut jotakuta, kun Harry suri aina niidenkin puolesta, joille ei ollut tehnyt yhtään mitään. :( Todella kiva kuulla, että pidit suudelmasta tässä, ja että se sopi Harryn luonteeseen. Toivottavasti sydän ei nyt ihan täysin särkynyt tämän lopun vuoksi, kun kyllähän tämä loppu jätti kaikenlaisia mahdollisuuksia, viimeistään sitten sodan jälkeen. Kiitos ihanasta kommentistasi! :D

Thelina: Minäkin pidän tosi paljon ficeistä, jotka liittyvät kirjan johonkin kohtaukseen tai tapahtumaan, ja olen iloinen, jos tämä miellytti. :) Lopun voi tosiaan nähdä yhtä lailla toiveikkaana kuin surullisenakin, ja itse ajattelin sen enemmän kuitenkin valoisana, vaikka se merkitsikin eroa juuri sillä hetkellä. Tuo mainitsemasi seiskakirjan kohtaus Malfoyn kartanossa oli yksi asia, mistä minulle tuli idea tähän, kun tuntui niin hullulta, ettei tämän sektumsemprajutun ja vuotta myöhemmän tapaamisen välillä olisi Harryn ja Dracon välillä tapahtunut mitään. ::) Halusin ajatella, että jokin syyhän Dracolla oli, kun hän tuntui jopa pitävän Harryn ja kavereiden puolia tästä välikohtauksesta huolimatta. Lämmin kiitos kivasta kommentistasi! :D

Larjus: Olen täysin samaa mieltä, että kirjojen pääjuonen alle tuntui jäävän niin tämä kuin moni muukin seikka, joten ficcimaailma tulee senkin takia todella tarpeeseen. Tuo oli ihanasti sanottu, että hahmot yllättävät välillä itsensäkin, ja minulla taisi olla tässäkin sellainen ajatus, että Harryn ja Dracon välillä oli paljon tunteita, joita kumpikaan ei voinut myöntää, ja sitten tarvittiin vian tönäisy oikeaan suuntaan. :) Voi ei, tarkoitus ei ollut surettaa tällä ficillä ketään, ja itse ajattelin lopun kuitenkin aika valoisaksi, kun Harry ja Draco tekivät pääsivät sovintoon, ja vähän pidemmällekin, mutta onhan ero aina ero. Todella kiva kuulla, jos pidit tästä silti. Kiitos paljon ajatuksia herättävästä kommentistasi! :D

Waulish: Olen tosi iloinen, jos Harryn ajatuksiin pystyi samaistumaan tässä tarinan alussa. Olen ihan samaa mieltä, että varmasti Draco tiesi, ettei Harryn tarkoitus ollut vahingoittaa häntä tai ketään muutakaan, ja ehkä tuo heidän välillään oleva kissanhännänveto oli myös jonkinlainen tapa enemmän kuin mikään suunnaton vihamielisyys. ;) Minustakin oli ihana ajatella, että ehkä tuo asenne tuli myös siitä, että molemmat yrittivät silläkin tavalla kieltää omia tunteitaan, mutta niitä ei pystynyt sitten enää pitämään pinnan alla oikean tilanteen tullen. Ihanaa kuulla, jos Harry näyttäytyi tässä tarkkanäköisenä ja että pidit suudelmista tässä! :) Tuo on todella hieno ajatus, että vääjäämätön ero tekee tästä lyhyestä kohtaamisesta vielä arvokkaamman, niinhän se on. :) Ajattelin tämän itsekin juuri noin kuin sanoit, että vaikka heillä ei juuri tällä hetkellä voinut olla yhteistä tulevaisuutta, sovinto ja tunteiden tunnustaminen merkitsi silti paljon, ja kuka tietää, mitä sodan jälkeen tapahtui? Kiitos paljon kommentistasi, se ilahdutti todella! :D
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi