Otsikko: Samasta puusta
Kirjoittaja: Demeter
Paritus: Tuula/Anna
Tyylilaji: pikkudraama ja romantiikka
Ikäraja: sallittu
Disclaimer: hahmot on minun. ♥
Juoni: Millainen on reaktio, kun äiti soittaa ja sanoo, että isoveljellä onkin poikakaveri?
A/N: Tämän voi kaikin mokomin lukea tällaisenaankin, mutta hahmot ovat novellistani Me kolme ja kesä, ja tämä tapahtuma sijoittuu luvun 11 jälkeen. Tuula ja Anna ovat sivuhahmoja tarinassa, joten tämän mahduttaminen itse novelliin olisi tuntunut turhalta, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa kohtauksen ja julkaista sitten erillään. Kevyt pieni tilannekuvaus.
Samasta puusta
Tuula laski puhelimen tyrmistyneenä alas. Hän oli hyväksynyt jo aikoja sitten sen faktan, että Kortensalojen perheessä hän oli yllättäjä, se, joka ei tehnyt asioita aivan niin kuin oli opetettu, mutta että Tuukkakin...
"Kuka se oli?" Anna huhuili olohuoneesta, odotti häntä sohvalla popcornikippo toisessa ja kaukosäädin toisessa kädessä.
"Äiti", Tuula vastasi ja siirtyi olohuoneeseen tuijottamaan telkkariin jäätynyttä
Amelieta. "Sä et ikinä usko."
"Ei kai mitään kamalaa?" Anna hätäili, ja ihan ymmärrettävästi: he olivat vasta kolme iltaa sitten vierailleet hänen vanhempiensa luona vain kertoakseen olevansa kiireestä kantapäähän rakastuneita. Tuulan onneksi äiti oli toivottanut Annan tervetulleeksi perheeseen, mutta isä ei ollut ottanut uutista vastaan ihan yhtä tyynesti. Ehkä olisi pitänyt tulla ulos kaapista edes vähän ennen kuin on muuttanut yhteen tyttöystävänsä kanssa, tiedä siitä sitten.
"Ei nyt kamalaa", hän virkkoi. "Äiti vaan soitti ja kertoi, että Tuukalla on poikaystävä."
"Mitä?!" Anna älähti epäuskoisesti.
"Niin."
"Siis sun isoveli Tuukka? Kolme-vuotta-avopuoliso-ja-yhtäkkiä-ero-Tuukka? Se raksamies-neljä-kertaa-viikossa-salilla-Tuukka?
Se Tuukka?"
"Sama tyyppi", Tuula vahvisti ja samassa odottamaton naurahdus purkautui hänen kurkustaan: Annan vilpitön häkellys teki asiasta helpommin sulatettavan. "Äidin mielestä meidän pitäisi ehkä tavata vähän useammin."
"Älä", Anna sanoi hymyillen. "Eikö siitä kerro tarpeeksi se, että kaikista ihmisistä sinä et tiennyt veljesi olevan miehiin päin?"
"Tuli kyllä vähän puun takaa", Tuula tunnusti siirtyen takaisin sohvalle, otti kourallisen popcorneja Annan sylistä ja alkoi pureskella niitä mietteliäänä. "Mä en vaan tajua tätä vielä."
"Onkohan se vakavaakin jo, jos ne on kertonut sun porukoille?"
"Kai sen täytyy olla. Ei Tuukka ole sellainen että se avautuis pienimmistäkin asioista, varsinkaan niille."
"Voin kuvitella", Anna kommentoi vetäen hänet puoliksi syliinsä. "Aika kiva ylläri Sirpalle ja Juhanille. Että kaksi tällaista uutista viikon sisällä."
"Mikä mahdollisuus ylipäätänsä on, että samasta perheestä molemmat lapset on homoseksuaaleja?"
Anna kohautti harteitaan. "Mä tapasin kerran yhden kanadalaismiehen, ja kun tuli puhe mun suuntautumisesta, se kertoi että sen tuttavaperheellä on kuusi lasta, joista vaan yksi on hetero."
"Siis mitä? Oikeesti?"
"Joo joo. Ettei toi teidän tilanne nyt niin ennenkuulumaton ole."
"Paitsi meiltä puuttuu se heterosisar", Tuula huomautti.
"Sä voit ottaa jonkun mun sisaruksista", Anna ehdotti avokätisesti saaden Tuulan tyrskähtämään. Hän painautui lähemmäs Annan pehmeää vartaloa kiertäen kätensä puoliksi tämän ympärille.
"Pitäisköhän meidän mennä käymään Tuukan luona joku päivä? Niin tekin tapaisitte sitten. Ja mua kyllä kiinnostais nähdä minkälainen mies sai mun veljen vaihtamaan leiriä noin nopsaan."
Anna huvittunut hymähdys kutitti hänen ihollaan. "Mennään vaan. Soita sille vaikka heti tänään, mä uskon että sillekin vois merkata paljon saada yksi kannustava puhelu tällaisessa tilanteessa."
"Tuo on kyllä hyvä idea."
"Katsotaanko kuitenkin tää leffa ensin loppuun?"
"Kuule, haittaisko sua jos mä soittaisin, sä voit sillä välin katsoa? Mä muistan tän filmin muutenkin ulkoa."
"Ookoo", Anna vastasi ja suukotti hänen huulian. "Pikkusiskon velvollisuudet kutsuu, mä ymmärrän."
Tuula hymähti, mutta jätti kuitenkin huomauttamatta, että perinteisesti ajatellen sen olisi pitänyt olla kai vanhempi sisarista, joka huolehti toisesta. Hän jätti Annan katsomaan Amelieta, joka parhaillaan lähetti postikortteja Pariisista, ja näppäili pitkästä aikaa puhelimeen isoveljensä numeron.
Tuukan äänestä pystyi kertomaan tämän odottaneen hänen soittoaan. Yhtäkkiä puhuminen toiselle ei tuntunutkaan pitkän tauon jälkeen ihan niin vaikealta, kuin hän oli aluksi pelännyt.
