Kirjoittaja Aihe: Hän on hirviö | Fantasiaa pimeältä puolelta katsottuna, S.  (Luettu 2373 kertaa)

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Kirjoittaja: Nukkemestari
Ikäraja: S
Genre: Fantasia
A/N: Ajatuksen virta teksti syntyneenä 15:minuutissa haastaessani jossujb:n kirjoittamaan 15:min tekstiä, joka alkaa "Hän on/oli hirviö". Tai tää on piiloajatuksen virtaa, tää on ollut sitten Moersin Uinuvien kirjojen kaupungin ja Oopperan kummituksen jälkeen hyvin yleinen suunta minulle, nämä hirviöt.


Hän on hirviö
Hän on hirviö.
Kaikki kavahtavat häntä. Haukkuvat murhaajaksi.
Itse en usko sitä.
Taitaa kyllä johtuu siitä, että jotenkin… jotenkin olen rakastunut häneen.
Hän ei ole hirviö, sillä voiko hirviöllä olla sydäntä?
Voiko hirviötä suudella?
En usko häntä murhaajaksi, vaikka no… Hän on hirviö.
Hänen nimensä on heidän keskuudessaan milloin mikäkin. Milloin hän on hirviö, milloin tappaja tai murhaaja. Milloin paholainen, milloin sen poika.
Minä kutsuin häntä ennen Raskasmieleksi, mutta hän on jo uskonut oikeansa nimensä minulle. Hän on Faith III, Viimeinen hirviöruhtinas, jonka elämän tehtäväksi on langennut tuhoutuneen kuningaskunnan raunioiden hallitseminen ja pelätyksi, haukutuksi tuleminen.

Hän ei silti ole mitenkään heikompi kuin edelliset Faith ensimmäinen ja Faith toinen, tai kukaan heidän edeltäjistään. Ajat ovat vain muuttuneet. Ei ole enää hyvän ja pahan aika, sillä nykyään kaikki on pikemminkin harmaata. Vain pikkulapsissa voimme vielä joskus nähdä sen puhtaan valkoisen voiman, joka tuhosi Faith II:n valtakunnan tulevan Faith III:n nuoruuden aikana.

Faith on hyvin erilainen kuin minä. Faith on itse asiassa erilainen kuin me kaikki. Hän on viimeinen hirviö, viimeinen musta. Viimeinen pahuuden ruumiillistuma monien mukaan.
Mutta he eivät tiedä, että tuhoamalla syvänmustan, he ovat vain levittäneet sen itseensä. Valkoinen pyykki ei ole enää valkoista vaan harmaata.

Monta kertoo olen joutunut itkemään, pyytämään armoa heiltä, jotka ratsastavat tänne sotajoukkoineen tappamaan hänet. Hän on yksin. Miltei, hänellä on vain minut, poloinen ihminen. Minäkin olen sietänyt osan siitä häpäisystä, mitä hänkin. Minäkin. Rakastan vain häntä.

Faith, Hirviöni.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 19:29:15 kirjoittanut flawless »
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Hän on hirviö
« Vastaus #1 : 15.11.2009 03:43:44 »
Siistiä, että laitoit tämän tänne^^Harvoin sitä saa 15 minuutissa aikaiseksi yhtään mitään, kaikkein vähiten allekirjoittanut, kuten omasta tajunnanvirrastani huomaita.

Tässä oli jotenkin vaan niin ihanan paljon intertekstuaalisia viittauksia just kaunottareen ja hirviöön ja niihin kaikkiin muihin, joita itsekin huimauttelin, menemättä kuitenkaan minkään matkimisen puolelle. Ihmettelen vähän tuota nimi valintaa eli Faithiä, kun minusta se tuntui hiukan ehkä epärunolliselta. Tuo Raskasmieli oli jotenkin niin paljon parempi^^Tai ehkä minä vain olisin tykännyt suomalaisemmasta meiningistä, en tiedä. Älä sinä minun makutottumuksistani välitä.

Hieno tarina ja verrattuna omaan 15 minuutin rykäisyyni niin harvinaisen jäsentynyt ja valmis. Tässä sitä taas nähdään miten yhdestä aiheesta voi saada täysin päinvastaisia töitä^^

Kiitosta vain, terkuin jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Cherina

  • Täystuho
  • ***
  • Viestejä: 534
  • Eikö kaikissa ole ripaus hullua... minussa ainakin
Vs: Hän on hirviö
« Vastaus #2 : 15.11.2009 10:46:57 »
Tosi hieno <3
Mä tykkäin kovasti sun kirjotustyylistä, mutta toi nimi Faith ois voinu ehkä olla joku muu...

Lainaus
Mutta he eivät tiedä, että tuhoamalla syvänmustan, he ovat vain levittäneet sen itseensä. Valkoinen pyykki ei ole enää valkoista vaan harmaata.
Ihana kohta <3 Sellanen... öh... todellinen ja jotenkin mielenkiinotinen.

Kiitos<3
TEAM SOLMIO

Dark and cloudy world, black and white, and it's all mine.

And it's TOTALLY AWESOME!

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Hän on hirviö
« Vastaus #3 : 15.11.2009 13:15:15 »
Faith oli todellakin ensimmäinen nimi joka sattui tuleen mieleen (jos ei Penaa ja Erkkiä oteta lukuun, eikä kukaan haluu lukea Hirviöruhtinas Penasta ;D).

Kiitoksia vain komenteista, kohteen nimi vaihtoasteella. Viidessä toista minuutissa ei oikeaa nimeä löydetä ;D
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 549
  • 707
Vs: Hän on hirviö
« Vastaus #4 : 20.10.2010 21:24:13 »
Vau, tälläinen 15 minuutissa! Teksti oli lyhyt, mutta silti selkeä paria virhettä lukuun ottamatta ja muutenkin semmoinen paljon sisältäväfantasia pätkä (olen pitkään jo halunnut lukea jotain fantasiaa, taas). Hirviö, hirviöt ovat yleensäkin mielenkiintoisia ja tässä jätit paljon myös lukijan tulkinnan varaan, mikä on hirviö, jolla on monta nimeä, mutta silti hirviö. Sellainen, jolla on sydän.

Aw, kuten voi päätellä tykkäsin ja en oikein tiedä mitä tästä pitäisi sanoa.  ::)<3

Ja tosiaan, olenko mä oikeasti ainut, joka tykkäs tuosta nimivalinnasta Faith?  :D Olisihan tätä ehkä säväyttänyt jokin suomalainenkin nimi, mistä jossujb sanoikin, mutta senkin asiasn korvasi hyvin tuo Raskasmieli. Jotenkin jopa tuntui paremmalta, kun oikea nimi viimeiselle hirviölle ei ollut suomeksi ja muutenkin, en tiedä oletko itse edes miettinyt asiaa kuinka pitkälle, mutta sana Faith tarkoittaa uskoa ja siitä tuli taas mieleen toinen juttu, jota en osannut selittää itse niin tyydyin wikipediaan, eli siis Hänen (filosofi, Russell) mukaansa usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Russellin mukaan uskosta puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan hänen mukaansa tunteella. Jota itsekkin hain takaa, tuo vain epäselvemmin ilmaistuna.

Hirviölle sopi tuollainen nimi, viimeinen musta. Johon uskoa, tai luottaa, jota Faith myöskin tarkoittaa ja niinhän tuo ihmispoloinenkin uskoi, hirviöönsä ja rakasti sitä, vaikka hän olikin periaatteessa pahuus. Olen ehkä hieman sekaisin, mutta siis rupesin miettimään tuota nimeä, vaikka tosin en tätä olisi ruennut selittämään, jossei muut olisi maininneet tuosta nimestä. Pakko perustella siis, miksi itse tykkäsin, vaikka epäselvä olenkin. ;D

Eli juu, tykkäsin!

Kiitokset tästä, Nukkis!
Odoshi kiittää.
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Hän on hirviö
« Vastaus #5 : 20.10.2010 21:51:44 »
Uaaah, No kiitos, Odoshi... jälleen.

Itse olen jotenkin onnistunut kiksahtamaan hirviöihin ala-asteella. Sillloin kirjoitin miehestä, jolla oli muistaakseni aavikkokotkan siivet, ja siksi ei voinut elää normaalisti. Kunnes pelasti prinsessan, mutta siitä lopusta ei puhuta...

Oopperan kummitukseen kiksautuminen ei asiaa auttanu, ja nykyään minulla on keko hirviöhahmoja. Osa on selvästi hirviöitä, osa näyttää ihmiseltä, mutta on silti hirviöitä.

Lähinnä tuo Faith tuli tosiaan mielikuva pohjalta. Nätti nimi.

~Nukkis, joka höisee asiaankuulumattomia lapsuuden muisteluja
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan