Kirjoittaja Aihe: Todellisuuspakolainen, S  (Luettu 1912 kertaa)

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 498
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Todellisuuspakolainen, S
« : 10.06.2011 21:42:12 »
Title: Todellisuuspakolainen
Author: Winifred
Genre: Drama, angst
Pairing / Characters: paritukseton / Harry, Sirius, Remus
Rating: S
Word count: 300
Disclaimer: Rowling omistaa, minä vain leikin.
Summary: Eikä kukaan vastannut.

A/N: Osallistuu: Spurttiraapale II (kierros 11).

Kokeilin kerrankin jotain todella erilaista kuin mitä normaalisti kirjoitan - parituksetonta ja tyylikin on hieman erilainen.

Todellisuuspakolainen

"Oletko koskaan ajatellut, että huoleton kuljeskeleminen kaduilla olisi vapauttavin tunne maailmassa? Tai no, mitä minä tyhmiä kyselen. Tietysti olet; ihminen kaipaa kaikkein eniten niitä asioita joita ei voi saada. Ainakin Remus sanoo niin. Uskon, että hän on oikeassa. Kaipaan vanhempia, koska he ovat kuolleet. Kaipaan tuntemattomuutta, koska kaikki tietävät nimeni. Joten varmasti sinä kaipaat vapautta, kun sinulla ei sitä ole. Eikö niin, Sirius?"

Eikä kukaan vastannut.

"Niin, olet oikeassa. Remus on aina ollut viisas - sellainen maailmanpohtija. Se on oikeastaan aika mielenkiintoista. Luulisi, että hän olisi todella vetäytyvä ja pessimistinen kaikesta siitä ihmissusi syrjinnästä johtuen. Tosin, ei tässä maailmassa aina järkeä ole. Olemme kaikki osoituksia siitä: sinun kuuluisi olla täyskahjo niiden kahdentoista vuoden takia ja minun kuuluisi olla aivan romahtanut Dursleyden kohtelun vuoksi. Mutta olemme selviytyjiä, eikö?"

Vieläkään kukaan ei vastannut.

"Olemme perhe. Tiedätkö, minulla on todella hyvä olla, kun olet siinä, Sirius. Turvallinen olo. Suojelet minua, rakastat - ja Remus on meistä se viisain, joka kertoo mitä ei ehdottomasti pidä tehdä. Se, joka keittää teetä joka päivä ja pitää huolen, ettemme kuihdu olemattomiin. Ei aivan tavallinen perhe; ihmissusi, vankikarkuri ja oletettu maailmanpelastaja. Mutten välitä. Kaikki on meillä hyvin, eikö?"

Kukaan ei vastannut, ainoastaan surumielinen silmäpari seurasi Harryn monologia.

"Sirius, olet melko hiljainen tänään. Väsyttääkö? Ah, ymmärrän, Azkaban jättää jälkensä. Ei hätää, voit vain kuunnella - minä puhun sinut terveeksi, maalaan tulevaisuuden eteemme. Tiedätkö, jonain päivänä puhdistan nimesi ja sitten voit kävellä ulkona ihmisenä. Voit katsella taivasta ja olla osa sykkivää elämää jälleen. Kaikki pyytelevät sinulta anteeksi, mutta sinun ei tarvitse vastata heille mitään. Antakoon heidän kärvistellä syyllisyyden tuskissaan, kun luulivat sinua petturiksi."

Ja niin puhe jatkui. Remus seurasi ovenpielestä silmäkulmat kosteana. Hän ei voinut auttaa. Harry oli liian kaukana todellisuudesta, liian saavuttamattomissa. Kunpa hän olisi kyennyt. Mutta vain Sirius olisi pystynyt siihen, eikä Sirius ollut enää elossa (Harry ei suostunut uskomaan, hänen harhansa olivat hänelle totta).
« Viimeksi muokattu: 05.11.2011 23:27:24 kirjoittanut Pops »
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 770
  • grafiikka © Ingrid
Vs: Todellisuuspakolainen
« Vastaus #1 : 14.06.2011 04:54:10 »
Eiköhän se ollut niin, että olin itkenyt jo ihan tarpeeksi tälle illalle, ja sitten piti mennä tyhmänä lukemaan vielä väsyksissä yksi fic, joka tietenkin sai minut purskahtamaan uudelleen kyyneliin. Olen tänään yliherkällä päällä, tiedetään. En kuitenkaan kadu laisinkaan, että tänne satuin eksymään, nimittäin kyllähän tämä fic nyt muutaman ylimääräisen kyyneleen ansaitsee, tietenkin. Ja paljon enemmänkin.

Siriuksen kuolema on minulle oikeasti edelleenkin aika kova pala. Hän oli lempihahmoni koko Potter-kirjasarjassa ja siksi tällainen aihe ficissä nostaa väkisinkin tunteita pintaan. Harry puhumassa yksikseen, näkemässä harhoja, puhumassa hänen ja Siriuksen tulevaisuudesta, Remus katselemassa kyyneleet silmissä voimatta auttaa Harrya - suloisen katkeraa. Surin ja tykkäsin.

Lainaus
Tietysti olet; ihminen kaipaa kaikkein eniten niitä asioita joita ei voi saada. Ainakin Remus sanoo niin. Uskon, että hän on oikeassa.
<3

Lainaus
Joten varmasti sinä kaipaat vapautta, kun sinulla ei sitä ole.
Harry-parka, kuinka väärässä hän onkaan!

Pidin tasaisesti surua kasvattavasta kerronnasta, joka lopulta äityi karuun totuuteen, jota Harry ei kyennyt uskomaan. Tähän ficciin pystyi muutenkin samaistumaan aivan älyttömän hyvin.

Minulta ei nyt mitään rakentavaa liikene, olen liian laiska ja aivoton sellaiseen tähän aikaan yöstä aamusta. Osasto vain pisti vähän miettimään; tämä olisi ehkä paremmin kuulunut tuonne Komero portaiden alla-osastolle. Ainakin minun mielestäni.

Kiitokset kovasti tästä sydäntä sykähdyttävästä ficistä!
I threw my hands in the air and said:
Show me something

He said: ”If you dare, come a little closer

Sädekehä

  • Hömelö otus
  • ***
  • Viestejä: 1 180
  • Until you believe
Vs: Todellisuuspakolainen || S, drama, angst, paritukseton
« Vastaus #2 : 16.06.2011 21:19:45 »
Tämäpäs oli jännittävä fic! Yllätyin kyllä lopussa todella paljon, vaikka tietenkin tuo olisi ollut arvattavissa Harryn yksipuolisesta, pitkästä monologista ja sen ”järjettömyydestä”, jos olisi yhtään osannut arvella, mitä oli tulossa (ristiriitaistako?). Joka tapauksessa pidin tosi paljon tästä erilaisesta tyylistä sekä näkökulmasta tarinaan. Parituksettomuus toimi myös hyvin, koska tässä keskityttiin enemmän perhesiteisiin sekä läheisyyteen. Oli helpottavaa, ettei R/S ollut mikään paritus, vaan pikemminkin ystävyyssuhde, joka oli tukenut Harryä. Pidin myös suunnattomasti tavasta, jolla kuvasit Harryn ja Siriuksen suhdetta. Siksi olikin äärimmäisen surullista ja riipaisevaa lukea, miten Harryn koko maailma oli sortunut kummisetänsä kuollessa, ja miten hän nyt piti yllä sitä mielikuvitusmaailmaa, missä hän oli onnellinen.

Remus oli sydäntä särkevä seisoessaan onnettomana, kykenemättömänä auttamaan ovensuulla. Ei ollut muuta kuin vain katsoa Harryn katoamista ja surua, joka otti hänestä vallan. Loppu oli todella koskettava ja Remus nousi minusta ficissä hyvin suureen osaan. Olihan Siriuskin merkittävä Harryn haikeissa mielikuvissa ja harhoissa, mutta pidin siitä, miten Remus toimi koko ajan ikään kuin huoltajana, joka huolehti kaikesta Siriuksen ollessa se rakastava hahmo, joka ikään kuin olisi ollut Harryn mielikuvissa hänen isoveljensä tai jotain sellaista. No, menee ehkä jo vähän ohi aiheen, mutta yritän kai sanoa, että rakastin sitä tapaa, jolla hahmot tähän asettuivat ja millainen rooli heillä kaikilla oli.

Harryn monologi oli ihanan harhainen ja ylitsevuotava, ja tuo ”eikä kukaan vastannut” oli tosi säväyttävä, vaikkakin ehkä kulutit sitä hieman liikaa toistamalla sitä joka kohdassa. Pienenä kritiikkinä sanoisin myös, että tämä loppui aika nopeasti, tosin pitkittäminen ei välttämättä olisi ollut ollenkaan parempi. Lopetus tosin oli niin ihana, että se antaa paljon anteeksi ja kokonaisuus oli kuitenkin upea. Tykkäsin tosi paljon! Raikas ja erilainen, todella surullinen ja riipaiseva, mutta silti (ja juuri siksi) hieno teksti!

Kiitos sinulle! (:   
All I wanted was you

Ava by Sinderella

Frederica

  • ***
  • Viestejä: 1 148
Vs: Todellisuuspakolainen
« Vastaus #3 : 22.06.2011 23:18:05 »
Wou, tämä oli yllättävä, surullinen, riipaiseva, ovela ja kaunis.

Tunnelataus kasvaa kammottavasti loppua kohti ja olet rakentanut tämän hienosti. Harryn monologi on upea ja kertoo karua tarinaa hänestä, Siruksesta ja Remuksesta. Karua sen takia, että kyse on kuitenkin harhasta. Siriuksen ja Harryn suhde tulee riipaisevan hyvin esiin, Sirius on Harrylle isän, veljen ja ystävän sekoitus, johon Harry takertuu niin ettei kestä totuutta. Mielestäni yksi hienoimmista kohdista oli tämä:
Lainaus
Azkaban jättää jälkensä. Ei hätää, voit vain kuunnella - minä puhun sinut terveeksi, maalaan tulevaisuuden eteemme. Tiedätkö, jonain päivänä puhdistan nimesi ja sitten voit kävellä ulkona ihmisenä. Voit katsella taivasta ja olla osa sykkivää elämää jälleen.
Ei se mene näin. :( Ei, vaikka lukija ja Harry kuinka toivoisivat.

Remuksen rooli tässä on ahdistavan ihana. Hän on se, joka joutuu katsomaan voimattomana vierestä, olemaan aina läsnä voimatta auttaa. Remus on kuitenkin aina se, joka yrittää pitää muista huolta. Tämä koko tilanne on kamala, mutta upeasti kuvailtu ja kerrottu.

Pidin tästä todella paljon.

Kiitos.
wooooop
Ava: Ingrid