Title: Enkä minä unohtanut
Author: Stubastian
Fandom: Nälkäpeli
Raiting: S (Sallittu)
Genre: Angst, romance
Pairing: Peeta / Katniss
PoV: Yleinen
Summary: Peeta täyttää kaksikymmentäkuusi ja muistaa missä oli ollessaan kuudentoista.
Peeta Mellark käveli kohti äitinsä kotia aamuhämärän peittämällä kadulla. Vastaan tuli harvoja ihmisiä, mutta hekin pysähtyivät usein hetkeksi katsomaan. Tottakai. Peeta Mellark oli toinen ihmeen tekijöistä. Toisen nimi oli Katniss. Peetan mielestä se nainen oli ainoa, joka moisen kunnian ansaitsi. Katniss olisi voinut tappaa Peetan. Jos he olisivat kamppailleet, Peeta olisi hävinnyt. Kyllä hän sen tiesin.
- Anteeksi, anteeksi? Peeta Mellark? Utelias nuoren miehen ääni kuului takaata. Peeta kääntyi katsomaan olkansa yli säihkyviä, sinisiä silmiä ja iloisia kasvoja. Poika, ehkä yhdeksän vanha toi mieleen hänet nuorempana.
- Olet tainnut erehtyä henkilöstä, Peeta hymähti hiljaisesti. Hän ei ollut pitänyt omaa nimeään. Hän oli vaihtanut sen, värjännyt hiuksensa mustiksi ja tehnyt kaiken mahdollisen. Silti kukaan ei kutsunut häntä Edviniksi, vaan kaikille hän oli Peeta. Hänen edessään seisovan nuoren miehen silmät eivät sammuneet, ne loistivat yhä.
- En varmasti ole. Tunnistaisin sinut missä tahansa! Lupaatko tarjota kaljat, kun tulen voittajana ulos Nälkäpelistä? Nimeni on Shean. Shean Collins, nuori mies hymyili ja ojensi kätensä. Peeta tarttui siihen, ja tuijotti kirkkaasti välkkyviin silmiin.
- No Shean, kai tajuat, miten pieni on todennäköisyytesi edes joutua mukaan koko hulluuteen? Peeta hymähti rauhallisesti. Hän ei voinut ymmärtää, miten kukaan nuori saattoi hihkua innosta sen vuoksi, että Nälkäpeli oli jälleen tulossa. Miten kukaan saatanallinen sekopää saattoi tahtoa sinne mukaan?
- Suuri. Vai kuinka monen olet nähnyt ilmoittautuvan vapaaehtoiseksi? Minä muistan vain sen yhden naisen, oli sinun kanssasi samaa aikaa siellä... mikä hänen nimensä nyt oli, Kaitlin? Poika ehdotti ja näytti pursuavan intoa.
- Katniss, Peeta mutisi ja tunsi sanan tulevan suustaan kuin saksien, jotka voisivat rikkoa paperin hetkessä. Äänensävy ei saanut poikaa kaikkoamaan.
- Tiedän, tottakai tiedän. Halusin vain testata, muistatko sinä hänen nimensä, Shean virnisti hieman. Peeta tuhahti vaimeasti, katse suoraan Sheanin silmissä. Miten hän olisi saattanut unohtaa Katnissin nimen? Sitä ei tapahtuisi koskaan. Hän muistaisi sen aina.
- Miten vain. Mutta sinä, helvetin hullu, älä tee sitä virhettä. Älä asettaudu vapaaehtoisesti, Peeta tunsi melkein sylkevänsä sanat suustaan. Shean näytti hoikalta, mutta ovelalta jätkältä.
- Ja mitä jos asettaudun? Aion jokatapauksessa tehdä sen. Minä haluan, että meidän vyöhykkeellemme taputetaan taas. Kymmenen vuoden jälkeen, Shean hymähti hieman jopa uhmakkaasti. Peeta astahti askeleen lähemmäs poikaa, hän tunsi mielensä tummaksi. Kukaan, ei kukaan saisi tehdä sitä vapaaehtoisesti. Asettaa henkeään uhkaavaan tilanteesee niin hullulla tavalla. Peeta vilkaisi Sheanin silmiin, ja näki toisen olevan tosissaan.
- Shean Collins! Mitä sinä teet? Minä käskin sinun mennä kauppaan! Isäsi odottaa sämpylöitäsi, ja sinä vain juttelet täällä laitapuolen kulkijoiden kanssa. Äläkä kuvittelekaan nyt juoksevasi minnekään. Leipomo on kadun toisella puolella, kiukkuinen ja käskevä, mutta samalla lempeä naisenääni kantautui Peetan korviin, ja naisen korot kopisivat.
- No, Shean. Mitä odotat? Ala mennä, isäsi kuolee nälkään pian, nainen naurahti ja nyt äänessä oli jo leikkimielisyyttä. Peeta ei sanonut pihaustakaan. Suoraansanottuna häntä pelotti, että hän ei saisi henkeä ollenkaan. Sheanin askeleet lähtivät kohti leipomoa, mutta Peeta tuijotti yhä eteensä.
- Ja kuka sinä mahdat olla? Nainen kysyi sitten melkein kivahtaen ja puuskasi kätensä. Peeta ei voinut muuta kuin tyrskähtää, ensin ihan vain vähäsen, mutta lopulta hän purskahti raikuvaan nauruun.
- Sinä se et muutu koskaan, niinkö Katniss? Aina yhtä tuittupäinen, Peeta naurahti ja kääntyi kokonaan katsomaan naista. Naista, joka ei ollut muuttunut tippaakaan. Ei vanhentunut. Ehkä hieman naisellisempi ja elegantti, mutta yhä upea.
- Peeta? Sinä? Katniss tokaisi ja tunsi kulmiensa kurtistuvan. Hän ei aivan ymmärtänyt, miten oli edes mahdollista, että mies oli täällä. Asuivat he toki samalla vyöhykkeellä, mutta eri suunnissa. Katniss puri huultaan ja loi katseensa maahan. Peeta nyökkäsi ja hymyili hieman.
- Hyvää syntymäpäivää, Katniss naurahti sitten ihan hiljaisesti, vaikka kyyneleet olivat kirvoittaneet kasvot. Kun Peeta oli heti Nälkäpelin jälkeen kysynyt, mitä nyt tapahtuisi. Katniss oli sanonut unohtavansa, mutta se oli ollut valhe. Ehkä Katniss silloin oli uskonut sen, mutta ei, ei enää. Ei hän ollut unohtanut.
- Mihin se Shean jäi? Ihan totta, minun on aivan pakko mennä tarkistamaan, ettei naapurin Carole ole kaupassa, tai hän jää sinne asumaan. Peeta... kiitos. Sinun ansiostasi elän yhä, Katniss sanahti hiljaa ja kosketti kevyesti Peetan kättä. Kun Peeta oli puristamaisillaan sitä, kääntyi Katniss rivakasti kohti kauppaa.
- En unohtanut, Peeta mutisi. Hän toivoi, että olisi satanut. Niin, että ihmiset olisivat luullee, että pisarat olivat sadetta. Ettei äidin olisi tarvinnut ihmetellä, minkä vuoksi mies itki syntymäpäivänään.
