Kirjoittaja Aihe: Näiden tähtien alla, K-11  (Luettu 1349 kertaa)

taikatiuku

  • ***
  • Viestejä: 83
    • Tumblr
Näiden tähtien alla, K-11
« : 03.12.2011 21:53:35 »
Nimi: Näiden tähtien alla
Kirjoittaja: taikatiuku
Tyylilaji: draama/angst/fluffy
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Jooa ja Roope
Yhteenveto: Mutta Roopea hän ei haluaisi jättää.
A/N: Osallistuu jouluhaasteeseen





Näiden tähtien alla

Joskus Jooa mietti lähtemistä. Se oli hänen oma ajatusleikkinsä. Hän jättäisi kaiken, ja kun isä ja äiti tulisivat katsomaan, hän olisi poissa. Olisi vain tyhjä huone ja kirjat ja valokuvat pöydällä. Tänään Jooa päätti, että menisi ensimmäisellä junalla Murmanskiin. Hän jäisi junasta pois ja ryhtyisi tekemään lumienkeleitä. Murmanskissa on paljon lunta. Hän katselisi tähtiä täydellisessä hiljaisuudessa niin kuin nyt. Paitsi, että nyt kaukaa kuului autojen ääntä. Murmanskissa ei kuuluisi mitään ääniä.
 
Mutta Roopea hän ei haluaisi jättää.
 
Jooa kävi lumihankeen makaamaan ja levitti kädet ja jalat aivan levälleen. Varpaat ja sormetkin aivan suoriksi. Huppuun ja niskaan meni inhottavan kylmää lunta, ja se sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Pakkanen pisteli hänen nenäänsä. Jooa laittoi kädet kasvoilleen hengitellen höyryävää ilmaa lapasten välistä.
 
Taivas oli kuin musta kangas. Jooa kuvitteli, että joku oli pingottanut kankaan taivaalle ja pistellyt siihen neulalla reikiä, joista auringon valo tuli läpi. Ehkä kangas syttyisi palamaan ja taivas roihuaisi oranssina. Ja Jooa makaisi edelleen lumihangessa tulen polttaessa hänen ihoaan. Ainakin olisi lämmin.
 
Jooa alkoi liikutella raajojaan mahdollisimman suuressa kaaressa. Hän halusi tehdä enkelille suuret siivet, jotta se jaksaisi lentää kauas. Ehkä Murmanskiin. Ylös, alas, ylös, alas. Jooa jatkoi liikuttelua, kunnes oli saanut alleen syvän kuopan. Sitten hän nousi ylös niin varovaisesti kuin vain pystyi.
 
Jooa kuvitteli, että lumienkeli nousi maasta ja räpytteli siipiään niin, että sai ne lumesta puhtaaksi. Hän pystyi melkein kuulemaan siipien kahinan ja tuntemaan ilmavirtauksen kasvoillaan. Enkeli hymyili Jooalle ja lensi tiehensä. Jooa tiesi, että hän vain kuvitteli. Hän tiesi, vaikkei sitä aivan uskonutkaan. Välillä luulo ja tieto menivät vielä sekaisin.
 
Tieltä kuului auton ääni ja ajovalot heijastuivat valkoisen rakennuksen seinään. Portti avautui naristen. Jooa puisteli lumet vaatteistaan ja jäi katsomaan, kun auto ajoi pihaan. Harmaa Honda. Jooan kasvoille levisi virnistys.
 
Nuori mies tuli ulos autosta työntäen oven kiinni. Roopella oli päällään musta toppatakki, jossa oli iso karvareunus sekä raidallinen tupsupipo ja kaulaliina. Olallaan poika kantoi reppua. Roope lähti kohti valkoista rakennusta, kunnes huomasi Jooan hangessa seisomassa. Hänen kasvoilleen levisi hämmästynyt hymy. Sitten Jooa olikin juossut pihan poikki hänen syliinsä.
 
”Hei”, Jooa sanoi.
 
”Hei.”
 
”Mä en tiennyt, että sä tulet tänään.”
 
”Totta kai mä tulin”, sanoi Roope.
 
”No, hyvä.”
 
”Eikö sulla ole kylmä?” Roope kysyi ja otti Jooan lapaskädet omiinsa.
 
”Vähän, mutta sä olet lämmin.”
 
Roope naurahti. ”Mennäänkö sisään?”
 
”Joo.”
 
Pojat kävelivät kuistille. Ovesta tulvahti lämmin, glögintuoksuinen ilma heitä vastaan. Käytävällä ei ollut ketään, mutta Jooa huoneen oven viereen oli laitettu korkea joulukuusi, jonka oksilla roikkui erivärisiä palloja.
 
Jooa riisui ulkovaatteensa ja laittoi ne naulakkoon. Roope heitti takkinsa tuolille ja istui sängylle, jolla oli Jooan oma tummansininen päiväpeitto. Hän veti Jooan kädestä syliinsä.
 
”Miten sulla on hiuksetkin märät?” Roope kysyi ja veti sormiaan Jooan kosteiden hiusten läpi.
 
”En mä tiedä. Kai mä vähän kastuin tuolla ulkona.”
 
Roope veti Jooan paremmin syliinsä niin, että Jooa istui hänen sylissään hajareisin. Kuin ei olisi koskaan ennen toista halannut, Roope painoi Jooaa itseään vasten. Kädet olivat selän ympärillä ja kasvot Jooan niskassa.
 
Jooan niskassa tuntui märältä ja oli vaikea hengittää. Hän työnsi Roopea hiukan, jolloin tämä irrotti otteensa.
 
”Anteeksi”, Jooa sanoi.
 
”Ei kun anteeksi”, Roope vastasi ja pyyhkäisi silmäkulmiaan. ”Arvaa mitä?”
 
”No?”
 
”Mulla on sulle lahja.”
 
”Eihän vielä ole jouluaatto.”
 
”Ei niin, mutta sä menet huomenna kotiin sun vanhempien luo”, Roope sanoi pehmeästi.
 
”Ai, niin.”
 
”Eli haluatko sä sun lahjan?” Roope virnisti.
 
”Haluan.” Jooa risti jalkansa alleen ja jäi odottamaan, kun Roope kaiveli reppuaan. Sitten hänen käsiinsä työnnettiin melko suurikokoinen pehmeä paketti, jonka päälle oli taiteiltu kömpelön näköinen rusetti.
 
”Ole hyvä”, Roope tokaisi ja rutisti Jooaa yllättäen niin, että paketti rutistui heidän väliinsä. ”No, avaa se.”
 
Jooa naurahti rusettia hipelöiden. Roopen odottavan katseen alla hän avasi paketin varovaisesti. Sen sisältä paljastui norjalaisneule ja raidallinen kaulaliina. Neule tuntui Jooan sormiin kutittavalta.
 
”Katso tätä”, Roope sanoi ja levitti kaulaliinan sängylle.
 
”Rohkelikkojen kaulaliina! Hieno”, Jooa ihmetteli. Se pitkä ja lämmin. Jooa piti siitä.
 
”Kun sä tykkäät Harry Potterista”, Roope selitti.
 
”Kiitos.”
 
”Ole hyvä.”
 
”Mistä sä olet tän oikein löytänyt?”
 
”Salaisuus”, Roope virnisteli.
 
”Mulla ei ole sulle mitään”, Jooa mutisi.
 
”Älä nyt siitä murehdi”, totesi Roope.
 
Jooa kietoi lahjaliinan kaulaansa Roopen penkoessa taas reppuaan. Roope ei tuntunut löytävän etsimäänsä, ja Jooan katse eksyi ikkunaan. Lasin takana liikkui jotain valkoista, eikä Jooa ollut varma, mikä se oli, kunnes vakoinen, luminen siipi kosketti lasia. Jooa sulki silmänsä ja kun hän avasi ne jälleen, lumienkeli oli poissa. Kuvittelua vain.
 
”Ta-daa.” Roope riiputti kädessään pientä pussia tuikkukynttilöitä.
 
Jooa hymyili pienesti, ja Roope etsi farkkujen taskusta sytkärin sytyttäen tuikkuja ympäri huonetta. Sitten hän laittoi kattovalon pois päältä ja Jooan huone kylpi hennossa kynttilän valossa.
 
Roope istahti taas sängylle ottaen Jooan käden omaansa, ja tämä nojasi Roopen olkapäähän.
 
”Kai mä pääsen täältä pois”, Jooa sanoi hiljaa.
 
Roope puristi kättä tiukemmin. ”Pääset”, Roope vastasi, ja Jooaa liikutti tämän päättäväisyyttä täynnä oleva ääni. Miten Roope jaksoi olla niin vahva?
 
”Sä oot ihana”, Jooa kuiskasi.
 
”Niin säkin.”
 
Jooa kietoi Rohkelikkohuivin heidän molempien kaulaan Roopen katsoessa häntä huvittuneena. Sitten hän kiskoi Roopen makuulle ja käpertyi tämän syliin, kasvot vastatusten.
 
Jooa ei nähnyt muuta kuin Roopen tuikkivat silmät, jotka eivät taatusti olleet kuvittelua.
 
« Viimeksi muokattu: 22.02.2015 18:03:31 kirjoittanut plööt »
There was chocolate. Life would go on.

Lasikuula

  • ***
  • Viestejä: 700
    • www.lasikuula.net
Vs: Näiden tähtien alla, K-13
« Vastaus #1 : 05.12.2011 09:05:32 »
Tämä oli ihanan herkkä ja suloinen samaan aikaan :) sait pidettyä hahmot kasassa ja kerrottu tosi moniulotteisesti kummankin hahmon ajatuksia. Ympäristöä oli kuvailtu erittäin vähäisesti, mutta se riitti minusta tähän tarinaan hyvin. Idea kulki rauhalliseen tahtiin eteenpäin ja lahjaidea oli mainio! Itselleni jäi jonkinlainen haikean onnellinen mieli tämän pätkän luettuani ja oikeasti, miekin haluun tuollaisen ystävän, jota halailla ja joka antaa miule Rohkellikko huivin lahjaksi <3

Lainaus
Ovesta tulvahti lämmin, glögintuoksuinen ilma heitä vastaan.
Ihana kuvaus :)

Lainaus
Lasin takana liikkui jotain valkoista, eikä Jooa ollut varma, mikä se oli, kunnes vakoinen, luminen siipi kosketti lasia.
Tuo kohta sai miut toivomaan, että minun ikkunani takaa kurkkaisi enkeli juuri nyt :D Piti oikein tarkistaa, että näkyykö mitään ja pettymyshän se oli, kun ei ollut :D