Slytherin and his Gryffindor epilogi 14.3.! K-11 Lily/Scorpius

[Michell]

Ihana luku! Scorpius on niin sulonen Pian jatkoa et saadaan tietää kertooko albus. Koukussa tähän <3 äää... No eipä taas tullu mitään järkevää. Ymmärsit varmaan että rakastan tätä

[Nabi.]

Öm, ihan ok. Tossa ku toi Lily meni Albuksen luokse lopussa nii siinä oli mun mielestä liikaa kirjoitettu Lily. Öö... Kato ite sitä koska en oo varma asiasta.

Oh, no! Varmana Harry saa tietää siitä ja sitten kun Harry saa tietää niin sitten Draco saa tietää ja sen seurauksena on se, että Harry menee hakkaamaan Dracon! Jatkoa pian

[justnu]

Jotenkin toi riita oli tosi aidon tuntuinen  ja tuo Lilyn hysteerisyys siitä että Harry ja Ginny saa tietää on jotenkin niin todellista.
Kaikki vain komentaa Lilyä ja Scorpiusta eroamaan, mutta silti ne jaksaa, Suloista!

Odotan vain milloin  Albus (tai joku muu) yrittää hakata Scorpiuksen.

Ihana tarina!! (Jäin koukkuun)
Jatkoa
_{Ei pahalla,
mut tahallaan}

[Herne]

Ensimmäistä kertaa luen Lily ja Scorpius paritusta, mutta rakastuin heti. Luin kaikki osat ja olen aivan huumassa. Kaikki Lilyn ja Scorpiuksen kohtaukset ovat parhaita. En malta odottaa, että saan tietää, mitä Harry ja Draco sanovat tästä suhteesta, vaikka voinhan jo arvata. Jatkoa!

[Lerosa]

Hyvä luku. Ei ihana, koska Albus oli liian tyhmä.
Olet onnistunut kuvailemaan Scorpiuksen ja Lilyn rakkautta tosi hyvin ja tuo Alin ja Lilyn keskustelu oli mukava.
Ikävä kyllä Albusten puheiden perusteilla aloin kuvitella Scorpiuksesta pahaa
Kirjoita nopeasti jatkoa tai hirtän sinut
(Ei paineita)


-Lerosa

[Grppi]

Hih, pysytyin jo melkein aavistaamaan Albuksen reaktion Lilyn ja Scorpin suhteesta. Toivottavasti Lily ja Albus eivät ainakaan vielä sovi, koska eipä ainakaan mua haittaa että ovat riidoissa, se tuo lisää mielenkiintoisuutta tarinaan (vaikka se ei sitä välttämättä tarvitsisi edes  )

Lily ja Scorpius olivat tässä luvussa niiiiin ihania! *paljon teini-ihkutus sydämiä* Ah. Varsinkin ne rakkauden tunnustukset olivat jotain niin söpöä.

Anyways, hyvä osa, tykkäsin.

(Ja taas se rakentava kommentti jäi jonnekin)

[Flora Chubb-Baggins]

Hmm, mä oon nyt hetken aikaa seuraillu tätä, ja voin vakuuttaa et tää ficci on jotain tosi, tosi ihanaa. <3
Lily ja Scorpius... awww. Mikä ihana pari.
Tä ficci on ollu aika "jännä" , taisiis kiva nyt esim. tietää kertooko Albus vanhemmileen vai ei. Ja noi Lilyn ja Scorpiuksen hetket on ollu jotain niin ihananaa, hymyillen luen niitä . <3
Rakentava jäi matkalle, mut tulinpa kertomaan että seuraan ja PIDÄN ! kiitos.

/ & ainii, tietysti, nopeesti jatkoa ! (:

[Naxone]

PELOTTAA! Mitäköhän se Albus tekee?? Toivottavasti tässä käy hyvin..
no, toivottavasti pian JATKOOOOOOOOOOOOOOOOO!

(joo, sori tässsä oli hyvin vähän siis ei yhtään rakentavaa ja minun pitkät kommenttini jäivät muumi maailmaan, nii sinne ne hävis)

Kipinöissä odotellen
-Naxone

[Jazmín]

A/N: Kiitti paljon eFFy Ja kiitos Michelle, ihanaa jos rakastat tätä, koska mäkin rakastan
Kiitos Nabi,mielenkiintonen toi sun hakkausteoria
Kiitti justnu, tosi kiva kuulla, et ne kohdat oli sun mielestä aidon tuntusia
Kiitos Herne!
Kiitos Lerosa. Toivottavasti et tuu hirttämään mua, vaikka jatkossa kestiki näin kauan
Grppi, paljon kiitoksia ihanasta kommentista Flora Chubb-Baggins, kiitos paljon, kiva kuulla että pidät!
Kiitti Naxone, käyppäs hakemassa se rakentava sieltä muumimaailmasta

Ihanan paljon kommentteja viime lukuun! Mä oon tosi pahoillani, että tässä kesti näin kauan, toivon vaan ettei kaikki oo jo ehtiny unohtaa tätä ficciä! olis tosi kiva kuulla teijän ajatuksia tästä luvusta ja lupaan yrittää kaikkeni, että seuraava luku valmistuu nopeammin


19. Lisää juoruilua (ja huonoja uutisia)

Lily lepäsi Tarvehuoneen sohvalla puolinukuksissa. Kello oli jo reilusti yli yksitoista, ja koska viime yönä nukkuminen oli jäänyt Albuksen kanssa riitelyn ja muun takia vähän vähiin, hän tiesi kyllä, että hänen olisi pitänyt olla jo omassa sängyssään. Paljon mieluummin hän kuitenkin lepäsi Tarvehuoneen sohvalla, jossa hän sai olla Scorpiuksen kanssa.
”Lily”, Scorpius mumisi Lilyn hiuksiin ja tönäisi tätä kevyesti.
”Mmmh?” Lily mumisi ja aukaisi silmänsä vastentahtoisesti.
”Nukutko sinä?”
”En. Melkein”, Lily myönsi.
”Siis melkein nukuit vai melkein et nukkunut?” Scorpius virnisti.
Lily päästi pienen väsyneen kikatuksen. ”En minä tiedä”, hän mutisi unisesti.
Scorpius nauroi, kietoi kätensä Lilyn vyötärön ympärille ja nosti hänet istuvampaan asentoon. ”Sinun pitäisi mennä nukkumaan”, Scorpius sanoi.
”En minä halua”, Lily haukotteli ja kietoi kätensä Scorpiuksen ympärille.
Scorpius nauroi Lilylle ja painoi suukon tämän otsalle. ”Tiedätkö, sinä olet hauskaa seuraa, kun olet väsynyt.”
”Enkö minä sitten muuten ole?” Lily kysyi.
”Totta kai olet”; Scorpius vakuutti. ”Haluatko sinä, että minä kannan sinut teidän makusaliin, vai pystytkö sinä kävelemään itse?”
Lily mietti hetken. ”Niin mukavaa kuin se olisikin, taidan silti kävellä itse”, hän sanoi sitten ja nousi seisomaan, vetäen Scorpiuksen pystyyn perässään.
”Nähdään sitten huomenna illalla”, Scorpius sanoi ja kietoi kätensä Lilyn ympärille tiukkaan halaukseen ja painoi suukon Lilyn huulille. Lily pujotti sormensa Scorpiuksen hiusten lomaan ja veti tämän päätä itseään vasten.

Hetken kuluttua Lily veti päätään hiukan taaksepäin. ”Tuolla oli piristävä vaikutus, ei minua väsytä enää yhtään.”
Scorpius naurahti pehmeästi. ”Niin varmaan, muuten vaan varmaan kaatuisit lattialle, jos minä päästäisin irti.”
”No älä päästä”, Lily ehdotti.
”En minä haluakaan”, Scorpius mutisi ja veti Lilyn vielä yhteen suudelmaan, ennen kuin päästi tämän irti.

Lily lähti Tarvehuoneesta ja kaiveli Kelmien karttaa taskuistaan, kävellessään pitkin Tylypahkan autioita ja pimeitä käytäviä. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa minne hän oli sen laittanut, vaikka hän oli varma, että hänellä oli ollut se mukana, kun hän oli lähtenyt huispausharjoitusten jälkeen tapaamaan Scorpiusta.
Hän oli niin keskittynyt kaivelemaan taskujaan, että hän unohti katsoa eteensä ja melkein törmäsi johonkuhun. Hetkeksi hänen sydämensä hypähti kurkkuun, kun hän luuli marssineensa suoraan jonkun opettajan eteen, mutta huomasi sitten, että se olikin vain Kaida Chang, Albuksen tyttöystävä.
”Ai hei Kaida”, Lily henkäisi huojentuneena.
”Hei Lily”, Kaida vastasi hengästyneenä, itsekin melko säikähtäneen näköisenä. ”Minä luulin, että sinä olit joku opettaja.”
”Niin minäkin”, Lily myönsi hymyillen pienesti. ”Mutta mistä sinä olit tulossa näin myöhään?” Lily ihmetteli sitten.
”Minä olin”, Kaida sanoi, epäröiden hiukan ja punastuen sitten. ”Tapaamassa Albusta.”
”Ai jaa”, Lily nyökkäsi. ”Niinpä tietysti.”
Kaida hymyili. ”Mutta mistä sinä itse olit tulossa?”
”Ai, minä vain, tuota…” Lily aloitti.
”Olit tapaamassa Scorpiusta?” Kaida kohotti kulmiaan.
Lily hymähti pienesti. ”Albus kertoi sinulle, vai?”
Kaitlin nyökkäsi. ”Ja minä olen pahoillani teidän riidastanne. Toivottavasti te sovitte pian, Albus on huolestunut sinusta.”
”No hänen ei tarvitsisi olla, minulla ei ole mitään hätää”, Lily sanoi.
Kaida huokaisi. ”Ehkä ei. Mutta hän tarkoittaa vain sinun parastasi.”
”Niin kai sitten.” Lily kohautti olkiaan. ”Minä van toivon, että hän tajuaa olla kertomatta meidän vanhemmillemme, ihan minun parhaakseni.”
”En minä oikeasti usko, että hän kertoo heille”, Kaida sanoi.
Lily huokaisi helpottuneena. Hänestä oli mukava kuulla, jonkun muunkin kuin Kaitlinin vakuuttavan sitä hänelle. ”Hänen olisi paras olla kertomatta, jos hän haluaa, että minä enää ikinä puhun hänelle”, Lily sanoi.
Kaida naurahti. ”Minä välitän viestin.”
”Mutta joka tapauksessa”, Lily aloitti sitten, vakavoituen taas. ”Mitä sinä ajattelet? Minusta ja Scorpiuksesta?” Lily ei tiennyt, miksi hänen piti kysyä sitä. Jotenkin hänestä vain tuntui, että hän halusi kuulla jonkun täysin ulkopuolisen mielipiteen.
Kaida kohautti olkiaan. ”En minä tiedä, onhan se outoa. Tai siis, sinun nyt kai olisi viimeiseksi olettanut alkavan seurustella Malfoyn kanssa, kun ottaa huomioon heidän sukunsa historian”, Kaida aloitti. ”Mutta se on sinun oma asiasi, enhän minä edes tunne koko Scorpiusta, eikä se kuulu minulle mitenkään.”
”Kiitos”, Lily sanoi hymyillen. ”Minä toivoisin vain, että useampi ihminen ajattelisi noin.”
Kaida vastasi Lilyn hymyyn. ”He tottuvat.”
”Niin kai.”
”No mutta joka tapauksessa, minun täytyy nyt mennä, ennen kuin me jäädään oikeasti kiinni”, Kaida sanoi.
”Ai joo”, Lily havahtui. ”Nähdään.”
”Joo, nähdään”, Kaida sanoi ja lähti sitten vastakkaiseen suuntaan, Lilyn lähtiessä kohti rohkelikkotornia.

***
Scorpius käveli mietteisiinsä vaipuneena takaisin luihuisten oleskeluhuoneeseen. Kello oli jo niin paljon, että hän luuli olevansa viimeinen, mutta päästyään oleskeluhuoneeseen, hän huomasi, että Alex oli vielä lukemassa takan edessä. Outoa, Scorpius mietti, Alex ei ikinä lukenut.
”Hei”, Scorpius sanoi ja astui lähemmäs. ”Mitä sinä teet ylhäällä vielä tähän aikaan?”
”Samaa voisi kysyä sinulta”; Alex sanoi kohottaen kulmiaan ja laittaen kirjansa sivuun.
”Niin joo”, Scorpius sanoi.
”Joten”, Alex sanoi ja kääntyi katsomaan Scorpiusta. ”Minä olen kuullut huhuja.”
Scorpius huokaisi. Kyllä hän oli tiennyt, että tämä olisi pian edessä.
Kun Scorpius ei vastannut mitään, Alex jatkoi: ”sinusta ja Potterista.”
”Ai jaa?” Scorpius kysyi, yrittäen kuulostaa etäisen kiinnostuneelta, hän ei oikeasti tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa.
”Aika päätön juttu, eikö niin?” Alex sanoi, ”tai siis, eihän se voisi mitenkään olla totta – ”
”Mutta sinä uskot, että se on totta”, Scorpius sanoi. Hän hämmästeli taas, kuinka hyvin hän oikeastaan tunsikaan Alexin, vaikka oli aina ajatellut, ettei hän ollut kovin läheinen edes parhaan ystävänsä kanssa. Hän näki kyllä, että Alex yritti lähinnä huijata itseään.
”No sinä olet ollut erilainen viime aikoina”, Alex aloitti varovasti.
”Niin kai”, Scorpius vastasi.
”Eli… Onko se totta?” Alex kysyi.
Scorpius nyökkäsi.
”Miksi ihmeessä sinä tekisit jotain sellaista?” Alex kysyi rypistäen otsaansa. Scorpius huomasi, että hänen äänenvoimakkuutensa oli noussut hiukan.

”Sinä et ymmärrä, Alex”, Scorpius sanoi. ”Hän ei ole yhtään sellainen, kuin kaikki olettavat.”
”Mutta hän on Potter. Ja rohkelikko”, Alex tiuskaisi.
”Mitä sitten?” Scorpius kysyi. ”Onko sillä mitään väliä, missä tuvassa hän on tai mikä hänen sukunimensä on. Voiko ihmisiä muka oikeasti arvostella sen perusteella?”
”Vielä vähän aikaa sitten sinä olit totaalisen eri mieltä tuosta?” Alex sanoi syyttävästi.
”No ehkä minä olen kasvanut siitä. Ja ehkä sinunkin olisi jo aika”, Scorpius sanoi vihaisemmalla äänensävyllä, kuin oli tarkoittanut. Alex näytti siltä, kuin hän olisi läimäyttänyt tätä.
”Mitä tuo muka tarkoitti?” Alex kysyi kiukkuisesti.
”Alex, sinä et nyt vain ymmärrä – ”
”Joo, näköjään en sinun mielestäsi”, Alex huusi, ”Sinun mielestäsi minä en ikinä ymmärrä mitään. Miksi sinä et kertonut minulle?”
Scorpius hätkähti yhtäkkistä aiheenvaihdosta. ”Siis oletko sinä vihainen minulle, siitä että minä olen Lilyn kanssa vai siitä että minä en kertonut sinulle?”
”Kummastakin”, Alex sihahti. ”Joskus minä en vain kestä sinua.”
”Miten niin?” Scorpius kysyi.
”Sinä olet niin tuollainen. Sinä väität olevasi meidän ystävämme, mutta sinä et ikinä kerro meille mitään. Sinä teet aina oman mielesi mukaan, etkä koskaan luota kehenkään, mutta silti odotat ihmisten luottavan sinuun. Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa kenenkään muun mielipiteet, vaan sinä teet joka hemmetin asiassa juuri niin itsekkäästi kuin sinä itse haluat. Ja juuri kun sinut luulee tuntevansa, sinä saat päähäsi tehdä jotain tuollaista. Alat seurustelemaan sen helvetin Potterin kanssa, luultavasti vain suututtaaksesi kaikki.”
Alexin lopetettua heidän välilleen lankesi hiljaisuus. Scorpius tuijotti Alexia tyrmistyneenä, tietämättä mitä olisi sanonut ja Alex katsoi häntä kiukkuisesti, mutta samalla hiukan varovaisesti, aivan kuin olisi pelännyt, että Scorpius aikoi lyödä häntä.
”Minä menen nukkumaan”, Alex tiuskaisi lopulta, kun Scorpius ei vastannut mitään ja katosi poikien makuusaliin vievään portaikkoon.

Scorpius lysähti istumaan nojatuoliin, josta Alex oli vasta hetki sitten noussut. Hän ei voinut olla miettimättä mitä Alex oli sanonut hänelle äsken. Hän ei todellakaan ollut odottanut, että heidän keskustelunsa olisi muuttunut tuollaiseksi. Hän osasi kyllä arvata, että Alex olisi vihainen ja että tämä ei ymmärtäisi hänen ja Lilyn suhdetta, mutta tuota hän ei ollut osannut odottaa. Mutta kai hänen oli myönnettävä, että kaikki Alexin sanoma oli totta. Hän oli tosiaankin aina toiminut itsekkäästi, ei hän ollut ikinä satuttanut ketään tietoisesti valinnoillaan, mutta ei hän tosiaankaan ollut myöskään pysähtynyt miettimään miten ne vaikuttaisivat toisiin ihmisiin. Ja mitä tuli luottamukseen, ei hän ollut ikinä kehenkään luottanutkaan kokonaan. Vielä kuuden yhteisen kouluvuoden jälkeenkään hän ei luottanut Alexiin kokonaan. Kai hän oli oppinut senkin kotoaan itsekkyyden kanssa, Malfoyn kartanossa ei yleensä luotettu kehenkään.
Mutta Scorpius taju, että niin oli ollut aina tähän saakka, mutta nyt kaikki oli muuttunut. Hän luotti Lilyyn, hän ei uskonut, että voisi ikinä tehdä yhtään päätöstä, miettimättä, miten se vaikuttaisi Lilyyn. Mutta hänhän rakasti Lilyä, tavalla, jolla hän ei ollut koskaan rakastanut ketään.

***
Lilyn ja Scorpiuksen suhteesta oli nopeasti kehittynyt koko koulunlaajuinen skandaali ja nykyään Lilystä juoruiltiin minne ikinä hän menikään ja hän kuuli kuiskattuja keskustelunpätkiä tyyliin:
”Mitä ihmettä hän oikein kuvittelee tekevänsä?”
tai
”Sanokaa minun sanoneen, hän särkee vain sydämensä tuossa touhussa.”
Ja sitten olivat vielä luihuiset, jotka mulkoilivat häntä pahasti, tai siis vielä pahemmin kuin yleensä. Mutta onneksi Lilyllä oli ihanat ystävänsä ja Scorpius, jonka vuoksi hän olisi kestänyt mitä tahansa, ja jonka vuoksi hän huomasi joskus kävelevänsä korvasta korvaan hymy naamallaan, ilman mitään erityistä syytä.

Keskiviikkoaamun ensimmäinen tunti oli pimeyden voimilta suojautumista. Lilyn ja Kaitlinin ollessa lähdössä suuresta salista oppitunnille, Lily pysähtyi äkkiä oviaukkoon ja läppäisi käden suulleen.
”Voi ei.”
”Mitä nyt?” Kaitlin kysyi kummissaan.
 ”Minä unohdin Teddyn!” Lily henkäisi.
Kaitlin katsoi ystäväänsä otsa rypyssä. ”Siis mitä?”
”Minä unohdin Teddyn kokonaan, vaikkei Albus kertoisikaan Scorpiuksesta meidän vanhemmille, Teddy voi kertoa”, Lily selitti nopeasti. ”Ja kaiken järjen mukaan hän kertookin, mitä syytä hänellä olisi olla kertomatta?” Lily katsoi Kaitlinia kauhistuneena.
”Enpä tiedä”, Kaitlin sanoi pohtivasti. ”Teddy vaikuttaa mukavalta.”
”Teddy on mukava”, Lily sanoi. ”Mutta hänellä ei ole mitään syytä pitää minun ja Scorpiuksen suhdetta yhtään hyväksyttävämpänä kuin Albus ja kaikki muut pitävät.”
”Niinpä”, Kaitlin sanoi kohauttaen olkiaan. ”Ehkä sinun pitäisi puhua hänelle, tänään, tunnin jälkeen.”
”Niin kai minun pitäisi”, Lily sanoi haluttomalla äänensävyllä.
”Mutta ei sinun tietenkään pakko ole” Kaitlin sanoi nopeasti. ”Jos siis haluat, että hän kertoo teistä sinun vanhemmillesi.”
”En tietenkään halua!” Lily sanoi nopeasti. ”Ja kyllä minä puhunkin hänelle. Tänään, heti tunnin jälkeen.”
”Hyvä, tulehan sitten, ennen kuin myöhästytään”, Kaitlin sanoi ja he lähtivät pimeyden voimilta suojautumisen luokan eteen.

Tunnilla Lily ei pystynyt keskittymään mihinkään, mitä Teddy sanoi, vaan hänen päässään pyörivät aivan muut asiat, joten häneltä meni päivän aihe kokonaan ohi. Tunnin jälkeen hän odotti hermostuneena, kun muut oppilaat pakkasivat tavaransa ja valuivat ulos luokasta. Kaitlin toivotti Lilylle hiljaa onnea ja lähti pois muiden mukana.
Heidän jäätyään vihdoin kahden Lily lähestyi varovasti Teddyä, joka järjesteli papereitaan selkä päin Lilyä.
”Teddy?” Lily aloitti varovasti, purren alahuultaan, niin kuin hän teki aina, ollessaan hermostunut.
”Niin?” Teddy kysyi järjestellen edelleen työpöytäänsä.
Lily oli hetken hiljaa, tietämättä yhtään, mitä sanoa Teddylle. ”Minä vain ajattelin kysyä”, hän sai lopulta sanottua, ”että ethän sinä kerro minun vanhemmilleni minusta ja Scorpiuksesta.”
Teddy asetti pergamenttipinon työpöydälleen ja kääntyi sitten vihdoinkin kohti Lilyä. ”Lily”, Teddy aloitti, ”kertoisitko sinä vähän tarkemmin tästä sinun ja Malfoyn jutusta?”

”Miten niin?” Lily kysyi.
”No tiedäthän sinä, miten juoruilla on tapana paisua ja vääristyä matkan varrella”, Teddy selitti, ”joten kuulisin mieluiten sinulta, mitä teillä nyt oikeasti on meneillään.”
Lily henkäisi syvään, ja aloitti sitten. ”No me ollaan yhdessä. Ja minä pidän hänestä oikeasti tosi paljon, eikä hän ole ollenkaan sellainen, kuin kaikki ajattelevat hänen olevan.”
”Ja hän pitää sinusta?” Teddy kysyi.
Lily nyökkäsi.
Teddy huokaisi syvään ja sanoi sitten: ”Lily, minusta sinä et nyt ole tekemässä yhtään järkevästi. Minulla on omat epäilykseni siitä pojasta, ja kun vielä ottaa huomioon teidän perhetaustanne, minusta tämä ei ole mikään paras idea.”
”Mutta sinä et tunne häntä”, Lily sanoi. ”Miten sinä voisit sanoa, ettei tämä onnistu, vaikka sinä et edes tunne häntä oikeasti?”
”Minä tiedän”, Teddy sanoi. ”Mutta miten sinäkään voit olla niin varma, että sinä tunnet hänet?”
”Minä vain olen”, Lily sanoi jääräpäisesti, vaikka oli itsekin tietoinen siitä, kuinka lapselliselta kuulosti.
Teddy huokaisi. ”Minusta tuntuu, että sinä tulet vain särkemään sydämesi tässä jutussa”, Teddy sanoi. ”Lily, tiedäthän sinä, että minä ajattelen vain sinun parastasi, tässä asiassa.”
”Tiedän, mutta juuri tällä hetkellä minä olen aika kyllästynyt ihmisiin, jotka ajattelevat vain minun parastani”, Lily sanoi nyrpeästi.
Teddy hymähti pienesti.
”Mutta ethän sinä kerro minun vanhemmilleni?” Lily palasi takaisin alkuperäiseen asiaansa. ”Siitä ei todellakaan olisi mitään hyötyä.”
”Minä tiedän”, Teddy sanoi. ”Enkä minä aio heille mitään kertoa. Mutta asia selviää heille kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.”
”Mieluummin myöhemmin”, Lily sanoi.
”Miten vaan”, Teddy hymähti. ”Mutta mene nyt, sinä olet jo myöhässä seuraavalta tunnilta.”

Lily lähti muodonmuutosten tunnille mieli hiukan keventyneenä; hän oli tiennyt että Teddyyn voi luottaa. Hän muisti taas ne kaikki syyt, miksi hän piti Teddystä niin kovasti, Teddy osasi suhtautua juuri oikealla tavalla, ja tämä ei ainakaan syyllistänyt Lilyä ja raivonnut hänelle.

Loppu päivä sujui melko normaaliin tapaan ja alkuillasta rohkelikon joukkueella oli huispausharjoitukset, ennen kuin Lily pääsisi taas tapaamaan Scorpiusta. Lilystä tuntui, että koko joukkue Kaitlinia lukuun ottamatta suhtautui häneen eri tavalla, kuin ennen. Vaikka toisaalta ei kai Lily oikeasti voinut heitä syyttääkään viileästä kohtelusta häntä kohtaan, joten hän toivoi vain, että hekin tottuisivat tilanteeseen jossain vaiheessa.
Koska sää oli kylmä ja kehno, eikä kenelläkään ollut oikein harjoitteluvirettä, harjoitukset loppuivat melko lyhyeen. Lilyä se ei haitannut yhtään, sillä mitä pikemmin harjoitukset loppuisivat, sitä nopeammin hän olisi taas Scorpiuksen luona.

Harjoitusten jälkeen, muiden valuessa jo pukuhuoneisiin, Erica kuitenkin pysäytti hänet.
”Hei Lily, odota hetki.”
”Niin?” Lily kysyi kääntyen ympäri ja odottaen, että Erica saisi hänet kiinni.
”Halusin vain kysyä sinulta niistä juoruista”, Erica selitti. ”Sinun ja Malfoyn suhteen?”
Lily huokaisi. ”Mitä siitä?”
”Ovatko ne totta?”
Lily nyökkäsi. ”Ovat, mutta minä en käsitä miksi se kuuluisi sinulle?” Lily kysyi, ehkä hiukan töykeämmin, kuin oli tarkoittanut.
”Ai jaa”, Erica sanoi näyttäen melko hämmentyneeltä. ”Minä en vain olisi uskonut, että sinä – ”
”Tiedän, mutta eipä olisi ilmeisesti kukaan muukaan uskonut”, Lily sanoi hymyillen pienesti. ”Ja nyt minulla on hiukan kiire, niin että jutellaan myöhemmin lisää, jooko?” Lily sanoi ja katosi sitten nopeasti pukuhuoneen ovista, jättäen Erican tuijottamaan pöllämystyneenä peräänsä.

Lily oli helpottunut päästyään vihdoinkin taas Scorpiuksen luokse.
”Tiedätkö, minusta tuntuu, että meidän olisi hyvä tehdä läksyjä välillä”, Scorpius ehdotti.
”Ai joo, hyvä idea”, Lily myönsi. Hän onnistui nykyään unohtamaan läksyt melkein kokonaan ja joutui sitten raapustamaan niitä hädissään yöllä, muistaen että tämän ja tämän esseen piti olla valmis huomiseksi. Ja nytkin hänellä oli valtava kasa tekemättömiä tehtäviä jäljellä. Scorpius ei todellakaan tehnyt hyvää hänen koulunkäynnilleen.
Niinpä he kävivät kumpikin hakemassa kirjansa ja pergamenttinsa makusaleistaan ja tapasivat sitten taas hetken kuluttua tarvehuoneen edustalla.
”Minulla olisin ehdotus”, Scorpius sanoi Lilyn käveltyä paikalle.
”No?”
”Me voitaisiin mennä kirjastoon, tekemään nämä”, Scorpius sanoi.
Lily mietti Scorpiuksen sanoja.
”Tai siis, mitä väliä sillä on, kun kaikki kuitenkin tietävät jo meistä.”
”Niinpä”, Lily sanoi hymyillen.
Scorpius ojensi kätensä ja Lily tarttui siihen. Scorpius hymyili Lilylle rohkaisevasti ja he lähtivät käsi kädessä kävelemään kohti kirjastoa.

Oli juuri se aika illasta, kun kirjastossa oli kaikista eniten väkeä. Lily tunsi katseiden kääntyvän heidän suuntaansa, heidän kävellessään kirjastoon käsi kädessä, mutta juuri sillä hetkellä hän ei jaksanut välittää siitä.
Lily puristi Scorpiuksen kättä ja hymyili hänelle iloisesti.
”Mitä?” Scorpius kysyi virnistäen takaisin Lilylle.
”Aika mahtavaa”, Lily sanoi. ”Ettei meidän tarvitse enää salata tätä.”
”Niinpä”, Scorpius naurahti. ”Sitä minä olen yrittänyt sanoa sinulle.”
”Joten on tässä koko jutussa hyviäkin puolia”, Lily sanoi.
”Niin”, Scorpius sanoi, astuen lähemmäs Lilyä ja kietoi kätensä Lilyn ympärille. ”Nyt minä voin tehdä esimerkiksi näin, eikä kukaan välitä”, Scorpius virnisti ja suuteli Lilyä suoraan huulille saaden tämän unohtamaan koko ympäröivän maailman.
”Itse asiassa”, Lily henkäisi hetken kuluttua, pää edelleen pyörällä heidän suudelmastaan. ”Minusta tuntuu, että he välittävät.”
Scorpius vilkaisi ympärilleen ja tajusi, että Lily puhui totta; joka ainoa silmäpari kirjastossa oli kohdistunut heihin. Lily punastui helakasti ja Scorpius naurahti pienesti.
”Tule”, Lily sanoi ja veti Scorpiuksen istumaan kirjaston syrjäisimpään pöytään, missä kirjahyllyt kätkivät heidät kaikkien katseilta.

He kaivoivat kirjat ja sulkakynät esiin ja yrittivät keskittyä läksyihin.
”Tiedätkö mitä saadaan kun yhdistetään koiruohoa ja myrsyliuutetta?” Scorpius kysyi hetken kuluttua, tutkien taikajuomakirjaansa otsa rypyssä.
”En”, Lily sanoi kääntäen katseensa Scorpiukseen.
”Ja minä en välitä”, Scorpius huokaisi ja läimäytti kirjan kiinni. ”Tämä on niin turhauttavaa. Minä tiedän niin monta muuta, kivempaa asiaa, mitä sinun kanssa voisi tehdä ja silti pitää istua kirjastossa nenä kiinni läksykirjoissa.”
Lily hymähti. ”Minä tiedän. Mutta sinulla on sentään S.U.P.E.R:it tänä lukuvuonna, sinulla pitäisi olla hiukan enemmän lukuintoa.”
”Sinä et tee hyvää minun lukuinnolleni”, Scorpius sanoi virnistäen hiukan vinoa virnistystään.”
”No ehkä minun pitäisi sitten lähteä”, Lily sanoi hymyillen.
”Ei”, Scorpius huudahti kauhistuneesti ja kietoi kätensä nopeasti Lilyn vyötärön ympärille ja veti tämän lähemmäs itseään, aivan kuin estääkseen häntä lähtemästä.
Lily virnisti Scorpiukselle.
Scorpius painoi suukon Lilyn huulille ja Lily kietoi kätensä Scorpiuksen kaulaan.
”Minä täisin juuri menettää lukuintoni myös”, Lily sanoi hiljaa.
”Hyvä”, Scorpius sanoi ja veti Lilyn tämän omalta tuolilta syliinsä ja painoi huulensa uudestaan Lilyn huulille.
Pitkän ajan kuluttua Lily vihdoin vetäytyi eroon Scorpiuksesta. ”Meidän pitäisi varmaan palata takaisin läksyihin. Ja minusta tuntuu, ettei kirjastonhoitaja katsoisi kirjastossa nuoleskelua kovin hyvällä”, Lily huomautti.
”Joo niin, ei varmaan”, Scorpius myönsi ja palautti Lilyn vastahakoisesti takaisin omalle tuolilleen.
”Ja ajattele asian valoisia puolia;  mitä nopeammin me saadaan nämä tehtyä, sitä nopeammin me päästään pois täältä”, Lily sanoi.

***
”Lily herää”, Kaitlin sanoi ja tönäisi Lilyä terävästi kylkeen.
”Mitäh?” Lily mumisi unisesti.
”Herää”, Kaitlin toisti. ”Tai me myöhästytään.”
”Okei”, Lily sanoi, tekemättä vähäisintäkään elettä aukaistakseen silmänsä.
Kaitlin huokaisi. ”Joo, niin varmaan.”
Viiden minuutin kuluttua Kaitlin oli saanut Lilyn kiskottua ylös ja hetken kuluttua he olivat molemmat valmiit ja lähtivät alas mennäkseen aamupalalle.
Päästyään oleskeluhuoneeseen, he huomasivat, että ilmoitustaulun edustalle oli kerääntynyt pieni joukko ihmisiä, mikä yleensä kertoi siitä, että taululla oli uusi ilmoitus. He astuivat lähemmäs, nähdäkseen mitä taululla luki.
”Jee, Tylyahon viikonloppu ensi viikonloppuna”, Kaitlin sanoi innoissaan. ”Me voidaan ostaa meidän tanssiaismekot silloin.”
”Ai joo, niinpä”, Lily sanoi. Hän oli jo unohtanut koko tanssiaiset, kaiken muun keskellä. Mutta tosiaan, marraskuu oli jo pitkällä ja joulutanssiaisiin ei ollut enää montaa viikkoa aikaa.

Ilmoitustaulun edessä ollut oppilasjoukko hajaantui pikku hiljaa ja Lily ja Kaitlin jatkoivat matkaansa suureen saliin aamiaiselle.
Eteisaulassa, Lily kuitenkin törmäsi ihmiseen, jota oli parhaansa mukaan yrittänyt vältellä viime päivien aikana. Venom Brooks asteli tyrmien suunnalta kohti suurta salia. Huomattuaan Lilyn ja Kaitlinin Venomin kasvoille ilmestyi ilkeä hymy.
Lily puristi taskussaan olevan taikasauvan kahvaa. ”Hemmetin ärsyttävä – ”
”Lily, älä tee mitään typerää”, Kaitlin varoitti.
”Ei tulisi mieleenkään”, Lily äyskäisi äänensävyllä, joka kieli, että juuri jotain typerää hän oli aikonut tehdä. ”Mutta mikä oikeus hänellä on puuttua meidän asioihin. Jos äiti ja isä saavat tietää, vain sen takia, että hän on tuollainen kammottava juoruakka – ”
”Minä tiedän Lily, mutta sinä et voi tehdä mitään”, Kaitlin sanoi.
”Sitä paitsi, hän pitää Scorpiuksesta”, Lily puuskahti, aivan kuin se olisi selittänyt kaiken.
Kaitlin kohotti kulmiaan. ”Entäs sitten? Jos useampi ihminen pitäisi Scorpiuksesta, meillä ei ehkä olisi tätä ongelmaa.”
”Niin mutta hän pitää Scorpiuksesta sillä tavalla.”
”Ja sinä olet mustasukkainen”, Kaitlin jatkoi.
”No en, mutta – ” Lily yritti selittää Kaitlinille, mutta hän ei keksinyt sopivia sanoja, joten hän päätteli, että kai hän sitten oli vähän mustasukkainen.
Venom oli hiljentänyt vauhtiaan, ilmeisesti kuullakseen, mistä Kaitlin ja Lily puhuivat ja oli vasta nyt päässyt suuren salin ovelle. Huomattuaan Lilyn katseen seuraavan häntä, hän väläytti Lilylle vielä yhden ilkeän virnistyksen, johon Lily vastasi pahimmalla jos-katse-voisi-tappaa mulkaisullaan.

”Okei, tule nyt, minulla on nälkä”, Kaitlin huokaisi ja veti Lilyn perässään suureen saliin ja rohkelikon pöytään.
Posti saapui heti heidän päästyään istumaan. Kaitlin nappasi Päivän profeetan isokokoiselta lehtopöllöltä ja levitti lehden eteensä pöydälle.
”Katso”, Kaitlin henkäisi ja osoitti etusivun uutista, joka oli painettu kanteen.
Lily tuijotti isolla painettuja kirjaimia, jotka kirkuivat: ”Kuolonsyöjät iskivät jälleen!”
”Aukaise se”, Lily sanoi kärsimättömästi.
Kaitlin käänsi seuraavalle sivulle ja Lily kumartui lähemmäksi häntä, nähdäkseen lukea.


”Joukko entisiä kuolonsyöjiä hyökkäsi eilen illalla kello kymmenen aikoihin Tylyahon kylään. Kuolonsyöjät sieppasivat Mafalda Hopkirkin, entisen ministeriön virkamiehen, joka oli muuttanut Tylyahon kylään viettämään eläkepäiviään. Hopkirkin olinpaikasta ei vieläkään ole tietoa. Lisäksi kuolonsyöjät pelästyttivät monia velhoperheitä Tylyahon pääkadulla. Aurorien ehdittyä vihdoinkin paikalle, olivat kuolonsyöjät kuitenkin jo livistäneet – jälleen kerran.
Onnistuimme tavoittamaan auroriosaston johtajan Harry Potterin, mutta Potter vaikutti ärtyneeltä, ja oli vastahakoinen antamaan lausuntoa. ’Meillä ei vielä ole varmaa tietoa kuolonsyöjien olinpaikasta, mutta olemme saaneet lukuisia vihjeitä asiasta. Samalla kehotamme koko velhomaailmaa varovaisuuteen. Olemme kiristäneet turvatoimia ympäri maata suurissa velhoyhteisöissä ja teemme kaikkemme, ettei tämä toistuisi. Ihmisiä kehotetaan kuitenkin rauhoittumaan, sillä panikointi ei auta ketään’, rasittuneen näköinen Potter sanoo.
Azkabanin vankilasta jokin aikaa sitten karannut kuolonsyöjäjoukko on pitänyt viime aikoina matalaa profiilia, joten velhomaailman pelko ja varautuneisuus oli jo ehtinyt hellittää, kun he iskivät jälleen. Tarkkaa tietoa kuolonsyöjien aikeista ei tunnu olevan kellään, mutta viime aikoina on huhuttu, että he olisivat suunnittelemassa hyökkäystä Tylypahkan kouluun. Monet vanhemmat siis miettivätkin jo, onko heidän lapsensa turvassa linnan muurien sisällä.”

Luettuaan jutun loppuun, Lily tuijotti viereisellä sivulla olevaa isoa lehtikuvaa, joka esitti Mafalda Hopkirkin taloa Tylyahossa, josta hänet oli siepattu eilen illalla.
Lily vilkaisi Kaitlinia, joka oli myös saanut luettua jutun loppuun.
”Tämä alkaa muuttua aika pelottavaksi”, Kaitlin sanoi hiljaa.
”Niinpä”, Lily sanoi.
”Eikä auroreilla taida vielä olla mitään tietoa, missä he ovat, vai mitä?” Kaitlin kysyi.
”Ei niin”, Lily huokaisi. Tämä alkoi jo mennä vakavammaksi. Ihmisiä katosi kodeistaan, eikä auroreilla tuntunut olevan mitään tietoa kuolonsyöjien olinpaikasta. Ennen tätä, koko juttu oli tuntunut Lilystä jotenkin etäiseltä, se ei ollut koskenut häntä sillä tavalla, mutta nyt kuolonsyöjien huhuttiin aikovan murtautua Tylypahkaan… Ja vaikka Lily uskoikin olevansa turvassa linnan muurien sisällä, hän ei voinut olla miettimättä mitä tapahtuisi seuraavaksi. Koska tulisi ilmoitus seuraavasta katoamisesta tai kuolemasta. Ja koska se olisi joku hänen läheisensä?

[Nabi.]

Jee olin eka. Nää mun hakkaus teoriani on aika hassuja 

Hmmm... Nyt jotenkin tuntuu, että Malfoyt liittyy jotenkin tohon kuolonsyöjä hyökkäys iskuihin, ja jos Malfoyt liittyy siihen Scorpius liittyy siihen. Sitten kun Harry Potter on niitä jahtaamassa, niin sitten Harry tappelee Dracon kanssa! Sitten siihen liittyy Lily ja Scorpius joutuu riitoihin. Oh no! 

Jatkoa pian tai sekoan tylsyyteen. Pitää varmaan keksiä uus teoria. 

[Tessuu]

lily ja scorpius on niin lutusii
kirjasto-kohtaus=ihana!:)
jatkoa...

[eFFy]

Taas aivan ihana luku, tätä ficcii ei voi olla rakastamatta.
Scorpius ja Lily oli ihania niin kuin aina ja minuu vähä pelottaa se, että miten noi Lilyn vanhemmat suhtautuu tohon suhteeseen. Mutta hälläväliä, kunhan se suhde kestää. 
HHUII, kuolonsyöjät liikkeellä, niisk, kukaan ei saa kuolla- okeii, taas jtn outoo kommenttii, mut ihan sama.
Aaa, siitä mun piti sanoo, että ärsyttää jotenki kauheesti, ku kaikki kyylää aina Lilyy ja Scorpiusta. Harmi et muut aina puuttuu toisten omiin asioihin.
Mut jospa mä lähtisin tästä säätämästä. Joten jatkoa pian, pliis ja kiitos tuhannesti tästä luvusta.

[Jazmín]

A/N: Kiitos Nabi. En viitsi kommentoida tota sun teoriaa mitenkään, etten spoilaa juonta liikaa 
Kiitos Tessuu ihanaa, että tykkäsit
eFFy, kiitos paljon kommentista

No niin, oon aika ylpeä että sain tän seuraavan luvun näin nopeasti tänne, eihän tähän menny kun vähän yli viikko!
Mutta minnes kaks kolmasosaa mun kommentoijista on häippässy? Oliko ennen mun edellistä lukua niin pitkä tauko, että kaikki ehti jo unohtaa tän, vai mitä?

Mutta joka tapauksessa, luvun nimi nyt ei ole mikään paras, mutta toivottavasti tykkäätte!


20. Tanssiaisvalmisteluja ja kiusallisia tilanteita

Kuolonsyöjien uudesta hyökkäyksestä tuli pian päivän kohutuin puheenaihe Tylypahkassa. Ainakin hetkeksi se löi laudalta jopa Scorpiuksen ja Lilyn vasta julki tulleen suhteen.
Kaikkia mietitytti myös kysymys, mitä tapahtuisi heidän viikonloppuna edessä olleelle Tylyahon retkelle.
”Eiväthän he sitä voi perua, eikö niin?” Kaitlin kysyi levottomasti. ”Eiväthän kuolonsyöjät hyökkäisi Tylyahoon uudestaan vain parin päivän päästä. Sitä paitsi, koska me sitten hankittaisiin meidän tanssiaismekot?”
”Minusta tuntuu, etteivät opettajat ajattele asiaa aivan noin”, Lily huomautti.
Kaitlin kohautti olkiaan. ”No joo, ehkä ei, mutta kuitenkin.”

He saivat vastauksen kysymykseensä muodonmuutosten tunnilla, kun yksi rohkelikoista kysyi asiaa professori McGarmiwalta.
McGarmiwa pysähtyi ja silmäili luokkaansa tuimasti. ”Ei, teidän retkeänne ei ole peruttu”, hän sanoi viimein, ja koko luokka huokaisi helpotuksesta.
”Mutta”, hän jatkoi sitten pahaenteisesti, ”olemme kuitenkin määränneet uusia rajoituksia, taataksemme teidän kaikkien turvallisuuden. Ensinnäkin, retki loppuu tällä kertaa tasan kello viideltä iltapäivällä, jokaisen oppilaan pitää silloin olla takaisin koululla. Lisäksi oppilaat saavat oleskella vain Tylyahon keskustassa, teillä ei siis ole lupaa mennä vaeltelemaan syrjäisemmille sivukaduille.”
McGarmiwa loi vielä yhden ankaran katseen oppilaisiinsa. ”Me emme usko, että te olisitte missään vaarassa Tylyahossa, mutta kehottaisin kuitenkin jokaista varovaisuuteen näin epävarmoina aikoina”, hän lisäsi vielä hiukan pehmeämpään äänensävyyn, ennen kuin palasi takaisin tunnin aiheeseen.

Koulupäivä sujui muuten ihan tavalliseen tapaan. Lilyn täytyi sietää kaksoistunti liemiä Jessican parina ja taikahistorian tunti oli aivan yhtä tylsä, kuin aina ennenkin, mutta muuten päivä sujui melko nopeasti. Tänään Scorpiuksella eikä Lilyllä ollut kummallakaan huispausharjoituksia, joten he saattoivat tavata heti illallisen jälkeen.
”No, mitä sinä haluaisit tehdä tänään?” Scorpius kysyi, heidän tavattuaan tarvehuoneen edustalla.
Lily mietti hetken. ”Mennäänkö vaikka kävelylle.”
”Sopii minulle”, Scorpius sanoi hymyillen ja tarttui Lilyn käteen. He tarkistivat kelmien kartasta, ettei kukaan opettaja ollut heidän tiellään ja lähtivät sitten ulos.
Ulkona oli kaunis ilma, vaikka olikin melko kylmää. Oli alkanut sataa lunta ja pienet hiutaleet leijailivat tummalta taivaalta hiljalleen alas maahan.
Lily painautui lähemmäs Scorpiusta ja he lähtivät kävelemään järveä ympäri.
”Aiotko sinä tulla minun kanssani Tylyahoon viikonloppuna?” Scorpius kysyi hetken hiljaisuuden kuluttua.
”No meidän täytyy hankkia tanssiaismekot ensin Kaitlinin kanssa, mutta me voidaan nähdä sen jälkeen”, Lily vastasi. ”Minä yritän olla nopea.”
”Hyvä”, Scorpius hymyili ja kietoi käsivartensa Lilyn hartioiden ympärille. ”Joten, tuletko sinä minun kanssani joulutanssiaisiin?”
”Totta kai”, Lily naurahti. ”Kenen muunkaan kanssa minä menisin?”
”En minä tiedä”, Scorpius sanoi virnistäen. ”Ehkä sinun lukuisten ihailijoidesi.”
”Joo, niitähän onkin niin paljon”, Lily sanoi nyökytellen.
”Lopeta, tai minä tulen mustasukkaiseksi”, Scorpius sanoi nauraen.
”Sinä aloitit”, Lily huomautti, kietoi kätensä Scorpiuksen ympärille ja painoi suukon tämän huulille.
”Ja minä myös lopetan”, Scorpius sanoi ja suuteli Lily uudestaan, tällä kertaa pidempään. Lily sulki silmänsä ja pujotti sormensa Scorpiuksen hiuksiin.
”Minä rakastan sinua”, Lily kuiskasi suudelmien välissä.
”Niin minäkin sinua. Enemmän kuin mitään”, Scorpius vastasi. Lily tunsi taas tutun onnentunteen valahtavan mahanpohjaan ja valtaavan hänen mielensä, kun hän kuuli Scorpiuksen lausuvan nuo sanat. Hän mietti, kuinka onnellinen hän oli, että Scorpius rakasti juuri häntä.

Vasta pitkän ajan kuluttua, Lily palasi takaisin rohkelikkotorniin ja jälleen kerran, oleskeluhuoneessa oli jäljellä enää vain muutama ihminen. Lily huomasi Kaitlinin istuvan nojatuolissa takan ääressä ja meni tämän luokse.
Kaitlin näytti poissaolevalta; hän oli käpertynyt keräksi nojatuolilleen ja tuijotti tuleen mietteisiinsä vaipuneena.
”Kaitlin” Lily sanoi istuen viereiseen nojatuoliin.
Kaitlin käänsi katseensa hitaasti Lilyyn. ”Ai sinä tulit jo?” Kaitlin mutisi hajamielisesti.
”Onko kaikki hyvin?” Lily kysyi.
”Minä -”, Kaitlin aloitti, ilmeisestikin tietämättä, mitä olisi sanonut. ”Minä juttelin Jamien kanssa.”
”Ai jaa?” Lily kysyi rypistäen kulmiaan. Tähän mennessä Jamie ja Kaitlin olivat hänen tietojensa mukaan vain yrittäneet parhaansa mukaan vältellä toisiaan, hän ei ymmärtänyt, mitä aihetta heillä olisi jutella keskenään. Kuitenkin ilmeisesti heidän keskustelunsa oli saanut Kaitlinin pois tolaltaan, mikä ei ollut mikään ihme, Lily muisti vielä, kuinka vaikeaa Kaitlinilla oli ollut heidän eronsa jälkeen.

”Mistä te juttelitte?” Lily kysyi lempeästi.
”Jamie sen aloitti”, Kaitlin sanoi, hypistellen paitansa hihaa. ”Hän tuli juttelemaan minulle ja aluksi minä luulin, että hän halusi vain olla ystävällinen.”
”Mutta?”
”Mutta hän sanoi, että hänellä on sittenkin vielä tunteita minua kohtaan, että hän oli ääliö, päästäessään minut menemään ja hän haluaisi antaa meille uuden tilaisuuden.”
Lily katsoi ystäväänsä huolestuneena. Kerrankin hän ei osannut päätellä tämän ilmeestä, mitä hänen mielessään liikkui. ”Ja mitä mieltä sinä olet siitä?” Lily kysyi varovasti.
”En minä tiedä”, Kaitlin sanoi tuskastuneena. ”Minä en todellakaan tiedä.”
”Se on ihan ymmärrettävää”, Lily huokaisi. ”Todella epäreilua häneltä jättää sinut sillä tavalla ja sitten yhtäkkiä päättää, että hän haluaakin olla taas sinun kanssasi.”
Kaitlin kohautti kulmiaan. ”Minua pelottaa. Toisaalta minä haluaisin kokeilla, voisiko tämä meidän juttumme toimia, mutta mitä sitten, jos se ei toimikaan? Minä olen juuri vasta alkanut päästä yli hänestä, minä en ehkä kestä toista samanlaista eroa”, Kaitlin kuiskasi ja käänsi katseensa nyt ensimmäistä kertaa Lilyä kohti ja Lily näki kyyneliä hänen silmissään.
Lily kurkotti halaamaan ystäväänsä. ”Minä tiedän”, hän kuiskasi lohduttavasti, ”mutta kaikki järjestyy kyllä.”
”Miten sinä voit olla niin varma siitä?” Kaitlin kysyi.
Lily hymyili pienesti. ”Asioilla nyt on tapana järjestyä.”’
Kaitlin vastasi Lilyn hymyyn. ”Ehkä.”
”Tule, mennään nukkumaan”, Lily sanoi ja veti Kaitlinin ylös nojatuolista. Kaitlin tarttui Lilyn käteen ja he lähtivät makuusaliin viimeisinä.

***
Koko loppuviikko sujui tavalliseen tapaan, ilman mitään suurempia katastrofeja. Lehdet jatkoivat karanneista kuolonsyöjistä kirjoittamista ja heidän suunnitelmiensa arvailua ja Mafalda Hopkirk löydettiin perjantaina kuolleena Lontoon lähellä olevasta metsästä.
Samaan aikaan Lily yritti parhaansa mukaan vältellä Albusta, sillä hän oli edelleen vihainen tälle, mutta Lily ei myöskään olisi jaksanut uutta riitaa hänen kanssaan. Kun kuolonsyöjien tapauksessa ei ollut tapahtunut mitään uutta mullistavaa, pääjuoruilunaihe Tylypahkan oppilaiden keskuudessa alkoi vähitellen muuttua takaisin Lilyn ja Scorpiuksen suhteen paljastumiseen, mutta Lilystä se ei enää tuntunut niin pahalta, sillä enää hän ei saanut oudoksuvia tai paheksuvia katseita osakseen koulun käytävillä aivan niin usein, joten hän alkoi vähitellen uskoa, että ehkä ihmiset alkoivat sittenkin tottua heihin pikku hiljaa.
Lily oli tyytyväinen, että ilmeisestikään hänen vanhempansa eivät vielä olleet kuulleet hänen ja Scorpiuksen suhteesta, mutta kyllä hän tiesi, että se olisi vain ajan kysymys, nyt kun niin moni ihminen tiesi heistä.

Tylyahonretki päivän aamuna, lauantaina, Lily heräsi poikkeuksellisen varhain, eikä saanut enää unta. Niinpä lopulta hän nousi suosiolla ylös sängystä, puki vaateet päälleen ja lähti kirja kainalossa kohti oleskeluhuonetta. Oikeastaan hän oli ihan tyytyväinen rauhasta ja siitä, että pitkästä aikaa hänellä olisi aikaa lukea hetki jotain muutakin kuin koulukirjoja.
Heti päästyään makuusaliin vievien portaiden alapäähän, hän kuitenkin huomasi, että hän ei ollutkaan ainoa hereillä tähän aikaan. Albus istui nojatuolissa ja tuijotti takkatuleen poissaolevan näköisenä.
Lily oli jo kääntymässä takaisin portaikkoon, kun Albus avasi suunsa. ”Lily”, hän sanoi hiljaisella äänellä, kääntämättä vieläkään katsetta takasta.
Lily astui muutaman askeleen lähemmäksi. ”Niin?”
”Meidän pitäisi varmaan jutella”, Albus sanoi, katsoen nyt ensimmäisen kerran Lilyä.
Lily rypisti otsaansa, mutta astui kuitenkin vielä vähän lähemmäs Albusta.
”Al, minä en nyt jaksaisi riidellä”, Lily sanoi suoraan.
”Hyvä on sitten”, Albus sanoi, ”ei riidellä.”
”Niinkö helppoa se on?” Lily kysyi kohottaen kulmiaan.
Albus kohautti olkiaan. ”En minä tiedä. Istu nyt alas, meidän on pakko selvittää tämä juttu.”
Lily epäröi hetken ja istuutui sitten hiukan vastahakoisesti Albuksen viereiseen nojatuoliin. ”Mitä selvittämistä tässä muka enää on? Minä olen Scorpiuksen kanssa ja sillä selvä.”
”Minä en pidä siitä, Lily”, Albus sanoi.
”No minä pidän ja se riittää”, Lily sanoi lujasti. ”Tiedätkö, minä olen jo aika kyllästynyt siihen, että kaikki puuttuvat minun rakkauselämääni, mikä ei kuulu muille yhtään.”
”No et sinä voi heitä syyttääkään. Kaikki ovat ihan ymmällään – tai siis, miten ihmeessä noin pääsi tapahtumaan, ethän sinä edes tuntenut Malfoyta.”
Lily kohautti olkiaan. Tällä kertaa hänelläkään ei ollut Albukselle vastausta valmiina. ”En minä tiedä miten niin pääsi käymään, mutta niin siinä vain kävi.”

Hetken aikaa he istuivat kumpikin paikallaan, tuijotellen hiljaisina takkatuleen. ”Lily, se poika tulee vielä satuttamaan sinua, minä tiedän sen”, Albus sanoi lopulta.
”Minä en välitä”, Lily sanoi. Ja samalla hän tajusi itsekin, että niin se oikeasti oli. Hän tiesi, että Scorpius ei satuttaisi häntä, mutta vaikka hän ei olisikaan ollut varma siitä, sillä ei olisi ollut merkitystä. Hän olisi silti halunnut olla Scorpiuksen kanssa. ”Sitä paitsi, luuletko sinä oikeasti, etten minä osaa pitää puoliani?” Lily kysyi kiusoittelevaan äänensävyyn, pitääkseen tunnelman kevyenä.
”Ei tässä nyt siitä ole kysymys – ”
”No mistä sitten?” Lily tiukkasi.
”Minä en luota häneen”, Albus sanoi.
Lily huokaisi. ”No sen nyt on jo tullut selväksi. Asia nyt vain on niin, että minä luotan ja se riittää.”
”Ei riitä”, Albus sanoi.
”Ole kiltti, Al”, Lily pyysi, ”äläkä puutu tähän. Minä en pyydä että sinusta ja Scorpiuksesta pitäisi tulla mitään ylimpiä ystäviä, tai mitään. Mutta tämä asia ei oikeasti kuulu mitenkään sinulle, kyllä minä tiedän, että sinulla kestää aikaa totutella siihen, mutta minä en jaksaisi enää riidellä.”
”Lily, minä en kuitenkaan pidä siitä”, Albus sanoi varoittavasti. Lily tunsi veljensä niin hyvin, että tiesi sen tarkoittavan, että tämä antoi periksi.
”Kiitos Al”, Lily sanoi hymyilleen.
”Ja jos hän satuttaa sinua millään tavalla, jos hän tekee jotain – ”
”Joo joo, ei hän tee”, Lily sanoi virnistäen, ”joten arvostaisin sitä, jos sinä et tieten tahtoen järjestäisi itseäsi tappeluun minun poikaystäväni kanssa.”
”Minä yritän välttää sen”, Albus sanoi nyrpeänä. ”Mutta on kyllä mukavaa taas olla puheväleissä sinun kanssasi.”
”Niinpä”, Lily sanoi ja avasi vihdoin kirjansa.

Jonkin ajan kuluttua, muitakin oppilaita alkoi valua makuusaleista alas aamiaiselle ja hetken kuluttua, Kaitlinkin ilmestyi oleskeluhuoneeseen. Hän vilkaisi Albusta ja Lilyä kerran kulmat kohollaan. ”Jaa, te kaksi olette taas puheväleissä, vai?” Kaitlin kysyi.
Lily kohautti olkiaan. ”Joo, ilmeisesti.”
”Vaikka en minä sitä siltikään käsitä”, Albus mumisi.
”Ei se haittaa, en minäkään”, Kaitlin sanoi iloisesti.
Lily pyöräytti silmiään kohti kattoa.
”Mutta tulkaa nyt, minulla on nälkää”, Kaitlin hoputti kärsimättömästi.
Albus ja Lily nousivat nojatuoleistaan ja he lähtivät kohti suurta salia. Salissa Albus kuitenkin huomasi Kaidan korpinkynnen pöydässä ja kiiruhti tämän luokse.
Syötyään rauhassa aamupalaa, Kaitlin ja Lily siirtyivät eteisaulaan odottamaan, että vahtimestari tarkistaisi heidän lupansa ja päästäisi heidät sitten lähtemään Tylyahoon. Päästyään vihdoin pois linnan sisältä, he tapasivat Rosen ja Ethanin. Rose suuteli Ethania nopeasti hyvästiksi ja siirtyi sitten heidän seuraansa.
”Hei, valmiina shoppailemaan?” Kaitlin tervehti Rosea virnistäen.
”Aina”, Rose vastasi virnistäen takaisin Kaitlinille ja he lähtivät kävelemään kohti Tylyahon kylää.
Sää oli kaunis ja vaikka olikin kylmä ilma, lumisade oli lakannut, joten oli melko miellyttävää kävellä kohti Tylyahoa kirpeässä talviaamun ilmassa. Päästyään Tylyahon keskustaan he suunnistivat kohti lähintä vaatekauppaa etsimään tanssiaismekkoja.

Muutamaa tuntia ja noin tusinaa vaateliikettä myöhemmin he olivat kaikki kolme löytäneet itselleen sopivat mekot. Lilyn mekko oli smaragdinvihreä, polvipituinen ja koristeltu vyötäröltä rusetilla. Kaitlinin musta mekko taas oli olkaimeton ja sen helma oli epätasainen, ja se sopi hyvin yhteen hänen tummien hiustensa kanssa. Rose oli löytänyt, punaisen, nilkkoihin asti ulottuvan spagettiolkaimisen puvun.
Saatuaan ostoksensa tehtyä he suuntasivat kohti Kolmea luudanvartta jutellen iloisesti. Lily oli viettänyt niin paljon aikaa Scorpiuksen kanssa viime aikoina, että hän oli melkein unohtanut, kuinka hauskaa hänellä aina oli Rosen ja Kaitlinin kanssa.
Aukaistuaan Kolmen luudanvarren oven ja astuttuaan sisään lämpöiseen, he vasta oikeasti tajusivat, kuinka kylmä heille oli tullut kävellessään ulkona. Koko kahvila oli täynnä Tylypahkan oppilaita, niin kuin aina muutoinkin Tylyahonretki päivinä. He onnistuivat kuitenkin nappaamaan yhden nurkkapöydän suoraan parin vihaiselta näyttävän luihuisen edestä. Kaitlin meni tilaamaan heille kermakaljat ja tuli sitten takaisin heidän pöytäänsä kolmen ison lasin kanssa.

Heidän istuttuaan hetken aikaa kahvilan ovi avautui ja Scorpius astui viileästä ulkoilmasta sisään. Lily pomppasi ylös heti nähtyään Scorpiuksen.
”Okei, te varmaan selviättekin kahdestaan hetken aikaa”, Lily sanoi iloisesti.
Kaitlin huokaisi pyöritellen silmiään. ”Sinä olet toivoton tapaus, tiesitkö?”
”Tiesin”, Lily sanoi virnistäen. ”Nähdään illallisella.”

Lily pujotteli täpötäysien pöytien lomasta Scorpiuksen luokse.
”Hei, kulta”, Scorpius sanoi ja kietaisi toisen kätensä Lilyn vyötärölle.
”Hei”, Lily sanoi hymyillen. ”Minulla oli ikävä sinua.”
Scorpius kietaisi toisenkin kätensä Lilyn ympärille ja suuteli tätä suoraan huulille. ”Niin minullakin sinua.”
”Joo, mutta tuota, voidaanko me mennä jonnekin vähemmän julkiselle paikalle, kaikki tuijottaa”, Lily sihisi kiusaantuneena. Hän oli erittäin tietoinen siitä, että jokaisen kahvilassa olijan katseet olivat kääntyneet heitä kohti, mukaan lukien Kaitlinin ja Rosen.
”Ai joo, minä en huomannut”, Scorpius sanoi virnistäen.
Lily pyöritteli silmiään. ”Vaikka sinä olisitkin jo niin tottunut huomioon, minä en vielä ole.”
Scorpius nauroi Lilyn sanoille. ”Hyvä on, etsitään joku rauhallisempi paikka”, Scorpius mutisi mutta suuteli kuitenkin Lilyä vielä kerran, ennen kuin veti tämän mukanaan ulos ovesta.

He huomasivat kuitenkin pian, että koska heidän oli käsketty pysyä vain Tylyahon keskustassa, oli mahdotonta löytää mitään kovin yksityistä paikkaa. Lisäksi Tylyahon kaduilla tuntui kävelevän suurin osa Tylypahkan opettajista, valvomassa, että käskyjä noudatettaisiin.
Niinpä he vain kävelivät ympäriinsä pitkin Tylyahoa, toisiaan vasten painautuneina, jottei heille olisi tullut liian kylmä. Jossain vaiheessa, kun lumisade alkoi uudestaan, he menivät Matami Puddifootin kahvilaan. Ei siksi, että he olisivat erityisemmin pitäneet vaaleanpunaisesta, erittäin röyhelöpitoisesta sisustuksesta, vaan siksi, ettei kovin moni muukaan tainnut pitää siitä, ja kahvilassa oli yleensä melko rauhallista.
Niin tälläkin kertaa, kahvilassa oli vain erittäin toisiinsa syventynyt pari, jotka näyttivät siltä, että eivät olisi huomanneet, vaikka kahvila olisi räjähtänyt heidän ympäriltään, sekä pari kikattelevaa korpinkynttä.
Lily ja Scorpius valtasivat nurkkapöydän ja siemailivat kahvia kahdesta valtavasta ruusunpunaisesta mukista, jotka Matami Puddifoot toi heille.
”No, saanko minä nähdä sinun tanssiaispuvun?” Scorpius kysyi nyökäten uteliaasti kohti Lilyn muovikassia.
”Et”, Lily sanoi virnistäen, ”ennen tanssiaisia. Se tuo huonoa onnea.”
”Eikä”, Scorpius väitti vastaan. ”Se koski vain hääpukuja.”
Lily nauroi. ”No ihan sama. Sinun täytyy oppia olemaan kärsivällinen.”
”Äh, kärsivällisyys on yliarvostettua”, Scorpius irvisti. ”Minä en jaksa odottaa joulutanssiaisiin.”
Lily nauroi ja suuteli Scorpiusta nopeasti ja veti tämän sitten pystyyn. ”Tule, meidän olisi pitänyt jo lähteä takaisin koululle.”
”Niin joo”, Scorpius vastasi. ”Minä vain jotenkin aina unohdan ajan kulumisen, kun olen sinun kanssasi.”
Lily hymyili Scorpiukselle. Hänestä tuntui, että hänelle itselleen tapahtui niin joka kerta, kun hän oli Scorpiuksen kanssa. Se oli kuin kokonaan erillinen maailma, kuin kupla, jonka sisällä olivat vain hän ja Scorpius. Eikä hän olisi kaivannutkaan ketään muuta.

Kun he olivat vihdoin koulun aulassa, hiukan viiden jälkeen, Scorpius suuteli Lilyä nopeasti hyvästiksi.
”Nähdään sitten myöhemmin illalla, eikö niin?” Scorpius kysyi.
”Totta kai”, Lily vastasi. ”Minä ikävöin sinua jo valmiiksi.”
”Niin minäkin sinua”, Scorpius sanoi ja kietoi kätensä tiukasti Lilyn ympärille. ”Minä rakastan sinua”, Scorpius sanoi ja painoi huulensa vielä kerran Lily huulille.
Lily tuntui uppoavan taas kerran täydellisesti heidän suudelmaansa. Maailmassa ei ollut mitään muuta kuin hän ja Scorpius ja hänen suunsa vasten Scorpiuksen suuta. Scorpiuksen kädet liikkuivat Lilyn vyötäröllä ja Lily oli kietonut kätensä Scorpiuksen kaulaan ja hengitti Scorpiuksen hiusten tuoksua ja –

”Voisivatko nuoret rakastavaisetkin pikkuhiljaa siirtyä syömään”, kuului ilkeä ääni heidän takaansa.
Lily irrottautui vastahakoisesti Scorpiuksesta ja kääntyi ympäri, kohdatakseen professori Sweeneyn ilkeän hymyn. Lily tunsi kasvojensa kuumottavan ja oli varma siitä, että hänen kasvonsa muistuttivat sillä hetkellä lähinnä tomaattia väritykseltään.
”Joo, me olimme juuri tästä lähdössä”, Scorpius sanoi hymyillen Sweeneylle, eikä näyttänyt yhtään vaivaantuneelta.
”Siltähän se tosiaan näytti”, Sweeney sanoi ilkeästi. ”Taidanpa ottaa kymmenen pistettä pois rohkelikolta epäsoveliaasta käytöksestä koulun käytävällä.”
Lily olisi valittanut, kuinka epäreilua oli, että vain rohkelikolta otettiin pisteitä, ellei hän olisi ollut jo valmiiksi niin nolostunut; nyt hän halusi vain liueta paikalta mahdollisimman nopeasti. Siksi hän tarttui jo Scorpiusta kädestä, vetääkseen tämän mukanaan suureen saliin, kun professori McGarmiwa saapui paikalle tiukka ilme kasvoillaan.
”Onko täällä jokin ongelma, Sweeney?” McGarmiwa kysyi luoden tuiman katseen Scorpiukseen ja Lilyyn, joka tunsi kasvojensa punehtuvan entisestään.
”Ei ollenkaan, Minerva”, Sweeney sanoi miellyttävällä äänensävyllä. ”Minä vain olin hoputtamassa heitä suureen saliin, syömään.”
”Aivan, teidän on parasta mennä”, McGarmiwa sanoi ja katsoi heitä kohottaen kulmiaan.
”Totta kai, professori”, Scorpius sanoi ja he kiirehtivät suureen saliin mahdollisimman nopeasti.

Päästyään suureen saliin, McGarmiwan ja Sweeneyn katseiden ulottumattomiin, Scorpius purskahti nauruun. ”Sinä olet vieläkin ihan punainen”, Scorpius huomautti.
”Jaa, sinusta se oli hauskaa vai?” Lily tuhahti.
”No oli se aika”, Scorpius myönsi.
Lily pyöritteli silmiään. ”Niin, koska rohkelikko oli ainoa, joka menetti pisteitä”, hän sanoi nyrpeästi.
Scorpius vain hymyili Lilylle. ”Nähdään illalla, kulta”, Scorpius sanoi ja suukotti Lilyä nopeasti poskelle, ennen kuin lähti luihuisen pöytään.
Lily tuhahti, miettien kuinka hänen oli nytkin täysin mahdoton olla ärsyyntynyt Scorpiukseen.

***
Lilyn palatessa illalla oleskeluhuoneeseen, oli jo niin myöhä, että kaikki muut, paitsi Albus olivat jo menneet nukkumaan. Lily käveli Albuksen luokse ja istui tuoliin vastapäätä tätä. Hän huomasi, että Albus yritti lukea taikajuomien kirjaa puolinukuksissa.
”Hei Al”, Lily sanoi.
”Ai hei Lily”, Albus sanoi, hätkähtäen hereille. Hetken epäröityä hän jatkoi, ”Minä en edes aio kysyä, mistä sinä tulit.”
”Ehkä parempi niin”, Lily sanoi hymyillen. ”Miksi sinä teet läksyjä tähän aikaan?”
”No koska minulla ei ole aikaa milloinkaan muulloin”, Albus sanoi. ”Tanssiaisjärjestelyt vievät nykyään suurimman osan vapaa-ajastani. Luihuisten kanssa on mahdotonta tulla toimeen ja suurin piirtein puolet valvojaoppilaista on flunssassa, joten jäljelle jääneillä on tuplasti hommia”, Albus selitti ärsyyntyneenä.
”Ai jaa”, Lily sanoi. ”Mutta älä huoli, onhan tanssiaisiin vielä vähän aikaa.”
”Niinhän sitä luulisi. Mutta onko sinulla mitään hajua, kuinka paljon työtä yksien tanssiaisten järjestelemisessä on?” Albus huokaisi. ”Sitä paitsi opettajat ilmeisesti tykkäävät kiduttaa seitsemäsluokkalaisia ylimääräisillä läksyillä.”
”Opettajat ilmeisesti yrittävät varmistaa, että seitsemäsluokkalaiset pääsevät S.U.P.E.R:eista läpi”, Lily korjasi.
”Nähdään sitten mitä mieltä sinä olet asiasta vuoden kuluttua”, Albus tuhahti. ”Sitä paitsi niihin on vielä puoli vuotta aikaa.”
Lily kohautti olkiaan. ”Miten vaan, mutta mene nyt jo nukkumaan. Kyllä sinun pitäisi tietää, ettei puolinukuksissa lukemisesta ole mitään apua”, Lily kehotti.
”Niin varmaan”, Albus sanoi haukotellen makeasti.
”Niin juuri”, Lily nyökkäsi, nousten seisomaan. ”Nähdään huomenna. Hyvää yötä.”
”Öitä”, Albus haukotteli ja jäi keräilemään papereitaan kasaan, Lilyn suunnistaessa kohti tyttöjen makuusalia.

Päästyään makuusaliinsa, Lily huomasi, ettei ollutkaan ainoa, joka oli enää valveilla. Kaitlin istui hämärässä huoneessa, nojaten sänkynsä päätyyn ja tuijotti tyhjyyteen.
”Hei”, Lily sanoi hiljaa, mennen istumaan Kaitlinin sängyn laidalle.”Mitä mietit?”
”Ai hei Lily”, Kaitlin sanoi. ”Sinä tulit jo?”
”Jo?” Lily kohotti kulmiaan. ”Onko sinulla mitään hajua, mitä kello on?”
”Ei”, Kaitlin vastasi.
Lily hymähti. ”Mikä sinua oikein valvotti?”
Kaitlin huokaisi syvään. ”Jamie”, hän vastasi sitten.
”Mitä hän nyt on tehnyt”, Lily kysyi ärsyyntyneenä. Ei Lilyllä ollut mitään Jamieta vastaa, hänestä Jamie oli kyllä tosi mukava, mutta hän ei vain tykännyt siitä, kuinka paljon huolia tämä aiheutti hänen parhaalle ystävälleen.
”Ei hän mitään ole tehnyt”, Kaitlin vastasi. ”Tai no on. Hän pyysi minua parikseen joulutanssiaisiin?”
”Mitäh?” Lily sihahti.
Kaitlin hätkähti. ”Shh”, Kaitsi painoi sormen huulilleen. ”Älä herätä muita.”
”Eikö tuo ole jo vähän nopeaa toimintaa, ottaen huomioon, että hän vasta vähän aikaa sitten jätti sinut?” Lily kysyi. ”Mitä sinä vastasit?”
”Minä sanoin, että minun täytyy miettiä sitä”, Kaitlin vastasi. ”Vaikka minusta tuntuukin, että minä tulen sanomaan kyllä.”
”Oletko ihan varma?” Lily kysyi katsoen ystäväänsä huolestuneena.
”En”, Kaitlin vastasi huokaisten. ”En todellakaan. Mutta minulla on vieläkin tunteita häntä kohtaan. Vahvoja tunteita. Ja jos nyt näyttää siltä, että hänelläkin on tunteita minua kohtaan, minä en vain voi olla yrittämättä.”
”Minua vain pelottaa, että hän särkee sinun sydämesi taas”, Lily sanoi.
Kaitlin hymähti. ”Usko pois, niin minuakin pelottaa. Minun on vain pakko yrittää, tajuatko?”
”Ainakin luulen tajuavani”, Lily sanoi hiljaa.
Kaitlin hymyili. ”Ja minä olen kaivannut häntä niin kovasti.”
”Niin”, Lily mutisi haukotellen. ”Mutta nyt sinun pitäisi mennä nukkumaan.”
”Niin sinunkin”, Kaitlin mumisi unisesti. ”Kello on jo vaikka kuinka paljon.”
”Ethän sinä tiennyt, mitä kello on”, Lily kikatti unenpöpperöisesti.
”En niin.”

Lily ei muistanut nukahtaneensa Kaitlinin sänkyyn, mutta ilmeisesti hän oli nukahtanut, kun hän kerran heräsi sieltä aamulla, täysissä pukeissa.
Lily käänsi kylkeään unisesti ja huomasi katsovansa Kaitlinia silmiin.
”Mitä sinä teet minun sängyssäni”, Kaitlin kysyi unisesti.
”Sitä samaa minäkin mietin”, Lily sanoi nousten istumaan.
Kaitlin nauroi. ”Sinä olit varmaan tosi väsynyt, ottaen huomioon, että sinun sänkysi noin kahden metrin päässä.”
”No niin olit sinäkin”, Lily puolustautui nauraen, nousi seisomaan ja hoippui kohti suihkuja. Sillä hetkellä hän ei pystynyt keksimään mitään, joka olisi vaivannut häntä, hänellä oli maailman parhain paras ystävä ja maailman ihanin poikaystävä, eikä hän juuri nyt jaksanut välittää siitä, että puolet koulusta juoruili hänestä ilkeästi, tai että karanneet kuolonsyöjät aiheuttivat tuhoa tuntemattomille ihmisille, kaukana Tylypahkasta.

[eFFy]

Tänne on tullut jatkoa, ihanaa!
Luku oli hyvä, vaikka siinä ei nyt mitään erikoista tapahtunutkaan. Onneksi Albus ja Lily on nyt puheväleissä ja miusta tuntuu, että Jamie kuitenkin särkee Kaitlinin sydämen, mut jatkoo tulemaan, että saan tietää..
Hmm, no mä en ainakaan katoa minnekään=) Anteeks, ei tähän nyt muuta, mutta kiitos luvusta<3

[Nabi.]

Toi professori Sweeneyn kommentti siitä, että Lily ja Scorpius suuteli oli kyllä niin hyvä et repesin.
Awww<3 Voi sitä nuorta lempeä ~
Toivottavasti niihin joulutanssiaisiin ei piipahda kuolonsyöjiä.
Kiitos taas tästä hyvästä luvusta sinun ihanasta ficisitä jälleen kerran!

Jatkoa pian! Kiitos~

[Flora Chubb-Baggins]

Hmh, mä huomasin kyllä jo aikasemmin ton 19. luvun, mut jotenki en saanu aikaseks lukee sitä. Harmi, meinaan se oli tosi
hyvä, turhaan odottelin tänne saakka. Nyt tulin ihan vain kurkkaamaan, ja kappas jatkoa taas. Oli kyllä molemmat luvut  hyviä, ja toi Sweeney-kohtaus oli aika hauska :'D Hih, innolla odottelen jatkoa (ja joulutanssiaisia <3) . (:

[nuuhku]

sait uuden lukijan (:
tää fic on aivan ihana, jäin koukkuun.
kirjotat tosi hyvin ja sujuvasti, muutama kirjotusvirhe saattaa olla mutta ne ei haittaa (:

ei kai tässä muuta kuin että jatkoa odotan

~nuuhku

[Jazmín]

A/N: Kiitos eFFy, kiva kun pidit!
Ja kiitti Nabi, hyvä että tykkäsit siitä Sweeney kohdasta, se tuli siihen mukaan silleen sponttaanisti, ihan suunnittelematta
Kiitos, Flora Chubb-Baggins ihana kuulla, että pidit
Kiitti nuuhku, uudet lukiat on aina ihania

Tässä on nyt sitten seuraava luku. Me lähdetään huomenna viikoksi ulkomaille, joten sen takia seuraavan luvun ilmestymisessä voi kestää jonkun aikaa, mutta yritän kirjottaa sen mahdollisimman pian, sitten kun me tullaan takaisin.


21. Joulutanssiaiset

Marraskuun vaihtuessa Joulukuuksi sää linnan ulkopuolella muuttui entistäkin kylmemmäksi ja syyslukukauden viimeisen viikon oppilaat pysyttelivät mieluummin sisällä takkatulen ääressä lukemassa tai pelaamassa velhoshakkia.
Viimeisten koulupäivien aikana suurin osa opettajista oli höllentänyt tahtia, ja antanut periksi oppilaiden lomatunnelmalle. Loitsujen tunnilla heidän annettiin pelata lautapelejä ja muodonmuutosten luokassa kuudesluokkalaiset saivat ensi kertaa koittaa hiusmuodonmuutoksia, jonka takia monella olikin hyvin erikoinen hiustyyli luokasta lähtiessä.
Samaan aikaan tanssiaisvalmistelut olivat täydessä käynnissään. Tanssiaiset olisivat ensimmäisen lomapäivän iltana, jotta kaikki joululomaksi kotiin lähtevätkin pääsisivät mukaan.
Tylypahkan innokkaimmat juoruilijat saivat myös joulutanssiaisista uutta puhuttavaa. Pohdinnat siitä, kuka oli pyytänyt ketäkin pariksi ja millaiset joulutanssiaiset olisivat, jättivät taas vaihteeksi varjoonsa Scorpiuksen ja Lilyn suhteen, mistä Lily oli enemmän kuin tyytyväinen.

Koko syyslukukauden viimeinen koulupäivä valkeni kylmänä ja lumipyryisenä, mutta sisällä linnassa oli lämpöistä ja mukavaa. Kaikki odottivat jo innoissaan joulutanssiaisia ja loman alkua.
Päivän ensimmäinen tunti oli kuitenkin liemien kaksoistunti ja tyrmien kolkko ilmapiiri latisti oppilaiden joulumielen nopeasti. Varsinkin kuin Sweeney oli luultavasti varta vasten varannut mahdollisimman monimutkaisen liemen viimeiselle tunnille ennen joululomaa.
Kaksoistunnin jälkeen jokainen rohkelikko oli vähintäänkin ärtynyt ja poikki yritettyään puolentoista tunnin ajan valmistaa arvostelukelpoista lientä professori Sweeneylle.
”Minä inhoan häntä”, Kaitlin puuskahti. ”Miksi hänen täytyy aina olla niin ilkeä?”
”En tiedä”, Lily huokaisi pyöritellen silmiään. ”Yksi elämän suurimpia kysymyksiä. Mutta älä anna hänen masentaa itseäsi.”
”Ei tulisi mieleenkään”, Kaitlin sanoi virnistäen. ”Ottaen huomioon, että vain parin tunnin päästä, me ollaan jo selvitty koko syyslukukaudesta.”
”Niinpä”, Lily sanoi. ”Aikamoinen lukukausi, vai mitä?”
Kaitlin hymähti. ”Ei ole ainakaan ehtinyt aika käydä tylsäksi.”
”Aivan”, Lily myönsi. ”Mutta tule nyt, tai me myöhästytään yrttitiedosta.”

Illalla Lily istui oleskeluhuoneen takkatulen ääressä, selaillen laiskasti MeNoitien uusinta numeroa, odottaessaan, että luihuisten huispausharjoitukset loppuisivat.
Lily kohotti katseensa lehdestä, kuullessaan jonkun lausuvan nimensä, ja näki Hugon istuutuvan viereiseen nojatuoliin.
”Hei Hugo”, Lily sanoi hymyillen. Hän ei ollut puhut Hugon kanssa paljoakaan viime aikoina; itse asiassa hän ei ollut nähnyt koko poikaa kovinkaan usein.
 ”Hei”, Hugo vastasi ja virnisti Lilylle. ”Odotatko jo innolla huomisia tanssiaisia?”
”Totta kai”, Lily virnisti. ”Kuka ei odottaisi.”
Totta”, Hugo sanoi ja vastasi Lilyn virnistykseen, tutulla hymyllään, joka yleensä kieli, että hänellä oli jotain pahaa mielessä.
”Hei hetkinen”, Lily aloitti varoittavasti. ”Ethän sinä suunnittele tekeväsi mitään tyhmää huomenna?”
Hugon virnistys leveni. ”Niin kuin mitä tyhmää.”
”Niin kuin loitsia mistelit lentämään ihmisiä päin tai terästää boolin tuliviskillä”, Lily sanoi kohottaen kulmiaan.
”Voi ei, mistä sinä arvasit?” Hugo huudahti.
Lily pyöräytti silmänsä kohti kattoa. ”Sinä vain olet niin ennalta arvattava.”
”Miten vain”, Hugo sanoi kohottaen kulmiaan.
”Kenen kanssa sinä muuten olet menossa?” Lily kysyi.
”Se selviää sinulle huomenna”, Hugo sanoi. ”Mutta kenen kanssa sinä olet menossa?”
Lily vilkaisi seinällä olevaa kelloa. ”Scorpiuksen. Joka muuten odottaakin, minua jo, joten pitää mennä.”
”Okei, hyvä, nähdään taas”, Hugo sanoi ja virnisti Lilylle hyvästiksi. Hugo suhtautui Scorpiukseen aivan eri tavalla, kuin kaikki muut Lilyn tuntemat ihmiset. Hugo tuntui pitävän heidän suhdettaan jonkinlaisena kepposena, mahtavana tapana saada koko koulu pois tolaltaan, eikä hän luultavasti edes harkinnut sellaista vaihtoehtoa, että Lily olisi Scorpiuksen kanssa tosissaan. Mikä oli luultavasti ihan hyvä, Lily ajatteli.

***
”Lily herää!” joku huudahti Lilyn korvaan, töni häntä kylkeen ja pomppasi sitten hänen sänkynsä laidalle istumaan. Lilyn ei tarvinnut aukaista silmiään tietääkseen, että se oli Kaitlin, kukaan muu ei herättäisi häntä sillä tavalla.
”Mitä nyt, Kaitlin?” Lily haukotteli, vieläkin aukaisematta silmiään.
”Herää!”, Kaitlin sanoi uudestaan. ”Tiedätkö sinä, mikä päivä tänään on?”
”Luulisin tietäväni, kuinka niin?” Lily mutisi.
”Tanssiaiset, Lily, tanssiaiset!”, Kaitlin sanoi.
Lily huokaisi. ”Tiedän, mutta miksi minut täytyy herättää sen takia ties kuinka aikaisin?”
”Ei nyt ole aikaisin”, Kaitlin huomautti.”Ja sen takia, että minä en saa unta.”
Lily luovutti ja aukaisi vihdoinkin silmänsä huokaisten. ”Hyvä on, minä olen hereillä. Mitä sinä haluat tehdä?”
”En minä tiedä”, Kaitlin sanoi kohauttaen olkiaan ja hymyillen Lilylle. ”Minä laskin sen varaan, että sinulla on joku hyvä ehdotus.”
”Niinpä tietysti”, Lily sanoi huvittuneesti. ”Oletko sinä hermostunut?”
”Miten niin?”
”Koska yleensä sinä käyttäydyt noin kun olet hermostunut”, Lily sanoi nousten istuvampaan asentoon sängyllä.
Kaitlin käpertyi palloksi, nojaten leukaansa vasten polviaan. ”Kai minä olen vähän. Jamien takia. Minä en tiedä, onko ollenkaan hyvä idea mennä hänen kanssaan tanssiaisiin.”
”Niin, en tiedä minäkään, mutta sinä saat sen pian selville, vai mitä?” Lily huomautti. ”Kunhan vain olet varovainen, minä en halua nähdä toista samanlaista eroa, kuin teidän ensimmäisenne.”
”Usko pois, en minäkään”, Kaitlin sanoi. ”Mutta jos sinulla ei kerran ole parempaakaan ehdotusta nyt, niin kävisikö aamiainen? Minulla on nälkä”, Kaitlin vaihtoi puheenaihetta.
”Totta kai”, Lily sanoi kömpien ulos sängystään.

Aamupalan jälkeen Kaitlin ja Lily pelasivat velhoshakkia oleskeluhuoneen takkatulen ääressä, mutta Lily kyllästyi hävittyään Kaitlinille kolme viimeistä ottelua.
”Miksi sinun pitää aina voittaa?” Lily marisi.
”Koska minä olen vain niin paljon parempi”, Kaitlin virnisti.
”Miten vain”, Lily sanoi pyöritellen silmiään. ”Mutta tämä on tylsää.”
”No mitä me sitten tehdään?” Kaitlin kysyi.
Lily kohautti olkiaan. ”En minä tiedä.”
Hugo kuitenkin ratkaisi heidän ongelmansa pyytämällä heidät mukaan massiiviseen lumisotaan Tylypahkan pihalle, Albuksen ja Rosen kanssa.
Viiden aikoihin he lähtivät takaisin sisälle kylmissään ja likomärkinä, mutta hyvällä tuulella ja alkoivat valmistautua tanssiaisiin.

Kuuden jälkeen tyttöjen makuusalissa oli jo täysi hyörinä päällä. Kaitlin istutti Lilyn tuoliin peilin eteen, ja otti taikasauvansa esiin.
”Oletko sinä nyt ihan varma, että tämä toimii?” Lily kysyi varuillaan.
”Totta kai”, Kaitlin sanoi, hymyillen itsevarmasti. ”Tai siis, minä en kyllä ole kokeillut tätä koskaan ennen, mutta kyllä minä osaan. Ja koska minulla on liian lyhyet hiukset, sinun on pakko toimia koekaniinina.”
Lily pyöritteli silmiään. ”Minä varoitan sinua, jos tämä menee pieleen, niin – ”
”Joo joo, pidä nyt pääsi paikallaan”, Kaitlin sanoi ja käänsi Lilyn päätä hiukan ja otti tiukemman otteen taikasauvastaan.
”Minä luotan sinuun, Kaitlin”, Lily sanoi uudelleen, varoittavasti.
”Totta kai, anna nyt minun keskittyä”, Kaitlin sanoi ja rykäisi sitten. Lily puristi silmänsä jännittyneenä kiinni Kaitlinin kiepauttaessa taikasauvaansa muutaman kerran Lilyn pään yläpuolella.
”Kaitlin?” Lily kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, uskaltamatta vieläkään avata silmiään.
”Kaikki hyvin, sinä voit avata silmäsi jo”, Kaitlin sanoi huokaisten.
Lily aukaisi silmänsä ja tuijotti peilikuvaansa. Hänen juuri äsken valtoimenaan ja takussa olleet hiukset olivat koottuina takaraivolle koristeelliselle nutturalle.
”Vau”, Lily henkäisi. ”Kiitos Kaitlin.”
Kaitlin virnisti Lilylle. ”Minähän sanoin, että se toimisi, mene nyt vaihtamaan vaatteet, meillä ei ole enää paljoa aikaa.”

Lily veti esiin smaragdinvihreän pukunsa ja sujautti sen ylleen. Sitten hän asteli taas kokovartalopeilin luokse katsomaan kuvajaistaan.
”Lily, auttaisitko sinä tämän vetoketjun kanssa”, Kaitlin sanoi tullen Lilyn luokse ja Lily veti hänen mustan pukunsa vetoketjun kiinni.
Kaitlin virnisti Lilylle peilikuvan kautta. ”No niin, eiköhän me olla valmiita?”
He lähtivät oleskeluhuoneeseen, joka olikin jo melko täynnä juhlapukuisia oppilaita, jotka juttelivat jännittyneinä, tai odottelivat pariaan. Heidän päästyään alas Albus ryntäsi poikien makuusalista juhlakaavun helmat lepattaen.
”Hei Al”, Kaitlin sanoi, hymyillen Albukselle.
”Hei Kaitlin, Lily”, Albus sanoi hengästyneenä. ”Minun pitää mennä tarkistamaan muutama viimehetken valmistelu, johtajaoppilaan velvollisuuksia. Ja sitä paitsi minä en todellakaan luota niihin luihuisen valvojaoppilaisiin.”
”Okei, pidä hauskaa”, Kaitlin sanoi.
”Äläkä stressaa liikaa”, Lily lisäsi ja heilautti sitten kättään Albukselle, joka katosi muotokuva-aukosta ulos.

Pian Albuksen mentyä Jamie asteli portaita alas hermostuneen näköisenä. Lily kuuli Kaitlin hengittävän syvään vieressään, yrittäen rauhoittua.
”Hei”, Jamie sanoi päästyään oleskeluhuoneeseen ja hymyili Kaitlinille pienesti.
”Hei”, Kaitlin vastasi ja hymyili ujosti. Lilystä tuntui oudolta nähdä nuo kaksi niin ujoina toistensa seurassa; hän muisti vielä hyvin miten erottamattomia he olivat olleet joskus.
”Lähdetäänkö sitten?” Lily ehdotti, rikkoen hiljaisuuden, joka oli alkanut pikku hiljaa käydä kiusaantuneeksi.
He lähtivät eteishalliin, jonne alkoi myös kerääntyä koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä odottelemaan tanssiaisten alkamista tai etsimään parejaan, jos he sattuivat olemaan eri tuvasta.
”No, minä taidan nyt jättää teidät kahdestaan, ja lähteä etsimään Scorpiusta”, Lily sanoi, haluamatta olla kolmas pyörä, ja katosi väkijoukkoon.
Hetken kuluttua Lily huomasi Scorpiuksen tulevan luihuisten tyrmiin johtavaa käytävää pitkin eteishalliin. Scorpiuksen astellessa lähemmäs, Lily huomasi jääneensä tuijottamaan tätä, ymmärtämättä, miten ihminen voi näyttää niin komealta juhlakaavussa.
”Sinä olet kaunis”, Scorpius sanoi ja jokin hänen äänensävyssään tai katseessaan sai Lilyn automaattisesti uskomaan, että hän myös tarkoitti sitä. Se oli yksi niistä monista asioista, joita hän rakasti Scorpiuksessa.
”Et sinä itsekään näytä hassummalta”, Lily vastasi hymyillen.
Scorpius suikkasi nopeasti suukon Lilyn huulille ja tarttui tätä sitten kädestä. ”Kiitos, kulta.”
”Mennäänkö sitten vähän lähemmäs ovia”, Lily ehdotti ja he astelivat käsi kädessä väkijoukon hännille. Lily vilkutti ohimennen Ethanille ja Roselle ja virnisti Hugolle, joka seisoi käsi kädessä jonkun hänelle tuntemattoman blondin korpinkynnen kanssa. Hugo iski hänelle silmää takaisin.

Ja sitten vihdoinkin, tasan kello seitsemän, suuren salin ovet avattiin ja väkijoukko vyöryi sisään. Lily puristi Scorpiuksen kättä jännittyneenä ja Scorpius hymyili hänelle hiukan vinoa virnistystään, joka sai edelleenkin Lilyn sydämen läpättämään hiukan lujempaa.
Heidän vihdoinkin päästessään sisälle saliin, Lily henkäisi, nähdessään kuinka suuri sali oli muuttunut.
Tupapöydät oli siirretty pois ja niiden tilalla oli useita pienempiä pöytiä, jotka kiersivät salia, jättäen keskelle tanssilattian. Pöydät oli päällystetty hopeanhohtoisilla pöytäliinoilla ja jokaisen keskellä oli valkea kynttilä, koristeellisessa kynttilänjalassa. Salin kirkkaan tähtikaton alla leijaili misteleitä ristiin rastiin ja salin jokaisessa nurkassa oli iso, huikaisevankaunis joulukuusi. Tunnelma oli taianomainen ja romanttinen, kerta kaikkiaan upea.

Kaikkien päästyä sisälle saliin, sen päädyssä olevan lavan ylle syttyi valo ja bändi, joka oli odottanut valmiina paikoillaan, alkoi soittaa. Rehtori ja opettajat avasivat tanssiaiset, astumalla tanssilattialle ensimmäisenä, ja oppilaat seurasivat perässä.
”Haluatko sinä tanssia?” Scorpius kysyi Lilyltä, ihmisten suunnatessa joko tanssilattialle tai istumaan.
Lily epäröi hetken. ”No haluaisin muuten, mutta minä en osaa tanssia”, Lily huomautti.
”Ei se mitään, en minäkään”, Scorpius virnisti, tarttui Lilyä kädestä, ja johdatti tämän tanssilattialle.
Hän kietoi toisen kätensä Lilyn vyötärölle, ja piti toisella kiinni Lilyn kädestä. Lily asetti toisen kätensä Scorpiuksen olkapäälle ja he alkoivat pyörähdellä ympäri yrittäen pysyä musiikin tahdissa.
”Tämä on oikeastaan aika hauskaa”, Scorpius sanoi hymyillen.
”Niin ehkä sinusta. Sinä olet paljon parempi kuin minä”, Lily nurisi.”
”Enkä ole”, Scorpius väitti vastaan, ”minä näytän vain tyhmältä tanssiessani, mutta sinä näytät söpöltä.”
”Etkä näytä tyhmältä”, Lily sanoi pudistellen päätään. ”Sinä et näytä koskaan tyhmältä.”
”No sinä näytät aina söpöltä”, Scorpius vastasi.
Lily hymyili Scorpiukselle, mutta ei ehtinyt vastata, ennen kuin tämä irrotti kätensä Lilyn vyötäröltä ja pyöräytti tämän ympäri tanssilattialla. ”Katso nyt, miten hyvin sinä tanssit”, Scorpius sanoi virnistäen.
Lily ei voinut olla virnistämättä takaisin Scorpiukselle. ”Miten vaan. Mutta mennäänkö välillä istumaan?” hän jatkoi sitten, kappaleen vaihtuessa toiseen.
”Joo, vaikka”, Scorpius sanoi ja he lähtivät luovimaan tietään ulos täpötäydeltä tanssilattialta. Heidän päästyään vähän sivummalle, Lily huomasi melko stressaantuneen näköisen Albuksen kävelevän heitä kohti, tuskin edes huomaten heitä.
”Hei Al”, Lily huikkasi ja vilkutti Albukselle.
”Hei”, Albus vastasi.
”Aivan mahtavat joulutanssiaiset, Albus”, Lily sanoi säteillen. ”Te teitte hyvää työtä.”
”No hyvä jos tykkäät. Mutta minä hukkasin ne hemmetin luihuisen valvojaoppilaat jonnekin, minä tiesin, ettei niistä ole muuta kuin haittaa”, Albus jupisi ja lauseen lopussa hänen huomionsa kiinnittyi Scorpiukseen, jota hän ei ollut huomannut lainkaan alussa. Lily huomasi Albuksen ilmeen kiristyvän pahaenteisesti, tämän katsoessa Scorpiuksen kättä, joka oli jotenkin unohtunut Lilyn vyötärölle.
Lily rykäisi hiukan vaivaantuneena. ”No me taidammekin tästä lähteä”, Lily sanoi nopeasti. ”Jatka sinä niiden valvojaoppilaidesi etsimistä, heippa.”
”Hei”, Albus vastasi ja katosi sitten taas väkijoukkoon.
”Älä välitä hänestä”, Lily sanoi kääntyen hymyilemään Scorpiukselle. ”Hän vain käyttäytyy isovelimäisesti.”
”En minä välitäkään”, Albus sanoi, ”kyllä minä aina yhden isoveljen kestän.”
”Hyvä, mennäänkö hakemaan jotain juotavaa?” Lily kysyi.

Scorpius kaatoi heille kaksi lasillista tummanpunaista, tuoksuvaa boolia ja ojensi toisen lasin Lilylle. Heidän löydettyään istumapaikat yhdestä melko syrjässä olevasta, vielä toistaiseksi tyhjästä pöydästä, he tapasivat Hugon, joka oli jättänyt blondin seuralaisensa jonnekin ja virnisti ilkikurisesti hymyään, joka ei koskaan tiennyt mitään hyvää.
”Hei Lily”, Hugo tervehti huomattuaan hänet, virnisti Scorpiukselle nopeasti ja istuutui Lilyn viereen.
”Hei”, Lily vastasi hymyillen huojentuneena. Hugo suhtautui Scorpiukseen paljon paremmin, kuin kukaan muu. Oikeastaan tuntui, että koko juttu oli Hugolle aika yhdentekevä , mikä oli Lilystä helpottavaa vaihtelua, kaikkien muiden arvostelun keskellä.
”Mitäs tykkäätte boolista?” Hugo kysyi virnistäen.
”Hugo”, Lily sanoi varoittavasti kohottaen kulmiaan.
Välittämättä Lilyn varoittavasta äänensävystä Hugo kaivoi juhlakaapunsa taskusta lasisen pullon, joka oli ilmiselvästi Tuliviskiä.
”Sinä olet ihan mahdoton”, Lily sanoi pyöritellen silmiään huvittuneena.
”Tiedän”, Hugo sano virnistäen.
”Mistä sinä edes sait tuon?” Lily kysyi sitten kiinnostuneena. ”Minä ainakin elin vielä siinä uskossa, että alaikäiset eivät saa ostaa alkoholia.”
”Niinhän sinä luulet”, Hugo sanoi salaperäisellä äänensävyllä. ”Joka tapauksessa, minun pitää nyt mennä. Pitäkää hauskaa”, Hugo sanoi.
”Koeta käyttäytyä kunnolla”, Lily vastasi.
”Aina”, Hugo sanoi, iski heille silmää nopeasti ja katosi sitten taas keskelle tungosta.
”Älä välitä hänestäkään”, Lily sanoi Scorpiukselle Hugon mentyä. ”Jätä vain huomiotta kaikki minun ääliömäiset sukulaiseni.”
Scorpius naurahti ja nykäisi kevyesti yhtä punaista hiussuortuvaa, joka oli karannut Lilyn nutturasta. ”Hugon vaikutti ihan hauskalta. Ainakin hän oli mukavampi minulle, kuin Albus.”
”Niin kai, mutta kyllä Alkin tottuu sinuun”, Lily vakuutti, ”ajan kanssa. Tosin siihen saattaa mennä muutama kymmentä vuotta, mutta ei se mitään.”
 Scorpius virnisti Lilylle ja suuteli häntä sitten huulille. ”Ei se mitään, minä en katoa minnekään.”

Illan kuluessa kaikki tuntuivat viihtyvän tanssiaisissa mainiosti ja Scorpiuksenkin oli paljon helpompi suostutella Lily takaisin tanssilattialle muutamaa boolilasillista myöhemmin. Silloin bändi soitti nopeampia kappaleita, ja Scorpius ja Lily pyörähtelivät pitkin tanssilattiaa nauraen katketakseen, välittämättä vähääkään siitä, että kumpikaan heistä ei osannut tanssia yhtään sen paremmin kuin ennenkään.
”Minä en tiennytkään, että tanssiminen voi olla näin hauskaa”, Lily huomautti hengästyneenä.
”Niinhän minä sanoin”, Scorpius huomautti ja he siirtyivät taas vähän syrjemmälle pois tanssilattialta.
Lily huomasi Kaitlinin vähän matkan päässä heistä ja johdatti Scorpiuksen hänen luokseen; hän ei ollut ehtinyt nähdä Kaitlinia melkein yhtään koko illan aikana.
”Hei Kaitlin”, Lily hymyili.
”Ai hei”, Kaitlin sanoi hiukan hengästyneen kuuloisena. Sitten hänen katseensa siirtyi Scorpiukseen, eikä hän selvästikään tiennyt, miten olisi suhtautunut tähän, joten lopulta hän vain tyytyi hymyilemään tälle pienesti. ”Jamie meni hakemaan meille juotavaa.”
”Ai jaa, okei”, Lily sanoi. ”Onko teillä hauskaa?” hän kysyi sitten kohottaen kulmiaan merkitsevästi. Hän ei osannut päätellä Kaitlinin ilmeestä, miten tällä ja Jamiella meni.
”On kyllä”, Kaitlin sanoi hymyillen hiukan hajamielisesti. ”Entä teillä?”
”Totta kai”, Lily vastasi.
”No hyvä, minä taidan nyt mennä etsimään sen Jamien, jutellaan lisää myöhemmin”, Kaitlin sanoi, kääntyi sitten kannoillaan ja käveli pois.

Tanssiaiset loppuisivat tasan kahdeltatoista, niin kuin ne olivat loppuneet niin kauan, kuin Lily oli niissä käynyt, huolimatta siitä, että useimpien oppilaiden mielestä se oli aivan liian aikainen aika. Yhdentoista jälkeen tanssilattia oli jo huomattavasti tyhjempi kuin alkuillasta ja bändi soitti hitaampia kappaleita. Scorpius ja Lily huojuivat keskellä tanssilattiaa, Scorpiuksen kädet olivat Lilyn vyötärön ympärillä ja Lily oli kietonut kätensä tiukasti Scorpiuksen kaulaan, eikä kumpikaan ei kiinnittänyt kovinkaan paljon huomiota musiikkiin.
Sitten Scorpius suuteli Lilyä ja Lily unohti musiikin ja kaikki muut ihmiset kokonaan. Hän sulki silmänsä melkein automaattisesti ja keskittyi vain ja ainoastaan Scorpiukseen.
Vähän ajan kuluttua hän kuitenkin naurahti kevyesti. ”Mitä me ollaan puhuttu yleisellä paikalla suutelemisesta? Varsinkin keskellä melkein tyhjää tanssilattiaa”, Lily mumisi vasten Scorpiuksen huulia.
”Sinä et kyllä vaikuta mitenkään erityisen vastahakoiselta”, Scorpius sanoi hymyillen, ”ja sitä paitsi, minä en voinut vastustaa kiusausta.”
”Ei se mitään, oikeastaan tanssilattialla suuteleminen on aika romanttista”, Lily sanoi ja suuteli Scorpiusta uudestaan.
”Niinpä kai”, Scorpius myönsi, ”mutta minun puolesta me voidaan lähteäkin jo. Minusta tarvehuoneessa suuteleminen, ilman tuijottavia opettajia on ihan yhtä romanttista.”
Ja silloin vasta Lily huomasi, että hän oli niin uppoutunut Scorpiukseen, ettei ollut edes huomannut nurkassa seisovaa Professori Sweeneya, joka katsoi heitä melko epäystävällisesti.
”Ai joo, lähdetään”, Lily sanoi, tuntien punan hiipivän taas poskilleen.

Scorpius ja Lily lähtivät ulos tanssilattialta ja astuivat saman tien ulos suuren salin ovista, jättäen tanssiaisten hälyn jälkeensä. Tylypahkan käytävät olivat hiljaisia ja rauhoittavia tanssiaisten hälinän jälkeen. Lily ja Scorpius kävelivät käsi kädessä pitkin käytäviä seitsemänteen kerrokseen.
”Minun tulee ikävä sinua joululomalla”, Lily sanoi nojautuen lähemmäs Scorpiusta. Tähän asti hän oli parhaansa mukaan välttänyt koko joululoman ajattelua. Yleensä hän kyllä aina piti joululomasta ja siitä, että näki perhettään pitkästä aikaa, mutta nyt hän ei tiennyt, miten kestäisi niin kauan näkemättä Scorpiusta, kun hän ehti ikävöidä tätä jo yhden päivänkin aikana, jos he eivät nähneet toisiaan.
”Niin minunkin sinua”, Scorpius huokaisi. ”Tai ainahan minä voin kiivetä sisään sinun ikkunastasi”, Scorpius jatkoi iloisemmin.
”Joo, minä voin kuvitella, miten iloinen Albus olisi, kun sinä kiipeäisitkin vahingossa hänen huoneeseensa”, Lily huomautti.
”Totta kai”, Scorpius vastasi iloisesti ja alkoi sitten harppoa edes takaisin Tarvehuoneen seinän edessä, kunnes se muuttui oveksi ja he astuivat sisälle nyt jo hyvin tutuksi tulleeseen Tarvehuoneeseen. Paitsi että se ei ollutkaan aivan samanlainen, kuin ennen. Muuten huone oli muuttumaton, mutta sohvan paikalla oli tällä kertaa jättimäinen, upottavan näköinen parisänky.
Lily kohotti kulmiaan Scorpiukselle, joka tuijotti sänkyä kasvoillaan aivan yhtä tyrmistynyt ilme, kuin Lilylläkin.
Scorpius näytti punastuneen vaalean ihonsa alla. ”Anteeksi, minä en keskittynyt”, Scorpius mutisi.
Lilystä se oli jotenkin hirveän huvittavaa, ehkä johtuen osittain siitä boolin määrästä, jonka he olivat nauttineet; eikä hän voinut itselleen mitään vaan alkoi kikattaa hillittömästi. Hetken tyrmistyneen hiljaisuuden jälkeen Scorpius yhtyi hänen nauruunsa ja he vain seisoivat tarvehuoneen ovella, nauraen katketakseen.
Lopulta Lily rauhoittui hiukan, astui peremmälle huoneeseen ja heittäytyi sängylle, joka oli aivan yhtä upottava, kuin miltä oli näyttänytkin. ”Ei se mitään haittaa, tämä on oikeastaan paljon mukavampi kuin se sohva”, Lily sanoi ja purskahti sitten uudestaan nauruun.
Scorpius liittyi Lilyn seuraan loikoilemaan sängylle. ”No hyvä, uskotko sinä, jos minä sanon, että se oli oikeasti puhdas vahinko?”
Lily tirskui edelleen, tietämättä edes, mikä siinä oli niin hauskaa. ”Ehkä.”
”Hyvä”, Scorpius sanoi ja veti sitten Lilyn lähemmäs itseään. ”Nyt kun meillä kerran on tämä sänky, mehän voisimme yhtä hyvin käyttää sitä hyväksemme - ”,
”Tarkoitatko sinä –?”
”Tyynysotaan!” Scorpius päätti lauseensa virnistäen ja heitti Lilyä kasvoihin yhdellä jättimäisellä tyynyllä, ennen kuin tämä ehti tajuta, mitä tapahtui.
”Hei, tuo oli epäreilua”, Lily kiljaisi, nappasi tyynyn ja viskasi sen vuorostaan päin Scorpiusta. Siitä alkoi armoton tyynysota, joka loppui vasta kun kaikki tyynyt olivat pitkin poikin ympäri huonetta ja kumpikin nauroi niin kovasti, että ei pystynyt jatkamaan.

”Se oli hauskaa”, Lily sanoi huokaisten ja heittäytyi taas selälleen sängylle.
”Niin oli”, Scorpius sanoi ja asettui lepäämään Lilyn viereen, vetäen tämän lähemmäs itseään ja suudellen häntä pitkään ja antaumuksella. Lily sulki silmänsä ja kietoi kätensä Scorpiuksen ympärille, vaikka hänen pitäisikin kohta lähteä kotiin, ainakin hän voisi nauttia siitä ajasta, joka hänellä vielä oli Scorpiuksen kanssa.

***
Lily aukaisi silmänsä hitaasti, ihmetellen missä hän oli, kun viime illan muistot palautuivat hänen mieleensä vähitellen. Hän huomasi makaavansa Scorpiuksen vieressä Tarvehuoneen sängyssä, johon he ilmeisesti olivat nukahtaneet, edelleen yllään tanssiaismekkonsa, joka oli nyt jo melkoisen rypyssä.
”Voi ei”, Lily voihkaisi, nousten nopeasti istumaan. Sitten hän kohotti Scorpiuksen rannetta, nähdäkseen mitä kello oli. ”Voi ei!” Lily voihkaisi lujempaa, niin että sai Scorpiuksen hätkähtämään hereille.
”Mitä nyt?” Scorpius kysyi unisesti.
”Tiedätkö sinä yhtään mitä kello on?” Lily henkäisi.
”En. No mitä?” Scorpius kysyi ja kohottautui hänkin istumaan.
”Se on kymmenen, meidän junamme lähtee tunnin päästä”, Lily sanoi hieroen kasvojaan käsillään ja yrittäen saada ajatuksensa selkiytymään.
”Ai jaa”, Scorpius sanoi.
”Minun pitää mennä”, Lily sanoi, kumartui poimimaan kengät lattialta ja nousi sitten seisomaan, mennäkseen ovelle.
”Odota”, Scorpius sanoi ja tarttui Lilyä kädestä. ”Ei ennen kuin sinä olet hyvästellyt minut kunnolla.”
Scorpius painoi huulensa hellästi Lilyn huulille, ja Scorpius tuoksui vastaheränneeltä ja hänen huulensa tuntuivat pehmeiltä ja helliltä Lilyn huulia vasten ja Lilystä tuntui, ettei hän voisi mitenkään lähteä.
Sitten Scorpius kuitenkin vetäytyi taaksepäin. ”Eikös sinun pitänyt lähteä?” hän kysyi kulmat kohollaan.
”Niin kai”, Lily huokaisi.
”Pidä hauskaa”, Scorpius sanoi ja suuteli Lilyä vielä toisen kerran, tällä kertaa nopeammin. ”Ja hyvää joulua.”
”Hyvää joulua”, Lily kuiskasi. ”Ja muista, minun ikkunani on se vasemmanpuoleinen”, hän lisäsi sitten puoliksi leikillään, iski silmää Scorpiukselle ja katosi ulos Tarvehuoneen ovesta.



A/N2: Ja tosta sänkykohtauksessa tarvehuoneessa vielä sen verran, että se koko idea lähti siitä, kun vuotiksessa joku kommasi sen jälkeen kun ne nojatuolit oli vaihtunut sohvaksi, että koskas tähän tulee sellainen kohtaus, että sen sohvan tilalla onkin sänky ja jotenkin se vaikutti niin hauskalta idealta, että oli pakko kirjottaa se tähän
Mutta kommentoikaas ja kertokaa, mitä piditte!

[Michell]

Ihana luku jälleen kerran <3 Toi sänky kohtaus oli ihan paras. Näinköhän oli vahinko Scorpiukselta? No jaa. Tanssijaiset oli kuvailtu tosi elävästi ja lopussa tuli haikee olo ku Lily lähti joululomalle. Toivottavasti Scorpius muistaa sen ikkunan... Rakentavat on karannu jo ajat sitten.
Jatkoa<<3

[Nabi.]

”Älä välitä hänestä”, Lily sanoi kääntyen hymyilemään Scorpiukselle. ”Hän vain käyttäytyy isovelimäisesti.”
”En minä välitäkään”, Albus sanoi, ”kyllä minä aina yhden isoveljen kestän.”

Eikös se Albus lähtenyt jo? Ja siinä varmaan pitäisi olla Scorpius.

Öm... Hugosta tuli heti mieleen Sirius joka lisäilee booliin tulivisikiä. Se tarvehuone, kohta jotenkin tuntu siltä, että Scorpius ei oikein osannu ajatella mitään humalassa, joten siksi tuli se sänky... Awww... Ois kyllä niin reps jos Scorpius menee Lilylle kylään jouluna ja kiipeää vanhingossa Albuksen huoneeseen tai sitten Harryn ja Ginnyn huoneeseen xDD

Olet hyvä kirjoittamaan Scorpius/Lilyä. Toivottavasti jatkoa tulee pian.